HIFK erotti Francisin ja Coolenin

  • 197 999
  • 667

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
IS kirjoitti:
HIFK:n toimitusjohtajan Jukka Valtasen mukaan osa sopimusta on se, ettei sitä kommentoida.

IS:n uutista on päivitetty. Hieno kommentti Valtaselta.

IS kirjoitti:
HIFK:n toimitusjohtaja sanoi STT:lle, että sovusta huolimatta seura ei myöntänyt olleensa asiassa väärässä.
 
scholl

Jäsen
Huonointa asiassa on se, että vaikka kaksi vuotta on puhuttu siitä, että rahaa on nimenomaan varattu Francis-caseen niin tuskin sitä on viime vuoden tappiolliseen tulokseen liitetty. Sinänsähän vapaaehtoisen varauksen tekeminen olisi ollut uuden toimitusjohtajan kannalta hyvä asia, mutta toisaalta se voisi näyttää oikeudessa huonolta. Myönnetään ikäänkuin, että Francis on oikeassa. Tai ehkä ei välttämättä. Olisihan varaukseksi voinut laittaa Francisin vaatima summa varmuuden vuoksi. Silloin Valtanen olisi päässyt liikkeelle puhtaalta pöydältä.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Noh, eipä ole näkynyt Francisinkaan kommentteja joissa myöntäisi olleensa asiassa väärässä. Francis toki ei ole tuntenut tarvetta tätä painottaa, vielä ainakaan.

HIFK:n toimitusjohtajan Jukka Valtasen mukaan osa sopimusta on se, ettei sitä kommentoida.
HIFK:n toimitusjohtaja sanoi STT:lle, että sovusta huolimatta seura ei myöntänyt olleensa asiassa väärässä.
Jakautunut persoonallisuus?
 
scholl

Jäsen
Jakautunut persoonallisuus?

Eihän tossa sopimuksen sisältöä ole kommentoitu. Ehkä Valtanen muotoili ensimmäisen pätkän hieman epäselvästi tai toimittaja lainasi väärin, mutta jokatapauksessa sopimuksen sisältö ei ole tullut julkisuuteen. Kellekään ei taida olla yllätys, ettei tähän kellonaikaan Bobilta enää saada kommenttia.
 
Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Noh, eipä ole näkynyt Francisinkaan kommentteja joissa myöntäisi olleensa asiassa väärässä. Francis toki ei ole tuntenut tarvetta tätä painottaa, vielä ainakaan.

Toisessa iltapulussa on tälläinen kohta: "Osapuolet olivat eri mieltä myös siitä, saiko Francis varoituksen ja hoitoonohjausta ennen työsuhteen päättämistä. Ja jos saikin, Francisin mukaan aiheetta."

Eli jos Pullo Popi saikin, niin omasta mielestään aiheetta. Eli minusta tuo on tulkittavissa niin, että hänet on hoitoonohjattu alkoholin takia. Ja sitäkautta IFK on toiminut täysin lain mukaan, siis Suomen lakien.
 
lakimies

Jäsen
Täällä on aika samat mietteet kuin VT:llä korvauksen määrästä. Eli veikkaisin 2 alkavaa lukua. (VT=varatuomari?)

Eiköhän HIFK säästänyt myös lakimiesten kustannuksissa aika ison summan kun sopi oikeuden ulkopuolella, oli summa mikä tahansa.

Eipä tuossa säästynyt kuin pääkäsittelyn ja siihen valmistautumisen osalta oman puolen juristikustannuksissa, olettaen että sovinnonehtona on, että kumpikin pitää kulut vahinkonaan. Tietysti HIFK:n häviötilanteessa olisi tullut Bobin kulut maksettavaksi ainakin osaksi.
 
mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

No kun nyt tiedät homman niin hyvin, niin mietippäs asiaa siltä kannalta, että HIFK:lla oli hävittävänä ainoastaan rahaa, Bobilla sekä rahaa, että maine. Oikeudenkäyntikuluista olisi voinut muodostua varsin kova kuluerä, jos homma olisi venynyt ylempiin oikeusasteisiin.

Eiköhän viiksi-Bob kelpuuttanut aika nimellisen korvauksen vaatimaansa verrattuna. Kukapa haluaisi tulla leimatuksi juopoksi ihan oikeuden toimesta.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Eiköhän viiksi-Bob kelpuuttanut aika nimellisen korvauksen vaatimaansa verrattuna. Kukapa haluaisi tulla leimatuksi juopoksi ihan oikeuden toimesta.

Taksikuski oli tietävinään että Bob sai maksamatta olleet palkat erottamishetkeen asti + viivästyskorot sekä 100.000 taalaa lapaan. Tiedä sitten miten pitää paikkansa.
 
filmirulla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Taksikuski oli tietävinään että Bob sai maksamatta olleet palkat erottamishetkeen asti + viivästyskorot sekä 100.000 taalaa lapaan. Tiedä sitten miten pitää paikkansa.

Vai, että taksikuski! Tää kyseinen ammattiryhmähän tietää kaikesta kaiken vaikka ei vielä viisi minuuttia aikasemmin olisi kyseisestä asiasta ikinä mitään kuullutkaan joten taidan jättää tuon lotto veikkauksen omaan arvoon.

Muuten kyllä ihan hyvä homma, että sovinto siihen asiaan on saatu. Nyt vaan täytyy enää jännätä lähteeko kaiken pahanalku ja juuri lusimaan! Peukalot ja varpaat on pystyssä , että lähtee.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Eihän tässä tarvitse olla Einstein; molemmat hyötyivät. Ei isoja jatkokustannuksia lakimiespalkkiohin kummallekaan ja Viiksi-Bobille samantien lapaan kipporahat...eikun siis kipurahat. Jotka ovat kuitenkin sen kokoiset, että kumpikin osapuoli säilytti kasvonsa. Käsittääkseni rahasumma oli alle puolet Bobin pyynnöstä, mutta kuitenkin sellainen raha, joka vastaa hyvää pelaajapalkkaa. Valmentajathan ovat itse asiassa alipalkattuja pelaajiin nähden.
 
Viimeksi muokattu:

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eikös 'hanskaan' tarkoita tässäkin yhteydessä sitä, että tuosta on maksettu verot ja sotut pois? Siis ihan normiliksana menisi?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Eihän tässä tarvitse olla Einstein; molemmat hyötyivät. Ei isoja jatkokustannuksia lakimiespalkkiohin kummallekaan ja Viiksi-Bobille samantien lapaan kipporahat...eikun siis kipurahat.

Pääasia on se, että homma on ratkennut, eikä sitä tarvitse enää pyöritellä ja arvuutella mihinkään suuntaan. Aika monesta mokasta selviää puhtaasti rahalla, niin tästäkin. Jälleen yksi musta sulka Penan hattuun, ja näin ollen ympyrä on sulkeutunut, kun jokainen lintulaji on edustettuna ko. silinterissä.
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
jokainen lintulaji on edustettuna ko. silinterissä.

Siis jokainen musta / epäonnea tuottava lintulaji. Tällainen tarkennus. Mitään iloisia sulkia ei siinä hatussa liehu.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Bob Francis oli pysyvässä työsuhteessa HIFK:n kanssa, kun työskenteli HIFK:n valmentajana ja hänen palkastaan maksettiin varmasti kaikki verot ja sivukulut pykälien mukaan. Nyt, kun Bobille maksetaan korvausta kivusta ja päänsärystä, niin tuskin nettokorvausta rinnastetaan palkanmaksuun vai rinnastetaanko... ...jos ei niin kyllä joku arvaus n. $150.000 korvauksesta nettona Bobille puhtaana käteen saattaa ihan hyvin olla lähellä oikeaa lukua. Tämä on ihan omaa arvailuani, ei yhtään tietoa.
 
Dennis

Kun maksetaan korvaus työsuhteen päättymisestä, niin se on saajalle veronalaista tuloa, mutta sotu-, työeläke- ym. maksuja siitä ei tarvitse suorittaa.

Bob oli alle puoli vuotta Suomessa, jolloin tämän tuloverotus kuulunee lähdeveron piiriin. Jos siis HIFK suostui maksamaan korvausta työsuhteen päättämisestä esim. 200.000€ puhtaana käteen (summa heitetty hatusta), niin bruttokulu tulokseen siitä on 235k€ ja rapiat. Siihen päälle tietysti lakimieskulut, mutta ne on asia erikseen.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Siis jokainen musta / epäonnea tuottava lintulaji. Tällainen tarkennus. Mitään iloisia sulkia ei siinä hatussa liehu.

Kyllä Pena päällikön päähineensä on ansainnut!:)
 
JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Kun maksetaan korvaus työsuhteen päättymisestä, niin se on saajalle veronalaista tuloa, mutta sotu-, työeläke- ym. maksuja siitä ei tarvitse suorittaa.

Jep, juuri näin. Kyseinen suoritus on palkkio, ei palkka. Palkkiosta (esim. tekijänoikeuspalkkioista) maksetaan vain verot ja mielestäni sotukin, mutta ei työeläkemaksuja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös