Mainos

HIFK-HPK Ke 5.4.06

  • 35 560
  • 256
Tila
Viestiketju on suljettu.

Koira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se melkoinen fakta näyttää olevan että että pitkä tauko tappaa fyysisyyden joukkueesta kuin joukkueesta. Oli HPK vastaantulija nimenomaan kaksinkamppailuissa. Jos tästä ottelusta joku tilastonikkari olisi laskenut kaksinkamppailuvoitot, arvelisin lukujen olevan jotain 70-30 IFK:lle.

Ainiin ja White oli tänään hyvä.
 

pokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Minnesota Wild, Manchester United
Ehkäpä nyt voidaan lopettaa se Lundellin epäileminen, sillä tänään kentällä oli vain yksi maalivahti. En todellakaan ymmärrä, miksi se Weakman pelaa, kun Rämö on varmemman oloinen ollut mielestäni koko kauden.

Ensimmäisessä erässä Kerho oli todella hyvä ja mielestäni määräsi pelin kulkua miten tahtoi. Toisesta erästä lähtien kentällä oli kyllä niin aneeminen ritarilauma, että oikein hävetti. Irtokiekoista ei taisteltu, maalin edustoille ei menty, ei liikuttu, ei ollut tahtoa eikä fyysisyyttä.

Tuomarilinja on mielestäni edelleen sekaisin. Se ei todellakaan ratkaissut peliä, mutta puolin ja toisin linja oli melko kauhean näköistä. Hepposia jäähyjä normaaleista laitapaineista ja sitten jätettiin kuitenkin viheltämättä selviä jalkasweppejä ja estämisiä.

HIFK:ta pitää kyllä avoimesti kehua. Siinä on joukkue, joka osaa pelata pikkuinhottavaa tuomarin huomaamatta ja haettiinpa sieltä Astashenkokin yhden pelin ajaksi sivuun. En suoranaisesti väitä, että tappelulla haettiin lovi Kerhon puolustukseen, mutta sääntöjen mukaan tässäkin asiassa mennään. Säännöt mahdollistavat menettelyn ja se on pelin henki.

Kerholla tökki ja heti jätti Jalonen pelin jälkeisen haastattelun väliin. Sillä kohdalla olisin toivonut hieman enemmän suoraselkäisyyttä tai että ainakin joku oltaisiin haastatteluun lähetetty.

Perjantaina nähdään toivottavasti toisenlainen HPK. Tuolla pelaamisella tulee noutaja suoraan kolmessa ottelussa. En ole huolissani, sillä ensimmäinen erä näytti, että Kerho pystyy hallitsemaan peliä myös kissapetoja vastaan. Paketin tarvitsee vain pysyä kasassa täydet 60 minuuttia.

Semifinaaleissa on tullut turpaan niin usein, että ei tämä vielä kauheasti hetkauta. Kuten olen sanonut, tähän tunteeseen tottuu ja sille tulee immuuniksi. Uskon edelleen Kertsin mahdollisuuksiin.
 
Viimeksi muokattu:

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kyllähän IFK tuli ensimmäisen erän Kerho-hallinnan jälkeen eri sykkeellä, mutta ei tuo nyt ainakaan itseäni peloittanut. Tuskinpa pelaajiakaan.

Toivottavasti tämä oli nyt sellainen herätys, josta HPK sai uuden sykkeen päälle. Harmi vain että se mahdollinen syttyminen maksoi yhden otteluvoiton.

Harmittaa tuo tappeluista annettava ottelurangaistus Astashenkon puolesta, sillä hän pelasi ensimmäisessä erässä hienoa kiekkoa (sen takia "noudettu" varmaan juuri hän olikin). Kovia taklauksia ja varmaa pelaamista. Favorinin helpohkot HIFK-rangaistukset (ja kuitit) viimeisessä erässä nyt eivät enää ketään hämää, sillä surkeita ne vihellykset olivat alun alkaenkin.

Näennäinen hallinta ei riitä näissä peleissä mihinkään, se nähtiin jo Ilves-matseissa. HIFK pelasi ne ratkaisevat hetket terävämmin ja se riitti. HPK:n pitää jatkossa vaan ajaa sinne maalille, ja saatanan lujaa sittenkin. Vaikka sitten yli Lundellin.

Sailio maksoi kokemattomuudestaan maalin verran. Karmea aloitus ja Hauhtonen höpötti satanolla alivoimalla.

Wiikmanin viidennen maalin konttailu kyllä antanee Rämölle mahdollisuuden perjantaina. Eikä se pelaaminen muutenkaan niin varmaa ollut. Lundell oli parempi.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
IFK blokkasi kärkikarvaajaa enemmän kuin Kerho. Samoin ryysyissä roikkuminen meni punaisille.

IFK voitti oman pään kaksinkamppailut aika hyvällä prosentilla.

Wiikman oli Weakman. Vanha virsi: Rämö maaliin!

Erikoistilanteet IFK:lle, vaikka Kerho pari yyveellä tekikin. Tässähän se ratkaisu oli.

IFK:n puolustus blokkasi aivan perkeleen paljon laukauksia. Silti HPK pääsi ampumaan paljon, ja aika hyvistä paikoista. Voutilaisen ranne napsahtaa vielä kohdalleenkin...

Leino oli aika turisti. Siihen kaveriin sattuu vielä tässä sarjassa ellei kiekko ala irtoamaan keskialueella rivakammin.

Kaikenkaikkiaan mitäänsanomaton peli. Paineet ovat nyt Kerholla, mutta perjantai kaiken muuttaa voi. IFK:n jäähymäärä oli iso, ja varmastikin väsymyksen kasvaessa minuutteja alkaa ropisemaan vielä lisää. Ainakin vieraskentällä.

Jatketaan.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt oli IFK:n pelissä sitä liikettä ja tunnetta mukana, joka ei Saipa sarjassa oikein missään vaiheessa päässyt esille. IFK pelasi järkevästi ja pääsi tässä pelissä oikea aikaisiin vastaiskuihin ja kiekko saatiin alueelle muutenkin, kun pitkää roiskimalla.

Vielä jos kritiikkiä saa antaa, niin välillä IFK:lle sattui omalla alueella pieniä black outeja, joista HPK sai välittömiä maalipaikkoja. Esimerkkinä ensimmäisen erän loppu, josta Hirso joutui ottamaan jäähyn. Myös Schneiderin YV maali oli laiskaa puolustamista. Jerelle jäi 2 pideltävää ja lisäksi molemmat pääsivät ihan rauhassa riparille.

IFK on huomattavasti fyysisempi tässä sarjassa ja HPK ei pystynyt ainakaan tänään haastamaan IFK:ta siinä juurikaan. Tämän täytyy jatkua perjantaina Rinkelinmäellä ja siihen lisätään vielä pari pykälää ikävää vieraskiekkoa, niin sarja voi olla lauantaina katkolla.

Kysymys kuuluu: Missäköhän vaiheessa Kerho lopettaa neljän tasavahvan ketjun pyörittämisen ja tiivistää pakan selkeämmin pisteitä tekeviin ja puolustaviin kenttiin? Omasta mielestäni HPK olisi silloin huomattavasti vaikeampi vastustaja.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Hieno voitto, mutta aina on nuristavaa. Perkeleen Favorin meni HPK:n uimahyppyihin ihan helvetin usein. Enpä ole ennen nähnyt HPK:n noin loikkivan.
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Jäähallissa tänään näytelmä joka kertoi uimahypyistä. Ohjaajana Timo Favorin.

Eli, ei herranjestas - VOISIKO JOKU ANTAA KIVIÄ HPK ÄIJIEN TASKUUN? Ihania heittäytymisiä, ainakin Favorin tykkäsi.

HIFK täysin ylivoimainen ja vain tuomarin avustuksella HPK:lla oli edes pienet saumat.

Fyysisyydessä HIFK hakkasi HPK:n 100-0. Varsinkin Jeren upea pommi puun takaa Spruktsiin himmensi tämän Janiksen pelihalut täysin! Huomasiko joku että oli edes kentällä?!?

HPK kannattajat olivat sitä mieltä, että heillä on maailman paras veskarikaksikko ja että Lundell on täysi susi. Lundell - Weakman ottelu päättyi 100-0. Toivottavasti Weakman pelaa seuraavankin ottelun. Aika helposti menee jäihin, joten ylämummot ovat nätisti auki.

Kiitos HIFK! Hieno aloitus sarjalle. Samaa fyysistä peliä perjantaina, niin hyvä tulee. Taitaa Päiväkerhon poikia jo vähän pelottaa...

Ps. Saataiskohan ensi peliin ihan oikea erotuomari kentälle???
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Kaikki sanottava on kai sanottu, mutta sanotaan uudestaan
- Kerho ei tuntunut ajavan maalille kahdessa ensimmäisessä erässä lainkaan
- Wiikmania ei voi tappiosta syyttää, mutta meni sinne yksi helppo ja yksi semi-helppo
- Sanotaan mitä sanotaan, mutta kyllä Laamanen on Kerholle himpskutin tärkeä
- HIFK:kaan ei mitään ihmeitä esittänyt Lundellia lukuunottamatta. Varmaa peliä hältä.
- Jos Kerho jatkaa tuolla kolmannen erän raivolla, niin Rinkulalla ei mitään ongelmia
- Astashenkolta maailman typerin idea lähteä tanssahtelemaan tuollaisen ynnämuun kanssa
- Jokelan jäähy kolmannessa erässä nauratti, muuten Favorin puhalteli lähes täydellisesti
- edit-tyyppisenä lisäyksenä sanottakoon, että HIFK:n fyysisyys voitti tänään Kerhon liikkeen, mutta kestääkö kunto loppuun saakka?
 

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Onnittelut ansaitusta voitosta

HIFK oli tänään kaikessa parempi, varsinkin toisessa erässä. Wiikmaniin ei ottelu kaatunut, mutta antaisin kyllä Rämölle mahdollisuuden seuraavaan peliin. Voisi herätellä joukkuetta.

Niin ja myönnetään että Lundell oli varmempi tänään, vaikka IFK:n puolustus voitosta kiitosta enemmän ansaitseekin. Ei päästy sektorille. Mielenkiintoista nähdä miten Lunkka Rinkulalla pärjää.

Pitkä sarja tästä kuitenkin vielä tulee..
 

Linja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit (poislukien entiset liigapelurit!)
Noniin hallilta koitiudutta voi kyllä sanoa, että Favorin oli odotetun hyvä. Kaverilla on munaa antaa jäähyjä niitä ansaitseville, eikä jaa niitä vuorotellen. Linja oli hyvää play off tyyliä. Ainoa mikä ihmetytti nii Karalahden itkeminen vähän väliä. Mutta Favorinia eivät saa puhumalla sekaisin. Itse pelistä. IFK ansaitsi täysin voittonsa, eikä HPK:lla ollut paljon sanomista. Onse Salmelainen aivan uskomattoman nopea.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Rebel kirjoitti:
Hieno voitto, mutta aina on nuristavaa. Perkeleen Favorin meni HPK:n uimahyppyihin ihan helvetin usein. Enpä ole ennen nähnyt HPK:n noin loikkivan.
Voi herra isi sinun kanssas. Katsele se matsi nyt vielä vaikka mustavalkotelkkarista äänettömänä, niin havaitset kyllä että niitä jäähyjä ja hyppimisiä löytyi aikas tasaisesti molemmilta. Vai oliko tämä sellainen provo mihin ei saisi vastata?
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Linja kirjoitti:
Noniin hallilta koitiudutta voi kyllä sanoa, että Favorin oli odotetun hyvä. Kaverilla on munaa antaa jäähyjä niitä ansaitseville, eikä jaa niitä vuorotellen. Linja oli hyvää play off tyyliä.

Niin. Favorin vain unohti sitten kait antaa ne jäähyt niille valkoisille kun aihetta olisi ollut. Jos Favorinin linja oli tarkka, niin se oli sitä vain HIFK:ta kohtaan. HPK sai tehdä vastaavat "rikkeet" ilman rangaistusta. Joku linjahan pitäisi olla?!? Timolla ei sitä ollut. Pitkävedossa Timolla selkeä kakkonen.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rontti kirjoitti:
Katsele se matsi nyt vielä vaikka mustavalkotelkkarista äänettömänä, niin havaitset kyllä että niitä jäähyjä ja hyppimisiä löytyi aikas tasaisesti molemmilta. Vai oliko tämä sellainen provo mihin ei saisi vastata?

Aika vähän IFK siellä hyppi, Kerhosta sen sijaan Väisänen, Laamanen ja Nielikäinen pitivät keskenään sellaisen pellehyppyskaban, että Kerhon kopissa mietitään hyppyskaban voittajaa vielä pitkään. Todella säälittävää. Toivottavasti lappeenrantalaisetkin näkivät nyt, millaisia todelliset hyppytaiturit ovat, ei tuollaista puolivälieräsarjassa nähty.

p.s. En sano, etteikö noista tilanteista olisi jäähyjä kuulunut. Mutta ei nyt saatana aleta hyppiä siellä. Ja IFK:n pelatessa ylivoimalla Sailio(?) koukattiin Laakkosen ja Salmelaisen toimesta nurin. Selvä jäähy jäi viheltämättä. Favorin oli varsin heikko tänään.
 
Viimeksi muokattu:

Rööri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No ei tuota Astashenkoa kukaan noutanut. Itse tuo ensimmäisen lyönnin heitti - tosin Hesus pudotti hanskat ensin. Hyöty toki tuosta muksimisesta Hifkille, siitä kreditit.

Nyt on sitten haukattu tästä välipalasta yksi kolmasosa makoisiin maaruihin matkalla finaaliin. Perunapiiras on sikäli hyvä huikopala, ettei tuota malta makuun päästyään keskenkään jättää. Muruset pyyhitään suupielistä lauantaina tuolla tunteella.

Röyh!
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Spenroos kirjoitti:
Upea nouto jälleen kerran.

Kyllä oli ja sen ansiosta HIFK:n nelosketjun harmonia rikkoutui pahasti. Mutta hyvää pelinlukua Jaloselta ottaa IFK:lta tärkeä rouhija pois pelistä. Selvä käskytys, harmi ettei Turku-TV ollut paikalla nauhoittamassa Jalosen käskyä Astashenkolle.
 

Tomppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
* Pelirangaistuksillakin oltaisiin varmaan pärjätty tuossa tilanteessa ja tässä vaiheessa kautta.

* Toivottavasti Sprukts on kunnossa, eikä Hifkin sikailu tuottanut taas ikävää loukkaantumista.

* Rämö maaliin!
 

bizkit78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
No niin, pelistä himaan ja hieman sekavat tuntemukset. Saipa-sarjan jälkeen odotukset olivat aika alhaalla ja ajattelin, että pallokerhon pojat vie Hifk:ta aika tavalla. Loppuen lopuksi tuloksena olikin aika helppo voitto. Hifk oli niin paljon fyysisempi kaksinkamppailussa, että HPK oli katsojan roolissa laitakahinoissa. Myös taklaukset menivät 100-0 Hifk:lle. Ihmeen aneemista peliä Kerholta ja naurettavia jäähyjen kalasteluita. Jere taisikin ilmoitella Kerhon Lehkoselle, vai mikä se kalju kakkosvalmentaja onkaan, että poikien olisi syytä pelata kiekkoa eikä ringetteä.

Ottelun kohokohta oli Hauhtosen hyökkäyspään aloitusvoitto alivoimalla ja maali! Kiekko vastustajan centterin puikoista ja kiekko reppuun. Ei ehtinyt Weakman kissaa sanoa. Hämeenlinnassa tahti on varmaan ihan toinen, mutta joka tapauksessa tärkeä aloitusvoitto. Paineet on nyt siirretty Kerholaisille pikku ritareille. Kiitos HIFK!
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
VT kirjoitti:
Aika vähän IFK siellä hyppi, Kerhosta sen sijaan Väisänen, Laamanen ja Nielikäinen pitivät keskenään sellaisen pellehyppyskaban, että Kerhon kopissa mietitään hyppyskaban voittajaa vielä pitkään.

Mitä jumalauta?!

Kaikenlaista räksytystä siedän eikä tappiokaan ota koville mutta tuo VÄISÄNEN tuolla on kyllä saatana kaiken huippu. Zionilta ensin todella kova isku käteen, jonka jälkeen Väisänen kyyristyi pitelemään ihan oikean kivun takia. Sitten vielä poikittaista selkään ja kättä pitelevä pelaaja lyö leukansa jäähän. Siitä oli teatteri hyvin kaukana.

Tappio ei ihan oikeasti harmita, koska tähän on totuttu. Typerät ihmiset ja puusilmäiset punaniskat sen sijaan sapettavat kyllä. Tiedän että vajoan helposti provoiluun tässä, mutta kyllä tuossa Väisäsen hyppelystä syyttämisessä meni kuppi nurin.

Ja joku kyseli nähtiinkö Spruktsia kentällä... Jos tuota pitää kysyä niin kertoohan se jotain siitä kuinka hienosti helsinkiläiskatsoja kykenee peliä seuraamaan...
 

bizkit78

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Tomppa kirjoitti:
* Pelirangaistuksillakin oltaisiin varmaan pärjätty tuossa tilanteessa ja tässä vaiheessa kautta.

* Toivottavasti Sprukts on kunnossa, eikä Hifkin sikailu tuottanut taas ikävää loukkaantumista.

* Rämö maaliin!


Just joo, ottaisitte taklaukset vastaan, niin ei tartte itkeä perään. Jeren pommi oli niin puhdas ettei puhtaampi voi enää olla.
 

bull

Jäsen
Tomppa kirjoitti:
* Toivottavasti Sprukts on kunnossa, eikä Hifkin sikailu tuottanut taas ikävää loukkaantumista.

?????

Milloin upeasta keskialueen pommista kiekolliseen mieheen, joka katselee muniaan on tullut sikailua? Jere oli tänään loistava!

Favorin oli huono! Aika helpolla pisti ifk:n jannuja penkille... Molemmin puolin jäi kyllä selkeitä virheitä viheltämättä, mutta usein oli myös eri säännöt... Esimerkkinä kolmannessa erässä kun Laakkonen kahvataan nurin hyökkäyssinisellä ja hetken perästä on joku kerholainen ihailemassa hallin valoja ja saa yv:n.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Tomppa kirjoitti:
Toivottavasti Sprukts on kunnossa, eikä Hifkin sikailu tuottanut taas ikävää loukkaantumista.
Jos se siitä Karalahden taklauksesta loukkaantui, niin se nyt vaan on niin että se pää kannattaa pitää ylhäällä. Toisaalta sen avauksen antanut pakkikin voi kyllä ottaa yleensä kontollensa tällaisista tilanteista.

Karalahdelta kaksi upeaa pommia. Jälkimmäinen oli tosiaan sikamainen Kerhon kannalta (se verkkoon mennyt).
 

tiki10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nybbe Ja Tobbe All-Stars
Fossey kirjoitti:
Ja joku kyseli nähtiinkö Spruktsia kentällä... Jos tuota pitää kysyä niin kertoohan se jotain siitä kuinka hienosti helsinkiläiskatsoja kykenee peliä seuraamaan...

Minä kysyin. Pari hassua kertaa miehen näin. Päällimäisenä mielessä kun Janis keräili kamojansa ja linkutti vaihtoaitoon Jeren pikku pusun jälkeen. Heh. Toivottavasti miestä ei nyt kauheasti pelota jatkossa. Ainakin muistaa pitää päänsä pystyssä.

Ps. Näin mä sen Spruktusin lopussakin. Lostedt väänsi sen naama ja kypärän irti päästä.
 

Fossey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
bull kirjoitti:
Milloin upeasta keskialueen pommista kiekolliseen mieheen, joka katselee muniaan on tullut sikailua? Jere oli tänään loistava!

Tästä kyllä voi olla samaa mieltä. Tosin Spruktsin virhe tuo pään alhaalla pitäminen ei ollut vaan sen aivan KÄSITTÄMÄTTÖMÄN syötön aivan suoraan oman pelaajan jalkoihin. Ei koskaan tuollaisia syöttöjä!

Favorin kyllä katsoi lopussa aika monta Kerhon rikettä läpi sormien. HIFK:n jäähyt olivat täysin ansaittuja, mutta HPK:lle olisi linjan mukaan kuulunut pari lisää.

EDIT: Niin no joo, se Laitisen jäähy, joka johti HIFK:n avausmaaliin, oli kyllä sikamainen tuomarivirhe. Toivottavasti Timolle näytetään videoita. Noh, saakoon anteeksi kun oli niin tiukka paikka muutenkin.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Pakkohan se on myöntää ettei tuomarikolmikolla ihan paras päivänsä ollut, jäähyjä vihellettiin silloin kun ei olisi pitänyt ja seuraavassa tilanteessa jätettiin viheltämättä, kun olisi pitänyt viheltää, muttei ei enää kehdannut. Noin näppituntumalta kuitenkaan kumpikaan ei sinänsä tuosta kärsinyt eli määrällisesti jäähyt meni oikein. Hienoa Favorinilta löytää kerrankin aloittaja tuossa tönimiskilpailussa, mutta OR oli vähän liikaa. Linjureilla omituisia tulkintoja pitkistä kiekoista, nämä selvästi Kerhon eduksi.

Kerho pelasi aivan liian varovaisesti ja maksoi siitä kovan hinnan, eipä onnistunut valmennusjohtokaan valitsemaan oikeaa kaveria maaliin tällä kertaa. HIFK on hyvin lähellä finaalia.
 

Cooley

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä pitää monen muun tavoin ihmetellä tuota Kerhon maalivahtivalintaa. Meillä on mukamas jonkun sortin maalivahtivalmentaja ja mitä mies tekee? Rämö pelasi nollapelin Tampereella ja on on ollut selkeästi koko kauden se tasaisempi ja varmempi veskari, jolta kaikenlisäksi löytyy juuri niitä gamesavereita hihasta tarpeen tullen. Wiikman on varma perusvahti, mutta näissä peleissä vaaditaan niitä isojakin torjuntoja.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs HIFK
  • 1.74
  • 4.75
  • 4.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös