Hifk - JYP 5.1.2002

  • 7 844
  • 85

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Tästä pelistä ei vielä ketjua auki, kumma kyllä..

Eli tänään Lappeenrannassa hävinnyt IFK saa vastaansa JYP:n, joka vaikeuksien jälkeen sai väännettyä jatkoajalla kaksi pistettä Ilvekseltä. Mielenkiintoinen peli silti luvassa, vaikka väsy saattaa jo hieman painaa, molemmilla kolmas peli neljään päivään.
Tällä kaudella IFK ei ole vielä JYP:ä voittanut ja monella lienee muistissa edellinen IFK - JYP, joka päättyi 0-3.

JYP lähtee peliin ilman Marttista (harmi, olisi päästy arvioimaan Hedbergin fyysisyys), Loikalaa sekä Mikkosta. Nikolov pääsee peliin mukaan tyhjennettyään kymppitilin ja Mäenpää, jos toipuu kuumeesta.
Maalivahtiosastolla kohdannevat Stathos sekä Leinonen. Vaikka Pitkämäki pelasikin viimeksi Helsingissä nollapelin, minusta Tero lienee selkeä valinta. Pitkämäki pelasi tänään huonon pelin, eikä pystynyt torjumaan JYP:lle voittoja, vaikka tänään 2 pistettä tulikin.

JYP tuntuu nyt olevan liikaa Perrinin ketjun varassa. Tai välillä oikeastaan pelkästään tämän pienen kanadalaisen mikkihiiren (niinkuin joku IFK-fani Perriniä kutsui) varassa. Eli olisiko paikallaan pieni ketjujen sotkeminen, jotta saataisiin herätettyä mm.Vostrak talviuniltaan? Ei yhden miehen vääntämisellä HIFK:ä kaadeta..
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Pelokkain tuntein lähden seuraamaan matsia. Ainakin minua vituttaa kuin pientä oravaa, jos IFK ottaa yhteensä vähemmän kuin kaksi pinnaa Jyppiä ja Kärppiä vastaan. Stathos jälleen tietysti maalilla, pelaa toivottavasti jälleen omalla tasolla. Hyökkäyksessä Rudin puute on huono homma, voi kun se Pärä nyt silti jaksaisi. Muita poissaoloja ei vissiin ole Grunnin, Simin ja Ärpeen lisäksi? Nyt kun muistetaan vielä, ettei IFK ole parin vuoteen voittanut JYPiä Jäähallilla, voi tulla tuskainen peli.
 

velmu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Colorado...
Jyväskylän maalaiset lähtevät ottamaan mittaa suuresta ja mahtavasta suurkaupungin ylpeydestä, HIFK:sta.

Ottelu päättyy yhden maalin voittoon Jypille tai tasuriin. Viimeinen vaihtoehto on HIFK:n selvä voitto. Yleensä JYP on pelannut aina hyvin "vahvoja" joukkueita vastaan. Helsinkiin onkin totuttu lähtemään altavastaajina, kuten nytkin.

Toivottavasti Ape lukee taas hyvin peliä ja laittaa Laaksoharjun maalille. Kreikkalaisenkalastajan ollessa maalilla tilanne vaikeutuu oleellisesti.

Jos pisteet jäävät Helsinkiin teen hiljaisen miehen koston (jotka ovat yleensä pahoja), eli kusen Päijänteeseen, jotta teilläkin on keväällä aavistus siitä miltä tuntuu asua maalla, ja lähettää viestit Internettiin lennättimen kautta. Vanhemmat helsinkiläiset voivat kertoa teineille, mikä lennätin on.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eihän se ole laaksoharjun vika jos saa veskarivuoron matsissa,
pelaahan se nikkekin vaikkei ehkä,,,,,..,,,.
IFK tulee sisuuntuneena ja laukoo alussa 3-0 ja pelaa lopun vältellen paitsioita ja toimittajia jyp lopussa kampeaa tyhjiin 5-3.
Tietenkin timppa maaliin.??
cool,cool,cool.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Viestin lähetti velmu
Toivottavasti Ape lukee taas hyvin peliä ja laittaa Laaksoharjun maalille. Kreikkalaisenkalastajan ollessa maalilla tilanne vaikeutuu oleellisesti.
No ei kyllä varmana laita, ellei Stathos nyt yön aikana loukkaannu. Tindeä peluutettiin tänään ainoastaan Stathosin lepuuttamisen takia, tulossa on nimittäin kova matsiputki.
 

Carlos

Jäsen
Tinden (1. maalivahdin) esitykset tänään olivat niin vakuuttavia että tilastomies vuokrataan Lukolle (15€/kk), ja Tinde pelaa koko loppukauden, koska hän on loistava maalivahti joka pelasi hienon pelin.

Huomenna maalilla pelaa siis Tinde, ottelusta tulee ihan helvetin tylsä, Jyp voittaa 0-1, ja valtakunnassa kaikki hyvin. Ottelun kohokohta nähdään kun The Bad H luo uhmaavan katseen A. Nikolovin veljeen, joka on katsomossa. Tilanne kuitenkin raukeaa kun Nikolov luistelee vaihtoon.

Muuten neppaillaan, peruutellaan, vältetään jäähyjä ja toivotaan että pysytään piste/peli -tahdissa.

Kommentteja odotellessa, loput jutustani kuuluu vitutusketjuun.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Yleensä kartan ottelutulosten ennustelua, koska pieleen veikkaukset menevät kuitenkin. Nyt on kuitenkin pakko yrittää, sillä tämä JyP-peli on todella mielenkiintoinen. HIFK:llahan on ollut taipumusta pelata vastoin ennakko-odotuksia: milloin on odoteltu tappiota, on jengi pelannut hyvin ja päinvastoin. Tästä syystä uskon, että JyP kaatuu, etenkin jos HIFK:n kundeilla riittää malttia luistella itsensä irti jyväskyläläisten mailaviidakosta. Laaksoharju ei kai pelaa, eikös se ollut jäällä SaiPaa vastaan vain antaakseen Stathosille hieman lepoa? Ensi viikon pelien määrä on kuitenkin aikamoinen.

Joten rohkeasti vain manaamaan: HIFK 4,5,6 - JyP 1,2.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti Carlos
Ottelun kohokohta nähdään kun The Bad H luo uhmaavan katseen A. Nikolovin veljeen, joka on katsomossa. Tilanne kuitenkin raukeaa kun Nikolov luistelee vaihtoon.
Ai, minä kun olen ymmärtynyt, että nykyään tappeluista kieltäytyminen taitaa kuulua HIFKin bravuureihin.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulosvetoon pistin 2-3 JYP:lle - en kyllä tajua miksi. Turpaan tulee ja kovaa, sillä pelihän päättyy oikeasti 5-1 kotijoukkueelle.
 

pXi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, EPS
Viestin lähetti Köpi
Tällä kaudella IFK ei ole vielä JYP:ä voittanut ja monella lienee muistissa edellinen IFK - JYP, joka päättyi 0-3.
Juuh,muistissa on.Tulivat silloin pilaamaan perkele mun synttärit.
Siksipä kaikki muu,paitsi 13-2 kotivoitto,on turhaa.
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Ja IFK tänään!

30 Timo Laaksoharju, Maalivahti
75 Dave Stathos, Maalivahti AK

1. kenttä

16 Antti-Pekka Lamberg, Vasen puolustaja AK
3 Marek Zidlicky, Oikea puolustaja AK
27 Timo Pärssinen, Vasen laitahyökkääjä AK
13 Toni Häppölä, Keskushyökkääjä AK
9 Kimmo Kuhta, Oikea laitahyökkääjä AK

2. kenttä

33 Robert Kantor, Vasen puolustaja
26 Toni Söderholm, Oikea puolustaja
21 Frantisek Mrazek, Vasen laitahyökkääjä
40 Kim Hirschovits, Keskushyökkääjä
19 Turo Järvinen, Oikea laitahyökkääjä

3. kenttä

6 Niklas Hedberg, Vasen puolustaja
77 Pasi Saarinen, Oikea puolustaja
12 Joonas Vihko, Vasen laitahyökkääjä
39 Ville Viitaluoma, Keskushyökkääjä
36 Ilkka Pikkarainen, Oikea laitahyökkääjä

4. kenttä

24 Kimmo Salminen, Vasen puolustaja
48 Hannu Pikkarainen, Oikea puolustaja
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
29 Arttu Luttinen, Keskushyökkääjä
38 Roman Vopat, Oikea laitahyökkääjä

Ketjut jälleen tutussa kuosissa, ja hyvä niin. Stathos aloittaa tietysti.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
HIFK:sta ovat...

...tiettävästi kaikki pelaajat lähdössä muualle, joten motivaatio pelata HIFK:n paidassa on varmasti 0. Onko tänään siis Zetan ja Kantorin jäähyväisottelu? Jypille helppo voitto 0-7.
Ottelun jälkeen toivottavasti Pentti kertoo missä mättää ja samalla valaisee hieman miksi ensi kaudellakin kannattaa kausikortteja ostella.
 

bull

Jäsen
Re: HIFK:sta ovat...

Viestin lähetti tiki10
...tiettävästi kaikki pelaajat lähdössä muualle, joten motivaatio pelata HIFK:n paidassa on varmasti 0. Onko tänään siis Zetan ja Kantorin jäähyväisottelu? Jypille helppo voitto 0-7.
Ottelun jälkeen toivottavasti Pentti kertoo missä mättää ja samalla valaisee hieman miksi ensi kaudellakin kannattaa kausikortteja ostella.

Siis täh??? Mistä tämä "tieto" että pelaajat ovat lähdössä?
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
HIFK voittaa ottelun ihan varmasti, jos JYP (poislukien Perrin)jatkaa eilisillä otteillaan. Onneksi Nikolov on mukana taas, kyllä tuo puolustuspelaaminen on paha Akilleen kantapää juuri nyt. Jyssyä ja Fisua kaivattaisiin kipeästi kehiin!

No, toivottavasti Alatalo on saanut liikettä aikaan eilisen velttoilun sijalle. Toivottavasti Leinonen on maalissa, Pitkämäki ei vakuuttanut eilen. JYP:n ylivoimaisesti paras ketju tällä hetkellä on Perrinin ykkösnyrkki. Hauhtoset umpiunessa, eikä nelonenkaan eilen oikein onnistunut. Immosen ketju ei hyvä eikä huono. Siinä asetelmat.

Seuratkaapa paikalla olevat Ilkka Vaarasuota, siinä jätkässä on potentiaalia! Hyvä kiekon kanssa ja itseluottamus korkealla, vaikka pelaa aivan ensiaskeleitaan liigassa.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Re: Re: HIFK:sta ovat...

Viestin lähetti bull
Siis täh??? Mistä tämä "tieto" että pelaajat ovat lähdössä?

Käyppäs lukemassa HIFK:n palstalla tietoja. Zeta juttu taitaa onneksi olla vitsi, mutta Kantor on kait lähtökuopissa. Ihmetyttää kylläkin, miksi muut joukkueet joilla on vähemmän rahaa käytössä vahvistuvat hyvillä pelimiehillä, mutta HIFK:ssa taas jengiä vain lähtee...
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Re: Ja IFK tänään!

Viestin lähetti Janos
4. kenttä

24 Kimmo Salminen, Vasen puolustaja
48 Hannu Pikkarainen, Oikea puolustaja
37 Eetu Holma, Vasen laitahyökkääjä
29 Arttu Luttinen, Keskushyökkääjä
38 Roman Vopat, Oikea laitahyökkääjä

Ketjut jälleen tutussa kuosissa, ja hyvä niin. Stathos aloittaa tietysti.

Salminen lienee ylimääräinen hyökkääjä?
 

Janos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ÄTPPOMK
Re: Re: Ja IFK tänään!

Viestin lähetti Siniviiva
Salminen lienee ylimääräinen hyökkääjä?
Jep, kyllä on. Ensimmäinen matsi tällä kaudella Nordiksella. Voi kun saisi edes pari vaihtoa peliaikaa!
 

erpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Vai on "Kime" vaha IFK:n tappaja nyt ensimmäistä kertaa sotisovassa. No ei siinä mitään toivottavasti saa ainakin sen muutaman vaihdon tähän matsiin.

JYP haastaa tänään tällaisella kokoonpanolla (www.jypht.fi)

Sillgren - Perrin - Chlubna
Virtanen - Immonen - Pihlman
Vostrak - Hauhtonen - Kulonen
Mustonen - Kärkkäinen - Jääskeläinen


Vaarasuo - Poikolainen
Huczkowski - Korhonen
Nikolov - Virolainen
Kortelainen

Pitkämäki
(Leinonen)

Ilkka Vaarasuo ykkösen takana on todellista luottoa ja Ilkka varmasti maksaa tämän luoton korkojen kera takaisin.

Toinen silmiinpistävä muuton on, että Hauhtosista on jätetty surkeita esityksiä näyttänyt Jääskeläinen ja otettu tilalle "vaahtosammutin" Jouni. Toivottavasti tämän miehen energia saa flegmaattisiin ketjukavereihin liikettä.

Kolmas ja eniten ihmetyttävä seikka on se, miksi ihmeessa Pitkämäki jatkaa luukulla. Mikä on, että kaverin hapuilevat otteet eivät näy vaihtoaition penkin taakse, kun ne näkyy kaikkialle muualle.

No veikkaillaan 3-2 tai 2-4
 

Svante

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, FC Bayern
Re: Re: Re: HIFK:sta ovat...

Viestin lähetti tiki10
Käyppäs lukemassa HIFK:n palstalla tietoja. Zeta juttu taitaa onneksi olla vitsi, mutta Kantor on kait lähtökuopissa. Ihmetyttää kylläkin, miksi muut joukkueet joilla on vähemmän rahaa käytössä vahvistuvat hyvillä pelimiehillä, mutta HIFK:ssa taas jengiä vain lähtee...

Kuten "TheAnimal" on jo sanonut niin IFK:lle tärkein ei ole tuo urheilullinen menestys, joten nyt äijät pois, jotta viivan alle jää +-merkkinen tulos ja kaikki on taas äärettömän hyvin....
Halleluja!
 

Vegas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kolehtia keräämään!

Äijiä pihalle että säästyy rahaa ens kauden pelaajistoon. Nyt kun on huomattu,että satsaamalla 2000000€ pelaajiin kaudessa ja valmennusjohdon ollessa parasta mitä rahalla saa,käteen jää vain nippa nappa pleijaripaikka. Eli rahaa vain täytyy olla käytettävissä enemmän jotta urheilullistakin menestystä tulisi.On se kumma kun Liigassa pyörii vielä häirikköjengi HPK,mikä ei tätä filosofiaa tajua.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Viestin lähetti erpe
Kolmas ja eniten ihmetyttävä seikka on se, miksi ihmeessa Pitkämäki jatkaa luukulla. Mikä on, että kaverin hapuilevat otteet eivät näy vaihtoaition penkin taakse, kun ne näkyy kaikkialle muualle.
JYP ilmeisesti aikoo haastaa IFK:n penailun saralla. Olin aivan varma, että ainoa syy miksi Pitkämäki pelasi eilen oli antaa lepoa Leinoselle viikon pääotteluun IFK:ta vastaan.

Ei kertakaikkiaan ymmärrä. Veikkaus 5-3 IFK:lle.
 

Henkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kehnosti on mennyt viime aikoina ja etenkin maalinteko tökkii pahasti. Okei, tottahan se näkyy kun jengin paras hyökkääjä on rapakon takana edustustehtävissä, mutta silti. Pärssinen ja Kuhta ovat tippuneet täysin rivimiestasolle (neljässä matsissa ilman Tuomoa molemmilla 1+0) ja Capon erittäin valitettava loukkaantuminen tuhosi toisen tehoketjumme. Lisäksi JYPillä maalissa vanha kiusanhenki Pitkämäki, joka jo Ilveksen aikoinaan pelasi aina ärsyttävän hyvin IFK:ta vastaan.

Olen kuitenkin optimisti ja veikkaan 3-2 - voittoa, luotan siihen että jengi tahtoo revanssin eilisestä nöyryytyksestä ja Dave The Statman hoitaa loput. Maalinteosta vastannevat jälleen Hirson ja Luden ketjut, Nicceä tietenkään unohtamatta!

Joten ei muuta kun Hadankan kautta hallille...
 

Jindebyne

Jäsen
Eipä taida jätkillä löytyä mitään erityistä yritystä tai tsemppiä tähän peliin, jos huhut joukkueen sisällä pitävät paikkaansa?

Ainakin Kantor on jo lähtöviivoilla HIFK:sta ja hurjimpien huhujen mukaan myös Z ja Simicek poistuisivat HIFK:n palvelusta.

Eli ei taida tänään taistelevasta HIFK:sta olla tietoakaan, kuten ei todennäköisesti tulevissa peleissäkään jos joukkuehenki on tämä!

Tulosveikkaus HIFK 0/1/2 - Jyp 2/3/4
 

bull

Jäsen
ekassa erässä 2 yv-mahdollisuutta mutta yllättäen ei...

Ja davella puolet enemmän torjuntoja kuin toisessa päässä...

Ei hyvälle näytä, jälleen kerran!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös