Tosiaan, Pitsiturnaus. Mainio tapahtuma, loistava kotijoukkue, taisteleva HIFK, taitavia kazakkeja, aurinkoa, odottamattoman tasokasta kiekkoviihdettä, lämminhenkistä tunnelma ja - niin - hyvin vaisu jokerilauma. Jokerien pelityylistä on vaikea sanoa tämän kokoonpanon myötä vielä mitään. Omassa päässä ns. peruspeli toimi oikein hyvin, niin sijoittumisten kuin 1-1-vääntöjen suhteen. Vastustajalla oli varsin vähän tilaa ja pahimmat paikat tulivat pienistä virheistä. Paniikkiryntäilyä nähtiin vain pari kertaa ja kunnollisia vastahyökkäyksiä ei jokeripäätyyn päästy tekemään. Kiekollista peliä leimasi puolestaan täydellinen mielikuvituksen puute ja ennen kaikkea harmillinen pehmeys ja epätarkkuus. Syötöt ja laukaukset lähtivät myöhässä, vailla osoitetta. Tämä esti mahdollisten kuvioiden hyödyntämisen. Se vähä, mitä hyökkäysalueella nähtiin, oli lähinnä yksilöiden tai sattuman ansiota. Vapaata paikkaa haettiin myös varsin penseästi.
Kyse ei kaiketi ollutkaan ensi kauden pelityylin ensi-illasta, vaan jonkinlaisesta tryoutista. Siksi lienee mielekkäintä tarkastella kokonaisuutta yksilöiden kautta. Ehkä kiinnostavimmat hahmot löytyivät valmennuspenkin takaa. Hanlon eli aktiivisesti mukana pelissä ja jaksoi käydä tämän tästä antamassa pelaajakohtaista palautetta. Lehkonen vaikutti viileämmältä ja analyyttisemmalta, mutta hänelläkin riittänee ruutia varastossa. Reagointiin pelin sisällä on vaikea sanoa mitään. Aikalisänsä Hanlon käytti silloin kuin pitikin ja fläppitaulu heilui muinakin hetkinä. Peliesitykseen mahdolliset taktiset muutokset eivät tosin vaikuttaneet mitenkään. Peluutuskin tuntui sujuvan Nuoren Suomen "kaikki pelaa" -ihanteen mukaisesti, mikä on tässä vaiheessa vuotta ymmärrettävää.
Maalivahtipeli oli uomissaan. Lukkoa vastaan Riksman oli loistava ja rauhallinen tukipilari, jyrän alla olleen juniorijoukkueen ehdoton turva. Välieräpelissä otteet näyttivät hieman hajamielisemmiltä ja avausmaalia edelsi harmillinen haparointi. Itse maaliin johtaneille laukauksille mies ei voinut kuitenkaan mitään, joten puhtaat paperit ja luottamus tulevaisuuteen. Hallikainen pomputteli HPK:ta vastaan jonkin verran kiekkoja, mutta ehti aina niiden tielle. Rankkareissa mies otti pari vallan mainiota koppia. Jos vahtien peluutus on tulevalla kaudella vaihteeksi järkevää ja ehkäisee loukkaantumiset, voinee tämän tontin suhteen olla huoleton.
Puolustus toimi omassa päässä varsin hyvin. Konkarit Hulkkonen ja Helenius esittivät ilmeettömiä ja perusvarmoja otteita. Hulkkosen peli tuntui tosin hieman varovaisilta, paikoin huolimattomiltakin, mutta mitään kardinaalivirheitä ei sattunut. Vastapainoksi pari hyvää avausta. Juniorikaartin positiivisin hahmo taisi olla Hyvönen, jonka peli oli rauhallista ja järkevää. Mies sijoittui niin kuin pitikin ja ensimmäinen ratkaisu kiekon kanssa oli yleensä aina oikea. Mieleen tuli lämpimiä muistoja Ossi Väänäsen varhaisvuosista. Hyvösen lisäksi Kulmala sai paljon vastuuta, mutta hiipui turnauksen edetessä. Yritteliäisyyttä riitti kyllä, mutta varsinkin välierissä moinen johti jo tilanteiden ohi pelaamiseen ja huolimattomuuteen kiekon kanssa. Kulmala koetti selvästi ottaa itselleen kiekollisen puolustajan roolia, mutta siihen nähden syötöt ja varsinkin laukaukset olivat aivan liian heppoisia. Jos Hyvönen muistutti Väänäsestä, oli Kulmalassa paljon samaa kuin Samuli Jalkasessa - mikä on tosin monilta osin hyväkin asia. Ölander, Manelius ja Eronen pelasivat selvästi vähäisemmillä minuuteilla hoitaen tonttinsa jotakuinkin kunnialla. Kolmikosta jäi parhaiten mieleen Eronen, jonka kiekonkäsittely vaikutti varsin lupaavalta.
Hyökkäystä lienee turha kehua liiaksi - 1,5 tuntia, 0 maalia, noin 20 laukausta, 2 kunnollista maalipaikkaa. Yrityksen puutteesta ei pelaajia voi syyttää, mutta yhteispelin puutteesta kylläkin. Puhtaimmat pisteet saanee Saarinen, joka oli tasaisen terävä ja juonikas joka pelissä. Mies tosin tulhasi joukkueensa parhaan maalipaikan, mutta rakensi peliä aktiivisesti ja karvasi kiekkoja pois vastustajilta hyvällä prosentilla. Strömberg tyytyi sitä vastoin satunnaiseen väläyttelyyn. Mies on pehmeä, hyvässä ja pahassa. Välierässä varsin näkymätön esitys, alkusarjan peleissä otteet olivat paremmat. Muutamista oivallisista harhautuksista huolimatta Strömbergin ratkaisut veivät tilanteita harmillisen harvoin eteenpäin. Juutilaisesta voisi sanoa samat sanat. Pehmeä ja hieman haluton esitys, josta rupesi löytymään jonkinlaista juonikkuutta oikeastaan vasta kazakstanilaisia vastaan. Vastuusta olisi voinut kiittää sydämellisemminkin. Kokeneemman juniorikatraan viimeisenä lenkkinä Veistola pelasi suhteellisen hyvin ja korkealla moraalilla. Jonkinlainen viimeisen terävyyden puute haittasi tosin hänenkin peliään - esimerkiksi eräässä puolittaisessa läpiajossa kädet jäätyivät kokolailla täysin.
Muista hyökkääjistä maininnan ansaitsevat Vauhkonen, Pallassalo ja Pulkkinen. Vauhkonen käytti kokoaan kelvollisesti hyväkseen ja veltohkosti puolustaneita kazakkeja vastaan mies pääsi kiemurtelemaan pariin kelpo paikkaan hyvän kiekonsuojauksensa ansiosta. Ulottuvana ja suhteellisen vaivattomasti liikkuvana pelaajana Vauhkosesta oli iloa myös karvaajana. Pulkkisen jääaika alkoi Nielikäsen loukattua jalkaansa ja esitys oli pirteä. Mies luisteli todella hyvin - muilta osin Jokerit lieni turnauksen hitain - ja pelasi järkevällä tavalla fyysistä peliä. Myös kiekko pysyi tarvittaessa lavassa. En panisi pahakseni, jos Pulkkista käytettäisiin pari kertaa liigapeleissä esimerkiksi Salmelaisen paikalla. Salmelainen pelasi jälleen hyvällä sykkeellä, mutta eipä miehestä taida tuon valmiimpaa kiekkoilijaa tulla. Kiekon kanssa mentiin kovalla vauhdilla päin vastustajaa, ja muurin läpi selvittiin vain harvoin. Hieman samaa ongelmaa oli Pallassalolla, joka oli joukkueen pirteimpiä hahmoja, mutta jonka kiekolliset kyvyt eivät tuntuneet vielä riittävän tälle tasolle. Iloista yritteliäisyyttä laihoin tuloksin. Välierässä taisivat maitohapot tehdä jo tulojaan.
Kaiken kaikkiaan ristiriitaiset tunteet. Nuoret pelaajat oli mukava skoutata ja peruspeli oli suhteellisen hyvin uomissaan. Jonkinlainen yhteispelin puute ja tietty tahmeus kiusasivat kuitenkin koko ajan. Tuntemukset ovat kuitenkin pienestä kiinni - jos joukkue olisi tehnyt maalin tai pari, jälkimaku olisi saattanut olla jopa hyvä. Josko sitten ensi kerralla.