Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 705 740
  • 3 969

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Tässä kohtaa tätä maanantai-iltaa Salin saattaa olla jo saanut puhelimeensa kutsun palata Nordikselle asap.
Ehtii vielä jatkoille, cmon!
Annetaan sille Berglundin pelipaita ja lepuutetaan ruotsalaista. Kukaan ei huomaa mitään.
 
Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
En ole pitkään aikaan kirjoittanut Jatkoaikaan. Kirjoituksia oon tässä ketjussa seurannut jo viime kesästä lähtien.

Alkuun pitää todeta, että on ollut hienoa lukea, miten kannattamisen filosofia on muuttunut tässä 2000- luvulla. Filosofia on kääntynyt brändikiekon kannattamisesta siihen, että fanit vaativat nykyään HIFK:lta urheilullista menestystä. Tuo on tervetullut muutos, sillä seuran resurssit huomioiden joukkueella pitää kauden tavoitteena olla keväällä mukana mitalipeleissä.

Sitten tähän kauteen ja pudotuspeleihin. Alkukaudesta ihmetytti nämä asiat:

1. Miksi joukkueeseen ei hankittu kesällä kokeneempaa, noin 30 paikkeilla olevaa veskaria tuomaan tasapainoa maalivahtiosastolle? No, onhan tuossa kysymyksessä paradoksi: Taposesta on kasvanut HIFK:n tärkein pelaaja.

2. Miten on mahdollista, että 4 pelaajan lähtö (Innala, Broadhurst, Auvitu, Schmaltz) voi vaikuttaa niin paljon joukkueen peliesityksiin? Tuo tuntui epätodelliselta, koska koska suurin joukkueesta jatkoi tälle kaudelle, samoin valmennus.

Sitten näihin pudotuspeleihin. Tänään tuli yllätysvoitto, mutta viimeisten 3 pelin perusteella Tappara marssii finaaleihin. Olin katsomassa viime perjantain matsia Nordiksella. Tuolloin koko toinen erä ja pitkälti kolmatta erää IFK:n pelistä oli ajatus ja ideat täysin kateissa. Kysyin itseltäni, miten IFK voi pelata kotihallissa, omiensa edessä niin surkeasti. Kun pudotuspeleissä mennään jatkoajalle, niin Onnetarkin ajoittain vaikuttaa otteluiden ratkaisuun. Viime perjantaina Onnetar oli suosiollinen vierasjoukkueelle ja Lukko pääsi tekemään voittomaalin ylivoimahyökkäyksestä. Pähkinänkuoressa: Taposen huippusuorituksetkaan eivät auta, jos HIFK:lta puuttuu pelisysteemi ja hyökkäyspelin luovuus.

Sitten kurinalaisuuteen liittyvä toive joukkueelle: lopettakaa tyhmien jäähyjen ottaminen. Voittavien pelaajien nuppi kestää niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissä.

Sitten toive Nordiksen viihdetiimille: palauttakaa Bad to the Bone sille kuuluvaan lokeroon eli soimaan vierasjoukkueen jäähyn merkiksi. Kiitos :)
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Pakko kysyä että koskas näin on ollut? Koko oman muistijäljen ajalta (~20 vuotta) tuo on ollut kyllä kotijoukkueen jäähytunnari.
Mikä on kyllä mielestäni vähän nolo muinaisjäänne. Tai kornia se ainakin on, että kun pelaaja ottaa jonkun typerän hyökkäyspään koukkausjäähyn tai heittää kiekon puolustusalueella katsomoon, niin kaiuttimista alkaa pauhaamaan "olen kova jätkä"-henkistä prätkärokkia.
 
Pegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, New York Rangers, HJK, Arsenal, 1. FC Köln
Pakko kysyä että koskas näin on ollut? Koko oman muistijäljen ajalta (~20 vuotta) tuo on ollut kyllä kotijoukkueen jäähytunnari.
Taitaa olla 90-luvun puolelta tuo meikäläisen muistikuva. Joka tapauksessa IFK:n jäähyt ovat alkaneet jurppia mua siihen malliin, että laittaisin jäähybiisin vaihtoon. Sen vuoksi tuo toiveeni. Toki välillä on tilanteita, jossa jäähy kannattaa ottaa (esim. maalitilanteen estäminen), mutta IFK on onnistunut sössimään useita matseja typerien jäähyjen vuoksi.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ennen kauden alkua pidin runkosarjan top 6 sijaa ja välieriä tämän joukkueen mestaruutena, kun kaikki menee nappiin. Nyt se on saavutettu ja muutenkin aika komella tyylillä ja taistelulla. Tällä joukkueella ei ole enää mitään hävittävää, vain voitettavaa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvä juttu toi @douppi n linkittämä haastattelu ja toi esiin myös sen, että kun joku ulkopuolinen kommentoi jotain asiaa, se on usein vain yksittäisen henkilön näkemys asiasta. Ei siis välttämättä mikään aukoton totuus, vaan jonkun näkemys ja se voi myös perustua osin puutteellisiin tietoihin tai joku aspekti jää kokonaan huomioimatta.

That said, on todettava, että mun mielestäni Vesalaisen pleijarit ovat olleet tähän asti vähän kuin hänen starttinsa HIFK:ssa. Kaikki näkee, että kyseessä on kova pelimies, mutta vähän jää piippuun. Parasta Vesalaista ei pleijareissa ole vielä nähty ja tavallaan se on voi olla hyväkin juttu.

Mä näen, että se viimeinen rutistus on täysin korvien välistä kiinni. Vesalaisesta näkee, että halu menestyä ja kantaa jengiä juuri HIFK:ssa on kova. Se taas näkyy ehkä jonkinlaisena jännityksenä ja aavistuksen yliyrittämisenä, jolloin pelaaminen ei ole niin rentoa ja itsevarmaa kuin se parhaimmillaan on tälläkin kaudella ollut. Toki vastustajallakin on merkitystä ja hän on merkitty mies, mutta ei se edelleenkään taidoista kiinni jää.

En voisi parempia hetkiä rentouden löytymiselle keksiä kuin tulevat Tampereen pelit. Nytkin on jo hyvä, mutta näen, että varaa parantaa on vielä aika paljonkin. Lite bättre on just hyvä kuvaus. Ei Vessi Jääskää erityisesti tarvitse, vaikka kemiat toimiikin tosi hyvin ja tulokset näkyy selvemmin. Toivottavasti hän tietää sen itsekin.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Ihan hyvä juttu Vesalaisesta. Alkukankeuksien jälkeen viimeset 28 peliä 32 pistettä, täydellä kaudella 69 pisteen tahti.

Mielenkiintosta nuo Tampereen pelit on kyllä seurata, koska Stadin pelit meni IFK:lle mielestäni. Ehkä isoin yllätys oli että Tappara vaikutti väsyneemmältä. Lehterä oli niin tajuttoman hidas että vaikea oli uskoa näkemäänsä. Nyt nähdään mitä se "kotietu" vaikuttaa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakarinen on taas laidalle päästyään ollut aika tulessa, mutta Vesalaisella on vielä iso potentiaali parantaa tulevissa Tappara-peleissä. Pakko muuten sanoa, että suht käsittämätöntä, että Vesalainen on vasta 23-vuotias. Eikös siitä Tyrväiskeissistäkin ole kohta kulunut puoli vuosikymmentä...?
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Pakarinen on taas laidalle päästyään ollut aika tulessa, mutta Vesalaisella on vielä iso potentiaali parantaa tulevissa Tappara-peleissä. Pakko muuten sanoa, että suht käsittämätöntä, että Vesalainen on vasta 23-vuotias. Eikös siitä Tyrväiskeissistäkin ole kohta kulunut puoli vuosikymmentä...?

Hyvä ettei Tyrväinen päättänyt Vesalaisen uraa. Terveiset vaan Oulun klippikerhoon. Tähän sellainen naamapalmu vaikka.
 
sixpack

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt hiukan ajatuksia ennen pronssipeliä jota itse en hirveesti arvosta. Tietysti voitto siinäkin mukavampi kuin tappio.
Ennen kautta olin varma että vähintään neljän joukkoon. Ymmärrän kiekosta sen verran vähän että en tajunnut joukkueen heikkouksia. Kuitenkin jälkeenpäinkin sitä mieltä että neljän joukkoon.
Runkosarja esityksineen oli pettymys eli vaivoin kuudenneksi. Sijoitus olisi ollut parempi jos maalivahtipeluutuksessa ei olisi tehty syksyllä niin monta kertaa huonoja ratkaisuja.
Runkosarja siis heikohko suoritus.
Pleijjarit sitten. Olin varma että Lukolle tiputaan mutta hienosti joukkue taisteli. Nyt oltiin neljän joukossa.
Tapparaa vastaan kahden pelin jälkeen odotin jopa ihmettä. Mutta Tampereella totaalinen epäonnistuminen.
Ilo Lukko-sarjan jälkeen oli häipynyt. Sen verran kaksi ensimmäistä peli Tampereella vei toivoa etten maanantai-iltana ollut kovinkaan pettynyt.
Ymmärrän että jotkut saavat iloa siitä että taas neljän joukossa.
Itse en jaksa enää innostua ei-finaalipaikasta. Viimeisen 10 vuoden, siis kokonaan pelatun kauden, aikana useammin meidän rakasta seuraa ovat finaalissa olleet seuraavat joukkueet
Tappara
Kärpät
Lukko
Tps

Yhtä monta kertaa
Hpk
Ässät
KalPa
Pelicans

Mestaruuksia tänä aikana on voittanut viisi seuraa.

IFK on harmi kyllä keskikastin seura joka ei ole onnistunut resurssiensa mukaisesti.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Oma ennustukseni (sija 4-6) meni lähes nappiin. Pettymys ja hatutus oli ilmassa kun joukkue paljastui. Silloin oli jo selvää ettei mestaruutta tule. Tapa millä tähän tultiin oli ennustamaton. Möyrintäpronssi ei ole se, mitä tältä jengiltä odotan. Finaalipaikkoja tultava!
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähes kaikki täällä ennustivat suurin piirtein oikein kauden kulun ja loppusijoituksen. Kukaan ei tainnut ennustaa meitä jäämään villi kortti -kierrokselta ulos, eikä kai kukaan ennustanut mestaruutta tulevaksi.

Seura itse painotti, että mestaruus tulee.

Onko kyse valehtelusta, vai tyhmyydestä. Itse epäilen ensimmäistä, kaikesta huolimatta.

Olisi hauska tietää, mikä oli esimerkiksi Tobiaksen ja Näkymättömän rehellinen etukäteiskaavailu, mille sijalle päädytään. Tai vaikka Peltosen.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Mikä vitun valehtelu? Mitä logiikka toi oli? eli kaikki jengit, jotka ilmoitti mestaruuden tavoitteekseen ennen kautta valehteli? Muistaakseni Lukko, TPS, Ilves, Kärpät ainakin ilmoitti tavoitteekseen mestaruuden. Liiga täynnä valehtelijoita tai tyhmiä. Ei kannata tavoitella mestaruutta. Sehän nyt olis tyhmää. Sovitaan ennen kautta, että vain yksi jengi saa ilmoittaa mestaruuden tavoitteekseen. Se joka voitttaa. Päätetaan se jengi syyskuussa, niin ei sit tarvi kenenkään pettyä.

En tosiaankaan kuulu mihinkään posi-siipeen ja oli kyl keskinkertaisesti kasattu toi syksyn kokoonpano, mutta kyllähän Salmelainen ja Peltonen yritti koko kauden sitä mestaruusjengiä kasata. Palola vaihdettiin Vesalaiseen, Lyytinen Berglundiin jne. Kakkoskassaria ei löytyny edes Unkarista, mutta eipä tällä kertaa kaaduttu loukkaantuneeseen 1.veskariin.

Yritystä oli. Ei riittänyt. Kohta se nähdään finaaleissa, oliko millään jengillä tänä vuonna sarjan ehkä kalleinta rosteria ja parasta valmentajaa vastaan.
 
Eli hienommin ilmaistuna: markkinointi.

Voihan sitä yrittää, mutta jos meillä on n. 100 kirjoittajaa ja eittämättä tuhansia tänne kirjoittamattomia, jotka ulkopuolelta näki suht oikein, monesti jopa tyylin tarkkuudella miten sille toteutuneelle sijalle tullaan päätymään, miten muka jengin sisällä olevat, lätkää työkseen tekevät eivät sitä olisi nähneet?

Eli toivottavasti oli kyse juuri tuosta tietoisesta valehtelusta - kuten kirjoitit, tuskin olisi ollut kovin kausikortti- ja yhteistyökumppanimyyntiä piristävää, jos Tobias olisi myös Näkymättämän kanssa kauden alla sanonut, että tullaan päätymään runkosarjassa just ja just kuudenneksi ja jos hyvä tuuri pudotuspelivastustajan kanssa käy, päästään pronssiotteluun.

Olisi paljon murheellisempaa, jos vaikka esim. Tobias olisi ennen kauden alkua ollut aidosti sitä mieltä, että kyllä, runkosarja tullaan voittamaan ja mestaruus sen jatkoksi. Vai tyhmäksikö sä niitä haukut?
 
Mä en nyt vittu tajua. Sori.

Mut siis mistä tietoisesta valehtelusta? Mä en ole itse pelannut mitään, mutta kyllä mä nyt sen verran oon tätä hokia tuijottanut sekä kännissä että selvinpäin, että kauteen lähdetään aina tavoittelemaan mestaruutta, jos on yhtään edes sinnepäin resursseja.

Mä en tajua miksi tietoinen valehtelu on edes vaihtoehto? Eihän noilla mitään kristallipalloa ole. Se, että moni veikkasi Kärppiä mestariksi täällä ja lehdissä tekee sit ne vai valehtelijoiksi? Kaikki, jotka kirjoitti (myös täällä Jatkoajassa), että Kärpät on mestareita on valehtelijoita. Sitäkö sä yrität sanoa? Eli jos et arvannut oikein, olet valehtelija?

Koska tavoite on eri asia, kuin tieto. Ja tietoa ei ole kenelläkään. Tavoite on aina oltava korkealla. Ihan hemmetin tyhmää se musta on jotenkin sanoa kauden alla kopissa tai jossain mediassa, että "tällä kaudella me ei jäbät, muuten voiteta mestaruutta". Kuka vitun idiootti tollaista sanoisi?

Ainahan sitä lähdetään voittamaan ja jos et itse usko siihen, niin kannattaa varmaan vaihtaa duunia. Ja aika pienistä nää on urheilussa kiinni. On ihan mahdollista, että jos se perhanan Motinin purku vikalla minuutilla ekassa välierässä olis onnistunut ja oltaisiin lähdetty 2-0 johdossa Tampereelle, niin se olisi kipsannut Tapparan jätkiä ja oltaisiinkin painettu finaaleihin. Kenellä on se joku kristallipallo mistä näitä näkee? Entäs jos Heljanko olisi loukkaantunut pleijareiden alla? Hovinen on ihan hyvä, mutta ei niin hyvä. Ei lähellekkään. Entäs jos se korona olisi iskenyt just Tapparaan kesken pleijareiden. Entäs jos Lehterä olis loukkaantunut ja meiltä ei olis loukkaantunut paria jätkää just ennen kolmatta matsia. En mä tarkoita, että loukkaantumisten taakse pitää mennä, vaan ethänsä voi tietää. Et oikeasti. Sä voit veikata. Ja usein ennakkosuosikit voittaa. Mutta ei aina.

Toi valehtelu -läppä on kyl väsynyttä. Sori jäbä nyt.
 
Yks postaus vielä, eli kyllähän niiden piti siellä huomata, että se tavoitteella ei ole katetta.

Siis yksityisesti, sisäisissä analyyseissä.

Ja yhtä selvää on, että julkisesti "HIFK tavoittelee aina mestaruutta", kuten fraasi kuuluu.

Aina voi toki käydä mitä vaan, mutta jos käytännössä kaikki "meistä amatööreistä" näkivät, jopa posisiipeä myöten, että tulossa ei ole mestaruutta, eikä edes kelvollista runkosarjasijoitusta, niin tyhmiähän he olisivat olleet, jos olisivat toimistolla muuta oikeasti odottaneet.

Nyt pitää jatkaa duunia.

EDIT: eikä ne nyt kovin paljoa yrittäneet - halpoja muiden jengien jämäpelaajia joukkueeseen, joka oli koko matkalta alitaitava. Tuskin pelaajabudjetti niistä paljoa värähti.
 
C2 huutelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Aina voi toki käydä mitä vaan, mutta jos käytännössä kaikki "meistä amatööreistä" näkivät, jopa posisiipeä myöten, että tulossa ei ole mestaruutta, eikä edes kelvollista runkosarjasijoitusta, niin tyhmiähän he olisivat olleet, jos olisivat toimistolla muuta oikeasti odottaneet.

No mun mielestä olisi olleet tyhmiä, jos viime kesänä olisi etukäteen ajatelleet, ettei mestaruutta tule. Urheilu on ihmeellistä. Ihan hyvin Hirvonen-Halttunen olisi voinut olla uusi Heponiemi-Kupari parivaljakko ja ties mitä.

Mä en tajua sun logiikkaa. Se, että kesällä jotkut fanit ja lehdet oli oikeassa kesällä 2022, ei tarkoita sitä, että kannattaa heittää hanskoja tiskiin koko kaudeksi. "Mitä turhaa yrittää, kun me ei oikeasti voiteta mitään. Oltaisiin vaan tyhmiä, jos uskottaisiin siihen."

Eihän tässä maassa kannata edes yrittää perustaa mitään uutta firmaa, koska joku Elon Musk kuitenkin keksii paremman ensin. Koska yleensä ne keksii, niin ei kannata yrittää. Jos ajattelee mitään muuta, on tyhmä? Tai valehtelee rahoittajille, kun hakee sille uudelle idealleen rahoitusta? Totta vitutta sun täytyy aina yrittää ja kääntää kaikki kivet, mitkä käännettävissä on.

Voihan olla, että elokuussa 2022 Salmelainen ja Peltonen totesi, että aika paljon on matkaa mestaruuteen, mutta kai ne nyt sen verran fiksuja on, että yrittää loppuun asti? Ja kun me ei tiedetä, että jäikö se loppujen lopuksi yhdestä huonosta Motinin purusta kiinni. Mistä näitä tietää?

No episjaot oli. Olis kannattanut skippaa tää kausi.
 
KanonKillar

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Varmasti joka vuosi ja jokaisella rosterilla IFK:n toimistolla lähdetään tavoittelemaan mestaruutta. Totta hitossa. Iso ongelma on mielestäni siinä, että ammattilaiset siellä toimistolla ilmeisesti aidosti ja jääräpäisesti ajattelee, että mestaruutta voi lähteä vakavasti tavoittelemaan "ihan kiva" -tasoisella rosterilla, joka vieläpä sisältää melkoisen määrän "sisäisen kasvun" odotuksia. Ja että siirtorajaan mennessä sitten etsitään ja löydetään ne "pari puuttuvaa palasta", jonka jälkeen ollaan (muka) mestaruusjunassa. Ei olla. Se nyt lienee nähty riittävän monta kertaa.

IFK:n toiminta osoittaa, että seura ei arvosta hyvän runkosarjasijoituksen (1-3) playoffeihin tuomaa etua ollenkaan. Tai sitä, että ennen kauden alkua valmiiksi rakennetulla rosterilla saadaan ketjut ja yv kovaan lyöntiin jo syksyn aikana. Maksaa rahaa tämmönen rosteri? Kyllä! Mutta muulla tavalla ei tavoitetta saavuta. Keskinkertaisella panostuksella saat keskinkertaisen tuloksen, yllätys yllätys.

Mä niin mielelläni kuulisin jossain kauden jälkeisessä haastattelussa urheilujohtajan ja päävalmentajan näkemyksiä juuri tästä joukkueen rakentamisen filosofiasta. Mutta turhaan taidan odotella, ne haastattelut ovat olleet aivan täyttä sanahelinää tyyliin "tuloksellisesti jäimme yhteisesti asetetuista tavoitteista, mistä kannan osaltani vastuun". Voi kun joskus joku kertoisi, mitä aiotaan tehdä jatkossa eri tavalla!
 
Samart

Tässä piilee totuuden siemen. Meriläisen kertoi jossain haastattelussa että ovat hioneet yv:tä samalla kokoonpanolla syksystä saakka. Ei ihme että toimii.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös