Vuonna 2011 natsasi lopulta kaikki, eikä varmasti vähiten siksi, että valtaosalla joukkueesta oli yhteisiä kokemuksia ja edelliskevät päättyi pettymykseen. Tokihan joukkueessa oli tähtipelaajia, ainakin näin jälkikäteen katsottuna, mutta valtaosa pelaajista oli luokkaa "ei ole koskaan voittanut mitään suurta". Ja se oli silloin(kin) monen mielestä suurin este ja esimerkki siitä, että he eivät tule koskaan mitään voittamaankaan, ainakaan HIFK:ssa. Esimerkiksi Mikko Kurvinenkin nousi rakastetuksi kulttihahmoksi vasta tämän kauden jälkeen, siihen asti hänkään ”ei riittänyt”. Villen tulo jengiin oli kirsikka kakun päälle ja toi sitä kaivattua ammattimaisuutta ja voittamisen taitoa, jota meiltä oli siihen asti puuttunut, mutta itse uskon, että myös muu joukkue oli vihdoin valmis oikeasti voittamaan. Eikä se mestaruuskausikaan ollut mitään onnea ja auvoa alusta loppuun, vaan piti sisällään moninaisia asioita, vaikeuksia ja onnistumisia. Mutta omasta mielestäni kaikkein ratkaisevinta oli lopulta se, että joukkue itse uskoi itseensä ja sulki kaiken muun ylimääräisen ulkopuolelle. Mun mielestäni Mestaruusjoukkue 2010-2011 oli ennen kaikkea joukkueen, ja ehkä vähän seurankin, kasvutarina: nousu haudan partaalta ylös kirkkauteen. Valitettavasti sieltä sitten pudottiin takaisin synkkyyteen useammaksikin kaudeksi, mutta se on eri tarina se.
Mitä yritän tällä sanoa? Sitä samaa, mitä monta kertaa aiemminkin eli, että joukkue on aina osiensa summa. Kun joukkuepeli ja kemiat toimivat, sieltä nousee onnistujia. Jos joukkuepeli taas ei toimi, yksilötkin uppoavat helposti massaan, eikä itseluottamus useinkaan pääse nousemaan sille tasolle, jolla ne maalit tehdään vaikka väkisin, kun ne pitää tehdä. Pakottamalla harvoin tulee onnistumisia ja vähiten juuri silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Ja juuri nyt on mahdotonta sanoa vielä mitään faktaa. On vain oletuksia ja niiden pohjalta saa toki spekuloida. Itse olen toki sitä mieltä, että täällä meidän osioissa spekulaatiotkin tuppaavat olemaan useimmiten worst case scenarioita, eivät niinkään objektiivista pohdintaa. Mutta kukin toki saa spekuloida ihan miten tahtoo.
Ja jotta joukkue olisi toimiva kokonaisuus, siinä pitää olla sellaisia pelaajia, jotka ovat sitoutuneita ennen kaikkea paitsi muihin pelaajiin, myös valmennukseen. Ja mä koen, että nyt meillä on sellainen joukkue. Joukkue, joka koostuu pelaajista, jotka haluavat pelata meillä ja joilla on valmennuksen aito luottamus ja tieto, että heidät hyväksytään juuri sellaisina kuin he ovat. Joukkue on kuin perhe, niin hyvässä kuin pahassakin. Kun joku kaatuu, muut nostavat ylös ja tukevat, mutta tarvittaessa myös sanovat rehellisesti, miten kaatumiset on jatkossa mahdollista välttää. Ja jos siltikin vielä kaadutaan omaa hölmöyttä tai välinpitämättömyyttä, pelaaja voidaan laittaa hetkeksi vaikka katsomoon ja silti hänelle jää tunne, että se uusi mahdollisuus tulee vielä, kunhan tekee niin kuin on sovittu. Mutta itse yrittämisestä ei koskaan pitäisi rankaista, vaikka joskus persiilleen menisikin ja mun mielestäni tässä joukkueessa näkyy sekin.
HIFK:lla ei ole nimekkäin joukkue. Todellakaan. On paljon kysymysmerkkejä, mutta on myös paljon mahdollisuuksia. Joukkueessa on kuitenkin paljon Liiga-tason rutiinia ja myös sisäiselle kasvulle on jätetty tilaa. Se on hyvä asia, koska se merkitsee sitä, että hyvistä asioista seuraa yksilöllekin hyviä asioita. Varmaan yksikään joukkueessa jatkava pelaaja ei pelannut viime kaudella uransa parasta kautta, ei edes parastaan HIFK:ssa. Potentiaalia on siis olemassa ja se pitää pystyä kaivamaan esiin. Mä olen laittanut toivoni nimenomaan joukkuepelin onnistumiseen. Jos se ei toimi, en näe suuria menestymisen mahdollisuuksia. Mutta mulla on tuoreessa muistissa, että loistavat ja nimekkäät pelaajat vajoavat tavallisiksi kuolevaisiksi, kun joukkuepeli ei ole vaaditulla tasolla ja vastustajan töppösillä ja löppösillä taas on. Ja siihen, kun lisätään jäätävä näyttämisen halua ja HIFK:n voittaminen, nämä monesti keskinkertaisina pidetyt pelaajat ovat nousseet tasolle, jota heiltä ei välttämättä ole edes odotettu. Ja usein joukkuepelissä se nyt vain menee niin, että yksittäisen pelaajan onnistumiset vaikuttavat positiivisesti myös muihin saman jengin pelaajiin. Onnistumisen ei tarvitse olla maali tai upea syöttö, vaan se voi olla kiekon purku tai syöksyminen kiekon eteen juuri silloin, kun vastustajalla on kova paine päällä. Koska yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.
Mutta paljon lepää valmennuksen harteilla. Ja hyvä niin, koska se on heidän duuninsa ja heilläkin on tulosvastuu. Ja nämä ovat niitä syitä, miksi tuleva kausi on itselleni todella mielenkiintoinen. Moni tuntuu kokevan, että Salmelainen ja Peltonen ovat jollain tavalla puusilmiä ja pitävät uppiniskaisestikin kiinni omasta linjastaan. Itse koen, että se on ainoa oikea tapa, koska kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Ja niin toimisin itsekin. Jokainen voi miettiä, miten toimisi omassa duunissaan, jossa vastuu on sulla: tekisitkö niin kuin itse koet olevan oikein, vai lähtisitkö sykkimään sinne tänne muiden mielipiteiden vaikutuksesta? Ja vieläpä sellaisten ihmisten, joilla ei ole mitään vastuuta mistään ja tiedotkin ovat lähinnä kahvipöytäkeskusteluissa jonkun maanantaina heittämiä kuulopuheita, jotka ovat tiistaihin mennessä muuttuneet kiistattomiksi faktoiksi. Millaisen viestin se antaa omalle joukkueelle? Muiden mielipiteitä ja näkemyksiä kannattaa useinkin kuunnella, mutta pelkästään niiden varaan ei omaa toimintaa saa koskaan pohjata. Mun omassa elämänfilosofiassani virheitäkin saa tehdä, jos virheisiin johtaneet päätökset on tarkasti punnittu ja ne on tehty niiden faktojen perusteella, jotka päätöksentekohetkellä on ollut käytettävissä. Enempää ei mun mielestä voi keneltäkään vaatia. Nyt ollaan monen fanin osalta ns. mukavuusalueen ulkopuolella verrattuna aiempaan, mutta sekään ei tarkoita, että kaikki olisi automaattisesti huonommin, eikä joukkueella olisi mitään mahdollisuuksia. Lähtökohdat ovat vain erilaiset kuin mihin olemme tottuneet.
Kaikkein tärkeintä on se, että seura, pelaajat ja valmennus itse uskovat itseensä. Millään muulla ei lopulta ole väliä. Mulla ei ole tässä henkilökohtaisesti yhtään mitään hävittävää ja siksi voin suhtautua levollisesti ja avoimin mielin tulevaan.
Mitä yritän tällä sanoa? Sitä samaa, mitä monta kertaa aiemminkin eli, että joukkue on aina osiensa summa. Kun joukkuepeli ja kemiat toimivat, sieltä nousee onnistujia. Jos joukkuepeli taas ei toimi, yksilötkin uppoavat helposti massaan, eikä itseluottamus useinkaan pääse nousemaan sille tasolle, jolla ne maalit tehdään vaikka väkisin, kun ne pitää tehdä. Pakottamalla harvoin tulee onnistumisia ja vähiten juuri silloin, kun niitä eniten tarvitaan. Ja juuri nyt on mahdotonta sanoa vielä mitään faktaa. On vain oletuksia ja niiden pohjalta saa toki spekuloida. Itse olen toki sitä mieltä, että täällä meidän osioissa spekulaatiotkin tuppaavat olemaan useimmiten worst case scenarioita, eivät niinkään objektiivista pohdintaa. Mutta kukin toki saa spekuloida ihan miten tahtoo.
Ja jotta joukkue olisi toimiva kokonaisuus, siinä pitää olla sellaisia pelaajia, jotka ovat sitoutuneita ennen kaikkea paitsi muihin pelaajiin, myös valmennukseen. Ja mä koen, että nyt meillä on sellainen joukkue. Joukkue, joka koostuu pelaajista, jotka haluavat pelata meillä ja joilla on valmennuksen aito luottamus ja tieto, että heidät hyväksytään juuri sellaisina kuin he ovat. Joukkue on kuin perhe, niin hyvässä kuin pahassakin. Kun joku kaatuu, muut nostavat ylös ja tukevat, mutta tarvittaessa myös sanovat rehellisesti, miten kaatumiset on jatkossa mahdollista välttää. Ja jos siltikin vielä kaadutaan omaa hölmöyttä tai välinpitämättömyyttä, pelaaja voidaan laittaa hetkeksi vaikka katsomoon ja silti hänelle jää tunne, että se uusi mahdollisuus tulee vielä, kunhan tekee niin kuin on sovittu. Mutta itse yrittämisestä ei koskaan pitäisi rankaista, vaikka joskus persiilleen menisikin ja mun mielestäni tässä joukkueessa näkyy sekin.
HIFK:lla ei ole nimekkäin joukkue. Todellakaan. On paljon kysymysmerkkejä, mutta on myös paljon mahdollisuuksia. Joukkueessa on kuitenkin paljon Liiga-tason rutiinia ja myös sisäiselle kasvulle on jätetty tilaa. Se on hyvä asia, koska se merkitsee sitä, että hyvistä asioista seuraa yksilöllekin hyviä asioita. Varmaan yksikään joukkueessa jatkava pelaaja ei pelannut viime kaudella uransa parasta kautta, ei edes parastaan HIFK:ssa. Potentiaalia on siis olemassa ja se pitää pystyä kaivamaan esiin. Mä olen laittanut toivoni nimenomaan joukkuepelin onnistumiseen. Jos se ei toimi, en näe suuria menestymisen mahdollisuuksia. Mutta mulla on tuoreessa muistissa, että loistavat ja nimekkäät pelaajat vajoavat tavallisiksi kuolevaisiksi, kun joukkuepeli ei ole vaaditulla tasolla ja vastustajan töppösillä ja löppösillä taas on. Ja siihen, kun lisätään jäätävä näyttämisen halua ja HIFK:n voittaminen, nämä monesti keskinkertaisina pidetyt pelaajat ovat nousseet tasolle, jota heiltä ei välttämättä ole edes odotettu. Ja usein joukkuepelissä se nyt vain menee niin, että yksittäisen pelaajan onnistumiset vaikuttavat positiivisesti myös muihin saman jengin pelaajiin. Onnistumisen ei tarvitse olla maali tai upea syöttö, vaan se voi olla kiekon purku tai syöksyminen kiekon eteen juuri silloin, kun vastustajalla on kova paine päällä. Koska yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta.
Mutta paljon lepää valmennuksen harteilla. Ja hyvä niin, koska se on heidän duuninsa ja heilläkin on tulosvastuu. Ja nämä ovat niitä syitä, miksi tuleva kausi on itselleni todella mielenkiintoinen. Moni tuntuu kokevan, että Salmelainen ja Peltonen ovat jollain tavalla puusilmiä ja pitävät uppiniskaisestikin kiinni omasta linjastaan. Itse koen, että se on ainoa oikea tapa, koska kaikkia ei voi koskaan miellyttää. Ja niin toimisin itsekin. Jokainen voi miettiä, miten toimisi omassa duunissaan, jossa vastuu on sulla: tekisitkö niin kuin itse koet olevan oikein, vai lähtisitkö sykkimään sinne tänne muiden mielipiteiden vaikutuksesta? Ja vieläpä sellaisten ihmisten, joilla ei ole mitään vastuuta mistään ja tiedotkin ovat lähinnä kahvipöytäkeskusteluissa jonkun maanantaina heittämiä kuulopuheita, jotka ovat tiistaihin mennessä muuttuneet kiistattomiksi faktoiksi. Millaisen viestin se antaa omalle joukkueelle? Muiden mielipiteitä ja näkemyksiä kannattaa useinkin kuunnella, mutta pelkästään niiden varaan ei omaa toimintaa saa koskaan pohjata. Mun omassa elämänfilosofiassani virheitäkin saa tehdä, jos virheisiin johtaneet päätökset on tarkasti punnittu ja ne on tehty niiden faktojen perusteella, jotka päätöksentekohetkellä on ollut käytettävissä. Enempää ei mun mielestä voi keneltäkään vaatia. Nyt ollaan monen fanin osalta ns. mukavuusalueen ulkopuolella verrattuna aiempaan, mutta sekään ei tarkoita, että kaikki olisi automaattisesti huonommin, eikä joukkueella olisi mitään mahdollisuuksia. Lähtökohdat ovat vain erilaiset kuin mihin olemme tottuneet.
Kaikkein tärkeintä on se, että seura, pelaajat ja valmennus itse uskovat itseensä. Millään muulla ei lopulta ole väliä. Mulla ei ole tässä henkilökohtaisesti yhtään mitään hävittävää ja siksi voin suhtautua levollisesti ja avoimin mielin tulevaan.