Mainos

HC Keski-Uusimaa 2009–2010

  • 70 454
  • 182

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Kävin eilisen iltalenkin ohessa vilkaisemassa joukkueen jääharjoituksia. Väkeä kentällä oli kuin sillä "kuuluisalla torilla". Pikaisesti laskeskelin, että yhteensä kenttä pelaajia oli lähemmäksi 6 kentällistä jäällä.
Kauankohan noin laajaa ryhmää, try-out pelaajineen voidaan pitää, ilman, että se häiritsee joukkueen valmistautumista sarja-avaukseen???
Mielenkiintoista oli, että paikalla oli myös Mäntsälässä ja ilmeisesti Riihimäellä viimekautena pelannut Riku Rahikainen, joka näytti olevan mukana hyvällä asenteella. Pelaaja toisikin nuoreen joukkueeseen sitä arvokasta kokemusta mikäli sopimukseen pääseen. Hagelbergin pakkiparina pelasi Niko Mäntylä ja pari oli esiintyi edukseen. Tosin kaverit taitavat jo tällä viikolla vaihtaa maisemaa punaviinin huuruiseen Ranskaan..
HIFK:n Martikainen näytti olevan ihan pelimies.
Maalivahteja oli neljä kappaletta ja hyvin näytti kaikille kopit tarttuvan.
Nyt vain karsitaan ylimääräiset joukkueesta pois ja ruvetaan valmistautumaan sarjaan oikein huolella. Hyvältä näyttää :)
 
Mielenkiintoista oli, että paikalla oli myös Mäntsälässä ja ilmeisesti Riihimäellä viimekautena pelannut Riku Rahikainen, joka näytti olevan mukana hyvällä asenteella.

Rahikainen pelasi viime kaudella II Divisioonaa Mäntsälässä ja hyvin pelasikin. Jos on mukana hyvällä asenteella ja jaksaa oikeasta tehdä duunia (kuten ihme kyllä II Divisioonassakin) niin ilman muuta mahtuu minun puolestani Keskariin.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Joukkue on tehny kovan duunin, saivatkohan kesälomaa laisinkaan? Uutisoinnissa puhuttiin ainoastaan omatoimi harjoittelusta. Kyllä oikea lomakin olis ollu paikallaan.
Hyvä tuntuu olevan vauhti myös jäällä, saadaanko sitten tästä joukosta muodostettua Joukkue, sen aika näyttää, ainakin yritystä on.

Pohjosessa on taas alotettu tää jokavuotinen rumba, HC KU on varma karsija.

Eiköhän syyskausi pidä ensin pelata pois, ennenkuin on mahdollisuus päästä Suomi sarjaan. Vastustajista on hoideltava Ankat (varmaan kokeneita apuja Kirkkonummelta), FPS (vanha Mestisjoukkue, jonka organisaatiota reivattu), LLuja (ehkä eniten kysymysmerkki), TuusKi (muistelkaapa vain viime kautta, väristyttää. HC.ta vastaan 173,5% panostus) ja Muumilaakso (syyspuolella aina tosi kova), että tekemistä on tuosta 3 joukkoon selviämisessä. Ykkönen menee suoraan ja sitten 2 ja 3 karsii Titaaneja, Huntersia, taikka Ketterää vastaan (pieni helpotus, Norja on siirtynyt RoKiin) ja vasta sen jälkeen toivottavasti Suomi-sarjaan.

Sitte toivottavasti kevät urakka, vastassa esim KLaser (huhun mukaan 2 Appelia, niinku ei yhessäki olis kestämistä), Kalajoki (kirjotuksissa peikko nimeltä Aku Joki-Erkkilä olis taas JHT:ssa, assisteri Markkasen nimi on jo paperissa), KOOVEE (Suomen mestari aiemmilta vuosilta), eipä lopu tekeminen.

Työtä teettää, Valmentaja uskoo omiin menetelmiinsä, siinä meidänkin toivomme.

Vastavetona tiedoksi, KLaser on varma karsija, myös Röki saattaa olla potentiaalinen karsija ;)
 
Viimeksi muokattu:

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Uudet sopimuspelaajat

No nyt saatiin kokemusta ja maalintekotaitoa HCK:n jengiin. Joukkueen kotisivut uutisoivat Esa Kivistön sekä Riku Rahikaisen sopimuksista.
Todella hieno homma, että tämän tasoiset pelaajat saatiin kiinnitettyä.
Molemmat pelaajat nähdään jo tänään joukkueen ensimmäisessä harjoitusottelussa Porvoota vastaan.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Tulevista harjoitusotteluista

Viime perjantaina joukkue pelasi ensimmäisen harjoitusottelunsa ja sen perusteella ei voi hirveesti päätellä joukkueen pelillisistä kyvyistä.
Tosin puhdas voitto osoittaa, että Porvoolla on vieläkin enemmän tehtävää mikäli meinaavat varsinaiseen Suomi sarjaan päästä.
HCK:n joukkueesta nousivat esille maalin tekijät Je Junteheikki, Esa Kivistö sekä Rahikainen. Kovaa taistelua esittivät myös nuorempi Juntheikki, Juutilainen sekä maalilla torjui eleettömän varmasti Vuorio.

Viikon päästä joukkue lähtee leirille, johon sisältyy kaksi harjoitusottelua. Perjantaina vastaan asettuu toiseen kertaan Hunters ja lauantaina mitataan Titaanien taso. Titaanit pelistä odotan varsinkin syksyn kunnon tasonmittausta.

Ensimmäisestä pelistä olivat poissa: hyökkäyspäästä Tihveräinen, Vili Mustonen sekä Kuismin. Puolustuksesta Martikainen.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Puolustus vahvistuu

HCK:n kotisivut kertovat puolustuksen vahvistuvan paluumuuttajalla.
Järvinen on hyvä kiekollinen pakki, jollanen vielä joukkueesta uupui.
Hienoa!!!
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Viikonlopun peleistä

Viikonloppuna joukkuekohtasi Porvoossa Huntersin sekä launtaina Kotkassa Titaanit. Perjantain peli osoitti, ettei vastustajan aliarvioimiseen ole varaa. Ensimmäisen erän 4-0 lukemat näyttivät miten käy jo siihen sortuu.
Kotkassa peli oli jo kuulemme eri näköistä. Tosin joukkueeseen oli liittynyt myös Rahikainen sekä Nikoskelainen, joten kokemusta oli saatu edelliseen päivään verrattuna. Silmiini pisti joukkueen puolustajien nimilista. Todella kevyellä puolustuskalustolla oli HCK ollut liikkeellä.
Nyt toivoisin näkeväni niille paikoille pelimiehiä myös näissä harjoitusotteluissa.
Keskiviikkona Keravalle tulee Kiekko Vantaa, joten eiköhän siinä pelissä jo laiteta kaikki pelimiehet kentälle??
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Huntersia vastaan ekassa erässä oli maalissa Puikkonen, sitten tulikin maalille seuraaviin eriin Tervo, joka laittoi luukun kiinni... Onneksi nää ovat vielä treenipelejä.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
No, nyt sitte Anacondalle kiiruusti eriä turnauksessa ja KiVa pelissä, ettei jää päälle roska maku. Tuskin 4-0 nyt pelkästään veskasta oli kii. Edelleenkin tarviiko joku ulkomaalainen, taikka yläsarjan joukkue Vuoriota, silloin Puikkonen on avainhenkilö.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Hymyilyttää hck-kiva ottelu, kun kaikki vantaalta poispotkitut pelaajat antavat kaikkensa kostaakseen vääryydet...:)

Aika kevyellä kokoonpanolla näyttää k-vantaa olevan liikkeellä.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
HC Keski-Uusimaa - Kiekko-Vantaa

Hyvä, kun selitykset on valmiina.
No, lopputulos kuitenkin 5-4 VL
.

Muutama ikävän näköinen poistuminen, ainakin KV #4 Purolinna olkapää, #15 Jeskanen jalka ja HC #3 Järvinen käsi, toivotaan, ettei vakavampaa.

Harjoituspeli, mikä harjoituspeli, olisin ehkä odottanut enemmän peliaikaa 3-4 kentille pelitempon löytämiseen ja tuntuman saamiseen tosipelejä varten. Toisaalta varmaan on niin, että kun pilli soi, niin voittoa haetaan kaikin voimin, niin pelaajat, kuin valmentajatkin.

Nämä harjoituspelit olat erinomaisia myös tuomareille, vai mikä olisi oma tulkintanne tilanteessa, että tuomarin käsi nousee jäähyn merkiksi, HC saa kiekon ja lähtee nousuun, tästä maalivahti Vuorio tekee johtopäätöksen, että aitioon ja hyökkääjä tilalle. Kun sitten pilli soi, niin jäähy tulikin HC:lle, entä jos KiVa olisikin tehnyt maalin tyhjiin ;). Harjoitus otteluita ne tarvitsevat tuomaritkin.
 
Viimeksi muokattu:

Ma-kE-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
KiVa
Nämä harjoituspelit olat erinomaisia myös tuomareille, vai mikä olisi oma tulkintanne tilanteessa, että tuomarin käsi nousee jäähyn merkiksi, HC saa kiekon ja lähtee nousuun, tästä maalivahti Vuorio tekee johtopäätöksen, että aitioon ja hyökkääjä tilalle. Kun sitten pilli soi, niin jäähy tulikin HC:lle, entä jos KiVa olisikin tehnyt maalin tyhjiin ;). Harjoitus otteluita ne tarvitsevat tuomaritkin.


Hauskinta tilanteessa oli, kun tuomari luisteli käsi pystyssä HC:n pelaajan vieressä puolikenttää tämän kuljettaessa kiekkoa. Kiekon karatessa lohen pelaajalle niin viheltää jäähyn keravalle :)

Keravalla on hyvä nippu kasassa ja Vuorio on kova sana Suomisarjassa. Rahikainenkaa ei ole koskaan Vantaalla pelatessaan mennyt noin kovaa mitä meni tänään Keravalla.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Keski-Uusimaa -turnaus

Tulevana viikonloppuna pelataan Keravan jäähallissa mielenkiintoinen turnaus.
Joukkueen kotisivuilla on infoa tarkemmin.

Otteluohjelma näyttäisi olevan:

La 29.8. Klo 9.30 -11.00 Jokerit - Kalpa

klo 12.00 - 13.30 HC Keski-Uusimaa - Titaanit

klo 13.30 - 15.00 Hunters - Kalpa

klo 15.00 - 16.30 Jokerit - Hunters

klo 16.30 - 18.00 Titaanit - Kalpa

Su 30.8. klo 9.30 - 11.00 Välierä 1

klo 12.00 - 13.30 Välierä 2

klo 14.00 - 16.15 Pronssiottelu

klo 16.15 - 18.30 Loppuottelu

Mielenkiinnolla odotan millä ryhmillä Kalpa sekä Jokerit paikalle tulevat. Onko esim. superlupaus Teemu Pulkkinen narrien peliasussa?? Käsittääkseni Kalpa sekä Jokerit tulevat sekoitetuilla joukkueilla. (A + sm-liiga)
 

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Tulevana viikonloppuna pelataan Keravan jäähallissa mielenkiintoinen turnaus.
Joukkueen kotisivuilla on infoa tarkemmin.

Otteluohjelma näyttäisi olevan:

La 29.8. Klo 9.30 -11.00 Jokerit - Kalpa

klo 12.00 - 13.30 HC Keski-Uusimaa - Titaanit

klo 13.30 - 15.00 Hunters - Kalpa

klo 15.00 - 16.30 Jokerit - Hunters

klo 16.30 - 18.00 Titaanit - Kalpa

Su 30.8. klo 9.30 - 11.00 Välierä 1

klo 12.00 - 13.30 Välierä 2

klo 14.00 - 16.15 Pronssiottelu

klo 16.15 - 18.30 Loppuottelu

Mielenkiinnolla odotan millä ryhmillä Kalpa sekä Jokerit paikalle tulevat. Onko esim. superlupaus Teemu Pulkkinen narrien peliasussa?? Käsittääkseni Kalpa sekä Jokerit tulevat sekoitetuilla joukkueilla. (A + sm-liiga)

Varmaankin kirjoitusvirhe ohjelmassa, mutta tuon mukaan HC K-U:lla on yksi peli, Titaaneilla, Huntersilla ja Jokereilla kaksi ja Kalpalla kolme peliä.
 

Oakley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punanutut
Varmaankin kirjoitusvirhe ohjelmassa, mutta tuon mukaan HC K-U:lla on yksi peli, Titaaneilla, Huntersilla ja Jokereilla kaksi ja Kalpalla kolme peliä.
Käsittääkseni Titaanit - KalPa -peli pelataan turnauken ulkopuolisena otteluna. Ja eikös tuohon ole yritetty/yritetään hankkia kuudes joukkue, että lohkot olisivat järkevät?
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Tulevana viikonloppuna pelataan Keravan jäähallissa mielenkiintoinen turnaus.

La 29.8.
klo 13.30 - 15.00 Hunters - Kalpa
klo 15.00 - 16.30 Jokerit - Hunters
Mielenkiinnolla odotan millä ryhmillä Kalpa sekä Jokerit paikalle tulevat. Onko esim. superlupaus Teemu Pulkkinen narrien peliasussa?? Käsittääkseni Kalpa sekä Jokerit tulevat sekoitetuilla joukkueilla. (A + sm-liiga)

Kuka lie laatinut turnausaikataulun, mutta se "joku" haluaa ainakin, että Hunters ottaa reilusti pataan Jokereilta. Hunters-KalPa ja Jokerit-Hunters otteluiden välillä on vain jäänajo.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HC Keski-Uusimaan harjoitusottelut

HC Keski-Uusimaa on ilmeisesti pelannut harjoitusottelunsa ja tappioita on tullut ainoastaan kaksi kappaletta. Porvoon Hunters onnistui yllättämään HCK:n sekä Jukurit. Kotikaukalossaan joukkue on ollut voittamaton, mikä on hyvä asia viime vuoden rämpimisen sijaan.
Hienoja voittoja olivat Kiekko Vantaasta sekä vierasottelu Titaaneita vastaan.
Yllättävän aikaisin HC lopettaa harjoitusotteluiden pelaamisen. Sarjaan on sentään kaksi viikkoa aikaa.
Onkohan tämä ihan harkittua?
 
Henri Siivonen

Onko Siivonen siirtynyt sinne päin? HCK:n sivuilta ei tästä mitään löydy, mutta finhockeyn tulospalvelussa HCK:n kokoonpanosta (linkki vie siis HCK:n joukkueen kokoonpanoon finhockeyn tulospalvelussa.) hänet kyllä löytää.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Onko Siivonen siirtynyt sinne päin? HCK:n sivuilta ei tästä mitään löydy, mutta finhockeyn tulospalvelussa HCK:n kokoonpanosta (linkki vie siis HCK:n joukkueen kokoonpanoon finhockeyn tulospalvelussa.) hänet kyllä löytää.

Varsin tehokkaan oloinen veijari noin harkkajäillä nähtynä, kuljettaa kypärää korkealla 194, eikä ole ihan heti siirreltävissä 96.
Blues kasvatti, viime kausi SapKossa ei ihan putkeen, mutta olisko hakemassa uutta nousua, edellytyksiä on, Tsemppiä.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Henri Siivonen sopimukseen

Joukkueen kotisivuilla julkistettiin Siivosen kauden mittainen sopimus. Pelaaja tuo joukkueeseen kokoa ja näköä, joukkueen päävalmentajan, Jussi Salon mukaan. Samalla joukkue näyttää uudistuneen myös organisaationa ja vastuu alueita on hieman laitettu uuteen uskoon. Hienoa nähdä, että joukkue pystyy tarjoamaan pelaajilleen myös työpaikkoja. Lauantaina joukkue pelaa vieraissa, mutta jo sunnuntaina nähdään kotihallissa millaista lätkää on tulevana kautena luvassa.. Ei ole enää montaa luukkua avaamatta :)
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HC Keski-Uusimaa purki Vuorion sopimuksen.

Joukkueen kotisivut uutisoivat Vuorion sopimuksen purkamisesta. Samassa jutussa mainittiin, että muutama pelaaja aloittaa kautensa KJT:n A-junioreissa tulevana viikonloppuna. Todella hieno asia tämä KJT A:n kanssa löytynyt yhteistyö.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK:n ensimmäinen viikonloppu

Aika takkuiselta peli vaikutti viikonlopun kahdessa pelissä. Aika yllättävää, että maalintekeminen tuottaa tuskaa. Kun katsoo tuota rosteria hyökkäyspään osalta niin tämän ei pitäisi olla ongelma. No pääasia lieneen, että pistetili on avattu ja ensi viikonloppuna päästään testaamaan sarjataulukosta ylempänä olevan Ankkojen syyskunnon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös