Mainos

HIFK kaudella 2014–2015

  • 1 495 533
  • 3 548

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Åstenilla oli kuitenkin voimassaoleva sopimus, kun Summanen käski tekstarilla Åstenin käytännössä painua helvettiin.

Tuo on totta, että Summasen käytös Åstenia kohtaan oli jotain käsittämätöntä. Vaikka roolia ei olisikaan ollut tarjolla, niin ei asioita noin hoideta. Helpompi olisi ollut istua alas, todeta tilanne ja käydä läpi vaihtoehdot. Tuolloin pelaajalle ja ennen kaikkea joukkueelle olisi jäänyt aivan eri fiilis tilanteesta.

Toki tässä voidaan miettiä sitä, onko HIFK oikeasti tuon verran velkaa Åstenille? Kyseessä oli kuitenkin vain ja ainoastaan valmentajan oma veto ja kyseinen valmentaja sai itse potkut kesken sopparin. Kyseessä ei missään nimessä ollut toimiston perseily tai Nybondaksen henkilökohtainen virhe. Perseilyä se toki oli, mutta järkevä ihminen pystyy varmasti kohdistamaan frustraation oikeaan osoitteeseen.

Mutta joo, itse oletan Åstenin olevan halpa (tai jopa täysin ilmainen) stuntti treeneihin ja treenimatseihin, josta tiedetään mitä saadaan. Ja tosiaan tuo mainitsemasi seikka ei ainakaan vähennä tryoutin mielekkyyttä. Jos ei muuta, niin ainakin näytetään ettei yksittäisen koutsin näkemyksellä tai manialla ole pitkässä juoksussa sanan sijaa; oma tekeminen ratkaisee.

Itse en näe HIFK:n olevan mitään "velkaa" Åstenille. Hän varmasti sai mitä ansaitsi rahallisesti tai ainakin sai asiaan kuuluvan kipukorvauksen. Jos ei saanut, niin heti yhteys liittoon asian tiimoilta. Samoin tyylittömät fudut aiheuttanut yksittäinen henkilö kengittiin joukkueesta, joten niiltäkään osin syyttävä sormi ei osoita seuraa kohtaan.

Mitä Sami Blomqvistiin tulee, niin kyse on kuitenkin eri roolin pelaajasta. Sami Blomqvist on vääntänyt junnuissa ja viime kaudella Mestiksessä kovia tehoja, mutta ei kokonsa puolesta ole optimaalinen alempiin kenttiin. Blomqvist joko pelaa pistevastuussa olevassa kentässä tai opettelee täysin uuden roolin, sillä selvä. Åsten sen sijaan pystyy pelaamaan alemmissa kentissä, mutta pistepotentiaalin osalta odotukset ovat jotain aivan muuta. Mä en näe noita kahta toisiaan poissulkevina pelaajina, sillä lähtökohtaisesti nuo eivät vain voi taistella samasta roolista.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En mäkään koe, että IFK olisi Åstenille mitään velkaa, mutta tietynlainen tyylikkyys ei kuitenkaan ole pahasta tai väärin.

Blomqvistia ja Åstenia en mielestäni verrannut keskenään. Pointtini oli siinä, että molemmat ovat try outilla ja toisen rooli on tehdä pisteitä ja toisen enemmänkin agitoida ja pelata e energiavaihtoja. Toinen ei ole tehnyt tulosta ja toinen on pelannut kuten odotettavaa olikin. Ja silti täällä jotkut keskittyvät arvostelemaan juurikin Åstenia. Enkä sano, että Blomqvistia pitäisi arvostella, mutta mielestäni Åstenista keskusteleminen on jokseenkin ajanhukkaa.

Tällä hetkellä tilanne on se, että periaatteessa jokaiselle ringissä olevalle on (lukumääräisesti) käyttöä. Tulosyksikön äijien pitää tehdä tulosta ja muiden antaa taustatukea ja kunkin pelivuorossa olevan rotaatiopelaajan olla hyödyksi joukkueelle. Toivottavasti joku ottaa suurempaa roolia kuin mitä odotetaan.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on ollut ilmeisen pakon edessä sainatessaan Åstenin riveihinsä, sillä omasta juniorikoulusta ei ole noussut potentiaalisia pelureita, eikä joukkueeseen ole onnistuttu hankkimaan tämän vajeen synnyttämää tarvetta joukkuetta avittavilla pelaajilla. Åsten on siis ollut kokoonpanossa lähinnä sen takia, että matseihin saataisiin vaadittava määrä pelaajia kasaan, mikä itsessään on vähän surullista.

Hankintalistalla on edelleen (ainakin):

- 1-2 korin puolustaja (mielellään rightin kätisyyden omaava);
- kovaa pelaava puolustava puolustaja tuomaan leveyttä pakistoon; sekä
- 1.-2. ketjun laitahyökkääjä.

Kello tikittää.
 

Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
HIFK on ollut ilmeisen pakon edessä sainatessaan Åstenin riveihinsä, sillä omasta juniorikoulusta ei ole noussut potentiaalisia pelureita, eikä joukkueeseen ole onnistuttu hankkimaan tämän vajeen synnyttämää tarvetta joukkuetta avittavilla pelaajilla.

Åsten on try outilla. Åsten on oma kasvatti, joka muuten myöskin on kahlannut junnumaajoukkueet lävitse, vaikkei ikinä ole pistelinko ollut. En näe tässä mitään negatiivista.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
HIFK on ollut ilmeisen pakon edessä sainatessaan Åstenin riveihinsä, sillä omasta juniorikoulusta ei ole noussut potentiaalisia pelureita, eikä joukkueeseen ole onnistuttu hankkimaan tämän vajeen synnyttämää tarvetta joukkuetta avittavilla pelaajilla. Åsten on siis ollut kokoonpanossa lähinnä sen takia, että matseihin saataisiin vaadittava määrä pelaajia kasaan, mikä itsessään on vähän surullista.

Hankintalistalla on edelleen (ainakin):

- 1-2 korin puolustaja (mielellään rightin kätisyyden omaava);
- kovaa pelaava puolustava puolustaja tuomaan leveyttä pakistoon; sekä
- 1.-2. ketjun laitahyökkääjä.

Kello tikittää.

Tuo 1.-2. ketjun laitahyökkääjä tuskin tulee ennen verorajaa, mikäli mitään loukkaantumisaaltoa ei tule niin joillekin junnuille annetaan tuolla mahdollisuus näyttää (Partanen todennäköisesti).

1-2 korin puolustajan näkisin olevan tällä hetkellä pakkohankinta mikäli oikeasti aiotaan hakea menestystä CHL:ssä (muutenkin kuin puheissa).

Kovaa pelaava puolustava puolustajaa tuomaan leveyttä pakistoon; Tuossa olisi ollut Tuukka Mäkelälle spotti, mutta ilmeisesti päätti sitten lopettaa uransa ja keskittyä toiseen uraansa (eikös Tuukka lentäjäksi itsensä kouluttanut tms), tietysti Honkaheimo ainakin osittain täyttäisi tämän spotin jos vain pysyy kasassa.

Btw, onko näistä tryouteista kuulunut mitään? Heikkinen vissiin sai jo sopparin (kuitenkin enemmän pitkän tähtäimen projekti), Blomqvist ei vakuuttanut noissa harkkapeleissä, joten jatkoa en ole odottamassa. Åstenin kohdalla ei ainakaan itsellä ollut juurikaan mitään odotuksia, mutta en kyllä näe käyttöäkään paitsi johonkin nelosketjun rotaatiopelaajaksi.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åsten on try outilla. Åsten on oma kasvatti, joka muuten myöskin on kahlannut junnumaajoukkueet lävitse, vaikkei ikinä ole pistelinko ollut. En näe tässä mitään negatiivista.

En minäkään näe Åstenin hankintaa tähän tilanteeseen mitenkään negatiivisena, vaan onhan Åstenin try-out ihan perusteltu. Se taas on ihan eri asia, että minkä takia me olemme tähän tilanteeseen joutuneet.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Kokenut R. Lintner olisi saatavilla. Mies pelannut liigassa aiemmin, kokoa löytyy, kansalaisuus Slovakia ja vielä kätisyys right. Mitä tässä miettimään. Sorvataan äijälle try out ja katsotaan mihin rahkeet riittää.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Åsten on täysin harmiton lisä joukkueelle tällä hetkellä, tuskin saa lohkastua budjetista kovin merkittävää palasta. Mahdollisuudet peliaikaankin ovat rajalliset. Leveyden syvyyttä- osastoa.

Pakisto arveluttaa suuresti. On totta, ettei koko 'kuviteltu' top-6 ole vielä hirveästi pelannut(Honkaheimo, Auvitu, Grilli, Söde, Taipalus ja Teppo). Kuitenkin, CHL alkaa ja liigakin on pitkä kuin nälkävuosi.

Nyt kannattaisi ottaa vaikka vuokrapakki siihen asti kunnes noi saikut loppuu. Kuten Majeskt silloin Kojon ekalla. Toi Lintner voisi olla ihan ok. Tai sitten se Jurcina.

Mieluiten tietysti koko kauden ajan kestävä 'lisä'.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Nyt kannattaisi ottaa vaikka vuokrapakki siihen asti kunnes noi saikut loppuu. Kuten Majeskt silloin Kojon ekalla. Toi Lintner voisi olla ihan ok. Tai sitten se Jurcina.

Mieluiten tietysti koko kauden ajan kestävä 'lisä'.

Tätä olen itsekin miettinyt että vuokrapakkikin olisi tähän saumaan hyvä. Nybondas & Co on paljon puhunut tuosta että annetaan nyt syksyllä junnuille mahdollisuuksia, mutta kun näistä meidän vakiopakeistakin on jo pari poissa kun CHL-pelit alkavat niin on tuonne pakko ainakin se yksi pakki ottaa mukaan, jos oikeasti aiotaan CHL-alkulohkosta jatkoon. Sitten verorajan jälkeen tai ennen siirtorajan umpeutumista joku parempi pakki sisään loppukaudeksi jos junnuista ei ole vastuunkantajiksi tai tulee loukkaantumishuolia.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Mun mielestä vois ihan hyvin nyt koittaa vaan lätkäistä suora vuoden diili joko Lintnerille tai Jurcinalle. Molemmat hyviä pakkeja, rightin puolelta ampuvia ja tuntevat Liigan kuviot hyvin. Jos siellä officella nysvätään taas liian kauan, niin menee noikin ohi, ja sitten ihmetellään kun AHL:stä saapuva mr.Fat ei olekaan hyvässä kunnossa ja vahvistus joukkueelle, vaikka pelasi ihan ok:sti vielä kaudella 2005-06, ja näytti kuvassa urheilijalta.

Nyt on tarjontaa sen verran vieläkin, että mitkään selitykset eivät kelpaa. Toimintaa vaaditaan!
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Millonhan meille osuisi vastaava yliopisto/AHL haku, kuin naapurit sai? Todd olisi liigaan melko hyvä kaveri juurikin tuohon paikalle kun meiltä puuttuu. Käytännössä olisi varmasti tullut myös meille jos oltaisin oltu hereillä ajoissa. Mistä vastaavaa kaveria?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Jotenkin en usko että joukkueeseen on tulossa uusia pelaajia ainakaan vähään aikaan. Ensin katsotaan arvat, onko heistä breikkaamaan, ja jos ei niin ehkä sitten jengiä täydennetään. Veikkaan että mahdollisimman halvalla jengillä lähdetään kauteen. Ainakin viime kausiin verrattuna.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Millonhan meille osuisi vastaava yliopisto/AHL haku, kuin naapurit sai?

Ei yliopistohauissa ole sinänsä mitään vikaa kunhan kyseessä on nuori ja yliopistosarjassa riittävän kovat näytöt antanut pelaaja. Esim. Birch tai Block eivät olleet edes NCAA:ssa esittäneet mitään sellaista minkä takia heitä olisi tänne alunperinkään kannattanut alkaa kärräämään. Mutta esim. tässä olisi sellainen yliopistopelaaja, jonka olisin valmis ottamaan testiin: Eliteprospects.com - Kevin Hayes
 

Justice

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Cowboys, Man Utd, Devils, Jazz
Ei yliopistohauissa ole sinänsä mitään vikaa kunhan kyseessä on nuori ja yliopistosarjassa riittävän kovat näytöt antanut pelaaja. Esim. Birch tai Block eivät olleet edes NCAA:ssa esittäneet mitään sellaista minkä takia heitä olisi tänne alunperinkään kannattanut alkaa kärräämään. Mutta esim. tässä olisi sellainen yliopistopelaaja, jonka olisin valmis ottamaan testiin: Eliteprospects.com - Kevin Hayes

Joo Hayes olisi mitä mainioin pelaaja HIFK:hon. Harmi vaan, että taitaa olla tällä hetkellä tavoitelluin free agent NHL:ssä. Miehen perässä ovat huhujen mukaan ainakin Avalanche, Bruins, Rangers ja Coyotes. Kyllä sieltä yliopistopelaajien joukosta on tähtiä löydettävissä, pitää vaan löytää ne sieltä Birchien ja Blockien ja Hayesin välimaastosta.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Millonhan meille osuisi vastaava yliopisto/AHL haku, kuin naapurit sai?

Vastahan HIFK löysi Corey Elkinsin seuraavaa osumaa joudutaan todennäköisesti odottamaan muutama kausi ja 20 pelaajakokeilun verran. Se HIFK:n osumaprosentti näissä on. En vielä laske osumaksi sellaista, että pystyy tällä tasolla pelaamaan. Kyllä ulkomaalaispelaajan pitää tuoda jotain sellaista tiksiin, jotka ei kotimaisilla pelaajilla pystytä täyttämään.

Se oli Elkinsissä vähän hauska juttu, että ei odotukset hänen kohdallaan mitään maagisia olleet. ECHL:ää, AHL:ää ja pakollinen muutama NHL-peli. Ei pienikokoinen pisteiden tekijä, kuten monet Liigassa onnistuneet AHL-miehet. Kaikkein tärkein kuitenkin kunnossa, eli asenne. Moni HIFK:n AHL-hankinnan taustalla on ollut asenneongelmia, alkoholiongelmia yms ja vaikka pisteitä on tehty kovalla tahdilla rapakon takana, niin täällä siitä on nähty vain varjo.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei yliopistohauissa ole sinänsä mitään vikaa kunhan kyseessä on nuori ja yliopistosarjassa riittävän kovat näytöt antanut pelaaja. Esim. Birch tai Block eivät olleet edes NCAA:ssa esittäneet mitään sellaista minkä takia heitä olisi tänne alunperinkään kannattanut alkaa kärräämään. Mutta esim. tässä olisi sellainen yliopistopelaaja, jonka olisin valmis ottamaan testiin: Eliteprospects.com - Kevin Hayes

Kuten yllä jo todettiin, Hayesin ei tarvitse tulla try outille liigajoukkueeseen ja kirjoittanee lähiaikoina NHL-sopimuksen. Yliopistopelaajista on varmasti kaikilla liigajoukkueilla hyviä ja huonoja kokemuksia - ehkä paras tällainen esimerkki on Ruotsin kautta Suomeen saapunut Brian Rafalski ja vastaavasti toista laitaa ovat edustaneet pelaajat, jotka ovat palanneet Pohjois-Amerikkaan (tai siirtyneet muualle) kesken sopimuskauden. Näiden yliopistopelaajien kartoituksessa jos missä ratkaisevaa lienee se, että pelejä on nähty tarpeeksi monta ja myös se, että pelaajalla on realistinen käsitys liigan tasosta.

HIFK:lla on nettisivujen mukaa aktiivisessa kokoonpanossa 3+10+17 pelaajaa tällä hetkellä. Ottaen huomioon keskimääräisen loukkaantumisasteen läpi kauden ja ottelumäärän, ei ylimääräistä reserviä kauheasti ole. Toivotaan, että se puolustaja löytyisi markkinoilta.
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Näiden yliopistopelaajien kartoituksessa jos missä ratkaisevaa lienee se, että pelejä on nähty tarpeeksi monta ja myös se, että pelaajalla on realistinen käsitys liigan tasosta.

Tämän lisäksi pitää muistaa että pelaajatkin ovat ihmisiä ja nämä yliopistokaverit ovat vielä aika nuoria ja saattavat hyvinkin olla ensimmäistä kertaa eläessään ensimmäistä kertaa pois kotoa pidempia aikoja. Joten ei ole tarkkaa tietoa miten pelaaja kestää tuon. Tässä varmasti auttaa jos joukkueesta löytyy tukea mutta jos tulee Raimomaista suoraa palautetta niin voi olla että takalukko on valmis. Toisille tuo taas sopii ja pelaavat paremmin kun pääsevät pois tutuista ympyröistä.
Koitan siis sanoa että aika arpapeliä se on kun joku yliopistokaveri tänne roudataan.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Vastahan HIFK löysi Corey Elkinsin seuraavaa osumaa joudutaan todennäköisesti odottamaan muutama kausi ja 20 pelaajakokeilun verran. Se HIFK:n osumaprosentti näissä on. En vielä laske osumaksi sellaista, että pystyy tällä tasolla pelaamaan. Kyllä ulkomaalaispelaajan pitää tuoda jotain sellaista tiksiin, jotka ei kotimaisilla pelaajilla pystytä täyttämään.

En nyt lähtisi vertaamaan Elkinsiä ja Toddia, vaikka Elkinsiltä ei juuri mitään odotettukkaan kun tuli meille. Elkinsillä kuitenkin kolme täyttä kautta ammattilaisena ennen Hifkiin tuloa ja Toddilla vain yksi takana.

Onhan tuo scouttaus ihan eri tasoa ollut tällä kaudella naapurilla, kuin meillä. Toki siellä Kurri jolla varmasti kontaktit ihan eri tasoa rapakon takana kuin Kiva-Harrilla tai Tompalla. We need North America scout!!
 

Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
Onhan tuo scouttaus ihan eri tasoa ollut tällä kaudella naapurilla, kuin meillä. Toki siellä Kurri jolla varmasti kontaktit ihan eri tasoa rapakon takana kuin Kiva-Harrilla tai Tompalla. We need North America scout!!

Voi tietysti olla että Kurrilla on paremmat kontaktit mutta väittäisin että moninkertaisella budjetillakin on aika paljon helpompi osua.
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Näiden yliopistopelaajien kartoituksessa jos missä ratkaisevaa lienee se, että pelejä on nähty tarpeeksi monta ja myös se, että pelaajalla on realistinen käsitys liigan tasosta.

Tämä onkin se oleellinen asia, veikkaan vahvasti, että viime kauden Birch/Block/JDS ovat tulleet jonkun henkilön suosituksilla sisään ja jostain kumman syystä kaksi näistä läpäisi vielä Try-outin. Ei Hifkillä taida olla kontakteja tai omia miehiä lähettää näitä seurailemaan.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tämän lisäksi pitää muistaa että pelaajatkin ovat ihmisiä ja nämä yliopistokaverit ovat vielä aika nuoria ja saattavat hyvinkin olla ensimmäistä kertaa eläessään ensimmäistä kertaa pois kotoa pidempia aikoja. Joten ei ole tarkkaa tietoa miten pelaaja kestää tuon. Tässä varmasti auttaa jos joukkueesta löytyy tukea mutta jos tulee Raimomaista suoraa palautetta niin voi olla että takalukko on valmis. Toisille tuo taas sopii ja pelaavat paremmin kun pääsevät pois tutuista ympyröistä.
Koitan siis sanoa että aika arpapeliä se on kun joku yliopistokaveri tänne roudataan.

Olet aivan oikeassa ja aika paljon kirjoittamastasi pätee myös vanhempiin, ammattilaisina jo useamman vuoden pelanneisiin kiekkoilijoihin. Jos joukkueessa saatava/muodostuva rooli ja joukkuekemia yms. eivät vastaa omia/organisaation odotuksia ja ennakkokäsityksiä lainkaan, ei tilanne luonnollisesti ole paras mahdollinen. Tässä suhteessa jääkiekkoilijan ammatti ei poikkea muistakaan ammateista.
 
Siirretty Zaborskyn ketjusta

Vaikka Zabo kova jannu onkin niin pakisto on Mestistasoa HIFK;lla!

Onko Mestiksen taso noussut todella paljon, vai onko sinun ymmärryksesi jääkiekosta todella noin huonoa?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Onko Mestiksen taso noussut todella paljon, vai onko sinun ymmärryksesi jääkiekosta todella noin huonoa?

On se, mutta onneksi sinunlaisesi suuri jääkiekkotietäjä on olemassa juuri minunlaisia vähä-älyisiä ja ymmärtämättömiä ihmisiä varten. HIFK;lla ei siis hätää.
 
On se, mutta onneksi sinunlaisesi suuri jääkiekkotietäjä on olemassa juuri minunlaisia vähä-älyisiä ja ymmärtämättömiä ihmisiä varten. HIFK;lla ei siis hätää.

Vähä-älyisyyteesi en ota kantaa. Enkä ole itseäni suurena jääkiekkotietäjänä ikinä pitänyt. Mutta kyllä saa joko saatanallinen puusilmä tai katkeruuteensa pian tukehtuva yhden totuuden ja asian ihminen olla, jos itkee, että HIFK:n puolustus on mestistasoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös