Harjoitusottelut 2021

  • 65 764
  • 499
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jep, ja jo ennen kauden alkua eikä vasta siinä vaiheessa, kun ollaan pelattu 10 peliä ja ollaan yhdellä Tepsistä otetulla rankkarivoitolla sarjan viimeisenä

Sen sentterin olisi hyvä myös tuntea tämä sarja edes kohtuullisesti, ettei a) kyseessä ole taas yksi arpa ja b) vaadita 10 matsia totuttelun.

Ongelma tietenkin on, että tässä vaiheessa hyvät kotimaiset tai liigassa pelanneet sentterit ovat käyneet vähiin. Niitä on kyllä aiemmin ollut saatavilla.
Juuri näin.

Nimenomaan tätä taustaa vasten olen edelleen (ja olin jo viime syyskuussa) sitä mieltä, että Kontiola oli Kerhon kaikkien aikojen kovimpia hankintoja, ja koko Liigan kovin hankinta viime kaudella:
- kokenut
- suoritusvarma
- pelintekotaitoinen
- tehokas
- kapteenityyppi

Käytännössä Konna raahasi yksin Kerhoa perässään viime syyskauden (Innalan ja Puustisen tuella). Sitten hankittiin Liiga-tason maalivahti sekä The Lada, jolloin homma parani kokonaisuudessaan huomattavasti.

Nyt sentteriosasto on taas sitä perinteistä Leavitt- ja Zagrapan-kokeilumallia, vaikka Collins toki onkin pelannut kovemmissa sarjoissa. Liigassa ei silti vielä peliäkään.
 
Viimeksi muokattu:

Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, ja jo ennen kauden alkua eikä vasta siinä vaiheessa, kun ollaan pelattu 10 peliä ja ollaan yhdellä Tepsistä otetulla rankkarivoitolla sarjan viimeisenä

Sen sentterin olisi hyvä myös tuntea tämä sarja edes kohtuullisesti, ettei a) kyseessä ole taas yksi arpa ja b) vaadita 10 matsia totuttelun.

Ongelma tietenkin on, että tässä vaiheessa hyvät kotimaiset tai liigassa pelanneet sentterit ovat käyneet vähiin. Niitä on kyllä aiemmin ollut saatavilla.
Vähän tuntuu siltä, että imua Kerhoon ja Tiilikaisen valmennukseen ei nyt ihan liiaksi ole ja siksi sieltä otetaan taas yksi ulkkariarpa lisää. No, kyllähän sitä voi muukalaislegioonallakin pärjätä, niin kuin Tepsi viime kaudella. Lisäksi Mika on luvannut ettei kahdesti peräkkäin pleijareista jäädä, joten sen mukaista toimintaa soisi näkyvän.
 
TJ MACKEY

Riittää kun katsoo Kerhon ja KooKoo:n rosteria ja hankintoja. Molempien valmentajien ura, kokemus ja pelillinen DNA on hyvin identtinen. Sen sijaan pelaajarintamalla joukkueet ovat valinneet tai ajautuneet täysin eri strategioihin. Toinen hankki aikaisin kotimaista Liiga- kokemusta joka pelipaikalle, osa näistä aika takuuvarmaa tavaraa. Toinen jengi nojaa ulkomaan sarjoista tuleviin aavistuksen kysymysmerkki- tapauksiin, jotka koottiin myöhään. Liiga- kokemusta omaavatkin ovat ulkomaalaisia. Toinen rakentaa 2-3 vuoden projektia, toinen rakentaa vuoden projektia.

En osta ajatusta, että HPK:n strategia on tehty koska mahdolliset korona- rajoitukset. Niin erilainen tuo strategia on verrattuna kaikkiin muihin neljääntoista seuraan. En saa Kerhon strategiasta kiinni. Toivola on kyllä jotenkin kertonut että tuleva kausi on rakennettu täysin erilailla kuin aikaisemmin. Mika ei ole vastannut, että miksi? Sen verran jääräpäisen oloinen kaveri, hyvälläkin tavalla, että en oikein ymmärrä nyt nähtyä irtiottoa. Vai onko myönnettävä, että tämä oli pakon sanelema malli.

En muuten usko että Kerho tai KooKoo olisi kovin eri pelaajabudjetilla liikenteessä. Kouvola on edelleen Kouvola, Olli Salo oli isoin (ainoa) tekijä miksi Nikkilä, Rautiainen ja Liedes pelaa juuri KooKoo:ssa.

Edit: ja on muuten aivan perseestä nähdä kyseinen kolmikko pelaamassa tänään KooKoo- paidassa (!) Kerhoa vastaan, samalla kun oma seura on tankattu kaiken maailman Grmaneilla. Ymmärrän HIFK:t, Tapparat ja Kärpät, seuraavat stepit isompi kaupunki etc. Mutta Nikkilä, Liigan paras pakki, Kouvola ja KooKoo. Saamari, ei hyvä.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Muistanko ihan väärin, vai kirjoitteliko joku täällä aiemmin siihen malliin että Nikkilä ei kerhoon tule niinkauan kun MATTI on kuvioissa?
Ei yllättäisi.
 
clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Muistanko ihan väärin, vai kirjoitteliko joku täällä aiemmin siihen malliin että Nikkilä ei kerhoon tule niinkauan kun MATTI on kuvioissa?
Eikös merkittävin syy ollut se, ettei Nikkilä halinnut heti palata takaisin tuttuun ympäristöön?
 
Keikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Riittää kun katsoo Kerhon ja KooKoo:n rosteria ja hankintoja. Molempien valmentajien ura, kokemus ja pelillinen DNA on hyvin identtinen. Sen sijaan pelaajarintamalla joukkueet ovat valinneet tai ajautuneet täysin eri strategioihin. Toinen hankki aikaisin kotimaista Liiga- kokemusta joka pelipaikalle, osa näistä aika takuuvarmaa tavaraa. Toinen jengi nojaa ulkomaan sarjoista tuleviin aavistuksen kysymysmerkki- tapauksiin, jotka koottiin myöhään. Liiga- kokemusta omaavatkin ovat ulkomaalaisia. Toinen rakentaa 2-3 vuoden projektia, toinen rakentaa vuoden projektia.

En osta ajatusta, että HPK:n strategia on tehty koska mahdolliset korona- rajoitukset. Niin erilainen tuo strategia on verrattuna kaikkiin muihin neljääntoista seuraan. En saa Kerhon strategiasta kiinni. Toivola on kyllä jotenkin kertonut että tuleva kausi on rakennettu täysin erilailla kuin aikaisemmin. Mika ei ole vastannut, että miksi? Sen verran jääräpäisen oloinen kaveri, hyvälläkin tavalla, että en oikein ymmärrä nyt nähtyä irtiottoa. Vai onko myönnettävä, että tämä oli pakon sanelema malli.

En muuten usko että Kerho tai KooKoo olisi kovin eri pelaajabudjetilla liikenteessä. Kouvola on edelleen Kouvola, Olli Salo oli isoin (ainoa) tekijä miksi Nikkilä, Rautiainen ja Liedes pelaa juuri KooKoo:ssa.

Edit: ja on muuten aivan perseestä nähdä kyseinen kolmikko pelaamassa tänään KooKoo- paidassa (!) Kerhoa vastaan, samalla kun oma seura on tankattu kaiken maailman Grmaneilla. Ymmärrän HIFK:t, Tapparat ja Kärpät, seuraavat stepit isompi kaupunki etc. Mutta Nikkilä, Liigan paras pakki, Kouvola ja KooKoo. Saamari, ei hyvä.
Allekirjoitan joka sanan.

Lisäksi kun Kerholla on talous Liigan mittapuulla erinomaisessa kunnossa. Nyt ollaan sitten silti kursittu kasaan tällainen tilkkutäkki täynnä täysiä arpoja, joka kaiken lisäksi on palannut siihen häviävään pelitapaan takaisin, jolla ei voiteta edes Fopsia.

No, en heitä kuitenkaan kirvestä kaivoon, kuten ei tässä kohtaa voi tehdäkään. Toivon todella, että nyt ollaan vain tehty pelitavallisia kokeiluja, mutta kohta kaivetaan naftaliinista se puolustavampi pelitapa, millä niitä voittoja raavittiin. Lisäksi Laurikaisen mukaantulo toivottavasti rauhoittaa peliä hieman. Lisäksi haluan uskoa, että nämä pari peliä on näyttänyt Mikalle että sen sentterin on oltava tasoa ykkössentteri.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Edit: ja on muuten aivan perseestä nähdä kyseinen kolmikko pelaamassa tänään KooKoo- paidassa (!) Kerhoa vastaan, samalla kun oma seura on tankattu kaiken maailman Grmaneilla. Ymmärrän HIFK:t, Tapparat ja Kärpät, seuraavat stepit isompi kaupunki etc. Mutta Nikkilä, Liigan paras pakki, Kouvola ja KooKoo. Saamari, ei hyvä.

Tämäpä.

Kerholla on seurana vahva identiteetti ja sillä on ollut pitkään myös selkeä pelillinen identiteetti, jota ovat edustaneet ja kantaneet juuri nämä lukuisat omat kasvatit. Nyt ne pelaavat pitkin liigaa eri jengeissä (merkittävä osa jossakin KooKoossa) ja meillä on muukalaislegioona. Tämä on paska asia siksikin, että juuri tällä hetkellä on vähemmän erittäin potentiaalisia omia junioreita rosterissa, joten kerholaisuuden ylläpitämiseksi ja edistämiseksi olisi ollut hyvä saada näitä omia kavereita, joiden suoritustaso myös tiedetään, kotiutettua.

Sen verran eri mieltä lainaamani kirjoittajan kanssa, että en erityisesti näe edes suurempien kaupunkien liigaseuroja semmoisina, ketä vastaan tässä ei olisi mitään mahdollisuuksia kilpailla. Aina joskus joku menee johonkin HIFKiin, mutta ei sekään mikään "automaattisesti kädet pystyyn ja valkoinen lippu" -osoite enää nykypäivänä saa olla. Jokaisella nuorella ja lahjakkaalla pelaajalla realistisetkin tavoitteet ovat nykyisin Pohjois-Amerikassa, ja sinne päästäkseen ei tarvitse nykyään hakeutua näytille Nordiksen kirkkaisiin valoihin, vaan mahdollisuudet ovat aivan yhtäläiset jokaiselta liigapaikkakunnalta. Itse asiassa nimettömämmistä rostereista ja siten suuremmista rooleista mahdollisuudet voivat olla jopa paremmat. Kerholla on muutaman vuoden takaa erittäin vahvat näytöt juuri tästä.

Puheet siitä, että valmentajan takia ei ole imua, lienevät aika lailla ohuella pohjalla. Varsinkin kehittyvien pelaajien kohdalla ensisijainen asia on kaavailtu pelillinen rooli ja toissijainen raha. Jälkimmäisen osalta tilanne on - kiitos seuran erinomaisen talousjohtamisen - hyvällä tolalla ja Kerho on siltä osin myös aivan kilpailukykyinen seura.

No, kuten @Keikka kirjoittelikin, myös muukalaislegioonalla voi pärjätä. Nyt kun tilanne on tämä, niin toivon mukaan homma saadaan pelilliselläkin puolella jiiriin jo alkukaudesta (ja saadaan se pelilliseen johtamiseen pystyvä sentteri). Olisin hemmetin mielelläni epäilyksieni kanssa väärässä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Aamulehti näyttää. 1 kuukauden kokeilu 1e täytyypä itse ainakin tilata!
Linkkiä tähän tarjoukseen?

E: Löytyikin jo: siellähän se jutun yhteydessä.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Onko täällä otteluseuranta?
 
Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siinä pyöri Johston kuin veli venäläinen Anttilan ovissa maalin edessä ja hukkui mies ja kiekko. Strömbergillä riitti että onnistui suupaisemaan maaliapäin....
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Lepideffille pari näppärää refleksitorjuntaa.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Kerholla kokoonpanossa tänään Petteri N!

Nurmi.
 
Orangezone

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Johnston vaikuttaa kyllä hyvältä hankinnalta! Omissa ei varmaan tule mikään huippu olemaan mutta muut taidot on korkealla

Jolya on hauska seurata kun elehtii voimakkaasti maalipaikoissa
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Johnstonista jäi vielä vähän sellainen kuva, että ei ihan 100% lasissa pelaisi ja silti tuntui kiekkollisena tekevän hetkittäin mitä lystäsi. Vaikuttaa lähtökohtaisesti todella kovalta haulta Liigaan, mutta otanta on tosin melko pieni.

Muista ulkkareista myös Joly on saanut itseään paremmin esiin kuin viime viikolla Tapparaa vastaan käydyssä ottelussa. Sen sijaan Collinsia ei näe muusta kuin parrasta ja Grman näkyy vain huonossa. Cornet sen sijaan Cornet eli tekee sitä omaa duuniansa, mutta ei hänestä selkeäksi kärkihyökkääjäksi kuitenkaan ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös