Hartwall Arena

  • 1 041 664
  • 3 037

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Sotshin jälkeen kaukalon leveys on KHL:ssä 28metriä.

Eli ilmeisesti 2014-15 kaudelle.

Todella hyvä uutinen! Tai jos Jokerit silloin siellä pelaa. Sehän ei ole kirkossa kuulutettu vaan päätös tehdään syksyn aikana kuten Hjallis on kertonut tai kusettanut. Nykyinen Areenan 30 metrinen on turhan iso ja änärin kakskutonen kulttuurishokki, joten 28m kuulostaa hyvältä.
 
bollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
1998, 2011
Aikamoista syrjintää, ettei ulkomaalaista omistusyhtiötä kohdella samalla tavalla kuin suomalaista omistusyhtiötä. Helsinki Halli Oy saa tuet ja Helsinki Halli Oy maksaa veronsa Suomeen.

Eikös noiden veroparatiisien tarkoituksena ole juurikin välttää tai ainakin pienentää Suomeen maksettavien verojen määrää? Epäilen, ettei Helsinki Halli Oy tule ainakaan yhteisöveroa Suomeen maksamaan ikinä - homma tulee pyörimään tappiolla (ainakin yhteisöveroilmoituksilla)...
 
J.Rita

Jäsen
Eikös noiden veroparatiisien tarkoituksena ole juurikin välttää tai ainakin pienentää Suomeen maksettavien verojen määrää?

En osaa sanoa, matalampi verotus voi oletettavasti toimia jonkinlaisena houkuttimena. Entä mikä on "veroparatiisi", ovatko Ruotsi, Viro tai Venäjä sellaisia ja voiko näissä maissa toimiville yhtiöille myöntää kaupungin tukea?

Epäilen, ettei Helsinki Halli Oy tule ainakaan yhteisöveroa Suomeen maksamaan ikinä - homma tulee pyörimään tappiolla (ainakin yhteisöveroilmoituksilla)...

Saatat olla oikeassa. Toisaalta, Helsinki Halli Oy ei koskaan tule tekemään niin merkittävää tulosta, että yhteiskunnallinen hyöty syntyisi yhteisöverottamalla. Helsinki Halli Oy palvelee yhteiskuntaa ja kaupunkia työllistämällä ihmisiä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eikös noiden veroparatiisien tarkoituksena ole juurikin välttää tai ainakin pienentää Suomeen maksettavien verojen määrää? Epäilen, ettei Helsinki Halli Oy tule ainakaan yhteisöveroa Suomeen maksamaan ikinä - homma tulee pyörimään tappiolla (ainakin yhteisöveroilmoituksilla)...

Kyllä. Näiden yhtöiden ainoa todellinen tarkoitus on välttää verojen maksaminen joko kokonaan tai osittain. Verojen välttelyssä kyse on laillisesta toiminnasta, ei rikollisuudesta. Sen takia mm. merkittävät suomalaiset sijoittajat kuin valtion yhtiötkin hakevat parempaa tuottoa veroparatiisien kautta. Tunnettuja suomalaisia valtion omistamia yhtiöitä jotka toimivat myös veroparatiiseja hyödyntäen on mm. Itella.

On lähinnä puuhastelua kiinnittää huomiota pelkästään veroparatiiseihin ja paheksua niitä jotka niitä laillisesti hyödyntävät. Yhtä hyvin voidaan toimia niin, että jos yhtiö saa isot tulot Suomesta, ne voidaan siirtää konserniavustuksena vaikka Ruotsiin kun konserni on "ajautunut" velkoihin. Ruotsista ne sitten siirretään "lainanmaksuna" eteenpäin ja tämä ketju voi jatkua loputtomiin ilman että varsinaisesti on edes pöytälaatikon kautta käyty veroparatiisissa.

Mitä tulee Hartwall-Areenan omistajiin, he toimivat laillisesti ja nähdäkseni huomattavasti korkeampaa moraalia osoittaen kuin monet suomalaisyhtiöt alkaen valtion omistamista yhtiöistä.
 
PJx

Jäsen
Kyllä. Näiden yhtöiden ainoa todellinen tarkoitus on välttää verojen maksaminen joko kokonaan tai osittain. Verojen välttelyssä kyse on laillisesta toiminnasta, ei rikollisuudesta. Sen takia mm. merkittävät suomalaiset sijoittajat kuin valtion yhtiötkin hakevat parempaa tuottoa veroparatiisien kautta. Tunnettuja suomalaisia valtion omistamia yhtiöitä jotka toimivat myös veroparatiiseja hyödyntäen on mm. Itella.
Tämä lienee suomalainen näkökulma asiasta. Toki veroparatiisiyhtiöiden käyttöön voi liittyä myös rikollisia tarkoitusperiä, joten ei se ole aina laillista.

Mutta ehkäpä tässä tapauksessa kannattaa ottaa venäläinen näkökulma. Siellä syy saattaa olla välttää myös "Hodorkovski"-vero ja turvallisuuspalvelun pitkä käsi. Pahaa pelkään, ettei siinä maassa kannata omaisuuttaan rekistöröidä kovin "huolimattomasti", ettei sitä kerätä kuleksimasta parempaan talteen.
 
ilu

Jäsen
Kyllä. Näiden yhtöiden ainoa todellinen tarkoitus on välttää verojen maksaminen joko kokonaan tai osittain.

- -

On lähinnä puuhastelua kiinnittää huomiota pelkästään veroparatiiseihin ja paheksua niitä jotka niitä laillisesti hyödyntävät.

- -

Ei kai kukaan ole toiminnan laillisuutta epäillytkään? Kysehän on lähinnä siitä, onko mielekästä tukea yhtiön toimintaa yhteiskunnan varoilla, mikäli yhtiö (laillisella) verosuunnittelulla pyrkii välttämään verojen maksamista Suomeen ja Helsinkiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei kai kukaan ole toiminnan laillisuutta epäillytkään? Kysehän on lähinnä siitä, onko mielekästä tukea yhtiön toimintaa yhteiskunnan varoilla, mikäli yhtiö (laillisella) verosuunnittelulla pyrkii välttämään verojen maksamista Suomeen ja Helsinkiin.

Jos tämä olisi yhteiskunnan arvio ja päätös, Suomesta lähtisi noin 200 000 - 300 000 työpaikkaa. Tämä koskee isoista yrityksistä valtaosaa. Esimerkiksi Nokia, Terveystalo ja moni muu käyttää verosuunnittelua eri tavoin kuten muutkin globaalit yhtiöt. Niin kauan kun ollaan EU:ssa ja EU antaa verosuunnittelulle mahdollisuuden, on lähes mahdotonta estää sen toteutumista yksittäisessä jäsenmaassa. Maailman suurimmista veroparatiiseista merkittävä osa on EU:n sisällä. Tässä valossa jonkun nappitason mikropoliitikon itku Areenan tuista on ainoastaan osoitus että ollaan isommista asioista pihalla. Vasemmisto on muutenkin ajanut teollisuuden Suomesta ulos. Pitääkö sama tehdä vielä palveluillekin? Aina kannattaa muistaa että Areenankin suomalaiset työntekijät maksavat veronsa Suomeen ja sillä on erittäin merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.

Pitää myös huomata se, että Areenaa kaupunki ei tue budjettiesityksen mukaan. Esitetty tuki on samansuuruinen tai pienempi kuin perittävä vuokra. Nordista kaupunki sen sijaan tukee esityksen mukaan lähes 800 000 eurolla. Joku voisi kysyä, olisiko tuo summa merkittävästi pienempi jos ammattilaisjoukkueena kaikkia hallin tiloja hyödyntävä HIFK maksaisi käypää vuokraa.
 
Viimeksi muokattu:

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
Ei kai kukaan ole toiminnan laillisuutta epäillytkään? Kysehän on lähinnä siitä, onko mielekästä tukea yhtiön toimintaa yhteiskunnan varoilla, mikäli yhtiö (laillisella) verosuunnittelulla pyrkii välttämään verojen maksamista Suomeen ja Helsinkiin.

Ei ongelmaa. Jatkoajan Areenantuotto -työryhmän (johon kuuluu suurin osa, ei Jokeri kannattajista) mukaan Areena ei ole ikinä tuottanut senttiäkään voittoa. Konkurssikypsä lato, joten aivan sama olkoon kirjoilla vaikka Vatikaanissa.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Mites mä muistelen että homma on mennyt tavallaan toisinpäin. Areena on ollut plussalla, mutta sillä on kuitattu lätkän tappioita.

Tosin, kiekkojengi on tainnut maksaa kovia hallimaksuja Areenalle. Mutta jos noin on ollut niin kannattavaahan toimintaa tuo on, ainakin pudotuspeleissä. Onpahan jäänyt yhteiseen pottiin tilitettävä osuus pienemmäksi.
 
Näinhän se todellisuudessa menee/ meni. Viivan alle jäävää + merkkistä summaa pyritään, verottajan takia, välttämään. Se on sitä laillista verosuunnittelua.
 
"Virallisen" tarinan mukaan Jokerit on maksanut huomattavaa ylihintaa hallimaksuissa, jolla sitten on Areenan taloutta keinautettu myyntikelpoisammaksi jo pidemmän aikaa. Tähän suuntaan osaltaan viittaa myös Jokereiden heilahdellut tulostahti, mutta toki totuuden tietää vain Harkimo. Niin ja tietty Cobol.

Vasemmisto on muutenkin ajanut teollisuuden Suomesta ulos. Pitääkö sama tehdä vielä palveluillekin? Aina kannattaa muistaa että Areenankin suomalaiset työntekijät maksavat veronsa Suomeen ja sillä on erittäin merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.

Pitää myös huomata se, että Areenaa kaupunki ei tue budjettiesityksen mukaan. Esitetty tuki on samansuuruinen tai pienempi kuin perittävä vuokra. Nordista kaupunki sen sijaan tukee esityksen mukaan lähes 800 000 eurolla. Joku voisi kysyä, olisiko tuo summa merkittävästi pienempi jos ammattilaisjoukkueena kaikkia hallin tiloja hyödyntävä HIFK maksaisi käypää vuokraa.

Yleisesti ottaen valtiovetoinen tukipolitiikka toki on vasemmistolaisen, lähes sosialistisen yhteiskuntajärjestelmämallin mukaista toimintaa. Ja vuokratuki on tukea siinä missä mikä tahansa muukin, eiköhän tontille luulisi markkinahintaankin toimintaa löytyvän. Jääkiekkopalsta ei kuitenkaan taida olla oikea paikka tämän keskustelun käymiseen.

Arhinmäki toki varmasti omat mikropoliitikkonsa laittaa ruotuun, mutta en usko että Hartwall-Areenan toimintaa tukipäätöksistä huolimatta ihan heti ollaan ulkoistamassa Intiaan tai edes Romaniaan, joten siltä osin huolesi on turha. Ja jos niin huonosti kävisikin, on lähietäisyydeltä vapautumassa lähivuosina tuttu paikka, jonka arkkitehtuurikin sopii hyvin rautaesirippuliigan pelaamiseen.
 
matti&teppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinhän se todellisuudessa menee/ meni. Viivan alle jäävää + merkkistä summaa pyritään, verottajan takia, välttämään. Se on sitä laillista verosuunnittelua.
Niin, verosuunnittelu on yksi pointti.

Mutta täysin oma lukunsa tuossa on myös se, että pudotuspeleistä liigalle annettava osuus kyettiin vetämään tuolla tavalla minimiin. Joukkueethan tilittävät yhteiseen pottiin matseistaan voitot jotka sitten jaetaan joillain prosenteilla seurojen kesken. Nythän matsit eivät tuottaneet mitään koska hallivuokrat olivat niin kovat, mutta yhteisen potin prosenteilla kyllä oltiin.

Fiksua toimintaahan tuo on. Ja tekisin itsekin jos vaan olisi mahdollista.
 
BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On lähinnä puuhastelua kiinnittää huomiota pelkästään veroparatiiseihin ja paheksua niitä jotka niitä laillisesti hyödyntävät. Yhtä hyvin voidaan toimia niin, että jos yhtiö saa isot tulot Suomesta, ne voidaan siirtää konserniavustuksena vaikka Ruotsiin kun konserni on "ajautunut" velkoihin. Ruotsista ne sitten siirretään "lainanmaksuna" eteenpäin ja tämä ketju voi jatkua loputtomiin ilman että varsinaisesti on edes pöytälaatikon kautta käyty veroparatiisissa.

Korjaa toki, mikäli olen väärässä, mutta eikö konserniavustus ole vähennyskelpoinen yhtiön tuloista vain kotimaisten yhtiöiden välillä? Ulkomaille tehty konserniavustus ei kevennä verorasitusta.
 
Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Korjaa toki, mikäli olen väärässä, mutta eikö konserniavustus ole vähennyskelpoinen yhtiön tuloista vain kotimaisten yhtiöiden välillä? Ulkomaille tehty konserniavustus ei kevennä verorasitusta.

En ole asiantuntija aiheessa, mutta ainakin yritykset kuten Mehiläinen sekä Suomen Asiakastieto siirtävät valtaosan tuloksestaan konserniavustuksena ulkomaisille emoyhtiöilleen. Rahaa voidaan siirtää esimerkiksi sisäisinä ostoina emon ja tytäryrityksen välillä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Korjaa toki, mikäli olen väärässä, mutta eikö konserniavustus ole vähennyskelpoinen yhtiön tuloista vain kotimaisten yhtiöiden välillä? Ulkomaille tehty konserniavustus ei kevennä verorasitusta.

Kyllä.

Konserniavustusta voidaan kuitenkin maksaa siten että kyseessä on "konserniavustus." Tähän päästään ottamalla emoyhtiöltä erittäin iso laina niin kovalla korolla kuin mahdollista. Näin toimien kohdemaassa (kuten Suomessa) tehtävät voitot voidaan siirtää täysin laillisesti minne halutaan konsernin sisällä koska lainanhoitokulut ovat isot. Asiasta on ollut paljon keskustelua kun huomattiin, että mm. terveydenhoitoalan isot toimijat siirtävät tätä(kin) kautta voittoja suomalaisen verottajan ulottumattomiin.
 
Tämä selvä. Kummeksuin aluksi viestiäsi kun konserniavustus ei ollut lainausmerkeissä, mutta nyt ei jäänyt epäselvää. Eiköhän tuokin kohta kielletä ja asian ratkaisemiseksi kehitellä sekava sääntöviidakko, jonka avulla työllistetään jälleen lauma konsultteja ja virkamiehiä.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
- Uusi jumbo on kyllä komea. Jotain jopa nääkeekin noista uusinnoista, joskin pari kertaa uusintoja näytettiin ihan väärästä tilanteesta.
- Miksi katosta on revitty kaikki viirit alas? Tehdäänkö sielä jotain remonttia äänentoistolle/valoille/jolleen?
- Musiikin tyylistä noin yleisesti voi olla montaa mieltä, mutta muutamia kertoja DJ löysi oikein tilanteeseen sopivia kappaleita. Etenkin "The Boys Are Back" ennen joukkueiden jäälletuloa.
 
lunar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Ensimmäisen erän ajan olin yläkatsomossa ja sinne äänenvoimakkuus oli aivan liian kovalla. Toisen ja kolmanen erän katsoin alhaalta ja sinne soi sopivalla voimakkuudella. Uusi jumbo on hieno, kellokin jopa toimi.
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
- Miksi katosta on revitty kaikki viirit alas? Tehdäänkö sielä jotain remonttia äänentoistolle/valoille/jolleen?
Nyt joku näppäräsorminen "agentti" hommiin pöllimään se Tikkasen vitosrätti, ettei se enää sinne kattoon nousisi. Voitais vaikka maksaa jonkin verran hommasta.
 
Jody Ejaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
- Areenan uusi valaistus näytti todella hyvältä.
- Jumbo oli hieno ja selkeä.
- Niin kuin joku jo mainitsi, niin musiikki aivan liian kovalla yläkatsomoon.
- Sisääntulobiisinä ei soinut Pretenderiä, toivottavasti palaa viimeistään siinä vaiheessa kun liiga starttaa, mulle ainakin tosi hypeä nostattava kipale.
- Fanit oli hyvin messissä, aletaan päästä yli Karalahti-protestista.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
- Fanit oli hyvin messissä, aletaan päästä yli Karalahti-protestista.

Kyllä sieltä valitettavasti vielä aika paljon vakionaamoja puuttui. Toivotaan että hekin muistavat kuinka kivaa siellä katsomossa oikeasti on. Ihan sama kuka on puikoissa tai kuka on siellä kentällä, niin katsomossa on kyllä kilffaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös