Mainos

Harjoitusottelut kaudella 2010-11

  • 72 956
  • 162

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten toi Järvenpään halli toimi? Näkeekö kaikilta paikoilta hyvin ja mahtuivatko kaikki istumaan? Parkkitilaa ilmeisesti löytyy ja pankkikorttikin kelpaa maksuvälineeksi?

Jäähalli ei toimi ja kaikilta paikoilta ei missään tapauksessa näe kunnolla. Kaikki mahtuu istumaan, mutta ylimmillä penkkiriveillä seisottiin ainakin eilen. Parkkitilaa on muutamalle sadalle autolle aika niukasti ja pankkikortti oikeasti käy. Järvenpään jäähalli on noin 10 vuotta vanhempi painos HIFK:n harkkahallista lisättynä katsomopenkeillä ja kahviolla. Mutta menee paremman puutteessa ja 7/10 euroa on sopiva taksa tosta kokonaisuudesta.
 

Decimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten toi Järvenpään halli toimi? Näkeekö kaikilta paikoilta hyvin ja mahtuivatko kaikki istumaan? Parkkitilaa ilmeisesti löytyy ja pankkikorttikin kelpaa maksuvälineeksi?

Keskiviikkona ainakin vierasfanit oli sijoitettu typerästi keskelle, B-katsomoon. Saksalaisilla oli kova kannustus päällä, joten seisoivat koko matsin. Tämähän johti siihen, että C-katsomosta ei näkynyt toiseen päätyyn juuri ollenkaan. Hallissa lisäksi betonitolppia, jotka estävät tehokkaasti pelin näkemisen jos istut ylemmillä riveillä.

Oma neuvoni on, tule ajoissa paikalle, valitse hyvä paikka, istu alas ja linnoittaudu siihen kolmeksi tunniksi. Liput ovat numeroimattomat, joten hallissa pätee nousevan perseen laki.
 

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Parkkitilaa on muutamalle sadalle autolle aika niukasti ja pankkikortti oikeasti käy.

Kortti ei käynyt ainakaan eilen, paitsi lippujen ostoon. Kahviossa siis ei. Ja keppanaa ei sitten myydä lainkaan. Juusto sämpylän välissä oli pahaa, mutta 3,5 euroa jättikokoisesta leivästä ei ole paha hinta. Toimintaa tosin olisi nopeuttanut se, että kahvion henkilökunta olisi myös itse osannut tuotteidensa hinnat...
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pahin skenaario tässä on se, että molempia ulkomaan tryoutteja roikutetaan mukana loppuun saakka, jotka osoittautuvatkin lopulta tyhjiksi arvoiksi. Ja kas kummaa, markkinat ovatkin jo kuivat. Vittu ku vituttaa jo valmiiksi niin ettei veri kierrä, sillä tietäähän sen miten tämäkin tulee päättymään.

Samaan aikaan markkinoilla on agenttien mukaan noin 500 vapaata pelaajaa. Luulisi noista löytyvän. Mutta jos ei kiinnosta niin ei sitten.
 

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Keskiviikkona ainakin vierasfanit oli sijoitettu typerästi keskelle, B-katsomoon. Saksalaisilla oli kova kannustus päällä, joten seisoivat koko matsin. Tämähän johti siihen, että C-katsomosta ei näkynyt toiseen päätyyn juuri ollenkaan. Hallissa lisäksi betonitolppia, jotka estävät tehokkaasti pelin näkemisen jos istut ylemmillä riveillä.

Oma neuvoni on, tule ajoissa paikalle, valitse hyvä paikka, istu alas ja linnoittaudu siihen kolmeksi tunniksi. Liput ovat numeroimattomat, joten hallissa pätee nousevan perseen laki.

Olitkohan oikeassa hallissa? Berlin fanit oli C-katsomossa, jonka Hifk organisaatio oli heille osoittanut. He olivat ajoissa paikalla ja valtasivat tuon C:n keskikentänpuoleisen osan. Jos jouduit heidän taakse C:n perälle, niin se oli lähinnä oma moka.
Jäken hallissa on kolmen viimeisen rivin edessä teräspalkit, johtuen siitä, että katsomo on avattava ja ko. avattavia ei ole tarvittu sitten Mestis vuosien. Verrattuna Kirkkonummen halliin jossa palkit ovat jo katsomon toisella rivillä, näkee Järvenpäässä hyvin.
Parkkipaikka on vai osittain käytössä johtuen hallin koneiston remontista, josta johtuu myös normaalin kellon toimimattomuus. Vierssä on toki uimahallin parkkis johon mahtuu hyvin.
Kahviossa ei ole koskaan käynyt kortti, sillä pienen seuran ei kannata maksaa yhteyksistä ja korttikuluista, ja meillä on varaa täällä maalla maksaa rahalla.
Oluen myynti on myös Hifk:llä ko. otteluissa, joten tiedon saa sieltä.

Muuten ottelu vauhdikasta miekkailua, Petrell lensi turhaan ulos 2+10min olis ollut oikein, mutta jälleen vihellettiin seurauksesta ei teosta. Melart oli kentän huonon pelaaja, aina myöhässä yrittäen osua päähän tialnteessa kuin tilanteessa, pari kunnon pommin hakua, puhtaasti ohi.
Hifk fanit aivan lapasia kun puhutaan kannustuksesta, maalin jälkeen seistiin ja taputettiin ja elehdettiin apinamaisesti hyvin käyttäytyneitä Berlin faneja kohtaan. n. 60 Berlin fania piti oppitunnin miten omia kannustetaan alusta loppuun, koko ajan, harmi kun suomessa ei osata kuin vittuilla vastustajille ja tuomareill, tai kuten eilen nuoret Hifk fanit osasivat vaan aja ja tapa se hienot kannustukset.

linkki päivän paikalliseen

http://www.keski-uusimaa.fi/Urheilu/Urheilu-uutiset/Saksalainen-rumpuryhma-ihastutti-Jarvenpaassa
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Juu, kyllä Järvenpään halli on tällaisille tapahtumille oikean kokoinen, mutta siihen se sitten jääkin. Sijainti skuugessa, näköesteitä osassa katsomoa ja oheispalvelut suoraan sanottuna päin helvettiä. Toivottavasti ensikaudella päästäisiin jonkinlaiseen sopuratkaisuun vaikka Tikkurilan hallista. Ei se kait täysin mahdotonta olisi peluuttaa vaikka kahta peliä peräkkäin samana iltana tuossa hallissa? Tai sitten pelipäivät peräkkäin. Nythän molemmat pelaavat samaan aikaan keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Varmaan halliyhtiönkin mielestä olisi suotavaa, jos pelejä olisi tiistaista lauantaihin joka ilta ja tarvittaessa lauantaina päivä ja iltapeli.

Ja vaikka se nyt varmaan olisi jo aivan liian kallista ja epätarkoituksenmukaista, niin paljonkohan maksaisi louhia/rakentaa harkkahallin toiseen pitkään laitaan ja toiseen päätyyn 10-20 metriä lisää tilaa uusille katsomoille? Meinaa kivahan näitä pelejä olisi tyyliin Elisa areenalla käydä katsomassa ja siellä olisi varmaan jää jo tähän aikaan vuodesta tehtynä. Palvelutkin saataisiin varmasti helpommin pelittämään.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Aika hölmöä pelata Järvenpäässä. En paikallisena addiktina saa penkkiurheilusta hetken rauhaa. Taas meni koti-ilta hallissa.

Parkkivinkki: 100 m päässä on Euromarket, jonka pihassa on satoja paikkoja.
Eilen pelin loputtua se oli aivan tyhjä ja jäähallin ympäristö sikinsokin ruuhkassa.

Pelistä: Eipä erikoista. Ylilyöntien toivossa vähän olin ennenkuin näin dumarit. 18 sekunnin kohdalla Petrell suihkuun puhtaasta ajosta. Se siitä tunteesta. Vuohtoniemi on Suomen huonoin tuomari, on aina ollut.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Hifk fanit aivan lapasia kun puhutaan kannustuksesta, maalin jälkeen seistiin ja taputettiin ja elehdettiin apinamaisesti hyvin käyttäytyneitä Berlin faneja kohtaan. n. 60 Berlin fania piti oppitunnin miten omia kannustetaan alusta loppuun, koko ajan, harmi kun suomessa ei osata kuin vittuilla vastustajille ja tuomareill, tai kuten eilen nuoret Hifk fanit osasivat vaan aja ja tapa se hienot kannustukset.

Tästä kyllä paistaa taas sellainen luterilainen häpeän ja anteeksipyytämisen kulttuuri läpi. Mitään, mitä suomalainen tekee, ei voi olla oikein. Ei ainakaan silloin, jos joku muu tekee sen värikkäämmin ja äännekkäämmin. Toki oli hienoa seurata berliiniläisten kannatusta, mutta itse en välttämättä jaksaisi huutaa/kannustaa koko peliä. Se ei vain ole meidän tämän hetkisessä kulttuurissamme. En toki sano, etteikö tällainen voisi suomalaisiin tarttua, koska ainakin jalkapallon a-maaotteluissa on nähtävissä samanlaisia ryhmittymiä, jotka jaksavat kannustaa läpi ottelun.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hifk fanit aivan lapasia kun puhutaan kannustuksesta, maalin jälkeen seistiin ja taputettiin ja elehdettiin apinamaisesti hyvin käyttäytyneitä Berlin faneja kohtaan. n. 60 Berlin fania piti oppitunnin miten omia kannustetaan alusta loppuun, koko ajan, harmi kun suomessa ei osata kuin vittuilla vastustajille ja tuomareill, tai kuten eilen nuoret Hifk fanit osasivat vaan aja ja tapa se hienot kannustukset.

Täysin samaa mieltä siitä, että suomalainen katsomo- ja kannatuskulttuuri on aikalailla lapsenkengissä, kun verrataan vaikkapa keskieurooppalaiseen kulttuuriin. Ja kyse on koko suomalaisesta kulttuurista, ei pelkästään IFK-fanien. Oli kyllä upeaa kannatusta ja iloinen meininki. Mutta turha sitä on suomalaista kannattamista polkea. Jokaisella on mahdollisuus hyppiä ja pomppia, karjua ja laulaa vaikka siitä hetkestä kuin hallin ovet avataan aina siihen saakka kunnes vaksit ajaa pois. Se ei vain näytä suomalaisilta luonnistuvan ja turha siitä on alemmuudentunnetta tuntea.

Pakko on kuitenkin todeta, että jos me IFK-fanit olisimme "dösärundilla", meilläkin olisi paljon hulppeampi meininki kuin esimerkiksi normimatsissa Nordiksella. Ja eilinen nyt ei vedä vertoja edes huonoimmalle runkosarjamatsille. Mutta mitäs sitten? Berliiniläisillä oli myös rumpu, mikä toi hyvää boogia, mutta samalla peitti alleen kaikki muut äänet. Ja kun toisen joukkueen faneilla on tapana huutaa alusta loppuun koko ajan ja suomalaisilla yleensä vain joukkueen hyökätessä, vieläpä ilman mitään rumpuja, on tilanne täysin epäsuhtainen. Saa aika kova kannatus olla, että noin pienessä hallissa jotain huutoääniä kuuluisi.

Mutta toivotan sinut joskus katsomaan, miten IFK-fanit kannustavat maakuntakiertueella. Ehkäpä arvostuksesi meitä kohtaan kasvaisi, koska yleisesti ottaen vierasotteluissa hallit on otettu aika hyvällä prosentilla haltuun, eikä kannustusrepertuaariin kuulu rummut eikä torvet, vaan huutamalla on pärjätty. Kannustus alkaa jo dösässä sen lähestyessä hallia, hallin pihalla, sisääntullessa, matsin alkaessa, matsin aikana ja lopussakin. Tottakai ottelun tuloksella on merkitystä kannatukseenkin, mutta hyvästä taistelusta joukkue kyllä palkitaan.

Mun mielestä on ihan ok, että pelaillaan näissä pikkuladoissa. Palvelut eivät tietenkään ole isojen hallien tasolla, mutta niissä on aitoa fiilistä, mitä ei uusissa kliinisissä halleissa ole. Asennekysymys. Itse iloitsen siitä, että pääsee peleihin, niihin on järjellinen matka Stadista, hyvät kulkuyhteydet. Eipä sekään huono asia ole, jos paikalle joku pieni järvenpääläistenava eksyy, joka myöhemmin innostuu Nordiksella käymään. Ajatella, ihan Järvenpäästä asti Stadiin. Toiset käyvät sieltä jopa päivittäin duunissa ;).
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
HIFK- Eisbären Berlin
Huono matsi kokonaisuudessaan, ns. "luottopelaajat" palasivat heikosti ja mitään hienouksia ei nähty.
- - -
34 Juuso Riksman
- - -
43 Joni Töykkälä
- - -
27 Juha-Pekka Haataja
- - -
8 Mikko Kousa
- - -
39 Evan Barlow
- - -
41 Ilari Melart
- - -
67 Eddie DelGrosso
- - -

Tämähän oli jo jääkiekkoa Jyskälässä nähtyyn verrattuna. En kauden tässä vaiheessa panisi paljoakaan painoa näille peleille; paremmin ne nyt pelaa kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Riksmanin toinen koppi jäi minulta myös näkemättä, näin vain sen kolmannen erän puolivälin kopin. Molemmat maalit voi laittaa Riksmanin piikkiin; jatkuvasti torjui kiekot eteensä 1-2m päähän eteensä, jälkimmäisen maalin vielä suoraan naapurin lapaan. Muutenkin äijä antaa itsestään flegun kuvan, sellaisen vetelän paskan.

Töykkälä jälleen paras pelaajamme. Aloitukset hyvin himaan, mm. viimeinen 23 sek ennen loppua: eivät saaneet sakut otettua aloituksesta veskaa pois.

Haatajalla olisi ollut voittomaalissa omakin vetopaikka, mutta antoi nyt taakse; on muuten HIFKin kymmenestä harkkapelimaalista viiteen antanut syötön. Not bad. Kunhan saa MG:n vierelleen.

Kousa luulee edelleen olevansa köyhän miehen zidi. Kikkailee, pyörii ja pitää kiekkoa, ei syötä kunnes saku ottaa kiekon, hätääntyy ja koukkaa itselleen jäähyn. Miehekästä.

Joko uskotte miksi sanoin Barlow´sta Jkl:n jälkeen mitä sanoin?

Melart noussee arvoon arvaamattomaan kauden aikana. Rohkeaa äijäpeliä.

DelGrosso hiukan saanut pelijuonesta kiinni, mutta koska näitä mahtuu 14 tusinaan, niin miksi tällaisia tänne roudataan? Ai, ettei tarvitsisi ottaa kaikenmaailman kousia... no joo...
_ _ _

Jäken hallissa toistakymmentä vuotta pelejä katsoneena ihmettelen vaan näiden kermaperseiden valittelua. KJT Tuuskin Suomisarjapeleissä ne parisataa katsojaa saavat hyvää palvelua ja aikoinaan Haukkojen aikaan palvelu toimi ihan ok vaikka oli Kärppiä vastaan yli 1200 katsomossa. Mieluummin minä matseja katson Jäkessä kuin Tikkurilan ladossa.

Ja kuten sanottu, olusista vastaa HIFK, sinänsä ihme ettei raha kelvannut.
 

ELÄKELÄINEN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Keski- Uudenmaan muoviseurat
Jäken hallissa toistakymmentä vuotta pelejä katsoneena ihmettelen vaan näiden kermaperseiden valittelua. KJT Tuuskin Suomisarjapeleissä ne parisataa katsojaa saavat hyvää palvelua ja aikoinaan Haukkojen aikaan palvelu toimi ihan ok vaikka oli Kärppiä vastaan yli 1200 katsomossa. .

KJT Tuuski pelaa ihan muualla eli Hyrylän pikkuhallissa. Siellä on harvoin edes 100 katsojaa.
Mitään kovin yleisöävetävää miesten jääurheilua ei Järvenpäänkään hallissa ole ollut vuosikausiin. Joku junnumaaottelu taisi muutama vuosi sitten olla.

Toivottavasti olutta ei huomennakaan saa. Eiköhän siellä humalaisia ole muutenkin tarpeeksi.
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Muuten ottelu vauhdikasta miekkailua, Petrell lensi turhaan ulos 2+10min olis ollut oikein, mutta jälleen vihellettiin seurauksesta ei teosta.
Miksi 2+10 min. olisi ollut oikein kun taklaus oli sääntöjen mukainen ? Kuten mainitsit, niin jälleen vihellettiin seurauksesta, ei teosta. Nythän Lennu ajettiin ulos (5+20), mutta minun mielestäni hyvästä sääntöjen mukaisesta taklauksesta ei pitäisi viheltää minuuttiakaan ! Toivottavasti tuomarit eivät pasko housuunsa joka matsissa. Niin : näin kyseisen taklauksen jokseenkin yhtä läheltä kuin tuomarit ja kyseessä oli ainoastaan hieno taklaus, ei muuta.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
KJT Tuuski pelaa ihan muualla eli Hyrylän pikkuhallissa. Siellä on harvoin edes 100 katsojaa.
- - -

Sorry, my bad, en ole muutamaan vuoteen Jäkessä ollut. Jotenkin kuvittelin että vielä siellä olisi Suomi-sarjan joukkue, mutta eipä sitten ei. Viimeisetkin rippeet Haukkojen jäljiltä on siis lakaistu maton alle. Paitsi olihan siellä Kuisman Ari.
 

Haukka68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Miksi 2+10 min. olisi ollut oikein kun taklaus oli sääntöjen mukainen ? Kuten mainitsit, niin jälleen vihellettiin seurauksesta, ei teosta. Nythän Lennu ajettiin ulos (5+20), mutta minun mielestäni hyvästä sääntöjen mukaisesta taklauksesta ei pitäisi viheltää minuuttiakaan ! Toivottavasti tuomarit eivät pasko housuunsa joka matsissa. Niin : näin kyseisen taklauksen jokseenkin yhtä läheltä kuin tuomarit ja kyseessä oli ainoastaan hieno taklaus, ei muuta.
2+10 min olisi ollut sääntöjen mukainen jäähy, koska se osui päähän. Nyt seurauksesta tuli tuo 5+20min. Braawurstin pää jäin Lennun olkapään ja pleksin väliin, joten taklaus osui päähän, mutta ei mielestäni tahallisesti taklannut päähän, joten 2+10min olisi mielestäni ollut oikein.
Tulikohan tarpeeksi toistettua itseäni?
 

Cover

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rikollislauma
Mutta toivotan sinut joskus katsomaan, miten IFK-fanit kannustavat maakuntakiertueella. Ehkäpä arvostuksesi meitä kohtaan kasvaisi, koska yleisesti ottaen vierasotteluissa hallit on otettu aika hyvällä prosentilla haltuun, eikä kannustusrepertuaariin kuulu rummut eikä torvet, vaan huutamalla on pärjätty.

Niin, tai sitten lauantaina vaan lahteen, jossa potkupallon kärki ottelu City Stars - IFK (anteeksi jalkapallon sotkeminen tähän kohtaan)
Mielestäni on vaan ihan turha alkaa suomalaisia "syyttämään" siitä, että saksassa nyt vain sattuu olemaan toisenlainen katsomokulttuuri kuin meillä, mielestäni esimerkiksi IFK:lla on ihan hyvä alku, jostai voi tulla jotain suurta. Megamatkoillahan on ollut lähemmäs tuhat fania paikalla, nuo määrät pitäisi joskus saada kotipeleihin, se vie aikaa, mutta toivotaan että joskus vielä meilläkin on 1000 fania huutamassa katsomossa. :)

Synttärimatka Lahteen Linkki vie Youtube videoon.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Jäken hallissa toistakymmentä vuotta pelejä katsoneena ihmettelen vaan näiden kermaperseiden valittelua.

Vai kermaperseitä, kuulostaa aika hindulta. Mut joo, ilmeisesti ainakin itse syyllistyin osoittamaan syyttävää sormea Järvenpään suuntaan, vaikka oikeat syylliset istuvat ilmeisesti "officella". Tästä pahoitteluni sellaisille, jotka mielensä pahoittivat.

Tämä ei kuitenkaan muuta sitä, että kun ostan lipun tuolla järjestettävään tapahtumaan, vertaan sitä normi tapahtumaan. Lipun hinta on toki halvempi, mutta kokonaispalvelun laatu on suhteellisesti paljon huonompi, kuin "alennus" hinnoissa. Eli en suhtaudu asiaan niin, että jes, sain ostettua lipun. Nyt pitää olla tyytyväinen kaikkeen. Omaa asennoitumista kuvaisi paremmin tuttu lausahdus, "asiakas on aina oikeassa".

Eli vaikka omalta osalta kauden ensimmäinen peli takana ja vielä voitokas sellainen, niin tekisi mieli todeta (epäuskoisella katsella), että "vittu mitä paskaa, häh?". Jätetään se nyt kuitenkin tekemättä ja toivotaan parempaa huomista.

Ja kuten sanottu, olusista vastaa HIFK, sinänsä ihme ettei raha kelvannut.

No toivottavasti nyt viikonloppuna alkaa raha kelpaamaan, meinaa noita muita puutteita voi melkein helpoiten häivyttää juurikin tällä huomiokykyä härnäävällä tökötillä.
 

scholl

Jäsen
Mutta menee paremman puutteessa ja 7/10 euroa on sopiva taksa tosta kokonaisuudesta.

Joku ihmeellinen Idols-huuma Suomessakin. Kuka maksaa 7/10 siitä, että joku vasta harjoittelee pelaamaan, kun esim. Veikkausliiga pyörii jo samanaikaisesti oikeiden otteluiden merkeissä. Siellä ei enää harjoitella mitään.

Kortti ei käynyt ainakaan eilen, paitsi lippujen ostoon. Kahviossa siis ei. Ja keppanaa ei sitten myydä lainkaan. Juusto sämpylän välissä oli pahaa, mutta 3,5 euroa jättikokoisesta leivästä ei ole paha hinta.

Itse en ole vielä mistään löytänyt niitä juusto- tai kinkkusämpylöitä, mitä aina mainostetaan. Ne ovat olleet kaikki voileipiä, sillä aina on saakeli ollut levitettä välissä, vaikka väitetään, että olisi esim. juustosämpylä. Mieletöntä kuluttajan kusettamista ja se on sitten pilalla/saastunut se tuote, eikä sitä voi syödä.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
IFK-Sparta Praha

Tänään matsi näytti jo täysin jääkiekolta! Taklauksia, maaleja, vauhtia... Hieno peli, etenkin kaksi ekaa erää. Vikassa vähän jo löysättiin (vai loppuiko kunto? En usko.) ja kaveri tuli yv-maaleilla kantaan. Loppuun täytyy edelleen pelata, ettei käy kylmät...

Tässä jälleen analyysiä mun silmin kentällisittäin:

60 Jan Lundell
Pelasi hyvän matsin! Ohjasi peliä ja muutama gamesaverikin mahtui joukkoon. Vastustajan maalit eivät menneet Jannen piikkiin, aikas kauniita yv-kuvioita...

32 Lennart Petrell
Ihan hyvää liikettä ja aktiivista peliä. Paljon hyviä taklauksia.
43 Joni Töykkälä
Napsi aloituksia hyvällä prossalla ja hoiti oman ruutunsa.
27 Juha-Pekka Haataja
Tätä Hadea mä haluan nähdä. Haastoi, raastoi ja kaunis maalikin.
3 Ari Vallin
Loistavaa peruspuolustamista!
67 Eddie DelGrosso
Mä diggaan ja antaisin sopparin näiden kahden matsin perusteella! Hienoja nousuja. Toki missasi ne 4-5 paikkaa mitkä tuli, mutta toisaalta loi näistä useimmat ihan itse harhautuksilla ja hyvällä pelisilmällä. Hakee upeasti paikkaa, pitää hyvin viivan ja puolustikin ihan kiitettävästi. Kyllä yks taitava ja kikkaileva pakki mun IFK:n mahtuu! Oli välillä hyökkäyksen kärkenä ja yksin vapaanakin vastustajan maalilla... ; )
Perstaklaus oli illan komein ja en ole tollaista vähään aikaan nähnyt! Näitä lisää!

21 Jerry Ahtola

Ihan hyvää duunia ja käytti kokoaan hyväksi. Paransi edellisestä huomattavasti.
46 Teemu Ramstedt
Paransi huomattavasti edellisestä matsista ja näytti, että on pelintekijä. Puolustushommatkin sujuivat tänään.
39 Evan Barlow
Oli paljon parempi kuin viimeksi. Pirteää peliä ja hyvin tehoja, mutta onko kuitenkaan riittävä VAHVISTUS jengiin... Let´s see...
8 Mikko Kousa
Nyt tuli niitä nousujakin muutama, mutta ei vielä kuitenkaan säväyttänyt. Vähän oli hukassa edelleen ajoittain. Maali oli kyllä hieno laukaus.
12 Markus Kankaanperä
Kanki oli totutun tasainen. Ei kuitenkaan sitä ihan parasta Kankea. Pari kertaa jäähyllä ja muutama taklaus.

19 Turo Järvinen
Energinen jälleen, mutta ei muuten mitään erityistä.
11 Ville-Vesa Vainiola
Sopparia vaan tälle miehelle. Taistelee, käyttää kokoaan ja käsiäkin löytyy. Uskon että parantaa vielä rutkasti. Potentiaalia ainakin on...
71 Eetu Pöysti
Eetulla on hyvä liike ja suht taitavat kädet. Näiden kahden pelin jälkeen Eetu pesee Bobyn.
28 Rony Ahonen
Ihan hyvää peruspeliä. Täytti paikkansa.
15 Mikko Kurvinen
Sama kuin yllä.

18 Robert Nyholm
Ei vielä esittänyt mitään kummoista, mutta pelasi kyllä paremmin kuin Berniä vastaan.
57 Niko Piiparinen
Hoiti oman ruutunsa ihan ok.
72 Siim Liivik
Maali ja duunia. Ei voi valittaa.

41 Ilari Melart - Teemu Tallberg (13. hyökkääjä)
Penkillä.
 
Viimeksi muokattu:
Laitetaan omat kommentit tuliaisena Järvenpäästä:

Maalilla Lundell oli hyvässä vireessä, vaikka kolme menikin omiin, maaleille ei mahtanut mitään.

Puolustuksessa suurimman positiivisen (ainakin yllätyksen) esityksen antoi try-out -mies Del Grosso: Mailatekniikka & pelirohkeus on ainakin liigan edellyttämällä tasolla, myös liike. Äkkiseltään muistin, että tuo -BR-:n mainitsema taklaus olisi ollut Eddien käsialaa, mutta Lennuhan se taisikin olla. Siinä on mies, joka osaa ottaa ainakin tilan pois ennen laukausta, ei nähty Haveriselta ja kumppaneilta tuttuja "vastustajan lähin pelaaja 4 metrin päässä, joten lämään jo nyt jotain vastustajaa päin", vaan ylimääräinen tila otettiin pois ja pariin otteeseen teki tilaa vielä lisää viemällä kiekkoa laukaisusektoriin. Parhaimmillaan kaveri on tuleva Sweatt. Puolustuksesta myös Vallin oli todella hyvä, näkee, että kyseessä on huippupelaaja, tietää tasan tarkkaan oikeat kohdat lähteä tukemaan hyökkäystä, välillä tuntui jopa menevän hyökkäyksen kärkenä, mutta silti ei ollut kertaakaan omissa myöhässä. Kousasta jäi kaksijakoinen kuva, omassa päässä oli täysin hukassa ja pariin otteeseen liioittelematta pyöri paikallaan ympyrää oman maalin edessä täysin vailla hajua, mitä tehdä, sitten seuraavassa hetkessä vetää nätin lämärin aivan yläputken tuntumaan. Ei tarpeeksi rutiinia 6 ensimmäisen pakin joukkoon.

Hyökkäyksestä Barlow oli ajoittain täysin poissa kuvasta (muutenkin, kuin parissa viimeisessä erässä, kun jäi ilman alivoima-aikaa), mutta yhtäkkiä hän saattoikin olla parhaalla laukaisusektorilla kiekon kanssa. Laukaus ei ole hääppöinen, mutta lähtee melko ripeästi. Positiivinen esitys, joskaan en vielä usko hänen pystyvän pitämään kovaa tasoa pitkän kauden ajan, saatika pudotuspeleissä, joissa tila ja aika vähenevät. Liivikin pelistä propsit, valtaa paikkaa pelaavassa kokoonpanossa.
 

-BR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HELSINGIN IFK, DEFC #1
Laitetaan omat kommentit tuliaisena Järvenpäästä:

Äkkiseltään muistin, että tuo -BR-:n mainitsema taklaus olisi ollut Eddien käsialaa, mutta Lennuhan se taisikin olla.

Mä täällä sekoilen... ; ) Mun katse ei ollut sillä hetkellä suoraan kohdistettu tohon tilanteeseen. Näin vaan, kun ukko lensi ympäri ämpäri ja sen jälkeen mm. Lennu pyöri siinä lähettyvillä... Oletin tietty heti, että se oli Lennu, mutta kyllä se tais sittenkin olla meitin mafioso... =D

Tässä siihen vielä varmistus otteluseurannasta:

DelGrosso makes a great hip check on the blue line and sends the Spartan airborne. You gotta love that.

YES I LOVE IT!
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lisään vielä löylyä sen verran, että Vallin - DelGrosso oli parina erittäin toimiva.

Lopussa oli paniikinomainen kouhottaminen taas saada joukkueesta otteen, mutta ei sitten saanutkaan. Varmaankin Ville laittoi tekstarilla vaihtopenkille käskyn 'nyt loppu se haahuilu!'...? Oli kiva nähdä tuttuja naamoja vastustajan joukossakin, joista Brosin ottaisin yhä vaikka huomenna meille. Nimenä ehdottamasti mielenkiintoisin oli herra Kafka. Gulaši ei tosin jäänyt kuin rintakarvan mitalla kakkoseksi :)
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Eka erä oli IFKoon parasta peliä tällä kaudella. Ensimmäinen maalikin jäi dumareilta huomaamatta kun maaliverkossa oli reikä. Ensimmäinen hyväksytty maali onneksi syntyi melko pian tämän jälkeen, joten jossitteluja ei juuri jäänyt. Tosin IFKoon vaihtopenkki piti mölyä, Töykkis kävi selittämässsä tuomareille ja lopuksi erätauolla Kuisman Arin johdolla otettiin nippusiteet kiltisti käyttöön.

Joko spartalaisilla oli dagen-efter tai sitten muuten vaan olivat alussa ihan vastaantulijoita. Toinen eräkin mentiin samaan malliin, hieno veto Kousalta yläpesään ei siinä mitään.

Kolmannessa totuttuun perus-KJ-tyyliin alettiin peruutella ja Jannellekin riitti töitä. Jannelta hienoja pelastuksia, mutta onhan se selvää kun noiden kaverien annetaan yv:llä jauhaa niin pakkohan sen on tuottaa tulosta. Onneksi oli kaulaa neljä maalia. Normitilanteessa, jossa johdetaan 3-1 ja aletaan peruutella olisikin tasuri ollut taas kohdalla, kuten viime talvena usein.

Syyttömät onkin jo haukuttu ja syylliset kiitelty, joten eikun etiäpäin. Harmikseni jää väliin, mutta pitänee syödä pari rapua enemmän siitä hyvästä. Joku oli tietävinään, että VP tulisi jo kentälle, noinkohan on ja kannattaako riskeerata mitään?
 

Hanson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, alasarjat.
Joku ihmeellinen Idols-huuma Suomessakin. Kuka maksaa 7/10 siitä, että joku vasta harjoittelee pelaamaan, kun esim. Veikkausliiga pyörii jo samanaikaisesti oikeiden otteluiden merkeissä. Siellä ei enää harjoitella mitään.
Veikkausliiga on jatkuvaa harjoittelua. Ne harjoittelevat, että pääsisivät joskus pelaamaan oikeita pelejä maan rajojen ulkopuolelle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Kolmannessa totuttuun perus-KJ-tyyliin alettiin peruutella ja Jannellekin riitti töitä. Jannelta hienoja pelastuksia, mutta onhan se selvää kun noiden kaverien annetaan yv:llä jauhaa niin pakkohan sen on tuottaa tulosta. Onneksi oli kaulaa neljä maalia. Normitilanteessa, jossa johdetaan 3-1 ja aletaan peruutella olisikin tasuri ollut taas kohdalla, kuten viime talvena usein.

Vai voisiko peruutteluun vaikuttaa myös se, että KJ antoi enemmän peliaikaa alemmille kentille ja samalla Spartalaisilla alkoi peli kulkea paremmin? Tiedä häntä, mutta alivoima ei toiminut tuossa eilisessä pelissä, kun vastustaja pääsi heittämään alivoiman aikana kolme häkkiä. Ylivoima on kaiketi ollut kohtuullista kaikissa pelatuissa otteluissa tähän mennessä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös