Mainos

HeKi 2006-2007

  • 52 235
  • 166

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Väkeväistä voisi kuvailla termillä "grinder". Painaa hyvällä asenteella vaihdosta toiseen. Taklaa, ärsyttää, tökkii, eikä ota taka-askelia, vaikka ei ole järin isokokoinen. Käsiäkin on ruvennut löytymään ja siitä osoituksena kohtuullisen mukavat tehopisteet a-junnuissa. Voisin kuvitella Väkeväisen pystyvän n. 20 tehopisteeseen Mestiksessäkin.

Hieno juttu tuo Väkeväisen Mestis-sopimus, sillä mielelläni näkisin Villen paikkaamassa loukkaantumisia Pelicansissakin. Luulen, että Heinolassa tullaan kaverista pitämään.
 

spirou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, HeKi
Väksy oli kyllä yksi niistä pelaajista joita oli ilo seurata A-junnujen pelejä seuratessa. Suu kävi ainakun oli mahdollista, juttua tuli siis taukoamatta jos joku sattui hyppimään joukkueen pelaajan silmille. Ainakun oli joku kahakka tai edes sen alku, oli Väksy kentällä. Jos joku nyt kuvittelee että muuta mies ei osaa kuin ärsyttää, niin väärässä on. Kyllä niitä käsiä löyty yllättävän usein, niin syöttöihin kuin itse ratkaisujen tekoon. Parhainta seurattavaa oli kun edellisessä vaihdossa mies on ärsyttänyt vastustajaa jäähyn arvoisesti ja ratkaisee heti ylivoimalle itse. Toivottavasti pääsee joskus Pelicansin riveissä kunnolla pelaamaan.
 

Jasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go on... Narrit...
spirou kirjoitti:
Väksy oli kyllä yksi niistä pelaajista joita oli ilo seurata A-junnujen pelejä seuratessa. Suu kävi ainakun oli mahdollista, juttua tuli siis taukoamatta jos joku sattui hyppimään joukkueen pelaajan silmille. Ainakun oli joku kahakka tai edes sen alku, oli Väksy kentällä. Jos joku nyt kuvittelee että muuta mies ei osaa kuin ärsyttää, niin väärässä on. Kyllä niitä käsiä löyty yllättävän usein, niin syöttöihin kuin itse ratkaisujen tekoon. Parhainta seurattavaa oli kun edellisessä vaihdossa mies on ärsyttänyt vastustajaa jäähyn arvoisesti ja ratkaisee heti ylivoimalle itse. Toivottavasti pääsee joskus Pelicansin riveissä kunnolla pelaamaan.


Tuohon voisi vielä lisätä että mielestäni oli paras asenne koko a-junnuista, painoi aina kaikkensa ja varmasti juuri sen vuoksi välillä tuli myös ylilyöntejä. Mutta todella potentiaalinen kaveri jos vaan jaksaa tehdä töitä niin voi kaverista jotain tullakin.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Kiitoksiva Jankalle ja Silverille!
Reissu Kotkaan onnistui loppujen lopuksi yli odotusten... Olihan siinä matkan järkkäämisessä melkoinen hörrääminen, mutta hyvinhän se kaikki lopulta onnistui.
Tulevalla kaudella pitäisi reissut saada vähintään Kouvolaan ja Mikkeliin.


Joukkueen rakentelu on tällä hetkellä hyvällä mallilla. Erinomaista, että runko pysyy pitkälti samana kuin viime kaudella. Puolustajia saatetaan ensi kaudella nähdä enemmän kuin kuusi kappaletta! Kovia, kokeneita vahvistuksia kaivattaisiin kuitenkin vielä ykkös-kakkoskettinkiin...


Syksyn harjoituspeleistä on selvillä käsittääkseni seuraavat:
Turnaus Kotkassa
Elokuussa kotihallissa Pelicans
KooKoo ja K-Vantaa (kotona?)
 

mapsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
uljas kirjoitti:
Syksyn harjoituspeleistä on selvillä käsittääkseni seuraavat:
Turnaus Kotkassa
Elokuussa kotihallissa Pelicans
KooKoo ja K-Vantaa (kotona?)

Millon KooKoo ja HeKi veryttelevät keskenään? Ja missä?

Taatusti on matkustelua Heinolaan päin luvassa ens kaudella täältä Kouvolasta. Jeejee! Uus lähin vieraspaikkakunta.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Ei ole tiedossa tarkempaa ajankohtaa harjoituspeleistä...
Sanomalehti Itä-Häme tiesi kertoa vain sen, että edellä mainitut harjoituspelit ovat alustavasti sovittuja.
 

Sepedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Karri "änäriin"

En nyt ole varma, kuinka vanha uutinen tämä on, mutta onhan siitä nyt tännekin jotain sanottava.

Karri Rämö siirtyy siis HPK:sta NHL-jäille Tampa Bayn riveihin. Tampa varasi Rämön 2004 ja teki nyt siis sopimuksen hänen kanssaan. Heinolan Kiekolle tämä on merkittävä tapaus, sillä Karri taitaa olla ensimmäinen HeKin kasvatti taalajäillä? Rämöllä lienee kuitenkin vielä pitkä matka itse Tampan maalille, sillä eiköhän Karri aloita farmissa niinkuin muutkin nuoret pelaajat.

Onnea ja menestystä kuitenkin matkaan, muuta ei täältä käsin voi antaa.


Laitetaan vielä kaupan päälle linkit asiasta uutisoiville tahoille:
http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=5769
http://www.heki.net
http://www.itahame-lehti.fi/edrumArt.jsp?article=95232
http://www.tampabaylightning.com/tbl/prdetail.cfm?pressreleaseID=1354&category=2
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Harjoitusottelu HeKi-Pelicans päivämäärä on nyt virallisesti 16.8.2006. Ja otteluhan pelataan siis Heinolan remontoidussa pyhätössä. Mielenkiintoinen taisto harjoituspeliksi. Ottelu vetänee mukavasti katsojia halliin.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
HeKillä pyyhkii melkeinpä hyvin, kun sai Kurikan joukkueeseensa.

Mestiksen parhaan maalivahdin menettäminen sarjanousijalle kirpaisee.

Kurikan itsensä kannalta hyvä ratkaisu siinä tapauksessa, että haluaa pelata lähivuosina Pelicansissa, muuten ei välttämättä niin hyvä veto.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Janne Kurikkaa myös mielessäni Jukureihin scouttailin. Heinolassa luvassa varmasti hikisiä iltoja ja torjuntoja kertyneen..

Ville Kiiskisen otteita tulee myös seurattua mielenkiinnolla, vieläkö potku riittää Mestiksessä? Jukureihin Ville tuli aikoinaan suurin odotuksin, mutta vaisu kuva jäi miehestä.

Heinolan halli tulee varmasti pongattua talvella myös sisäpuolelta ( nyt tullut vain ohi ajettua). HeKin fanit myös tervetuloa Kalevankankaalle ensi kaudella!
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
jesse72 kirjoitti:
Ville Kiiskisen otteita tulee myös seurattua mielenkiinnolla, vieläkö potku riittää Mestiksessä? Jukureihin Ville tuli aikoinaan suurin odotuksin, mutta vaisu kuva jäi miehestä.

Samoin täällä kiinnostaa kovasti Kiiskisen pelivire.

Hänen viettämänsä kausi Forssassa oli urallaan se, jona todella oli liekeissä yhdessä Matti Raunion kanssa. Tuolla kaudella Kiiskinenkin takoi hurjasti pisteitä, mutta silti yleisön joukossa miehen otteista kuului ajoittain pientä nurinaa, kun joku juttu ei joskus onnistunut.

Itse osasin arvostaa suoritukset korkealle. Ehdottomasti vuosikymmenen parhaita aloittajia Mestiksessä T. Forsellin ohella.
 

IFK_Helsinki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, SaPKo ja Raine Hartus
HeKillä iskuvalmis jengi!

Heinolan Kiekko-Mestiksen musta lammas!

Näin uskaltaa väittää tässä vaiheessa. Odotan kyllä innolla kuinka HeKi tulee mestiksessä pärjäämään, sillä joukkueessa on kyllä jonkin verran potentiaalia. Isokokoisen mestis-jyrän, Ville Kiiskisen otteet todellakin kiinnostavat, mies on laitellut hiukan paikkojaan kuntoon ja lähtee tulevaan kauteen varmasti uhoa ja pelihalua täynnä. Mitenhän vaan paikat kestää??

Itseäni kuitenkin HeKin pelaajista eniten kiinnostaa Petri Pyhäjärvi #21. Mies teki viime kaudella harkkapelissä 4 häkkiä SaPKon verkkoon ja kun aiempaa mestis-kokemustakin löytyy, odotan miehen otteita innolla...

Onnea vaan HeKille kauteen!
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tänään paikallisessa Itä-Häme lehdessä kerrottiin joukkueen tämän hetkisestä tilanteesta. Pelaajasopimuksia on kasassa 18 kappaletta ja harjoitusringissä pyörii ympyrää kolmisenkymmentä peluria. Haussa on etenkin hyökkäysvoimaa, mutta myös peräpään siistijöitä kaivataan vielä.

Tässä linkkiä aiheeseen
http://www.ita-hame.fi/edrumArt.jsp?article=100369
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienoa kuulla, että Heinolassa on täysi höyry päällä. Itsekin seuraan erityisen suurella mielenkiinnolla HeKin otteita, sillä onhan kyseessä käytännössä Jukurien paikallisvastus. Peliitat oli aikoinaan selkeästi Jukureita parempi, joten saa nähdä joko ovat kaupunkien väliset voimasuhteet muuttuneet. Edellisestä kohtaamisesta onkin aikaa..

HeKi on asettanut kovan tavoitteen tulevalle kaudelle sijoittua sarjassa keskikastiin. Mikäli tämä tarkoittaa sijoja 5-8, niin tavoite on kova, mutta ei mahdoton. HeKillä näyttäisi olevan laadukas runko jo kasassa ja yhteistyö Pelicansin kanssa varmasti hyödyttää Hekiä kauden mittaan. Lisäksi nousijalla on aina tietyllä tasolla pieni henkinen etu takanaan. Toki mopollakaan ei kuuhun pääse, vaikka kuinka haluaisi. Nousijat ovat kuitenkin Mestiksen aikana pärjänneet varsin hyvin, kun katselin lopullisia sijoituksia.

2000-01 Jukurit 1.
2002-03 Hokki 6.
2003-04 Salamat 7.

Keskikastiin on kuitenkin tunkua ja Hekin täytyy ainakin kotipeleistään kerätä pisteitä tasaiseen tahtiin, sillä keskikastiin on perinteisesti ylletty piste/peli tahdilla, kun lasketaan kaikki pelit.
Täytyykin jo tässä vaiheessa luvata tulla runkosarjan aikana katsastamaan Heinolan parhaillaan remontoitava halli, joka on vuosien varrella jäänyt tosi peleissä näkemättä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Jape kirjoitti:
Hienoa kuulla, että Heinolassa on täysi höyry päällä. Itsekin seuraan erityisen suurella mielenkiinnolla HeKin otteita, sillä onhan kyseessä käytännössä Jukurien paikallisvastus. Peliitat oli aikoinaan selkeästi Jukureita parempi, joten saa nähdä joko ovat kaupunkien väliset voimasuhteet muuttuneet. Edellisestä kohtaamisesta onkin aikaa..


Jukureiden kohtaamista täällä odotellaan myöskin innolla. II-divariaikana HeKi ja Jukurit tahkosivat usein samassa lohkossakin, HeKin ollessa lähes aina niskan päällä. Voimasuhteet kuitenkin kääntyivät päälaelleen kaudella, jolloin Jukurit nousivat Mestikseen.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Jape kirjoitti:
Nousijat ovat kuitenkin Mestiksen aikana pärjänneet varsin hyvin, kun katselin lopullisia sijoituksia.

2000-01 Jukurit 1.
2002-03 Hokki 6.
2003-04 Salamat 7.
Täydennetään listaa vielä seuraavilla:

2000-01 Kiekko-Vantaa 5. (runkosarjassa 4.)
2001-02 KalPa 3. (runkosarjassa 6.)
2004-05 Jokipojat 12. (runkosarjassa 11.)

Mutta ihan kivastihan nousijoilla on siis kahta edelliskautta lukuun ottamatta mennyt. Tulevalla kaudellahan jo onkin selvää, että ainakin sijoituksellisesti 2004-05 Jokipoikia paremmin pärjää vähintään yksi nousijoista.

Hekin tavoite sarjan keskikastista (jos se tarkoittaa samaa kuin vähintään kahdeksas) kuulostaa kyllä mielestäni jopa täysin realistiselta. Joukkue vaikuttaa selkeästi kovemmalta kuin kaksi muuta nousijaa, SaPKo ja KooVee. Myöskään FPS:n, Salamoiden ja Jokipoikien rosterit eivät ainakaan toistaiseksi oikein vakuuta, joten täysin mahdollista se varmasti on näitäkin jättää taakse. Lisäksi kun vielä tapana on usein ollut, että joku ennakkoon ylemmäs sijoitettu porukkaa kuitenkin floppaa, niin mitäpä sitä Heinolassa pudotuspelipaikkaa vähempää tavoittelemaan.
 

Sepedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Peliitat
Lisää hyökkääjiä

Heinolan Kiekko täydentää joukkuettaan kolmella sopimuspelaajalla. Juhani Suomalainen ja Petteri "Petu" Laine solmivat HeKin kanssa jatkosopimukset ja uutena miehenä joukkueeseen liittyi tuore a-junioreiden suomenmestari Joni Isomäki.

Suomalaisen ja Laineen sopimukset olivat (kai) melko odotettuja. Suomalainen on fyysisyytensä puolesta hyvä lisä HeKin melko pienikokoiseen hyökkääjistöön. Laineen Petteri on myös tervetullut jatkaja. Vielä melko pehmeä Laine oli viimekaudella vaikeuksissa fyysisten puolustajien kanssa mutta eiköhän sekin iän myötä korjaannu.

Isomäestä ei itselläni ole minkäänlaista kuvaa. Miehestä ovat kuitenkin monet puhuneet hyvää, joten uskotaan että kyseessä on järkevä hankinta. Mikäli joku tietää hänestä enemmän, olisi mukava kuulla :)
 

Musta87

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Silver kirjoitti:
Isomäestä ei itselläni ole minkäänlaista kuvaa. Miehestä ovat kuitenkin monet puhuneet hyvää, joten uskotaan että kyseessä on järkevä hankinta. Mikäli joku tietää hänestä enemmän, olisi mukava kuulla :)

Itselle jäänyt hieman kaksi- tai oikeastaan kolmijakoinen kuva Isomäen osaamisesta. Taisi siirtyä Jyväskylään kolme vuotta sitten Seinäjoelta(?). Ensimmäinen kausi ei oikeastaan tarjonnut mitään nähtävää, mutta toisella kaudella pankki oli jo räjähtää: Joni oli joukkueensa parhaimmistoa alkukaudella, mutta sitten iski kooma ja pistetehtailu hyytyi. Sama ilmiö toistui viime kaudella pienemmässä mittakaavassa. Mies johti joukkueensa (ja muistaakseni oli koko sarjankin pistepörssissä korkealla) pistepörssiä syksyllä ja eteenkin maalinteko luonnistui. Keväällä putosi pelaavasta kokoonpanosta (loukkaantuminen?), eikä täten pelannut pleijareissa peliäkään.

Potentiaalia löytyy kohtalaiseksi Mestis-jyräksi, mutta tuskin miksikään sateentekijäksi ainakaan ensimmäisellä kaudella nousee. Saisi käyttää kokoansa vieläkin enemmän hyväkseen.

Onnea Jonille ja HeKille kuitenkin!
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Pire hoitaa!

Täällä ei ole näemmä noteerattu kuinkaan eilistä uutista Aki Piiroisen siirrosta Jokipojista HeKiin. Vaan ei kun onnittelut kelpo pakin värväämisestä riveihin. Olisi joutanut kyllä pysymään Joensuussakin, mutta ilmeisesti se oli nyt tosiaan lähinnä työtilanne, mikä veti etelään.

Vaikka Piiroinen voittikin viime kaudella yllättäen Jokipoikien sisäisen puolustajien pistepörssin (runkosarjassa 2+10, pudotuspeleissä 2+0), niin mikään takalinjojen kiekollinen liideri ei ole kyseessä. Enemmänkin siis ihan rehti peruspakki, joka hoitaa oman tonttinsa varmasti ja osaa pelata myös tarvittaessa aika kovaa. Viime talvena pääsi jopa kunnolla Sport-fanien hampaisiin eräästä pelitilanteesta. :)

Mutta uskoisin, että Joensuussa muutamien kannattajien silmissä jopa jonkinmoiseksi kulttipelaajaksi noussut "Pire" on kerrassaan mainio vahvistus HeKille. Tuo kokemusta, perusvarmuutta, kokoa ja varmasti jonkin verran johtajuuttakin nousijaporukan takalinjoille. Ja tämä kaikki vielä kilpailijan riveistä pois.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Istumapaikkoja 1575 kpl
Seisomapaikkoja 1400 kpl
Missäs päin hallia nuo seisomakatsomot tarkalleen sijaitsevat? Kerran hallissa käyneenä muistan vain että yhellä sivulla katsomoa ylipäätään on?

Tämä lähinnä HeKi-Pelicans-matsia silmällä pitäen, sikäli mikäli paikalle bussillinen lahtelaiskannattajia saadaan, ja jotta ei ole takana paikallisia repimästä paidasta istumaan kun ei näje.

EDIT: Valistunut arvio kaavailee lippujen hintoja jonnekin kympin hujakoille, onko parempaa tietoa?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
RV16 kirjoitti:
Missäs päin hallia nuo seisomakatsomot tarkalleen sijaitsevat? Kerran hallissa käyneenä muistan vain että yhellä sivulla katsomoa ylipäätään on?

Tämä lähinnä HeKi-Pelicans-matsia silmällä pitäen, sikäli mikäli paikalle bussillinen lahtelaiskannattajia saadaan, ja jotta ei ole takana paikallisia repimästä paidasta istumaan kun ei näje.

EDIT: Valistunut arvio kaavailee lippujen hintoja jonnekin kympin hujakoille, onko parempaa tietoa?


Seisomakatsomot ovat katsomon kummankin puolen yläkulmissa, samaan tapaan kuin Lahden jäähallin pääkatsomosivustallakin.
Pilettien hinnoista ei tarkempia tietoja, mutta eiköhän sinne alle kympillä sisään pääse...
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Samu Vilkman HeKiin.

Heki saa Pelicansin ringistä hyvän vahvistuksen kun nuori hyökkääjä Samu Vilkman liittyy joukkueeseen. Minusta todelle hyvä siirto, sillä Pelicansin pelaavaan kokoonpanoon Vilkman tuskin olisi pystynyt murtautumaan ja A-junnujen SM-liiga on Samun kohdalta jo nähty sarja.

Vilkman on mielestäni enemmän kahden suunnan hyökkääjä kuin mikään pistelinko, vaikka hyvät tehot viime kaudella mättikin. Suurimmat puutteet hänellä on ehkä luistelussa. Kun liike toivottavasti paranee Heinolassa, on Vilkmanissa potentiaalia kelpo hyökkääjäksi SM-liigaan vähintään kolmos-nelosketjuihin. Varmasti hänestä on paljon iloa heinolalaisille ensi kaudella kentän molemmissa päädyissä.

Helvetin hieno juttu kyllä tämä HeKin Mestikseen nousu. Yhteistyö Pelicansin kanssa on lähtenyt mukavasti liikkeelle ja varmasti tästä on hyötyä molemmille nyt ja tulevaisuudessa. Luulen, että jompi kumpi kaksikosta Mikko Heiskanen - Jani Forsström tulee vielä vahvistamaan HeKin puolustusta ennen sarjan alkua.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Petteri Laine polvileikkuriin ja Esko Seppäsenkin tuleva kausi vaarassa.
Ikäviä uutisia siis loukkaantumisten suhteen. Toivottavasti Laineen sairasloma ei kauaa kestäisi. Nyt olisi Laineella loistava tilaisuus läpimurtoon ja vakiinnuttaa paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.
Pisterohmu Esko Seppänen saattaa vaivojensa vuoksi joutua jättämään jopa koko kauden väliin. Sanomattakin selvää, että Seppästä kaivattaisiin mahdollisimman pian takaisin ruotuun.
 

Jacobus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
HeKi on uusinut logonsa kauden alla ja on ensimmäistä kertaa käytössä ilmeisesti keskiviikon Pelicans-harjoitusottelussa. Näin kertoi lauantain Itä-Häme -lehti. Valitettavasti linkkiä ei ole tarjolla, koska se oli vain lehden paperiversiossa. Laitoin kuitenkin uuden logon liitetiedostoksi. Lisäksi Itä-Hämeessä kerrottiin, että Heinolan jäähalli saa uuden nimen, mutta nimeä ei lehdessä sanottu. Ilmeisesti sekin julkistetaan vasta Pelicans-ottelussa. Lieneekö nimi sponsorinimi, vai mikä?

Mitä logoon tulee, niin ei tuo ainakaan mitään inhoreaktioita tuo. Ihan OK minun mielestäni, vaikkei minulla mitään vanhaakaan vastaan ollut.
 

Liitteet

  • heki.jpg
    heki.jpg
    53,1 KB · kertaa luettu: 743

HABS #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pelicans, Antikale Lahko
Jacobus kirjoitti:
Lisäksi Itä-Hämeessä kerrottiin, että Heinolan jäähalli saa uuden nimen, mutta nimeä ei lehdessä sanottu. Ilmeisesti sekin julkistetaan vasta Pelicans-ottelussa. Lieneekö nimi sponsorinimi, vai mikä?

Huhut kertovat että Hekille olisi tulossa uusi merkittävä yhteistyökumppani ja halli nimettäisiin myöskin tämän uuden sponsorin nimellä.
Mikäli tämä on tosi niin se on hyvä uutinen hekille. Kyseinen yritys on kuitenkin kohtalaisen iso ja varmasti mukana kohtuullisella summalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös