Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 161 701
  • 10 120

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Pari viime iltaa olleet todella hienoja: lämpimiä, sateettomia sekä sopivan tuulisia ja aikaisin pimeneviä (jostain syystä en ole koskaan pitänyt keskikesän valoisista illoista; illalla ja yöllä kuuluu olla pimeetä).
Joo ainakin omalla kohdalla se yöttömän yön hienous tuli koettua joskus lapsena jo, eikä siitä sen jälkeen ole nauttinut. Illalla ja yöllä kuuluu olla pimeää.

Siksi toisaalta tykkään syksystä, kun on oikeasti pimeää silloin kun pitää olla, mutta päivällä on valoisaa kuten kuuluukin. Joskus keskitalvella se lähes jatkuva pimeys menee ehkä rahtusen yli, vaikka ei yleensä suuresti häiritsekään.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse kyllä tykkään valoisista kesäöistä kaikista eniten. Saisi jatkua pidempään. Kämpän saa kyllä pimennettyä nukkumista tai elokuvien katsomista varten, joten mitään haittaa öiden valoisuudesta ei ole. Suuri hyöty vain ulkona liikkuessa, kun ei tarvitse hosua että olisi jossain määränpäässä ennen auringonlaskua, tai pusata kaiken maailman otsalamppujen kanssa.

No, pimenevät yöt tuo toki mahdollisuuden katsella tähdenlentoja tai revontulia. Tai virittää tunnelmallisen iltanuotion. Jos harrastaisi rosmoilua tai hiipparointia niin niihinkin öiden pimeneminen toisi mahdollisuuksia.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illalla pimeys luo oman tunnelmansa; lenkkeilen iltaisin ja jotenkin esim. Helsingin keskustassa on oma fiiliksensä, kun valo tulee taloista/julkisivuista ja katuvaloista ja muuten on pimeää. Kylmyyttä en missään nimessä tietenkään kaipaa pimeyden kumppaniksi.

Olen aina jostain syystä tehnyt opintoihin ja nyt jatko-opintoihin liittyvät kirjoitushommat öisin ja jotenkin valoisina kesäöinä on vaikea päästä fiilikseen – edes kaihtimilla ja verhoilla – samalla tavalla kuin pimeinä öinä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Vettä pitäisi noin tunnin kuluttua ruveta tulemaan, mutta ukkoset olisi Forecan mukaan kokonaan peruttu.

No kohtahan sen näkee.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hämmentävä tilanne kyllä, kun klo 7 aikaan aamulla lämpöä 23 astetta ja Forecan mukaan lämpötila laskee jatkuvasti, kunnes klo 13 aikaan pitäisi olla 18 astetta.

En muista, että olisin koskaan aiemmin noteerannut tilannetta, missä aamuseiskan aikaan lämpötila on korkeampi kuin koko päivänä siitä eteenpäin.
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Oulussa 31 astetta ja ilmeisesti täälläkin alkaa hellittää iltaa kohden. Ei siinä, vois mun puolesta jatkua vaikka kuukauden.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Oulussa 31 astetta ja ilmeisesti täälläkin alkaa hellittää iltaa kohden. Ei siinä, vois mun puolesta jatkua vaikka kuukauden.
Barcelonassa näyttäisi ainakin tämä ja ensi viikko olevan sitä n. 30 astetta ja eiköhän se niillä nurkilla pyöri. Sinne vaan!
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Barcelonassa näyttäisi ainakin tämä ja ensi viikko olevan sitä n. 30 astetta ja eiköhän se niillä nurkilla pyöri. Sinne vaan!
Barcelona on kyllä hyvä paikka. Kaljaakin kaupoista sai vaikkei ikää niin ikään ollutkaan tuolloin.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hämmentävä tilanne kyllä, kun klo 7 aikaan aamulla lämpöä 23 astetta ja Forecan mukaan lämpötila laskee jatkuvasti, kunnes klo 13 aikaan pitäisi olla 18 astetta.

En muista, että olisin koskaan aiemmin noteerannut tilannetta, missä aamuseiskan aikaan lämpötila on korkeampi kuin koko päivänä siitä eteenpäin.
Kesällä tuo on aika harvinaista, mutta talvella hyvinkin tavallista. Muistan esimerkiksi kerran (no tästä on kyllä jo yli 20 vuotta aikaa, mutta lievemmässä mittakaavassa ei ole kuitenkaan harvinaista) kun aamulla oli kouluun lähtiessä +3 astetta ja satoi vettä, iltapäivällä koulusta tullessa -9 astetta ja pyrytti lunta.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hämmentävä tilanne kyllä, kun klo 7 aikaan aamulla lämpöä 23 astetta ja Forecan mukaan lämpötila laskee jatkuvasti, kunnes klo 13 aikaan pitäisi olla 18 astetta.

En muista, että olisin koskaan aiemmin noteerannut tilannetta, missä aamuseiskan aikaan lämpötila on korkeampi kuin koko päivänä siitä eteenpäin.

Puhaltaa vain tämä myrsky edellään sitä eilistä kuumaa ilmamassaa kohti pohjoista. Ja samalla kylmä rintama nostaa viileää tilalle.

Torniossa mitattu melkein 32 raatia tänään ja Rovaniemelläkin mitattu vielä klo 20.00 28 raatia.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Annetaan nyt posia tämän ainaisen marmattamisen(i) sijaan, eli tänään etenkin oli oikein mukava kesäilma. Lähdin loman kunniaksi vähän päiväkaljoille ja sitten tein pikku sightseeingin paatilla aistien meri-ilmaa ja Helsingin edustan saaria. Turistimoodi toi monta uutta tiedonjyvästä uus-helsinkiläiselle. On tämä kaunis kaupunki myös mereltä käsin ja etenkin niin.
 
Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mä taas odotan kolmatta päivää koska olisi sopiva hetki pyörälenkille. Nyt kerkisin jo ulos kun keittiön ikkunasta paistoi aurinko. Paskat, sama peli jatkui kuin taikaiskusta. Ruohokin tarttis joskus leikata, mutta vedenpaskaahan se näyttää lupaavan huomiseksikin, kun töistä pääsee.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tässä aivan erinomainen kirjoitus menneestä säätapahtumasta. Selitetty myös hyvin, mistä ainesosista rajuilmat syntyvät.

Kirjoittaja on Suomen paras äärisään asiantuntija ja Ilmatieteen laitoksen valmiuspäällikkö.

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tässä aivan erinomainen kirjoitus menneestä säätapahtumasta. Selitetty myös hyvin, mistä ainesosista rajuilmat syntyvät.

Kirjoittaja on Suomen paras äärisään asiantuntija ja Ilmatieteen laitoksen valmiuspäällikkö.

Kaiken tämän jälkeen voi kysyä, olivatko varoitukset ja vuolas rajuilmapuhe vailla perusteita? Allekirjoittaneen vahva käsitys on, että meteorologit olisivat toimineet suorastaan rikollisesti, ellei voimakkaiden rajuilmojen mahdollisuudesta olisi puhuttu mitään. Ammattikuntamme saa usein kritiikkiä ylivaroittamisesta, josta meteorologien tuleekin yleisellä tasolla kantaa huolta. Lahjan-päivän 2023 tilanne ei kuitenkaan kuulu tähän kategoriaan, ja tätä voi perustella pelkästään 7.8.2023 vallinneiden olosuhteiden äärimmäisyydellä.

Niin. Näitä on helppo arvostella omalta sohvalta. Heittää nettimeemiä toisensa perään.

Mutta siellä puolella, jossa koitetaan tulkita koko tätä juttua ei moista luksusta ole.

Ja mielestäni median osuus tässä kaikkine click me-otsikointineen on myös niin syvältä kuin olla voi. Jonain päivänä joku näistä realisoituu. Ja mun pahin pelkoni on että meteorologien ja asiasta eniten tietävien varoitukset menevät silloin kuuroille korville.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Kirjoittaja on Suomen paras äärisään asiantuntija ja Ilmatieteen laitoksen valmiuspäällikkö.

Kyllä. Sivusto on huikea ja oli ennusteet loistavia ennen vanhaan, kun olivat aktiivisempia.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tuli ajeltua tänään vähän pidempi rundi Etelä-Suomea ja jonkin verran näkyi pelloilla puimureita. Tuo on tietysti vaan yksi ammatti, jossa säällä on vaikutusta, mutta palautti kyllä hyvin mieleen sen, ettei oikein tavallisena pulliaisena kehtaa ilmoista valittaa. Menee vähän uuteen perspektiiviin jos meni lomaviikko pilalle viime viikolla. Puhumattakaan vaikka Norjan ja Ruotsin tulvista. Onneksi ensi viikolle näyttää pitkät ennusteet poutaantuvia päiviä! Elokuu on itselleni ilmaston puolesta mukavinta aikaa. Aamut ja illat ovat raikkaita, mutta silti lämpöä yleensä päivisin riittää.
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Juu, ja illat pimeitä. Komeeta istua terassilla ja kattella yötä. Täällä näkyy noi laivatkin, valomerta kerrakseen. Ja tänä yönä, hyvät veljet ja siskot, näkyy persee...perseidit. Nautitaan, kun kerran taivas sees. Elokuu on hieno kuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös