Mainos

HC Keski-Uusimaa 2009–2010

  • 70 454
  • 182

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
No sähän voit miettiä sitä hiljaa itseksesi miten jääkiekkoseuran talous saadaan kuntoon, varsinkin jos pohjana on velaton vakavarainen joukkue, jota on rakennettu hiljalleen aina kolmosdivarista asti. Mutta ihan tiivistettynä edellämainitun lisäksi lisään että hyvä ja toimiva organisaatio joka on rakennettu vakaalle taloudelliselle pohjalle.

No tämä oli ihan hienoa mutuilua, mutta taisin kysyä hieman perustellumpaa mielipidettä. Kiekko-Vantaan lisäksi Uudellamaalla ei näytä taloudellisesti pärjäävän yksikään ylimääräinen Mestisjoukkue, jos Salamien, Ahmojen ja Haukkojen esimerkkejä katsoo. Toiseksi siellä on vielä KJT-Tuuski joka syö samoja resursseja. Perustele miten HC-KU eroaisi edellä mainituista kuopatuista seuroista, koska tuskin näilläkään seuroilla mitään velkataakkaa oli kun nousu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle tapahtui.

terv. nimim. Karsinnoissa tavataan ;-)

Katsotaan nyt ensin pääsettekö prohockeycoach Salon kelkassa edes lopulliseen Suomisarjaan? Kysykää S-Kiekon/SHT:n kannattajilta ne voi kertoa tästä sankarista lisää.
 

Mikke73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukat, Ässät
No tämä oli ihan hienoa mutuilua, mutta taisin kysyä hieman perustellumpaa mielipidettä. Kiekko-Vantaan lisäksi Uudellamaalla ei näytä taloudellisesti pärjäävän yksikään ylimääräinen Mestisjoukkue, jos Salamien, Ahmojen ja Haukkojen esimerkkejä katsoo. Toiseksi siellä on vielä KJT-Tuuski joka syö samoja resursseja. Perustele miten HC-KU eroaisi edellä mainituista kuopatuista seuroista, koska tuskin näilläkään seuroilla mitään velkataakkaa oli kun nousu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle tapahtui.
Ahmoista en tiedä, mutta ainakin sekä Salamoilla että Haukoilla oli Mestiksessäkin huonompi yleisökeskiarvo kuin HC-KU:lla Suomi-sarjan alkulohkossa. Mestiksessä tuo tietenkin nousisi vielä. Jotain perusteita taloudellisesti pärjäämiselle siis on.

Toiseksi, sama perustelu jonka Morten Halsted jo esitti, mutta jota et tainnut huomata: hyvä ja toimiva organisaatio joka on rakennettu vakaalle taloudelliselle pohjalle.
Hyvää ja toimivaa organisaatiota en ainakaan itse pysty mitenkään liittämään Salamoiden ja Haukkojen toimintaan...

Eipä tällä tosiaan mitään merkitystä ole, kun tuskinpa tuo porukka Mestikseen kuitenkaan nousee.
 
Viimeksi muokattu:

Juakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keravan Shakers
Hc Keski-Uusimaa on taas julkaissut kasan sopimuksia. Mielenkiintoisena ehdottomana vahvistuksena jäälle tulee Tuomas Nikoskelainen. Valmentajan pesti purettiin ja näin mies hyppää pelikentälle. Kyseessähän on kyllä Suomi-sarjaan järjettömän kova vahvistus.

Muita lisänimiä ovat Jan Hagelberg Hekistä, Janne Niemi Kelasta sekä Karri Eliasson Hifk a-jun sekä Tomi Lesonen.

Mielenkiinnolla seuraamaan minkälaisen kentän Hc-KU saa kasattua Nikoskelaisen ympärille.

Lisää aiheesta: http://hckjt.fi/home/index.php?option=com_content&task=view&id=142&Itemid=1
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Katsotaan nyt ensin pääsettekö prohockeycoach Salon kelkassa edes lopulliseen Suomisarjaan? Kysykää S-Kiekon/SHT:n kannattajilta ne voi kertoa tästä sankarista lisää.

Enpä usko, että kannattaa hirveesti kysellä muiden mielipiteitä tässä asiassa. Tuleva kausi näyttää mihin joukkue pystyy. SHT:ssa tuskin oli organisaatio siinä mallilla kuin HC:lla nyt on. Tämä tarkoittaa sitä, että kun on julkisesti tehty uusi linjaveto urheilulliselle linjalle ja rakennettu joukkue sellaiseksi, että pelaajat ovat täysillä mukana niin uskon, että hyvä tulee.
Mielenkiintoinen on joukkueen rakenne tällä hetkellä. Viime kauden esityksillä Jämingin ja Pietiläisen on varmaan kova työ löytää itselleen pelipaikkaa tuosta joukosta. Grönholmin siirto Vantaalle oli harmi, mutta on hienoa, että organisaatiolla oli pelisilmää antaa pelaajalle mahdollisuus pelata ylempänä kun siihen tuli mahdollisuus. Toivotaan, että pelaaja saa runsaasti peliaikaa Vantaalla eikä tule HC:ta vastaan Tuuskin peliasussa kun sarjat käynnistyvät.
Muutaman pelaajan kun saisi tuohon vielä lisää niin sitten näyttää todella hyvältä. Terve kilpailutilanne pelipaikoista on hyvä asia ja perinteisetihän HC:lla pitää olla laajapelaajamateriaali koska loukkaantuneiden tilalle ei voida nostaa ketään mistään. Olisikohan mahdollista, että jotkut A-ikäiset pelaajat auttaisivat paikallista KJT:ta tai Haukkoja tietyissä peleissä?
 
No huhhuh! Hagelberg aikamoinen pommi itselleni ainakin. Tätäkin isompi juttu toki Nikoskelaisen pelaaminen. Aikamoista jengiä ollaan todellakin kokoamassa. Lisäksi K-U:n sivuilla kerrotaan että seura neuvottelee kolmen liigakokemusta omaavan pelaajan kanssa. Janne Niemikin tehnyt aika kovia tuhoja Kela:ssa II Divisioonassa, varmasti voi olla kelo pelimies porrasta ylemmäskin. Tosiaan, kuten ennemmin todettiin niin Jämingeillä yms alkaa tekemään tiukkaa kokoonpanoon mahtuminen.

Nikoskelainen Mestiksessä parhaimmillaan 48 pistettä.. Hagelberg päättyneellä kaudella 21 pistettä pakin paikalta HeKissä.. Vuorio...Tervo.. alkaako tää näyttämään jo turhan hyvältä? Nyt kuitenki ens kautta ajatellen takit visusti kiinni niin ei ainakaan viime kauden virheet toistu.
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Siellähän on parin vuoden puheiden jälkeen laitettu oikeasti asioita tapahtumaan! Hieno homma, nyt on jo joukkueen uskottavuus noussut omissa silmissäni aivan uusiin lukemiin. Ja todellakin Lapinmiesten kuittailut kannattaa unohtaa, koska siellä on totuttu vaan parhaaseen, eikä Suomessa toimivampaa organisaatiota ole kuin heillä. Uskon että HC tulee tällä kaudella menestymään, mutta aika näyttää mitkä joukkueet siellä karsinnoissa hääräilevät. Vaikka HC siellä pelaisi niin Roki ei välttämättä ja tietysti toisin päin.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Joo oikein kunnolla hommat käyntiin. Oikein hyvä juttu itse HC:n joukkueelle ja miksei myös koko sarjalle. Mielellään katselee pelejä, jossa vastustajalla on kova joukkue. Kevätkaudella tulee varmasti hyvät väännöt, jos kaikki menee pelillisen puolen osalta toivotulla tavalla.

Kovat nimet ja uusi valmentaja tuo varmasti yleisöä, mutta pelillinen puoli saattaa ottaa oman aikansa. Ehkä. Hyvin on muistissa viime kauden K-Laserin taapertaminen alkusarjassa, vaikka koossa olikin nimivahva joukkue. Toisaalta ammattimaisella valmennuksella on varmasti takataskussaan hyviä niksejä, joiden avulla pelitapa saadaan nopeasti iskostettua pelaajille.
 
Viimeksi muokattu:

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Oh ho hoo hoo hooo! Haakelperi melkoinen vahvistus Suomi-sarjaan! Kyllä Suomi-sarjan voittajaehdokas voidaan jo nyt julistaa. Tuolla joukkueella pärjäisi mukavasti jo Mestiksessäkin
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Kieltämättä nimilista alkaa olla aika vahva. Mutta pari muttaa ennenkuin alkaa raksilat paukkumaan.

Maalivahdit. Kuten jo on aiemminkin todettu, Vuorio lähtenee todennnäköisesti jo alkukaudesta, jos vaan saa paikan jostain ylemmän sarjan joukkueesta. Tervo oli loukkaantunut viime kauden, on iso kysymysmerkki miten paikat kestävät ja pelit sujuvat.

Pakit. Grönholm lähti ja Hagelberg tilalle, menee kai tasoltaan vähintään plus miinus nolla eli päittäin. Niemi voi olla vahvistus, kaveri on vielä kuitenkin nuori ja pärjäsi II divisioonassa, ehkäpä puhkeaa kukkaan nyt myös Suomi-sarjassa. Pahimmassa tapauksessa saappaat ovat liian isot ja kaveri sössii takalinjoilla "Black-out" Ruotasen tyyliin. Lesonen on myös pieni kysymysmerkki, mutta toivotaan että osaa ottaa vastuuta tällä tasolla kun on kerran liigassakin käytyä.

Hyökkääjät. Nikoskelainen on iso plus, mutta vain JOS paikat kestävät. Eliasson on ISO kysymysmerkki, ehkäpä sarjataso on hänelle sopiva? Ja tosiaan, Jämingin ja Pietiläisen on kyllä viime kauteen nähden huimasti nostettava tasoaan, mikäli aikovat tehdä muutakin kuin istua viltissä tai katsomossa.

Johan se nähtiin viime kaudella että pelkkä nimi paidassa ei riitä enää Suomi-sarjan tasolla, joten innolla odotan jo syksyä. JOS tuo nippu on terveenä ja pelaa kuten taidot palaajahistoriasta voisi antaa olettaa, niin luvassa on mielenkiintoinen syksy. Kova alkulohko on hyvä juttu tälle nipulle, eivätpähän pääse laiskottelemaan.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Oh ho hoo hoo hooo! Haakelperi melkoinen vahvistus Suomi-sarjaan! Kyllä Suomi-sarjan voittajaehdokas voidaan jo nyt julistaa. Tuolla joukkueella pärjäisi mukavasti jo Mestiksessäkin

Todella hienoa, että Hagelberg on saatu puolustuksen johtotähdeksi. Ymmärtääkseni häneltä on lupa odottaa selkeää johtajuutta puolustukseen??
Itselläni ei ole pelaajasta omakohtaista kokemusta, mutta jos joku osaa avata hiukan millaisesta pelaajasta on kyse niin olisi kiva kuulla.
Tosin luulen, että pelaajalla on mahdollisesti sopimuksessa ulkomaan pykälä ja/tai liigapykälä, joten en vielä osaa iloita tästä ennen kuin "tipahtaa"... Uutisointi ei tätä kerro, mutta eiköhän kaikilla tämän tasoisilla pelaajilla sellainen ole.

Kaiken puolin todella mukava lähteä kesään kun joukkueen rakentaminen on näin hyvällä mallilla. Paljon on viime kauden tekemisistä homma muuttunut.
Nyt vain jännitetään ja odotetaan syksyn alkamista ja toivotaan parasta, että nähdään kaikki sopimuspelaajat: Vuorio, Tervo, Hagelberg, Nikoskelainen jne. HCK:n peliasussa myös sarja avauksessa. Voi olla toive uni, mutta hienoa se olisi.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Kaiken puolin todella mukava lähteä kesään kun joukkueen rakentaminen on näin hyvällä mallilla. Paljon on viime kauden tekemisistä homma muuttunut.
Nyt vain jännitetään ja odotetaan syksyn alkamista ja toivotaan parasta, että nähdään kaikki sopimuspelaajat: Vuorio, Tervo, Hagelberg, Nikoskelainen jne. HCK:n peliasussa myös sarja avauksessa. Voi olla toive uni, mutta hienoa se olisi.
Kyllä todella hyvältä näyttää.
Mutta, pidätellääs nyt vielä Pollea. Kuinka oli viime syksynä, HC materiaalillaan selvä Mestis-karsija. Kaikki pohjoisesta etelään suitsutti nousua. Näin ei käynyt, ei sitten alkuunkaan.

Ehkä tämä avoimen tiedottamisen linja hämää, useimmat ei paljon huiki, päinvastoin lainapeite päälle ja nimimerkin takaa kaverille hypeä. Voidaan tulla sitte sarjassa puskista.

Pientä muistin virkistämistä, joukkueessa puolet uusia eikä vielä kertaakaan yhdessä jäällä, noista pelaajista pitää saada vielä aikaan Joukkue.
(Jokereilla syksy toisensa jälkeen käytännössä kaikki suomen parhaat, mutta ei saada porukasta joukkuetta, tulokset ei tavattomasti mairittele.)

Nikoskelaisen paluu vanhaan kotikaukaloon pitkien 19 vaellusvuoden jälkeen on peräti iloinen asia, nyt saadaan siniviivalle sitä raitin tykkiä. Ei tiedä, mitkä syyt painoivat pestin vaihdossa.

Hagelberg ei ole erityisesti jäänyt mieleen Tikkurilasta, ei siis huippu, ei huono, kuitenki mies saanut kokemusta ja taitoa lisää, oikein hyvä.

Unohtaa ei sovi viimevuotista runkoa, muutamat tuntuvat ottavan hyvinkin tiukasti noi kevät treenit ja varmasti puolimaratoonin kiertäminen järven ympäri (valmentajaa, puheenjohtajaa ja toimitusjohtaa myöten) huom myös maalivahdit, lisää taatusti yhteishenkeä.

Virkistävää vilinää varmasti aiheuttavat nuo 8 uutta 89iä, taikka nuorempaa. Vielä aiemmilta vuosilta 4 kpl 86 ja nuorempia, niin "Ahneella ja laiskanpulskealla pisterosvolla" (laina sanomalehti Kalevasta) saattaa olla pisteiden kerääminen mielessä.

Hyvin ratkaisevaa roolia on aiempina vuosina näytellyt maalivahti tilanne helmikuun alusta.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä siis vielä sunnuntaina lisätty K-U:n sivuille juttuun jossa kerrotaan uusista sopimuksista:

LISÄYS 31.5.2009: Hagelbergin sopimuksessa on pykälä ulkomaan siirrosta, joten pelaajan siirtyminen ulkomaille on edelleen mahdollista.

Toivotaan toki ettei Hagelberg muualle karkaa.. Jotenkin kuitenkin pelottaa että esimerkiksi Ruotsiin siirtyminen tässä kuitenkin kummittelee

Niin ja Lesonenhan on siis hyökkääjä ymmärtääkseni eikä suinkaan puolustaja.
 
Suosikkijoukkue
HIFK kundit & gimmat & Buli; Kerava Shakers
Jep, näin minäkin sen aluksi ymmärsin, mutta kun tein tuota spekulaatiota, silmäilin listaa täältä:
http://hckjt.fi/home/index.php?option=com_contact&catid=15&Itemid=30

Niin sinne kaveri oli merkitty puolustajaksi.

Ota tuosta nyt selvää. Etusivun uutisessahan kyllä sanotaan selvästi kyllä että hyökkääjä, joten uskotaan nyt sitä.

Ja lisäksi Lesosen seuraksi viime kaudella on ilmoitettu HPK, mutta mielestäni viime kaudella Lesonen oli Hyvinkään Ahmojen A-Junnuja. Ainakin tämän listan Tomi Lesonen sopisi ihan hyvin K-U:n tuntomerkkeihin. Puolustajien pistepörssin toinen sija, 12 ottelua 10+6=16 jos nyt on edes pelannut puolustajana.. ;) No viimeistäänhän kauden alussa se nähdään Lesosenkin pelipaikka.
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Rooperti Martikainen

HCK oli kotisivujen mukaan viikonloppuna leireilemässä Vierumäellä. Kovaa on ilmeisesti menty ja kotisivuille oli saatu muutama kuva leiriltä. Samalla uutisoitiin HIFK:n A-junnuista siirtyvästä Martikaisesta. Millainenkohan pelaaja on kyseessä? -89 on pelaaja syntynyt ja pelihistoriasta löytyy muutama vuosi Kanadan juniorisarjoista. Mielenkiintoinen tuttavuus kaikenkaikkiaan.
Pelaajasopimuksia näytti kotisivuilla olevan 9 puolustajan kanssa, joista yksi on vielä Kiekko Vantaan mukana. Hyökkääjiä näytti olevan 16 kappaletta, mutta listalla on näemmä vielä sellaisia pelaajia, jotka eivät ole lopullissa rosterissa. Maalivahteja näytti olevan 5 kappaletta, joten varsin hyvät lähtökohdat on jäälle menoa ajatellen. Toivottavasti nuoret ottavat ennakkoluulottomasti pelipaikan HCK:n pelaavassa kokoonpanossa.
Nyt olisi kiva nähdä mitä harjoitusotteluja on ennen sarjakauden alkua sovittu.
 
Viimeksi muokattu:
Jaa-a, kovasti näköjään värvätään näitä HIFK junnuista ikääntyviä jamppoja. Eipä tuo Martikainen Eliassonin tapaan ole pisteillä koskaan herkutellut eli alaketjujen puolustavempia pelaajia on heistä mahdollista saada. Mutta taas samaa sekoilua kun Lesosenkin kohdalla, sivuilla kerrotaan R.Martikaisen olevan puolustaja mutta HIFK A:n kokoonpanossa on merkattu hyökkääjäksi. Jos tuolta HIFK A:sta vielä meinataan jotain kokeilla niin Harri Nieminen olisi yksi vaihtoehto, kuten myös -88 Juuso Martikainen (onko Roopertille sukua?).

R.Martikainen 08-09 38 ottelua, 2+9=11 +/- -12 25RM

Leiriltä kuvista päätellen tosi hyvännäköistä menoa! Näytti oikeesti olevan tekemisen meininkiä.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Ei jäänyt Hagelberg suomisarjaan ja kysymys kuuluu kuka näistä kovista sinne jää kun kausi alkaa?
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Ei jäänyt Hagelberg suomisarjaan ja kysymys kuuluu kuka näistä kovista sinne jää kun kausi alkaa?
Mikael Vuorion lähtö on todennäköinen, joka on ollut kaikkien osapuolten tiedossa, mutta yhteistyöstä sovittu hyvässä hengessä.
Keitä muita kovia listalta löydät?
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Hagelberg

Ei jäänyt Hagelberg suomisarjaan ja kysymys kuuluu kuka näistä kovista sinne jää kun kausi alkaa?

Tosi harmi HCK:n sekä koko Suomi Sarjan osalta mikäli Hagelberg lähtee. Tosin tätä uutista ei ole vielä vahvistettu ja toivonkin, että jää uutisankaksi. Aika monta kysymysmerkkiä on Ranskasta kiekkomaana. Talouspuoli on ollut aina hieman "ohuella". Historiasta löytyy mielenkiintoisia seuran lopetuksia. Muistaakseni muuan kanafarmari aikoinaan rahoitti pääsarjan joukkuetta ja kun kiinnostus lajiin loppui niin loppui seurankin resurssit. Tämä tapahtui joskus 90-luvulla. Toinen asia on maan harjoittelukulttuuri. Harjoittelun puolesta siellä ei ainakaan pääse kehittymään. Ehkä näiden pelaajien, jotka sinne menevät ajatuksena onkin jokin muu kuin kehittyä vielä pelaajina.
Mikäli Hagelberg Ranskaan lähtee niin toivottavasti saa ottaa oman "personal trainerin" mukaan sekä palkan etukäteen.
No, odotellaan nyt miten käy ja toivotaan, että Hagelberg nähtäisiin HCK:n peliasussa tulevana kautena.
Vuorio voi todellakin olla se toinen pelaaja, joka vaihtaa mahdollisesti maisemaa. Toivotaan, että tämäkään ei toteudu vaan olisi mukana auttamassa nuorta joukkuetta pääsemään tavoitteeseen (mikä se sitten ikinään onkaan)
 

Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
HCK:n treenipeli

Joukkue on julkaissut nettisivuillaan syksyn treeni pelit. Turnauksesta tulle tietoa kuulemma myöhemmin. Turnaushan pelataan elokuun lopussa ja perinteisesti siellä on nähty ihan mielenkiintoisia joukkueita pelaamassa. Mutta siitä tulee varmaan myöhemmin selvyys.

Treeni peleistä nousee ehdottomasti muutama ottelu esille, jotka olisi ehdottoman kiva nähdä.
Krylja Sovietov saapuu Keravalle elokuussa ja HCK matkustaa syyskuussa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi.

Tämmöiset pelit löytyvät pre seasonilta:

HC Keski-Uusimaan syksyn -09 harjoitusottelut :


Pe 14.8.09 HC Keski-Uusimaa - Porvoo Hunters

Su 16.8.09 HC Keski-Uusimaa - Krylja Sovietov

Pe 21.8.09 Porvoo Hunters - HC Keski-Uusimaa

La 22.8.09 Titaanit - HC Keski-Uusimaa

La-Su 29.-30.8.09 Turnaus, Kerava

Ma 7.9.09 Jukurit - HC Keski-Uusimaa

Muutamaa peliä kuulemma vielä haetaan, mutta eivätköhän nekin kohta varmistune.
 
Noniin, siellähän on oletusarvoltaan todella kovia kamppailuja. Neuvostosiivet pitäs kyllä mennä ehdottomasti katsastamaan. Jukuri pelissä saadaan vähän osviittaa että pärjättäiskö me tasoa ylempänä tällä porukalla. Titaanit on ollut viimeaikoina ongelmissa mutta sieltä luistelee vastaan varmasti hyvä porukka. Hunters nyt on aina Hunters, sillä erotuksella että meillä pelaa nyt Huntersin viimekauden ehkä paras pealaaja Olander.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Jaahas. Tämän uutisen mukaan Tommi Koskela matkaa ainakin try-outille Heinolaan. No ei mikään ihan maailmaa kaatava menetys, ja jos ei saa sopparia niin voi hyvinkin olla suunta Keravalle.
Varmaan Tommilla on koko ajan ollut päällimmäisenä pyrkimys Mestikseen, hänhän ei tiettävästi ole ollut mukana HC:n ringissä sitten viimeisten pelien. Tuntematta miestä kummemmin, uskon, että ihan kenelle tahansa olisi ollut hyödyksi HC:n kuntokausi. Tuskin yksin puurtamalla saa yhtä kattavaa ja monipuolista treeniä. Muutaman kerran nähny, kuinka jätkät alistaa rautaa harmaana ja vetää puolimaratoonia, siinä pannaan rahaa pankkiin, on sitte keväällä mistä ottaa.
Tän iltasen jälkeen kundeilla alkaakin sitten kuukauden kesäloma, seuraavaksi sitten Paloheinän jäillä reilu kuukauden kuluttua.
Että hyvää lomaa Pelimanneille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös