HIFK-Lukko Stadin jäähalli 111203

  • 18 093
  • 204

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Viestin lähetti Hearsay

Pointtini oli se, että Ilta-Sanomien otsikointi ja uutisfokus oli tökerö.
Janne Niskalan loukkaantuminen pelästytti varmasti suurimman osan inhimillisellä tunneskaalalla varustetuista paikallaolleista (paljon verta, Zamboni kehiin). Sentti sinne tai tänne, jälki olisi voinut olla vielä pahempaa, jopa kohtalokasta. Siis Niskalan ura olisi voinut loppua tuohon tilanteeseen ja oman pelaajan mailasta!

Ja Ilta-Sanomat nostaa tuosta tilanteesta kohu-uutiseksi sen, että tähtipelaaja Pärssinen oli joutua aiheetta suihkuun.

No tämä on eri asia, olen nimittäin kanssasi ihan samaa mieltä, mutta mitä muuta voikaan odottaa Ilta-Sanomien kaltaiselta aviisilta.. Eipä paljoa. Hitusen tosin ihmetyttää, ettei enempää mässäilty sillä loukkaantumisella.

Onneksi en lue ko. julkaisua.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Iltasanomat alitti tosiaan jo ennaltaan alhaisen rimansa. Koko Niskalan loukkaantuminen oli ottelun yksi tapahtuma. Yhtäläillä otsikko olisi voinut olla: Vehaselle melkein nollapeli tai Vopat vältti ulosajon tai Porkalle melkein kolmen pisteen ilta jne jne.. Onneksi harva ostaa tuon lehden lukeakseen otteluanalyysin.

Mässäily oli sikäli komiaa että vertavuotavaa Niskalaa esittävä kuva oli puolen sivun kokoinen, mutta vertahan se kansa haluaa..
 

lintu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosiasiahan on ettei toimituksessa välitetä paskan vertaa mistään inhimillisyydestä taikka vastaavasta. Kansa haluaa nähdä verta ja kohuja, lööpeissä lukee se mitä kansa haluaa lukea. Jos Saarisen maila olisi osunut Pärssiseen olisi IS varmasti hekuttanut: "Pärssinen lähellä kuolemaa", ja siinä sivussa juttua Niskalan oikeusmurhasta. Kansa ostaa IFK:ta eikä IS välitä siitä että Lukko-pelaaja ei saa tarpeeksi sääliä heidän otsikostaan.
 

juppe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Chelsea, Fulham
Viestin lähetti fiftyeight
Ettekö te stanan ---päät nyt tajua, että ei tässä ole kysymys mistään yksittäisestä ottelusta, joukkueesta eikä valmentajasta. Kysymys on suomalaisen jääkiekon identiteetistä, ja siitä miten siihen jääkiekkoa rakastava yleisö, siis se otteluissa katsomassa käyvä maksava asiakas, asian kokee.

Jos katsomossa istuva jääkiekkoa aktiivisesti seuraava penkkiurheilija saa rahojensa vastineeksi luutapallon nopeudella tapahtuvaa ns. luistelua kun naapuri on takavyöotteella kiinni koko ajan, niin ei tarvitse kauaa ihmetellä mihin ne katsojat hävisivät.

Ei ole kysymys isoista seuroista ja pikkuseuroista, vaan kyse on koko sm-liigan linjauksesta ja varsinkin siitä, että asetetuista linjauksista ei pidetä kiinni. Eikä pidetä perkale kiinni paljon muustakaan. Täällä hillutaan "poikkeusluvalla" liian pienissä halleissa sekä sääntöjen vastaisin peliasuin samalla kun seuraavalta uudelta tulijalta vaaditaan mm. sitä että se on Osakeyhtiö, kun em. asioita ei ole edes nykyisiltä vaadittu. Ihme touhua sanon ma.

Jos kauden aluksi on näille amatöörituomareille kerrottu mihin pitää kiinnittää huomiota ja mitkä ovat pääkriteerit pelissä, niin miksi ne stanan tollot eivät noudata ohjeita? Luki luki. Mitäs sitten tehdään? Silitellään päätä samalla lailla kuin niitä nykyisiä sm-liigajoukkueita, jotka eivät pysty edes itse täyttämään mahd. uudelle tulokkaalle asetettuja kriteerejä. Säännöt on samat kaikille, myös siellä Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä. Turha pulista että kun me ollaan pikkuseuroja niin me saadaan vähän sitä ja tätä. Prkl jos ei rahkeet riitä niin divariin vaan.

Normaalista eurokiekosta poikkeava vierasjoukkueiden pelityyli ei, paitsi häiritse kotimaista kiekkoa, vaan omalta osalta on tekemässä karhun palvelusta Suomen kansainväliselle asemalle jääkiekossa. Ei kahvata Ruotsissa, ei Tsekissä. Sitten kun mennään kv. areenoille niin jopa on vastustajat ja tuomarit ihmeissään, että mitä ihmeen peliä nuo jääkarhut pelaavat kun se ei näytä edes jääkiekolta.

Pientä ryhtiliikettä, kiitos. Poistun takavasemmalle.

Ymmärrän oikein hyvin että jääkiekkoa aidosti rakastavan yleisön edustajana sinua joka pelissä ottaa päähän se kun toisilla seuroilla on ihan liian pienet hallit, vääränmerkkistä olutta erätauolla, raitiovaunulla ei pääse hallin kulmalle, liiketoiminta ei ole oikeassa yritysmuodossa tai jopa peliasut eivät miellytä katsojan silmää.

Nämä asiathan ovat kunnossa hyvin harvoissa seuroissa ja olisikin ehkä parasta että nämä Helsingin ylpeydet voisivat järjestää vaikka oman keskinäisen välisarjan, pistetään limppari-areena koreaksi, faneille kivat mekot päälle ja mennään katsomaan kun pelaajat oikeaoppisissa asuissaan keimailevat catwalkilla ja fanit hurraavat tilintarkastajan nyökytellessä hyväksyvästi kun osakeyhtiölain pykälät ovat faniklubin jäsenillä paremmin hallussa kuin hankenin proffilla.

Huokaus. Onneksi jopa Hifk faneista löytyy vielä sellaisia jotka menevät katsomaan jääkiekkoa ja sen liikuttelua kaukalossa, sen sijaan että koko ajan itketään tällaisista asioista. Toivottavasti viiskasillekin, tuolle kuusysin köyhälle korvikkeelle, löytyy joku sopivampi laji vielä seurattavaksi.

Mitä itse peliin tulee (jos nyt joku siitä on kiinnostunut) niin en itse vielä ole nähnt yhtään ottelua jossa ei olisi kahvattu. Oli se sitten "oma" seura tai vastustaja niin joka ottelussa se maila vaan hiipii sinne kainaloon. Tai joskus jopa joidenkin "sankareiden" toimesta takaapäin kaverin päähän. Joka ikinen joukkue alkaa tiukassa paikassa varmistelemaan voittoaan johtaessa ottelua loppuhetkillä, joka ikinen joukkue kahvaa silloin kun ei muut keinot tepsi, joka ikinen joukkue blokkaa kiekotonta miestä ja joka ikinen joukkue pelaa ikävännäköistä paskakiekkoa silloin kun sillä ne pisteet irtoavat. Jos ei ihan kokoaikaa niin ainakin välillä. Ja aina pitää olla joku yksittäinen seura/valmentaja jonka niskaan kaikki paska sitten kaadetaan, ne ovat ne jotka pilaavat koko jalon pelin.

Miettikääpä vähän nyt hyvät ihmiset, onko se noin yksiselitteistä?? Sitä peliä siellä kaukalossa ei pelata "nuorten fiksujen poikien toimesta hyvässä hengessä herrasmiesmäisesti urheilulisia arvoja kunnioittaen", sitä peliä pelataan sen mukaan mitä säännöt ja tuomarit niiden tulkitsijoina sanovat. Jos sitä pelin linjaa halutaan muuttaa, jos halutaan nähdä kivempaa jääkiekkoa niin auttaako se että täällä kuula punaisena hakataan viestiä jonka pääasiallinen sisältö on vittu-sanan hokeminen toisen seuran fanille? Sekö se on se Rauman Lukko ja Kahva Oy:n fani joka sanelee miten siellä kaukalossa pelataan?
 

JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Carlos
Täälläkin on suuria resurssieroja, ja menestyspaineita, mutta eipä se niin kamalasti näytä merkitsevän.
-------
Luonnollisesti näillä seuroilla budjettien täytyy olla ihan erilaiset, ja myös menestyspaineet ovat ihan erilaiset, mutta kyllä peli silti ihan kivalta näyttää.
'
Hmm, mielenkiintoista. Ehkä sitten voisi ajatella että tuomarilinja on kaiken pahan alku. Tosin niistä menestyspainesta sen verran että jättääkö yleisö saapumatta halliin yhtä herkästi kuin Suomessa, jos peli ei kulje? Omat vähäiset kokemukset Saksasta (yksi ottelu:)) kertovat että sikäläinen yleisö osaa nauttia pelistä, vaikka takkiin tulisikin. Meinaan vaan että Suomessa ne taloudelliset paineet voivat sittenkin olla kovempia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös