Meinasin ensin eilen illalla virittäytyä nettiradion ääreen kuuntelemaan Jyp-Ilves matsia, mutta pahasti oli sellainen kutina, että turkki pöllyää Hippoksella, niin kuin sitten pöllysikin. Pahaa oloa jo ennakolta lievittääkseni päätin siis valua Nordikselle katsomaan Espoolaisten räpellystä. Huomioita pelistä.
1.erä
HIFK aloitti vahvasti, ja Blues otti aivan järkyttävän typeriä ja täysin ansaittuja jäähyjä. Erityisesti Kohnin ja Ribeiron kaksoisjäähy erän lopulla... Huh, huh. Bluesin onneksi IFK:n ylivoima oli enimmäkseen huonoa. Edes viidellä kolmella vastaan ei hommassa ollut oikein tappamisen meininkiä. Erän ainokaiseksi jäi siis Pirjetän räkämaali ajassa 7.58. Isommatkin luvut olisivat voineet olla taululla punanuttujen hyväksi. Ensimmäisessä erässä kumpikin joukkue pyrki ihan hyvin taklauksiin.
Pelaajista jäi parhaiten mieleen ehdottomasti IFK:n #3. Osittain myös sen vuoksi, että lähelläni istunut ja peliä kaverilleen selostanut katsojakollega kutsui miestä koko ajan 'Zidlinskiksi'. Tämä oli siinä määrin häiritsevää, että vaihdoin toiseen erään istumapaikkaa. Tosin maalaistollona istuin tietysti alunperinkin väärällä paikalla.
2.erä
IFK:n mielestä peli oli jo ohi ja luistelu lopetettiin täysin. Sinänsä ihme, etteivät punanutut joutuneet ottamaan enempää jäähyjä, sillä Blues liikkui todella paljon paremmin. Ainoastaan Zidlicky istui kakkosen koukkaamisesta. Tosin tietty röyhkeys Espoolaisilta silti puuttui, vaikka peliä pystyttiin ajoittain hyvin pyörittämään. Kiekkoa nysvättiin kulmassa, mutta näytti siltä, että maalille ei oikein haluttukaan mennä, vaikka IFK:n pakit seisoivat kuin suolapatsaat. Silti loistopaikkoja taisi siunaantua niin Kohnille, Ribeirolle kuin Niemisellekin. Kädet kuitenkin jäätyivät ratkaisupaikoissa, ja toisaalta Lundellkin pelasi maalissa hienosti.
3.erä
IFK pääsi takaisin peliin ja hallitsi enimmäkseen koko erää. Vapauttava 2-0 maali syntyi ylivoimalla, kun Pärssinen syötti maalin eteen, josta kiekko joko pakin tai Jokisen kautta löysi tiensä verkkoon. Kruus tarkisteli osumaa videolta, ei ollut ainakaan potkumaali ja OJ merkattiin maalintekijäksi.
Tähän väliin pitääkin sitten esittää ne perinteiset marmatukset tuomaroinnista. Kaksi erää Kruus tuomitsi mielestäni ihan hyvin, vaikka enemmänkin olisi koukkaamisia voinut ottaa pois. Kolmannessa erässä mies sitten onnistui parilla naurettavalla vihellyksellä käytännössä pilaamaan oman iltansa. Ensin mies antoi katsomon huudoilla Wilsonille jäähyn aika köykäisestä poikittaisesta mailasta. Huvittavinta oli, ettei Kruus edes voinut nähdä koko tilannetta, sillä luisteli juuri Wilsonin ohi ollen selkä tähän päin. Tämän jälkeen varmaan jokainen osasi odottaa sitä pakollista tasoitusjäähyä IFK:lle, joka tulikin lopulta Olli Jokiselle aivan uskomattomasta tilanteesta. Mies liukui päätyyn taklaamaan puhtaasti Bluesin pelaajaa, joka mielestäni vielä näki taklauksen tulevan. Pieni pusu ja peli jatkuu... Ai, mutta ei jatkukaan. Jokiselle jäähy ryntäyksestä! Ei hyvää päivää. Tälläiset jäähyt ottavat vielä enemmän päähän, kuin ne viheltämättä jääneet koukut. Mutta kun pelistä halutaan karsia kaikki fyysisyys, niin mikäpä siinä sitten.
No, päällikkö sai kuitenkin kostonsa heti jäähynsä päättymisen jälkeen, kun HIFK karvasi kiekon keskialueella. Ruutu ja Jokinen kaks-ykköseen, Ruudulta hyvä terävä syöttö ja Jokinen pamauttaa hirmu kudin verkkoon. Poikittaisliikkeessä olleella Oksalla ei mahdollisuuksia. 3-0. Heti tämän jälkeen Blues sai vielä vähän lohtua, kun lähes samanlaisesta tilanteesta Teemu Elomo rikkoo Lundellin nollan Niemisen syötöstä. Tässäkin erässä Kohn onnistui sössimään ainakin yhden tuhannen taalan paikan, kun IFK:n pakki lähti seikkailemaan oman maalin edestä menettäen kiekon. Kohn jähmettyy maalin edessä sekunniksi paikalleen, miettii mitä tekee, virittää kudin ja Lundellin hanska heilahtaa. Ja kultakypärän pään pyörittely jatkuu...
Kaiken kaikkiaan IFK:lta rutiinivoitto. Mitään ihmeellistä ei tarvinnut esittää. Toisaalta jos Blues olisi käyttänyt maalipaikkansa toisessa erässä edes auttavasti hyväkseen, niin tulos voisi olla aivan toinen. Hieman ihmetytti HIFK:n virheiden määrä. Paljon pitää parantua pelin ennen pleijareita ja varmaan parantuukin. Muillekin ilmeisesti pisti silmään Söderholmin epävarmuus, johon huomioni kiinnittyi jo viime HIFK-Ilves matsissa. Tämä kausi ei selvästikään ole mennyt aivan putkeen. Vähäinen maalimääräkö rassaa itseluottamusta?
Lundell ansaitsi tähtensä, koska piti toisessa erässä pitkälti yksin IFK:n pystyssä. Toisessa päässä Mika Oksa hoiti mielestäni tonttinsa myös mallikkaasti. Maaleista ei voi Oksaa syyttää. Muita näkyviä hahmoja oli tottakai kahden maalin Jokinen, yhden hylätyn maalin Kuhta sekä varmuudellaan Lydman ja Zidlicky.
Bluesista jäi päällimmäisenä mieleen lähinnä kaikki hukatut maalipaikat ja tietynlainen turhautuminen, kenelläkään ei enää ollut uskoa. Mutta sitähän tämä kausi on kai enimmäkseen Bluesille ollut. Vaikka pääkaupunkiseudun joukkueista HIFK onkin ehdoton suosikkini ja ajattelin Bluesin konttauksen katsomisen olevan omiaan lieventämään Ilves fanin tuskaa, niin jotenkin olisi eilen suonut Bluesille onnistumisia. Kävi jo vähän säälittämään. No, nyt taitaa playoffit olla lopullisesti poissa laskuista. Paremmalla sykkeellä ja onnella ensi kauteen!