Mainos

Harri Aholle kenkää!

  • 166 938
  • 827

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vahvasti tämä. Nuo kiekkoilijoiden haastattelut ovat 99% ulkoa opittua jargonia noin yleisesti.
Harvoin nuita edes jaksaa lukea/kuunnella, kun jo ennakkoon tietää mitä siellä sanotaan.

Kyllä ihminen on monesti vain ihminen.
Sanotaan, että jos kaikki muu olisi tarjouksessa samaa(pituus, tiedossa oleva rooli, optiot ym.) ja hifki sattuisikin tarjoamaan edes sen muutaman tonninkin enemmän, niin herkästi se vaaka kallistuu puhtaasti rahan suuntaan.
Ei ole nimittäin Leskinen vielä siinä asemassa urallaan, että eläkerahat olisi jo tienattu.

Vaikka pöly on jo laskeutunut ja (lisä)happeakin on keretty haukkaamaan niin edelleen vit... harmittaa. Leskinen kuitenkin oli täysin saatavilla ja sen näki sokea Reettakin.

Oli sitten syynä rooli tai raha, niin hyvin hankala tästä on olla toimistoa syyttämättä.

Minä en usko tuohon. Tai no jos HIFK:n ja Kärppien tarjouksessa on aivan merkittävä ero, niin silloin talous on voinut vaikuttaa päätökseen. Uskon siis, että Leskinen aivan tosissaan sanoi, että huonon alkukauden jälkeen on merkittävämpää löytää juuri hänelle sopivin seura kuin saada rahakkain sopimus.
 
RoundUp

Jäsen
Kärpillä on niin kova nippu ettei sinne oikein hyökkääjiä tahdo enää saada muutakuin rahalla, vaikea on murtautua kuin 3. tai 4. ketjuun. Puolustajien suhteen onkin eri juttu vaikka hyvin pelaavatkin. On vain tunnustettava tosiasiat. HIFK ja JYP ovat vaikeita vastustajia keväällä, todellisia "ajokoirajoukkueita". Eikä sovi unohtaa Ilvestä, Lukkoa ja HPK:ta. Jokerina pohjalla vielä KooKoo. Hieno kevät on tulossa..., paras pitkään aikaan liigassa.
 
Sir Smokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Leskisen siirtyminen HIFKiin tapahtui heti, kun Puljujärven NHL optio oli rauennut. Eiköhän kyse ole yksinomaan siitä, että Kärppienkin kannattaa olla kohtuullinen rahan käytössään. Joukkueessa on jo nyt iso nippu todella kallita pelaajia. Urheilussa ei menestytä ostamalla muilta pois kaikki hyvät pelaajat. Keskiössä pitää olla oman joukkueen pitkäjänteinen rakentaminen. HIFKin menestymisen tiellä on ensisijaisesti HIFK. Nykyinen joukkue riittäisi kyllä menestykseen, jos se olisi joukkue. Ei Leskillä siihen ongelmaan mitään hopealuotia ole tarjota.
 
Naattori

Samaa mieltä siitä että talous edellä pitää Kärppienkin mennä, eikä Leskisen takia kannata riskeerata seuran taloutta. Ongelmanahan tässä on se, että järkevämmin kasatulla hyökkäyksellä Leskiseen olisi ollut varaa. Nyt meillä on kuusi kentällistä hyökkääjiä (plus junnut) kun vähempikin olisi riittänyt ja Lindsteniin, Sailioon, Anttilaan, Karviseen, Humalojaan, ym. uppoaa tuo Leskisen palkka. Vaihtaisin hetkessä kaikki edellä mainitut pelaajat yhteen Leskiseen. Kykenevämpi urheilujohto olisi saanut palasia liikuteltua niin, että Leskinen pelaisi nyt Kärpissä ja ylimääräiset hyökkääjät jossain muualla, mieluiten vaikka siellä hifkissä, varsinkin kun Kärpät oli Leskisen ykkösvaihtoehto. Meni kyllä maku Kärppiin nyt vähäksi aikaa tämän puppeloinnin takia.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kärpät

Sanot viestissäsi, että Kärpillä ei ollut varaa Leskiseen. Kuitenkin mitä ilmeisimmin Kärpät on tarjonnut Leskiselle sopimusta. Jos Kärpillä ei ollut varaa, niin onko Kärpät siis tarjonnut jotain pientä summaa Leskiselle? Voitko vähän selventää ajatuksiasi?

Miten itse rakentaisit joukkueen siten, että pelaajia on tarpeeksi kauden alusta asti, mutta silti olisi koko ajan rahaa siltä varalta jemmassa, että joku tähtikategorian pelaaja (oma kasvatti) tulee maitojunalla kotiin? Väitän muuten, että noin monen pelaajan nopea uudelleensijoittaminen Leskisen tieltä ei olisi onnistunut yhdeltäkään urheilujohtajalta.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Aika epäkiitollinen duuni kyllä Aholla....Uusia hankintoja Krejcik,Byström,Lammikko ja Rybar pidetään onnistuneina Ja samalla Patrik Virta oli pitänyt hankkia, Bertrand olisi pitänyt hankkia, Leskinen olisi pitänyt hankkia, junnuille pitää saada peliaikaa, Kärppäikoneille pitää myös löytyä paikka joukkueessa... Kärpillä on aivan jäätävä jengi, eihän sinne nyt vaan yksinkertaisesti mahdu enempää. Joku tuossa toikin esille tuon Junttila vai Leskinen vaihtoehdon. Aho on kasannut hyvän joukkueen ja vaikka Pesonen ja Jokinen ovatki varmaan vitun kalliita hintalaatu suhteeltaan niin samalla vaalitaan kuitenkin tuota omien kotiuttamisperinnettä jolle pitää myös antaa arvoa.
Asiaa kaveri kirjoittaa. Fanit ovat joskus typerän kriittisiä ettei vanhat pelimiehemme voisi siirtyä urallaan eteenpäin.
Nyt muka Leskinen ei oo enää kärppä. Ei ollut varmaan Aaaltonenkaan kun lähti Pelicansiin - petturi prrrkl ja kas kummaa kävi ratkaisemassa yhden kärppämestaruuden tässä ja silloin hurrattiin. Oliko väärin kun aikanaan Junttila lähti, Pesonen lähti, Pyörälä Sveitsiin ja niin eespäin ?
Nyt te samat arvostelijat hurraatte kavereille kärppänutussa. Mitä Ahoon tulee, katsokaa nyt mitä tänäkin vuonna on mies meille tuonut kaukaloon : Krejcik, Byström, Lammikko ja Puljujärvi ? Mitä ihemettä teille pitäisi olla ? Kyllä välillä hävettää...
 
Viimeksi muokattu:

Micol

Jäsen
Asiaa kaveri kirjoittaa. Fanit ovat joskus typerän kriittisiä ettei vanhat pelimiehemme voisi siirtyä urallaan eteenpäin.
Nyt muka Leskinen ei oo enää kärppä. Ei ollut varmaan Aaaltonenkaan kun lähti ja kas kummaa kävi ratkaisemassa yhden kärppämestaruuden tässä ja silloin hurrattiin. Oliko väärin kun aikanaan Junttila lähti, Pesonen lähti, Pyörälä Sveitsiin ja niin eespäin ?
Nyt te samat arvostelijat hurraatte kavereille kärppänutussa. Mitä Ahoon tulee, katsokaa nyt mitä tänäkin vuonna on mies meille tuonut kaukaloon : Krejcik, Byström, Lammikko ja Puljujärvi ? Mitä ihemettä teille pitäisi olla ? Kyllä välillä hävettää...
Oisko nyt pikkasen eri tilanne/asia, jos pelaaja lähtee ulkomaille pelaamaan versus pahimpaan kilpailijaan? Tuskin faneja vituttaa juurikaan se, että esim. Junttila siirtyi Luulajaan. Sellainen hiuksen hieno ero näissä siirroissa on.

Mikä tämä aivoitus "uralla eteenpäin" muuten on Leskisen kohdalla, kun siirtyi hifkiin? Vaikea nähdä, että tällä valinnalla mentäisiin lähtökohtaisesti jotenkin uralla eteenpäin. Vaihtelua se toki tuo, kun vaihtaa täysin uuteen, lähes Kärppien tasoiseen liigaseuraan - eipä sillä.
 
Naattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Sanot viestissäsi, että Kärpillä ei ollut varaa Leskiseen. Kuitenkin mitä ilmeisimmin Kärpät on tarjonnut Leskiselle sopimusta. Jos Kärpillä ei ollut varaa, niin onko Kärpät siis tarjonnut jotain pientä summaa Leskiselle? Voitko vähän selventää ajatuksiasi?

Miten itse rakentaisit joukkueen siten, että pelaajia on tarpeeksi kauden alusta asti, mutta silti olisi koko ajan rahaa siltä varalta jemmassa, että joku tähtikategorian pelaaja (oma kasvatti) tulee maitojunalla kotiin? Väitän muuten, että noin monen pelaajan nopea uudelleensijoittaminen Leskisen tieltä ei olisi onnistunut yhdeltäkään urheilujohtajalta.

En keksi muuta syytä Leskisen siirtymiseen Hifkiin kuin sen että Kärpät on tarjonnut liian pientä palkkaa ja/tai liian pitkää sopimusta.

Hyökkäys on kasattu huonosti jos meillä istuu joka matsissa lähes puolen millin edestä ukkoa poppareilla. Veikkaan että laaja hyökkäysrosteri oli kasattu CHL:ää silmällä pitäen, nyt kun siitä tiputtiin olisi saman tien pitänyt aloittaa ylimääräisten hyökkääjien myynti. Jos näin olisi toimittu, Leskiseen tarvittavat rahat olisivat olleet käytettävissä. Aikaa on ollut ihan riittävästi. Tässä on varmaankin käynyt niin että vasta siinä vaiheessa kun Leskinen vapautui Färjestadista ollaan toimistolla havahduttu siihen että Leskiseen ei välttämättä olekaan varaa liian suuren rosterin takia.

Tässä sitä taas huomaa että vaikka Kärpät onkin Suomen parhaiten johdettu urheiluseura, on Kärpät kuitenkin edelleen "vain" urheiluseura. Ei tämmöistä säheltämistä tapahtuisi yhdessäkään oikeassa yrityksessä.
 
Meinaatko että "oikeissa" yrityksissä rekrytointi onnistuu aina tai kilpaileva yritys ei koskaan vie hyvää työntekijää nenän edestä. Pelaajat ovat niin tarkkailun alla että asiat korostuvat ja pienikin virhe huomataan. Lisäksi, budjetit ne on "oikeissakin" firmoissa, niissä se vasta onkin.
 
Suosikkijoukkue
Me olemme HIFK
Kärpät on Liigassa käytännössä joka vuosi mestarisuosikki nro 1. Laatupelaajia on aina paljon, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Lisäksi junnutyö on Suomen kärkeä yhdessä Jokereiden kanssa.

Siksi näin ulkopuolisena lähinnä ihmettelen yhden "oman" pelaajan IFK:hon siirtymisen aiheuttamaa tuskaa, vittu mitä sitten! Ymmärrän, että monella Kärppä-kannattajalla on vahva tunneside Leskiseen ja on pelipaitaa ym, mutta urheilulliseen menestykseen se tällä kaudella tuskin juurikaan vaikuttaa, että Leskinen ei nyt Ouluun takaisin tullutkaan. Kärppien pistekeskiarvo on 2,54 per peli ja maalisuhde +47! Vaikea tuosta on ainakaan tilastojen valossa ammattilaissarjassa parantaa.

Relatkaa hei! :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
En keksi muuta syytä Leskisen siirtymiseen Hifkiin kuin sen että Kärpät on tarjonnut liian pientä palkkaa ja/tai liian pitkää sopimusta.

Voi olla, tai sitten ei. Joka tapauksessa mahdotonta sanoa, jos ei saa sopimustarjouksia verrattaviksi. Niin kauan on minusta vähän kyseenalaista syytellä Harri Ahoa tilanteesta. Minä en usko, että Kärpät on tarjonnut rahallisesti, tai muilta ehdoiltaan vääränlaista sopimusta. Uskoa ei tosin lasketa.

Tänään julkaistussa YLE:n jutussa Leskinen itse puhuu "vaihtelusta": YLE URHEILU

Hyökkäys on kasattu huonosti jos meillä istuu joka matsissa lähes puolen millin edestä ukkoa poppareilla. Veikkaan että laaja hyökkäysrosteri oli kasattu CHL:ää silmällä pitäen, nyt kun siitä tiputtiin olisi saman tien pitänyt aloittaa ylimääräisten hyökkääjien myynti. Jos näin olisi toimittu, Leskiseen tarvittavat rahat olisivat olleet käytettävissä. Aikaa on ollut ihan riittävästi. Tässä on varmaankin käynyt niin että vasta siinä vaiheessa kun Leskinen vapautui Färjestadista ollaan toimistolla havahduttu siihen että Leskiseen ei välttämättä olekaan varaa liian suuren rosterin takia.

Tässä sitä taas huomaa että vaikka Kärpät onkin Suomen parhaiten johdettu urheiluseura, on Kärpät kuitenkin edelleen "vain" urheiluseura. Ei tämmöistä säheltämistä tapahtuisi yhdessäkään oikeassa yrityksessä.

Kärppien joukkuetta ei ole millään mittarilla kasattu huonosti. Kärpät johtaa liigaa ja on ollut kovin joukkue tähän asti. Moniko näistä "poppareilla" istuvista pelaajista on sitä paitsi loukkaantuneita?
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät on Liigassa käytännössä joka vuosi mestarisuosikki nro 1. Laatupelaajia on aina paljon, sekä kotimaisia että ulkomaisia. Lisäksi junnutyö on Suomen kärkeä yhdessä Jokereiden kanssa.

Siksi näin ulkopuolisena lähinnä ihmettelen yhden "oman" pelaajan IFK:hon siirtymisen aiheuttamaa tuskaa, vittu mitä sitten! Ymmärrän, että monella Kärppä-kannattajalla on vahva tunneside Leskiseen ja on pelipaitaa ym, mutta urheilulliseen menestykseen se tällä kaudella tuskin juurikaan vaikuttaa, että Leskinen ei nyt Ouluun takaisin tullutkaan. Kärppien pistekeskiarvo on 2,54 per peli ja maalisuhde +47! Vaikea tuosta on ainakaan tilastojen valossa ammattilaissarjassa parantaa.

Relatkaa hei! :)

Hyvä viesti, mutta tietysti tässä vaiheessa on mahdoton tietää, mikä Leskisen merkitys olisi joukkueelle. Vasta kevät näyttää riittääkö ratkaisuvoima. Hyvä joukkue Kärpillä on, mutta silti mestaruuden meneminen jollekin toiselle joukkueelle on se todennäköisempi vaihtoehto. Tai siis yhdelläkään liigajoukkueella ei ole ihan helpolla niin ylivoimaista joukkuetta, että todennäköisyys mestaruudelle olisi vähintään 50%. Hyvillä hankinnoilla todennäköisyyttä saadaan nostettua, toki sillä oletuksella että joukkueen kemia saadaan pidettyä kunnossa. Omalta osaltani olen silti oikein tyytyväinen nykyjoukkueeseen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hyvä joukkue Kärpillä on, mutta silti mestaruuden meneminen jollekin toiselle joukkueelle on se todennäköisempi vaihtoehto.
Toki, mutta näinhän se on jokaisella muullakin joukkueella tällä hetkellä. Kyllähän Kärpät tällä hetkellä on varmastikin se suurin yksittäinen mestarisuosikki. Sen jälkeen tulee Tappara, JYP ja IFK. Järjestys vähän makuasia.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Niin ja täytyy nyt muistaa, niin jos nyt Kärppien mestaruustodennäköisyys on vaikka 30%, niin ei se Lesen kanssa ole käytännössä yhtään enempää vaan tyyliin 30-32%.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Eiköhän se Lesen meno Hesaan suurimmaksi osaksi johtu siittä että;
Kärpät tarjos 2v sopparia ja HiFk loppukauden sopparia?

Meni sitten loppukaudeksi hesaan, so what?
Muistakaa että suomessa ei joukkue yhtä miestä kaipaa...

Tää tästä mun osalta.
 
tooMi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JP#13, MG#64, Real Madrid
Eiköhän se Lesen meno Hesaan suurimmaksi osaksi johtu siittä että;
Kärpät tarjos 2v sopparia ja HiFk loppukauden sopparia?

Meni sitten loppukaudeksi hesaan, so what?
Muistakaa että suomessa ei joukkue yhtä miestä kaipaa...

Tää tästä mun osalta.
Eikös lesen soppari hifkissä kattanut myös ensi kauden? Ulkomaanoptiolla toki.
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima
Eikös lesen soppari hifkissä kattanut myös ensi kauden? Ulkomaanoptiolla toki.
Minähän saatan olla aina väärässä mutta eipä tuo nu niin haittaa...
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Tässähän tulee ihan mieleen vuoden 2011 Janne Pesonen ja siirto myöskin Helsinkiin. Kyllähän se silloin monia Oulussa koetteli ja ymmärrän tämän fanin näkökulman. Silloinkin moni faneista oli sitä mieltä, ettei Pesosta enää kaivata Kärppiin. Mutta niin vaan vuodet ovat kuluneet ja vettä virrannut taas Oulujoessakin, että Pesonen on palannut taas Kärppiin.
Joten kenties 5-6 vuoden kuluttua viimeistään Leskinenkin taas kurvailee Kärppä-paidassa...
Ja vuoden 2011 Janne Pesonen taisi kuitenkin Oulussa olla vielä paljon suurempi "jumala" kuin vuoden 2019 Ville Leskinen...
 
Tässähän tulee ihan mieleen vuoden 2011 Janne Pesonen ja siirto myöskin Helsinkiin. Kyllähän se silloin monia Oulussa koetteli ja ymmärrän tämän fanin näkökulman. Silloinkin moni faneista oli sitä mieltä, ettei Pesosta enää kaivata Kärppiin.

Moni meistä ei kaipaa vieläkään. Sillä kaudella oli vieläpä selvä tilaus ja tarve kärkijätkälle, sekä muikea palkkapussi luvassa. Nyt on joukkueellakin ihan eri tilanne. Leskinen on edelleen tervetullut omasta puolestani tulevaisuudessa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Meikäläinen miettii tuota Pelicansin tilannetta tällä hetkellä. Pelsuilla on kausi mennyt päin persettä ja jos kelkka ei pian käänny, pudotuspelit karkaa. Siinä tapauksessa Haba voisi siirtorajalla naarata Jaakolan Topin sieltä kotiin. Pakkia Kärpät vähän kaipaisi ja Topi olisi sitä, mitä lääkäri määrää. Sopisi myös tämän kauden luokkakokous-teemaan. Miksei myös Juhis olisi aina tervetullut, mutta hyökkäyksessä nyt on muutenkin tungosta.
 
Ei huono idea, Jaakola olisi kyllä tervetullut. Sekin voisi olla vaihtoehto, että annetaan nyt Lindstenille kunnon paikka näyttää ja ellei homma lähde käyntiin hän siirtyisi vaikkapa Tepsiin ja Juhis tulisi tilalle. Tämä siis sillä edellytyksellä että Pelicans jää pleijareiden ulkopuolelle. Juhis saattaa jakaa mielipiteitä, mutta hyvä peluri hän on edelleen.
 
Salo70

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PENA, RAMI, FRANK
Vielä sen verran, että jos pitäisi valita Leskisen ja Junttilan väliltä, että kumpi menee HIFK:iin, niin omalta kohdalta valinta olisi helppo. Tämä lievittää omaa vitutusta.
Jotenkin vaikea edes kuvitella että IFK:ssa olisi pelaaja nimeltä Junttila.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jotenkin vaikea edes kuvitella että IFK:ssa olisi pelaaja nimeltä Junttila.

Niin ja eipähän ainakaan tarvi pelätä että Junttila, Koskenkorva tai Humaloja siirtyisi teille, vaikka näistä toki vain ensimmäinen olisi isompi menetys. Vai oisko kuitenkin niin, että juuri nuo kaksi jälkimmäistä olisi istuneet ainakin takavuosien edarilinjaan :)
 
Matala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Eipä oo tää ketju hetkeen ollut ylhäällä.

Tällä hetkellä rosterissa on aivan liikaa vapaamatkustajia. Voisiko herra Aho ottaa tästä kaudesta opiksi ja keskittää resurssit tehokkaammin jatkossa. Tuo laaja rotaatio on aivan järjetön. Niillä rahoilla saisi yhden hyödyllisen pelimiehen. Miinusta myös niin vitusti Mustosen hankinnasta. Kehtaan arvata, ettei ole edes kovin halvalla tullut. Tietenkin löit sille kaiken lisäksi kahden vuoden diilin ilman try-out ehtoa.

Auta armias, jos erehdyt tekemään jatkot Ronkaiselle ja Topi Niemelä vaihtaa maisemaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös