Mainos

HIFK kaudella 2023–2024

  • 484 072
  • 2 858
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Ja kuinka kovaa nämä urallaan jo kaiken nähneet kiertolaiset pelaa logolle, kun sitä ei edes voida vaatia. Ehkä ne hiffaa vähän liiankin hyvin jo, että "hei, se on vaan lätkää".
Periaatteessa Åsten on ainoa tän hetken IFK:sta (en vielä laske Kaskimäkiä sun muita) joka on koko uransa pelannut logolle. Tämä uskollisuus palkitaan passituksella poppariosastolle.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Onko jollain jotain fiksua näkemystä siihen, miksi IFK on peluuttanut Pakarista keskellä? Ei sillä, ettäkö olisi huono ollut siinä, vaan lähinnä sitä, että Jääskä kun otettiin sentterin paikalta pois, niin on sen jälkeen pyörinyt pääosin pelin ulkopuolella.. Jääskä pelasi alkukauden hyvin keskellä, jonka jälkeen EHT:lta palatessaan laituriksi ei ole ollut oma itsensä. Miksi ei ole siirretty takaisin ominaiselle paikalleen sentteriksi?

Myös Koivistoista peluutettiin yhdessä vaiheessa useampi peli laidassa. Toki voi olla jotain vaivoja ollut esim. kädessä, ettei ole voinut kaapia aloituksia täydellä teholla, mutta Jäkyn tapauksessa en ainakaan usko tähän skenaarioon.
 
Stadi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pakarisen omin sanoin” ei ole mitään varsinaista paikkaa, pelataan Jökyn kanssa kumpi vaan tilanteessa on paremmin kohilla. Molemille käy kumpi vaan.”
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko jollain jotain fiksua näkemystä siihen, miksi IFK on peluuttanut Pakarista keskellä? Ei sillä, ettäkö olisi huono ollut siinä, vaan lähinnä sitä, että Jääskä kun otettiin sentterin paikalta pois, niin on sen jälkeen pyörinyt pääosin pelin ulkopuolella.. Jääskä pelasi alkukauden hyvin keskellä, jonka jälkeen EHT:lta palatessaan laituriksi ei ole ollut oma itsensä. Miksi ei ole siirretty takaisin ominaiselle paikalleen sentteriksi?

Myös Koivistoista peluutettiin yhdessä vaiheessa useampi peli laidassa. Toki voi olla jotain vaivoja ollut esim. kädessä, ettei ole voinut kaapia aloituksia täydellä teholla, mutta Jäkyn tapauksessa en ainakaan usko tähän skenaarioon.

Jäky pelaa käytännössä kyllä useinkin myös sentterin roolissa, vaikka on laitaan merkittykin. Välillä Iiro ottaa aloitukset, välillä Jäky. KalPaa vastaan Iirolla 8 aloitusta, Jäkyllä 2, mutta Sportia vastaan 8-8. TPS:ää vastaan Pakarinen vei 13-6. Jääskällä siinä muuten onneton A%, 16,7. Johtuisiko sitten vastustajan aloittajasta ja mistä aloitetaan, kumpi lopulta ottaa? Ja ehkä myös siitä, miten aloitukset ovat yleisesti ottaen menneet? Joskus ei vain lähde ja silloin varmaan kannattaa sen aloittaa, kummalla kulkee? Hyviä aloittajia kuitenkin kumpikin.
 
Juu siis ymmärrän toki näiden aloitusten merkityksen, ja tokihan Pakarinen ottaa myös joitain aloituksia Lehteränkin ollessa kentällä.

Enemmän ihmetystä siis varsinaisesti herätti se "kokonaisvaltainen" sentteripelaaminen, jota Jääskä pelasi varsin mallikkaasti pari kautta, kunnes nyt sitten jostain syystä siirrettiin takaisin laitaan.
 
Voisiko olla, että tämä ketju on enemmän kuin osiensa summa? Ja jos sentteri on ketjunsa "Kukko tunkiolla", Pakarinen on se, joka on tässä koostumuksessa sen The Kukon paikan ansainnut? En tiedä. Mutta siis Jääskä pelaa tässä koostumuksessa myös sentteriä ja Iiro laituria ihan nykyiselläänkin. Eikä se pelipaikan nimitys selitä Jääskän tehojen vaisuutta. Jääskä on pelannut myös laidassa huonommin kuin aikaisemmin.

Korvien välistä se on Jääskällä kiinni. Nyt ei ole enää paineeton yllättäjä, jonka jokainen piste on mahtava yllätys, vaan tuloksentekoyksikön vakiokasvo ja tulosta pitäisi tulla. Erilaiset asetelmat. Varsinkin, kun on EHT:lläkin onnistunut. Se on varmaan vähän myös niin, että Jääskä on ennen kaikkea omassa päässään sellaisessa asemassa, että hänen pitäisi pystyä tekemään ketjukavereistaan parempia. Ja kun katsotaan Vesalaista, jonka vaisuus ei mun mielestäni ole vähemmässäkään määrin Jääskän syytä, voi olla, että Jääskä on saanut siitä vähän lisää painetta itselleen. Tiedostamattomia juttuja, mutta jotka erottaa tehokkaan ja tehottoman pelaajan aika karusti, kun hommat alkaa tökkiä.

Mutta uskotaan, että keskiviikkona kaikki menneisyyden "taakat" on unohdettu ja Edarit ovat kuin nuoria kiimaisia varsoja laitumella.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Onko jollain jotain fiksua näkemystä siihen, miksi IFK on peluuttanut Pakarista keskellä? Ei sillä, ettäkö olisi huono ollut siinä, vaan lähinnä sitä, että Jääskä kun otettiin sentterin paikalta pois, niin on sen jälkeen pyörinyt pääosin pelin ulkopuolella.. Jääskä pelasi alkukauden hyvin keskellä, jonka jälkeen EHT:lta palatessaan laituriksi ei ole ollut oma itsensä. Miksi ei ole siirretty takaisin ominaiselle paikalleen sentteriksi?

Myös Koivistoista peluutettiin yhdessä vaiheessa useampi peli laidassa. Toki voi olla jotain vaivoja ollut esim. kädessä, ettei ole voinut kaapia aloituksia täydellä teholla, mutta Jäkyn tapauksessa en ainakaan usko tähän skenaarioon.
Peltosen ajatuksia ei voi edes arvata. Mutta Jääskyn kohdalla voin sanoa, että hän ei mielestäni ole parempi sentterinä eikä laiturina. Kumpikin käy aika hyvin, mutta kumpikaan ei ole loistava rooli.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Jos Jäky onkin sellainen kokonaisvaltainen pelaaja.
 
Suosikkijoukkue
Jokipojat, HIFK, Montreal Canadiens, Liverpool.
Onko jollain jotain fiksua näkemystä siihen, miksi IFK on peluuttanut Pakarista keskellä? Ei sillä, ettäkö olisi huono ollut siinä, vaan lähinnä sitä, että Jääskä kun otettiin sentterin paikalta pois, niin on sen jälkeen pyörinyt pääosin pelin ulkopuolella.. Jääskä pelasi alkukauden hyvin keskellä, jonka jälkeen EHT:lta palatessaan laituriksi ei ole ollut oma itsensä. Miksi ei ole siirretty takaisin ominaiselle paikalleen sentteriksi?
Tätä ratkaisua ihmettelen vieläkin huuli pyöreänä. Ei saa mitään ymmärrystä koska Pakarinen on ...kele laituri kuten Vesalainen. Jääskä on kyllä paljon parempi sentterinä, joten roolien pitäisi olla aivan toisinpäin kentällisessä.
 
Viimeksi muokattu:

Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Tänään ratkeaa onko kausi KATASTROFI vai ainakin välttävä. Jännittää wanhaakin aivan hirveesti.

Täähän on muuten taivaan tosi, vaikka tällä hetkellä (ja tämän koko kauden puurtamisen jälkeen) välieräpaikkakin tuntuu jo mestaruudelta. Näin ne tilanteet muuttuu.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei jännitä yhtään. Joko tänään loppuu se rimpuilu jonka loppumista on tullut odoteltua jo pitkään. Tai sitten kausi “alkaa uudestaan” ja jännitys herää. Vähän on sellaiset vibat että puntti tutisee tänään Lahdessa, ei Stadissa. Kunhan ei selkä meillä suoristuisi liian aikaisin. Muuten tämän kauden osalta voidaan sanoa että kaikki jäi piippuun.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tähän ketjuun olisi mukava saada positiivareiden, realistitylsimysten ja negapettereiden näkemykset että miksi kaudesta tuli KATASTROFI siis kaikilta säädyiltä pohdintaa.
 
Aloitan itse vaikka en ole erikoinen analysoija ja tylsimys:
- joukkue liian raskasjalkainen nykykiekkoon (tämä olisi pitänyt nähdä jo toissa kevään sarjassa TPS:ää vastaan)
- parempi runkosarjan sijoitus meni osittain syksyn ailahtelevaan maalivahtipeliin kuten edellisenä vuonna
- ylivoimapeli heikompaa kuin nimet antaisivat odottaa
- Lindpummi, Vesalainen, Ikonen, Komarov, Melart
- valmennus ei saanu juuri ketään ylittämään tasoaan. Ehkä vain Hovinen Kaskimäki ja N Seppälä.
- hyökkäyspeli aneemista ja hyökkäyksiin lähtö vaikeaa eli valmennus ei osannut reagoida pelaajien kykyihin
 
YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olipa tämä kausi varsinainen mahalasku!
Kesä ja syksy vahvaa uskoa oikeasti siihen, että voimme kevällä nostella kannua!

Ihmeellisesti keikuimme pitkään TOP 4:ssä vaikka itse Peli se ei vaan kehittynyt ollenkaan, YV sakkasi, Hups!-maaleja omiin, jouluusta asti jäässä olleet Vessi ja Jäky vaan painaa samassa ketjussa, Taposen rankkarit, seli-seli loukkaantumiset. Tappioputkia, upea voittoputki (oliko peräti neljä/viisi peliä?), ihmeen hengettömiä kotimatseja. Brändi?
Oli kaudessa paljon positiivisiä hetkiä mm. N.Seppälän nousu kokoonpanoon. Jäkyn ja Viänäsen heräilyt kevääseen ja Papin varmat kopit.

Paljon voisi kirjoitella asioista, jotka menivät pieleen ja mitä seuralta odottaisin, mutta taidan ensin odotella omaa laantumista.

Hei, oltiin seitsemänsiä!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kukakohan se oli se nimimerkki täällä, joka hyvin analyyttisesti noin 15 pelin jälkeen, kun oltiin kolmantena sarjassa, kertoi, että olemme muuten pian noin seitsemänsiä. Hirveä haloo tietyltä suunnalta, mutta niin se vain sit kuitenkin kääntyi.

Hyvin nähty. Voisivat kysellä toimistolta apua.
 
sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
Kukakohan se oli se nimimerkki täällä, joka hyvin analyyttisesti noin 15 pelin jälkeen, kun oltiin kolmantena sarjassa, kertoi, että olemme muuten pian noin seitsemänsiä. Hirveä haloo tietyltä suunnalta, mutta niin se vain sit kuitenkin kääntyi.

Hyvin nähty. Voisivat kysellä toimistolta apua.
Varmaan joku toinen koska mitään analyyttista tässä ei ole jaksettu kirjoittaa. HIFK:n peliesitykset kaudella 2023–2024
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös