Mainos

HIFK kaudella 2021–2022

  • 582 836
  • 2 812

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kousa kaikista heikkouksistaan huolimatta tekee tehtaantakuulla sen ~30 pistettä/kausi. Auvitu ja Lyytinen eivät ikinä ole tällaista pistemäärää tehneet. Lyytinen nykyisellä kehityksellä siihen yltänee jo ensi kaudella, mutta Auvitu ei edes ole sen tyylinen pelaaja, että takoisi pisteitä vaan on erinomainen allround-puolustaja. Olisi taas silkkaa hulluutta kuvitella, että Teräväinen paikkaa Kousan ja samalla myös epäreilu lähtökohta hänelle. Uskon, että Salmelainen tämän tiedostaa ja huipunveljes puolustukseen haussa, jos Kousa jatkaa matkaansa.
 

Hattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kousa kaikista heikkouksistaan huolimatta tekee tehtaantakuulla sen ~30 pistettä/kausi. Auvitu ja Lyytinen eivät ikinä ole tällaista pistemäärää tehneet. Lyytinen nykyisellä kehityksellä siihen yltänee jo ensi kaudella, mutta Auvitu ei edes ole sen tyylinen pelaaja, että takoisi pisteitä vaan on erinomainen allround-puolustaja. Olisi taas silkkaa hulluutta kuvitella, että Teräväinen paikkaa Kousan ja samalla myös epäreilu lähtökohta hänelle. Uskon, että Salmelainen tämän tiedostaa ja huipunveljes puolustukseen haussa, jos Kousa jatkaa matkaansa.

Veli @Frankie nyt nitoi tässä yhteen sen, mitä kielellisesti lahjaton allekirjoittanut ei saanut itse näppäimistölle aikaiseksi.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Kauden aloituksessa uskon ja toivon puolustuksen olevan jotain tällaista:

”Kousa” - Auvitu
Motin- Lyytinen
Kotkansalo- Winberg
Teräväinen
Karjalainen, Ahonen ja junnut sitten rotaatiossa

Lyytinen- Motin pari on toiminut erinomaisesti, joten en sitä lähtisi missään nimessä hajoittamaan vaan pitäisin sen annettuna. 1. ja 2. voidaan sitten muokata uudestaan parhaiten toimivan kemian perusteella. Myös Teräväinen voi pelata Winbergin kanssa. Kun vastassa on ”Tikkoja” ja Anttalainen niin Cowboy Karjalainen mukaan kokoonpanoon.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Auvitun kohdalla täytyy huomioida, että hän on pelannut viimeisen kahden kauden aikana yhteensä 23 jääkiekko-ottelua eikä niitä ole edellisen kolmenkaan kauden ajalta kertynyt kuin 48.

Ikää on kuitenkin kohta jo 32 vuotta ja tottakai kolme (tai oikeastaan neljä) repaleista kautta putkeen tuo ilmoille kysymysmerkkejä, että kuinka onnistuu pääsemään pelirytmiin kiinni ja kuinka kroppa kestää koko kauden tuoman rasituksen.

Voi olla, että kaikki menee hyvin, mutta mielestäni tämän varaan ei kannata laskea liikaa. Tämä virhehän tehtiin jokunen kausi takaperin Teemu Laakson kohdalla, eikä häntä oikeastaan lopulta saatu edes korvattua.

Kyllä tuonne vielä yksi ykköskorin pakki tarvitaan. Ei välttämättä tarvitse olla mikään "kiekollinen liideri" vaan monipuolinen ja pelinopea allaround käy oikein hyvin.
 
Viimeksi muokattu:

Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ei tässä hätää ole. Onhan se selvää, että vaikka pakkeja jo on monta, tuonne tarvitaan yksi "kiekollinen" rightin kaveri.
On myös selvää, että 12 hyökkääjää ei riitä, eikä 8 laituria. Varsinkin, kun noiden 8 joukossa ei ole kovinkaan monella taitoa, syöttötaitoa ja pisteiden tekoa (Innala, Dyk ja ehkä Teissala poikkeukset).
25 pelaajaa ei riitä, kun niitä lähes joka vuosi on ollut 30+ ja jopa lähes 40.
Poikkeuksena viime vuosi, jolloin (jos ei lasketa lainapelaajia) rosterissa oli 28-30 (mukaanlukien poislähteneet ja Taponen).
Kyllä sinne tulee 1 pakki ja 2-3 hyökkääjää ainakin. Tai sitten eivät rahat riitä ja Villen työsarka vähän kasvaa.
 

CreaseMonkey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Minä olen hyvin tyytyväinen julkistuksiin. Maalivahdin osalta sain väärää tietoa, mutta itseäni se ei haittaa,, Garteig oletusarvoisesti mainio vahti.

On muuten kummallinen fiilis näin HIFK-fanina, kun joukkueessa on kolme slottia selkeästi vielä auki, että mielihyvin voisi ne täyttää päättyneellä kaudella pelanneilla (Sallinen, Åsten ja Kousa). Itseasiassa nämä olisivatkin nopeasti pohdittuina minun valintani. Tasonsa osoittaneita, kokeneita ja tuttuja kaikki. Toivottavasti vielä järjestyisi.

Tuohon päälle, jos vielä saisi Lundellin vuodeksi, niin...
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
On muistettava silti että pelintekoa poistuu hurja määrä, koska harvoin on yhdestä joukkueesta poistunut kauden jälkeen Lundell, Borgström, Sallinen, Saarinen, Broadhurst, Kousa. Kuusi ”pelaavaa ukkoa”.

Seitsemän, sillä ei pidä unohtaa Leskistä. Hän oli ykkösketjun pelillinen moottori, oli keskellä sitten Lundell tai Borgström oli Leskinen se joka loi syötöillään tilanteita. Kolme näistä seitsemästä (Saarinen, Broadhurst ja Leskinen) olivat pelintekijöitä, yksi näistä on korvattu Hirvosella. Innala on puhdas maalintekijä, Koivistoinen on hyvin samantyylinen kuin Borgström tai Lundell, muttei pelintekijä. Paajasella on jonkun verran kiekollisuutta, mutta en häntäkään suoranaisesti pelintekijäksi kutsuisi.

Dyk, Jääskä ja Tallberg sai jatkoa, ja Innala tuli tuomaan lisää tulivoimaa. Siten on kai ajateltu, ettei sekä Leskistä että Saarista korvata, vaan mahdollisesti vain toinen. Tämä tuntuu minusta virhearvioinnilta, mutta ehkä luotetaan Hirvosen lisäksi myös Heljangon nousevan useamman pykälän.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mä en ole huolissani etteikö sinne vielä 1-2 ihan huippulaituria tule ennen kautta. Viime kaudella taitolaitureita oli Saarinen ja Leskinen. Innala tuli paikkaamaan yhtä. Voisin olettaa, että se toinen paikko vielä tulee.

Hyökkääjiä on muuten tällä hetkellä laskujeni mukaan 12, joista ”junnuja/nuoria” Heljanko, Hede, Teissala ja Roni Hirvonenkin taitaa olla jopa A-ikäinen eli oikeasti junnu.

Eli kyllähän sinne ennen kauden alkua tulee vielä miehen iässä olevia kypsempiä pelaajia ihan väistämättä.

Eiköhän siellä ole slotit ja sopparit varattuna ainakin Salliselle ja Muulille. Ja hyvinkin Salmelainen voi yllättää jollain Broadhurstin jatkolapulla tai Floridan kanssa sovitulla Lundellin koko kauden lainalla.

Mutta on kyllä todella luottavainen mieli ja taidan jäädä jatkiksesta kesälomalle näillä hyvillä fiiliksillä ennen kuin iänikuinen ”noi hommasi ton pelaajan, miksei me otettu sitä?” kitinä alkaa.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Saarinen varmaan olisi edullinen mutta hyvä valinta mutta näen että prioriteetti pitäisi olla rightin laituri kun niitä puuttuu niin paljon, jos siis yksi kahdesta pitää valita. Toki kumpikaan ei liene este toisen hankinnalle.

Toivon että alkukaudesta Hede ja Teissala saisivat kokeilla esim. 2 ketjun laitaa että nähtäisiin mikä on taso kesän jälkeen. Molemmat voivat myös välillä pelata Mestistä lainalla jos se heitä hyödyttää.

Toki jos Lundell saadaan pidettyä niin sitä kauttahan vapautuu Hirvonen laidalle ja eikö hänellä ole pelintekopotentiaalia?
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ensi kauden joukkueen kasaaminen loppuun on mielenkiintoinen prosessi.

Rightin laituri pitäisi saada ja näin ollen tilaa ei ole sekä Saariselle että Salliselle. Ainakaan omasta mielestäni.

Itse kasaisin näin

Innala - Koivistoinen - X
Tallberg - Hirvonen - Dyk
Z - Paajanen - Jääskä
Karvinen - Väänänen - Y

X rightin laituri
Z Saarisen jatko
Y Åsten / laadukas nelosen laituri

Teissala voinee stuntata oikealla laidalla 1-3 ketjussa ja Heljanko samalla laidalla 3-4 ketjussa ja Hede taas vasemmalla laidalla 1-3 ketjuissa.

Sen lisäksi ottaisin rotaatioon jonkun laadukkaan Mestis tason sentterin joka voi pelata myös laidalla että olisi leveyttä sielläkin ja näin ollen Väänäsen voisi tarvittaessa nostaa hierarkiassa ylöspäin.

Toivoisin toisaalta että X tai Y paikalle saataisiin NHL joukkueen laina mutta niitähän ei vielä tässä vaiheessa varmaan voi tietää mutta senkään varaan ei voi laskea. Toisaalta jos Lundell jää ensi kaudeksi meille niin X ja Y paikkojen täyttyessä ja Lundellin tullessa joku top9 pelaaja huilaa tai on rotaatiossa, jos ei saikulla ole. Toki määrällisesti silloinkin oltaisiin vasta 17 hyökkääjässä eli ei paha sillä aina joku on pois ja junnuja voi laittaa lainalle Mestikseenkin vähäksi aikaa.

Kun puolustukseen saadaan rightin ukko niin kasaisin näin

Auvitu - X
Lyytinen - Motin
Kotkansalo - Winberg
Ahonen

Teräväinen, Karjalainen, Luoto, Salin.

Karjalainen ja Luoto voi paikata Motinin sekä 5-7 pakkien paikalla. Teräväinen 1-3 parien vasenta laitaa ja Salin oikeaa, jos nyt pelaa vielä ensi kautta Liigaa.

Kaikkien ollessa kunnossa on kyllä kova kilpailu sijoista 5-7. Ehkäpä tuota kilpailua on juuri haluttukin. Kun X saadaan niin puolustus näyttää ihan hyvältä. X paikalle joku hyökkäävä NHL laina olisi hyvä juttu.

Toivon että IFK saisi joka kaudelle yhden NHL lainan. Se helpottaisi taloudellisesti pitkässä juoksussa.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kirjoittelin aiemmin virheellisesti, että Mikko Kousa olisi rakentanut talon Lahteen. On kyllä, mutta se talo on siellä vuosia. Siitä ei siis voi päätellä mitään. Olen nyt siinä käsityksessä, ettei Kousan jatko IFK:ssa ensi kaudella olisi mitenkään mahdotonta. Olisi kyllä tärkeä pitää ja jos nimet saadaan paperiin, niin puolustus on kyllä mun mielestä silloin valmis.

Btw, Ruslan Ishakov siirtyy DEL-liigaan. Tämä vain siksi, että täällä taas jostain syystä puhuttiin senttereistä ja vertailtiin IFK:n ja TPS:n keskikaistoja. Lienee nyt aika selvää tällä hetkellä kumman eduksi tuo keskikaista kääntyy.
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Missä Ahti Oksanen veivaa ensi kaudella? Olis loistohankinta, mutta lienee jo kiinnitetty.
Tepsin puolella huhuilevat sinne. Oksanen loistava pelaaja Liigan, mutta hänkään ei ole pelintekijä vaan enemmin Sallisen tapainen pelaaja.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Eiköhän moinen härkä jolla hyvä liike, asenne ja käsiäkin löytyy istu ketjuun ku ketjuun.
Aivan varmasti mut ajattelin jos ois yhet merkit kovan profiilin hyökkääjään niin hakisin nopeeta taitavaa duunarii
ja mieluiten rightia, helppo homma. Eiks niin.


Oon itekkin haaveillut Ahtia meille mut ihan yv:nkin kannalta meille pitäis saada a-korin toinen righti Dykin lisäksi.
 

Vilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aivan varmasti mut ajattelin jos ois yhet merkit kovan profiilin hyökkääjään niin hakisin nopeeta taitavaa duunarii
ja mieluiten rightia, helppo homma. Eiks niin.


Oon itekkin haaveillut Ahtia meille mut ihan yv:nkin kannalta meille pitäis saada a-korin toinen righti Dykin lisäksi.
Aivan varmasti mut ajattelin jos ois yhet merkit kovan profiilin hyökkääjään niin hakisin nopeeta taitavaa duunarii
ja mieluiten rightia, helppo homma. Eiks niin.


Oon itekkin haaveillut Ahtia meille mut ihan yv:nkin kannalta meille pitäis saada a-korin toinen righti Dykin lisäksi.
Oikeassa olet. Hommataan molemmat!
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Oikeassa olet. Hommataan molemmat!
Kaks yhen hinnalla, Tobias saa suorittaa.

Kesäkausi on muutenkin IFK fanin parasta aikaa, unelmat suuria ja vain taivas rajana.

Mut oikeasti oon just kuuntelemassa Peltosen haastattelua ku se julkaistaan päävalmentajaksi. Oon myyty. Tuntuu hyvältä.

Ei turhaan Peltonen hehkuttanut Mikkeä silloin ku ne pelas IFK:sa samaan aikaan, siinä on ne kaikki arvot kohdallaan mistä Peltonen puhui.
 

RedDawn

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Seattle Kraken, Vancouver Canucks
Jos Hursti jatkaa matkaansa niin saiskohan Ville+Tilkanen puhuttua tän kaverin meille, siis jos ei peliaikaa Edmontonissa heru...?

 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos Hursti jatkaa matkaansa niin saiskohan Ville+Tilkanen puhuttua tän kaverin meille, siis jos ei peliaikaa Edmontonissa heru...?


Hankala uskoa. Varmaan mieluummin jatkaa kotimaassaan kuin lähtee huonommalla palkalla ulkomaille.
 

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hankala uskoa. Varmaan mieluummin jatkaa kotimaassaan kuin lähtee huonommalla palkalla ulkomaille.

Toisaalta.. miksi ei? Ei hän ole ihan mielipuolisia tehoja painanut NLA:ssa, eikä NHL:ssäkään ja meiltä saisi ykkössentterin paikan ja ykkössentterin palkan ja näkisi vähän muutakin kuin kotimaatansa ja Edmontonia sekä bonarina vielä tuttu valmennus.

E: poistettu ylhäältä teksti jonka alkuperää en ihan ymmärrä enkä sitä mistä se on siihen tullut.
 
Viimeksi muokattu:

Pekka Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadi
Mikähän on Puustisen tilanne? Jatkaako kohelossa vai olisiko kotiutettavissa? Siinä olisi raitin laituri joka kykenee maalintekoon. Olis huikeeta nähä Puustisen alakauha vielä Nordiksella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös