Päivä, jona jääkiekko kuoli.
Surullisin mielin joudun nämä sanat tähän raapustamaan. Suuresti ihailemani Janne Pesonen, jonka taituruudesta olemme niin monet kerrat saaneet nauttia, teki eilen teon, jota kuka ei olisi halunut nähdä. Hetken mielenhäiriössä hän päätti yrittää tappaa (käyttäisin sanaa murhata, mutta haluan uskoa ettei teko ollut suunniteltu) Bluesin Ben Eavesia. Käsittämättömällä vimmalla hän tähtäsi kohti reisivaltimoa, mutta onneksi potku osui alemmas. Uskomatonta, mutta Eavesin suojukset kestivät tämän raivokkaan hyökkäyksen ja pelastivat hänen hengensä, ja ehkä pitkässä juoksussa myös lajin nimeltä jääkiekko.
Mutta nyt, tilanteen vielä ollessa muistissamme, on vaikea kuvitella että liigajääkiekkoilua jatkattaisiin lähivuosina, saati sitten näitä finaaleja. Uskoisin, että Kärppien johto on ollut jo yhteydessä liigan johtoon, ja tarjonnut Kanada-maljaa Espooseen. Ja tässä tilanteessa ei ole vaihtoehtoja, tämä ainutlaatuisen silmitön teko ei niitä anna. Kärppien kunniakas historia tahriutuu täysin, ja jatkossa Oulun seudulla alkaa kiekkoilun jälleenrakennus Laser HT:n johdolla, Kärppien nyt poistuessa näyttämöltä turkki Pesosen synnin tahrimana.
Vaikka tilanne on kammottava kaikissa ulottuvuuksissaan, on kaikkien muistettava inhimillinen ulottuvuus. Lakia ei voi ottaa omiin käsiinsä, ja Pesosen lynkkaaminen ei tuo tapahtunutta takaisin. Maamme oikeuslaitos tullee ankarimman mukaan langettamaan tuomion, ja eilispäivän huhujen mukaan suunnitteilla on jopa poikkeuslaki, jonka turvin voidaan langettaa peruuttamaton elinkautinen kuritushuoneessa. Lopuksi vielä, kaikilla on edessä pitkä toipumisprosessi näistä traumoista, ja yhdessä kestämme tämän. Jaksamista myös tapahtuman polttopisteessä olleiden omaisille.
Kirjoittaisin enemmänkin, mutta kyyneleiden suolainen vesi on kastellut näppäimistön ja silmät ovat niin sumeat, ettei näyttöä näe edes fonttikoolla 48. Voi itku.