Mainos

Hienoa säätä pidellyt?

  • 1 163 465
  • 10 133

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvä vastaus. Nyt ei kyllä ollut mistään kuuroista kyse eikä edellisenä päivänä ollut hajuakaan sateesta. Mutta noinhan sen täytyy olla. Eihän ne huvikseen väärin ennusta.

Joo. Noihin yleensä mahtuu jatkuvamman sateen alueitakin. Ja plus tuollaisen kuurosateisen alueen alle joutuminen on muutenkin sitä, että yleensä kuuroja sitten syntyy samalle alueelle toinen toisensa perään ja sadekin tuntuu silloin äkkiä vaan siltä jatkuvalta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Hyvä vastaus. Nyt ei kyllä ollut mistään kuuroista kyse eikä edellisenä päivänä ollut hajuakaan sateesta. Mutta noinhan sen täytyy olla. Eihän ne huvikseen väärin ennusta.

Ja hieman karrikoiden muistellaanpas nyt edellistä talvea,kulunutta kevättä ja vaikka eilistä.

Jos sadealueita liikkuu Suomen lähistöllä puhumattakaan Suomesta niin voit olla vakuuttunut että Jyväskylään osuu.

Jyväskylä on ollut omassa mielessäni Suomen sadepääkaupunki jo vuosia. Sataa usein ja aivan saatanasti sitten sataakin. Eilenkin piti säätutkan mukaan sade loppua klo 16-17. Ja mitä paskaa,tuhuutti vettä klo 20 korville saakka.

Ja eiköhän tuo sama kuurorumba ala taas viimeistään klo 14 korvilla. Nurmikonleikkuuseen ennen sitä muttei vielä pysty kun läpimärkää on.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ja eiköhän tuo sama kuurorumba ala taas viimeistään klo 14 korvilla. Nurmikonleikkuuseen ennen sitä muttei vielä pysty kun läpimärkää on.

Tuolta Forecan sivustoltahan löytyy tuo 3 vrk:n sade-ennuste animaatio ja tuota nyt käyttelen kun mulkoilen mihin suuntaan näitä sateita ennustellaan. Nyt tänään voisi sanoa, että rannikkoseutua lukuunottamatta koko Suomi on kuuroherkän alueen alla. Niin Jyväskylän kuin Tampereenkin seuduille on odotettavissa sateita, joissa on ukkostakin mukana.

Eli voi tulla ihan kunnolla vettä tänään ajoittain. Illaksi näyttäisi toki selkenevän sitten.
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oikeastaan eniten näissä ns. harmittaa se, että jos iltapäivälehtien otsikoita katsoo kesällä niin aina viikon päästä on helvetin hyvä keli. Ja sitten kun ei olekkaan niin viikon päästä taas on. No on tässä nyt parina kesänä niitä hyviäkin kelejä ollut.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ja hieman karrikoiden muistellaanpas nyt edellistä talvea,kulunutta kevättä ja vaikka eilistä.

Jos sadealueita liikkuu Suomen lähistöllä puhumattakaan Suomesta niin voit olla vakuuttunut että Jyväskylään osuu.

Jyväskylä on ollut omassa mielessäni Suomen sadepääkaupunki jo vuosia. Sataa usein ja aivan saatanasti sitten sataakin. Eilenkin piti säätutkan mukaan sade loppua klo 16-17. Ja mitä paskaa,tuhuutti vettä klo 20 korville saakka.

Ja eiköhän tuo sama kuurorumba ala taas viimeistään klo 14 korvilla. Nurmikonleikkuuseen ennen sitä muttei vielä pysty kun läpimärkää on.
Miten minulle on jäänyt vähän päinvastainen kuva, eli ettei vettä tule vaikka olisi "luvattu" (eli ennustettu, kuten tuossa ylempänä ihan ansiokkaasti muistutettiin). Päijänne tekee kyllä todella paljon etenkin ukkosmyrskyjen suhteen, muistelisin että monesti odottanut jännityksellä paukkeen alkamista ja sitten koko myräkät katoaa rintaman päästyä Päijänteen ylle, vaikka Muuramessa tai Vaajakoskella olisi ollut millaiset hulinat.

Luonnon kannalta ollut kyllä uskoakseni melko optimaalinen kesän alku, vaikka toki pirun pitkään meni odotellessa sitä alkamista. Ihmetyttää kyllä suunnattomasti itseäni miten matalalla vedenpinnat on kun miettii talven lumimääriä. Toisaalta eihän se metrikään höttölunta kovin paljoa vettä sisällä ja kinokset säilyivät kuivina todella pitkälle kevääseen että ehkä mielikuva ei sitten vastannut edes liki todellista lumikuormaa (tai tarkemmin odottavaa vesikuormaa).
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Yksi shortsipäivä edellispäivänä välissä ja taas sai repiä takin päälle. Tiukassa on kesän todellinen alku.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tänään on vissiin aika lämmin. Hellerajankin uhotaan rikkoontuvan.
Varmaan rikkoutuisi, jos paistaisi. Ohut piliviverho taitaa vaan leijailla koko eteläisen Suomen yllä. Idässä kai selkeämpää. Erikoinen kesä kyllä, niin hajutonta ja mautonta keliä pitänyt ettei paljon jälkipolville jää kerrottavaa. Aina vaan se 16-22°c ja sillä selvä. Välillä satelee.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Varmaan rikkoutuisi, jos paistaisi. Ohut piliviverho taitaa vaan leijailla koko eteläisen Suomen yllä. Idässä kai selkeämpää. Erikoinen kesä kyllä, niin hajutonta ja mautonta keliä pitänyt ettei paljon jälkipolville jää kerrottavaa. Aina vaan se 16-22°c ja sillä selvä. Välillä satelee.
No itseasiassa nyt on ollut ainakin omaan mieleen mitä mainioimmat kesäkelit. Juuri tuollaista +20 molemmin puolin ja sitten hento tuulenvire vielä päälle.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On kivaa keliä joo, mutta tylsähköä. Vähän kuin joku marraskuun arkipeli tai Toyota. Kyllä se toimii, mutta ei siitä elämystä saa.
Jos vaihtoehtona on negatiivinen elämys, niin otan "kivan ja tylsän" kelin sata kertaa sadasta.

Kyllä ne helteetkin sieltä ehtii vielä tulla.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänään on vissiin aika lämmin. Hellerajankin uhotaan rikkoontuvan.

On kyllä loistava keli. Ainakin Turussa, jossa olen viikonloppua viettämässä. Eilen tuli istuskeltua rauhallisella terassilla, ja täydellinen "keskieurooppalainen iltatunnelma" vallitsi säätä myöten. Äskettäin tuli käytyä parin kilometrin kävelylenkillä, ja siihen tuo keli oli oikein Passeli. Minä nautin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tästä ei ilmat enää parane. Lämmintä, mutta ei kuitenkaan niin kuumaa, että haittaisi ulkona liikkumista ja touhuamista mitenkään.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tästä ei ilmat enää parane. Lämmintä, mutta ei kuitenkaan niin kuumaa, että haittaisi ulkona liikkumista ja touhuamista mitenkään.

Vähän sellainen rinse and repeat-kuvio meneillään. Joka päivä hujan hajan ympäri Suomen kuuroja, jotka sitten kuivahtavat iltaisin. Joku päivä laajemmalla alueella ja toisena päivänä sitten vähän kuivempaa yleisesti.

Ollaan Atlanttisen suihkuvirtauksen vaikutuspiirissä ja tässä pysytään myös. Näillä asetuksille pitkiä helleputkia on koko tavalla turhaa toivoa - ei tule. Joku päivä voi sitten olla niin lämmin, että käväistään nopeasti hellerajalla, mutta se olis sitten siinä.

Suursätila-kuvio ei myöskään isommin ole pitkäaikaisissa malleissa elämässä, mikä sinällään ei ihme ole. Tuon suihkuvirtauksen alle kun jäädään, siihen juututaan.

Viimeksi sellainen ihme kuin täysin hellepäivätön kesäkuu nähtiin vuonna 1993. Saas nähdä, toistuuko. Mallit ovat ainakin kohdallaan tuon toistamiseen nyt.

Ja ei sillä, että valittaa jaksaisin, eilen kunnon patikkaretki luonnossa ja olihan keli todella komea. Tänään virvelit mukaan ja yökalaan.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mun puolesta voi sataa ja olla kylmä vaikka koko kesän muutoin, kunhan juhannuksena olisi hyvä keli. Helteitä ei ole pakko olla silloinkaan, mutta sateet voisi jäädä väliin.

@Rinksu Miten käy?
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Katsoin juuri Forecan 10 päivän ennusteen Satakunnan seutuville. Näillä näkymin ei edes +20 rikkoudu yhtenäkään päivänä. Vaan eipä se toisaalta haittaa. Tällainen 15-18 lämpöastetta on just passeli. Heinäkuussa ehkä muutama hellepäivä,mutta sitten voidaakin jo pikkuhiljaa lisätä vaatetusta kohti syksyä.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mun puolesta voi sataa ja olla kylmä vaikka koko kesän muutoin, kunhan juhannuksena olisi hyvä keli. Helteitä ei ole pakko olla silloinkaan, mutta sateet voisi jäädä väliin.

@Rinksu Miten käy?

Yksittäisen paikkakunnan sään ennustaminen parin viikon päähän tällaisessa epävakaassa säässä on täyttä hakuammuntaa.

Mutta noin yleisesti, tuolle jussi-viikolle sekä p-amerikan puolen että euroopan puolen malleissa on selkeä signaali matalapaineesta Skandinavian päällä.

Eli siis sateista jussin tienoota olisi luvassa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Miten minulle on jäänyt vähän päinvastainen kuva, eli ettei vettä tule vaikka olisi "luvattu" (eli ennustettu, kuten tuossa ylempänä ihan ansiokkaasti muistutettiin). Päijänne tekee kyllä todella paljon etenkin ukkosmyrskyjen suhteen, muistelisin että monesti odottanut jännityksellä paukkeen alkamista ja sitten koko myräkät katoaa rintaman päästyä Päijänteen ylle, vaikka Muuramessa tai Vaajakoskella olisi ollut millaiset hulinat.

Luonnon kannalta ollut kyllä uskoakseni melko optimaalinen kesän alku, vaikka toki pirun pitkään meni odotellessa sitä alkamista. Ihmetyttää kyllä suunnattomasti itseäni miten matalalla vedenpinnat on kun miettii talven lumimääriä. Toisaalta eihän se metrikään höttölunta kovin paljoa vettä sisällä ja kinokset säilyivät kuivina todella pitkälle kevääseen että ehkä mielikuva ei sitten vastannut edes liki todellista lumikuormaa (tai tarkemmin odottavaa vesikuormaa).

Veikkaisin, että ihmisiä aika usein hämää väärinkäsitys noista sadesymboleista. Todella moni tuntuu luulevan, että yksi pisara tarkoittaa vähäistä sadetta, kaksi kohtalaista ja kolme rankkaa. Mutta näinhän se ei ole. Yksi tarkoittaa mahdollista sadetta, kaksi ajoittaista ja kolme jatkuvaa. Eli voisi ehkä ajatella noita sateiden todennäköisyyksinä.

Noista vesistöjen vaikutuksista ukkosiin: olen itsekin havainnut, että hyvin usein Pirkanmaalla etenkin etelästä tulevat lähtevät menemään joko Pyhäjärven ja Näsijärven länsipuolelta tai sitten Roineen ja Längelmäveden itäpuolta. Kuitenkin täällä ihan ymmärtääkseni asiaa oikeasti tuntevat henkilöt perehdyttivät ansiokkaasti maallikoita, että oikeasti tuo on myytti. Vesistöillä ei ole vaikutusta ukkosten kulkuun. Omat havaintoni väittävät toista, mutta en minä silti käy asiassa vastaankaan väittämään. Sattuma ja oman muistini valikoivuus taitavat selittää tuota.

Luonnon kannalta tämä on ollut nyt kohtuullinen kevät ja alkukesä. Nyt kuitenkin toivoisin jopa minun makuuni viileää kesää, koska Uudellamaalla sijaitsevassa metsässäni oli hiljattain merkkejä kirjanpainajista. Viileä kesä saattaisi pitää kannan kurissa tai jopa karsia sitä, mutta lämmin sexiwau-käristyskupoli-kesä voi tarkoittaa tuhojen reipastakin pahenemista. No, sitä varten on metsävakuutus...
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Pitääkö tässä siis varautua kylmään kesäkuuhun vai peräti kylmään kesään?
No tuskin kesäkuuhun, kun nyt on jo 12.6. ja ainakin täällä Helsingissä on nyt vedetty viikon verran oikein miellyttävässä lämmössä ja ennusteen mukaan saadaan vielä ainakin viikko samaa lisää.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vähän sellainen rinse and repeat-kuvio meneillään. Joka päivä hujan hajan ympäri Suomen kuuroja, jotka sitten kuivahtavat iltaisin. Joku päivä laajemmalla alueella ja toisena päivänä sitten vähän kuivempaa yleisesti.

Ollaan Atlanttisen suihkuvirtauksen vaikutuspiirissä ja tässä pysytään myös. Näillä asetuksille pitkiä helleputkia on koko tavalla turhaa toivoa - ei tule. Joku päivä voi sitten olla niin lämmin, että käväistään nopeasti hellerajalla, mutta se olis sitten siinä.

Suursätila-kuvio ei myöskään isommin ole pitkäaikaisissa malleissa elämässä, mikä sinällään ei ihme ole. Tuon suihkuvirtauksen alle kun jäädään, siihen juututaan.

Viimeksi sellainen ihme kuin täysin hellepäivätön kesäkuu nähtiin vuonna 1993. Saas nähdä, toistuuko. Mallit ovat ainakin kohdallaan tuon toistamiseen nyt.

Ja ei sillä, että valittaa jaksaisin, eilen kunnon patikkaretki luonnossa ja olihan keli todella komea. Tänään virvelit mukaan ja yökalaan.

Upeaa, jos "juututaan" tällaiseen säätilaan.

Loistava ulkoilukeli, loistava keli tehdä melkein mitä vaan. Ei kuuma, ei helteen ahdistusta ja vanhusten sairaalajonoja. Ja välillä sen verran vettä, että luontokin pysyy elossa.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Viime vuoden kaltainen kuukauden hellejakso olisi aivan loistavaa. Sellaista odotellessa. Silloin sielu ja keho lepäisi. Mutta taitaa tänä vuonna jäädä haaveeksi. Mitä kuumempaa sitä parempaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös