Mainos

HIFK kaudella 2024–2025

  • 712 575
  • 4 555

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Väität, että HIFK on pudonnut taloudellisesti ''suuseurojen'' kelkasta. Ketä nämä suurseurat on, jolla on merkittävästi parempi talous, kun IFK:lla.
Ne on täällä listattu jo ties kuinka monta kertaa.

Kärpillä oli konsernitasolla ennen tätä tilikautta yli kaksinkertainen liikevaihto, tällä tilikaudella osti meidän uusia investointeja moninkertaisesti isomman yökerholiiketoimintaketjun. Tappara oli viime tilikaudella puolet isompi, Ilves liki puolet isompi. Molemmat ovat myös ostaneet tälle kaudelle uutta liiketoimintaa ja erityisesti Tappara kasvaa orgaanisesti menestyksensä vuoksi puhtaasti suoraan liiketoiminnan voiton, ei pelkästään liikevaihdon ansiosta varmasti yhtä paljon tällä kaudella kuin mitä red events voi tulouttaa voittona HIFK:lle.

Tiivistetysti: Kärpät on ylivoimaisesti isoin, Tappara ja Ilves ovat seuraavassa kastissa ja sitten tulee HIFK ja Lukko. Ja HIFK:n ja Lukon ero ylöspäin on nähtävissä "olevassa tulevaisuudessa" mallia "tavoittamaton", sillä ero päinvastoin red eventsistä huolimatta koko ajan kasvaa, ei supistu.

Että lue ne numerot. Jatkoaika teki myös aiheesta artikkelin, jossa ei toki vielä spekuloitu edes tällä tilikaudella, vaan oli aiemmista. Etsi se, jos et mun lukuja usko (tein tänne joskus talvella syvällisemmän pitkän ajan kollauksen numeroineen per tilikausi, jossa kävi selväksi, että 2010-luvun lopulla ero revähti viimeistään merkittäväksi).

Lukko on sentään jäänyt taakse pysyvämmin red eventsin myötä (olettaen, että re ei ole massiivinen kuluerä, vaan kannattavaa liiketoimintaa - sitähän me emme täällä kukaan vielä tiedä) - toki siellä on erittäin kannattava rtk yli 110 miljoonan euron liikevaihdolla tukena, konsernissa samalla tasolla lätkän kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kärpät ovat omaan luokkaansa se on selvää, mutta esimerkiksi ei Tappara käsittääkseni ihan hirveästi meitä ole edellä taloudellisissa asioissa ja Ilves käsittääkseni huomattavan hataralla pohjalla. Samaa mieltä täytyy kyllä olla, että HIFK on tai ainakin ollut hyvin pitkälle päätuotteen varassa, mutta käsittääkseni näin on muillakin Kärppiä lukuun ottamatta.
Höpö höpö. Tässä sulle vielä.kun et osaa itse näitä katsoa, tämä siis viime tilikaudella vaan, varhaisemmat saat etsiä itse.

Oulun Kärpät -konsernin liikevaihto ylsi 2023 ennätystasolle 24,0 milj. euroon ja liiketulokseksi muodostui 1,3 milj. euroa.

Tamhockey-konsernin liikevaihto 30.4.2023 päättyneellä tilikaudella oli 17,2 miljoonaa euroa ja tilikauden liikevoitto 0,3 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi peräti 4,8 miljoonaa euroa.

Yrityksen Ilves-Hockey Oy (1604871-1) liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa 2023 ja työllisti 69 henkilöä. Liikevaihto nousi 32,0 %. Liiketoiminnan voitto oli 1,2 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 8,2 %.

Oy HIFK-Hockey Ab:n varsinainen yhtiökokous tilikaudelta 1.5.2022-30.4.2023 järjestettiin Helsingissä 16.8.2023. Yhtiön liikevaihto nousi 10,921 miljoonaan euroon (8,7 miljoonaa euroa edellisellä tilikaudella). Liikevaihto on Oy HIFK-Hockey Ab:n historian suurin. Tilikauden voitto oli 308 tuhatta euroa (263 tuhatta euroa edellisellä tilikaudella).

Kärpät osti Ihku-ketjun viime vuonna, sen liikevaihto oli 13 miljoonaa edellisenä vuonna ja toiminta on hyvin kannattavaa. Tappara kasvaa menestyksensä vuoksi orgaanisesti muutamalla miljoonalla joka vuosi ja Ilves on laajentanut muun muassa jalkapalloon ja on laajentamassa areenatoimintaan.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

On tää vaan masentavaa luettavaa. Toivottavasti se oluen myynti Nordiksella nostaa meidän lukuja, mut just nyt on vaikea nähdä, että tästä keskinkertaisuuden suosta noustaan.
 
Purkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Höpö höpö. Tässä sulle vielä.kun et osaa itse näitä katsoa, tämä siis viime tilikaudella vaan, varhaisemmat saat etsiä itse.

Oulun Kärpät -konsernin liikevaihto ylsi 2023 ennätystasolle 24,0 milj. euroon ja liiketulokseksi muodostui 1,3 milj. euroa.

Tamhockey-konsernin liikevaihto 30.4.2023 päättyneellä tilikaudella oli 17,2 miljoonaa euroa ja tilikauden liikevoitto 0,3 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi peräti 4,8 miljoonaa euroa.

Yrityksen Ilves-Hockey Oy (1604871-1) liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa 2023 ja työllisti 69 henkilöä. Liikevaihto nousi 32,0 %. Liiketoiminnan voitto oli 1,2 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 8,2 %.

Oy HIFK-Hockey Ab:n varsinainen yhtiökokous tilikaudelta 1.5.2022-30.4.2023 järjestettiin Helsingissä 16.8.2023. Yhtiön liikevaihto nousi 10,921 miljoonaan euroon (8,7 miljoonaa euroa edellisellä tilikaudella). Liikevaihto on Oy HIFK-Hockey Ab:n historian suurin. Tilikauden voitto oli 308 tuhatta euroa (263 tuhatta euroa edellisellä tilikaudella).

Kärpät osti Ihku-ketjun viime vuonna, sen liikevaihto oli 13 miljoonaa edellisenä vuonna ja toiminta on hyvin kannattavaa. Tappara kasvaa menestyksensä vuoksi orgaanisesti muutamalla miljoonalla joka vuosi ja Ilves on laajentanut muun muassa jalkapalloon ja on laajentamassa areenatoimintaan.
Mistä vedit tuon Tamhockeyn 17.2 miljoonaa? Taloustiedoista löytyy 15.1 miljoonaa. Meinaat, että Ilveksen jalkapalloon laajentuminen parantaa taloustilannetta? Veikkausliigassa suurin osa joukkueista tekee tappiota ja on täysin ulkopuolisen rahoituksen varassa. Lisäksi ottaisin huomioon, että HIFK tosiaan on jo laajentanut toimintaansa kuluvalla tilikaudella ja voidaan olettaa, että liikevaihto kasvaa merkittävästi niin en oikein ymmärrä kauhistelua.
 
Viimeksi muokattu:

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Ja kumminkin se on positiivista kehitystä siihen mitä voidaan tehdä tässä hetkessä. Red Events ei ole pelkkä jäähallin olutmyynti konsepti vaan on laajentunut myös kesän tapahtumiin joten muutos aikaisempiin vuosiin on siinä, että rahavirtoja on myös jääkiekon hiljaisena aikana.

Sinne on myös rakennettu hallituksen kokoonpano tukemaan tätä strategiaa.
 
Uskon, että ilveksen futikseen laajentaminen tulee olemaan kohtuullinen menestys, ainakin se tulee olemaan kannattavaa liiketoimintaa, mutta pihvihän siinä on, että se antaa mahdollisuuden yrittää laajentua areenatoiminnan operoijaksi Tammelan stadionilla.

Tapparasta - meinaat, että tuolla 2 miljoonalla olisi suuri merkitys suhteessa HIFK:n kilpailukykyyn? No, mun luvut ovat heidän omasta raportoinnistaan: Tappara ennätysliikevaihtoon historiansa parhaan urheilumenestyksen siivittämänä

Ero HIFK:sta ylöspäin näihin suurseuroiksi erottautuviin on muuten seuraavaksi suurimpaan suht koht sama kuin meillä on alaspäin liikevaihtoaan koko ajan kasvattavaan KooKoohon.

Ei mulla ole muuta agendaa tässä kuin se, että tuo harhainen HIFK:n parhaat resurssit ja kirkkaimmat valot -juttu vääristää ajattelua selvästi seuran sisällä ja erityisesti täällä.

Ei näillä resursseilla kilpailla parhaimmista pelaajista kuin yksittäistapauksissa edes Liigan sisällä, saati Euroopan laajuudella - eli, resursseja pitää kasvattaa. Nyt sitä tehdään red eventsissä, ja onneksi, sillä muutkin tekevät.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja kumminkin se on positiivista kehitystä siihen mitä voidaan tehdä tässä hetkessä. Red Events ei ole pelkkä jäähallin olutmyynti konsepti vaan on laajentunut myös kesän tapahtumiin joten muutos aikaisempiin vuosiin on siinä, että rahavirtoja on myös jääkiekon hiljaisena aikana.

Sinne on myös rakennettu hallituksen kokoonpano tukemaan tätä strategiaa.
Tämä on kyllä hyvä juttu. Toivottovasti onnistutaan tässä sillä rahaa tarvitaan. Hyvä huomio myös hallituksesta.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Noh, nyt kun tämäkin kausi vihdoin ohi ja tutut juhlat käynnissä, niin ehkä alkaa meidänkin leiristä jotain kuulua. Kyllä oli takki tyhjä kiekkoon tämän huhtikuun, eikä ollenkaan niin hyvällä tavalla, kun joskus edes toivois, mutta se nyt oli selvä kun toiset Kannusta pelas vielä. Varmaan riippuu sen uuden utj:n saamisen kiireellisyys ja aikataulu siitäkin, että millä mallilla se tulevan kauden joukkue on. Varmasti on sopimuksia paljon taas, mutta lähtijöissä on myös sellasta nimeä ja roolia, että on siinä rakennettavaakin mikäli haluaa taas että materiaali on riittävä. Tappara on vetänyt riman aika maksimiin, eikä millään semihyvällä nipulla sitä ylitetä millään.
 
fakiiri

Jäsen
Uskon, että ilveksen futikseen laajentaminen tulee olemaan kohtuullinen menestys, ainakin se tulee olemaan kannattavaa liiketoimintaa, mutta pihvihän siinä on, että se antaa mahdollisuuden yrittää laajentua areenatoiminnan operoijaksi Tammelan stadionilla.
Tampereen kaupunki kilpailutti viime vuonna Tammelan stadionin operointioikeudet. Ne voitti viideksi vuodeksi Ilves Edustus Oy, joka pyörittää Ilveksen miesten liigajoukkuetta jääkiekossa, ja on merkittävä omistaja myös Ilveksen miesten liigajalkapallossa.
Ilves Edustus voitti operointioikeudet viideksi vuodeksi, lisäksi sopimuksessa on viiden vuoden optio. Sopimuksen mukaan "operaattori saa oikeuden operoida Tammelan stadionia ja voi periä palveluista maksuja palveluiden käyttäjiltä." Toki myös liiketoimintariski on operaattorilla.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei näillä resursseilla kilpailla parhaimmista pelaajista kuin yksittäistapauksissa edes Liigan sisällä, saati Euroopan laajuudella - eli, resursseja pitää kasvattaa.
Kyllä meidän resursseilla pitää pystyä parempaan. Ei kai meidän keskinkertaisuuden kulttuuria olla nyt kääntämässä resurssiongelmaksi? Pelikanit on ollut jo kaksi kertaa peräkkäin finaaleissa. Vaikkei tuollainen lilliputti-seura pysty finaaleissa tarjoamaan kunnon vastusta, niin sen se kertoo että asioita oikein tekemällä on meilläkin mahdollisuus paljon parempaan. Mikään ei vaan vieläkään viittaa sellaiseen. Edelleen täälläkin ollaan kokoamassa samaa joukkuetta kuin viime kauden floppijoukkue oli.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä meidän resursseilla pitää pystyä parempaan. Ei kai meidän keskinkertaisuuden kulttuuria olla nyt kääntämässä resurssiongelmaksi? Pelikanit on ollut jo kaksi kertaa peräkkäin finaaleissa. Vaikkei tuollainen lilliputti-seura pysty finaaleissa tarjoamaan kunnon vastusta, niin sen se kertoo että asioita oikein tekemällä on meilläkin mahdollisuus paljon parempaan.
Tämä juuri. Resursseja on ollut ja tulee olemaan. Kyllä ongelmat ovat olleet muualla. Toivottavasti ensi kaudella mentäisiin vihdoinkin resurssien mukaisesti.
 
Jakke76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Boston Bruins, Man United, Darts
Tämä juuri. Resursseja on ollut ja tulee olemaan. Kyllä ongelmat ovat olleet muualla. Toivottavasti ensi kaudella mentäisiin vihdoinkin resurssien mukaisesti.
Ei tule tapahtumaan Peltosen möyrintäpuolustus-paskakiekolla. Paljon pitää tapahtua, jotta HIFK tulisi pärjäämään. Liigassa mennään koko ajan enemmän ja enemmän vauhtikiekon suuntaan ja Peltonen yrittää menestyä hitaalla möyrintäkiekolla.
 
PeeÄm

Jäsen
Suosikkijoukkue
EVU, HIFK
Resurssit on yksi asia ja kulttuuri on toinen. Hifkiltä on voittamisen kulttuuri hävinnyt ja ei enää osata seurana tehdä asioita ja päätöksiä jotka toisivat urheilullista menestystä. Toki raha näyttelee isoa roolia, mutta sitä kyllä on Hifkillä tarpeeksi menestyvän joukkueen kasaamiseen (vrt päättynyt kausi). Puutteet ovat muualla kuin taloudenpidossa.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Resurssit on yksi asia ja kulttuuri on toinen. Hifkiltä on voittamisen kulttuuri hävinnyt ja ei enää osata seurana tehdä asioita ja päätöksiä jotka toisivat urheilullista menestystä. Toki raha näyttelee isoa roolia, mutta sitä kyllä on Hifkillä tarpeeksi menestyvän joukkueen kasaamiseen (vrt päättynyt kausi). Puutteet ovat muualla kuin taloudenpidossa.

Tässäpä veli @PeeÄm tiivistää asian hienosti. Näkisin, että osin ongelma on IFK:n perinteet, jotka ovat samalla seuralle suuri voimavara, mutta myös rajoittava tekijä noiden kovienkin päätösten tekemiseen.

Tappara oli keväällä 2011 Liigassa 11. ja seuraavana keväänä 12. Siitä eteenpäin tähän mennessä heikon sijoitus on ollut neljäs. En tiedä tarkasti mitä siellä on matkan varrella tehty, mutta tuskin ihan vahingossa tällainen menestyksen jatkumo on syntynyt.
 
Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit

Nimenomaan jatkumo Tapparassa on syntynyt, kun sitä pohjaa on osattu luoda osaavien ammattilaisten toimesta. Meillä taas kuvitellaan, että se pelkkä jatkumo tulee riittämään kun tarpeeksi kauan pusketaan.
Yksi hallituksen jäsen selittelee kaveripiirissä kuinka K. Jalonen toi mestaruuden kolmessa vuodessa, kun samaan aikaan Tappara teki vuodessa Grönborgit. Unohdetaan se, että ketkä sitä työtä organisaatiossa tekevät, heidän osaaminen ja ymmärrys nykypäivän jääkiekosta. Luotetaan vain sokeasti seuran entiseen pelaajaikoniin jonka aikana käyrä on mennyt vain alaspäin niin pelillisesti kuin menestyksellisesti, juniorien sisäänajoa unohtamatta.
Jos jotain tässä organisaatiossa osataan, niin se on selittely epäonnistumisille ja syiden hakeminen ulkopuolelta olosuhteista.
 
IFK:lla on niin huonot nuo runkosarjan sijoitukset 90 luvulta lähtien, että jo niidenkin todennäköisyyksien puolesta ei taida ihme olla että myös loppusijoitukset poffien jälkeen ovat olleet siellä 3-7. Aikalailla linjassa ovat meidän yleisimpiin 4-6 runkkarisijoituksiin siis.
Mutta kun miettii vuosia taaksepäin, niin Nybarin ja Penan ajat olivat sellasta poukkoilua välillä niin joukkueen kasaamisissa (varsinkin puolustusten kasaamisissa suuria ongelmia) kuin valmentajienkin suhteen, että ei se nyt ihme ole että menestys laahannut. Salmelaisen ajat ovat olleet harkitumpaa toimintaa, ja tällä kaudella olikin sitten jo ihan menestyvän jengin piirteitä ennen kautta ja vielä syksyllä, kunnes taas liimattiin itsemme sinne tutuille sijoille ja olihan tuo pelillisesti melkoista vuoristorataa ja tasaisen suorittamisen vastakohtaa. Toki vastoinkäymisetkin rassasi taas, ja eiköhän me tyhjennetty saikkupokaalitkin kaappiimme, kuten joka vuosi. Kun Liverpool voitti 3 kevättä sitten Kannun, niin Kloppo mainitsi nopeasti yhdeksi merkittäväksi syyksi voittamiseen sen, että joukkue on pysynyt verrattaen hyvin terveenä. On sellanen käsitys, että Tapparassa ollut myös tuo puoli aika hyvässä jamassa kaikki nämä vuodet.
 
Viimeksi muokattu:

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kun Liverpool voitti 3 kevättä sitten Kannun, niin Kloppo mainitsi nopeasti yhdeksi merkittäväksi syyksi voittamiseen sen, että joukkue on pysynyt verrattaen hyvin terveenä. On sellanen käsitys, että Tapparassa ollut myös tuo puoli aika hyvässä jamassa kaikki nämä vuodet.
Hyvä viesti kaikkiaan, jonka allekirjoitan. Tähän otan kuitenkin kiinni. Jos mietitään Scousereita tuolloin mestaruuskaudella niin he voittivat aivan poikkeuksellisen kapealla ringillä, joka on mielestäni enemmänkin anomalia ja hyvää tuuria, kuten mainitsit. Kun taas City on voittanut ja todennäköisesti tulee voittamaan tälläkin kaudella joukkueella, joka on rakennettu niin, ettei yksittäiset poissaolot kaada koko korttitaloa. Tällaiseen joukkueen rakentamiseen omassa kontekstissaan pitäisi myös IFKlla olla varaa. Tappara varmasti säästynyt loukkaantumisilta kontra IFK, mutta heidän joukkueensa ovat lähes aina rakennettu niin ettei yksittäisen/yksittäisten pelaajien loukkaantumiset kaada mestaruusjunaa. Ei voi olla joukkue rakennettu niin, että yhden Sundin poissaolo halvauttaa koko puolustuksen kiekollisuuden. Kyllä silloin katseet kääntyvät joukkueenkokoajaan.
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä meidän resursseilla pitää pystyä parempaan. Ei kai meidän keskinkertaisuuden kulttuuria olla nyt kääntämässä resurssiongelmaksi? Pelikanit on ollut jo kaksi kertaa peräkkäin finaaleissa. Vaikkei tuollainen lilliputti-seura pysty finaaleissa tarjoamaan kunnon vastusta, niin sen se kertoo että asioita oikein tekemällä on meilläkin mahdollisuus paljon parempaan. Mikään ei vaan vieläkään viittaa sellaiseen. Edelleen täälläkin ollaan kokoamassa samaa joukkuetta kuin viime kauden floppijoukkue oli.
No en sitä haluaisi kyllä, että käännettäisiin resurssiongelmaksi - enemmän ajattelisin, että kannattaisi ymmärtää, että ei se talouspuolikaan ole suorittanut kovin mairittelevasti.

Yritystähän sielläkin on ollut, se on nähtävissä, kuten kentällä - helvetin kovaa finassimöyrintää on nähty!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tappara varmasti säästynyt loukkaantumisilta kontra IFK, mutta heidän joukkueensa ovat lähes aina rakennettu niin ettei yksittäisen/yksittäisten pelaajien loukkaantumiset kaada mestaruusjunaa. Ei voi olla joukkue rakennettu niin, että yhden Sundin poissaolo halvauttaa koko puolustuksen kiekollisuuden. Kyllä silloin katseet kääntyvät joukkueenkokoajaan.

IFK tarvitsee sen hieman leveämmän rosterin ihan yleisesti siis, ja varsinkin alakerran osalta, eli todellakin samaa mieltä tuosta.
Niin paljon on vaihtuvuutta poissaolojen takia siellä, että kyllä se ongelmia ja lisärasitusta sinne tuo. Pelataan yksinkertaisesti aivan liian suuressa tai kokonaan väärässä roolissa omiin vahvuuksiin nähden.
Toki sitten harvinaisen terveessä tilanteessa vaikea kaikille peliaikaa järjestää jokaiseen peli-iltaan, mutta mielummin aktiivinen rotaatio, kun nämä nyt nähdyt ongelmat aivan liian usein.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onpa erikoinen offseason meneillään.

Normaalisti tähän aikaan alkaa jo kiinnostaa että ketä meille tulee. Nyt kuitenkin tuota asiaa ajatellessa huomaa olevansa noita asioita kohtaan lähes täydellisen välinpitämätön. Niminä lentelee Heljankoa, Kemiläistä, Filppulaa…mutta ensimmäinen reaktio on väljähtynyt. Tuntuu ajatuksena ensimmäiset sekunnit ihan mukavalta, mutta sitten mielen valtaa ajatus että toisaalta ihan sama.

En ole ennen tällaista kokenut, vaikka syvällä on uitu aiemminkin.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Raimo Summanen on menestymisen ytimessä analysoidessaan Tapparan voitokasta peliä. Tämä Summasen analyysin pitäisi jokaisen HIFK:n johtoportaan toimijan ja valmennusryhmän jäsenen (etenkin päävalmentaja Peltosen) lukea sekä tehdä rehellisen itsekriiittinen analyysi siitä miksi HIFK jääkiekkoseurana on sellainen kestoluuseri kuin se on ollut vastaavasti kestomenestyjä Tapparaan verrattuna. Aivan hemmetin hyvä artikkeli.

Tapparan pelaajista Nick Babtiste vahvistaa omalla kommentillaan saman asian.

"TAPPARAN organisaatiota Baptiste pitää huippulaadukkaana. Hän on pelannut NHL:ää Buffalo Sabresissa ja AHL:ää useammassa joukkueessa, joten perspektiiviä löytyy."

"– Kun kaikki pelaajista omistajiin ja valmentajiin vetivät köyttä yhteen suuntaan, niin tässä on tulos. Panimme egot syrjään yhteisen edun vuoksi. Se mahdollisti mestaruutemme, Baptiste alleviivaa."

HIFK:n monet kannattajat kaipaavat aina vain kovempaa rosteria, mutta kun se ei yksin tuo voittoja vaan myös HIFK:n seurajohdon jästipäiden joukossa tarvitaan syvällinen asenne- sekä osaamismuutos, joka menee seurakulttuurin ytimeen eikä jää vain pintavaahdoksi seuran hallitusjäsenten tai vaihtopenkin takana seisovien vaihtamiseen.

Pakko kysyä lopuksi, että "Mikä viddu siinä on HIFK:lla niin vaikeaa Tapparan menestysputkeen verrattuna"? Tavallinen kannattajakin jo näkee missä vika on eli seuran osaamisessa, tekemisen asenteessa ja rakenteissa, lopulta vain pieneltä osin edustuksen pelaajistossa, jota voi säätää aina pitkin kautta.
 
Viimeksi muokattu:

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Raimo Summanen on menestymisen ytimessä analysoidessaan Tapparan voitokasta peliä. Tämä Summasen analyysin pitäisi jokaisen HIFK:n johtoportaan toimijan ja valmennusryhmän jäsenen (etenkin päävalmentaja Peltosen) lukea sekä tehdä rehellisen itsekriiittinen analyysi siitä miksi HIFK jääkiekkoseurana on sellainen kestoluuseri kuin se on ollut vastaavasti kestomenestyjä Tapparaan verrattuna. Aivan hemmetin hyvä artikkeli.

Tapparan pelaajista Nick Babtiste vahvistaa omalla kommentillaan saman asian.

"TAPPARAN organisaatiota Baptiste pitää huippulaadukkaana. Hän on pelannut NHL:ää Buffalo Sabresissa ja AHL:ää useammassa joukkueessa, joten perspektiiviä löytyy."

"– Kun kaikki pelaajista omistajiin ja valmentajiin vetivät köyttä yhteen suuntaan, niin tässä on tulos. Panimme egot syrjään yhteisen edun vuoksi. Se mahdollisti mestaruutemme, Baptiste alleviivaa."

HIFK:n monet kannattajat kaipaavat aina vain kovempaa rosteria, mutta kun se ei yksin tuo voittoja vaan myös HIFK:n seurajohdon jästipäiden joukossa tarvitaan syvällinen asenne- sekä osaamismuutos, joka menee syvälle seurakulttuurin ytimeen eikä jää vain pintavaahdoksi seuran hallitusjäsenten tai vaihtopenkin takana seisovien vaihtamiseen.

Pakko kysyä lopuksi, että "Mikä viddu siinä on HIFK:lla niin vaikeaa Tapparan menestysputkeen verrattuna"? Tavallinen kannattajakin jo näkee missä vika on eli seuran asenteessa ja rakenteissa, ei yksin pelaajistossa.

Summanen puhuu yllättävän fiksuja usein siihen verrattuna kun miettii miten täydellisen sekaisin hän oli valmentajana. Mutta hyvä jos on löytänyt elämäänsä tasapainoa, niin ei tarvitse kopissa kiukutella. Paras esimerkki on kun hänellä oli tapana uhkailla hakkaamisella ja haastaa pelaajia tappeluun, jotka olivat mielestään epäonnistuneet. Jamie Ramin kun haastoi, niin kaveri nousi ylös ja sanoi, että selvä olen valmis. Siitäpä sitten Rami-poika luikkii pois ovet paukkuen ja Jamie ei hirveästi enää pelannut.

Meiltä kannattajilta usein unohtuu, että se edustusjoukkue on tietyllä tapaa jäävuoren huippu. Taustslla on koko organisaatio. Juniorityö, visio, talous, olosuhteet. IFK:lla on organisaationa paljon hyvää ja paljon huonoa. Juniorityö on mennyt eteenpäin, työntekijöistä huolehditaan hyvin ja olosuhteet ovat kelvot. Visiota edustusjoukkueella ei ole ollut, vaan homma on aina ollut poukkoilevaa. No nyt on päätetty mennä viisi vuotta samalla päävalmentajalla, niin se ei ainakaan ole poukkoilevaa.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännittävä kyllä nähdä että miten tuota liikkuvuutta ja kiekollisuutta on pystytty lisäämään tulevalle kaudelle. Maalivahdit myös mielenkiinnon kohteena. Viime syksy ei saisi Taposelle toistua ja näkyykö pelko tästä jotenkin siinä ketä maalivahteja joukkueessa on.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nimenomaan jatkumo Tapparassa on syntynyt, kun sitä pohjaa on osattu luoda osaavien ammattilaisten toimesta. Meillä taas kuvitellaan, että se pelkkä jatkumo tulee riittämään kun tarpeeksi kauan pusketaan.
Yksi hallituksen jäsen selittelee kaveripiirissä kuinka K. Jalonen toi mestaruuden kolmessa vuodessa, kun samaan aikaan Tappara teki vuodessa Grönborgit. Unohdetaan se, että ketkä sitä työtä organisaatiossa tekevät, heidän osaaminen ja ymmärrys nykypäivän jääkiekosta. Luotetaan vain sokeasti seuran entiseen pelaajaikoniin jonka aikana käyrä on mennyt vain alaspäin niin pelillisesti kuin menestyksellisesti, juniorien sisäänajoa unohtamatta.
Jos jotain tässä organisaatiossa osataan, niin se on selittely epäonnistumisille ja syiden hakeminen ulkopuolelta olosuhteista.

Einstein määritteli tyhmyyden siten, että "toistaa samaa asiaa yhä uudelleen ja odottaa eri lopputulosta". IFK:n jatkuvuusajattelu on juuri tätä. Peltonen tulee jatkossakin tuomaan meille keskinkertaista menestystä tylsällä pelikirjalla. Lisää 5. ja 6. sijoja luvassa. Välillä voidaan päästä välieriin, mutta siihen se viimeistään tyssää.
 
Luke

Juuri näin. Peltosen kohdalla ei tarvitse katsella tulosten taakse tai käännellä kiviä, sillä valmentamisen taso on suoraan nähtävissä kolmen viime kauden sarjasijoituksissa. Ja kuten on jo todettu, niin on onnistunut hakemaan Tampereen uudesta hallista tasan nolla (0) voittoa.

Tästä syystä mulla ei ole juuri mitään kiinnostusta tulevan kauden rosteria kohtaan. Tulee mitä tulee, lopputulos on joka tapauksessa se harmaa, mutta organisaatiolle riittävä, eli sijat 4-8.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös