Mainos

HIFK kaudella 2016–2017 – Törmäsen viimeinen ristiretki?

  • 420 227
  • 1 541

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse olen puolestani toiveikas uskomaan, että Nybondas on pakkoraossa Ruutun kanssa, koska Ruutu olisi kotiutettava, mutta jos lyö paikat ja rahat kiinni, se ei ole enää mahdollista, kun tulee selväksi, että ura ei änärissä jatku. Veikkaan että samanlainen tilanne on Järvisen kanssa. No - tiedä häntä, voi olla olemattakin. Ja pian saisikin olla olematta, koska etenkin hyökkäykseen tarvitaan äijä.
 

wloff

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omasta mielestä se kärkipakki on ainoa joka tarvitaan ehdottomasti jo nyt (itse asiassa alan olla aika ärsyyntynyt ettei sellaista ole vieläkään hommattu, vaikka liigakausi starttaa jo parin päivän päästä), muiden kanssa voidaan ihan hyvin jo lähteä nyt kauteen ja katsella sitten verorajan jälkeen, missä ne pahimmat vahvistustarpeet ovat.

Kandee tosiaan pitää mielessä, että verorajan jälkeen (ulkomailta tulevien) pelaajien hinta-laatusuhde on automaattisesti parempi.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Kun joka vuosi aina puhutaan että NHL:n leireiltä sitten vapautuu huippuluokan pelaajia niin milloin näin on tapahtunut että IFK on hankkinut NHL-leiriltä tippuneen pelaajan ja hän on osoittautunut huippu hankinnaksi?

-Tinke
 
Kun joka vuosi aina puhutaan että NHL:n leireiltä sitten vapautuu huippuluokan pelaajia niin milloin näin on tapahtunut että IFK on hankkinut NHL-leiriltä tippuneen pelaajan ja hän on osoittautunut huippu hankinnaksi?
Tai kukaan muukaan? Joka leirissä sanotaan että sitten Änärileirien drop-outeista hommataan stara tulosketjuihin, mutta montako tällaista on Liigassa nähty?
 
Tai kukaan muukaan? Joka leirissä sanotaan että sitten Änärileirien drop-outeista hommataan stara tulosketjuihin, mutta montako tällaista on Liigassa nähty?

Itse en ole uskonut noihin hankintoihin suoraan änärileireiltä, mutta jos asiaa miettii vähän syvemmältä, niin tietty järki saattaa löytyä. Dropoutit suuntaavat Eurooppaan, todennäköisesti Liigaa kovempiin sarjoihin (lähinnä KHL, ja jossain määrin SHL ja NLA). Samaan aikaan noissa sarjoissa on ensimmäiset ukot jo ehtineet ajautumaan valmentajan epäsuosioon. Lopputuloksena drop-out suuntaa johonkin Nizhnekamsiin, samalla siellä todetaan, että heitetään tuo "danielfernholm" hiuksista suohon. Eihän noita paljoa näe, mutta kyllähän joka vuosi kuitenkin jokunen nähdään. Jos rahaa on varattuna hankintaa varten enemmän, todennäköisyydet hankintaan kasvavat.

Mulle nykyinen tilanne on edelleen fine. Mitään paniikkihankintoja nyt viimeisenä haluan nähdä. Jos kuukauden päästä HIFK on liigassa sijalla 7 ja kaikki menee päin persettä, mulle saa tulla lällättelemään ihan vapaasti. Jos taas Leinot, Tuomistot, Heiskaset ja Salmelat ottavat steppejä ja HIFK menestyy nauran yksin kyyneleet silmissä kotonani. Toki olen samaa mieltä kaikkien kanssa, että nykyinen runko ei riitä pudotuspeleissä tai edes koko kautta loukkaantumisten takia, mutta mieluummin joku kohdalle osuva ja muutenkin jengiin/pelitapaan sopiva pelaaja, kuin joku romansimicek.

Mun kierossa mielessä on osittain jopa positiiista, ettei tässä loppukesästä ole tullut hankintoja. Ennemmin haluan ajatella, että nyt etsitään sitä parasta mahdollista palasta. Runko on kuitenkin vielä monilta osin sama, kuin viime vuonna runkosarjan voittanut poppoo, joten kärkikahinoissa ollaan tälläkin materiaalilla. Viimeisiä silauksia vielä puuttuu, mutta nyt on sitten kova testi edessä useammalle kaverille.

Edit: Mä en esimerkiksi näe Hintzin loukkaantumista minään katastrofin ensiaskeleena. En ylipäätään ymmärrä millä näytöillä Hintzistä on puhuttu esimerkiksi Urheilusanomissa kauden parhaan pelaajan palkinnon saajana ja koko sarjan parhaana sentterinä. Veti toki junnukisojen jälkeen hirveällä buustilla kohtalaisen pätkän, mutta esimerkiksi pudotuspeleissä PPG 0,33 ei ole sellaisen pelaajan saldo, jolla voidaan ennustaa koko sarjan parhaaksi. Ei edes siinä tapauksessa, että kyseessä on nuori ja parhaassa kehitysiässä oleva jannu.
 
Viimeksi muokattu:

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Kun joka vuosi aina puhutaan että NHL:n leireiltä sitten vapautuu huippuluokan pelaajia niin milloin näin on tapahtunut että IFK on hankkinut NHL-leiriltä tippuneen pelaajan ja hän on osoittautunut huippu hankinnaksi?

-Tinke

Milloin viimeksi IFK on ollut akuutissa tarpeessa samaan aikaan kun rahaa on ollut sukanvarressa "Järviseen"? Ja samaan aikaan oikeasti mahdollisuus mestaruuteen, jota tuskin halutaan mokata. Yhteistyökumppaneille tuskin halutaan näyttäytyä tässä tilanteessa myöskään huonosti reagoivana joukkueena.

Poikkeuksellinen tilanne meille IFKna. Vai uskooko joku oikeasti, että joukkue on tässä? Tai Tapparalla joukkue valmis?

Mutta kiire ei ole. Esim. viime vuonna Aulie saapui hyvään aikaan.
 

matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta kiire ei ole. Esim. viime vuonna Aulie saapui hyvään aikaan.
Niin tuli. Ja tarve Aulielle syntyi siitä ettei viime kauden yrittäjät lyöneet terään läpi. Siksi tarvittiin syvyyttä. Tällä hetkellä tilanne on se, että tarvitaan se yksi pakki, ja mahdollisesti myöhemmin uusi Aulie, riippuen siitä miten tämän kauden yrittäjät onnistuvat.
 

R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kirjoitan vaan totaalisena fanina: olisipa siistiä, että Heiskasesta olisi Karalahdeksi: saman tien omasta junnurotaatiosta ykköspakkipariin edareihin. Nybarina tietysti pitäisi ajatella isommin.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK:lla on nyt kymmenen sopimuspakkia (+Niemeläinen) joten kauden voi hyvin aloittaa. Näistä neljä on selkeästi vakiokokoonpanon puolustajia (Grilli, Taimi, Eronen, Salmela). Kolmea vapaata kokoonpanon tonttia voi kierrättää kuudella pelaajalla.

Rotaatioon puolustajia ei mielestäni enää Salmen sainauksen jälkeen tarvita. Jos pakki tulee, niin sen olisi oltava samaa tasoa kuin nuo neljä vakkaripakkia (Järvinen olisi toki se mieluisin vaihtoehto).
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näistä neljä on selkeästi vakiokokoonpanon puolustajia (Grilli, Taimi, Eronen, Salmela).

Melkein luokittelisin Teponkin jo tohon ryhmään viime kauden ja tämän kauden alun perusteella. Stögö selvästi pitää miehestä ja väitän että Salmelakin lentää ennemmin poppareille kuin Teppo. Viikonloppunakin Salmela oli jo hetken aikaa viltissä, mutta kun Teppo on yleispakki, niin hän pääsee koko ajan kentälle.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
HIFK:lla on nyt kymmenen sopimuspakkia (+Niemeläinen) joten kauden voi hyvin aloittaa. Näistä neljä on selkeästi vakiokokoonpanon puolustajia (Grilli, Taimi, Eronen, Salmela). Kolmea vapaata kokoonpanon tonttia voi kierrättää kuudella pelaajalla.

Rotaatioon puolustajia ei mielestäni enää Salmen sainauksen jälkeen tarvita. Jos pakki tulee, niin sen olisi oltava samaa tasoa kuin nuo neljä vakkaripakkia (Järvinen olisi toki se mieluisin vaihtoehto).

Oikeastaan Heiskanen on ollut Salmelaa parempi preseasonilla ja tuo kaksikko kamppailee tuosta kolmannesta kiekollisen pakin paikasta, Erosen ja Taimin jälkeen. Sitten taas Grillfors ja Teppo ovat enemmän yleispakkeja, Finleyn ollessa sitten oikeastaan se puolustavampi. Oikeastaan nimenomaan tuo stay-at-home-pakkien vähäisyys viime vuotiseen on hämmentävää. Sieltä kun lähti koko kolmikko Järvinen, Geneous ja Aulie, pelkästään Finleyn tullessa tilalle. Onhan siellä tiestysti Karjalainen, Heikkinen ja Salmi, mutta kukaan noista ei ole läheskään lähteneiden veroinen ja tarvetta olisi nimenomaan 1.korin puolustavalle pakille, johon kukaan noista rotaatipakeista ei yllä. Harjoitus- ja CHL-peleissä HIFK:n maalille oli aivan liian helppoa tulla ja tuon kanssa tulee olemaan vaikeuksia varsinkin Lankisen ollessa maalilla, johtuen ylipelaamisesta ja heikohkosta rebound-kontrollista.
 

Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, KooKoo-Juniorit
Järvinen, Aulie ja Gene-Masa kun lähti, niin mukana meni +300 kiloa lihaa oman maalin edestä. Finleyn muodossa tuli +100kg tilalle.
Onko reagointi ollu riittävää? Mielestäni ei.
Sitä odotellessa. Tänään ja huomenna jos on vaikeuksia oman maalin edessä, niin homma on jääny kesken tällä osa-alueella. Toki puolustaa voi monin eri tavoin.
Väistämättä vaan nykylätkässä oman maalin edessä ja kulmissa vääntövoimaa tullaan tarvitsemaan.
Ja sitä vielä puuttuu.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ah, tänään mennään taas pitkästä aikaa! Mahtava fiilis.

Mielenkiintoista nähdä, seuraavatko harjoituskauden huonot otteet Liigaan. Haluaisin uskoa, että eivät, mutta ennustaisin kuitenkin meidän odotusten mittapuulla heikohkoa alkusyksyä. Pelissä on vielä paljon rakennettavaa. Helpottavaa on ollut kuitenkin nähdä, että Nikke on edelleen huikealla tasolla ja eittämättä yksi Liigan parhaista maalivahdeista. Myös Lennun esitykset ovat ylittäneet omat odotukseni, sieltä saadaan kertaheitolla kaamea määrä johtajuutta koppiin ja kentälle.

Toiveissa Heiskasen Miro pelaavassa kuusikossa, yksi tasonsa osoittanut järkäle puolustukseen ensimmäisten peliviikkojen aikana, sekä Hintzin mahdollisimman nopea kuntoutuminen.

Alkais jo!
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo tuskin tällä rosterilla mestaruuteen marssitaan, mutta rosteri on jo nyt niin kilpailukykyinen että voittoja pitäisi pystyä napsimaan myös kovemmilta haastajilta. Hintzin loukkaantuminen lisäsi entistä enemmän kysymysmerkkejä keskikaistalle. Hine tarvisi pelejä pelejä ja pelejä, nyt kesän kova duuni menee osin hukkaan (jälleen) kun joutuu vamman jälkeen taas kuntouttamaan itsensä. Mulla oli oletus että sentteri osastolle hankitaan leveyttä kesken kauden, Hintzin loukkaantumisen vuoksi yksi Liiga tason sentteri olisi hyvä jo alkukaudesta, kun ottaa vielä huomioon että Nypsillä on ollut kans paha tapa saikutella.

Pakiston hankinnoista on jo mainittu aikalailla kaikki oleellinen tässä ketjussa joten ei lisättävää. Heiskanen on kieltämättä erittäin mielenkiintoinen tapaus. Noista CHL- ja harjoitusotteluista jäi mieleen se luonnollinen peliasento ja kypsyys, äijä näytti siltä niinkuin olisi pelannut lätkää jo 30 vuotta, ei mitään kiirettä, syötöt lapaan eikä vähän ohi, ja sijoittuminen erittäin hyvällä tasolla. En ihmettele että pyörii etukäteis arvioissa jopa NHL:n 1.kierroksen varauksena, hyvät nuorten MJ. kisat, IFK:ssa kourallinen otteluita ja tässä on luultavasti meidän ensimmäinen ''oma first rounderi'' kuten osiokin kertoo.

#Alkais jo #eikuvittu se alkaakin jo tänään #mihinkesäkatos

E: Karsittu turha pois.
 
Viimeksi muokattu:

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Luin UL:stä, että Kärpät teki runkosarjassa viime kaudella 178 maalia ja 136 maalia teki kaverit, jotka eivät enää pelaa siellä tällä kaudella, Tähän päälle vielä Suikkasen tulo puikkoihin, niin välikaudelta vaikuttaa Oulussa. Tapparasta lähtenyt tärkeimmät hyökkääjät, joten kyllä HIFKille tarjotaan mestaruutta kultalautasella. Toisaalta niinhän meillekin ja monta kertaa...
 
Luin UL:stä, että Kärpät teki runkosarjassa viime kaudella 178 maalia ja 136 maalia teki kaverit, jotka eivät enää pelaa siellä tällä kaudella, Tähän päälle vielä Suikkasen tulo puikkoihin, niin välikaudelta vaikuttaa Oulussa. Tapparasta lähtenyt tärkeimmät hyökkääjät, joten kyllä HIFKille tarjotaan mestaruutta kultalautasella. Toisaalta niinhän meillekin ja monta kertaa...
Niin no, Kärpissä viime kaudella pelanneet tekivät enemmän maaleja Kärpissä kuin ne, jotka eivät viime kaudella joukkueessa pelanneet. Onhan se totta että maalintekotaitoa lähti ihan helkkaristi eikä tuon määrän saavuttaminen nykyrosterilla ole helppoa. Ite en oikein välitä tuosta pelaajien aiempien kausien maalintekomäärien ynnäilystä ja lopputuloksen vertaamisesta samassa joukkueessa pelanneisiin pelaajiin.

Myös HIFKiltä lähti oikeastaan ne tärkeimmät pelaajat: Ramstedt, Zabo, Järvinen, Auvitu, Husso. Määrällisesti vähemmän, mutta paljonko menestyksestä oli heidän ansiotaan? Pointtina siis se, että kaikilla kolmella lähti ne tärkeimmät äijät menemään. HIFK on tällä hetkellä kimurantissa tilanteessa etenkin ykkössentterin ja kiekottoman puolustuksen kanssa. Mutta viime kauden rosterilla HIFK veisi tämän kauden todennäköisesti aika kirkkaasti.
 

pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitti IFK, Estrella ja Ruoholahden Cittari siitä tiistaisen kisan palkinnosta.

Joo huomenna halliin odottavaisin ja luottavaisin fiiliksin.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sentteriosastolla otetut riskit kostautuivat. Nyt on sitten Hintz ja Nykopp telakalla kuten alkukaudesta jo pelättiin. Toivottavasti ei käynyt Nykoppille pahemmin, näytti todella pahalta.

Sentterikaupoille mars.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Tuskin mikään jengeistä voi varautua tälläiseen loukkaantumisvyyhtiin. Onhan se traagista, että kolmen matsin jälkeen on kaksi vakiosentteriä huilaamassa…ei lupaa hyvää ja Järvisen rahat mennee kohta syvyyssentteriin.

Muuten tän vuoden jengi muistuttaa omaa ihannejengiäni. Jos olisin GM niin olisin keskelle hommannut "Puustisen/Partasen" palkalla taitoa ja alakertaan sen Järvisen. Muutan hankinnat ovat olleet täydellisyyttä. Salmelaa dissataan, mutta musta se on upgrade suhteessa Taipalukseen ja tää on kuitenkin kaveri, joka haluaa kehittyä. Ties mitä kundista vielä kasvaa seuraavan kahden vuoden aikana.

Toki mun jengissä olisi aina Suomen pahin viivapelote: Rocky, Pepe, Marek, Jere. Eli se nyt sieltä puuttuu...
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuskin mikään jengeistä voi varautua tälläiseen loukkaantumisvyyhtiin.

Ei tietenkään voi, mutta kun se oli jo paperillakin selvää, että loukkaantumisia ei sentteriosasto kestänyt oikeastaan ainakaan kärjen osalta yhtään. Sentteriosasto meni siis ohkaiseksi jo yhdestä loukaantumisesta. Ihan mielenkiinnolla odotan, että mikä HIFK:n ratkaisu tässä on. Hankitaanko täytesentteri, hankitaanko muutaman viikon tuuraaja, odotellaanko riskillä vielä pidemmlle verorajaa. Sitä vaihtoehtoa, että keskustaa ei vahvisteta jossain vaiheessa kautta ei ole. Veikkaan Miehon nousevan pelaavaksi sentteriksi, jos Nykopp on pois. Kyllähän nelikko Elkins, Leino, Tuomisto, Mieho tietysti oli jotain ihan muuta, kuin mitä toivoi. Sanotaan näin, että joku pieni syysflunssa-aalto tähän vielä ja esim. Elkins sivuun, niin ei paljon naurata. Peliä tekevän sentterin puute paistaa kyllä joukkueesta silmään muutenkin. Esim. Leinon laitahyökkääjät Partanen ja Puustinen kiikareilla. Esim. Leino on kyllä hyvä pelaaja, mutta ei sellainen, joka tekisi laitureistaan parempia. Tuomistokin rosterissa menee, mutta liikaa ei saisi olla sellaisia pelaajia, joilta odotetaan sitä rajua tason nostoa. Nyt oikeastaan vaikka Hintz laskettaisiin mukaan, niin Elkins on HIFK:n ainoa sentteri, jolta 100% varmasti tiedetään mitä saadaan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Tämä lähinnä spekulaatiota, mutta olisiko Pardubicestä vastikään vapautettu Justin Hodgman apu orastavaan sentteripulaan jos/kun Nypsikin lienee jonkin aikaa sivussa? Syitä sopimuksen purkuun en tiedä, koska EP:n linkki johtaa tshekinkieliselle sivustolle. Diggasin äijästä silloin kun pelasi Pelicansissa vaikkei viime vuosina ihan samanlaisia pisteitä olekaan missään takonut (toki myös pelannut suurimmaksi osaksi astetta kovemmissa sarjoissa). Nimenä voisi olla sellainen realismin rajoissa pyörivä ja plussaa siis siitä, että on kykynsä aiemmin Liigassa jo todistanut. Eliteprospects.com - Justin Hodgman
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Justin Hodgman olisi erinomainen lisä sentteriosastolle jos vaan on siinä kunnossa kuin mitä silloin Pelsuissa pelatessaan oli. Arvelisin kumminkin, että Nyba on tällä hetkellä Ruudun perässä, tämä sai PTO:n Canucksiin muistaakseni, mutta vähän epäilen, että tulisi saamaan kuitenkaan NHL-sopimusta ja varmasti Nyba katsoo tämän kortin loppuun ja pitää rahat jemmassa. Joten vaikea uskoa, että sieltä tulisi Hodgmanin tasoista pelimiestä...
 

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tämä lähinnä spekulaatiota, mutta olisiko Pardubicestä vastikään vapautettu Justin Hodgman apu orastavaan sentteripulaan jos/kun Nypsikin lienee jonkin aikaa sivussa? Syitä sopimuksen purkuun en tiedä, koska EP:n linkki johtaa tshekinkieliselle sivustolle. Diggasin äijästä silloin kun pelasi Pelicansissa vaikkei viime vuosina ihan samanlaisia pisteitä olekaan missään takonut (toki myös pelannut suurimmaksi osaksi astetta kovemmissa sarjoissa). Nimenä voisi olla sellainen realismin rajoissa pyörivä ja plussaa siis siitä, että on kykynsä aiemmin Liigassa jo todistanut. Eliteprospects.com - Justin Hodgman
Nimenä olisi aivan loistava haku, mutta muistan lukeneeni jostain, että syy siirtoon Pardubiceen oli motivaatiopula?
 

YksinLäpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Törmäsen ristiretki"

Via dolorosa, saa nyt ihan oikeaa haastetta, kun IFKn sentteriosasto on lauantaina musketöörien Elkins, Leino ja Miehon hallussa. Käsittääkseni niska- ja pääkolhuissa parin viikon huili on Nypsille jokseenkin minimi huili. Kyllä materiaalilla peli saadaan aikaan, mutta onkohan se tarpeeksi kilpailukykyinen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös