Mainos

HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 495 533
  • 3 548

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää mikä on sinusta se oikea rooli Raskille?

Minä en odota Raskista pistepörssin kärkinimeä, vaan lähinnä 2.-3. ketjun kaveria, joka omaa (hyvänä päivänä) potentiaalia olla n. 30 pisteen pelaaja nyky-Liigassa. Ja en tosiaan usko, että Rask tulisi koskaan meillä pelatessaan olemaan mikään joukkueen kantavavoima, vaan juurikin tuollainen ''pelaavan kokoonpanon pelipaikasta kilpailija/kirittäjä'', joka tuo tervettä kilpailuhenkeä rosteriin. Väitän, että Partasella on kaikki vaadittavat ominaisuudet nappaamaan mesta, jopa 2. ketjusta, mutta tähän hän tarvitsee sopivan määrän kilpailua, jota Raskin sainaaminen myöskin tarjoaa.

Yhtään vittuilematta on vielä todettava, että Jokereiden kolmen edellisen kauden joukkueet ovat olleet, jotenkin todella huonohenkisiä, joista on puuttunut ''yhteen hiileen puhaltaminen'' ihan täysin, joten minun mielestäni ei ole ihmekään, ettei kovinkaan moni pelaaja onnistunut siellä pelaamaan tasollaan. Ilveksessä pelannut Rask oli mielestäni juurikin tuollainen yllä kuvaamani pelaaja, ja uskoisin HIFK:n saavan juuri sellaisen kaverin itselleen, jos se onnistuu luomaan pelaajia kehittävän positiivisen ilmapiirin joukkueeseen. Törmäsellä on iso rooli tässä hommassa.
 

Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Honkaheimo hyvä puolustava pakki ja väläyttää välillä hyökkäyspäässäkin. Kokemusta löytyy, hyvä lisä tuohon puolustukseen.

Kymmenisen vuotta sitten Ilkka Heikkisestä ja Otto Honkaheimosta odotettiin paljon, heidän harteilleen soviteltiin Lukon puolustuksen tulevaisuuden viittaa. Bonosta näki nopeasti, että miehestä tulee huippu, mutta Honkaheimo joutui kulkemaan pidemmän tien. Honkaheimolla on paljon itseluottamusta kentällä ja siviilissä. Pelipaidan rintaan neulottu "C" kertoo myös tästä. Välillä itseluottamusta on liikaakin, kentällä tuo on näkyvyt riskeinä joista kolisee omissa. Tästä syystä Honkaheimo on vieläkin monien Lukko kannattajien hampaissa.

Parhaimmillaan Honkaheimo on, kun hän keskittyy puolustamaan ja jättää kiekolliset kikkailut muille. Parhaimmillaan hyvä stay at home pakki, pystyy taklaamaan kovaa ja tiputtaa myös tarvittaessa hanskat. Silloin kun liika itseluottamus nostaa päätään ja Otto ottaa kiekollista roolia, on tuloksena usein tiukkoja hetkiä väärässä päässä kenttää. Hyvää jatkoa kapteenille, toivottavasti onnistuu ja ura kääntyy taas nousuun.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos ja kun Rask ei ollut Keräsen korvaaja (miten 10 pistettä edellisellä Liiga-visiitillään tehnyt pelaaja voisikaan olla), niin ihan hyvässä kuosissa hyökkäyskalusto alkaa olla, olettaen että löydetään vielä se Top-3 -luokan pelaaja.

X - Elkins - Puustinen
Pakarinen - Ramstedt - Rask
Luttinen - Kuparinen - Partanen
Lamberg - Nykopp/Ikonen - Leinonen
Leino yms.

Tosin tuo pelaaja X olisi Keräsen/Peltosen korvaaja ja Rask tavallaan Somervuoren ja huomaammekin, että joukkue on liki sama kuin viime kaudella. Eikä silloin mitenkään putkeen mennyt... Keräsen lisäksi myös Peltonen tulisi korvata eli kaksi kovaa ukkoa lisää. Lisäksi hyökkäys huutaa pelintekijää ja käsiä, on nyt aivan liian homogeeninen rakenteeltaan. Ja peliälyä ja käsiä ei Rask ainakaan tuonut lisää, jalkoja ehkä.

Toki mikäli Kuparinen palaa hyvälle tasolleen, Ramu saa vihdoin juonesta kiinni ja Pakarinen, Puustinen ja Partanen parantavat viime kaudesta voi homma toimiakin yhdellä kärkihyökkääjän hankinnalla.

Rask ja Honkaheimo korvaavat Autist Blockin ja King Kurvisen. Ei vielä riitä.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
- kaksi (2) kpl 1-2 korin puolustajia; sekä
- yksi (1) 1. ketjun laitahyökkääjä.

Tuossa ne tarpeet ovat. Oikeastaan tänään ei saatu joukkueeseen mitään mitä se olisi eniten tarvinnut, ostettiin syvyyttä vaikka olisi tarvittu kärkeä. No mennään perse edellä puuhun mikäs siinä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En yhtään ihmettelisi, vaikka Raskin paikka tulisi olemaan tai siis miestä yritettäisiin soveltaa tuohon Elkinsin ja Puustisen viereen ykkösketjuun. Se, että pystyykö Rask sitä paikkaa itsellee ottamaan on miehestä itsestä kiinni, nopeus ja taito kyllä riittävät, mutta onko pelikäsitystä riittävästi?

Voi kumpa se Keränen sieltä vielä takaisin tulisi, vaikka 90% varmuudella näin ei käy.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voi kumpa se Keränen sieltä vielä takaisin tulisi, vaikka 90% varmuudella näin ei käy.

En itsekään usko miehen palaamiseen, mutta silloin taas tilanne näyttäisi hyökkäyksen osalta erittäin hyvältä. Hassua, miten yhden ehdottoman kärkijätkän mukana oleminen muuttaa tilannetta huomattavasti...

Itse oletan Partasen pääsevän kokeilemaan ainakin kakkosketjussa, jos uusia huippupelaajia ei tule.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Raskista ei viime vuosien näyttöjen perusteella todellakaan ole ainesta kärkiketjuihin. Kaveri on profiloitunut tehottomana pörrääjänä, joka kyllä yrittää kentällä, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Ei ole mikään maestro puolustamaankaan. Toki jotain todella piilevää potentiaalia voi miehellä vielä olla, mutta jos kaveri on lähtökohtaisesti edes kolmosketjun mies niin heikosti on teillä asiat.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Aika paljon tullut tyytymättömiä komentteja koskien Raskia ja Honakaheimoa useassa eri ketjussa. En kyllä pysty olemaan samaa mieltä.

Raskin pelaaminen jäänyt itselle mieleen Ilves aikoina ja oli silloin hyvä. Kuva jäi monikäyttöisestä pelaajasta joskin en ole pitänyt minään huippulupauksena oikeastaan koskaan. Jo aikanaan kun siirtyi Jokereihin ajattelin, että siirto isoihin ympyröihin tuli liian äkkiä vaikka en olisi vastaan pistänyt jos joukkue olisi ollut IFK. Törmänen on varmasti yksi isompia syitä miksi Rask juuri IFK:hon tulee, Törmänen on aika hyvä repimään maksimit irti näistä hieman kelkasta jääneistä.

Honkaheimosta ei kuvaa hyvässä eikä pahassa. Aika näyttää onko se hyvä vai huono asia.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Kaveri on profiloitunut tehottomana pörrääjänä, joka kyllä yrittää kentällä, mutta ei saa mitään aikaiseksi.

Tehoton pörrääjä? No on se 14 maalia tehnyt parhaalla kaudellaan joka on yhtä paljon kuin myös Jarkko Ruudun liigakausiennätys ja ei Ruutua kutsuta tehottomaksi pörrääjäksi. Oli myös toisella ipakaudella siinä 35 pisteen kausitahdissa. Se että Jokerit-kausi meni käsille ei kuitenkaan kerro ihan kaikkea miehestä. Toisin sanoen en nyt dumaisi heti puukädeksi.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Mitä Somervuori tekee? Eikö jatka meillä? Kuka hoitaa jatkossa kiekon kuskauksen päätykulmiin?
 

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä Somervuori tekee? Eikö jatka meillä? Kuka hoitaa jatkossa kiekon kuskauksen päätykulmiin?

Eikös me eilen saatu uusi kiekon päätyynkuskaaja ja jos Somervuori jatkaa, niin voi sanoa, että kaksin aina kaunehimpi :)

Toivottavasti huhuttu pakkihankinta osoittautuisi ykköskorin jätkäksi, niin pakisto oletusarvoisesti nousisi kerralla Liigan keskikastiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitä Somervuori tekee? Eikö jatka meillä? Kuka hoitaa jatkossa kiekon kuskauksen päätykulmiin?

Luttinen?

Antakaa Somereerolle hyvä sentteri ja säännöllistä ylivoimaa niin kyllä sieltä niitä häkkejä tulisi. Eeron tapauksessa ei taida silti vaan hinta/laatu enää kohdata.
 

Varjagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat & Toronto Maple Leafs
Pakisto näyttäisi sitten tältä:

Söderholm - Grillfors
Taipalus -Teppo
Auvitu - Honkaheimo
Salmi

Alkaa näyttää paremmalta, mutta olisko vielä tarve yhdelle puolustajalle ja ykköskorin laiturille? Mun mielestä kyllä, mutta ehkä näillä voisi jo lähteä kauteen ja katsoa tilannetta matkanvarrella?
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Alkaa näyttää paremmalta, mutta olisko vielä tarve yhdelle puolustajalle ja ykköskorin laiturille? Mun mielestä kyllä, mutta ehkä näillä voisi jo lähteä kauteen ja katsoa tilannetta matkanvarrella?

Jotenkin tosta Nybarin Newsletteristä sai sellaisen käsityksen että "näillä mennään". Teppoa kovasti hehkuttavat, joten oletan hänelle olevan laskettu yhden paikan tuosta puolustuksesta. Mahdolliset loukkaantumiset sitten paikataan omista junnuissa.
 

Varjagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat & Toronto Maple Leafs
Jotenkin tosta Nybarin Newsletteristä sai sellaisen käsityksen että "näillä mennään". Teppoa kovasti hehkuttavat, joten oletan hänelle olevan laskettu yhden paikan tuosta puolustuksesta. Mahdolliset loukkaantumiset sitten paikataan omista junnuissa.

Joo, samaa mieltä, siltä se tosiaan vaikuttaa, että näillä mennään. Toivottavasti Teppo on tosiaan ottanut askeleita eteenpäin, ihan kohtuu hyvin pelasi viime kaudella mielestäni. Keränen lähti änäriin, kumma jos tilalle ei tuu ketään, Rask ei oo kyllä Keräsen veroinen ainakaan lähtökohtaisesti, ihmeitä voi tietty tapahtua.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Tiedän että paskaa sataa kohta niskaan, mutta HIFK mallia 2014-2015 näyttää olevan aika saatanan mitäänsanomaton jengi! Oisko joskus Penan aikoihin ollut yhtä "nimetön" sakki koossa?

Nojoo, ihan sama. Niin kauan kuin Nybari on puikoissa ei neljän sakkiin tule olemaan asiaa muutenkaan.
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Jotenkin tosta Nybarin Newsletteristä sai sellaisen käsityksen että "näillä mennään". Teppoa kovasti hehkuttavat, joten oletan hänelle olevan laskettu yhden paikan tuosta puolustuksesta. Mahdolliset loukkaantumiset sitten paikataan omista junnuissa.

En kyllä usko että "näillä mennään" siellä on 5 pakkia kenellä on yhteensä kokemusta liigapeleistä 90 ottelun verran.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Niin kauan kuin Nybari on puikoissa ei neljän sakkiin tule olemaan asiaa muutenkaan.

Moni joukkue on ihan viime vuosina selviytynyt välieriin huomattavasti ensi kauden IFK:ta nimettömämmällä ja halvemmalla joukkueella. Minusta IFK voi hyvinkin pelata nykyiselläkin jengillä mitaleista ensi keväänä, jos Törmänen saa materiaalista kaiken irti.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En usko hetkeäkään, että tuo HIFK:n puolustus olisi vielä valmis. Eiköhän siihen tule vielä ainakin yksi pelaaja, joka todennäköisesti on ulkomaalainen AHL-taustainen ja lähtökohtaisesti kiekollinen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
En usko hetkeäkään, että tuo HIFK:n puolustus olisi vielä valmis. Eiköhän siihen tule vielä ainakin yksi pelaaja, joka todennäköisesti on ulkomaalainen AHL-taustainen ja lähtökohtaisesti kiekollinen.

Todennäköisesti, koska ns. varmat Liigapakit ovat nyt Söderholm, Auvitu, Taipalus, Honkaheimo ja Grillfors. Kuudetta huutaa ja saisi tosiaan olla kiekollinen osaaja.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tiedän että paskaa sataa kohta niskaan, mutta HIFK mallia 2014-2015 näyttää olevan aika saatanan mitäänsanomaton jengi!

Samaa mieltä täälläkin. Minä toivoin, että Honkaheimo olisi ollut se ''3. parin puolustaja'', jonka jälkeen joukkuetta oltaisi vahvistettu vielä kahdella kiekollisella puolustajalla, mutta ei kai sitten. Tomppa laskee Auvitun ja Taipalukseen varaan aika paljon, mikä on minun mielestäni helvetin iso riski, sillä molemmissa noista pelaajista piilee helvetin suuri floppivaara, oli ne maakunnissa kuinka hyviä hyvänsä.

Meidän pakisto koostuu siis pelkistä ''all-round puolustajista'', joista vain Honkaheimoa voi pitää varsinaisena fyysisenä puolustajana, ja joista vain yksi on taidoiltaan Liigan kärkitasoa. Nyt ihan rehellisesti sanottuna meillä on hajuttomin pakisto miesmuistiin, jossa kaikki ovat toistensa kopioita.

Ja tämä ''grillikaveri'' vaikuttaa ihan hyttyseltä. Viiden senttimetrin verran parempi pelaaja kuin Tommy Wargh. Huoh.
 

John Jameson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun kaksi edellistä kautta on vedetty pelillisesti täysin vihkoon ja joukkue ei ole edes etäisesti muistuttanut HIFK jääkiekkojoukkuetta niin odotin että turbulenssi loppuu ja joukkueeseen hankitaan taitoa ja kovuuttaa. Nyt näyttää siltä että pelataan varman päälle ja hankitaan joukkue täyteen välimallin jätkiä joiden paino on noin 80kg pituus noin 180cm ja taitotaso keskinkertainen sekä pelityyli mahdollisimman mitäänsanomaton. Ainakaan itse en jaksa enää katsoa kolmatta kauttaa samaa neppailua vaan haluan viihdettä kentälle. Tämä Grillfors vaikuttaa juuri sopivalta hankinnalta tähän samaan keskinkertaiseen massaan. Niin ja tarkistin miehen fight cardin, se näyttää nollaa.
 
4

444

Niin kauan kuin Nybari on puikoissa ei neljän sakkiin tule olemaan asiaa muutenkaan.

Kannattaa vähän höllätä päihteiden kanssa, jos kevät 2011 on jo unohtunut.
Ja yritetään vielä muistaa sekin, että Summasen ja Jalosen välissä ei ollut ainuttakaan oikeaa valmentajaa joukkueessa ja Summasenkin näytöt ovat vähän pidemmän ajan takaa. Ihan vain sitä ajan takaa, että valmentajalle hyvin koottu joukkue (ei todellakaan tarkoita, että pitää olla Liigan nimekkäin) pärjää yleensä paremmin kuin yksilöistä voisi päätellä.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Viime kaudella 10. sijoittuneen joukkueen oletettu tasonnosto on puolustuksen osalta pohjustettu seuraavalla tavalla (suluissa korvatut pelaajat):

Söderholm - Grillfors (Fernholm)
Taipalus (Jokela) -Teppo
Auvitu (Ekholm) - Honkaheimo (Tuukka M)

Ei tuo minusta kovin ihmeelliselta satsaukselta vaikuta ja kaikki onkin nyt Antin sinansa leveilla harteilla. Ainoastaan Ekholmin korvaaminen Auvitulla on selkeasti hyva liike.

(sori aeaekkoesten puuttuminen)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös