Hattupäät kansallislaulun aikana

  • 13 499
  • 60

Mr. Walker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Minulle on kehittynyt jonkinlainen pakkomielle bongata urheilukatsomoista hattupäitä kansallislaulun aikana. Se nimittäin ärsyttää minua suunnattomasti.

Eilen aloin katsoa televisiosta jääkiekko-ottelua. Ennen ottelun alkua oululainen mieskuoro kajautti komeasti ilmoille Maamme-laulun.
Kansa nousi seisomaan ja ne joilla oli lakki päässä ottivat sen pois. Paitsi yksi, jonka kamera onnistuneesti poimi joukosta laulun lopuksi. Toivottavasti tuon nuoren miehen isä katsoi matsia telkkarista, näki poikansa ja ojensi tätä illalla kotona.
Mutta se mikä oli hienoa, niin tuo henkilö oli ainoa, jonka näin laulun aikana hattu päässä. Yleensä niitä on paljon enemmän.

Kerrotaan vielä toinen tapaus. Ei kylläkään Suomesta.
Viikonloppuna alkoi F1-kausi Australiassa. Ennen starttia nuori kaunis nainen lauloi Australian kansallislaulun. Kamera kiersi yleisöä ja ainakin yli puolella katsomon väestä oli lippalakki päässa. Liioittelematta.
Mietin, että voihan se olla, ettei laulu kuulunut siihen katsomon osaan, mutta muutama katsojista kuitenkin riisui hattunsa, niin että sekään ei ehkä kelpaa selitykseksi.
Porottaahan se aurinko tietysti siellä Australiassa vähän eri tavalla kuin Suomessa, mutta siinä noin minuutissa minkä kansallislaulu kestää ei kukaan varmasti saa minkäänlaisia vaurioita ihoonsa.
Tämän kerroin sen takia, että ko. ilmiö ilmeisesti ei ole pelkästään suomalainen.

Tiedän, että tällaisille hyvän käytöksen kompastuskiville on avattu ketju joskus ennenkin, mutta josko kierrätyskeskuksessa toimisi tällainen bongausketju, jonne voisi raportoida näistä tapauksista tuoreeltaan. Tämä voisi toimia vaikkapa jonkinlaisena valistusketjuna noille hattupäille.
Joku saattaa pitää tätä pikkujuttuna, mutta sitä se ei ole. Se on yksi hyvin helppo tapa osoittaa isänmaallisuutta.

Huomenna tulee taas telkkarista lätkää. Kamerat ovat Espoossa (C+) ja Jyväskylässä (Nelonen). Saapa nähdä tarvitseeko raportoida.
Vähän luulen, että...
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Pienet on ihmisellä murheet, sen huomaa tällaisia "ärsytyksiä" lukiessa. Pitikö oikein ketju perustaa aiheelle?

Onneksi itselläni ei ole mitään pakkomiellettä toisten ihmisten hyvän käytöksen etiketin tarkkailusta. Mielestäni ihmisillä on oikeus kunnioittaa tai olla kunnioittamatta kansallislaulua haluamallaan tavalla. Oikeastaan iänikuisten tapasääntöjen rikkominen on jopa ihan piristävää jos sillä saadaan jonkun ylemmyydentuntoisen konservatiivin maailmaa vähän järkytettyä. Tiedä vaikka availisi ketjuja nettiin kiukuspäissään.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Minulle on kehittynyt jonkinlainen pakkomielle bongata urheilukatsomoista hattupäitä kansallislaulun aikana. Se nimittäin ärsyttää minua suunnattomasti.
Katsos vaan, sama harrastus.

Lasketaankohan Finlandia hymni samaan hattu päästä kategoriaan, itse kyllä ottaisin pipon päästä ja ripeästi. Sitä vaan kun eilisessä KalPa - JYP kohtaamisessa Kuosmanen kajautti tämän kappaleen, yleisöstä bongasin yhden kypäräpään jolle se oli luultavasti ruuvattu päähän, savolainen kun oli. Työmiehenkypärä on hauska idea mutta voisi sen juhlavan tilanteen vuoksi päästä ottaa. Toivottavasti Jyväskylän mystinen taikuri luopuu hatustaan laulun ajaksi.
 

Mr. Walker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Mielestäni ihmisillä on oikeus kunnioittaa tai olla kunnioittamatta kansallislaulua haluamallaan tavalla.
Oikeus on. Se on totta.
Mutta asialla on myös muitakin puolta: Maamme-laulu, Suomi, suomalaiset, itsenäisyys...
Kannattaa sitten miettiä myös niiden kunnioittamista tai kunnioittamatta jättämistä.
Ei se Maamme-laulu ole vaan yks biisi mikä vedetään aina juhlavissa tapahtumissa.
 
Viimeksi muokattu:

d2uce

Jäsen
Ei sen laulun aikana kuulu pyöriä, kuin puolukka pillussa, vaan sillon kuunnellaan se biisi jämäkästi lippuun tuijottaen, eikä kyttäillä kanssaihmisten mahdollisia etikettivirheitä.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Ei sen laulun aikana kuulu pyöriä, kuin puolukka pillussa, vaan sillon kuunnellaan se biisi jämäkästi lippuun tuijottaen, eikä kyttäillä kanssaihmisten mahdollisia etikettivirheitä.

Telkkarista ottelua katsoessa saa vaikka osoitella jotain hattupääkatsojaa ja ottaa olutta toisella kädellä.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Jäähalleissa on yleensä katto. Tämä seikka tekee niistä sisätiloja. Sisätiloissa kuuluu riisua hattu päästä aina, soipa joku tietty biisi tai ei. Miespuolisten varsinkin.

Ja lippahatun pitämisestä pitäisi määrätä raipparangaistus toimeenpantavaksi lähimmällä torilla välittömästi.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Lasketaankohan Finlandia hymni samaan hattu päästä kategoriaan, itse kyllä ottaisin pipon päästä ja ripeästi.
Jep, samoin kuin koko Popedan ja Yön tuotanto, sekä Routainen Sydän. Jukka Kuoppamäen Sinisen ja Valkoisen aikana tulee seistä asennossa käsi lipassa ja ajatella mielessään Timo TA Mikkosta.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Jep, samoin kuin koko Popedan ja Yön tuotanto, sekä Routainen Sydän. Jukka Kuoppamäen Sinisen ja Valkoisen aikana tulee seistä asennossa käsi lipassa ja ajatella mielessään Timo TA Mikkosta.

Ei nyt sentään. En tykkää kyseisistä bändeistä, biisi on tuntematon ja Kuoppiksen jollotusta on saanut ala-asteella veisata kyllästymiseen saakka. Timo T. A. Mikkonen pitäisi olla kaikilla aina mielessä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mielestäni ihmisillä on oikeus kunnioittaa tai olla kunnioittamatta kansallislaulua haluamallaan tavalla. Oikeastaan iänikuisten tapasääntöjen rikkominen on jopa ihan piristävää jos sillä saadaan jonkun ylemmyydentuntoisen konservatiivin maailmaa vähän järkytettyä. Tiedä vaikka availisi ketjuja nettiin kiukuspäissään.

Tästä aiheesta on jo vaihdettu mielipiteitä tässä ketjussa: http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=38836
Tilanne ei ole muuttunut. Esittämäsi mielipide on edelleen väärä.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Eilen aloin katsoa televisiosta jääkiekko-ottelua. Ennen ottelun alkua oululainen mieskuoro kajautti komeasti ilmoille Maamme-laulun.
Itse vertaisin tuota eilen Raksilassa kajautettua Maamme-laulun Pohjoinen-remixiä lähinnä johonkin Viron kansallislauluun. Halpa kopio, jonka aikana ei ole mitään syytä ottaa hattua pois päästä tai nostaa persettä puoleksi minuutiksi ylös penkistä.

Muutenkin allekirjoittaneelle on yksi ja sama pitääkö joku hattua päässä jonkun värssyn aikana vai ei. Itse en pidä, en ainakaan yleensä. Joskus on saattanut unohtua tai "unohtua", mutta väliäkö tuolla.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Se on nykyisin helppo hoitaa ihan pienellä ja vaarattomalla leikkauksella.
Toki, harmi että useaa jatkoaikalaista vaivaavaa valtavaa perseseivästä ei pikkuoperaatioilla korjatakaan.
 

Kai-Sakari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panelian Raikas
Itselläni ei seiso minkään veisun aikana, mutta kirkossakin (viimeksi 10 vuotta sitten siis) kummasti nousin ylös ihan oikeissa kohdissa kiltin pojan tavoin. En myöskään päästä lippua putoamaan maahan, ja liikutun kännissä keväällä kun Suomi voittaa Ruotsin. Nousen myös ylös, kun suosikkijoukkioni tekee maalin. Jääkiekko ja kansallislaulu(t), tuo käsikätinen auringonlaskun ratsastajapari. Massan painetta pipopäille siis!
 

Ruutuässä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Lisäksi jotkut rienaavat Maamme-laulua huutamalla vain yksittäistä sanaa laulun aikana. Kyseiset henkilöt tuskin kuitenkaan käyttävät lakkia sisätiloissa, koska eivät käytä paitojakaan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Toki, harmi että useaa jatkoaikalaista vaivaavaa valtavaa perseseivästä ei pikkuoperaatioilla korjatakaan.
Eipä sitä välttämättä haluta korjattavankaan. Vähän kuten Peppi Potkutissi ja pisamat:
- Kärsittekö perseseipäästä?
- Ei, minä pidän siitä.
 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Ihmettelen miksi Maamme-laulua edes lauletaan jossain SM-liigan välierässä. Maaotteluihin se kuuluu ja varsinkin jalkapallopelejä ennen kylmät väreet riipivät selkäpiitä. Mutta miksi kansallisessa sarjassa kansallisuutta pitää vielä erikseen korostaa. Mielestäni tämä tapa on kopioitu Yhdysvalloista, jossa kansallislaulua tupataan muutenkin joka väliin.
 

#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK
Itse vertaisin tuota eilen Raksilassa kajautettua Maamme-laulun Pohjoinen-remixiä lähinnä johonkin Viron kansallislauluun. Halpa kopio, jonka aikana ei ole mitään syytä ottaa hattua pois päästä tai nostaa persettä puoleksi minuutiksi ylös penkistä.
.

Jos tuolle linjalle mennään niin on todettava että Maamme-laulukin on käännösversio J.L. Runebergin Vårt Land runosta. Mutta siksi emme mene tuolle linjalle.
Silti oli kanssallislaulu/hymni mikä tahansa eli oli se minkään maan tahansa ja itse on paikalla esim jossain urheilutapahtumassa niin kyllä sen pipon pitäisi lähteä päästä ja perse penkistä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Jos tuolle linjalle mennään niin on todettava että Maamme-laulukin on käännösversio J.L. Runebergin Vårt Land runosta.
Ja jonka sävelen Pacius otti Saksalaisesta juomalaulusta ja hidasti sitä hieman. Scholl siis ainakin osaa arvostaa.
 

kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen käsittänyt että nykypäivänä tuo lakin päässä pitäminen on ihan ok. Ajat muuttuu, niin kai se on.

Sama hommahan se on ruokailun yhteydessä, ennen oli paha juttu jos oli lakki päässä mutta nykyisin ei. Kai se pitää vaan hyväksyä, vaikka itse en myöskään tuosta oikein pidä. En haluaisi olla mikään vanha räksyttävä pappa...
 

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän aiheeseen liittyen tuli mieleeni kun ennen edellisen pelin alkua kotosalla kuuntelin Maamme-laulua, niin mahtaako löytyä sellaisia sissejä, jotka esim. himassa television ääressäkin säntäävät pystyyn kun biisi alkaa ? Pipoahan himassa ei tarvitse riisua kun kukaan ei näe, mutta tätä seisonta-perinnettä jäin tosiaan edellisen pelin alla pohtimaan.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ihmettelen miksi Maamme-laulua edes lauletaan jossain SM-liigan välierässä. Maaotteluihin se kuuluu ja varsinkin jalkapallopelejä ennen kylmät väreet riipivät selkäpiitä.

Tästä muistui mieleeni melkoinen hauska episodi muutaman vuoden takaa, kun televisiosta tuli joku Suomen maaottelu, mutta en nyt kuolemaksinikaan muista, mitä maata vastaan kyseinen ottelu oli. Mahdollisesti Tsekki tai joku muu tällainen itäiseen Eurooppaan luettava maa oli kyseessä.

Mutta jokatapauksessa paikalle oli saatu joku kultakurkku, joka komeasti luikautti maansa hymnin. Suuri yllätys oli, että tämä paikallinen Helmut Lotti tempaisi vielä Maamme-hymnin siihen perään, jota pienehkö, mutta sitäkin äänekkäämpi suomalaisjoukko osasi arvostaa laulamalla mukana. No, siinä alkoi kolmannen säkeistön kohdalla alkoi porukka vähän hyytyä, viidennessä alkoi jo niin Suomen pelaajilta kuin katsojiltakin pokeri pettämään, sitten alkoi jo porukkaa hieman ahdistamaan. Mutta muistaakseni kaveri täräytti hoonolla soomella 8 riviä ykkösbiisiä, se oli kyllä ison tassun arvoinen suoritus! Kaikki 11 olisi mennyt jo hifistelyn puolelle:)

Ettei mene off-topiciksi, niin lakit oli pois päästä..:)

Niin, lisätään vielä, että minunkin mielestä Maamme-hymniä on ihan turha joka erätauolla vetää. Ja esittäjien tasonkin pitäisi olla edes jotain. Silloin kun Kuosmanen vetää Maamme tai Finlandian, niin siinä tulee jordanit silmistä ja paskat housuun. Mutta sitten kun roudataan paikalle jotkut epävireisyyden kuninkaat Olli Lindholm tai Vesku Jokinen, niin silloin homma menee maanpetturuuden puolelle. Silloin on jo ihan sama onko lakki päässä vai ei, häpäisy on jo tapahtunut...
 
Viimeksi muokattu:

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
bozik kirjoitti:
Vähän aiheeseen liittyen tuli mieleeni kun ennen edellisen pelin alkua kotosalla kuuntelin Maamme-laulua, niin mahtaako löytyä sellaisia sissejä, jotka esim. himassa television ääressäkin säntäävät pystyyn kun biisi alkaa ?

Täältä löytyy, tosin vain kerran vuodessa. Meidän perheessä seurataan Joulurauhanjulistus asian vaatimalla hartaudella ja maammelaulun alkaessa, nousen aina seisomaan. Jälkipolvikin saa esimerkkiä, edes yhdestä perinteisestä käytöstavasta.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Olen kyllä vilpittömän onnellinen ketjun avaajan puolesta, siis ihan oikeasti. Hänen elämässään täytyy asioiden olla todella loistavalla mallilla, kun ehtii näinkin harmittomia ja jonninjoutavia asioita tarkastelemaan sekä raportoimaan.

Onneksi itse en yleensä edes käytä hattua, koska muuten saattaisin joutua jollekin "mustalle listalle". Hieman hajamielisinä unohtaisin sen kuitenkin päähäni jonkin pyhän veisauksen aikana. Sitä paitsi yleensä en edes hoilaa itse mukana, tulee jotenkin lammasmainen olo semmoisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös