Mainos

HIFK kaudella 2021–2022

  • 582 862
  • 2 812

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Päivän paras uutinen ja tätä myöden edelleen mukana taistelussa runkosarjan voitosta. Ilveksen tartunnat hyvin todennäköisesti pelastivat IFKn lumieräviikolta. Nyt voidaan eilinen lakaista vähin äänin tilastotappioksi, joka olisi voinut tulla parhaalla kokoonpanolla. Ehkä IFK kuitenkin yrittää vielä löytää vastustajia viikonlopulle, että saadaan pelata 3 kentällä, jossa mukana kaksi raakiletta, jotta saadaan pelituntumaa, eikä tule otteluruuhkaa (pelkästään IFKlle) ja ollaan rehellisiä.

IFKn huonolla pelituntumalla varustetun parhaan kokoonpanon valitsen joka kerta ennen eilisen kaltaista keräilyerää. Tuntuu unohtuvan monella täällä, että ei IFK ole ainoa, jolla tulee peliruuhka vaan jokaikinen Liigajengi on tämän edessä. Kohta ollaan myös sen edessä, että mennään pistekeskiarvolla ja sen suhteen tämän viikon kärkikamppailujen peruuntuminen saattaa osoittautua kullan arvoiseksi.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Entistä suuremmalla syyllä olisi nyt harkittava joukkueen laajentamista. Peliruuhka kasvaa, korona tarttuu rokotteista huolimatta ja poissaolot venyvät helposti 2-3 viikkoon. Syksyllä sairastettu korona ei esim. takaa ettei nyt sairastu uudelleen.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Entistä suuremmalla syyllä olisi nyt harkittava joukkueen laajentamista. Peliruuhka kasvaa, korona tarttuu rokotteista huolimatta ja poissaolot venyvät helposti 2-3 viikkoon. Syksyllä sairastettu korona ei esim. takaa ettei nyt sairastu uudelleen.
Tämä on asia, joka olisi voitu hoitaa paremmin. Ymmärrän ettei rahaa ole liikaa, mutta noita nuoria olisi voinut peluuttaa enemmän. Oletan, että Teissala on loukkaantunut, kun pelejä on niin vähän.
Mutta Heljangon laina ei auta oppimaan "omaa" joukkuetta. Sama koskee Luotoa ja muutamia mahdollisia kolleja. Jos nyt kolmesta ylimmästä ketjusta 1-3 jää pois loppukaudella, olemme aika vaikeassa tilanteessa. Aikaisempina kausina on ollut leveämpi materiaali (vaikka ei silloin valmentaja halunnut peluuttaa nuoria edes niin kuin nyt). Pakon edestä silloinkin on pakkeja nostettu hyökkäykseen. Nyt ei materiaali riitä siihenkään.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Mikä parasta. HIFK-Ilves ja Ilves-HIFK todennäköisesti yleisölle! Hyvä näin.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Tai sitten niitä ei ehditä pelata.
No voi sekin olla kohtapuoli edessä, kyllä noi nyt menee vielä otteluohjelmaan. Nythän kumminki monissa joukkueissa tartuntoja on ollut sen verran, että ottelusiirroille ei löydy perusteita enää kohta. Muuan TPS, Kookoo, HIFK, Lukko, Ässät, (HPK), Pelicans, Ilves ja Tappara ovat kaikki kärsineet jo tartunnoista. Noista jokanen jengi saa jo rosterin kasaan vaikka nyt tulisi tartuntoja ja Liiga määräisi pelaajat, jotka eivät vielä ole saaneet tartuntoja karanteeniin. Tietysti rosterit olis heikkoja, mutta saisi sen 13+2 kasaan. Mun mielestä hienoa, että HIFK pelasi eilen, moni jengi olis perunu matsin ja odotellu että siirrettynä ajankohtana olis yleisöä hallissa.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Veikkaan että Heljanko kyllä kotiutetaan ja veikkaan myös että joku hankita tulee vielä siirtorajalla, jotta ei jää leveydestä kiinni. Joku puuttuu aina, joten joku upgrade Väänäseen tai Dykin kaltainen pelaaja pitäisi saada ja varmasti pääsisi pelaamaan. Kaskimäki saattaa lyhyessäkin ajassa ottaa steppejä, joten hänet hyvä laskea rotaatioon. Näin ollen meillä olisi rotaatiossa;

Väänänen, Hede, Heljanko, Kaskimäki, Teissala. Onhan tuo ihan hyvä, vaikkakin Koivistoisen ja Innalan puuttumista tuolla ei paikata millään. Tuohon 1 ukko lisää ja määrä olisi varmaan edelleen 5 sillä Teissalan voisi laittaa muualle lainalle loppukaudeksi.

Eniten tosin huolestuttaa Kotkansalon ja Lyytisen tilanne. Nostavatko vielä tasoaan? Väitän että omalla tasollaan jos olisivat, niin meillä olisi Liigan kovin pakisto

Auvitu - JS
Lyytinen - Motin
Kotkansalo - Jardine
Ahonen

Karjalainen, Salin, Winberg, Luoto
 
-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Eniten tosin huolestuttaa Kotkansalon ja Lyytisen tilanne.
Sama juttu. Lyytinen muistuttaa huolestuttavan paljon sitä Lyytistä, joka täällä koomaili pari kautta sitten. Jotain voi laittaa puolikuntoisuuden piikkiin, mutta ei senkään pitäisi ajaa pelaajaa tekemään ylimielisen uhkarohkeita ja kiekonmenetykseen päätyviä sooloiluja alimpana pelaajana viivalla. Viime kauden tasolle pääsemisen varaan ei pitäisi laskea yhtään mitään eikä hän näillä esityksillä kuulu edes pelaavaan kokoonpanoon.

Tämän vuoksi liputan Anttoni Hongan puolesta, joka huhuissa on viime aikoina pyörinyt. Ei pitäisi takertua pelkkään tehotilastoon, koska sitä huonommalta tuo lukema yleensä näyttää mitä enemmän saat vastuuta täysin sekaisin olevassa joukkueessa. Ennemmin kääntäisin asian niin, että tuollainen pistemäärä nuorelle puolustajalle kriisiseurassa on aivan huikea saldo. Paljonko hän olisikaan tehnyt pisteitä jos olisi saanut pelata jossain hyvin organisoidussa joukkueessa laadukkaiden pelaajien kanssa?
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Mun mielestä rotaatiota pitää olla keväälle. Kaikkien pelaajien keiden kanssa meillä on sopimus on myös pelattava meillä kevät. Mutta heidän pitäisi harjoitella omassa porukassa, jolloin vaikka joku korona-aalto ei pilaisi kokonaan menestysmahdollisuuksia. Tietysti siirtorajalle asti kaikki pelatkoon omissa lainaseuroissaan, mutta ei kevät voi kusta siihen että me annetaan vaikka Luoto Joensuun Kiekko-Pojille poffeihin. Vai onko noi kaikki kutsuttavissa milloin tahansa takas?
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit

Taitaa olla alle 21-vuotiaat pelaajat olla siirreltävissä koko kevään.
Joku viisaampi voi korjata.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Eikö ensi viikolle olisi mahdollista ottaa matsi ajalle ti-to? IFK pelaa seuraavan matsin vasta lauantaina? Tiistaihin mennessä varmaan saataisiin jo täydennystä ja pelattua yksi matsi pois alta. Nyt on taas pitkä odotus tiedossa.. Voisihan sieltä ottaa tulevaisuudesta jonkun pelin. Keventäisi hieman kevään ruuhkaa tai antaisi ainakin keväälle tilaa, jos vielä myöhemmin tulee jotain siirtoja.

Otteluruuhka näyttää myös paikoin siltä, että yksi hyökkääjä lisää tuohon jengiin ei tekisi pahaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Joe

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Entistä suuremmalla syyllä olisi nyt harkittava joukkueen laajentamista. Peliruuhka kasvaa, korona tarttuu rokotteista huolimatta ja poissaolot venyvät helposti 2-3 viikkoon. Syksyllä sairastettu korona ei esim. takaa ettei nyt sairastu uudelleen.

Salmelainen on jo reagoinut.

IFKn IG-videolla #9 Kibe Kuhta vetää treeneissä punainen paita päällä.
 
Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Siis HIFKlla ei ollut viime viikolla yhtäkään peliä, nyt oli yksi peli ja seuraava peli vasta ens lauantaina. Toivottavaa olis että saatais tohon ainakin 1-2 peliä nyt ennen viikonloppua. Ihan jo otteluohjelman kannalta. Tietysti fanina nyt haluis kattoo vaikka joka päivä Hifkin pelejä.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Lauantaista alkaa kevyt viiden ottelun viikko. Voi olla jengi vähän puhki loppuviikosta…

Ja ei ollut tänään ulkojäillä treenaamassa mikään kovinkaan suuri rosteri hyökkääjien osalta. Aika kova vuori on jengillä kiivettävänä, jos meinaa runkosarjan voiton vielä klaarata.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ketä siellä ulkojäillä oli mukana, ketä ei keskiviikkona ollut pelaamassa? Omaan silmään JS:n lisäksi oli Palola ja Väänänen.

E: oliko itseasiassa myös Jäky mukana?
 
Viimeksi muokattu:

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Lauantaista alkaa kevyt viiden ottelun viikko. Voi olla jengi vähän puhki loppuviikosta…
Fanin näkökulmasta yhtä juhlaa! Peli vielä Turussa ja pääsee paikan päälle. Mutta nyt myös Kolleista äijiä sisään.
 
Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Ketä siellä ulkojäillä oli mukana, ketä ei keskiviikkona ollut pelaamassa? Omaan silmään JS:n lisäksi oli Palola ja Väänänen.

E: oliko itseasiassa myös Jäky mukana?

Ei ainakään näkynyt tuossa joukkuekuvassa. Tärkeistä pelaajista Koivistoinen, Broadhurst ja Jäky siis loistivat possaolollaan, mutta aikamoinen liuta siellä oli nuoria junnukasvoja, joita en tunnistanut.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ei ainakään näkynyt tuossa joukkuekuvassa. Tärkeistä pelaajista Koivistoinen, Broadhurst ja Jäky siis loistivat possaolollaan, mutta aikamoinen liuta siellä oli nuoria junnukasvoja, joita en tunnistanut.

Mietin kanssa että oli muitakin Kolleja kuin Salin ja Kaskimäki. Taisi myös Teissala olla mukana.

Hienoa kuitenkin jos Palola ja Väänänen mukana niin tuohan se helpotusta ykköspakin lisäksi.

Yksi sentteri vielä mukaan ja näyttäisi jo valoisammalta.
 
Burnittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Blackhawks, Chiefs, Liverpool
Mietin kanssa että oli muitakin Kolleja kuin Salin ja Kaskimäki. Taisi myös Teissala olla mukana.

Hienoa kuitenkin jos Palola ja Väänänen mukana niin tuohan se helpotusta ykköspakin lisäksi.

Yksi sentteri vielä mukaan ja näyttäisi jo valoisammalta.
Koivistoistahan haastateltiin alkuviikosta gymillä. Oiskohan ollut varotoimenpiteenä vielä pois jäältä?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EPK

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Innalaa en myöskään löytänyt siitä ”joukkuekuvasta” ja pakeista ainakin Auvitu puuttui. Hirvonen myös. Lauantaihin toki vielä aikaa
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Lauantaista alkaa kevyt viiden ottelun viikko. Voi olla jengi vähän puhki loppuviikosta…

Hemmetisti kotipelejä lähiaikoina, ja kaikki tyhjille katsomoille. Aika karuja talouslukuja tullaan jälleen esittämään kauden jälkeen.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Hemmetisti kotipelejä lähiaikoina, ja kaikki tyhjille katsomoille. Aika karuja talouslukuja tullaan jälleen esittämään kauden jälkeen.

Eikö ne anna Helsingissä ottaa edes sitä 50% halliin, mitä nyt Raumalla, Turussa ja Porissa saa? Oulussa vissiin täydet 100%
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös