Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 164 937
  • 10 149

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Tällä hetkellä vituttaa että Suomen ilmasto on kokoajan muuttumassa aina vain enemmän mannerilmaston suuntaan. Kesällä aivan liian kuuma valkoiselle ihmiselle ja talvella aivan liian kylmä muille kuin eskimoille.

Jonkinlainen ainainen elo-syyskuun vaihde olisi paras mahdollinen. Ei enää kahtakymmentä astetta öisinkin mutta ei myöskään jatkuvaa sadetta. Luonto on kauneimmillaan ja mukavimmillaan. Nykyisin myös metsästyskauden alku elokuun lopulla kuuluu vuoden kohokohtiin.

Jos pitäisi ensi vuoden kesäloman syyskuussa. Vittuako sitä pitää heinäkuussa kuten kolme miljoonaa muutakin josta sitten taas johtuu että minnekkään ei voi kotoa lähteä kun vituttaa kun kaikki paikat ovat täynnä ahdistavia ihmisiä.

No jos sulla noin upea asenne on, niin kannattaa ehkä muuttaa johonkin Skotlannin nummille, lähelle rannikkoa. Siellä:

a. lämpötila harvoin laskee ainakaan kovin paljoa nollan alapuolelle
b. lämpötila harvoin nousee ainakaan kovin paljoa yli kahdenkymmenen
c. ei ole ihmisiä

Minä taas pidän kuumista kesistä sekä kylmistä ja lumisista talvista.


Ilmastonmuutos noin globaalisti ajateltuna on toki vakava asia.

***

Ainainen suomalaisille tyypillinen säästä mariseminen on varsin rasittavaa. Sille kun ei sitten yhtään mitään voi. Aina voi toki suksia johonkin muualle, jos ahistaa.

Ei siinä. Kyllä sitä itsekin tulee manattua loskakeli alimpaan helvettiin, kun maanataiaamuna töihin mennessä ohi ajava bussi roiskauttaa jääkylmän, paskaisen loskan kintuille. Toki silloin loskakeliäkin suuremman kirousryöpyn kohteeksi pääsee mulkku bussikuski.
 
Viimeksi muokattu:

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Ainainen suomalaisille tyypillinen säästä mariseminen on varsin rasittavaa.

Helteestä marisemisen ymmärrän joten kuten ja saatanpa sitä itsekin harrastaa, mutta kylmässä selviytyminen on pelkkä pukeutumiskysymys. Kun ottaa asioista selvää ja aloittaa lämmön rakentamisen aluskerroksista, niin ei ole kylmä eikä kuuma.
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Aika hyvin tullut lunta pääkaupunkiseudulla viime päivinä. Tämän aamun ilmatieteenlaitoksen mittauksissa eniten lunta Suomesta löytyy Vantaalta 42 cm. Pyry vaan näyttää jatkuvan. Mikähän on täällä etelässä joulukuun lumiennätys..
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Helteestä marisemisen ymmärrän joten kuten ja saatanpa sitä itsekin harrastaa, mutta kylmässä selviytyminen on pelkkä pukeutumiskysymys. Kun ottaa asioista selvää ja aloittaa lämmön rakentamisen aluskerroksista, niin ei ole kylmä eikä kuuma.

Porissa oli pari viikkoa aika kylmä, vaikka mielestäni osaan pukeutua lämpimästi. Nyt on muutama viime päivä menty välillä -2 .... -5 pakkasastetta, ja tämä on aika hienoa. Itse asiassa sellainen -5 ... -10 vielä myös ihan hyvä. Yli kymmenen asteen pakkasessa täällä rannikolla on vaan niin jäätävä tuulikerroin, että järki jäätyy kaiteeseen kiinni.

Yleensä inhoan syksyä, mutta tuo hellekesä nosti arvostustani myös sellaista 5-10 lämpöasteen kelejä kohtaan. Ja kun pimeyttäkin kesti vähemmän kuin yleensä (kärsin kaamoksesta), ei voi valittaa.

Talvi voi vielä muodostua jäiseksi, mutta iloitaan nyt tästä, että joulun alla on sopivasti pakkasta, ettei loska loisku ja lunta maassa ja kaikkea.
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika hyvin tullut lunta pääkaupunkiseudulla viime päivinä. Tämän aamun ilmatieteenlaitoksen mittauksissa eniten lunta Suomesta löytyy Vantaalta 42 cm. Pyry vaan näyttää jatkuvan. Mikähän on täällä etelässä joulukuun lumiennätys..

Joo vähän kyllä vitutti aamulla puoli kahdeksalta töihin lähtiessä, kun auto oli ihan lumessa ja duunin ovellakin oli lähes puolimetriä lunta tuulen puhaltamana. No täällä toimistossa istuessa ei tuo lumisade enää haittaa lainkaan. Mutta jotain mätää tässä ilmastossa on, kun Forecan 10 päivän ennusteessa ei näy yhtään plussan puolelle menevää päivää ja tätä on jo jatkunut muutaman viikon.

No en valita, itse tykkään lumesta (kunhan se ei yllätä aamuisin :) ja valaisee mukavasti tätä muuten niin helvetin ankeaa vuoden aikaa.
 

Kole13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ilmatieteenlaitoksen mukaan nämäkin lumet lähtevät parissa päivässä jos hyvin käy, tai huonosti, miten sen nyt kukin ottaa. Mutta onhan tämä tämmöistä kevyttä pakkaslunta, samaa mitä viime talvena oli. Silloin ajattelin, että menee juhannukseen ainakin ennen kuin kaikki valkea meidän takapihalta lähtee. Mutta sehän katosi ihan silmissä kun kevät koitti.
 

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ilmatieteenlaitoksen mukaan nämäkin lumet lähtevät parissa päivässä jos hyvin käy, tai huonosti, miten sen nyt kukin ottaa. Mutta onhan tämä tämmöistä kevyttä pakkaslunta, samaa mitä viime talvena oli.
Vähän epäilyttää, ovatko ne Ilmatieteen laitoksen heput käyneet lainkaan ulkona. Tuolla on nimittäin sellaiset kinokset, että saa tulla aikamoinen intiaanikesä keskellä joulukuuta, että noi kahdessa päivässä lähtisivät.

Aikamoinen talvi taas tulossa. Mikäs siinä, lumi ja pakkanen saa pysyä, mutta enempää ei tänne tarvita, kiitos. VR on nyt jo pulassa ja omat hermot eivät enää kestä toista vastaavaa talvea, kun ikinä ei tiennyt, kauanko duunimatka kestää. Tai sitten oikeasti siirryn ympärivuotiseksi pyöräilijäksi.

Olisi mukava kuulla mm. nimimerkki Graingerin kommentit siitä, kuinka Helsingissä ei ikinä ole kunnon talvea ja täällä voi vedellä vaikka kesärenkailla läpi talven. Helsingissä on nyt saman verran lunta kuin käsivarressa ja vähän naurattaa nää oulut ja muut vastaavat mestat, joissa ei ole muutamaan talveen lunta kunnolla nähtykään. Jos jonnekin Ouluun tupsahtaisi joku 20 senttiä lunta yhdessä yössä, saisi taas lukea lehdestä juttuja, kuinka autoilijat siellä vetelisivät ojaan ja toisian perään. Sellaista se on, kun ei osata ajaa talvikeleillä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingissä tullut lunta luokkaa vitusti. Näyttää ihan kuin olisi jossain fantasialeffan maisemissa, kun kaikkialla paksu, koskematon lumipeite.
 
Viimeksi muokattu:

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös se ole vain hyvä asia, että tulee "sporassa ja kaupoissa" kuuma? Muistaakseni olet järjettömän kuuman olon ystävä, joten ei muuta kuin pilkkihaalari päälle ja saunaan niin ei tämä normaali Suomen talvikeli häiritse.

Niin, paitsi, sitten tulee ulkona kylmä kun on sisällä hikoillut. Miksi muuten pakkasfanaatikot suojautuvat pakkaselta? Jos se kylmyys on kerran niin kivaa, niin eikös siitä pitäisi sitten kaikin tavoin nauttia kevyesti pukeutuneena?
 

Gellner

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
. Helsingissä on nyt saman verran lunta kuin käsivarressa ja vähän naurattaa nää oulut ja muut vastaavat mestat, joissa ei ole muutamaan talveen lunta kunnolla nähtykään.

Helsingissä taitaa olla nyt enemmän lunta kuin missään muualla Suomessa. Sitä tuli eilen niin paljon, ettei voinut kuin nauraa. Kaipa se niin on, että harrastamallani kitinällä tekee talvesta itselleen vieläkin ikävämmän, joten yritetään nyt sitten tehdä niitä asioita mitä ei kesällä voi tehdä. Nyt valokuvailemaan talvimaisemia kun tuo aurinkokin paistaa. Sen jälkeen pulkkamäkeen, kun tuli pulkkakin ostettua.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Melko napakka pakkasaamu tänään. Koko maassa 20 tai enemmän, poislukien aivan pohjoisin lappi. Ilomantsissa vetästy päivän ennätys, -34, ainakin teksti-tv:n kello 8 lämpötilalukujen mukaan. Hupaisaa ajatella, että noilla samoilla nurkilla oli viisi kuukautta sitten 70 astetta lämpimämpää.

Viikonvaihteessa ilmeisesti vähän lauhtuu ja saadaan lisää lunta.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
-25 ast. oli lukemana mittarissa aamulla ja itseasiassa vieläkin on saman verran pakkasta täällä lounais-suomessa. Aika kova lukema näin joulukuun pakkaseksi tähän kohtaan Suomea. Ei ole kuin muutama vuosi aikaa, kun joulukuussa alkoivat nurmikot kasvaa uudelleen ja tuli pelattua jopa kierros golffia uudenvuodenpäivänä vihreällä nurmella.

Tuosta tulevasta lumisateesta sen verran, että Toni Hellinen ilmatieteenlaitokselta kertoi eilen illalla sateiden jäävän Baltian päälle viikonlopuksi. Vasta ensi viikon alussa tulisi lumisadealue Suomen päälle, jolloin lämpötilakin hieman nousee. No, tuo ennustus saattaa vielä muuttua moneenkin kertaan, joten jäädään odottelemaan.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitä minä olen pakkasmittaria päivän mittaan seuraillut niin ei se ole meillä noussut -25 astetta lämpimämmäksi kertaakaan. Aamulla joskus seitsemän jälkeen oli -28,1 ja se on kylmintä mitä tänä talvena on näillä nurkilla ollut. Saas nähdä millainen ensi yöstä tuleekaan.

En minä silti valita. On niitä vesisadejoulujakin tässä ollut ja aina tämä sen pimeän ja märän voittaa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Alimmillaan pakkanen näytti viime yönä käyneen -29,9 asteessa. Nyt onkin jo ilma kovaa vauhtia lämpenemässä, tässä kun pari tuntia olen hereillä ollut niin sinä aikana ilma on lämmennyt jo 0,8 astetta eli -26,2:sta nykyiseen -25,4 asteeseen.
 

Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Pohjois-Espoossa kylmimmillään kävi jouluaattoaamuna, -24 astetta. Pientä kirjanpitoa oon tehny, ja Clas Ohlsonin lämpömittari on nyt reilun kuukauden ajan näyttäny yhtämittaan pakkasta, lämpimillään on käyty puolessa pakkasasteessa. Ei voi kuin nauttia näistä keleistä, mahtava talvi!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onpas tullut lunta oikein vitusti. Kolmannen kerran olin äsken pihan kolaamassa, ensimmäisen kerran aloitin kello 4.45 ja toisen kerran kello 8.30. Ja lisää tuntuu tupruttavan koko ajan, onneksi se piha ei ole niin hirveän iso mutta kyllähän tuo puuskuttamaan pistää jo nytkin.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Onpas tullut lunta oikein vitusti. Kolmannen kerran olin äsken pihan kolaamassa, ensimmäisen kerran aloitin kello 4.45 ja toisen kerran kello 8.30. Ja lisää tuntuu tupruttavan koko ajan, onneksi se piha ei ole niin hirveän iso mutta kyllähän tuo puuskuttamaan pistää jo nytkin.

Juu, voi vittu! Nuoruuteni Savotat in real life...:)

Lykkäsin aamupäivällä ja sama homma on taas edessä. Odottelen kyllä kiltisti, koska pyryn pitäisi loppua pian. Aikamoinen kaaraseikkailu suoritettiin tuossa äsken ja en ihan heti lähde kyllä autolla mihinkään. Muistutti enemmän jotain lumisafaria, kuin autoilua tuo touhu. Paikka paikoin tiet ovat järkyttävässä kunnossa!
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
No niin no, sadetutkan mukaan tavaraa tulee taivaalta täällä länsirannikolla vielä aamuyöhön asti. Täälläpäin pikkutiet jätetty vallan auraamatta, ja onhan tuohon tielle kertynyt ihan saatanasti lunta. Ei auton maavara tahdo riittää, eli käyhän tuo auraaminen näinkin. :)

Josko sitä kävisi välillä taas siivoilemassa pihaa, on kuitenkin suht kevyttä lunta kun pakkasta on vielä sen verran paljon. Toivottavasti auraavat yöllä nuo tiet, kohta pääse pihasta mihinkään...
 

Mr.Bletch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 2013
Perkeles, lähdin muutama tunti sitten kavereiden luota täällä Länsi-Porissa ja kilometrin matkalla auto juuttui kaksi kertaa hankeen.

Vetoapu ja lumikola oli tarpeen notta sain auton talliin asti nitkutettua. Mitäköhän sitä lunta on tänään tullut, 30 cm ?
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hienoa pakkastalvea pitelee, tosin ehkä hieman liiankin kylmää. Viimeksi on lämpömittari ollut plussan puolella 15. marraskuuta. Lämpötilat ovat vaihdelleet 5 ja 30 pakkasasteen välillä. Etelä- ja länsi-Suomessa lunta riittää, mutta Pohjanmaalle saisi tulla lisääkin. Olisko tuota lunta kaikkiaan vajaa 20 cm, aika vähän kuitenkin.

Kylmää, mutta kaunista. Tykkään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Vähitellen alkaa tuo lööppi-hysteria ottaa päähän. Sinänsä aivan tavanomaiset, toki viime vuosina vähän harvinaisemmat talvikelit saavat aikaan valtavaa loiskiehuntaa. Toki tiedän, ettei sonta-media itse ota asiaa vakavasti, huomiotaloudestahan tässä on kysymys, mutta ilmeisesti tästä julkisuudesta voi sen päätellä, että kansan syviin riviin tämä hysteria iskee. Alamme olla yhä vieraantuneempia ympäristöstämme niin että pelkät talvikelit myyvät irtonumeroita.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös