Mä ainakin lähtökohtaisesti nautin säästä kuin säästä. Okei, se loka-joulukuun ”+1 aste ja vettä vihmoo metritolkulla vaakatasossa päin nassua” -keli ei saa varsinaisesti hymyilemään, mutta noin muuten. Saa olla helvetin helteitä ja Siperian pakkasta; sää on pukeutumiskysymys. Tähän mennessä yksikään keli ei ole ainakaan mua estänyt lähtemästä pihalle, jos pihalle on pitänyt mennä. Monesti se on vain asenteesta kiinni.
Samalla, vaikka itse osaan nauttia näistä neljästä vuodenajasta, niin osaan myös ymmärtää niitä, joille esim. helteet tai kevättalven pääkallokelit eivät ole helpoin rasti. On ihan selvää, että kaikilla ei ole edes mahdollisuutta lepuuttaa ilmalämpöpumpun alla kuumimman paahteen aikana, vaan siitä kerrostaloyksiöstä löytyy tasan yksi ikkuna, joka sekin osoittaa lounaaseen. Tai että Justiina 97-v ei pääse rollaattorin kanssa maaliskuussa kauppaan, kun katu on rapun ovelta asti peilijäässä. Tai että maasto on jo juhannuksena rutikuivaa, kun edelliset vesisateet tulivat huhtikuussa, ja kaivot huutavat heinäkuussa hoosiannaa, kun sitä vettä ei ole kahta ukkosmyrskyä lukuunottamatta tullut vielä silloinkaan. Tiedostan ja ymmärrän. Ja silti nautin näistä keleistä, koska en niihin omalla panoksellani pysty tasan yhtään vaikuttaa. Vaihtoehtoisesti voisin valittaa kesällä kuumasta, talvella kylmästä ja keväällä ja syksyllä märästä. Vittuuntua siitä, että koskaan ei ole juuri senhetkiseen mielentilaan täydellinen keli. Lopputulos olisi sään osalta sama, mutta lietsoisin vain itseni apatiaan.
