HBO Max

  • 321 586
  • 1 557

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Twitterissä oli jo vastaus ja aika lähelle osui: Kiitos palautteestasi. Pyrimme jatkuvasti kehittämään palveluamme, ja välitämme palautteesi palvelumme kehittäjille.

Jatkuva kehitys ei ole kauhean nopeaa. Olisikohan noin viisi vuotta sitten kun ensimmäisen kerran sovellusta käytin ja oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Tai no alkuun piti itse muistaa esimerkiksi minkä jakson oli viimeksi jostain sarjasta katsonut, koska sovellus ei sitä osannut tehdä. Nykyään se muistaa ainakin vähän sinnepäin useimmiten.
 
Jurvanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Äsät!
Kolmasti laittanut palautetta tuosta Last Week Tonightin tavasta, että yksi kuva per season ja jaksojen nimet "episode 1", "Episode 2"... Jaksokuvauksia ei yhtikäs missään.
Ja ainakin viimeksi kun palvelussa olin, niin joskus sai odottaa jopa 2 vuorokautta ennen kuin jakso tuli (ilman subeja, mutta ei niitä onneksi tarvi) HBO:n katseluun. Laillisesti siihen maksettuun palveluun. YouTubessa se viikon pääaihe oli yleensä korkeintaan 4h jakson päättymisestä katseltavissa ihan Last Weekin omilta YT-sivuilta.

Näköjään ei muutu mikään, joten ei uusiudu tilauskaan. Mulla on Wire ja OZ bokseina kotona, joten pitäköön tunkkinsa.

Edelleen surku, että reippaasti parhaan oman "henkisen pääoman" (Ennen tuota Disneytä ainakin) omistama streamipalvelu kompastelee niihin ns. toisasiallisiin asioihin.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Huvittavaahan on että pohjoismaissa on eri alusta kuin jenkeissä HBO-Anytime tms, joka ilmesesti on laadukkaampi.
Ymmärrän kuvanlaadun heikkouden jollain tavalla pienillä toimijoilla kuten SF-Anytime yms, koska huippulaatuisen materiaalin hankkiminen maksaa aika lailla enemmän, kaistaa pitää olla ihan eri tahtiin ja serveritila maksaa moninkertaisesti. Lähes kaikki alan toimijat käyttävät enemmän tai vähemmän Amazonin servereitä ja esim 4K materiaalin vaatima tila on huikeasti enemmän kuin reippaasti pakatun 1080 materiaalin. HBO on kuitenkin iso globaali toimija, jolla luulisi olevan resursseja tehdä asiat hyvin ja oikein. Oma veikkaus on että pääkallopaikalla ei edes tiedetä, tai kiinnosta, millaista sontaa tämä palvelu täällä on.
HBO lähtee luultavasti jäähylle kohta. Netflix ja Amazon riittävät toistaiseksi ja kun Apple tai Disney tulee, on ihan riittävästi katsottavaa.
Umpisurkean laadun ja huonon alustan lisäksi suurin syy luopua on ns. jakso/viikko politiikka. En minä halua katsoa kerran viikossa uutta jatkoa. Haluan katsoa useamman jakson kerrallaan, mielellään usean päivän ajan.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Jakso per viikkovauhti perustunee siihen että jenkeissä on hbo:lla oma kaapelikanava jonka tahdissa ohjelmat lähetetään. Ja sen mitä Game of thrones raivosta päättelin niin kuvanlaatu jenkeissä ei oo sen kummempi kun sarjan kuvaajakin siihen puuttuu :)
 
No tietyt sarjat on kuvattu "rakeisina, tummempina" yms. Esim Walking dead on selvästi rakeisempi. Se ei tarkoita huonoa laatua, vaan esim HBOlla huomaa helposti että monessa sarjassa tulee tummissa kohdissa ns pilveilyä ja pikselöitymissä kun tummempi näkyy hiukan vähemmän tumman kohdan kanssa vierekkäin. Siinä rajalla näkyy pikselöitynyttä mössöä ja tuota pilveilyä. Asian olet testannut ottamalla ruutukaappauksia samasta ohjelmasta toisella toimijalla samasta kohtaa, sekä tarkistamalla bittivirran. Huonolaatuinen pakkausalgoritmi ja pakattu liikaa.
 
Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Huvittavaahan on että pohjoismaissa on eri alusta kuin jenkeissä HBO-Anytime tms, joka ilmesesti on laadukkaampi.
Ymmärrän kuvanlaadun heikkouden jollain tavalla pienillä toimijoilla kuten SF-Anytime yms, koska huippulaatuisen materiaalin hankkiminen maksaa aika lailla enemmän, kaistaa pitää olla ihan eri tahtiin ja serveritila maksaa moninkertaisesti. Lähes kaikki alan toimijat käyttävät enemmän tai vähemmän Amazonin servereitä ja esim 4K materiaalin vaatima tila on huikeasti enemmän kuin reippaasti pakatun 1080 materiaalin. HBO on kuitenkin iso globaali toimija, jolla luulisi olevan resursseja tehdä asiat hyvin ja oikein. Oma veikkaus on että pääkallopaikalla ei edes tiedetä, tai kiinnosta, millaista sontaa tämä palvelu täällä on.
HBO lähtee luultavasti jäähylle kohta. Netflix ja Amazon riittävät toistaiseksi ja kun Apple tai Disney tulee, on ihan riittävästi katsottavaa.
Umpisurkean laadun ja huonon alustan lisäksi suurin syy luopua on ns. jakso/viikko politiikka. En minä halua katsoa kerran viikossa uutta jatkoa. Haluan katsoa useamman jakson kerrallaan, mielellään usean päivän ajan.

Muistaakseni HBO Nordicin taustalla on sama firma kuin UrhoTV:n. Tämän tiedon muistavana minua ei lainkaan ihmetytä, että mikään ei ikinä kehity ja, että palvelu on kaikista tarjolla olevista huonoin mahdollinen. Toki voi olla, että HBO on vaihtanut tässä vuosien saatossa tuon palveluntarjoajan tällä puolen rapakkoa.
 
PePo_17

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KooKoo
Onko kukaan muu seurannut Silicon Valleyta? Kuudes ja ilmeisesti viimeinen kausi alkoi juuri. Muistaakseni muutama ensimmäinen kausi tuli yleltäkin taannoin.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
His Dark Materials alkoi tänään, IMDb:n mukaan aika vahvasti. Nimekkäällä castillä ollaan liikkeellä, hienoa nähdä Dafne Keen jossain muuallakin, kuin teurastamassa pahiksia Loganin kanssa. Eipä siinä, hyvin hoitui sekin.
 
Tulipa viimein muistettua katso sarja "Chernobyl". Pidin pääpiirteittäin sarjasta todella paljon ja etenkin siitä, että seikkaperäisesti mallintivat ydinreaktorin toimintaa. Samaten onnettomuuden syiden aukaiseminen oli varsin viihdyttävää, kuin myös onnettomuuden hoito. Pidin minisarjasta todella paljon, ja siinä seurattiin onnettomuuden kannalta turhia täytehenkilöitä sopivan vähän. Tosin riittävän paljon, että vähän tuli lihaa luiden päälle. Myöskin fiilis oli sellainen, että olisi todellakin oltu venäjällä ja siinä ajassa :)

5/5

Ainoa harmitus:
En voi kuitenkaan kuin harmitella päähenkilön kuvausta. Sarjassa hän oli avoimen kyseenalaistava auktoriteetin suhteen, joka ei kyllä ollut maan tapa. Neukuissa ihmiset suorittivat kuin koneet työtehtäviään tottelevaisesti ja tuntui jotenkin epäsopivalta, että tämmöinen moraalin ja totuuden täydellinen kukka olisi noussut niistä asioiden tilasta esiin. Oikeudenkäyntikin muutettiin mahtipontiseksi amerikkalaismalliseksi totuuden toitottamiseksi.

Voi tietenkin olla, että Valery Legasov oli juuri tämmöinen ja tapahtumat olisivat täysin tosia. Ehkä kuitenkin jäi liian siirappinen kuva ja ehkäpä tuossa ympäristössä pilliin puhaltaminen olisi enemmän konemaista pilkulleen tekemistä kuin puheiden pitämistä.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

Ainakin Wikipedian mukaan Legasov oli tosiaan huomattavan avoin verrattuna muuhun neukkulan toimintaan (Valeri Legasov – Wikipedia). Tsernobyl oli myös yksi suurista syistä, miksi neukkulassa aloitettiin Glasnost, ja alettiin toimimaan avoimemmin monissa asioissa. Lopultahan tuo sitten johti Neuvostoliiton kaatumiseen.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Stephen Kingiä HBO Nordicille, vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Isompi kokonaisuus mikä kiinnostaa HBO:n osalta on uusi HBOmax, onko tihkunut jo tietoa mitä tulee maksamaan? Ja lähinnä sisältääkö maksu nykyisen sekä HBOmaxin?
Tokio Vice nyt ainakin sieltä suunnalta kiinnostaa ja taidettiin netissä juuri julkaista iso listä sinne tulevaa vanhaa että uutta tuotantoa.

_
 
Ainakin Wikipedian mukaan Legasov oli tosiaan huomattavan avoin verrattuna muuhun neukkulan toimintaan (Valeri Legasov – Wikipedia). Tsernobyl oli myös yksi suurista syistä, miksi neukkulassa aloitettiin Glasnost, ja alettiin toimimaan avoimemmin monissa asioissa. Lopultahan tuo sitten johti Neuvostoliiton kaatumiseen.
Ei itse asiassa totuuden puhuminen epäiltyä, vaan jatkuva totuuden puhuminen ja järkevien väärien mielipiteiden sanominen joka paikassa, johtaen lopulta amerikkalaismaiseen isoon mielenilmaukseen alleviivaten asian esiin nostamista. Enemmän uskon totuuden puhumiseen tilaisuuden tullen ja mainettahan mies sai muutenkin puhuessaan ulkomaalaisille, ei vastustamalla systeemiä.

Tai siis semmoinen olo jäi :)
 
Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaimo valitti eilen illalla juurikin HBOn kohdalla että herjaa olemattomasta nettiyhteydestä ja ei siis pelittänyt. Muut vastaavat toimivat kyllä normaalisti.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Pardon yleistietoni puute, mutta viittaako tuo Watchmenissä oleva (menneisyydessä tapahtunut) tummaihoisten kaupunkilaisten lahtaaminen merkittävästi johonkin aitoon historialliseen tapahtumaan?
 
hablaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lügan kaaossseura
Pardon yleistietoni puute, mutta viittaako tuo Watchmenissä oleva (menneisyydessä tapahtunut) tummaihoisten kaupunkilaisten lahtaaminen merkittävästi johonkin aitoon historialliseen tapahtumaan?

(oli uutta infoa itsellekin, että eipä sikäli kannata pahoitella, ei kai sitä jokaista jenkkien sisäpoliittista kärhämää koulun penkillä opi)
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Heräsin jo neljaltä kattelin pari jaksoa The Wirea ennen töihin menoa. Neloskauden 9 jakson kattelin ja eihän tässä saatana malta mennä töihin. Parin 2 ekaa seasonia kun kattelin, en ymmärtänyt vertausta Breakin Badiin, mutta kun Marlo istui valtaistuimelle on kyyti ollut hurjaa.
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Sain tuossa vuoden vaihteen jälkeen The Wiren pakettiin ja voi pojat! Ei ole tullu tommosta sarjaa vastaan, missä ei olisi yhtään huonosti kirjoitettua hahmoa. Tekisi melkein mieli aloittaa rerun saman tien. Mutta seuraavaksi toisen 2000-luvun alkupuolen klassikon kimppuun: The Sopranos.
 
Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT

Samaa mieltä! Katsoin nuo sarjat sattumalta tässä ennen vuoden vaihdetta juuri päinvastaisessa järjestyksessä ja vaikka Sopranoskin oli hyvä, niin kyllä Wire iski meikälaiseen selvästi kovemmin. Hieno sarja!
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Sain tuossa vuoden vaihteen jälkeen The Wiren pakettiin ja voi pojat! Ei ole tullu tommosta sarjaa vastaan, missä ei olisi yhtään huonosti kirjoitettua hahmoa. Tekisi melkein mieli aloittaa rerun saman tien. Mutta seuraavaksi toisen 2000-luvun alkupuolen klassikon kimppuun: The Sopranos.

Pidä mielessä että niin lukuisat kriitikot kuin itse käsikirjoittajien liitto pitää Sopranosia selkeästi parhaiten kirjoitettuna sarjana ikinä niin on mukavampi katsoa;)

Edit.
Samalla listalla Wire 9. joten ei senkään maine pelkästään palkintogaaloja vihaavien puhetta ole. Itselle sarja ehdottomasti top3:ssa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös