Mainos

Harjoitusottelut kaudella 2014–2015

  • 126 656
  • 322

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Mitenkäs tuo huominen ottelu nyt sitten käytännössä sujuu, kun kausikortilla paikalle pääsee ilmaiseksi ja muilla ei pääsyä toki olekkaan.

Eli, kun kausareita nyt kuitenkin on myyty selvästi enemmän kuin Tikkurilan hallin yleisökapasiteetti on, niin pääsevätkö sisälle vain nopeimmat vai onko lippujen määrissä ollut rajoitus, eli vain n.1200 ensimmäistä on voinut ladata lippunsa vai onko tosiaan niin, että oletetaan yleisömäärän jäävän alle 1200, vaikka kaikki halukkaat kausikorttilaiset paikalle tulisivat?
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Eli, kun kausareita nyt kuitenkin on myyty selvästi enemmän kuin Tikkurilan hallin yleisökapasiteetti on, niin pääsevätkö sisälle vain nopeimmat vai onko lippujen määrissä ollut rajoitus, eli vain n.1200 ensimmäistä on voinut ladata lippunsa vai onko tosiaan niin, että oletetaan yleisömäärän jäävän alle 1200, vaikka kaikki halukkaat kausikorttilaiset paikalle tulisivat?
Olen ollut silloisella Valtti Areenalla katsomassa peliä, kun lippuja on myyty yli 2000, joten kyllä sinne enemmän kuin 1200 mahtuu. Kun pelkällä kausarilla pääsee paikalle, niin luulen tuon parin tonnin riittävän ihan hyvin. Kaikki eivät kuitenkaan ehdi ja joitakin eivät harkkamatsit kiinnosta. Itse ajattelin silti mennä paikalle ajoissa ihan varmuuden vuoksi.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Olen ollut silloisella Valtti Areenalla katsomassa peliä, kun lippuja on myyty yli 2000, joten kyllä sinne enemmän kuin 1200 mahtuu. Kun pelkällä kausarilla pääsee paikalle, niin luulen tuon parin tonnin riittävän ihan hyvin. Kaikki eivät kuitenkaan ehdi ja joitakin eivät harkkamatsit kiinnosta. Itse ajattelin silti mennä paikalle ajoissa ihan varmuuden vuoksi.

Juurikin näin, tuli lapsus yleisökapasiteetin suhteen :)

Täytynee itsekkin ilmaantua ajoissa paikalle, sillä ainakin omassa ystäväpiirissä kiinnostus on melkoinen kyseisestä ottelua kohtaan.
 

naapuri

Jäsen
Luulisin että ladattavia lippuja on laskettu liikkeelle juuri Tiksin kapasiteetin verran. Olisi melkoista jos jokainen kausarin ostanut olisi tulossa paikalle ja sitten puolet jäisikin ulos. Eli nopeat söivät hitaat. Vaikea on kuitenkin uskoa että huominen peli kiinnostaisi niin paljoa että halli tulisi täyteen.
 

Masentaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä kyllä uskon että halli on ihan täynnä. Jos ei ole, niin jokerit on perseillyt taas urakalla. Käytännössä ilmainen peli, dreamteam kasassa, eka peli jne. Toki ilmainen nettistriimi saattaa hieman laskea kiinnostusta raahautua paikan päälle.
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä kyllä uskon että halli on ihan täynnä. Jos ei ole, niin jokerit on perseillyt taas urakalla. Käytännössä ilmainen peli, dreamteam kasassa, eka peli jne. Toki ilmainen nettistriimi saattaa hieman laskea kiinnostusta raahautua paikan päälle.

"Ilmainen" peli, jonka saat maksettuasi 30 muusta "ilmaisesta" pelistä.

Kausikortteja on myyty joku 4000 +-1000kpl (hatusta), enkä mä oikein usko, että pari tuhatta noista jaksaa nähdä vaivaa edes sen lipun tilaamisen ja skutsiin matkustamisen verran.

Kaipa silti sentään nelinumeroinen määrä saadaan.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Itselläni tänään este enkä paikalle 90% todennäköisyydellä pääse. Pari lippua olisi jäämässä joutilaaksi. Yv:llä voi kysellä jos kiinnostaa
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Tänään on sitten ensimmäinen harjoitusottelu. Jokereiden joukkue näyttää ihan hyvälle. Mutta eka peli on aina se eka, joten vähän hakemista voi olla, vaikka ollaankin harjoiteltu jo kolme viikkoa. Kivaa päästä peliin monen kuukauden tauon jälkeen. Juhamatti Aaltosta on mukava seurata, kun on liittynyt vasta maanantaina jengiin, mutta pelimies hän on kyllä. Pitää toivottaa joukkueelle tsemppiä peliin, ja toivoa ensimmäistä voittoa.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jokerit tänään:

9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 12 Steve Moses
90 Johan Harju – 71 Kurtis McLean (A) – 67 Linus Omark
61 Tommi Huhtala – 42 Petr Koukal – 14 Tomi Mäki
76 Jere Sallinen – 32 Riku Hahl (C) – 18 Semir Ben-Amor

3 Daine Todd – 47 Ville Lajunen (A)
2 Oskari Korpikari – 10 Jere Karalahti
77 Niko Peltola – 60 Santeri Saari
22 Jere Sneck

1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)

Huomioita:
- Jännät varakaput
- Paljon puuttujia: Aaltonen, Jaakola, Väänänen, Gunderson, Rita

Niinpä oletan, että Mosesin tilalle isketään Aaltonen heti kun natsaa. Pakisto on aivan kakkoskategoriaa Jokereiden mittapuulla.
 

AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Ihan hyvä kokoonpano näin ekaan harjoitusotteluun. Paljon on kuitenkin otteluita vielä tulossa, niin tähtipelaajat saa huilata. Harjoituspeleissähän katsotaan sitä parasta kokoonpanoa kautta varten. Puolustajilla on nyt mahdollisuus näyttää mitä osaavat.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lisäksi myös mm. Sillanpää ja Pöysti.

Uusia pelaajia on niin paljon ettei pysy kärryillä. Noh, hyvä antaa näytönpaikkoja nuorille!

Itse olisin laittanut Koukalin ja McLeanin toisin päin, mutta varmasti tässä kauden alla haetaan paljon erilaisia kombinaatioita.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Jokerit tänään:

9 Niklas Hagman – 39 Niko Kapanen – 12 Steve Moses
90 Johan Harju – 71 Kurtis McLean (A) – 67 Linus Omark
61 Tommi Huhtala – 42 Petr Koukal – 14 Tomi Mäki
76 Jere Sallinen – 32 Riku Hahl (C) – 18 Semir Ben-Amor

3 Daine Todd – 47 Ville Lajunen (A)
2 Oskari Korpikari – 10 Jere Karalahti
77 Niko Peltola – 60 Santeri Saari
22 Jere Sneck

1 Henrik Karlsson (31 Riku Helenius)

Huomioita:
- Jännät varakaput
- Paljon puuttujia: Aaltonen, Jaakola, Väänänen, Gunderson, Rita

Niinpä oletan, että Mosesin tilalle isketään Aaltonen heti kun natsaa. Pakisto on aivan kakkoskategoriaa Jokereiden mittapuulla.

Treeneissä ykköskenttä on ollut muotoa Aaltonen -Kapanen-Moses. Hagman normaalisti kolmoskentässä mäen tilalla.
 

Mike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KäPa, NUFC
Pääsin päivällä huonosti lueskelemaan yv:eitä. Muutamalle vastasin myöhemmin, mutta koska eivät ilmeisesti ole vielä viestejään lukeneet ja pelin alkuun enää tunti, niin nopeat syö hitaat ja ensimmäisenä mailiosoitteensa yvnä lähettävä saa sähköpostiinsa pari lippua illan matsiin
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Noniin äijät, nyt se alkaa! KHL Jokereiden aikakausi. Toivotan teille kaikille Narreille kaikkea hyvää, itekin on jopa oikeen innoissaan, että pääsee ekaa peliä väijymään.

Ekan pelipäivän kunniaksi lähtee suosikkijoukkue päivitykseen. Vaikka en ikinä ole Jokereista erityisemmin pitänyt, niin ensimmäistä Suomalaista KHL joukkuetta fanitan!

Yllättävän vähän Jokeri faneja kirjoittelemassa innostustaan näin pelin alla. Kai ne sitten tulee tänne palstalle valittamaan kun joku uutisoi negatiivisesti KHL:stä.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Yllättävän vähän Jokeri faneja kirjoittelemassa innostustaan näin pelin alla. Kai ne sitten tulee tänne palstalle valittamaan kun joku uutisoi negatiivisesti KHL:stä.

Minä tässä ainakin vielä etsiskelen linkkiä, josta tuo HD Life- kanavan lähetys näkyy.
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Ilmainen" peli, jonka saat maksettuasi 30 muusta "ilmaisesta" pelistä.

Kausikortteja on myyty joku 4000 +-1000kpl (hatusta), enkä mä oikein usko, että pari tuhatta noista jaksaa nähdä vaivaa edes sen lipun tilaamisen ja skutsiin matkustamisen verran.

Kaipa silti sentään nelinumeroinen määrä saadaan.

Okei olin väärässä. Täydeltä näyttää.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
En pelistä hirveesti osaa sanoa, varsinkaan yksilöistä, kun ei noista Jokerien pelinumeroista saa helposti selvää, eikä selostaja kertonut kuka kiekossa, tai kentällä on. Olihan peli tietenkin hakemista, mutta isoissa asioissa mun mielestä näytti hyvälle.

- Lopun paria perättäistä sählinkiä lukuunottamatta Jokerit lähti hyökkäyksiin hyvin, ja lähes aina saivat kiekon omille hyökkäysalueella.

- Samoin puolustuksiin lähdöt( :) ) olivat hyviä, eli paketti oli valmis ottamaan hyökkäyksen vastaan lähes joka kerta. Poislukien 2-2 maali, missä tuli hahasyöttö hyökkäyssinisen tuntumassa.

- Yksilöitä nostaisin Huhtala, Mäki, Moses, Todd ja Hahl(av:lla). Kärkiukot tais ottaa vähän rennommin.

Oikeestaan peli näytti semmoselta, mitä sen Erkan valmennuksessa odottaakin näyttävän. Tästä on hyvä rakentaa.
 

JjZz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit. Sympatiat kaikille paskoille.
Noniin, kauden eka peli pelattu, ja ekalta peliltä se myös näytti. Ja kertoohan sekin jotain että Tomi Mäki dominoi kiekollisesti :)

Kuten sanottu, suurimmat tähdet ottivat aika löysin rantein, esim. Omarkia, Harjua ja pikku-Hakkia ei juuri kentällä noteerannut. Niko Kapanen sentään teki hyvän esityön 5-2- maaliin.

Moses ja Mäki olivat ottelun selkeät hahmot, myös Todd vakuutti hyökkäyspäässä. Karlsson taas oli maalillaan epävarma ja pomputteli jatkuvasti. Ei tannut montaa vetoa liimata.

Aika sekaisin oli kyllä myös vastustajan peli, varsinkin yv.

Täysin turhaahan tämä analysointi on tässä vaiheessa, mutta analysoidaan nyt se mitä tässä vaiheessa voidaan.
 

Bremberg#19

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tampa Bay
Lyhyt pelaajayhteenveto eilisestä hyökkääjien osalta:

Hagman-Kapanen-Moses

Kenttä toimi hyvin. Saivat pidettyä paineen valtaosin Vladin päässä. Klassisesti roolitettu ketju. Minä ainakin pidin näkemästäni.

Hagman: Pääosisin näkymätön. Jäi selvästi Moseksen ja Kapasen varjoon. Kiekollisena lupa odottaa paljon enemmän. Luotto on kova tähän sälliin! Karvasi todella hyvin.
Kapanen: Ai, että kun rakastan katsoa tämän tietokoneen pelaamista. Tekee kentällä niitä kuuluisia oikeita asioita. Mosekselle unelma sentteri. Hyvässä iskussa, jo nyt. Parantaa toki rutkasti vielä.
Moses: Lentokeli. Jalka liikkui jopa aiempaa paremmin. Iso hyökkäysalue sopii Mosekselle. Vähän kun vielä oppisi luopumaan kiekosta aiemmin, niin olisi vielä parempi. Ketju oli optimaalinen Mo:lle.

Omark-Mclean-Harju

Odotin kentältä paljon, mutta saatiin vähän. Omark oli toki vielä vähän löysä, mutta tuntui, että kentän pelaaminen laahasi pahiten Harjun takia. Tässä kentässä on kuitenkin paljon potentiaalia.

Omark: Vielä löysää ja osin huolimatonta pelaamista. Suojaa hyvin ja pelisilmä huippuluokkaa. Puolustuspäässä seisoi liikaa paikallaan. Pari highlight kikkaa, joista komeinpana yritys vipata kiekko vippi laidankautta selän takana olleen pakin yli. Näitä lisää! Rankkari olisi ollut kiva nähdä…
Mclean: Heitti vaihtoaition edessä Omarkia teloneen Vladin pelaajan selälleen. Näitä lisää! Vielä aika näkymätön, mutta varsinkin ylivoimalla tulee olemaan kova tekijä. Parantaa vielä paljon.
Harju: Itselleni eilen suurin pettymys. Ei taklannut, ei röyhinyt, ei luonut tilanteita. Paljon on petrattavaa, mutta usko tähän kaveriin on kova ja tulee varmasti olemaan tärkeä palanen joukkueessa.

Huhtala-Koukal-Mäki

Positiivisesti yllättänyt kenttä, joka toimi erittäin hyvin. Varsinkin 2. ja 3. erässä ketju pelasi hyvää kiekkoa.

Huhtala: Loistava peli Tommilta. Haastoi, karvasi ja väläytti välillä jopa kiekollista osaamista. Muutama hieno syöttö. Tätä lisää! Tuhrittu 3 vs 2 hyökkäys avauserässä jäi harmittamaan.
Koukal: Avauserässä vielä vaisu, mutta 2 viimeistä erää erittäin hyvä. Mahtava syöttö 2-1 maaliin. Erittäin hyvä sentteri ja hänen ympärilleen varmasti helppoa rakentaa toimiva kenttä.
Mäki: Taklasi, raastoi ja teki siinä sivussa 2 maalia. Vähän aloin kieltämättä nikottelemaan maalien kohdalla, mutta hieno peli Mäksältä ei voi muuta sanoa!

Sallinen-Hahl-Ben Amor

Hyvää duunia ketjulta. Karvasi hyvin ja sai luotua joitain maalipaikkojakin. Alivoimalla isossa roolissa, vaikka yhden maalin ottivatkin vastaan.

Sallinen: Se huonompi Sallinen teki hienon maalin ja varsinkin loppupelissä sai hyvin jalkoja liikkeelle ja haastettua Vladin puolustajia. Tasapainoista pelaamista vailla hienouksia.
Hahl: Hyvin näytti Kapteenina esimerkkiä. Aivan mahtavaa pelaamista alivoimalla. Arvokas pelaaja joukkueelle. Yksi omista kestosuosikeista. Tuntuu, että Jokerit voittaa aina, kun Hahl C.
SBA: Jumaliuta millä jalalla Semir oli liikenteessä! Yllätti ainakin allekirjoittaneen totaalisesti pirteällä olemuksellaan, joka uhkui näytönhalua. Loistavaa! Toivottavasti jalka kulkee jatkossakin.

Pakeista Todd oli omaa luokkaansa. Erittäin vahva peli kiekollisesti ja sai tehoja hyvien suoritusten seurauksena. Kyllä tää puolustus vaan pirun kovalta näyttää! Peltolalla tuntui pakeista olevan eniten vaikeuksia ja oli yleensä jäällä, kun omissa pyöritettiiin urakalla.

Karlsson oli vähän epävarma maalillaan. Tyypillinen 2m veskari, joka hyppää polvillee ja toivoo että johonkin kopahtaa. Lightning fanina mieleen tuli muuan Lindback, jota en itse ihan kauhean hyvänä maalivahtina pidä :) Toivottavasti parantaa.

Kokonaisuudessaan hyvä peli, ja ainakin itselleni pelintason nouseminen, kiinnostavammat pelaajat ja Jokereiden näköinen joukkue lämmittivät kovasti mieltä. Kun kokoonpanoon vielä lisätään Gunderson, Jaakola, Väänänen, Ohtamaa ja Aaltonen ( toki myös Pöystiä ja Ritaa reservissä) niin kyllä ainakin itse menen hymyssä suin hallille katsomaan jokaisen pelin. Ja mikä parasta, uskon, että lähden myös hallilta pois hymy huulillani.

Tästä on helkutin hyvä jatkaa!

Kiitokset myös pienelle, mutta pippuriselle ydinporukalle, joka jaksoi pitää hyvin ääntä koko ottelun ajan Hjalliksen aition sivustalla. Vaihtoaition puolen yleisöllä jäi sitten ainakin hitusen petrattavaa mm.” Joookeeeriiiit” vuoropuheluun :D Kyllä se siitä..
 

Ihmepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä analyysi, kiitos!

Kysymys paikanpäällä olleille. Oliko jää oikeasti niin mössöä, kuin miltä varsinkin kolmannen erän lopussa telkkarin välityksellä näytti? Kunnon usva näytti leijailevan jään päällä ja pleksitkin ainakin yhden kameran perusteella vähän huurussa?
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä analyysi, kiitos!

Kysymys paikanpäällä olleille. Oliko jää oikeasti niin mössöä, kuin miltä varsinkin kolmannen erän lopussa telkkarin välityksellä näytti? Kunnon usva näytti leijailevan jään päällä ja pleksitkin ainakin yhden kameran perusteella vähän huurussa?

Vaikea sanoa mikä jään todellinen kunto oli pelaajien mielestä, mutta jo alkulämmittelyissä jää näytti todella nihkeältä ja "sameelta", eikä kiekko ainakaan mun silmään tuntunut oikeen kulkevan kunnolla jään pinnassa. Pelin aikana tosiaan pientä usvaa jään päällä ja osa plekseistä aivan huurussa. Kaikesta päätellen ei voi jään kuntoa kehua. Eiköhän tohon vaikuttanut aika vahvasti myös täysi tupa ja helle ulkona.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös