Mainos

Henri Ikonen

  • 39 646
  • 264

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vaikka Henri onkin hieman kädetön niin arvostan silti häntä omassa roolissaan esim. alivoimalla. Nyt kun kerran palkka laski niin minusta jatkot on ok kunhan pelipaikka on nelosessa.

Kyllä Ikonen paikkansa täyttää. Kokenut 30-v pelimies.

Itse toivoisin, että nelosketjun miehet löydettäisiin omista junnuista. Ehkä tulevaisuudessa? Hämäläinen olisi omissa papereissa jo mennyt Ikosen edelle.

Joka tapauksessa Kalle kasaa kokenutta miesten joukkuetta, nelosketjuunkin riittää kokenutta pelimiestä.

24-v Ylitalon nelosketjun paikaista taistelevat ainakin Kimmo, Suni, Hämäläinen ja Trakht. Tolppola tietysti myös, jos luistelu kehittyy.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taloudellisesti molemmin puolin reilu sopimus…voisiko olla niin, että on jokin tietty peruspalkka, joka on siis huomattavasti alempi kuin ennen, ja lisäksi on mahdollisuus bonuksiin, jos peli kulkee?
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Harva pelaaja noin paskoilla käsillä sekä laukauksella on palkkaa saanut jääkiekosta. Siltin kyllä luonut ihan kelpo uran joten kai se sitten jotain oikeinkin on tehnyt.

Toivon kyllä todella että palkkaa on pudotettu reilusti. Täyttää kyllä nelosketjussa paikkansa.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
On muuten aloittanut kauden loistavasti. Alivoimalla ollut loistava, hyökkäyspäässä näyttää miksi teki kaksi kautta sitten 10 maalia. Ei C rinnassa myöskään hirveästi paina.

En tiedä, mutta olisko parempi että olisi pää kapu, saisi Sebu keskittyä olennaiseen. Ihan mutuna tietämättä Sebun paineista.
 

Darumax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ikosta ihmeen paljon kritisoitu tässä vuosien varrella. Tuo 10 maalia toissakaudella oli suorastaan loistava ilman yv-aikaa ja pienehköllä peliajalla muutenkin. Nyt vielä kovempi tahti, mutta katsotaan toki kestääkö. Pelaa kyllä myös muutoin hyvin ja fysiikka oikein hyvää liiga-tasoa.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onhan Ikonen hyvin aloittanut kauden. Kapteenin C kertoo vielä omaa kieltään missä kohtaa hierarkiaa äijä tällä hetkellä hiihtelee Lukon pelaajistossa.

En ole aiemmin tuota miettinytkään, mutta totta on mitä yläpuolelle kirjoitettiin, että Revon palatessa Ikonen voisi ihan hyvin jatkaa kapteenina.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näitä kavereita tarvitaan. Viime kauden alku oli vaikea, mutta mun mielestä on aina täyttänyt ruutunsa, kun on pelannut laidassa. Kädet on mitä on, mutta kyllä niilläkin sen 20-25 pinnaa kaudessa tulee.
 

Zaster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ikonen otti myös viisi aloitusta ja kirja niissä voittoprosentiksi 80. Mieleen jäi varsinkin ensimmäisen erän lopulla otetut kaksi peräkkäistä aloitusta jotka mies vie ihan 100-0. Taisi olla Päivärinta vastassa.
 

Raspikurkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
On kyllä varsinainen härkä tämä kaveri. On jotain tehty toisin viime kaudesta positiiviseen suuntaan ja aivan loistavaa peliä on tähän mennessä esittänyt. Eikä turhaan ole kapteeni rinnassa tällä haavaa sillä erittäin esimerkillisiä otteita on esittänyt.

On täysin palkkansa ansainnut eikä epäilystä etteikö näin olisi myös jatkossa.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On kyllä varsinainen härkä tämä kaveri. On jotain tehty toisin viime kaudesta positiiviseen suuntaan ja aivan loistavaa peliä on tähän mennessä esittänyt. Eikä turhaan ole kapteeni rinnassa tällä haavaa sillä erittäin esimerkillisiä otteita on esittänyt.

On täysin palkkansa ansainnut eikä epäilystä etteikö näin olisi myös jatkossa.
Mä toivon Ikoselle jatkoa. Nyt rooli on ollut koko alkukauden oikea ja se näkyy kaikessa tekemisessä kentällä.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Mä katsoin jo ekan pelin alkulämmöissä, että kukas noin terävänä tikkaa menemään ja Henkkahan se itsenikin yllätykseksi. Lienee hyvä treenikausi takana.
 

Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF
Hieman liioitellen ilmaistuna Henkka pärjäisi tuossa nelosen nollanolla-roolissa vaikka änärissä asti. Omilla vahvuuksilla loppuun asti, eihän sillä koskaan mitkään superkädet ole ollut, mut on todella luotettava runkohyökkääjä.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
On ollut joukkueen positiivisimpia pelaajia alkukaudella. Nöyrää tekemistä omassa päässä ja nyt on löytynyt hyökkäämiseenkin sopivaa agressiivisuutta. Liekö liian iso palkka vaikuttanut otteisiin. Jos on ajatellut olevansa parempi mitä on. Ja nyt, kun palkkaa hieman tarkistettiin, niin haluaa näyttää, että on parempi mitä luullaan? Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.
Näillä otteilla, kun jatkaa, niin Ikonen on joukkueen uusi Liedes.
 

Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
Jäi kauden ensimmäisissä peleissä oikein mieleen kun useamman kerran sekoitin Ikosen Jandriciin, liike on sen verran vauhdikasta ollut. Ihmettelin jo silloin, että näyttää vähän erilaiselta kuin viime kaudella. Hyvä hauki!
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jäi kauden ensimmäisissä peleissä oikein mieleen kun useamman kerran sekoitin Ikosen Jandriciin, liike on sen verran vauhdikasta ollut. Ihmettelin jo silloin, että näyttää vähän erilaiselta kuin viime kaudella. Hyvä hauki!
Tämä. Eilenkin katsoin viidettä maalia ennen, että siinä taas Jandric väänsi itsensä pakin ohi, mutta käsitin samalla että 48 ei ole Jandricin numero. Ei ollut eka kerta tällä kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös