Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 163 637
  • 10 133

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No joo, mutta näille leveysasteille Suomen ilmasto on todella lämmin verrattuna Siperiaan, Alaskaan ja Kanadaan.

Eikös se ollut niin, että joka kolmas 60 leveyspiirin pohjoispuolella asuva ihminen asuu Suomessa. Golf-virta on se, joka mahdollistaa elämisen näin pohjoisessa. Toinen perinteinen knoppikysymys on se, mikä Eurooppalainen kaupunki on Montrealin kanssa suurin piirtein yhtä pohjoisessa. Vastaus on Milano.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei kyllä kelejä tee mieli haukkua.

Tuossa eilisen aikan tuprutelleet lumet sivuun ja mikäs tuosta kolaillessa oli, vähä liikuntaa ja keveää kamaa siirtelee helposti.

Tuolla isossa kuvassa, Judah Cohen, heppu jonka blogeja olen seuraillut joitain vuosia haastattelussa. Odottelee kahta eventtiä tuohon polaaripyörteeseen. Ensimmäinen tapahtuisi joulukuun lopulla ja olisi luonteeltaan enemmän tällainen polaaripyörteen muodonmuutos. Tähän liittyy yleensä lyhyempiä kylmän purkaus-tilanteita pohjoisella pallonpuoliskolla (missä on tietysti aina se kysymys, joka tarkentuu ajan saatossa). Lyhyellä jänteellä tämä näkyy myös zonaalituuli-ennusteissa, jotka veikkailevat heikkoa länsivirtausta joulukuun lopulle -tukisi kylmiä kelejä siis sekin.

Tammikuun puolelle tuo odottelee sitten sitä isompaa eventtiä, eli SSW:tä tai zonaalituulten kääntymistä vallan itään. Perustaa näkemyksensä ennustettuun ilmanpainejakaumaan pohjoisella pallonpuoliskolla. Eli laajat Skandinavian/Uralin seudun korkeapaineet ovat ilmeisemmin yksi mekittävä laukaiseva tekijä SSW:n kohdalla. Ja nythän tuolla Venäjän puolella kököttää melkoinen korkeapaine, joka siis käytännössä on tämä median toitottama "Sininen Sadisti".

Jotain mitä seurata tulevina viikkoina. Luonnollisesti 100% varmuutta tässä vaiheessa ei tietenkään ole, mutta merkkejä kuitenkin, jotka linjaantuvat pikku hiljaa. Toteutuessaan ja kunnolla läpimennessään tekisi kyllä tästä talvesta oikein kunnon pakkastalven vaihteeksi.

Kiekkokanaria

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat pohjoseen
Toteutuessaan ja kunnolla läpimennessään tekisi kyllä tästä talvesta oikein kunnon pakkastalven vaihteeksi.
Eli meillä pohjoinen ja Itä-suomi saisi mahdollisesti kunnon vanhan ajan koviakin pakkaskelejä. Etelä- ja Länsi-Suomeen puolestaan mukavaa perus talvikeliä siellä -10 ja -20 asteen välimaastossa?
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli meillä pohjoinen ja Itä-suomi saisi mahdollisesti kunnon vanhan ajan koviakin pakkaskelejä. Etelä- ja Länsi-Suomeen puolestaan mukavaa perus talvikeliä siellä -10 ja -20 asteen välimaastossa?

Aina mahdollista.

Noissahan lopulta sitten vielä ratkaisee, mihin ne kylmänpurkaukset sitten menevät. Yleensä suosii Euraasian puolen kylmänpurkauksia. Ja nythän tilanne on siis se, että Venäjän puolella on todella laaja kylmä poikkeama, joka kattaa lähes koko Venäjän maa-alueen.

Siellä sitä on varastoituna kylmää, jos tuo nyt sattuisi läpi menemään.

2018 on hyvä esimerkki sittä, millaista meno voi olla sitten. SSW tapahtui helmikuussa ja suurin osa Eurooppaa jäi kylmän alle ja lunta tuli Brittein saarilla reippaasti. Meillä puolestaan vallitsi kylmä korkeapaine pitkin kevättalvea ja helmi-maaliskuut olivat kylmän talvisia. Taisi venyä kevään alku huhtikuulle silloin.

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Eikös se ollut niin, että joka kolmas 60 leveyspiirin pohjoispuolella asuva ihminen asuu Suomessa. Golf-virta on se, joka mahdollistaa elämisen näin pohjoisessa. Toinen perinteinen knoppikysymys on se, mikä Eurooppalainen kaupunki on Montrealin kanssa suurin piirtein yhtä pohjoisessa. Vastaus on Milano.

Itseasiassa taitaa joka toinen ihminen olla 60 leveyspiirin pohjoispuolella suomalainen. New York joka mielletään amerikoissa pohjoiseksi kaupungiksi sijaitsee taas Madridin korkeudella.

Ei tuota moni tosiaan oikein osaa mieltääkään miten pohjoisessa sitä asutaan.
 
4

444

Sikäli näppärästi valittu juuri tuo 60 astetta, kun esim. Tukholman sijainti on n. 59,3 astetta. Eli ihan merkittävästi etelämpänä. Ihan vain näin kuriositeettina mainitakseni.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joku turkulainen vajaa 20v sitten tehnyt laskelmia...

Tuon perusteella ja sitä soveltaen varmaan se 1/3 aika liki totuutta.

2v sitten itsenäisyyspäivänä taisi muuten olla kylmempi kuin nyt ja Helsingissäkin mitattiin 7.12 yli -20c pakkasia. Ei siitä niin kauan olekaan ollut kun on ollut vieläkin kylmempää. Ainakin hetkittäin.

Itselle riittäisi pienemmätkin luvut, mutta kaikki otetaan vastaan mitä tulee.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itseasiassa taitaa joka toinen ihminen olla 60 leveyspiirin pohjoispuolella suomalainen. New York joka mielletään amerikoissa pohjoiseksi kaupungiksi sijaitsee taas Madridin korkeudella.

Ei tuota moni tosiaan oikein osaa mieltääkään miten pohjoisessa sitä asutaan.
Se on myös mielenkiintoista, että jos mennään eteläiselle pallonpuoliskolle niin Etelä-Amerikan Tulimaan saaristo sijaitsee leveysasteella -59, eikä siellä asu juuri kukaan. Antarktiksen pohjoinen kärki alkaa leveysasteelta -64. Ollaan täällä Suomessa vastaavilla leveyksillä, mutta pohjoisessa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Onhan tämä "oikea talvi" paljon parempi, kuin loskasuhjumuhju-kelit.

Mutta kyllähän tämä jatkuva harmaus ja pimeys taas rupeaa tuntumaan. Erittäin masentavaa katsoa noita sääennustuksia, kun mitään muuta ei ole tarjolla, kuin harmaata kattoa ja lumisadetta.

Tämä aika vuodesta on minulle ankeaa, kääntelee sitä miten päin hyvänsä. Sillä auringossa on ihmeellinen vaikutus, ja jos et näe sitä kuin maksimissaan muutaman tunnin viikossa, niin alkaa se vaan vaikuttamaan.
 
Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Aikoinaan ihmettelin yhden työntekijän pöydälle ilmestynyttä uutta tuotetta. Kysyessäni asiaa kertoi sen olevan kirkasvalolamppu - ja täräytti laitteen päälle. Jumalauta! Vedin oitis useamman metrin taaksepäin, aivan saakelin kirkas tosiaan. Me äärimetallistit kun ollaan tällaisia pimeydessä vaeltavia, verta pääkallosta juovia kalmoja. Liika aurinko ei tuota iloa. No joo - mutta en ole koskaan huomannut ite, että auringonvalon puuttuminen vaikuttaisi omaan mielialaan. Suomessa asuessa tuo on kyllä ihan hyvä homma.

Tykkään kyllä auringonpaisteisesta kelistä - kevättalvella ja syksyllä. Kevättalvi on mukavaa aikaa, jos vaan on vielä lumi maassa ja aurinko paistaa. Huhtikuu on kuukausista ankein, on niin jumalattoman rumaaa kaikkialla, hiekoitushiekkaa ja koiranskeidaa. Kesällä puolestaan on jatkuvasti liian kuuma, paitsi silloin kun ei ole.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mutta kyllähän tämä jatkuva harmaus ja pimeys taas rupeaa tuntumaan. Erittäin masentavaa katsoa noita sääennustuksia, kun mitään muuta ei ole tarjolla, kuin harmaata kattoa ja lumisadetta.

Tämähän on vähän sellainen pick your poison-vuodenaika monille. Joko sitä "nautitaan" siitä harmaasta mujusta, tällaisesta pikku pakkasesta lumen tupruttelun kera (ja pilvisestä taivaasta) tai sitten on se aurinkoinen ja selkeä vaihtoehto. Joka kyllä melkein meinaa sitten kireitä pakkasia.

Aika vaikea keksiä miten selkeä, mutta lämmin näihin aikoihin toteutuisi.

Auringonvaloa sitä kyllä kaipailee. Siksi itse hyväksyn ne kovatkin pakkaset.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Auringonvaloa sitä kyllä kaipailee. Siksi itse hyväksyn ne kovatkin pakkaset.
Pienempi paha ne kireät pakkaset tosiaan ovat tähän verrattuna, kun sillä kuitenkin saa sitä auringonpaistetta sitten myös mukanaan.

Kovissa pakkasissakaan ei muuten ole mitään vikaa, mutta kun tykkään käydä säännöllisesti juoksemassa, niin kun pakkanen rupeaa olemaan jossain 15 asteen tienoilla tai vielä siitä kylmempää, niin juoksemisesta tulee kyllä tosi raskasta ihan jo senkin takia, että vaatteita pitää laittaa niin paljon päälle. Eikä se tosi kylmä ja kuiva ilma muutenkaan oikein hyvää tee.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt on kyllä sanottava, että ainakin täällä Lappeenrannan seudulla on talvipäivä täydellisimmillään ja kauneimmillaan. Pakkasta 12 astetta, aurinko paistaa ja maisema, huurteisine puineen, kuin suoraan talvisesta postikortista.

Ai että, mie tykkään.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ensi viikon ennusteet näyttävät muuten taas hienosti tämän täälläkin kuvatun ”suursäätilojen taistelun”. Aivan valtavasti heittää kone-ennuste ja meteorologien näkemys tällä hetkellä, ilmeisen vaikea vielä tarkentaa mennäänkö reilusti plussalle vai pakkasen puolelle.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ensi viikon ennusteet näyttävät muuten taas hienosti tämän täälläkin kuvatun ”suursäätilojen taistelun”. Aivan valtavasti heittää kone-ennuste ja meteorologien näkemys tällä hetkellä, ilmeisen vaikea vielä tarkentaa mennäänkö reilusti plussalle vai pakkasen puolelle.
Jostain kuulin väitteen, että Suomessa olisi kylmempää kuin lähiseuduilla noin muuten. Säärintamat menisivät siis vähän hassusti. En osaa ottaa kuultuun väitteeseen kantaa, mutta kaiketi se mahdollista on, alueelliset vaihtelut.
 
Tuplatorkkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Jets, Red Wings, Bayern
Ilmatieteenlaitos näyttää tulevalle sunnuntaille kyllä erikoista keliä, pari kolme astetta plussaa ja auringonpaistetta. Kuulostaa enemmän joltain maaliskuun ennusteelta kuin joulukuun, luulin että tuollainen kombo on lähes mahdoton tähän aikaan vuodesta.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Ilmatieteenlaitos näyttää tulevalle sunnuntaille kyllä erikoista keliä, pari kolme astetta plussaa ja auringonpaistetta. Kuulostaa enemmän joltain maaliskuun ennusteelta kuin joulukuun, luulin että tuollainen kombo on lähes mahdoton tähän aikaan vuodesta.

Taitaa olla föhn-tuuli joka tuollaisen nopean ohimenevän ilmiön aiheuttaa. On varmaan kohtuullisen harvinainen joulukuun puolivälin kieppeillä.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Ilmatieteenlaitos näyttää tulevalle sunnuntaille kyllä erikoista keliä, pari kolme astetta plussaa ja auringonpaistetta. Kuulostaa enemmän joltain maaliskuun ennusteelta kuin joulukuun, luulin että tuollainen kombo on lähes mahdoton tähän aikaan vuodesta.
Nonni, eli se luistinrata saatiin kuin saatiinkin. Tai saadaan. Seuraavalla viikolla kun lyö kaikki jäähän, niin on taas talven riemut ja pienet tiu´t, kun tuolla pääkaupunkimme kaduilla koittaa päästä velvollisuuksiaan hoitamaan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Seuraavalla viikolla kun lyö kaikki jäähän, niin on taas talven riemut ja pienet tiu´t, kun tuolla pääkaupunkimme kaduilla koittaa päästä velvollisuuksiaan hoitamaan.

Onni on asua maaseutukaupungissa. Täällä saa huoletta käyttää sellaisia sään mukaisia vaatekappaletta, jotka pääkaupunkiseudulla on kielletty. Kuten vaikkapa pitkät kalsarit ja nastakengät.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Onni on asua maaseutukaupungissa. Täällä saa huoletta käyttää sellaisia sään mukaisia vaatekappaletta, jotka pääkaupunkiseudulla on kielletty. Kuten vaikkapa pitkät kalsarit ja nastakengät.
Ei voi kun koko ajan pitää edustaa ja tanssia klubeilla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaikka talvet tulevat olemaan koko Suomessa kylmiä ja pimeitä vastaisuudessakin, jotenkin sitä on asennoitunut, että täällä etelärannikolla asuvana edes loppuvuodesta olisi vielä kohtuullisia kelejä esimerkiksi ulkoiluun, mutta niin vain lunta sataa näilläkin leveysasteilla ja ylimmilläänkin pysytellään pakkasen puolella tänä talvena. Onneksi kevättä kohti menemme vääjäämättä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös