HIFK Fotboll

  • 361 256
  • 1 713

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Yksi urpojuttu oli kanssa se, ettei suostuttu hankkimaan ulkomaalaispelaajia. Kotimaisuus ei ole arvo itsessään. Esim. Mäkelän palkalla olisi löytynyt parempia ulkkareita. Kemi esim. on löytänyt joka kaudella hyviä jannuja ulkomailta. Pienellä budjetilla ei voi olla vain kotimaisten pelaajien varassa.
Tämä oli kyllä outo, kun ei sitten otettu markkinoinnillisessa mielessä tästä mitään irti. Oltaisi oltu näkyvästi vaikka 'suomalaista jalkapalloa edistävä seura' ja saatu edes sympatiapisteitä. Nyt ei mainittu mitään missään ja kun kokoonpanossakin on tummempia kavereita, joidenka kotimaasta tavan katsojalla ei ole hajuakaan, niin annettiin vaan tasoetua turhaan muille. Oltaisi sitten vaikka oltu kunnolla arjalaista, niin olisivat saaneet päätykatsomossakin heiluttaa hakaristilippua luvalla.
 
Sammy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muurisen tapaus taas, mites se menikään keittiöstä ja kuumuudesta. Sitä ja tätä nyt huudetaan lähes aina urheilussa, luulisi sen jo karaisseen noinkin kokeneen koutsin olla ottamatta itseensä. Muistanko väärin, että lähti maajoukkueestakin samoissa merkeissä. En ole noiden huutojen kannattaja, mutta herrasmiesten saunakerholla ei myöskään sen enempää mikään kehity.

Mä olen samaa ja eri mieltä tuosta keittiön kuumuudesta. Valmentajan tulee kestää kritiikkiä, ja siitä ei saa pahastua, tai ottaa liikaa itseensä. Mutta jos huudot ovat tuollaisia "Haista v...u Muurinen", niin tuo on vaan todella typerää. Ja kyllähän nykyajan lätkä- ja futiskoutsit ovat todistaneet sen, että "herrasmiesmäisestikin" voi kehittyä ja saada tulosta aikaiseksi. Summasten ja Jortikoiden aika on ohi, onneksi.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
HIFK:lla oli Veikkausliigaan tulosta asti laaja - ehkä jopa kaikkein laajin - kannattajakunta, mutta näin ulkopuolisen silmin hommasta paistoi iso kontrasti tuon kannattajapohjan laajuuden ja futisorganisaation ohuuden välillä. Minulle ei noiden kolmen vuoden aikana selvinnyt mikä on IFK:n urheilullinen ja pelillinen identiteetti. Vaikka eilen HIFK oli pääsarjajoukkue ja Honka Ykkösestä tuleva haastaja on jälkimmäinen jalkapallo-organisaationa suurempi ja ammattimaisempi. Hongalla on myös oma peli-identiteetti, joka sillä on ollut jo silloin kun joukkue eri organisaation alla pelasi viimeksi Veikkausliigassa.

Noh, nythän sitä sitten todella mitataan onko HIFK myös jalkapallo-organisaatio eikä vain kiekkoseura. Kestääkö seura Ykköseen putoamisen kuten FC Lahti ja TPS kestivät? Samalla mitataan toki myös sitä IFK-henkeä, eli miten iso osa kannattajista ja seuran tukijoista seuraa Ykköseen. Ykkönen on siitä haastava sarja, että se on valtakunnallinen, erittäin kilpailtu sarja mutta jossa iso osa pelaajista pelaa enemmän tai vähemmän talkoohengellä.Tepsissä riitti vahvasti seuraan kiinnittyneitä pelaajia, taustapoppoota ja myös kannattajia joilla tuo talkoohenki kantoi nostamaan seuran takaisin Veikkausliigaan. Aika näyttää miten HIFK:lla. Joukkueen pitäisi pystyä nähtyä parempaan pelaajaomavaraisuuteen ja näkisin että siihen on nyt aiempaa paremmat mahdollisuudet kun IFK:lla on nyt seurat myös kakkosessa ja kolmosessa. Ensin pitäisi tietysti saada hanskattua homma niin että IFK pystyy ottamaan vastaan paikan Ykkösessä. Ilmeisesti uhka konkurssistakin on olemassa?

Toivon että IFK saa asiansa kuntoon ja jollakin aikavälillä palaa takaisin pääsarjaan. Kyllä suomifutis tarvitsee rödaa.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
HIFK:lla oli Veikkausliigaan tulosta asti laaja - ehkä jopa kaikkein laajin - kannattajakunta, mutta näin ulkopuolisen silmin hommasta paistoi iso kontrasti tuon kannattajapohjan laajuuden ja futisorganisaation ohuuden välillä. Minulle ei noiden kolmen vuoden aikana selvinnyt mikä on IFK:n urheilullinen ja pelillinen identiteetti. Vaikka eilen HIFK oli pääsarjajoukkue ja Honka Ykkösestä tuleva haastaja on jälkimmäinen jalkapallo-organisaationa suurempi ja ammattimaisempi. Hongalla on myös oma peli-identiteetti, joka sillä on ollut jo silloin kun joukkue eri organisaation alla pelasi viimeksi Veikkausliigassa..

Ensimmäisellä kaudella oli identiteetti, kahdella seuraavalla ei. Se ensimmäisen kauden IFK oli työteliäs ja periksiantamaton joukkue. Ei esittänyt mitään varsinaisia hienouksia, mutta pelasi joka ottelussa voitosta tai ainakin pisteistä, eikä antanut periksi. Se oli yhdistelmä taitavia muualta tulleita pelaajia, divarijyriä ja nuoria. Valmennus eli mukana suurella sydämellä. Se oli vähän kuin Blues Matikaisen ja Marjamäen aikana mun mielestä, jos lätkään verrataan. Sillä kaudella olisi ollut mahdollisuus jopa todella korkeaankin sarjasijoitukseen mikäli tasureita ei olisi tullut niin paljon, mutta se oli hyvä kausi ja minusta selkeä pelillinen identiteetti oli olemassa.

Viime ja tämä vuosi olivat sitten sekavia. Tämä vuosi varsinkin, ei mitään peli-identiteettiä, eikä oikeastaan mitään tolkkua joukkueen kasaamisessakaan. Valmennus ja pelaajisto jäähdyttelijöitä. Jopa niiltä divarijyriltä alkoi olla puhti poissa ja lopulta se oli joissain peleissä poissa myös katsojilta.
 
Katto

Jäsen
On kai tuo stadion juttu nyt kuitenkin jonkinlainen ongelma HIFK:lle. Olkoonkin että ongelmia on muuallakin. Ägä Riihilahti oli neuvotellut kohtuu hyvin tuon alivuokralaissopimuksen. Jossainhan HIFK:n miehet valitti, että vuokra on niin kallis, että tappiota tulee vaikka yleisöä olisi 3500. Eli käytännössä tappiota on tullut HIFK:lle kaikista muista peleistä, paitsi stadinderbystä. Voittoa tällä kaudella siis yhdestä ottelusta. Ja oheismyynnistä ei jää seuralle mitään käteen. Onhan tuo nyt ihan kestämätön tilanne.
 
Voi olla, mutta minä en luota sanaankaan, mitä IFK:n miehet sanovat. Tappiota voi tulla vaikka 10000 katsojamäärillä, jos myy liput liian halvalla. Jokaisen satasen kausarin vastapainona pitää olla bisnesjengiä, jotka maksavat tonnin.

IFK:lla on sama ongelma kuin Bluesilla oli lätkässä eli liian alhainen liikevaihto. Jos liikevaihto on alle miljoona euroa, ei tuosta voi tulla mitään. Pitää keskittyä siihen kuinka rahaa saadaan kassaan
 
scholl

Jäsen
Mä olen samaa ja eri mieltä tuosta keittiön kuumuudesta. Valmentajan tulee kestää kritiikkiä, ja siitä ei saa pahastua, tai ottaa liikaa itseensä. Mutta jos huudot ovat tuollaisia "Haista v...u Muurinen", niin tuo on vaan todella typerää. Ja kyllähän nykyajan lätkä- ja futiskoutsit ovat todistaneet sen, että "herrasmiesmäisestikin" voi kehittyä ja saada tulosta aikaiseksi. Summasten ja Jortikoiden aika on ohi, onneksi.

Aivan ja samaan aikaan toimistossa puhalleltiin muniin. Muurisen asemaa ei oikein edes kommentoitu. Hän ei saanut tukea julkisesti, muttei moitteitakaan. En ole ihan varma oliko officella mitään väliä monennellako sijalla olemme.

Shefki olisi tullut kesällä ilmaiseksi valmentamaan, jos olisi pyydetty. Ei hän pk:ssakaan mitään tienannut ja nyt juoksi vielä palkka Interistä.

Mursulle on turha huutaa vittua. Kyllä se seurajohto olisi paskan ansainnut ensisijaisesti.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mikä tää HIFK-kannattajien ja natsien yhteys on? En ole jalkapallossa jengiä seurannut yhtään ja mulle ainakin on ihan uutta, että siellä kannattajat ovat sitä luuseriporukkaa. Onko niitä paljonkin siellä vai onko häviäjät kuitenkin olleet vähemmistössä?
 
Onneksi vähemmistössä, siellä on ollut mm. tämä tosielämän luuseri Jesse Torniainen etunenässä antamassa sitä huonoa julkisuutta.
 
Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Mikä tää HIFK-kannattajien ja natsien yhteys on? En ole jalkapallossa jengiä seurannut yhtään ja mulle ainakin on ihan uutta, että siellä kannattajat ovat sitä luuseriporukkaa. Onko niitä paljonkin siellä vai onko häviäjät kuitenkin olleet vähemmistössä?

Sillä ei edes ole väliä, että ovat vähemmistössä. Riittää, että on niin monta, että se paska julkisuus on varmistettu. Tällä hetkellä yritykset ja ihmiset ottavat poliittisia kantoja toiminnassaan. Siinä tulee helposti muutama näkyvä nassefani aika helveltin kalliiksi. Mikää sponsori ei halua leimautua joukkueeseen, joka on otsikoissa lähinnä nahistelustu, natseista, virkavallan vastustamisesta ja putoamisesta. Tarkoitus oli joitain matseja käydä tällä kaudella katsomassa, mutta jos nuo nyt on hyväksytty osaksi faniryhmää, niin mulle riittää hyvin ruutu.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luonnollisesti lasku menee IFK:lle, mutta milläpä maksat:
Kingit on perinteisesti maksaneet sakkonsa itse, mutta kun tuosta tulee varmasti vielä normaalisoihduttelusakot päälle, niin mahtaako kolehti riittää mihinkään. Vaikken sinänsä soihduttelusta perustakaan, voi ehkä johonkin pelkän soihduttelun kolehtiin osallistuakin, mutta tuollaisesta perseilystä olisi kyllä syytä lasku laittaa soihtujen heittäjöille itselleen, vaikka hankala niitä on varmaan saada selville. Ja jotenkin kummasti veikkaan, ettei niillä ole fyrkkaakaan...

Ei yllätä tuo osakeannin epäonnistuminen. Silloin Veikkausliigaan noustessa oli helppo saada porukkaa mukaan pelkällä IFK-hengellä, mutta kun nyt on suunnilleen kaikki mahdollinen munittu, pitäisi olla ihan oikeasti jotain visiota. Muutakin kuin että ostetaan parilla tonnilla joku ruutupaperihahmotelma utopistisesta stadionista. Sanoisivat vaan rehellisesti, että nyt tarvitaan almuja tai menee koko jengi nurin.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä tää HIFK-kannattajien ja natsien yhteys on? En ole jalkapallossa jengiä seurannut yhtään ja mulle ainakin on ihan uutta, että siellä kannattajat ovat sitä luuseriporukkaa. Onko niitä paljonkin siellä vai onko häviäjät kuitenkin olleet vähemmistössä?
Se nyt on aivan sama, ovatko ne luuserit siellä uusnatseja vai mikä heidän ideologiansa on. Typerää myös jatkuvasti tuoda joku yksi kannattaja esiin. Minua IFK-fanina kiinnostaa vain, miten siellä käyttäydytään ja miten seuran värejä kannetaan. Nyt oli todella alatyylistä meininkiä.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kingit käytännössä loivat nosteen, mutta nyt vastaavasti ovat osasyynä siihen ettei tukijoita ole jonossa. Vaikea kuvitella että niitä, joilla todella olisi ylimääräistä pätäkkää laittaa tarvittava määrä saataisiin houkuteltua mukaan ikävän julkisuuden myötä. Tässä ei taida yksittäisen osakkeen ostaja enää auttaa, vaikka heitä olisi sata.

Harmittaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tässä ei taida yksittäisen osakkeen ostaja enää auttaa, vaikka heitä olisi sata.

Ei auta, ei. Tarkoitus oli itsekin ostaa tai sitten ajattelin ostaa kausikortin, vaikka en peleihin pääsekään. Vaikka ei suoraa konkurssia tulisikaan, niin tuskinpa tässä on mitään kovin hyviä asioita lähivuosina tapahtumassa.

Jonkun mielestä kyseessä on varmaan joukkueen hylkääminen tai jotain, mutta vitut on. Ei vain ole mitään järkeä laittaa tavallisista palkkatuloista sellaiseen mistä ei edes teoriassa voi saada mitään iloa takaisin.

Olen selvittelemässä ravihevosen kimppaomistusta ja vaikka siitäkään ei tule kuin pelkkiä kuluja, niin onpahan sentään huvia ja hupia kuitenkin koko rahan edestä.

Harmittaa.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi vähemmistössä, siellä on ollut mm. tämä tosielämän luuseri Jesse Torniainen etunenässä antamassa sitä huonoa julkisuutta.

Luin Ylen juttua IFK:n futisottelun yhteydessä tapahtuneista järjestysmiesten pahonpitelyistä ja tämä kaveri ei ole vain tosielämän luuseri vaan hyvin vaarallinen väkivaltarikollinen. En tiedä IFK:n ja sen eri lajien seurojen organisoidusta fanitoiminnasta juurikaan, mutta toivon todella, ettei tuollaisella väkivaltarikosrekisterillä liikkuva tyyppi ole yhtään minkään merkittävämmän kannattajayhteisön hyväksytty, toiminnassa mukana oleva jäsen. Jos on, se kertoo huolestuttavaa kieltä kys. yhteisöstä laajemmin.

Harmillisesti tällaiset jutut aiheuttavat laajemmin vahinkoa kaikille HIFK-nimeä kantaville seuroille ja organisaatioille, koska mediassa luonnollisesti mahdollisimman laajan huomion saamiseksi jutut otsikoidaan käyttäen HIFK-nimeä - vaatii lukijalta syvempää perehtymistä uutiseen, että selviää tapauksen sattuneen jalkapallo-HIFK:n ottelun yhteydessä.
 
scholl

Jäsen

Kingit käytännössä loivat nosteen, mutta nyt vastaavasti ovat osasyynä siihen ettei tukijoita ole jonossa. Vaikea kuvitella että niitä, joilla todella olisi ylimääräistä pätäkkää laittaa tarvittava määrä saataisiin houkuteltua mukaan ikävän julkisuuden myötä. Tässä ei taida yksittäisen osakkeen ostaja enää auttaa, vaikka heitä olisi sata.

Harmittaa.

Tekohengitystä. En oikein tajua mitä hittoa nämä ihmiset ovat ajatelleet, jotka noita osakkeita ovat ostaneet. Minun näkökulmastani seura olisi pitänyt nyt myydä tai vaihtoehtoisesti lähteä konkurssin kautta liikkeelle. Tuo osakeanti antaa mahdollisuuden puuhastelun jatkumiselle.

Jokainen, joka sijoittaa isompia summia johonkin, katsoo kokonaisuutta. Nykytilanne vs. potentiaali. En pidä kingejä minään ongelmana. Suurempi ongelma on officen porukka. Myyvätkö niin, että ostaja saa myös päätösvaltaa. Kyllä sitten epämääräisen sakin voi heittää katsomosta niskaperseotteella veke kunhan ensin ylipäätänsä pääsee tekemään sellaisia muutoksia, mitkä vaikuttavat koko hommaan. Kun on uskottava omistuspohja ja uskottava suunnitelma tulevaisuudelle, on mahdollista hankkia sponsoreitakin. Kingit tosiaan esiintyvät nyt kingeinä siellä ja koko seura on heidän panttivankina, mutta jos tulisi uusi kunnollinen johto, niin se voisi laittaa heidät kuriin.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hitusen yllättävää, että tavoite joka toki laski roimasti putoamisen myötä, tuli näinkin ajoissa täyteen. Hyvä vai huono? Ainakin tuo tarkoittanee sitä, että ensi kausi menee Ykkösessä, mutta kun ei nyt ollenkaan tiedä, minkälaisen nipun saa kasaan, en pidä mahdottomana että kävisi KTP:t. Kakkosesta aloittamalla olisi ollut sitten askeleen edellä.

Seuraavaksi sitten rupeaa kiinnostamaan ensi kauden kotikenttä, johon ei ole tarjolla kuin huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Bollis tai Bragu olisivat periaatteessa ok, mutta jos Bragulla on edelleen se sama loppuunajettu tekonurmi, niin ei taida edes poikkeuslupaa herua ja Bolliksella pelaaminen tietäisi sateista kesää. Siirretään Ogeli vähän lähemmäs keskustaa.
 
pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Seuraavaksi sitten rupeaa kiinnostamaan ensi kauden kotikenttä, johon ei ole tarjolla kuin huonoja ja erittäin huonoja vaihtoehtoja. Bollis tai Bragu olisivat periaatteessa ok, mutta jos Bragulla on edelleen se sama loppuunajettu tekonurmi, niin ei taida edes poikkeuslupaa herua ja Bolliksella pelaaminen tietäisi sateista kesää. Siirretään Ogeli vähän lähemmäs keskustaa.

Onko Telski nyt siis saletisti mahdoton liian kalliina?
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko Telski nyt siis saletisti mahdoton liian kalliina?
En sen enempää asiasta tiedä, mutta jos huhut siitä, että jo liigassa suurin osa peleistä tuotti lähinnä persnettoa, pitää paikkansa, niin tokkopa se Ykkösessä ainakaan kannattavampaa olisi. Lippujen hinnat varmaan laskee, yleisömäärät laskee ja ennen kaikkea oikeat derbyt loppuu.
 
Bragulla ei saa pelata alustan takia. Bolliksella ei voi pelata Stadikan remontin takia. Mun ehdotus on se, että jos muka Sonskilla ei kannata pelata, niin miten olisi Espoo. Pääsee metrolla ja kuulemma osa IFK-faneistakin asuu Espoossa ja kulkevat mersulla peleihin. Näin ainakin huhutaan.

Valmentaja piti julkistaa tällä viikolla, mutta mitään ei ole kuulunut. Huhuissa eräs (myös) IFK-taustainen entinen maajoukkuehyökkääjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös