Mainos

HIFK kaudella 2022–2023

  • 706 019
  • 3 969

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Kopioin tämän nyt suoraan toisesta ketjusta, kun rupesi IFK:n katastrofaalinen tilanne kiinnostamaan enemmän numeroiden kanssa.

Jos mentäisiin viime kauden mukaan ja oletetaan että kymppisijaan ja sitä kautta pudotuspeleihin pääsemistä vaadittaisiin n. 90 pistettä, niin esim. IFK:n pitäisi loppukauden (29 ottelua) pelata n. 1.79 pisteen keskiarvolla johon/jonka yli on tällä kaudella päässyt tasan neljä joukkuetta.

Alkaa kyllä vahvasti haiskahtaa, että IFK jää ulos koko pudotuspeleistä, sillä vaatisihan toi ihan hävyttömän tasonoston ja oikeastaan heti huomisesta lähtien.


Ihmettelen hyvin suuresti, jos ei Salmelainen ja Peltonen viimeistään kauden jälkeen lähde/lähetetä pois. IFK:n ei ikinä, missään maailmantilanteessa kuuluisi jäädä ulos kymmenen joukkueen pudotuspeleistä SM-Liigassa.
Tosi mielenkiintoinen laskelma. Mutta se ei silti ole mahdollista, että HIFK jäisi ulos säällistä. Todennäköisyydet on todennäköisyyksiä, mutta silti on olemassa asioita, joita ei tapahdu, koska niitä ei yksinkertaisesti tapahdu.

Samalla toki laskelmasi ei ota huomioon sitä, miten monta joukkuetta tuossa keskikastissa on. Näin ollen sijoitusten suuretkin heilahtelut pienemmillä pistemäärillä on todennäköisempää. Tämä toki ihan oma mutu asiasta.

Olisihan se hullua, jos jäätäisiin… siis pihalle kokonaan.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tosi mielenkiintoinen laskelma. Mutta se ei silti ole mahdollista, että HIFK jäisi ulos säällistä. Todennäköisyydet on todennäköisyyksiä, mutta silti on olemassa asioita, joita ei tapahdu, koska niitä ei yksinkertaisesti tapahdu.

Samalla toki laskelmasi ei ota huomioon sitä, miten monta joukkuetta tuossa keskikastissa on. Näin ollen sijoitusten suuretkin heilahtelut pienemmillä pistemäärillä on todennäköisempää. Tämä toki ihan oma mutu asiasta.

Olisihan se hullua, jos jäätäisiin… siis pihalle kokonaan.
Kyllä se on ihan mahdollista. Nimeä sarjassa joukkueet, jotka oikeasti ja aidosti ovat niin paljon huonompia kuin HIFK, että ne jäävät automaattisesti HIFK:n taakse. Itse osaan nimetä vain SaiPan, eikä sekään kaukana takana ole. Kaikilla muilla joukkueilla on ihan realistiset mahdollisuudet kepittää HIFK sarjassa.
 

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
Kyllä se on ihan mahdollista. Nimeä sarjassa joukkueet, jotka oikeasti ja aidosti ovat niin paljon huonompia kuin HIFK, että ne jäävät automaattisesti HIFK:n taakse. Itse osaan nimetä vain SaiPan, eikä sekään kaukana takana ole. Kaikilla muilla joukkueilla on ihan realistiset mahdollisuudet kepittää HIFK sarjassa.
On toki mahdollista matemaattisesti ja näissä luisuputkissa myös pelillisesti. Eikä välttämättä olisi tulevaisuuden kannalta edes huono juttu, jos saisi ison mopin sen voimin heilumaan.

SaiPan lisäksi Sport, vaikka pisteissä onkin ihan tuntumassa, kun pystyvät voittamaan suhteellisen säännöllisesti tuolla ykkösketjullaan. Ei se yksi ketju kuitenkaan kevääseen asti riitä, vaikka voisi sanoa, että se on tasan yksi enemmän kuin meillä.

Lisään tähän vielä HPK:n ja KooKoon. Molemmat harmittaa, koska symppaan niitä. Ovat liian alhaalla tässä kohtaa ja loukkisumia ja aivosumuja vielä tulossa. Niiltä osin jäävät tammikuussa jopa meistä riittävästi jälkeen.

Siinä sitten tapellaan Jukurien ja Ässien kanssa viimeisistä paikoista. Jotenkin uskon, että mr Ironcock saa tuon JyPin vähintään sääleihin kävi miten kävi.

Mutta se mun pointti on edelleen: ei ole mahdollista, että HIFK:n kausi päättyisi runkosarjaan. On asioita, jotka on mahdollisia ja asioita, joita ei vaan tapahdu.

Yhtä kaikki, olen samaa mieltä, että hirveää skeidaa ja johto ensin mankelin läpi ja sitten vaihtoon.
 

Psykopaimen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Viipurin Pauke
@Via Dolorosa joka kävi täällä pelottelemasta ja tunnetusti hyvänä kirjoittajana sai mut penkomaan numeroita. Lue seuraava, jos olet istuallasi, kännissä tai istualtasi kännissä:

Tän puulaakin kolmanneksi paras maalintekijä on Melart. Maaleja jumaleizzon viisi! Eli 31 pelissä, jos tässä lajissa saa kompasteltua pikkumustan uuniin joka kuudennessa pelissä, on suurimman budjetin miljoonamiehistössä top 3 maaliruisku.

Se on noin kerran kuussa kiekko maaliin. On tää jäätävä mahalasku tämä kananlento. Korjaan: bulin lento.

”Lentoyhtiö Buli airways toivottaa kaikki matkustajat tervetulleiksi. Tänään tiedossa matalalentoa möyrien päin Ässien aukotonta puolustusmuuria. Matka on töyssyinen eikä järin viihdyttävä, mutta meille ei tarvi tulla kertomaan siitä. Istukaa alas, olkaa hiljaa ja antakaa vihan muuttua masennukseksi”.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Nyt tarvitaan jengiin vielä se THE sentteri ja toinen hankinta vahva leftin pakki, sit mahdollisista tyhjennysmyynneistä se toinen veska.
Siinä olis tän hetken puutteet, miten niin tutunoloista .
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Itse kokeilisin Jukureista uloslaitettua Howdenia try outin kautta tämän vuoden viimeisissä sarjapeleissä sekä Spengler Cupissa, että lähtisikö täällä paremmin kuin Mikkelissä. Toisi myös helpostusta sentteripulaan ja Pakarinen ja Jääskä voisivat pelata omilla pelipaikoillaan.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Itse kokeilisin Jukureista uloslaitettua Howdenia try outin kautta tämän vuoden viimeisissä sarjapeleissä sekä Spengler Cupissa, että lähtisikö täällä paremmin kuin Mikkelissä. Toisi myös helpostusta sentteripulaan ja Pakarinen ja Jääskä voisivat pelata omilla pelipaikoillaan.
Tosta Spengler cupista tuli mieleen, et tuommoinen rento pelureissu ulkomaille kesken epäonnistuneen kauden tekee hyvää jäbille.
Puhutaan epäkohdat läpi ja muutoinkin hitsaannutaan joukkueeksi. Iso mahdollisuus IFK:lle.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Hyvää ja rauhallista joulua kaikille arvon jatkislaisille – ja toivottavasti parempaa ja menestyksekkäämpää vuotta 2023! Kausi on saavuttanut Liigan runkosarjan osalta puolivälin ja joulutauon. Siksi ajattelin, että rustaan jokaisesta pelaajasta arvosanat pienien perusteluiden kera, eli niin sanotut joulutodistukset.

Haluan jo etukäteen painottaa ja alleviivata, että kyseessä ei todellakaan ole mikään absoluuttinen totuus tai edes pyrkimys siihen, vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan oma näkemykseni pelaajan suorituksista peilattuna siihen, mitä MINÄ ITSE häneltä odotin ja minkälaisia fiiliksiä yksilöiden tekeminen on allekirjoittaneessa herättänyt. Näkemyksistä saa olla eri mieltä ja niitä saa haastaa, nämä ovat ”yhden miehen tuomioita”.

Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan valmennus- ja veskariosastosta. Seuraavassa viestissä arvioin puolustajat ja viimeisessä osassa hyökkääjät. Arvosanat annetaan kouluasteikolla, eli 4–10.


VALMENNUS- JA URHEILUJOHTO

Päävalmentaja Ville Peltonen 5/10

Viimeisessä kahdessa ottelussa näkyi sitä IFK:ta, jota minä haluan nähdä. Aktiivinen, korkealta karvaava ja suoraviivaisesti maalia kohti pelaava joukkue. Se on jotakin, mikä on koko alkukauden loistanut poissaolollaan. Peltosen pelikirjan omaispiirteitä vaikuttavat olevan jatkuvat rännikiekot sekä sekavuus. IFK:lla ei vaikuta olevan mitään toisteista asiaa pelissä, jonka avulla peliä pyritään avaamaan ja maaleja tekemään. Tai no, kai ne rännikiekot ovat sitä toisteisuutta, samoin kuin se jätön jättö ylivoimalla. Hyi saatana. Yksi iso Peltosessa tökkivä asia on myös joukkueen virittäminen. Tuntuu, ettei oikein mihinkään otteluun olla lähdetty sellaisella tunne- ja tahtotasolla, jota tällä tasolla voidaan odottaa jo ihan lähtökohtana. Paljon pitää parantua valmennuksen osalta. Itse en näe Villellä enää eväitä toimia rakkaan IFK:n päävalmentajana, mutta toivottavasti olen väärässä.

Urheilutoimenjohtaja Tobias Salmelainen 5/10
Ala-arvoista Tobias. Ala-arvoista. Joukkueen pakiston kiekollisuus rakennettiin kaksikon Lyytinen-Rantakari varaan. Lyytinen heitettiin luiskaan ennen ensilumen tuloa ja Rantakarilla kesti se ¼ kautta ja yhden vilttikomennuksen verran herätä pelaamaan jääkiekkoa. Entäs se sentteriosasto ja hyökkäyksen kiekollisuus? Ai niin, ei niitä ole. Täysin homogeenisesti rakennettu hyökkäys, jonka heikkouden näkivät Sörkän pulsut jo juhannuspöhnän helpotettua. Menestyvän joukkueen kolmas tukipilari laadukkaan sentteristön ja pakiston ohella on maalivahtiosasto. Taponen on ollut loistava, Halonen juuri niin heikko, kuin osattiin odottaa. Ei siis siltäkään osastolta plussaa Tobbarille. Berglundin hankinnasta sen sijaan plussaa. Mutta silti, ole hyvä ja kerää jumppatrikoosi ja poistu tästä seurasta.


MAALIVAHDIT

Niilo Halonen 5,5/10 (15 ottelua / 2,98 pmk / 85,4 % / 4 voittoa, 8 tappiota, 2 tasuria)

Ei voi Halosta kehua. Kyllä, joukkue edessä on pelannut huonosti, mutta silti Taponen antaa ottelusta toiseen IFK:lle mahdollisuuden voittaa. Ei me läheskään aina Niilon pelatessa hänen surkeuteensa kaaduta, mutta hän ei myöskään pysty tuomaan heikommin pelaavalle jengille voittoja. Oikeasti kovassa joukkueessa menisi kakkosveskarina, nyky-IFK:ssa ei mitään käyttöä. Jo pelkästään katsaus Nipen tilastoihin puhuu karua kieltä miehen tasosta. Sympaattinen kaveri, mutta ei vain riitä.

Roope Taponen 9/10 (18 ottelua / 1,71 pmk / 91,9 % / 6 voittoa, 6 tappiota, 6 tasuria)
Yksi harvoista onnistujista tällä kaudella. Tapsa vaikuttaisi olevan todellinen timantti ja osaston Husso-Lankinen jatkaja. Tarjoaa ottelusta toiseen IFK:lle reilun sauman voittaa, vaikka joukkue pelaakin paskasti. Nuorella miehellä vaikuttaisi myös pää pysyvän kasassa. Kropan kanssa sen sijaan haasteita, kun jatkuvasti on pienempää saikkua. Siitä ainoa miinus miehen arvosanaan, vaikkei niistä tietenkään voi suoraan Roopea syyttää, kun ei tarkempaa tietoa ole. Pitkä jatkosopimus ja laadukas aisapari tilattu.


Ei arviota (olematon vastuu tai siirtynyt jo muualle): Eemil Vinni, Tomi Karhunen, Waltteri Ignatjew
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
PUOLUSTAJAT

Ilari Melart 7,5/10 (32 ottelua / 5+7=12 / 20 min / -6)

Ilu aloitti kauden maagisella tavalla, mutta sittemmin on ollut hiljaisempaa. Ensimmäisen 15 ottelun perusteella arvosana olisi voinut olla 9, mutta viime aikoina on ollut todella heikko. Ei pelaa fyysisesti ja tekee ihmeellisiä kämmejä jäällä. Omaan silmään vaikuttaa siltä, että saattaa pelata jonkinlaisen vamman kanssa. Itselläni odotukset Ilua kohtaan ovat myös todella korkealla. Ja ne mailat…miten voi joka toisella kudilla mennä maila päreiksi? Siitä pakko antaa miinusta.

Otto Salin 8/10 (23 ottelua / 1+5=6 / 4 min / +6)
Odotin Salinin pelaavan kauden aikana sellaiset 20–30 ottelua edarissa, mutta mies on ottanut itselleen vakioroolin pakistosta. Sulava luistelija ja taitava kiekon kanssa. Otteista puuttuu vielä tasaisuutta, mutta se on tuon ikäiselle pelaajalle täysin normaalia. Rohkeutta nostaa vielä enemmän itse peliä ja laukoa enemmän kaivattaisiin vielä Otolta. Ehdottomasti onnistuja.

Kasper Kotkansalo 6,5/10 (24 ottelua / 1+6=7 / 6 min / -7)
Alkukaudesta näytti, että kentällä surffailee edelleen viime kauden jälkimmäiseltä puoliskolta tuttu mies. Mutta syksyn edetessä otteet muuttuivat huomattavasti varmemmiksi ja Kotkis alkoi jälleen vaikuttaa oikein solidilta liigapakilta, jolle IFK:lla todellakin on käyttöä. Sitten iski harmittava ja pitkä loukkaantuminen.

Victor Berglund 9/10 (3 ottelua / 1+2=3 / 0 min / +0)
Arviointi on totta kai haastavaa, koska alla on vasta niin vähän otteluita. Mutta jo alun perusteella on nähtävissä, että Berglundissa on kaikki ainekset olla yksi koko Liigan parhaista puolustajista. Ylivoimassa omimmillaan ja pystyy omalla tekemisellään rauhoittamaan koko viisikon pelaamisen ja luomaan paikkoja loistavalla viivapelaamisellaan. Kultaakin kalliimpi palanen, mikäli IFK tosissaan aikoo vielä tällä kaudella ylöspäin nousta. Jatkosopimus tilattu, suorastaan vaadittu.

Johan Motin 7,5/10 (19 ottelua / 2+3=5 / 31 min / +3)
Alkukauden pitkän pelikiellon aikana näkyi Motinin merkitys IFK:n pakistolle. Välittömästi miehen palattua homma alakerrassa rauhoittui. Äärimmäisen laadukas peruspakki, joka osaa toimittaa kiekkoa maalille ja avata peliä. On myös fyysinen, jonka kääntöpuoli nähtiin syksyn Pelicans-ottelussa. Toki A.Jämsen pelasi kyseisen tilanteen surkeasti, mutta myös itse taklaus oli Mo:lta tarpeettomalla kovuudella ja ylös ajettu. Siksi pakko laskea arvosanaa. Kuuluu kalustoon ja toivottavasti jatkaa Nordiksella vielä pitkään.

Eddie Larsson 6/10 (33 ottelua / 0+4 / 14 min / -1)
En oikein tiennyt, mitä Eddien kohdalla pitäisi odottaa. Käytännössä on paljastunut köyhän miehen Motiniksi. Kiekon kanssa varovainen, taklauksien kanssa varovainen ja pääosin täysin näkymätön, mikä on toki tämän kauden IFK:ssa jo positiivinen saavutus sinänsä. Ei herätä tunteita juuri mihinkään suuntaan. Menee joukon jatkona, mutta en jäisi kaipaamaan, mikäli vaihtaisi ensi kaudeksi maisemaa. Laukaus on järkyttävän huono. Alkukauden highlightina upea pystysyöttö sinper-Åstenin maaliin Jukureita vastaan. Plussaa siitä, että on ainoa puolustaja, joka on toistaiseksi pelannut jokaisessa liigaottelussa.

Christian Kåsastul 5/10 (6 ottelua / 0+1=1 / 4 min / +2)
Toiset inhoavat, toiset puolustavat. Itse en edelleenkään tätä hankintaa käsitä. Joo, joitakin väläytyksiä on nähty, mutta perusominaisuudet eivät vain ole liigatasolla, luistelua lukuun ottamatta. Sijoittuu jatkuvasti heikosti ja höntyilee ohi tilanteista. Heikkoja ominaisuuksia pelaajalle, jota kuvaillaan niin sanotuksi puolustavaksi puolustajaksi. Ei käyttöä minun IFK:ssa.

Einari Luhanka 6/10 (13 ottelua, 1+1=2 / 0 min / -2)
Oli Mestiksessä erinomainen, mutta Liigassa vielä ongelmissa tasonsa kanssa. Ajoittain menee omassa perusroolissaan hyvin, mutta välillä on pihalla kuin lumiukko. Lahjoittaa kuitenkin vähemmän paikkoja vastustajalle, kuin esimerkiksi Norski tai Lehmus. Näen tulevaisuudessa käyttökelpoisena 6. tai 7. pakkina. Tulevaisuuden roolinsa puolesta koodinimenä voidaan käyttää vaikkapa koodinimeä mikkokurvinen.

Joona Lehmus 5,5/10 (8 ottelua / 1+1=2 / 4 min / -6)
Kolleissa loistava, mutta liigakaukaloissa täysin väärässä paikassa. Ainakin vielä toistaiseksi. Ehkä miehessä on jotakin aihiota, mutta on todennäköisesti pidemmän ajan projekti. Oikein mikään ominaisuus ei ole vielä sillä tasolla, että voisi liigapelaajaksi kutsua.

Otso Rantakari 7/10 (26 ottelua, 4+8=12 / 18 min / -3)
Ehkä kaikista kaksijakoisin pelaaja alkukauden osalta. Ennen Hämeenlinnassa tapahtunutta, täysin ansaittua, katsomokomennustaan oli ammattijääkiekkoilijan irvikuva: löysä, pehmeä ja välinpitämätön. Täysin paska suoraan sanottuna. Mutta viimeisen 10 ottelun aikana on kuin varkain noussut erittäin tärkeäksi palaseksi puolustuksessa. Mikäli pystyy säilyttämään tasonsa, muodostaa Otso laadukkaan kiekollisen rungon pakistossa yhdessä Berglundin kanssa.


Ei arviota (olematon vastuu tai siirtynyt jo muualle): Oliver Holttinen, Mico Luoto, Joonas Lyytinen)

Viimeinen, hyökkääjiä käsittelevä osio julkaistaan lähipäivinä, kun saan loputkin pelaajat käytyä läpi. Tavoitteena on julkaista myös viimeinen osa vielä vuoden 2022 puolella!
 

StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omat pisteet olemattomilla arvioineilla, koska jouluaattona ja muita kiireitä. Ansiokas aloitus ”Hokipedialta”. Poikkeamat arvioihin.
Melart 8 (alussa loistava, nyt peruspakki)
Salin odotuksiin nähden 9
Motin 8.5 (ei petä koskaan)
Larsson 7,5 (-1 hyvä tulos IFK esityksiin nähden. Mikä on hinta-laatusuhde?)
Kåsastul 6,5 (vaikea sanoa varmasti mitään muuta kuin ettei esitä mitään loistavaa. Parantaa tod.näk. Kuitenkin +2)
Luhanka 5(ei mitään käyttöä liigassa)
Rantakari 8 (alku paskaa ja nyt pidempään hyvää suorittamista)

Mielipiteitä mahtuu maailmaan.
Hyvää joulun aikaa kaikille IFK-perheelle!
 

Sp#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK aina välillä. Urheilu yli lajirajojen
Jani Lampinen. Eikö tätä Herraa pystytä käyttää ollenkaan edes lainalle tälle kauteen? Aika stabiili ja rauhallinen maalinsuulla mitä kaksi peliä nuoria katsonut. Kaudelle 23-24 Taponen-Lampinen voisi olla aika kovaa valuuttaa liigassa. Olikin kiekko Espoon kaveri eli ei taida olla edes mahdollinen just nyt, olin luulossa että kivan kundi.
 

kypärä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos pitää kiteyttää HIFK:n tämän kauden pelaaminen, niin HIFK pelaa selviytymiskiekkoa, ei voittavaa kiekkoa. HIFK lähtee peleihin selviytymään, ei voittamaan. Tuloksena on, että suurin osa tasaisista peleistä hävitään, koska häviämisen pelko on suurempaa kuin voittamisen kiima. Kiitos ja anteeksi. Piste.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Jos pitää kiteyttää HIFK:n tämän kauden pelaaminen, niin HIFK pelaa selviytymiskiekkoa, ei voittavaa kiekkoa. HIFK lähtee peleihin selviytymään, ei voittamaan. Tuloksena on, että suurin osa tasaisista peleistä hävitään, koska häviämisen pelko on suurempaa kuin voittamisen kiima. Kiitos ja anteeksi. Piste.

En nyt tätä ihan allekirjoita. Useimmiten IFK:lla on itsellä aloitteet, mutta se lopputuloksen haku epäonnistuu eri syistä.
 

sirtyg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & feikkiheikit
En nyt tätä ihan allekirjoita. Useimmiten IFK:lla on itsellä aloitteet, mutta se lopputuloksen haku epäonnistuu eri syistä.
Olet kyllä nyt jäänyt johonkin vuosiin 2017-2021 näissä pelitapahtuma-analyyseissasi. Et toki ole ihan ainoa tämän harhan kanssa, mutta jos esim. Piken ajan ihan todelliseen tehottomuuteen vertaa niin Villen peli ei ole siellä päinkään. Tämä Ville-virkamiehen hanlon-kiekko ei tuota edes murto-osaa siitä.

Aika turtunut ja puutunut sitä on tähän touhuun. Sen oikeastaan tietää nykyään joka kerta ennen peliä, että minkälainen tuttu ja turvallinen oksennus sitä Villen keittiöstä tänää tarjoillaan. Lautasen väri saattaa vaihdella joskus.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Turhauttaa myös se, että vaikeassa tilanteessa IFK:lle tarjoiltiin todella hyvä mahdollisuus: Sveitsissä kolme ottelua, joista ei pisteitä jaossa ja samalla pitkä tauko liigajäiltä. Nytkin vielä viikon tauko seuraavaan peliin ja senkin jälkeen kaksi kotiottelua.

Hyvän mahdollisuuden ensimmäinen puolisko meni nyt vihkoon, kun Sveitsissä pelissä ei mitään parannusta, enkä kauhean toiveikas ole noihin tuleviin kotipeleihin, vaikka joukkue saa kaiken työrauhan valmistautua niihin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Tässä nähtiin etteivät eväät riitä edes pystykiekkoon. Halutaan pelata nopeaa kiekkoa, muttei hankita nopeita (äly mukaanlukien) pelaajia. No katsotaan mikäli sääleihin päästään, että mihin möyriminen meidät vie.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt näyttäisi siltä, että kahdesta jäljellä olevasta säälipaikasta kilvoittelee kuusi jengiä, jotka ovat neljän pisteen sisällä taulukossa. Ottelumäärissäkin vain yhden matsin ero.

Uskoisin Jypin ottavan toisen näistä säälipaikoista. Mutta, mikä sakki istuu viimeiselle jakkaralle? Taitaa tulla kaikkien aikojen floppikausi.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt näyttäisi siltä, että kahdesta jäljellä olevasta säälipaikasta kilvoittelee kuusi jengiä, jotka ovat neljän pisteen sisällä taulukossa. Ottelumäärissäkin vain yhden matsin ero.

Uskoisin Jypin ottavan toisen näistä säälipaikoista. Mutta, mikä sakki istuu viimeiselle jakkaralle? Taitaa tulla kaikkien aikojen floppikausi.
Sport on ilmeisen hyvässä tikissä tällä hetkellä.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sport on ilmeisen hyvässä tikissä tällä hetkellä.
Joo, ja näyttäs moni muukin napsivan pisteitä isommiltaankin. Vaasassa ja Porissa kaiken lisäksi hyvä meininki halleissa. Pike saattaa päästä kuittailemaan aikaisemmalle työnantajalleen. Mielenkiintoista ja melkein toivois kympin ulkopuolelle jäämistä. Johtaiskohan mihinkään?
 

Keskikalja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, CHICAGO BLACKHAWKS, Liverpool, Real Madrid
Täällä kun puhutaan sääleistä. Ja tähän väliin en kohdista tätä viestiä henkilökohtaisesti kenenkään nimimerkkiin.
Niin mitä sitten jos IFK pääsee sääleihin? Ottaa pataan kahdessa pelissä ja mister toblerone kertoo kauden jälkeen että päästiin playoffeihin. Joita en itse edes pidä minkäänlaisina playoffeina. Liigan rahastus keino.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täällä kun puhutaan sääleistä. Ja tähän väliin en kohdista tätä viestiä henkilökohtaisesti kenenkään nimimerkkiin.
Niin mitä sitten jos IFK pääsee sääleihin? Ottaa pataan kahdessa pelissä ja mister toblerone kertoo kauden jälkeen että päästiin playoffeihin. Joita en itse edes pidä minkäänlaisina playoffeina. Liigan rahastus keino.
No ei kai sitten yhtään muuta mitään kuin että niistäkin ulos jääminen korostaa entisestään katastrofin tasoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös