Mainos

Hermes 2022–2023

  • 111 392
  • 342

Globe

Jäsen
Kyllä, ihan hienoa. Kaiken kentän ulkopuolisen hienouden lisäksi olisi kiva, että kahdeksan vuoden tauon jälkeen tääläkin pelattaisiin yleisölle pudotuspelien toista kierrosta. Millään muulla ei ole itselle väliä. Tänään alkaa olla jo pienimuotoisen pakkovoiton paikkaa Joensuussa.
Itseä ainakin vituttaa suuresti tuo tapa millä sössittiin kotietu ja voitto sitä kautta.
Ottihan se tappio päähän kyllä. Nyt tulee balsamia haavoihin, hieno vierasryöstö !
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Kelpaa kauden ensimmäinen voitto Jokipojista ja varsinkin perjantain tappion jälkeen tää tuntuu erityisen hyvältä. Taas parin maalin johdossa alettiin miettiin ihan liikaa mitäjos asioita ja kolmannessa erässä Jokipojat paino kaasun pohjaan ja kävi lähellä johtomaaliakin. Tällä kertaa onnistuttiin puolustuksessa, saatiin voittomaaliks varsinainen tahtomaali ja osuttiin tyhjiinkin mikä ei ihan joka kerta oo onnistunut.

Plussaa siittäkin että oma kaksikko Heikkilä-Riihimäki otettiin mukaan. Ne tuo fyysisyydellä paljon eroa varsinkin Lohisaloon joka on aika pehmeä, ja nyt kun selkeesti ei vihelletä kovaa pelaamisesta niin sen kyllä näkee. Ens peliin saattaa tulla muutoksia jo ihan Paulaharjun takia. Jos pääosuma ja yhtään epäilystä että ei ois kunnossa niin nyt kun siellä on leveyttä sitä pitäs sitte käyttää.

Ja ei voi kyllä liikaa hehkuttaa Haukan otteita. 35 torjuntaa ja 15 viimisessä erässä, pari haamutorjuntaa ja hyvin löysi kiekon eteen.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Tuoretta jalkaa jäälle, Paulaharju katsomoon varmaan loukkaantumisen, mutta myös peliesitysten takia ei olisi mikään suuri vääryys.
 

Snoppen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
Tuoretta jalkaa jäälle, Paulaharju katsomoon varmaan loukkaantumisen, mutta myös peliesitysten takia ei olisi mikään suuri vääryys.
Paulaharju on viime aikoina pelannut erittäin hyvin. Kuuluu ehdottomasti kentälle tällä hetkellä!

Lauantain perusteella ei kyllä kannata vaihtaa mitään tällä hetkellä. Lohisalo, Yliniemi ja Herrala ovat ihan hyviä pelimiehiä, mutta niillä ei vaan riitä tällä hetkellä. Näissä peleissä tarvitaan fyysisyyttä, ja se puuttuu näiltä.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Täytyy kyllä tulla sanomaan että on valmentaja Poikonen saanut nuoren Hermes porukan hyvään iskuun. Pahoittelen mutta olen koko kauden "odottanut" koska alkaa taipua muttei saakutti taivu. Avauspelin 23.9 kävin paikan päällä kattomassa ja sanoin että tää oli ainoa tappio Hermekselle tällä kaudella mutta taiettiin hävitä kaikki.

Tsemppiä ja lyökäähä käsiä yhteen että Joensuu kaatuu. Kotietu on nyt takaisin ja paras kolmesta jälellä.
 

Globe

Jäsen
Täytyy kyllä tulla sanomaan että on valmentaja Poikonen saanut nuoren Hermes porukan hyvään iskuun. Pahoittelen mutta olen koko kauden "odottanut" koska alkaa taipua muttei saakutti taivu. Avauspelin 23.9 kävin paikan päällä kattomassa ja sanoin että tää oli ainoa tappio Hermekselle tällä kaudella mutta taiettiin hävitä kaikki.

Tsemppiä ja lyökäähä käsiä yhteen että Joensuu kaatuu. Kotietu on nyt takaisin ja paras kolmesta jälellä.
Poikonen on hyvä koutsi, eikä tuo joukkuekaan taida kovin huono olla. :)
Yks voitto pitää vähintään kotona ottaa, että sarja voidaan viedä.
 
Viimeksi muokattu:

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Poikonen on hyvä koutsi, eikä tuo joukkuekaan taida kovin huono olla. :)
Yks voitto pitää vähintään kotona ottaa, että sarja voidaan viedä.
Ei huono, mutta ei esimerkiksi Karuvaara näyttänyt viime kaudella lähellekään voittavan joukkueen ykkössentteriltä. Hienosti saatu tuosta hieman kärjettömästä (pl. Antti-Roiko) materiaalista kaikki irti.
 

Globe

Jäsen
Ei huono, mutta ei esimerkiksi Karuvaara näyttänyt viime kaudella lähellekään voittavan joukkueen ykkössentteriltä. Hienosti saatu tuosta hieman kärjettömästä (pl. Antti-Roiko) materiaalista kaikki irti.
Hyvä joukkuehenki, aito mahdollisuus tulosvastuuseen, onnistunut roolitus ja pelaajia motivoiva valmennus => toimiva JOUKKUE => tulos.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Jos en sitä ole jo sanonut, eikä kukaan ole nähnyt, niin miten vitussa voi olla, että joku Rautiainen on muka mestistason pelaaja?
Peliälyä ei ole, kuten ei käsiäkään.
Niin ja kiitos muuten siitä Kiekkopoikien 2-3 maalista vaan!
Ylitalokin on kankeampi kuin kivi..
No ei muuta kun vierasvoittoa hakemaan. Oli paskaa peliä kaksi viimeistä erää.
 
Suosikkijoukkue
Hermes
Jos en sitä ole jo sanonut, eikä kukaan ole nähnyt, niin miten vitussa voi olla, että joku Rautiainen on muka mestistason pelaaja?
Peliälyä ei ole, kuten ei käsiäkään.
Niin ja kiitos muuten siitä Kiekkopoikien 2-3 maalista vaan!
Ylitalokin on kankeampi kuin kivi..
No ei muuta kun vierasvoittoa hakemaan. Oli paskaa peliä kaksi viimeistä erää.
Rautiaisella tällä kaudella runkosarjassa 47 peliin tehot 6+25=31, että eiköhän tuo kaveri ihan mestispelaajan mitat täytä jos ihan vain karkeasti noihin tehoihin peilaa vai liekö sitten penkiltä huudettuja pisteitä kaikki. Olisihan tuolla useampikin jätkä voinut sen kiekon lyödä sisään kun tuhannen taalan paikkaa tarjotaan, mutta ei... Syytetään sitten vaikka sitä Rautiaista niistäkin. Vähän nyt valoja päälle, vaikka kuinka vituttaisikin.
 

Globe

Jäsen
Rautiainen on työteliäs pelaaja, pisteitäkin ihan hyvin tullut. Jäi harmittamaan 1-2 maalissa Lausniemen löysä puolustaminen sekä 2-3 maalissa pakkien munaus. Peterek olisi myös voinut tehdä tyhjästä paikasta 3-3. Mutta ei auta enää, seuraavat kaksi pitää voittaa jos aiotaan vielä eteenpäin.
 

SidTheKid87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Hermes, Centers
Noniin, tukkaan tuli ekalla kierroksella mutta olihan tämä kausi kuitenkin isosti +merkkinen. Nuori porukka, jolta ei odotettu mitään ja silti painelivat kotiedulla playoffeihin!

Valmennukselle täytyy nostaa hattua ja varmasti saavat ensi kaudellakin joukkueesta irti. Seurajohdon täytyisi nyt tehdä mahdollisimman monta jatkodiiliä, jotta saadaan jatkuvuutta tähän toimintaan.
 

Magnum-44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Eilisen Keski-Pohjanmaa lehden jutun perusteella ensi kauden joukkueen rakennus on jo hyvästi vauhdissa. Kymmenen sopparia tällä hetkellä kuulemma on (jatkosopimuksia ja uusiakin tehty) Vielä ei ole ajankohtaista soppareita julkaista vaan myöhempänä ajankohtana. Lausniemi on varma koska on ainoa jolla oli tehty soppari myös kaudelle 23-24 asti kun Kokkolaan palasi.
 

Bökki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Kärpät
Eilisen Keski-Pohjanmaa lehden jutun perusteella ensi kauden joukkueen rakennus on jo hyvästi vauhdissa. Kymmenen sopparia tällä hetkellä kuulemma on (jatkosopimuksia ja uusiakin tehty) Vielä ei ole ajankohtaista soppareita julkaista vaan myöhempänä ajankohtana. Lausniemi on varma koska on ainoa jolla oli tehty soppari myös kaudelle 23-24 asti kun Kokkolaan palasi.
No näin omaan silmään Liljamo ja Antti-Roiko olisi elintärkeät, ellei sitten muualta tule vastaavaa tavaraa, Karuvaara ois myös ehdoton posi.
 

saiman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes, Ilves
Niin vaan lento katkes ensimmäisellä kierroksella. Jäi kyllä pahasti kaivelemaan miten pieniin asioihin lopulta kaikki ratkes, mutta näissä pienissä asioissa Jokipojat oli oikeella hetkellä parempia. Kausihan oli isostikkin positiivinen ja usea pelaaja nousi ihan uudelle tasolle tällä kaudella. Runkosarjan osalta kävinki jo pelaajia läpi, joten tehdään nyt vielä samanlainen pudotuspelien osalta.

Plussaa
- Osenieks.
Oli kyllä Hermeksen parhaita pelaajia läpi sarjan. Ohipelejä ei tullut yhtään, mutta parissa pelissä pääsi ottamaan roolia kunnolla. Harmittaa että sai noinkin pientä peliaikaa suhteutettuna peliesitykseen.
- Liljamo. Viisi maalia kuuteen otteluun, lisäks joukkueen paras alotusprosentti kohtuullisella alotusmäärällä. Piti joukkuetta pinnalla omilla maaleilla vaikkei voittomaaleja kertynytkään tilille.
- Koskenkorva. Varmaa pelaamista omissa ja yksinkertasta ylöspäin. Osenieksin kanssa ainoat +- tilaston positiivisella puolella olleet pakit.
- Haukka. Ei varmasti helppo paikka nuorelle maalivahdille lähteä ottelusarjaan ykkösvahdin paikalta tietäen että molemmat Kokko sekä Tamminen on telakalla, ja silti voi sanoa että hyvä suoritus tilastoista huolimatta. Ja jos huhut pitävät paikkaansa niin pelas vielä polvivaivasena teippien ja särkylääkkeitten voimalla, hattu nousee kyllä korkeelle tälle suoritukselle.
- Nykänen. Näytti viimeistään nyt kuinka hyvin pystyy käyttään omaa fyysistä kokoa ja voimaa hyväks kulmissa sekä maalin edessä, lisäks luistelussa oli hankala pysäytettävä.
- Lohisalo sekä Yliniemi. Molemmat nuoret miehet yllätti positiivisesti miten hyvin hyppäs mukaan fyysiseen ottelusarjaan suoraan U20 puolelta. Itse odotin että antaisivat paljon eteen jos ja kun ottelusarja olisi fyysinen, mutta pärjäs hyvin kovassakin paineistuksessa.

Miinusta
- Ahola.
Varsinaisesti en muuta moitittavaa löydä kuin sen että liian monesti jopa ylimielisen oloista pelaamista omassa päässä joka kostautu pitkillä pyörityksillä omissa, mutta nuo on siinä mielessä tärkeitä hetkiä että pelin painopiste saattaa muuttua reilusti tuon "turhan" minuutin pyörityksen takia.
- Karuvaara. Oli kyllä pahasti varjojen mailla tässä ottelusarjassa. Parhaimmillaan on omasta mielestä ollut maalin edessä sekä nopeissa vastaiskuissa, Jokipojat sai molemmissa himmennettyä Karuvaaran tehokkaasti.
- Ylitalo. Hankala sitä on kieltää että Ylitalon virheet maksoi viimisessä pelissä kaksi maalia, ensimmäisen ja viimisen. Turhaa tuplaamista ja oman miehen hukkaamista 3vs3 tilanteissa. Muutenkin tuntui ettei kuntokäyrä osunut kohdilleen, oli tosi raskaalla jalalla liikkeellä koko ottelusarjan ja omissa kolisi 9 kertaa joka on luvattoman paljon kuudessa ottelussa.
- Rämö. Jerkon jalat ja pyssy on rautaa, mutta nyt tais pää pettää. Runkosarjassa nähty kiekollinen varmuus oli pelkästään hetkittäistä, yks pieni virhe ja peli näytti menevän ihan sekasin. Parhaimmillaanhan Rämö tässäkin sarjassa purjehti koko kentän läpi, mutta pahimmillaan hukkaili hermostuneena kiekkoa keskialueella ilman paineistusta.
- Lausniemi ja Peterek. Ennen sarjan alkua odotin että Lausniemen kenttä tulee yllättämään pudotuspeleissä, enkä ihan väärässä ollutkaan. Ensimmäiset kaks peliä ainakin omaan silmään tämä kenttä oli hyvässä tasapainossa. Nykänen toi fyysisyyttä, Peterek puhdasta taitoa, Lausniemi peliälyä ja ketjun peli näytti hyvältä. Omasta mielestä tähän kenttään ei löydetty uutta raatajaa ja Nykäsen tuoman lisätilan sekä fyysisyyden puute kahdelle muulla näky kyllä reilusti pelikiellon aikana. Lisäks Lausniemen alotusprosentti oli kyllä luokattoman huono, varsinkin kun vertaa runkosarjan prosenttiin. 44.0% pudotuspeleissä kun 52.8% runkosarjassa.

Seuraavaks jäähään odottelemaan ensimmäisiä julkaisuja tulevan kauden joukkueesta. Niinku aiemmin jo mainittiinkin, on joukkueen rakennus hyvällä mallilla ja ilmeisesti halutaan saada joukkueen runko kasaan hyvissä ajoin. Itelle ehkä suurimmat toiveet jatkajista on Osenieks, Mateiko, Rämö, Liljamo, Karuvaara sekä Ylitalo. Lisäks toivoisin että Kalajanniska, Nykänen ja Antti-Roiko saatais pidettyä, mutta Kalajanniska ilmeisesti lähtee ulkomaille, Nykänen Tampereelle ja Antti-Roiko Ouluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös