Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 162 952
  • 10 133

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sitä olisi maanantain ja tiistain aikana kulkemassa Suomen eteläpuolitse matalapaine, jonka sateet ovat näillä näkymin leviämässä osaan etelä-Suomea. Tuo kaikista tiukimman lumisateen alue näyttää aika pieneltä malleissa, joten tarkka osumaa täytyy taas odotella, mutta tuossa voi lumikertymät olla ihan reiluja taas.

Nyt just tällä hetkellä euro mätkäisisi sen Pirkanmaalle, mutta katsellaan. Nämä on just sitä materiaalia, joka monta kertaa selviää ihan kalkkiviivoilla vasta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joo, näyttäisi tällä hetkellä meille koko tiistaille lumisadetta. Itse asiassa maanantai-illasta keskiviikkoaamuun saakka. Ihan ok, sen verran tässä pukkasi jo hiekkaa näkyviin ja samalla siistitty piha ruudinjäämistä eilisen jäljiltä.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja tuon matalan jälkeen näyttäisi olevan edessä muutaman päivän mittainen kuiva, kylmempi pakkasjakso.

Polaaripyörteeseen näyttäisi olevan myös tulossa tammikuun alkupuoliskolle häiriö, joka ainakaan näillä näkymin vielä ei ole ole polaaripyörteen hajoamista aiheuttamassa.

Mutta pitkällä jänteellä voi olla edesauttamassa pikemminkin kylmän kuin lämpimän suuntaan kallistuvia kelejä. Jää nähtäväksi. Kuitenkin sellainen seurattava kuvio nyt.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
2016 marraskuullahan oli täysi talvi, mutta se lähti kokonaan, kun lunta satoi sulaan maahan paljon.
Tuolloin tulikin autettua erästä nuorta äitiä kun hän pyrki bussipysäkille. Lapsen oli ottanut syliin ja koitti repiä kärryjä perässä yhdellä kädellä. Tein päivän hyvän työn ja menin vetämään kärryt sopivalle etäisyydelle siitä mihin bussi pysähtyy. Aura ei ollut kerennyt sitä pysäkkiä avaamaan, vaikka enää ei pyryttänytkään. Ja sitten se lumi katosi.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Tuolloin tulikin autettua erästä nuorta äitiä kun hän pyrki bussipysäkille. Lapsen oli ottanut syliin ja koitti repiä kärryjä perässä yhdellä kädellä. Tein päivän hyvän työn ja menin vetämään kärryt sopivalle etäisyydelle siitä mihin bussi pysähtyy. Aura ei ollut kerennyt sitä pysäkkiä avaamaan, vaikka enää ei pyryttänytkään. Ja sitten se lumi katosi.

Vajaa pari viikkoa kesti silloin, mutta lähti tosiaan täysin. Oli niin aikainen sade, että sula maa vei lumet lopulta kokonaan. Pk-seudun koko latuverkkokin oli käytössä siinä jo marraskuun puolivälissä, mikä oli täysin poikkeuksellista.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Alkoi eilen pikkuhiljaa olemaan etelässä hyvä sää poluilla ja liikenteessä, mutta nyt sitten taas loskalunta sellanen setti, että hankaloittaa selkeesti liikkumista kaikkialla. Ei ois kyl tarvittu tätä.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Onhan tää ollut taas yhtä luistelua kaikki liikkuminen...
Perjantaina tuli lunta oikein kunnolla, lauantaiksi lauhtui plussalle ja suntaitaita vasten yöllä tuli sitten taas vettä oikein kunnolla ennenkuin alkoi pakastua => kaikki auratut pinnat ihan kirkkaalla jäällä.
Sunnuntaina koirien kanssa piti käydä lenkillä kieli keskellä suuta, että pysyi pystyssä, vaikka meillä nastakengät olikin jalassa ja koiratkin kulkivat kiltisti ihan aurausvallien reunoja, ettei tullut nk. bambi liukkaalla jäällä -ilmiötä - viisaita otuksia. Eilen tiet olivat onneksi jo hiekoitettuja ja sain oman pihankin auttavasti siihen kuntoon, ettei tarvitse joka paikassa liukastumista pelätä.
Noh, nyt sitten odotellaan parinkympin pakkasia...
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Forecan tämän aamun ennusteen mukaan Etelä-Pirkanmaalla tulisi tämä päivä mukaanluettuna seuraavan kymmenen vuorokauden aikana sellaiset 35 senttiä uutta lunta. Luotan siihen, että totuus ei ole noin armoton.
 
Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Mikä on Etelä-Pirkanmaa? Ei ainakaan Valkeakoskelle luvata lunta. Omiin silmiin näissä ennusteissa tuppaa olemaan ns. wet biasia aika reilusti. Kangasalan puolelle ennustettiin vielä viikonloppuna tälle päivälle 15 sentin pyryä mutta totuus oli pari senttiä kevyttä pakkashöttöä. Juuri sillä rajalla, että jaksaako sitä lähteä edes kolailemaan. Tulisi nyt edes sen verran, että saisi ladut ajettua kuntoon.
 
Valkeakoski nimenomaan.

Forecan kymmenen päivän ennusteesta kyse. Nyt on muutettu pykälää inhimillisempään suuntaan, kun kokonaismäärä on pudonnut 20 senttiin.

Tuo seilaa jatkuvasti. Ensi viikolla tulisi seuraava lumisade tämän hetken perusteella tiistain ja keskiviikon aikana.

Ilmatieteenlaitos on taas sitten vähän toisilla linjoilla, mutta kyllä siellä jotain lumisadetta näkyy malleissa ensi viikon puolivälin jälkeen.

Mutta kuten todettua, nyt mallit tuntuvat olevan varsin epätarkkoja. Ollaan ilmeisesti vähän rajamailla sen suhteen, että minkä reitin matalapaineet lopulta valitsevat...
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@Sistis,

Ei kannata mennä vielä asioiden edelle.

Toki tässä näillä näkymin ollaan palaamassa jälleen matalapaineiden reitille tämän muutaman päivän kylmemmän jakson jälkeen.

Mutta ne ennusteet tarkentuvat taas ajan kanssa.

Mutta tasan niin kauan kun tuota läntistä, Atlanttista nk. Zonaalivirtausta piisaa, piisaa mataliakin. Tasan niin kauan kun piisaa matalia, piisaa lumi - ja räntäsateitakin.

Nykyään näissä on vielä ilmaston lämpenemisen myötä sitä kosteutta enemmän joten lumimäärien kasvu on ihan odotettavissa oleva kuvio talvien lämmitessä.
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@Sistis,
Nykyään näissä on vielä ilmaston lämpenemisen myötä sitä kosteutta enemmän joten lumimäärien kasvu on ihan odotettavissa oleva kuvio talvien lämmitessä.

Ei kun runsaat lumimääräthän vain antavat ponnen mennä Twitteriin laukomaan näitä "öhö-öhö, ilmastonmuutos peruttu" -juttuja.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Forecan tämän aamun ennusteen mukaan Etelä-Pirkanmaalla tulisi tämä päivä mukaanluettuna seuraavan kymmenen vuorokauden aikana sellaiset 35 senttiä uutta lunta. Luotan siihen, että totuus ei ole noin armoton.

Olen ihan järjestään laittanut merkille että Foreca tuppaa reilusti yliarvioimaan sademääriä ja ne korjaantuvat sitten ajankohdan lähestyessä, ilmatieteenlaitos ennustaa paremmin kun mennään 5-10 päivän ennustuksiin.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Olen ihan järjestään laittanut merkille että Foreca tuppaa reilusti yliarvioimaan sademääriä ja ne korjaantuvat sitten ajankohdan lähestyessä, ilmatieteenlaitos ennustaa paremmin kun mennään 5-10 päivän ennustuksiin.

Samaa olen itsekin havainnut. Mutta takaraivossa on joku yksittäinen tapaus, jossa Foreca ennusti pitkään kunnon lumipyryä, ja Ilmatieteenlaitos oli paljon inhimillisemmällä kannalla, kunnes paria päivää ennen pyryä sekin kääntyi Forecan kannalle.

No, tuo oli se säännön vahvistava poikkeus, mutta silloin se jäi mieleen, kun lumipyry osui sellaiseen ajankohtaan, jossa odotti jo kärsimättömänä lumien sulamista...
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
No, tuo oli se säännön vahvistava poikkeus, mutta silloin se jäi mieleen, kun lumipyry osui sellaiseen ajankohtaan, jossa odotti jo kärsimättömänä lumien sulamista...

Viime talvena ainakin oli pari tällaista infernoa ja niinhän sitä lunta sitten olikin toista metriä. Ei paljon naurattanut. Olikohan tuo eilinen/viime öinen lumisade ainut jossa ennuste kääntyi kerrankin niin ettei Keski-Suomeen tullut lopulta juuri mitään. Kahden viime talven lumitraumojen takia kyttään noita sade-ennusteita kuin jotkut pörssisähköä konsanaan.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
On säitä pidellyt, joo. Tänään olen tehnyt lumitöitä yli kaksi tuntia.
Tästä tuli mieleeni, että mittailin kulutusta ja askeleita toissa ja viime talvena. Tunti väännettynä reippaaseen tahtiin oli about 500 kCal kulutus ja 5000 askelta. Muutamaan otteeseen tuli väännettyä kolme tuntia lunta paikoilleen, mutta useimmiten 1-2 tuntia.

Täksi talveksi hommasin mönkijän. Tai pihaa kolailen jonkin verran edelleen, koska saa siistimpää jälkeä ei kaikkialle kykene mönkijällä, mutta tietä varten se on oiva vempele.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Noin ensimmäistä kertaa tänä talvena alkaisi malleissa olla merkkejä vähän potentiaalisemmasta stratosfäärin lämpiämisestä tammikuun jälkimmäiselle puoliskolle.

On toki vielä matkaa siihen, että tuo hajoittaisi napapyörteen osiksi ja kääntäisi zonaalituulet itään, mutta kuitenkin jotain jota alkaisin hieman pitää silmällä.

Nyrkkisääntönä, sikäli mikäli tuo menee läpi, menee sitten yleensä pari viikkoa siihen, että vaikutukset alkavat näkyä maan pinnalla.

Eli jos tuo nyt tapahtuisi, on helmikuun alkupuoliskolla sitten se varsinainen h-hetki niille kylmille.

Ja toinen nyrkkisääntö, siinä tilanteessa ei sitten puhuttaisi mistään muutaman päivän kylmästä jaksosta (jonka nyt siis aiheuttaa matalien eteläisempi reitti). Vaan siitä, että tuo katkaisisi lämpimän läntisen virtauksen matalapaineineen vallan.

Saattaisi mennä viikkoja kylmän, itäisen virtauksen kanssa.

Mutta vielä on epävarmaa. Seuraillaan tilannetta kuinka kehittyy.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Puhutaanko näissä kuinka laajoista kylmän alueista?

Pannut merkille sen että vaikka Pohjolassa on kylmää ja ehkä tuuletontakin niin hinta pysyy hanskassa jos vain K-Euroopassa lämpö pysyy maltillisena. Kuten juuri tällä viikolla. Toki pitkä kylmä jakso lisää täällä painetta henkilökohtaiseen kulutukseen, mutta ehkä parempi noin kuin se mitä koettiin joulukuun alusta puoleen väliin.

Ja tilannehan muuttuu jos kylmä ulottuu Italia/Espanja-linjaan asti ja kestää viikkoja.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Puhutaanko näissä kuinka laajoista kylmän alueista?

Laajoista pahimmillaan.

Lähivuosilta se tunnetuin esimerkki löytyy talvelta ja keväältä 2018. Mediahan tuon tapansa mukaan risti "Beast From The Eastiksi". Hyvä osa Euroopasta aina Brittein saaria myöden.

Sen verran tuoreessa muistissa tuo, että olihan meilläkin jatkuvassa korkeapaine-kelissä useamman asteen tavanomaista kylmempi helmi- ja vielä maaliskuukin.

Mutta, otetaan vielä hyppysellä suolaa tosiaan ja katsotaan miten tilanne elää.

Mutta pientä heads uppia. Voihan tämä toki kuivua ihan kasaankin vielä.
 
K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Eli jos tuo nyt tapahtuisi, on helmikuun alkupuoliskolla sitten se varsinainen h-hetki niille kylmille.
Saisi tulla kylmät kyllä helmikuun loppupuolelle aikaisintaan, sillä silloin jo auringon lämpö puree pakkasilta pahimman terän pois keskipäivän aikaan. Tietysti parasta jos paukkupakkasia ei tulisi ollenkaan, mutta tokkopa niin onnellisesti voi käydä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta vielä on epävarmaa. Seuraillaan tilannetta kuinka kehittyy.

Kyllähän sen jo tietää. Useampi viikko etelässäkin sellaista -25 asteen pakkasta. Helvetin kylmä helmikuu ja OL3 auttaa vain hetkeksi.

En minä tiedä, että meneekö se noin. Mutta alan jo manata etukäteen, niin on sitten henkisesti vähän valmiimpi.
 
Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllähän sen jo tietää. Useampi viikko etelässäkin sellaista -25 asteen pakkasta. Helvetin kylmä helmikuu ja OL3 auttaa vain hetkeksi.

En minä tiedä, että meneekö se noin. Mutta alan jo manata etukäteen, niin on sitten henkisesti vähän valmiimpi.

No älä nyt vielä toivoa menetä:)

Tuosta on askel sun toinenkin siihen, että oikeasti tulee ne kylmät.

Ja lisätään tähän nyt, että ens viikko todnäk "nautitaan" taas loskamoskapaskasta.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eihän se ole enää kuin pari kuukautta, niin aletaan jo olemaan kevään korvilla. Huomenna hienoa talvisäätä tulossa.

Mitä tahansa nyt tuleekaan, niin nuo tosi kovat pakkaset on siitä ikäviä, että auton käynnistymisen kanssa saa jännitellä. Toivottavasti niitä ei tulisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös