Mainos

Helsingin jäähalli

  • 508 319
  • 2 408

tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestistä on annettu rikepiste.
Tuossa ketjussahan keskusteltiin viimeksi muistaakseni kevättalvella, siinä keskusteltiin
vähän kaikesta , kuten ruotsin kielen asemasta Suomessa sun muusta kiekon lisäksi.

Sopisi tosiaan paremmin niille jotka haluaa nokitella keskenään, tällä menolla se
ketju tosin suljetaan ennemmin tai myöhemmin, tai pelikieltoja alkaa putoilemaan.
Onhan se jotenkin suloista, että kaiken sirkuksen jälkeen nimenkannattajat ovat aktivoituneet suurella joukolla suuta soittelemaan. Tokihan se juuri nyt kannattaa, kun hypeä taas riittää innokkaiden nimentukijoiden aktivoituessa niinikään rahojaan lahjoittamaan, niin tulevaisuus vaihteeksi näyttää taas siltä, että nimeä saa jatkossakin kannattaa.

Mutta en kyllä suuresti jaksa kummankaan puolen suun soittoa. Täällä meillä on seura keskittynyt paskaan duuniin ja jonkinsortin harrastelemiseen, kun ei ole tarvinnut pyrkiä työtä tekemään ensinkään. Naapurissa taas kaiken sekoilun jälkeen edelleen on tuhannennen kerran uudesti synnytetty seura, jonka identiteetti kääntyilee vikkelämmin kun persun rotsi, mutta samat naamat siellä epätoivoisina faneina kuitenkin alati pyörivät.

Ei ihme että maakunnan hihittelee niin stadille kuin sille hesallekin, kun kaksi saakelin sekoilijaa pyörittelee jääkiekkoseuraa täällä.

Henkselit paukahtelee enemmän kuin mitä on varsinaisia tekoja kentällä, eikä juurikaan muutosta näkösällä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestistä on annettu rikepiste.
Jonkun se teidän puljunnekin täytyy yrittää puhaltaa plussan puolelle. Ja tää ei nyt oo provo, vaan me ollaan kusessa jos noustaan Liigan, eikä siellä olekkaan vahvaa ifk:ta. Tai jos lähdetään perustamaan yhdessä jotain sarjaa, niin olisi hyvä että kaikilla on siihen asialliset taloudelliset edellytykset.

Kyllähän ifk saa ne viirit laskea jos tahtovat. Jokerit tähän tuskin lähtee, enkä toivo näin tehtävän. Meidän itsetunto kyllä kestää sen, että teidänkin viirit siellä katossa roikkuu.

Ne mestaruudet on jo voitettu, eikä me voida sille enää mitään ja legendatkin on legendoja.

Ne, jotka eivät tunne Aimon ja Tikin historiaa varmaan taas tukehtuilevat popcorneihinsa, mutta vähät me niistä välitämme.

Ifk:lla on hallissa muuten about kaikki mainospaikat itsellään. Jää nähtäväksi miten jään ja siihen laitettavien logojen ja mainosten kanssa menetellään.
Onhan tämä nyt ihan selkeästi provo. Eikä siinä mitään. Niinhän se minunkin ensimmäinen viestini varmasti oli myös.

Join äsken päiväkahvin ja ajattelin, että ehkä se on kiva palata ajassa taaksepäin. Tässähän on kuitenkin tiettyjä kaikuja jostain 80-luvulta tässä asetelmassa. Jos Jokerit menestyy Liigassa vaikkapa 10 vuoden päästä, se herättää minussa varmaan vähän samankaltaista ylpeyttä, kun näkee naapurin lapsen tsygäilevän ensi kertaa ilman apupyöriä.

HIFK:lla on ollut oma etsikkoaikansa vuosikaudet, ja moni asia on mennyt pieleen. Itse asiassa se asia - hyvin johdettu talouspuoli ja jota sinä kritisoit - on seikka, josta olen eniten kiitollinen johtohahmoille. 2020-luvulla on ollut monenlaista ongelmaa (korona, satsaukset ravintolapuoleen), jotka heijastelevat tilikauden tulokseen. Jos katsotaan viimeisintä 15 vuotta, on tilikauden tulos pääosin ollut plussalla.

Ihan uteliaisuudesta tuosta mainosmyynnistä, niin onko Jokereilla toimistolla kuinka monta päätoimista työntekijää? Ja tää ei ole provo, ihan aidosti toivon onnistunutta kautta. Kunhan minun ei tarvitse nähdä viirejä, se riittää. Ne on teidän viirejä ne.

P.S. Filppulasta ei oikein kenellekään ole varmaan pahaa sanottavaa, onhan kyseessä herrasmies viimeisen päälle. Olisin ottanut ilomielen HIFK:n paitaankin vaikka vuosi sitten. Nyt meillä alkaa olla tuota kokenutta osastoa keskikaistalla jo omastakin takaa. Toki voidaan vaihtaa päittäin Filppula ja Jasu, jos kelpaa!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestistä on annettu rikepiste

Ensin pitäisi tietää kuka on Juhani Jasu.

Hyvää syksyä sinnekin! En usko että vielä karsinnoissa kohdataan.
(Tämän voitte tulkita nyt kehuksi)

Omalta osaltani tämä ehkä tässä ja palataan asiaan jos tulee jotain halliin liittyvää.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Viestistä on annettu rikepiste.
Ensin pitäisi tietää kuka on Juhani Jasu.
Sama kysymys siis, joka voidaan esittää jokaisen jokeripelaajan kohdalla, Filppulaa lukuunottamatta? Tai no kyllä me ylijäämä-Karvinen tiedetään, joka oli teidän profiilipelaajia?
Hyvää syksyä sinnekin! En usko että vielä karsinnoissa kohdataan.
(Tämän voitte tulkita nyt kehuksi)
Sitä samaa myös sinne. Yhdellä Filppulalla ei vielä kuuhun mennä vaikka sinulla ja muutamalla muulla lähtenyt keulimaan. Siihen päälle teidän menestyksekäs pudotuspelihistoria niin paljon pitää vettä virratta Vantaanjoessa ennen kuin voitte edes puhua karsinnoista (tämän voit tulkita Mental Wake Up-callina, br Lion #79)
ja palataan asiaan jos tulee jotain halliin liittyvää.
Sitä odotellessa
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Viestistä on annettu rikepiste.
Saanko tehdä ehdotuksen? Kun vain osaa IFK:n ja Jokereiden kannattajia kiinnostaa keskinäinen kettuilu ja pippelin mittailu, niin voisiko sille perustaa oman ketjun? Sinne saisi sitten suunnata kaiken suunsoiton. Pysyisi muut ketjut lukukelpoisina…
Se keskustelu pääsääntöisesti pysyykin tässä ketjussa asiallisena, mutta sitten löytyy aina muutama, joilla Prole-takkien messinkinapit ovat sepposen selällään. Jääkiekkokaukalon tapaan tällaiset kaverin maalille tökkimään tulevat kukonpojat, varsinkin KHL-sylikoirat, toivotetaan vähemmän lämpimästi tervetulleeksi. Se on Team Moderatorsin tehtävä sitten pitää ketjut lukukelpoisina. Muistaakseni ainakin narrien omalla puolella Team Moderators on soveltanut erityisen tiukkaa linjaa, koska nämä samat täällä omasta mielestään ovelasti provoilevat narrit, ovat tunnetusti niitä pahimpia mielensäpahoittajia, joten siellä on raportointi-nappi hehkunut punaisena ja porukkaa saanut pelikieltoa ylijoukkuerajojen, kun on palautettu palveluksia narrien hiekkalaatikolla.

Jotta hypätään pois narrien OTsta niin poikkeuksellisesti nyt ei mitenkään ole erityisen suuri himo päästä katsomaan IFKta kausaripaikoille Nordikselle vaan olo on melkoisen turta vielä viime kauden jäljiltä. Katsotaan, jos se fiilis siitä alkaisi nousemaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
.

Yleisökeskiarvoakin on pumpattu ylös ilmeisen keinotekoisesti ilmaislippujen voimin. Mä ymmärrän sen (tilapäisen) mielekkyyden kyllä juuri tuon ravintolatoiminnan perspektiivistä. Onko se kuitenkaan pitkällä aikavälillä kestävä tapa vai opetetaanko kuluttaja huonoille tavoille?
Kuinka paljon kuvittelet noita jaetun? Peleissä oli aidosti porukkaa enemmän kuin koskaan, eikä tuota tapahdu, jos lippuja jaetaan ilmaiseksi paniikissa sinne tänne. Noiden saajat tulee paikalle huonosti, ja näkyy runsaana tyhjänä tilana. Itse maksoin jokaisesta pelistä täyden hinnan(muutaman kerran veljen kausarilla, mutta eri asia). Oikeasti ilmaislippuja on jaettu normimäärät, joissain kamppismatseissa enemmän. Lisäksi oli lipputarjouksia, mm. Black Friday ja kymmenen pelin sarjalippu 300€.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viestistä on annettu rikepiste
Kuinka paljon kuvittelet noita jaetun? Peleissä oli aidosti porukkaa enemmän kuin koskaan, eikä tuota tapahdu, jos lippuja jaetaan ilmaiseksi paniikissa sinne tänne. Noiden saajat tulee paikalle huonosti, ja näkyy runsaana tyhjänä tilana. Itse maksoin jokaisesta pelistä täyden hinnan(muutaman kerran veljen kausarilla, mutta eri asia). Oikeasti ilmaislippuja on jaettu normimäärät, joissain kamppismatseissa enemmän. Lisäksi oli lipputarjouksia, mm. Black Friday ja kymmenen pelin sarjalippu 300€.
Sä oot ihan oikeassa tuossa, että ilmaislippujen käyttöaste on yleensä aika heikko.

Mä en itse ole käynyt teidän peleissä, eli olen parin (teidän) kausikorttilaisen frendin tietojen varassa. Toisaalta olen kuullut, että "isot määrät jaettu ilmaislippuja" ja nuo frendit ovat valitelleet, että halli on suorastaan "puolityhjä", vaikka ilmoitettu yleisömäärä olisikin lähellä 8000.

Jos taas kausarien määrä on lähekkäin 5k:ta, niin se on kyllä todella kova luku, missä on tavoitetta myös Jokereille.
 
MSU

Sen tiedän että viime kaudella lähes jokaiseen matsiin sai alennuslippuja huomattavalla alennuksella, mutta ihan ilmaisilmaislippuihin en osaa sanoa muutakuin että sellaisia ei itsellä kertaakaan tullut vastaan.

Myydyistä kausareista en viime kauden osalta tiedä, mutta ennen koronaa (kausi 19-20) kausikortteja myytiin 3920 kappaletta, ja silloin yleisökeskiarvo oli 7 227. Joten viime kauden yleisömäärillä lienee ihan loogista todeta että myytyjen kausareiden määrä heittelee numerolla 4 tai 5 alkavissa lukemissa.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestistä on annettu rikepiste
Alkoi ujosti vituttaa ajatus Jokerien kusisista viireistä katossa. Onneksi lukaisin äsken tämän, niin johan helpotti. Ilmeisesti siis HIFK:n matsien aikana katossa ei roiku mitään sinne kuulumatonta.

(Huom! Kirjoittaja on näköjään Petteri Linnavalli, IFK:n entinen viestintäjamppa, joten eiköhän tämä paikkansa pidä!)

Nostetaanko sinne siis Tikkasen mummon villapaita ja bulvaani Kurri myöskin?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Sä oot ihan oikeassa tuossa, että ilmaislippujen käyttöaste on yleensä aika heikko.

Mä en itse ole käynyt teidän peleissä, eli olen parin (teidän) kausikorttilaisen frendin tietojen varassa. Toisaalta olen kuullut, että "isot määrät jaettu ilmaislippuja" ja nuo frendit ovat valitelleet, että halli on suorastaan "puolityhjä", vaikka ilmoitettu yleisömäärä olisikin lähellä 8000.

Jos taas kausarien määrä on lähekkäin 5k:ta, niin se on kyllä todella kova luku, missä on tavoitetta myös Jokereille.
No mä olen käynyt peleissä 30 vuotta melkeen, enkä tuollaista ilmiötä havainnu. Ylälehtereitä myöten täynnä, kun oli "täysi tupa", ainahan niissäkin tyhjiä paikkojakin on, kun kaikki ei pääse kausarilaisista jne.

En myöskään allekirjoita tuota @MSU sanomaa, että kaikkiin peleihin oli tarjolla lippuja pilkkahintaan. Juu, varmaan joillekin kohderyhmille pieniä eriä, mutta missään yleisessä myynnissä noita ei ollut eikä omaan sähköpostiini moisia tarjouksia tippunut. Kausareita meni käsittääkseni viime vuonna ennätysmäärä, yli 4000, joten sikälikään tuskin oli tarvetta tuupata ilmaislippuja ihan tolkuttomasti. Kaltaisiani vakituisia irtolippulaisia kun on tuhansittain myös.

Viime kauden yleisömäärät oli aitoja, ensi kauden yleisömäärät vähän huolettaa. Viime kausi oli floppi ja uusi joukkue nimettömämpi ja vähän keskinkertaisen oloinen. Jos kausi lähtee huonosti liikkeelle, niin lippuja voidaan kohta oikeasti jakaa Pasilan asemalla;)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En lähde tästä vääntämään kenenkään kanssa, mutta mihin faktaan perustuu HIFK:n alisuorittaminen lipputuloissa? Tilinpäätöstiedotteessa mainitaan "liikevaihtoon positiivisesti vaikuttaneita tekijöitä ovat onnistunut kausikorttimyynti sekä runkosarjan lipunmyynti".
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
En lähde tästä vääntämään kenenkään kanssa, mutta mihin faktaan perustuu HIFK:n alisuorittaminen lipputuloissa? Tilinpäätöstiedotteessa mainitaan "liikevaihtoon positiivisesti vaikuttaneita tekijöitä ovat onnistunut kausikorttimyynti sekä runkosarjan lipunmyynti".
Ei mihinkään. Kausikorttimyynti oli täysosuma ja liki kaikissa matseissa olleena tuntui että ne perinteiset puolelle hallille pelit loistivat poissaolollaan.

Edelleen se perustuu siihen oletukseen että ilmaislippuja jaettiin pilvin pimein. Ne pelit mihin on oikeasti jaettu paljon ilmaislippuja tunnisti Areenalla ja tunnistaa myös Nordiksella siitä että sateenvarjoseurojen junnuja on katsomossa reilusti.

Toki edenredit ja muut isot kumppanit jakavat välillä koko katsomolohkon verran flaboja joihinkin peleihin mutta nämä olisi syytä erottaa siitä ilmaislippuja! mantrasta. Ne liput on ennalta leivottu osaksi yhteistyösopimusta. Edenredin nyt vain muistan varmaksi tapaukseksi vuosien varrelta. En edes tiedä onko enää yhteistyökumppani.
 
Viimeksi muokattu:

ElmerMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
✦ IFK ✦
Viestistä on annettu rikepiste.
"NHL-kehäraakki" joka on suurin nimi kotimaan lätkäkentillä tällä kaudella. Vähän tuoksuu kateus ja vitutus läpi :D

Voikumme oltais te.

Täytyy ottaa Raamattu taas esiin että saan tämän kateuden manattua sisältäni pois.
Ehkä sieltä samalla voisi löytyä vastaus elämän suurimpaan kysymykseen; miten vitussa ihmisestä voi tulla jokerifani?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En lähde tästä vääntämään kenenkään kanssa, mutta mihin faktaan perustuu HIFK:n alisuorittaminen lipputuloissa? Tilinpäätöstiedotteessa mainitaan "liikevaihtoon positiivisesti vaikuttaneita tekijöitä ovat onnistunut kausikorttimyynti sekä runkosarjan lipunmyynti".
Kai tuohon käsitykseen, joka itsellekin vähän jäi, vaikutti se, että liikevaihto ei juurikaan edellisestä kaudesta kasvanut vaikka yleisöäkin oli enemmän ja lippujen hinnatkin korkeampia. Mutta enpä ole lukenut tuota tarkemmin, joten ihan mutullahan tässäkin mennään tuolta osin. Mutta saahan se tosiaankin homman hiukan haiskahtamaan sitlä, ettei ne liput ihan normihinnalla ole menneet. Tokihan tietenkin kasvaneella kausikorttimyynnillä on ollut tietenkin vaikutusta liikevaihtoon niinikään, ja on siisosaltaan syönyt hyötyä vs. irtolippu, jos ne normaalein hinnoin on menneet.
Joku paremmin asiaan perehtynyt voisi avata, että miksi ei näy niin selkeänä liikevaihdossa tuo kasvanut yleisömäärä, vai onko vain muistissa väärä liikevaihtolukema edelliseltä kaudelta.
 
RÖDA1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestistä on annettu rikepiste.
"NHL-kehäraakki" joka on suurin nimi kotimaan lätkäkentillä tällä kaudella. Vähän tuoksuu kateus ja vitutus läpi :D
Meillä oli aikanaan jääkapin ovessa jostain lehdestä leikattu otsikko ”Aidon jokerin tunnistaa aina” Tämä viisaus pätee kyllä edelleen ja jotenkin se tuntuu olevan hyvinkin helppo havaita.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Pyydän jo valmiiksi anteeks kaikilta, mutta asetun tähän viereiseen pöytään ja pyöräytän popkornit tulille.

Toivon todella, että Jokerit nousee liigaan mahdollisimman nopeasti, jotta liigaan saadaan tätä ylitsevuotavaa energiaa ja tunnetta, mitä tässä ketjussa on tällä hetkellä havaittavissa.

Ps: jottei menisi ihan kokonaan ohi aiheen, niin Nordis on kyllä liigahalleista yksi parhaimmista kiekkopyhätöistä tunnelman puolesta!
 
Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks

Vaikka koen olevani osapuoli niin teen samaa joten jatkakaa vain :)
 
liigajyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsinki Warriors
Voikumme oltais te.

Täytyy ottaa Raamattu taas esiin että saan tämän kateuden manattua sisältäni pois.
Ehkä sieltä samalla voisi löytyä vastaus elämän suurimpaan kysymykseen; miten vitussa ihmisestä voi tulla jokerifani?
Perustuu vuoteen 1979, kun myöhästyimme Calle Branderin kiekkokoulusta ja faija ajoi Myllikän hallille :)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kai tuohon käsitykseen, joka itsellekin vähän jäi, vaikutti se, että liikevaihto ei juurikaan edellisestä kaudesta kasvanut vaikka yleisöäkin oli enemmän ja lippujen hinnatkin korkeampia. Mutta enpä ole lukenut tuota tarkemmin, joten ihan mutullahan tässäkin mennään tuolta osin. Mutta saahan se tosiaankin homman hiukan haiskahtamaan sitlä, ettei ne liput ihan normihinnalla ole menneet. Tokihan tietenkin kasvaneella kausikorttimyynnillä on ollut tietenkin vaikutusta liikevaihtoon niinikään, ja on siisosaltaan syönyt hyötyä vs. irtolippu, jos ne normaalein hinnoin on menneet.
Joku paremmin asiaan perehtynyt voisi avata, että miksi ei näy niin selkeänä liikevaihdossa tuo kasvanut yleisömäärä, vai onko vain muistissa väärä liikevaihtolukema edelliseltä kaudelta.

HIFK:n tilinpäätöksessä näkyy se, että aiemmat ravintolatoiminnan provisiot on nyt omanaan erossa emoyhtiön luvuista kun HIFK pyörittää ravintoloita itse. Tuntematta HFK:n tilinpäätöshistoriaa viime vuosilta kysyn, eikö tämä muutos vaikuta emon liikevaihtoon merkittävästi ja siten liikevaihtovertailu edelliseen kauteen tulisi tehdä korjattuna, ei suoraan?

Konsernin liikevaihto kasvoi 17 miljoonaan, ja emon liikevaihto on noin 11 miljoonaa. Ravintolat ylsi vajaaseen 6 miljoonaan. HIFK sai jäähalliin noin 236 000 katsojaa runkosarjaan. Jos arvioidaan, että kausarit ja pääsyliput olivat viime kaudella toteumakeskihinnaltaan 25-30 euroa per ottelu, niiden määrä olisi yhteensä noin 6-7 miljoonaa emon 11 miljoonan liikevaihdosta.
 
T.J.R

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Flyers
Hyvää kontsaa tässä ketjussa, sanoisi tubettaja.

Mua ei henk.koht kiinnosta pätkän vertaa mitä värejä hallissa on ja roikkuuko pelipaidat katossa vai ei. Tämä seura on niin syvällä rotkossa kaikessa urheiluun liittyvässä, että koitan pitää mielenipahoittumisen sen sisällä. Sitten kun aletaan voittamaan mestaruuksia, voin pahastua hallin sisällä olevasta punakeltaisesta väristä.
 
Tiedättekö hei mitä? Ei me huviksemme tiistaina sitä ketjunoottia laitettu ja käsketty pitämään ketjun keskustelu aiheessa ja käymään sitä aiheen ulkopuolista keskustelua niille aiheille sopivissa ketjuissa.

Pistetään ketju nyt hetkeksi säppiin, että viesti menee perille paremmin. Rikepisteitä on varmuudella joillekin luvassa, katsotaan sitten onko isommillekin rangaistuksille tarvetta.

Modet
 
Rikepisteitä on jaettu ainakin ämpärillinen.

Ketju on nyt auki, mutta toivoisimme ja arvostaisimme suuresti, mikäli emme joutuisi ihan heti suorittamaan samanlaista operaatiota.

Tässä ketjussa siis jatkossa keskustelu Helsingin jäähalliin liittyvistä asioista. Muille aiheille (kuten esim. HIFK vs Jokerit, HIFK:n talousasiat, Valtteri Filppula, Ilmalan areena jne...) löytyy omat ketjunsa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös