Kevät tuli, lumi suli, puro sano pulipuli.
Kalenterista on kääntynyt jo kuluvalta vuodelta kolmas lehtinen, maaliskuu ja sunnuntaille on korvamerkitty pulkkamäki ja laskiaispullat. Hillolla vai mantelimassalla? Kas siinä pulma. Vielä suurempi pulma on ainakin täällä etelänvetelillä kuitenkin tuo pulkan kanssa telmiminen. Lonkeron harmautta tarjolla ja vähän niukanlaisesti lumipeitettä.
Siitäkin huolimatta tai juuripa siksi. Kauden puoliväli on ylitetty myös Hattuilun parissa ja se tietää perinteisesti sitä, että arvon aktiivit palstalaiset kerääntyvät yhteen juhlistaakseen kausittaista Jatkoaika Cupia. Titaanien Taistoon on valikoitunut jälleen 16 toinen toistaan kovempaa virtuaalipotkisfanaatikkoa ympäri ja ämpäri Suomineidon vartaloa, vasemmasta pikkuvarpaasta aina oikeaan korvanipukkaan. Kokoonpano on kokenut tälle kaudelle pienehkön inflaation, kun riveistä on poistunut toissakauden mestari Koirinvaara, sekä viime kauden, että kauden 36 finalistit Sunbeam ja Herranmetsä. Kolmen kovan puuttuminen avaa muille kuitenkin kelpo mahdollisuuksia nousta suurten joukkoon kaudella kolmekymmentä ja yhdeksän.
65-valtikan metsästyksessä mukana tällä kertaa:
A-Lohko
Sininen Kyynel,
@Blue F /ttonza, IV.27(3), tehot: 1 044 (-26,
muutos S89R08)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 30v, 330k, 1 130k, erinom.(ek),
erinom.(m)
Hatstats: 401 (441) 146-
120-134
[Avg (Max) puolustus-keskikenttä-hyökkäys]
Kala Eagles,
@peksa /kolkkapoika, IV.27(8), tehot: 961 (-7)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v, 325k, 1 433k, hyvä(ek), hyvä(m)
Hatstats: 333 (374) 130-96-104
FC Asterix,
@Lert /aapeli77, V.172(1), tehot: 996 (
+68)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v, 195k, 1 160k, hyvä(m), hyvä(k)
Hatstats: 381 (404) 140-93-
148
Rosy Reloads,
@Karpat46 /karpat46, V.50(4), tehot: 962 (+41)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v, 306k, 1 362k, kelvol.(ek), hyvä(k)
Hatstats: 342 (378)
204-108-27
B-Lohko
1. FC Leppäviita Conquerers,
@BitterX /PJDabird, V.95(3), tehot: 965 (+10)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 30v, 192k, 814k, erinom.(m), hyvä(em)
Hatstats: 368 (391)
181-99-86
Thunder Tervatirit,
@maken veivi jr. / makenveivijr, V.8(3), tehot: 949 (
+86)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 25v, 134k, 714k, kelvol.(m), hyvä(ek)
Hatstats: 327 (364) 134-93-100
-PussycatBalls-,
@Seuranmies49 /Meisselinaattori, V.137(1), tehot:
1 046 (
+61)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v,
450k,
3 407k, erinom.(em), hyvä(m)
Hatstats:
434 (
489) 168-
120-
143
Pispalan Kissat,
@Fancy Jasper /metuseppo, VI.37(3), tehot: 908 (+23)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 31v, 234k, 495k, erinom.(ek), kelvol.(em)
Hatstats: 307 (362) 119-99-88
C-Lohko
Hyhkyn Hurjat,
@Tumbenson /Tumbbi4, IV.17(7), tehot: 978 (-35)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v, 337k,
1 833k, hyvä(k), hyvä(k)
Hatstats: 358 (413) 133-96-127
Pellontorpan työväenurheilijat,
@läski laituri /leppari, VI.775(1), tehot: 868 (-10)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 27v, 63k, 363k, kelvol.(k),
mahtava(em)
Hatstats: 280 (309) 133-57-87
Toivottomat United,
@Jaded /Toivoa_on, V.65(8), tehot: 881 (-4)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 28v, 179k, 466k, hyvä(m), hyvä(em)
Hatstats: 276 (309) 86-87-100
AC Niinivaara,
@Bird /niinivaara,
III.4(4), tehot:
1 055 (+13)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 29v, 237k, 837k, hyvä(k),
erinom.(m)
Hatstats:
409 (438)
173-111-123
D-Lohko
Nahkamunkki,
@Krepo /taileri,
III.15(4), tehot:
1 085 (-13)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 32v, 311k, 1 605k,
häikäis.(em), hyvä(k)
Hatstats:
450 (
476) 149-
138-
160
Toppilan Pallopojat,
@miskosafd, IV.45(5), tehot: 961 (-71)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 25v, 332k, 1 324k, välttävä(k), hyvä(k)
Hatstats: 333 (376) 114-108-109
Finland Golden Knights,
@Salming /Salmingg, V.57(5), tehot: 878 (+13)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 30v, 238k, 883k,
mahtava(em), kelvol.(m)
Hatstats: 304 (326) 87-
126-90
Peppulit,
@Peppuli /Waltsu85,
III.7(4), tehot: 1 034 (-37)
Pelaajat: Top-11 (ikä, palkat, TSI, kokemus, kestävyys); 29v,
481k,
2 591k,
mahtava(ek), hyvä(m)
Hatstats: 395 (
467) 156-108-129
Tilastot: 2.3.
Neljä lohkoa, kussakin saman verran kisaajia. A:ssa harvinaista herkkua tarjoilevat Kala Eagles ja Sininen Kyynel, jotka taistelevat samoista sarjapisteistä myös yhteisessä nelosen lohkossaan. Kolmantena joukoissa kamppailuihin valmistautuu selvästi muutaman kauden takaisesta piristynyt Asterix, sekä nykyisin kaukolaukauksilla tuhoa tekevä ja tarjoileva Rosy Reloads. Kyynel on yhä vanha ja raihnainen, josta osoituksena mahalaskua ottanut tehoarvostelu. Tavoitteena olisi kuitenkin napata lohkovoitto ja välttää tällä ennakkoon kovimpien Peppuleiden ja Nahkamunkin kohtaaminen puolivälierissä. Ennakkoon on liki mahdotonta arvioida toista pudotuspeleihin etenevää joukkuetta, jos ja kun allekirjoittaneen suojatit sinne toisena matkaavat.
Beessä hirmuisilla tilastoluvuilla hauistaan esittelee PussycatBalls. Joukkue johtaa omaa V-lohkoaan puhtaalla pöytäkirjalla ja vain neljällä päästetyllä maalilla. Viime kaudella matka jäi alkulohkon mittaiseksi, mutta nyt taitaa tilanne olla ihan toinen. Leppäviita luottaa totutusti puolustuspelaamiseensa. Tervatirit on onnistunut nostamaan tehoarvosteluaan viime kaudesta liki 90 pistettä ja kahdessa kaudessa liki 150 yksikköä. Kovassa kutosen lohkossaan taisteleva Pispalan Kissat ei taatusti anna sarjatason vaikuttaa joukon muita vitoslaisia vastaan.
Omaa lohkoaan totutusti lähtee johtamaan Niinivaara yhtenä varmimmista mitalikandidaateista. Lohkon kolmoslaisella riittää panosta edelleen sarjakauden ohessa myös Suomen Cupissa, jossa matkaa on taitettu jo yhdeksännelle kierrokselle asti. Hyhkyn Hurjia uskaltaa povata toiseksi jatkajaksi, vaikkakin sarjakausi on mennyt mollivoittoisesti ja voittotili on yhä avaamatta. Myös V-tasoa edustava Toivottamat on edelleen lähtökuopissa, kun pistepotti sarjassa on vaatimaton, yhdellä tasurilla saalistettu piste. Kutosta ceessä edustaa jouluaattona nimeään vaihtanut (ex-Rockfish Idiots), positiivisessa tappiottomien ottelujen sarjassa seilaava Pellontorpan työväenurheilijat. Nimi ainakin herättää nostalgisia tuntemuksia.
Toppilan tasapainoisen, mutta rajuhkon tehotilastopudotuksen johdosta, deetä isännöi kaksi kovaa kolmosen porukkaa, joille jatkotiketti ilman pelimoottorin todellista pyllistystä, lienee selviö. Koko porukan kovimmalla pelaajamateriaalilla turnausta dominoi Nahkamunkki, vanavedessä puolen millin palkkoja maksava Peppulit. Finland Golden Knights luottaa terhakkaaseen keskikenttäänsä, mutta oma pää vuotaa, eikä maalien tekeminenkään tule olemaan kovin helppoa.
Puolivälierät: A1–B2, C1–D2, B1–C2, D1–A2
Välierät: kahden ensimmäisen ja kahden jälkimmäisen otteluparin voittajat vastakkain.
Maanantai on totutusti pelipäivä, joten viikon päästä mennään. Onnea kaikille ja pärjäilemisiin!