HIFK - Lukko to 17.3.2005

  • 29 132
  • 147
Tila
Viestiketju on suljettu.

Hevonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Viestin lähetti mixu
En tiedä miksi runkosarjan lopulla hyvin toiminut ketju Ruutu-OJ-Pärssinen oli rikottu ja laitetti kaikki munat samaan koriin (kuhta-OJ).
laitetaan seuraavaan peliin Kuhta Harkinsin rinnalle takaisin niin saadaan kaksi toimivaa kenttää.


Olen täysin samaa mieltä tuosta, että IFK:n ketjujen sekoitus epäonnistui. Missä oli kolmikko/viisikkohyökkäys jos tällaista termiä voi käyttää.. Yksin puurtamista. Toki Pärän poistuminen toi oman lusikkansa soppaan.

Mielestäni tänään meillä oli yksi hyökkäyskenttä,1-2 puolustuskenttää ja Harkinsin kenttä joka ei tiennyt mitä tehdä. Vauhdin hurmaa, Pirjetä&Harks. Näiltä herroilta surkea peli. Sekoitetaan Pärä,OJ ja Kibe niin, että saadaan kaksi kenttää.

Ja ne aloitukset...VOI LUOJA.


EDIT:IFK:n "maalista" vielä sen verran, että se lipui sisään jo ensimmäisestä vedosta. Toinen tökkäisy korkeintaan antoi vauhtia. Kolmas,neljäs ja viides oli täysin ylimääräisiä, sillä Fagu yms ei itsekään huomannut, että kiekko oli jo maalissa. Tämä siis tv:stä nähtynä. En mitenkään voi ymmärtää miksi peli vihellettiin poikki heti laukauksen jälkeen? Muuten Favorinilta hyvä peli.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Vagabond
Kaikki kunnia Rautakorvelle. Nyt Lukko pelaa niinkuin Tappara pelasi viime vuonna. Pellekiekkoa mutta voittoja tulee. Lukolla ei oo omaa peliä, ne vaan rikkoo muitten.

Pienen pieni muistutus. Viime vuonna Rautakorpi valmensi Raumalla Lukkoa. Tampereella Tapparaa valmensi meidän oma Nega-Mika. Eli siis voittoja ei todellakaan liiemmin tullut. Toisekseen peliä pitää pelata omilla vahvuuksilla, eikä vastustajan vahvuuksilla.
 

WakaWanha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Ottawa Senators
Viestin lähetti punasydän

Ruutu: Kuka sanoo tätä kaveria vielä kovaksi pelaajaksi? Vastustaja tuli lähelle, niin Rudi makaa kanveesissa koiranpentuilme katsoen tuomaria. Ei siinä.


Minä sanon. Kova kaveri on se, joka vääntää omaa rooliansa loppuun saakka ja tekee kaikkensa joukkueelle. On se joukkueelle pelaaminen sitten ihan mitä hommaa tahansa.

IFK:n dominointi alkoi ekassa erässä sen jälkeen, kun Ruutu oli ottanut yleisön ja joukkueensa mukaan ja luonut sekasortoa Lukon puolelle. Vastaavasti kun tämä lopetettiin (Kuka käski???), alkoi Lukon tuleminen rinnalle ja sitten ohi.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Hevonen

EDIT:IFK:n "maalista" vielä sen verran, että se lipui sisään jo ensimmäisestä vedosta. Toinen tökkäisy korkeintaan antoi vauhtia. Kolmas,neljäs ja viides oli täysin ylimääräisiä, sillä Fagu yms ei itsekään huomannut, että kiekko oli jo maalissa. Tämä siis tv:stä nähtynä. En mitenkään voi ymmärtää miksi peli vihellettiin poikki heti laukauksen jälkeen? Muuten Favorinilta hyvä peli.

Ok, muutetaan omaa lausuntoa sen verran että en tosiaan ole telkkarista tilannetta nähnyt vaan paikan päällä koin sen niinkuin yllä kirjoitin. Mutta silti sitä ei auta enää jossitella :)
 

HÄI

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä alkaa taas pelko hiipimään perseeseen, ei voi mitään. Ihan kuin olisin nähnyt saman käyneen arajuuren joukkueelle aiemminkin? Menetetään kahden maalin johto ja hävitään jatkoajalla. Takuuvarmaa ara-kamaa siis. Miksi vitussa pitää aina rueta peruuttelemaan? Ymmärrän hyvin jos peruuttelu alkaa 10 min ennen loppua mutta nyt se näytti alkavan jo heti toisesta erästä lähtien. Rautakorpi voitti valmentajien taiston tänään 100-0, ei voi mitään. Ara on hyvä valmentaja, mutta tietyt kaavamaisuudet miehen joukkueissa on vituttanut jo pitkän aikaa.

Miksi vitussa runkosarjan lopussa hyvin toimineet ketjut piti hajoittaa? Harkins oli täysin yössä ja nyt ensimmäistä kertaa tällä kaudella näimme sitä "vanhaa kunnon " löysä-lassea. Pärssisen loukkaantuminen säikäytti todella, mutta onneksi näillä näkymin pystyy jatkamaan pelaamista. Luttinen oli ykkösessä täysin yössä. Ei ole Luttisella ainakaan vielä asiaa mestaruutta tavoittelevan jengin kahteen ensimmäiseen ketjuun. Vokouniin ei tänään kaaduttu mutta ratkaisevat torjunnat jäivät puuttumaan.

Nyt äkkiä saatanan ne vanhat ketjut kasaan jos emme halua itseämme enempää kuseen. Alkaa muuten Arallakin olla kovat paineet. Jos ei homma ala jo huomenna näyttää erilaiselta niin sitten on kyllä sille Penan kuuluisalle sidontaotteelle käyttöä.

Mulkku-Favorin teki hirvittävän virheen jatkoajalla viheltäessään liian aikaisin pelin poikki mutta turha näitä enää on itkeä. Kun pelataan paras seitsemästä niin kyllä siinä oikeasti parempi joukkue menee jatkoon. Ei tässä vielä kannata ranteita vetää auki mutta kusessa aletaan olemaan jos huomenna vielä tulee tappio. Sitten alkaa ne kuuluisat pakkovoittomatsit ja minä en välttämättä halua viime kevään nitrosarjaa ( Ilves matsit ) uudestaan vaikka ne hyvin päättyivätkin.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Jokunen aika sitten matsista erittäin uupuneena kotiin saavuttua lyhyet kommentit pelistä:

- IFK vei alussa fyysisyyden aivan kuusi-nolla, vaikka kaikkien ennakkopuheiden perusteella Lukon piti tulla riehumaan. Tämän lisäksi punaiset onnistuivat kuumentamisessa paremmin kuin raumalaiset kollegansa.

- IFK hallitsi peliä aika selvästi ensimmäisessä erässä, toisessakin oli kontrollissa hyvin, mutta kolmannen peruuttelu maksoi pelin. Mikä vittu siinä on, että ote annetaan noin vapaaehtoisesti vastustajalle, ja sitten vielä koomaillaan omalla alueella (Lukon toinen ja kolmas maali). Vitun Ara saatana.

- Maalivahdit eivät esittäneet paraateja, suht perustyötä kummallakin. Molempien iltaan mahtui myös yksi helppo (Rolosonille oikeastaan kaksi). Parannettavan varaa siis jäi.

Kaiken kaikkiaan aika hemmetin viihdyttävä peli. Lukko antoi todella hyvän näytön osaamisestaan. Siltikin olen sitä mieltä, että IFK vie tämän sarjan, siksi kovempi on joukkue. Lukolla on toki saumat, kuten tämä ilta osoitti. Huomenna ehkä Janne maaliin ja ketjuihin pientä muutosta, eikä niin helvetin paljon peruuttelua kolmannessa. Eiköhän sillä sarja tasoitu.

Niin, ja Pärän palaaminen kehiin toiseen jatkoerään oli hieno juttu. Itse uskoin tästä seuraavan boostin siivittävän IFK:n voittoon, mutta näemmä erehdyin.

Lukko-faneille iso käsi kannustuksesta, mutta sovitaanko niin, että tiistaina jätetään ne rummut kotiin? Jotenkin rasittavia moiset keinotekoiset apuvälineet.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Viestin lähetti Hevonen
En mitenkään voi ymmärtää miksi peli vihellettiin poikki heti laukauksen jälkeen?

Sitten et ole nähnyt paljoa SM-liigaa viime kausina. Suomessa tuomarit ovat niin innokkaita pillinsä kanssa, että useimmiten peli puhalletaan poikki jo suunnilleen vedon lentäessä maalia kohden. NHL'ssä(kyllä otan taas tämän kortin) tämä asia on yksi itseäni miellyttävimmistä. Kiekkoa annetaan oikeasti pelata loppuun saakka. Toki kaksi tuomaria auttaa asiaa, mutta muutenkin tuomarit näkevät kiekon paremmin/osaavat sijoittua paremmin/malttavat mielensä paremmin.
 

ORK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No niin, käyty suihkussa ja rauhoituttu. Ihan ok peli IFK:lta, Lukko vain oli parempi. IFK oli parempi ensimmäisessä erässä, kiitos Jarkko Ruudun. Jarkko oli kuningas, vielä silloin, vieden koko Lukon joukkuetta miten tahtoi. Tällä kertaa teki sen rottailemalla, kuten niin monesti aiemminkin tänä vuonna. Ei kaverista voi olla pitämättä niin kauan kuin on omassa joukkueessa. Jonkun toisen jengin riveissä haukkuisin jätkää tauotta.

Toiseen erään tulo, jossa agressiivisuus katosi lähes tyystin ja ruvettiin passiivisiksi, oli pettymys. Olisin lehditötilaisuudesta halunnut kuulla sen viestin että Aran mielestä ensimmäinen erä pelattiin juuri niin kuin pitää, mutta en sitä sieltä kuullut, siksi hieman pelkään Aran käskeneen tiputtaa tunnetasoa.

Kolmas erä olikin sitten vain pahimman pelkäämistä, kuten käytännössä jatkoaikakin.

Jatkoajan maalin hylkäämisestä en osaa sanoa kun en ole kuullut ääninauhalta missä vaiheessa vihellys tulee. Patjoille hakkaamisesta maalia ei varmasti jätetty tuomitsematta, vaan kuten Favorinin huulilta saattoi lukea, hän oli linjatuomarin kanssa neuvoteltuaan sitä mieltä että kiekko meni maaliin vihellyksen jälkeen. Ei siinä mitään videoita silloin tarkistella. Ei ole videolta tarkistettava asia. Ja ne protestit nyt voi ainakin unohtaa ihan alkuunsa. Tappio on tappio ja se niellään ja tullaan seuraavaan peliin nälkäisempinä ja agressiivisempina, kyllä se siitä. Ja vaikka se ei siitä tulisikaan, niin jumankauta mitään protestivoitttoja ei huolita, oli vaikka kuinka suuri vääryys.

Pärssisen mukaantulo oli varmaan jonkin sortin ennätys. Vai onko kukaan muu palannut noin pitkän ajan jälkeen loukkaannuttuaan takaisin peliin? Siis samaan peliin. Väliin jäi siis vähän yli neljä erää. On se äijä, onneksi ei ole poski murtunut.

Huomenna taas.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onnittelut Lukolle voitosta. Ei edelleenkään mitään hätää ottelusarjaa ajatellen. Nenä kohti Raumaa ja huomenna jätetään Ketut jyrän alle.

Viestin lähetti Hai
...Harkins oli täysin yössä...

Tjaah, mielestäni Harkins kunnostautui tänään erinomaisesti puolustuspelissä ja karvasi muutaman kerran kiekon mainiosti. Pelasi joukkueen taktiikan mukaan kurinalaisesti. Pelimies, joka on valmis ottamaan roolin kuin roolin joukkueen eteen pelattaessa. Huomiseen peliin toivon Aran pistävän Kuhdan takaisin Harksin vierelle ja Rudin Päällikön vierustalle.

Ai niin, Ara on parhaimmillaan pleijarisarjoissa tappio-asemassa - muistattehan viime kevään. Niih. Ei nyt vielä kannata ruveta kyyneleitä vuodattamaan. Neljä voittoa ja jatkoon on edelleen voimassa.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Viestin lähetti Pärde

Kaiken kaikkiaan aika hemmetin viihdyttävä peli. Lukko antoi todella hyvän näytön osaamisestaan.
- - -
Lukko-faneille iso käsi kannustuksesta, mutta sovitaanko niin, että tiistaina jätetään ne rummut kotiin?
- - -

Kyyllä ne varmaan jättävätkin ne kotiin, kun seuraava peli Nordiksella on maanantaina. Tai voihan ne olla treenaamassakin?

Käsittämätöntä peruuttelua tosiaan kolmannessa erässä. Toisen erän lievän passiivisuuden ymmärtää vielä sillä että Jakke istui kymppiään ja Pärä oli loukkantuneena, joten ketjuja oli hieman rukattava ja Saarinen laitettava ketjuun. Mutta kolmannen erän kolmannella sanoin jo vierustoverilleni, ettei tästä peruuttelusta hyvää seuraa.

Olisvat ne jaksaneet painaa kolmannen erän ekan vauhdilla varmaan mieluummin kuin turhan neljännen erän. Pahalta näytti neljännessä muutaman avainpelaajan väsähtäminen, esim. Kuhta oli ihan puhki.

Roloson hermoili ekassa erässä eikä Vokoun ollut parhaimmillaan. Jakke on hauska pelaaja omassa joukkueessa, varsinkin nyt kun tuomarilinja oli mitä oli. Mutta ymmärrän varsin hyvin, etä vastustajien mielestä ei.

Eipä tässä enää muu harmita kuin turha käkkiminen 84min, olisivat sitten jo kolmannessa erässä sen maalin päästäneet kun se kerran oli tulollaan.
 

Pakki105kg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, New England Patriots
En oo nähnyt hylättyä maalia teeveestä, mutta voisiko joku valaista Favorinin sijoittumista kyseisessä tilanteessa??

Sitä meinaan vaan, että jos favorin on ollut maalin toisella puolella ja menettänyt katseensa kiekkoon ja viheltänyt pelin poikki, vai oliko hän ns. pelin puolella josta olisi nähnyt kiekon koko ajan???
Noh, näitä kyseenalaisia maaleja nähdään melkein joka vuosi, vrt. viime vuotinen HPK-Lukko sarja...

Huomenna paikan päälle, kai, toivottavasti tulee parempi matsi, kuin kaksi aiempaa mitä olen ollut katsomassa.

Jos, ja sanotaan nyt vielä kun, Lukko huomenna voittaa, niin alkaa mielenkiintoiset ajat, ei sitä tiedä mitä Rudi keksii tai Aravirta, vaikka ei olekkaan lehkonen joka huutelee noutajaa....
 

Irtolapa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Niämise Ville, Gill,Forss ja Pospisil
KIITOS RAUMAN LUKKO!!!! Täytyy myöntää että tänä iltana meni pasmat sekaisin meikäläiseltä ja pahasti... Huomenna Äijänsuon areenalle ja kalsareiksi muovipussi.
 

Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Pakki105kg
En oo nähnyt hylättyä maalia teeveestä, mutta voisiko joku valaista Favorinin sijoittumista kyseisessä tilanteessa??

Sitä meinaan vaan, että jos favorin on ollut maalin toisella puolella ja menettänyt katseensa kiekkoon ja viheltänyt pelin poikki, vai oliko hän ns. pelin puolella josta olisi nähnyt kiekon koko ajan???
Noh, näitä kyseenalaisia maaleja nähdään melkein joka vuosi, vrt. viime vuotinen HPK-Lukko sarja...


Hallissa näytti siltä että kyllä se Timo oli vähän pahassa kulmassa jotta olisi tilanteen nähnyt. Mielestäni vihelsi pelin siksi poikki kun "hukkasi" kiekon.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olinpa katsomassa ottelua (mtv3+) Turun eräässä urheilubaarissa, ja täytyy sanoa, että oli niin helvatan jännää! Pulssini hakkasi toista erää lukuun ottamatta koko ajan 120-140 välillä. Ilokseni huomasin, että n. 90 % kanssakatsojista, joita oli muuten todella runsaasti, olivat Lukon puolella. Ja voi sitä huutoa ja meininkiä, mikä syntyi aina Lukon maalin jälkeen. Jatkoeriä oli kyllä äärimmäisen pelottavaa katsella, kun joka hyökkäyssiniviivan ylittävässä kisupaitojen hyökkäyksessä meinasi jätökset päästä housuun. ;)

Siinä HIFK:n hylätyn maalin syntyessä epätoivo jo valtasi mielen, mutta riemun tunne oli sanoinkuvaamaton Toporowskin "läheltä ylös" -maalissa. Selvästi oli kyllä havaittavissa toisen erän jälkeen, että Lukko alkaa hallita peliä. Jotenkin OJ ja Kuhta hyytyivät parhaasta terästään. Lukon pelimiehet sitten taas vastaavasti tulivat esille näiden HIFK:n tähtien jättämään näkyväisyysaukkoon.

Tärkeä voitto Lukolle, mutta olen edelleen sitä mieltä, että tässä ottelusarjassa nähdään enemmän vieras- kuin kotivoittoja. Huomenna olisi kyllä kutaa napata 2-0 johto...
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Hevonen
Mistä näitte tuon maalin? Mitä muut mtv3+ kautta nähneet ovat mieltä?

Vähän hiinä ja hiinä tuo tilanne oli. Plussan kautta katsoin ja olin kyllä sitä mieltä että tuo on maali. Mene ja tiedä. Jos silti peli ehdittiin viheltää poikki, niin no can do. Ja kyllä siinä melkoisesti tuli keppiä.

Tiedän kyllä miltä tuntuu. Eräässä kivassa playoff -ottelussa taannoin Oulussa eräs Saarenheimo heitti Jokerimaaliin kiekon kädellään ja tämähän tietenkin jatkoaikamaalina hyväksyttiin. Jepjep. Siinä vasta oli iso virhe jos jossain. Jälkiseuraamuksia aiheesta ei kuitenkaan tullut. Järkyttävää se oli silti.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän sanaton olo, mutta yritetään.

Yksinään tämän matsin takia kannatti hankkia HN+ playoff-kortti.

Olli Jokinen:
+ upea soolomaali
- surkea aloittaja

Jarkko Ruutu
+ väriä kaukaloon
+ ei ylilyöntejä (polvitaklaukset ym.)
- vietti enemmän aikaa selällään kuin luistimilla

Timo Pärssinen
+ fighting spirit

-----
Dwayne Roloson
+ käsittämätön mailatekniikka
+ kokosi itsensä henkisesti
+ 47 torjuntaa
- provosoitui liian helposti
- provosoituneena päästi pari helpohkoa

Hal Gill
+ äijämäistä peliä
- välillä liian kuumana

Pasi Saarela
+ putki kulki
+ upea yksilösuoritus (ketjun avustamana)

Jukka Rautakorpi
+ tietää mitä tekee

Rauman Lukko
+ usko omaan tekemiseen ei horjunut

Hearsay
- akku loppuu kannettavasta
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestin lähetti Hearsay
Hal Gill
+ äijämäistä peliä
- välillä liian kuumana

Mielestäni Gill ei käynyt liian kuumana, vaan pelasi Rudia vastaan juuri niin kuin Rudia vastaan pitää pelata. Vastasi kaikkeen ja pisti vielä vähän päälle.

Muilla keinoilla Jakkea ei saa aisoihin kuin vastaamalla pikkusikailun kautta takaisin. Hienoa duunia - juuri tällainen jätkä esim. meidän joukkueelta puuttuu.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähdinpä just oikeaan aikaan vittusiin sieltä hallista, nimittäin ekan jatkoerän jälkeen. Rupes väsyttää ja vituttaa moinen neppailu, joten ihan kiva, että jäi jonkun jämä-Toporowskin voittomaali näkemättä paikan päällä.

Joku asiantunteva Lukko-kannattaja taisi tässä samaisessa matsiketjussa hehkuttaa, että vierasjoukkue olisi ollut IFK:ta edellä fyysisessä pelissä tänään. Voi jeesuksen kylmä k**pä, sanon mä. Jos fyysiseksi peliksi lasketaan jälkipeli ja vastustajan naaman hierominen ja muu yleinen töniminen, niin ilman muuta Lukko oli siinä "parempi". Mutta kyllä se on taivaan tosi, että IFK vei taklaukset melko lailla selvästi. Niittejä olis tietenkin saanu olla enemmänkin, mutta eihän niitä koskaan ole tarpeeksi fanin näkökulmasta.

Se Gillin saama kymppi oli aivan käsittämätön ratkaisu Favorinilta; jos kyseinen karpaasi menee jälkitilanteeseen ja huitaisee vastustajan kanveesiin, miksei siitä vihelletä kaksiminuuttista? Millä perkeleen perusteella Gill sai siitä henkilökohtaisen kympin? Kaiken kaikkiaan kypsä matsi kuitenkin Lukolta, hatunnosto siitä ja samaan syssyyn pyllistys IFK:n suuntaan. Se kolmas erä sekä loput matsista oli aivan hanurista, mitä nyt Fagun maali olis voitu hyväksyä mun puolesta... Sitä vaan en käsitä, että täälläkin on jälleen kerran helvetin moni laittamassa tätäkin tappiota Aravirran syyksi. Jos IFK-nutussa on noin monta pro-jätkää tienaamassa leipäänsä, niin ei siinä yks vitun Aravirta voi paljon tehdä, jos jätkiä ei kiinnosta pelaaminen. Se vaan näyttää monille olevan niin helppoa laittaa tappiot yhen ja saman valmentajan syyksi. Sitten tietysti jos joku narrilauma menee ottamaan pataan Ilvekseltä, niin mulkku-Jortikkahan ei tietenkään voi siihen olla syyllinen, vaan se typerä narrilauma. Mut jos Aravirran jengi häviää, on syy aina Aravirrassa. Jep jep... Herätkääs jo, pallinaamat, ja osoittakaa se syyttävä sormi sinne kaukalon sisäpuolelle, jos pelin lopputulos ei miellytä.

Huomenna sit uutta suoleen ku vanha kuolee ja kettupaitoja kuonoon, perkele.
 

Johnny99

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Tomppa#74
Jos silti peli ehdittiin viheltää poikki
Selkeästi kuului vihellys toiseen päätyyn asti ennenkuin laimea maalin juhlinta alkoi. Siltä osin ainakin selvä tapaus.

Oli miten oli, mennyttä mikä mennyttä ja tänään niitä kiistattomia tarpeeksi niin sillähän se selkiää.
 

Bili

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, HIFK, Anaheim
Peruuttelu näkyi taas - tuloksena taululla

Ei oo todellakaan mikään ylllätys että HIFK menetti johtonsa. Syy on yksinkertaisesti Aravirta ja hänen pelityylinsä johtoasemassa, Ara on Suomen yliarvostetuin valmentaja!

Ennen ku Ara oli maajoukkueessa niin peruuttelu ja kiekon heittely keskialueelle ja päätyyn alkoi jo monesti toisessa erässä -tuloksena se että tsekki, ruotsi, kanada ym. tuli tasoihin ja meni ohi. Mainittakoon myös että kun Matikainen valmensi maajoukkuetta kotikisoissa -91, peruuttelu alkoi Suomen johtomaalin jälkeen heti ensimmäisessä erässä - tuloksen kaikki muistavat karvaasti!

Peruuttelussa ei oo mitään järkeä, antaa hyvän otteen pelistä toiselle ja ennenkaikkea sen kiekon vastustajalle. Kun peliväline on vastustajalla lähes koko ajan on täysin varmaa että he pääsevät peliin mukaan ja saavat itse määrätä miten pelataan jatkossa, silloin peruutteleva joukkue on suuressa ahdingossa.

Ainoa mitä kannattaa tehdä johtoasemassa on jatkaa samaan tahtiin, karvausta voi ehkä hieman vähentää ja keskialuetta ottaa tarkemmin. Mut paras tulos tulee kun jatkaa samanlaista peliä ku ennen johtomaalejakin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Peruuttelu näkyi taas - tuloksena taululla

Viestin lähetti Bili
Ainoa mitä kannattaa tehdä johtoasemassa on jatkaa samaan tahtiin, karvausta voi ehkä hieman vähentää ja keskialuetta ottaa tarkemmin. Mut paras tulos tulee kun jatkaa samanlaista peliä ku ennen johtomaalejakin.

Aikamme kiekkonero on syntynyt. Kai sä olet itsekin koutsi, kun noin hyvin hanskaat valmentamisen perusteet? Kannattais kuitenkin muistaa, että pelin aikana siellä kentällä on yleensä myös se toinen joukkue, vastustaja. Vastustajassa on se ihmeellinen ominaisuus, että se yrittää kaikin keinoin pitää oman vastustajansa pois maalinteosta ja muutenkin tapella vastaan niin maan penteleesti. Mutta mitäs tuosta, kuten Bili perkeleen asiantuntevasti jo totesi, tulos on paras ku jatkaa vaan samalla tavalla ku ennen johtomaaleja. Helppoo ku heinänteko.

Menkää jo nukkumaan, ihan turha nolata itteään täällä julkisella foorumilla tähän aikaan vuorokaudesta. Voitte tehdä sen aamullakin.
 

Panzerfaust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Endlösung...für alle Probleme
Viestin lähetti Tomppa#74
Muilla keinoilla Jakkea ei saa aisoihin kuin vastaamalla pikkusikailun kautta takaisin. Hienoa duunia - juuri tällainen jätkä esim. meidän joukkueelta puuttuu.

Kyllä Väänänen tuon roolin pystyisi hoitamaan, tai viime kaudella Helenius, mutta se nyt ei ole sattuneesta syystä sallittua ja sen kanssa on vielä tämä kevät elettävä. Jos Jokerit saa pelikontrollin lisäksi ylivoimansa kuntoon, en jaksa olla hirveän huolissani näitä lihamyllyjäkään vastaan pärjäämisestä, mutta sinne asti on vielä toki matkaa.

Onnea Lukolle voitosta ja kiitos Hifkille viihdyttämisestä - perinteiseen tyyliin.
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakko sanoa: onnittelut Lukolle, mutta kyllä IFK niinsanotusti teki tämän ihan itse. Peli oli täysin hallussa mutta eiköhän taas alettu jäädyttää 2-0 - asemassa, eli kolmatta erää mentiin käytännössä häviämään ja niinhän siinä tietysti kävikin. Vitutuksen kruunuksi maaleista vastasivat luonnollisesti narri-ikonit Hämäläinen ja Saarela. Tasoituksen jälkeen ei enää hirveästi jaksanut haaveilla IFK:n voitosta, liian usein on nähnyt miten vastaavissa tilanteissa käy.

Jaken aiheuttamat härdellit ja Rolosonin psyykkaaminen olivat tämän matsin parasta antia. Hetken aikaa ne näyttivätkin ratkaisun avaimilta mutta toisin kävi. Oma-lomailijakin rauhoittui ja muuttui muuriksi, tylsää (meidän näkökulmasta). Vokounia ei voi tappiosta syyttää ja vaikka Janne kelpo veskari onkin, kyllä Vokoun tulee Raumallakin aloittamaan, se on varmaa. Vaikka Aran jengeissä yleensä veskarisekoilua esiintyykin niin ei nyt sentään tässä vaiheessa vielä ainakaan.

IFK oli muuten käsittämättömän huono aloituksissa.

Nähdään taas maanantaina ja kiirastorstaina, tämä sarja ei mene kovin nopeasti poikki...
 

suippotokko

Jäsen
Suosikkijoukkue
njd
Kauden avauspeli paikan päällä ja heti joutuu todistamaan "ARA-show:ta". Tämä vahvisti viimeistään sen, että iso-A on valmentajana jopa kädettömämpi kuin golfarina.

Täysin hanskassa olleen pelin luovuttaminen hopeatarjottimella aseettomalle, pitkiä kiekkoja viljelevälle joukkueelle on "pientä" selittelyä vaativa maineteko - OJ voisi tehdä Tikkaset ja ryhtyä pelaajavalmentajaksi, Ara katsomoon tähystäjäksi Jutilan rooliin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mitään lukematta vedän lonkalta suurimmaksi tappion syyksi Aran totaalisen haahuilun. Ihan pakko sanoa näin. Kaikki kunnia ja onnittelut Lukolle voitosta, mutta Lukkokaan ei pelannut hyvin, joukkue oli vain varjo runkosarjan viimeisen HIFK-kotimatsin Lukosta. Oli varmaan ns. iloinen yllätys Lukolle, kun HIFK suhmuroi voiton heille kuitenkin.

Ottelun alussa käsien tasoero oli taas huikea. HIFK kiskoi helpon 2-0 johdon ja suorastaan leikitteli kankealla Lukolla, joka hakkasi vain rännikiekkoja ja oli hyvin passiivinen. Eka erän jälkeen The Ara päättikin aloittaa varmistelupelin, jossa HIFK on kautta aikojen ollut aivan paska. Niin tänäänkin. Lukko käytännössä lepäili toisen erän ja HIFK tuli kaveriksi viereiseen riippukeinuun. Peliä lukevampi valmentaja olisi tässä vaiheessa hakannut lisää maaleja Lukon verkkoon, kun paikkoja tarjottiin. Juu ei, ei me HIFKissä.

Kolmannessa erässä tapahtuivat sitten perinteiset kylmät ja Lukko näytti vähän hampaitaankin. Käsiä joukkue ei taikonut mistään lisää, tahtoa ja yksilösuorituksia nähtiin sen sijaan. Jatkoajalla nähtiin sekin, että Lukolla oli loppujen lopuksi parempi fyysinen kuntokin. Toki HIFKiltä vietiin voitto, kun selvä maali hylättiin jatkoajalla. Sinänsä sääli, sillä Favorin oli ilman tätä mokaa erinomainen.

Aran pelinlukeminen oli vertahyytävää paskaa. Ottelussa ei ollut mitään rytmiä tai suunnitelmaa. Tasaisesti paukutettiin neljällä ketjulla, vaikka kuumien ja kylmien pelaajien ero oli HIFKillä hirvittävä. Täysin käsittämätön tempaus oli paiskata meiltä Hirsot ja Häbät kehiin silloinkin, kun Lukko oli kaventanut 2-1:een. Jeesus mitä uunoilua! Lukko sai hengen päälle ja painoi pelin HIFKin päätyyn. Missä olivat OJ:n ja Harkinsin ketjut? Sama sosiaalikiekko jatkui pelin loppuun. Positiivisena mainittakoon se, että HIFK ajeli paljon ja oli parempi joukkue muutenkin. Mutta teki vähemmän maaleja ja loppujen lopuksi jopa ansaitsi tappion. OJ:ta kävi sääliksi. Hän on tulessa, mutta ei voi yksin kantaa HIFKiä pidemmälle.

Jos Ara ei osaa voittaa huonompaa (materiaaliltaan) joukkuetta paras seitsemästä -sarjassa, on helvetin hyvä että hänen sopparinsa loppuu. Jospa perjantaina sitten annetaan kuumille jätkille aikaa ja tehdään enemmän ja ennenkaikkea pidempään kuin tänään. Jospa pelattaisiin vaikka kaksikin erää?

edit: nyt tuli luettua ketju, hyviä analyysejä, on hiffattu mistä nyt puhaltaa. Vokounilta tosiaan imaisu se eka, toka oli karkea merkkausvirhe, eniten Söden piikkiin ja kolmannen lahjoitti huonosti pelannut Pirjetä. Kuten arvattua, jokunen vakituinen HIFK-antifani lähinnä mustan makkaran maasta on täällä onanointiretkellään pienimunaisten kevätretkellä. Hauska vitsi tuo hinki! Sopii niinkuiin musta makkara porkkanapöksyisen anukseen.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös