HIFK 2006-2007

  • 1 081 077
  • 3 584
Tila
Viestiketju on suljettu.

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Johannes kirjoitti:
Guolla on selkeä ykkössentteri ja sen jälkeen on hiljaista sentteriosastolla. No, viime kaudella tähän aikaan kesää tilanne näytti vielä synkemmältä, ainakin vähän QUOTE]

Perusteluja miksi näytti synkemmältä? Meillä oli puolustus ehkä hiukan heikompi, maalivahtiosasto vastaava ja hyökkäys parempi tähän aikaan. Meillä oli neljä sentteriä ja ykköstä huudettiin, ulkolaispaikkoja oli käyttämättä yksi kappaletta, joten tiedettiin varmasti, että pystytään paikkaamaan jotain, vaikka sitten hankinnoissa epäonnistuttiin täydellisesti.

Nyt meillä on sentteriosasto todella kapea ja vaikka sinne jostain kaksi löydettäisiinkin, niin edelleen se on liian ohut. Makuasia kumpana vuonna näytti heikommalta, kumpanakaan ei ole onnistuttu rakentamaan joukkuetta ajoissa. Tiedän ettei se ole välttämätöntä, mutta helpottaisi se Pentinkin elämää, mikäli tällä hetkellä paikattaisiin vain hauhtosen lähtöä ja olisi 1-2 ulkolaispaikkaa käyttämättä.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
ultrar kirjoitti:
- - -
Makuasia kumpana vuonna näytti heikommalta, kumpanakaan ei ole onnistuttu rakentamaan joukkuetta ajoissa.
- - -

No mitäs hauskaa siinä nyt sitten olisi jos jo helmi-maaliskuussa olisi seuraavan kauden pelaajat 99% kasassa. Eipä olisi paljon kesällä ihmeteltävää. Toisekseen, se nyt vaan ei ole IFKoon ja Penan tapana.

Elkää huoliko kuitenkaan. Bobby tuo meille mukanansa ihan oikean pelaajan, olisiko peräti sentterikin vielä...
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Pahimmassa tapauksessa kysymysmerkki Guolla hajoo ekassa tiivistunnelmaisessa paikallispelissämme Jokereita vastaan jonen Hirso ja Shedden meni. Kankaanperä ajaa miehen yli ja paikat hajoo jne. Mutta vakavasti ottaen sentteritilanne on kaoottinen ja vaatii joka jätkältä superylihyvää kautta ja täydellistä ulkkarionnistumista ja ei loukkaantumisia. Kuullostaako mahdolliselta? No niimpä ei, taidan voittaa lotossa sitä ennen.

Mutta on tässä jotain positiivistakin, kaikki muu on oikeastaan vähintään kohtalaisesti koossa paitsi sentterit.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt HALOO te joiden mielestä ei viimekaudella ollut tähän aikaan tilanne sýnkempi! Ai puolustus hiukan heikompi? Tietysti siinä vaiheessa H. Pikkaraiselta odotettiin vielä paljon mutta meillä ei ollut Snabbia ja joukossa surffasi mm. Mikko Kurvinen. Nyt Turunen, Laakso ja Seppänen ovat taas vuoden vanhempia ja harpanneet taidoissaan aimo askeleen sitten viime kesästä. Lisäksi joukkoon on liittynyt Cory Murphy (jota lähtökohtaisesti voidaan pitää jopa liigan parhaana kiekollisena pakkina), Mika Niskanen(joka korvaa varmasti viimekauden Pikkaraisen) sekä kirjoittamaton kortti mestiksestä: Lasse Korhonen.
Maalivahdeista sanon sen verran että Lundeliin ei luottanut lähes kukaan. Edes valmentaja Shedden.(nimenoaan ykkösveskana).
Ja hyökkäys: Hirso(silloin oli vielä samassa kategoriassa Vihon ja kumpp. kanssa), Vihko, Holma, Järvinen (edelliskaudelta suorastaan huimat tehot 1+1). Ykkössentteri oli Hauhtonen joka oli ollut JYPin kolmossentteri. Nyt tällä paikalla häärää NHL kokemustakin omaava Steve Guolla jolla on hienot meriitit pisteiden valossa. Salmelaiselta ei osattu näin paljoa odottaa ja Luttisen ei pitänyt olla ykköskenttä tasoa(joskin mieheen paljon uskottiin). Nyt meilä on Kuhta, Laakkonen, Guolla, I Pikkarainen ja Lennu (jolta itse ainakin odotan paljoa, samoin kuin Pasi Saloselta). Vieläkö joku väittää että tilanne ei ollut synkempi?
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Tosin yksi asia suosii sitä jos on kova ykkösnyrkki ja hyviä pakkeja joilla on hyvä kuti ja kiekollista taitoa (Karalahti,Saarinen, Murphy), nimittäin ensi kauden mahdolliset sääntömuutokset. Jäähyjä tulee alusssa hirveästi niinkuin rapakon takana ja ykköstä voi käyttää paljon jäällä. Meillä on huippupakit ja Kibe siihen voi jo rakentaa yv-osaamista. Alivoimaanhan on jo kovia kavereita ja pakistopuoli on kunnossa. Maalivahtikin on ok.

Suomen menestyminen Torinossa oli pitkälti hyvän yv:n ja aktiivisen av:n ansiota (puolustus meillä kyllä kestää). Lisäksi vahvoja järkäleitä on laidoille joten kun nämä Petrellit ja Järviset ajaa maalille niin vastustajan on pakko koukkia jäähyjä kun muuten eivät saa näitä voimanpesiä kiinni. Nollatoleranssihan suosii myös voimaa ja röyhkeyttä esim Hagmanin laskussa ollut NHL-ura sai näin uuden alun. Viisikko tiiviinä niin meidän pakkeja taas ei voi ohittaa.

Oli muuten maajoukkue-osiossakin aika moisia itkuja ennen kisoja kun Pitkäsiä Kippereitä Kapasia sun muita ei kisoissa ollut ;)
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Snaipperi #16 kirjoitti:
Tosin yksi asia suosii sitä jos on kova ykkösnyrkki ja hyviä pakkeja joilla on hyvä kuti ja kiekollista taitoa (Karalahti,Saarinen, Murphy), nimittäin ensi kauden mahdolliset sääntömuutokset.

Ota huomioon myös että HIFK:n puolustus tulee olemaan esimerkkinä muulle SM-liigalle siitä mitä ei saa tehdä uusien sääntöjen puitteissa. Puolustuksessa näkyy hidasta (Karalahti, Schnabel), kankeaa (Karalahti, Saarinen, Schnabel) ja puolustuskyvytöntä (Murphy, Niskanen) puolustajaa niin paljon että häkki heiluu jatkuvasti.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Tommy kirjoitti:
Ota huomioon myös että HIFK:n puolustus tulee olemaan esimerkkinä muulle SM-liigalle siitä mitä ei saa tehdä uusien sääntöjen puitteissa. Puolustuksessa näkyy hidasta (Karalahti, Schnabel), kankeaa (Karalahti, Saarinen, Schnabel) ja puolustuskyvytöntä (Murphy, Niskanen) puolustajaa niin paljon että häkki heiluu jatkuvasti.

Pronger oli aika paska viime vuoden NHL:ssä. Ja Rob Blake sai myös aika hintavan pahvin seuraavalle kaudelle. Kunnon taklaukset vaan lisääntyy kun ei saa ronkkia, alussa toki sekavaa. Ja edelleen jonkun pitää pitää se maalinedusta puhtaana. Voit myös käydä ruottalaisille sanomassa että niiden pakisto ei pärjää, isoja mutta osaavat silti antaa nopeat avaukset ja purkaa karvauksen, mutta ovat myös tarpeeksi kovia.
 

BAD NEWS

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK since 1967
Tommy kirjoitti:
Ota huomioon myös että HIFK:n puolustus tulee olemaan esimerkkinä muulle SM-liigalle siitä mitä ei saa tehdä uusien sääntöjen puitteissa. Puolustuksessa näkyy hidasta (Karalahti, Schnabel), kankeaa (Karalahti, Saarinen, Schnabel) ja puolustuskyvytöntä (Murphy, Niskanen) puolustajaa niin paljon että häkki heiluu jatkuvasti.
Jätettäköön tämän "asiantuntijan" lausunto omaan arvoonsa.
"Kepu ja Blues pettää aina".
 

HIFK-Mania

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,San Jose Sharks,ManU
Tuli vaan mieleen että mikä on Harkinsin tilanne?Vie tosin ulkomaalaispaikan ja ei sovi kovinkaan hyvin uuteen tuomarilinjaan...

Voisi toisaalta olla onnistunutkin ykkössena mutta luotetaan kuitenkin siihen että Pena ja Bob hommaavat paremman senan...
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
HIFK-Mania kirjoitti:
Tuli vaan mieleen että mikä on Harkinsin tilanne?Vie tosin ulkomaalaispaikan ja ei sovi kovinkaan hyvin uuteen tuomarilinjaan...
Uuteen tuomarilinjaan? Valaisepas minuakin ja kerro, että mikä on uusi tuomarilinja?
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
ultrar kirjoitti:
Nyt meillä on sentteriosasto todella kapea ja vaikka sinne jostain kaksi löydettäisiinkin, niin edelleen se on liian ohut. Makuasia kumpana vuonna näytti heikommalta, kumpanakaan ei ole onnistuttu rakentamaan joukkuetta ajoissa. Tiedän ettei se ole välttämätöntä, mutta helpottaisi se Pentinkin elämää, mikäli tällä hetkellä paikattaisiin vain hauhtosen lähtöä ja olisi 1-2 ulkolaispaikkaa käyttämättä.

Nyt on yksi ulkkaripaikka käyttämättä. Tämä paikka voidaan käyttää järkevästi ja hankkia sille viimeiselle paikalle takuuvarma suorittaja, jonka rahkeet riittävät. Viime vuonna varsinkin kirottiin sitä, että Pentti meni täyttämään ulkomaalaispaikat paskoilla ja hyödyttömillä hankinnoilla. Mikä olisi tulos tänä vuonna, jos paikkoja olisi yhtään enemmän jäljellä?

Nyt ollaan tilanteessa, että hankinnan on pakko onnistua, jos meinataan pärjätä. Guolla hoitaa kakkosruudun terveenä pysyessään. Omasta mielestä tilanne ei olisi yhtään sen helpompi vaikka olisi 2 kpl ulkomaalaispaikkoja vapaana, Pentin scouttaukset ja signaukset ulkkareiden ja varsinkin hyökkäjien suhteen muistaen, uskoisin kahden ulkkarin hankinnan menevän niin, että sieltä tulisi kaksi kallista ja 3-4 ketjuun mahtuvaa miestä. Nyt sen sijaan monien kirjoittajien vaatimuksen mukaan voidaan "enää" sijoittaa yhteen ja ehkä vähän kalliimpaan ulkomaalaiseen, joka täyttää Hauhtosen saappaat. Eaves ei sellainen olisi ollut.

Sen neljännen ja viidennen sentterin hommaaminen ei voi tuottaa loputtomia vaikeuksia, Mestiksestä/junioreista löytyy varmasti kauden alkuun joku. Sitten kauden kestäessä saattaa yllättäviä paluumuuttajiakin löytyä. Ja jos Rammstedt tai Enlund joutuvat puremaan tuppia omissa "sopimusjoukkueissaan", niin tervetuloa takaisin, kunhan HIFK ei pahemmin joudu maksamaan vuokraa.

Oma järjestys senttereiden osalta:
1) Mister X
2) Guolla
3) Porthen
4) Mestis-kaveri
5) Tuohimaa tai muu junnu

Näyttääkö tämä liian optimistiselta?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU,MIFK
HIFK-Mania kirjoitti:
Tuli vaan mieleen että mikä on Harkinsin tilanne?Vie tosin ulkomaalaispaikan ja ei sovi kovinkaan hyvin uuteen tuomarilinjaan...

Miten niin Harkins ei sovi uuteen tuomarilinjaan? Perustuuko hänen pelinsä kenties koukkimiselle yms? Ei Harkins nopea ole, mutta myös hänenlaisiaan pelaajia NHL:n uudet säännöt hyödyttäisivät.
 
HIFK-Mania kirjoitti:
Tuli vaan mieleen että mikä on Harkinsin tilanne?Vie tosin ulkomaalaispaikan ja ei sovi kovinkaan hyvin uuteen tuomarilinjaan...

Voisi toisaalta olla onnistunutkin ykkössena mutta luotetaan kuitenkin siihen että Pena ja Bob hommaavat paremman senan...

Vittu me ei tehdä mitään joillain jämänarreilla! :)

Eivaan, mutta viime kauden ensimmäisen ottelun jälkeiset tehot 0+0 ~10 pelissä ei ole kyllä kovinkaan huimat. Vaikka tekikin Allsvenskanissa hieman yli piste/peli tahdilla, niin se ei kyllä riitä tällä hetkellä. Näitä piste/peli allsvenskanissa kavereita on esimerkiksi Tomi Hirvonen Ipasta, eikä kaveri nyt viime kaudella ainakaan kovin suvereeni ollut. Eikä taida olla kauheasti intoa tulla takaisin, sillä ilmeisesti Harksin jengi pärjäsi ihan hyvin viime kaudella?
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
punasydän kirjoitti:
Näitä piste/peli allsvenskanissa kavereita on esimerkiksi Tomi Hirvonen Ipasta, eikä kaveri nyt viime kaudella ainakaan kovin suvereeni ollut.

Hirvosella oli paikat totaalisessa remontissa jo ennen kauden alkua. Lonkat ja polvet siinä kunnossa ei paljoa näytetä parastaan.

Tämä näin lievästi OT:na todettakoon.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Analyytikko_ kirjoitti:
Oma järjestys senttereiden osalta:
1) Mister X
2) Guolla
3) Porthen
4) Mestis-kaveri
5) Tuohimaa tai muu junnu

Näyttääkö tämä liian optimistiselta?

Tuo näyttää liiankin realistiselta ja samalla kohtuuttoman huonolta joukkueelle, jonka pitäisi pelata liigan kärjessä. Mister x saattaa olla tasoa white,Guolla olla puolet peleistä romuna, Porthen tulee nostamaan tasoaan ja kohdat 4 ja 5 ovat todennäköisesti vielä huonompia kuin oli Parsons´s Project. Ei vain valitettavasti riitä.
 

HIFK-Mania

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,San Jose Sharks,ManU
Hitaus on Harkinsin suurin heikkous.Eikä maalejakaan hirveästi tule mutta voisi ruokkia Kuhtaa...

Kyllähän Brett aika paljon koukkujäähyjä liigassa otti.Liigan taso heikennyt vähän joten voisi pärjätäkkin.Mutta hitaus suurin ongelma-->Joutuu koukkimaan normaalia enemmän...

Todellisuudessa ei Harkins enää taida samoihin tekoihin pystyä... :(
 

Bloogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ny Rangers.Chelsea&Man City.
Harkins takas vai? no eiköhän samalla haeta Whitekin takaisin sillä nopeudella tuskin on edes kerenny kovin kauas viel! siinä meille 2 senaa. Alivoima kentän näen jo White,Harkins,Schabel ja sit sanotaa et pelataa liikkuvaa ja agressiivista av:tä. Positiivistakin tästä löytyy oli se sentteri kuka tahansa niin ei se voi ainakaan huonompi/hitaampi olla ku White.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän se Pentti-setä saa pari sentteriä naarattua jostain päin maailmaa.Toivottavasti on seulottu ja keskusteluyhteyttäkin avattu tässä vaiheessa kesää.

Mitään Harkinseja tänne on aivan turha roudata.Schnabelin vaihtaisin,jos on pakko.Siinä ei hirveesti paina,onko Schabbi jonkun lempparipelaaja,jos on pakko saada esim. sentterin paikalle pari ulkomaalaista.Eiköhän Pentti ulosta nykyisestä jengistä jonkun/joitakin pelaajia vasta sitten,kun on todella aivan pakko.

Osaakos joku viisas kertoa,koska nää ameriikan avut saapuu Suomeen ja joukkueen vahvuuteen.Eräskin HIFK:n asunto edelleen tyhjillään ja perinteisesti siellä on ulkomaalaisvahvistus majaillut.Eli siltä pohjalta oletan,että Guolla tai Murphy eivät ainakaan vielä ole Suomessa.Voin toki olla väärässä.Kunhan utelen.Kohta on kuitenkin jo elokuu ja Nordic T. ovella.Tarttis varmaan tuntea jätkät edes nimeltä...
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
BoredOldLady kirjoitti:
Osaakos joku viisas kertoa,koska nää ameriikan avut saapuu Suomeen ja joukkueen vahvuuteen.Eräskin HIFK:n asunto edelleen tyhjillään ja perinteisesti siellä on ulkomaalaisvahvistus majaillut.Eli siltä pohjalta oletan,että Guolla tai Murphy eivät ainakaan vielä ole Suomessa.Voin toki olla väärässä.Kunhan utelen.Kohta on kuitenkin jo elokuu ja Nordic T. ovella.Tarttis varmaan tuntea jätkät edes nimeltä...

Koskas ne leirit alkaa loppua josta niitä hylkiöitä aina tippuu? Varmaan tässä kk. sisällä ollaan vähän viisaampia..
 

IFK_Helsinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, SaPKo ja Raine Hartus
Harkins takas vai? no eiköhän samalla haeta Whitekin takaisin sillä nopeudella tuskin on edes kerenny kovin kauas viel! siinä meille 2 senaa.

Just tuossa kattelin yön ratoksi videolta HIFK-TPS matsii (22.2 2004) eli hiukan jo vanhentunutta matskua....Harkins lätkäisi kyseisessä ottelussa komeasti yläputken kautta limpun häkkiin..(3-0 YV:llä).
Harkins oli silloin todella hyvä sentteri vaikka puutteellinen fysiikka aiheuttikin ongelmia....mutta Harkins oli silloin hyvä mutta ei missään nimessä ole enää lähellekään samalla tasolla eli ei kiitos!

Ja mitä nyt Mr. Whiteen tulee niin samat sanat myös hänestä...mutta jos nyt noista pitäisi pakolla jompikumpi ottaa niin sillon tietysti Harkins...

PS. Tuli vaan muuten mieleen, että ei kai me nyt vaan jumalauta jouduta turvautumaan perus turkulaiseen Joni Liukseen?! Siitä tulisi vähän samanlainen olo kuin varastaisi omalta äidiltään rahaa eli hyvinkin häpeällinen tunne!
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
ultrar kirjoitti:
Tuo näyttää liiankin realistiselta ja samalla kohtuuttoman huonolta joukkueelle, jonka pitäisi pelata liigan kärjessä. Mister x saattaa olla tasoa white,Guolla olla puolet peleistä romuna, Porthen tulee nostamaan tasoaan ja kohdat 4 ja 5 ovat todennäköisesti vielä huonompia kuin oli Parsons´s Project. Ei vain valitettavasti riitä.

Niin, tämä esittämäsi on se vaihtoehto kaikki päin helvettiä. Realistinen se ei mielestäni välttämättä ole, jos muistetaan, että yhtään peliä ei ole vielä pelattu. Asiat voivat onnistuessaan mennä myös "hieman valoisammin".

Ykkössena: tuoko Francis jonkun oman scouttauksen mukanaan? Onko Tuomo Ruutu jo tehnyt päätöksen ensi kaudesta ja kuka on Renegaden mainitsema Hauhtosen salamapaikkaaja? Sieltä voi tosiaan tulla uusi Peter White, mutta tuskin kuitenkaan. Fyrkat kiinni yhteen kovaan ja laadukkaaseen ulkkariin ja meillä on ykkössena, eikä haeta niitä paria hyvää ja halpaa vahvistusta. Onko tämä mahdottomuus?

Kakkossena: Guolla, suuri arvoitus ei voi sanoa miehestä mitään, ennen kuin on nähnyt miestä kentällä. Toisaalta kai sen on pakko flopata, koska eihän Pena osaa ulkkareita hankkia. Ja kai vielä kerkeää paskomaan miehen postilaatikkoon ja/tai kusemaan miehen postiluukusta, niin ei tarvitse edes katsella miestä jäällä?

Kolmossena: Porthen: jos pelaa Lennun ja Salosen kanssa, tekee 20-30 pistettä ja vetää kauden aikana pari sellaista niittiä, että tälläkin palstalla kehutaan, kuinka mies on HIFK:n näköinen ja kuinka minä sanoin yms. muuta takinkääntöä. Oma luottamus kaveriin perustuu siihen, mitä aikanaan näin äijän esittämänä A-junnuissa.

Nelossena/Vitossena: Lainatussa kirjoituksessa mainitsit, ettei taso riitä mestaruudesta tappelevalle joukkueelle. Viime kauden mestarijoukkueen nelos-/vitossentterit olivat herrat nimeltä Wirtanen ja Loikas, kaikki tiesivät heistä jo vuosia sitten? (Kertsin pojat voivat korjata vapaasti jos sentterirankkaukseni menee pieleen). Ja kuinkas sitten kävikään, Wirtanen oli toki hyvä jo junnujen MM-kisoissa, mutta Loikas varmasti monelle tuntematon suuruus. Jännä juttu, että kaudesta toiseen HPK uskaltaa antaa vastuuta kavereille, jotka eivät sano suurelle yleisölle mitään. Ja yleensä nämä kaverit ovat vielä pärjänneet. Ollaanko me edelleen niin helvetin hyviä, että meille kelpaa nelos-/vitossentteriksi vain 15+15 viime kaudella liigassa tehneet kaverit? Vai osataanko ottaa mallia fiksusti rahansa käyttävistä organisaatioista?

Omasta mielestäni HIFK voisi hankkia esim. Mestiksestä Suonpään tai Lehtisen (ei varmasti kaada budjettia) ja viides sentteri olisi sitten Fagu tai Tuohimaa, molemmat mahtuvat varmasti rosteriin, sillä loukkaantumisiakin voi kauden aikana tulla. Silti olen sitä mieltä, että meidän sentteriosasto on kaiken natsatessa kohdilleen siinä kondiksessa, että me taistellaan keväällä kirkkaimmista mitaleista.

Tämä edellyttää nyt sitä, että Hauhtosen paikkaaja on tasoa Hauhtosen paikkaaja, eikä tasoa Parsons tai White. Senttereiden osalta ei olla sitten ihan samalla tasolla kuin esim. puolustuksen osalta, mutta viime kauden alkuun verrattuna ihan hyvältä.

Lopuksi tämän palstan tietäjille seuraava kysymys koskien huhuja: pitääkö paikkansa, että HIFK ja Jokerit "mittelevät" Pihlmanista ja Tuomo Ruudusta? Ja että HIFK olisi tehnyt tarjoukset sekä Pihlmanille että Tuomo Ruudulle? Tämä nyt muualta bongattuna.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Analyytikko_

Hanki meille jostain Loikas ja Wirtanen niin mulle kelpaa ihan hyvin.
Toinen on jo useamman kauden liigassa pelannut kaveri ja toinen viime kauden nuorten joukkueen kapteeni joka lähti jo pohjois-amerikkaan.
Vastaava lupaus kun löytyy niin kelpaa mutta älä vertaa Loikasta tai Wirtasta mihinkään mestiksen Lehtiseen tai Suonpäähän.
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
mixu kirjoitti:
Hanki meille jostain Loikas ja Wirtanen niin mulle kelpaa ihan hyvin.
Toinen on jo useamman kauden liigassa pelannut kaveri ja toinen viime kauden nuorten joukkueen kapteeni joka lähti jo pohjois-amerikkaan.
Vastaava lupaus kun löytyy niin kelpaa mutta älä vertaa Loikasta tai Wirtasta mihinkään mestiksen Lehtiseen tai Suonpäähän.

Juu, ja pointti oli siinä, että HPK aikanaan antoi tällaiselle lupaavalle herralle kuin Loikas näyttömahdollisuuden ja mies sen sitten käytti hyväkseen ja oli tärkeä lenkki viime kauden mestarijoukkueessa. Todellakaan ei ollut kyse mistään yhden kauden kukkaanpuhkeamisesta vaan systemaattisesta työstä ja pelaajan kehittämisestä, jonka vain näköjään HPK tässä maassa osaa. Tämä sama "ei meille mitään löppösiä ja töppösiä HIFK"-asenne paistaa lainaamastasi tekstistä. Korkeintaan jotain Wirtasia ja Loikaksia, jotka jo ovat näyttönsä antaneet. Pitääkö vääntää rautalangasta mitä ajoin takaa vai ymmärrätkö?

Wirtanen on sitten toinen juttu, kuten jo aiemmin olen todennut, niin Enlundin otteita olisi ensi kaudella mielellään seurannut.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Analyytikko_

Hpk ei tuota ollenkaan siihen malliin junnuja kuin me joten sen takia he joutuvat etsimään kavereita muualta.
Meillä olisi ollut lupaaviakin kavereita mutta nyt on käytettävissä vain Tuohimaan tapaisia kavereita mutta ehkä se oli tarkoituskin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös