Mainos

Harjoitusottelu HPK-Lukko 11.8. Rinkelinmäellä

  • 10 616
  • 99
Suosikkijoukkue
Kerho ja Philly
Viestin lähetti Arnold
Olisi mielenkiintoista nähdä jostain mahdollisesti pelin rangaistustilastot. TomPomPomPom ainakin tuntuu jälleen saavan shittiä niskaansa.

Toivottavasti Jatkoaika kokoaisi ottelusta raportin poikasen. Mainittakoon se tähän väliin, että HPK:n pelaajat joutuivat tunkeutumaan melkein katsomon puolelle jäähyaitiosta koska tila ei enää riittänyt. Lukollakin oli tähän samaan aikaan n. 4 äijää penkillä ja mikä kaikista hauskinta tässä on niin suuri osa näistä jäähyistä oli tavallisilla kakkosilla ansaittuja, joten voi sanoa pillin soineen tiuhaan tahtiin.
 

domy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti TBK
Mutta ei siinä mitään provoa rauhassa, ei se minulta pois ole. Jokainen tyylillään ja toiset tyylittä.

Antaa porilaisten olla. Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu. Sen sijaan voisi tutustua entisen professorin teokseen: "IQ and the mental poverty of Pori".

Hienoa, että Koivisto on tikissä. Tulossa on taas yksi läpimurtokausi.
 

Animal

Jäsen
Viestin lähetti Tribal
Toivottavasti Jatkoaika kokoaisi ottelusta raportin poikasen. Mainittakoon se tähän väliin, että HPK:n pelaajat joutuivat tunkeutumaan melkein katsomon puolelle jäähyaitiosta koska tila ei enää riittänyt. Lukollakin oli tähän samaan aikaan n. 4 äijää penkillä ja mikä kaikista hauskinta tässä on niin suuri osa näistä jäähyistä oli tavallisilla kakkosilla ansaittuja, joten voi sanoa pillin soineen tiuhaan tahtiin.

Niin faktahan on se, että kaukalossa ei mitään todella törkeitä otteita edes nähty...
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti Gags
Hancock pelaa Jokereissa.

Hittoako se siellä tekee? Onhan niillä jo Burström siellä...

Vai että Wiikman on ottanut 3-0 lentopallovoiton Puruluusta heti näin harjoituskauden kynnyksellä. Mikäpä siinä. Näyttää siltä, että meillä on liigan paras kakkosmaalivahti.

Kerho pelaa pikkusikaa ja tuomarit palkitsevat jäähyillä. Lukkoa vastaan oltu näemmä 5-3 -ylivoimalla jonkin aikaa. Se on hyvin, koska jäähyaitioihin ei paljoa enempää miehiä enää mahdukaan.

Yllin lähdön syistä liikkuu paljon huhuja. Se, mitä itse kuulin oli, että välit Jaloseen olisivat olleet melko tulehtuneet, mutta tiedä näistä sitten... ei pelaa meillä, ja näillä mennään. Ei kuitenkaan olisi ollut se ykkössentteri, joka meiltä puuttuu.
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Myllyttelyä

Niin, peli nyt oli paska kuten tähän aikaan vuodesta odottaa sopiikin.

Kerholla oli enemmän paikkoja, mutta normaaliin tyyliin ammuskeltiin ohi ja yli.

Pelin parhaimmat pelaajat olivat molemmat maalivahdit, joista ainakin Vuorio oli pari kertaa tosi kusessa, mutta kesti kuin kestikin.

Tuomaritoiminnasta täällä on jo puhuttukin, joten päädyn hymistelemään mukana, että paska mikä paska.

Onneksi pelissä sentään tapeltiin noin kolmesti, joten allekirjoittaneellekin riitti hupia.

Kerhon uusista jannuista ainakin Hassinen ja Jokela näyttivät hyviltä. Jokela tosin hiipui loppua kohden, mutta eiköhän tästä herrasta vielä iloa ole.

Laamasesta ei saanut oikein mitään kuvaa, samoin kuin ei Laitisestakaan. Laitisella tuntuu kuitenkin olevan ihan kelpo laukaus.

Muuten en kyllä päästelisi riemunkiljahduksia nähdyn perusteella, joten ans kattoo ny.

Täältä tähän
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ilmeisesti tuomarit ovat todellakin ottamassa tarkan linjan "kahvakiekon" karsimisessa? Toivottavasti sama meno jatkuu liigassakin. Kyllä ne pelaajat pian oppivat, mikä ero on kiekkomailalla ja virvelillä.
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
Viestin lähetti Lare
Ilmeisesti tuomarit ovat todellakin ottamassa tarkan linjan "kahvakiekon" karsimisessa? Toivottavasti sama meno jatkuu liigassakin. Kyllä ne pelaajat pian oppivat, mikä ero on kiekkomailalla ja virvelillä.

No tänään sai jäähyjä henkisestä kahvaamisestakin, Mäkiaholle kaksi minuuttia kampituksesta, jossa Lukon pelaajan vauhti ei edes hidastunut saatika sitten kaatunut.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
No mitä kerhofaneilta irkissä kyselin, pelissä ei kahvattu. Joten tuskinpa nuo jäähytkään siitä tulivat.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Turha jutska

Jäähyt ja siis ts. Tom Laaksonen sekoittivat ottelun sen verran pahasti, ettei siitä oikein mitään elämää suurempaa voi kertoa. Sen verran puolueettomat silmäni näkivät, että HPK oli ottelussa se parempi joukkue.

Toisaalta ei ole mikään yllätys, että Jukka Rautakorven ja Kari Makkosen joukkuetta vastaan ei mitään kunnon jääkiekko-ottelua synny. Hirveän näköistä nuhjaamista, jossa sitten tilanteiden kärjistyttyä jättäydytään tuomareiden taakse ja annetaan tilanteen jäädä turvanpieksennän tasolle. Oikein tyypillistä Rautakorven joukkueelta.

Lukon uusista vahvistuksista ei mitään kuvaa saanut. Kaikenkaikkiaan varsin turhia nuhjaajia olivat he. Tosin Martin Bartek teki yhden näyttävän slaavilaisen sukelluksen, josta Laaksonen sitten heitti HPK:n pelaajan putkaan. Olikohan Steve Larouchella muuten kakat housuissa, kun luistelu oli niin hassun ja kankean näköistä?

Ei siellä mitään tappeluja nähty. Typerän näköistä nuhjaamista vain. Jokelan ja Toporowskin kahakassa olisi ollut todellakin ainesta kunnon myllyksi, mutta eipä kumpikaan näistäkään herroista sitten ollut halukas tanssahtelemaan.

Molempien maalien suulla oli hyvä maalivahti ja ottelun parhaat pelaajat, joista Vuorio pelasti joukkueensa tappiolta. Wiikmaniltakaan ei tainnut kiekkoa kertaakaan nokan eteen pudota.
 

Edit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Frölunda
Joopa joopa...

Olipas aikas eriskummallinen peli, ei tainnut montaakaan minuuttia koko matsin aikana olla jäähyaitiot tyhjänä. Jonkinlainen kooste maaleista löytyy KerhoNET -> Videot -> Vapaasti ladattavat...

Tappelunpoikasia en esille laita, valitettavasti...

Edittiä: Sicakilla ilmeisesti kuumeni kuuppa, kun sai korkeasta mailasta nassuunsa muutenkin jo niin kuumassa pelissä. Ja olisiko nimenomaan ollut edellisessä vaihdossa Torkin maila, joka Sicakin huulen puhkaisi? Tiedä häntä.
 
Viimeksi muokattu:

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olipa erikoinen kannanotto joukkueilta jättää tasapelitilanteessa jatkoaika ja rankkukisa pelaamatta, kun alkavalla kaudella tuo tasapelitulos on kuitenkin mahdoton.

Viitsisikö joku paikalla ollut ystävällisesti yrittää muotoilla tänne Lukon käyttämät ketjut ja pakkiparit?
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Re: Joopa joopa...

Viestin lähetti Edit
Olipas aikas eriskummallinen peli, ei tainnut montaakaan minuuttia koko matsin aikana olla jäähyaitiot tyhjänä. Jonkinlainen kooste maaleista löytyy KerhoNET -> Videot -> Vapaasti ladattavat...

Tappelunpoikasia en esille laita, valitettavasti...

Kiitoksia kovasti, hienoa palvelua taas kerran. Oli muuten ihan tehty maali tuo Koiviston maali. Jotkut sanoivat että helppo, mutta tuon perusteella ei mikään imaisu. Suoraan poikittaisliikkeestä veto hyvin läheltä.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Isoja askelia on Lukko ottanut eteenpäin viime keväästä, nyt saatiin HPK:lta sentään "tasuripiste" riistettyä:) Itse ottelu oli ilmeisestikin melkoista skeidaa lukuisine jäähyminuutteineen. Eipä sen pelin tason silti tässä vaiheessa kautta mitään erikoista tarvitse ollakaan. Lisäksi huomioon tulee ottaa se tosiasia että kokoonpanot ovat tässä vaiheessa kautta mitä ovat, Lukolta puuttuivat ainakin Pirnes ja Tähtinen eikä Kerhokaan aivan parhaalla porukallaan pelannut.

Paikalla olleilta olisi kiva kuulla tietoa Lukon ketjukoostumuksista ja erityisesti ulkomaalaispelaajien otteista. Myöskin Juha-Matti "öljylanne" Yli-Junnilan peliesitysten taso kiinnostaa. Ja mites muuten pelasi Tomi Pettinen?

Loppuun vielä kiitokset Editille maalikoosteesta, hienoa että joku jaksaa nähdä vaivaa!
 

Mevatron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HC Slavia Praha
Viestin lähetti Hearsay
Viitsisikö joku paikalla ollut ystävällisesti yrittää muotoilla tänne Lukon käyttämät ketjut ja pakkiparit?

Koivisto - Larouche - Bartek
Snellman - Torkki - Saarela
Normio - Yli-Junnila - Toporowski
Hagelberg - Kauvosaari - Siivonen
Yli-Torkko

Niskala - Porkka
Hämäläinen - Hattunen
Bruun - Harikkala
Purontakanen - Heikkinen

Vuorio
(Vehanen)
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
En jaksa alkaa linkittämään, mutta tuolla Pelicans osiossa on Toimituksen juttu, jossa on kaikkien tän illan matsien tilastot täydellisinä, kai ne tännekkin jossain vaiheessa tulee.

Hyvät tilastot kiitos Toimitukselle vaivannäöstä.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On siinä TomTomilla ollut varmaan hiki hatussa pelin loputtua: 31x2 min, 1x5 min, 2x10 min ja 1x20 min. Siinä sitä on ollut vislaamista.

Tähän aikaan vuodesta tietysti ei pelin kuulukaan mitään kovin kummoista olla, eli ei siitä sen kummempaa sitten. Onneksi mitään loukkaantumisia ei kenellekään tullut, ilmeisesti, vaikka kuumana on käytykin.

Mevatron pisti nuo Lukon ketjut tuohon, kiitos siitä. Tuolla Jatkoajan tilastoissa Hattusen tilalla tosin on Tomi Pettinen.

Vuorio ilmeisesti on sitten se Lukon kakkosveskari tulevalla kaudella. Hyvä peli ilmeisesti nytkin häneltä, torjuntojen valossa peli on kuitenkin ollut aika HPK-painotteista.

Rontti: Larouchen oudon näköinen luistelu johtuu varmaan niistä polvituista.
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Rontti senkun jaksaa vääntää tuota iankaikkisen vanhaa mantraa aivan olemattomasta.

Ihmetyttää todellakin tuo TBK:n mainitsema tappeluiden ihannointi. Joillekkin tuntuu asia nousseen itsetarkoitukseksi peleissä.

Aika sekava tuo peli varmaankin on ollut, kun noita tilastoja katsoo.

Lukkolaisten "kuumuuteen" saattaa ainakin vaikuttaa tuo kova kilpailu pelipaikoista, jonka johdosta saattaa yliyrittämistä olla havaittavissa.

Jos jotain positiivista yrittää löytää, niin Tonin vire tuntuu jatkuvan ja larakin sai ensimäisen pelitilanne pisteensä.

Paze17:lle tiedoksi, että yhden jäähyn sai mainitsemillasi tavoilla.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Viestin lähetti L4E
Rontti senkun jaksaa vääntää tuota iankaikkisen vanhaa mantraa aivan olemattomasta.
Niin kauan kuin Rautakorpi & Makkonen toistavat itseänsä, niin kauan minäkin jaksan asiasta vääntää. Enkä tosiaankaan olemattomasta. Jos nyt tätä asiaa tarkoitit.

Roku, en tosiaan ollut tietoinen Larouchen polvituista, mutta ne varmastikin selittävät kankean näköisen menon jäällä. Mikäs tässä on taustana? Ovatko ne polvet paranemassa vai ikirikki?
 

mize

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
tiedä sitten

mutta polvituet ovat kuulemma Laralle elintärkeät. Saksassa lie mennyt.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Niin kuin mize jo totesi ovat Laralle elintärkeät. Polvet eivät käsittääkseni ole paranemassa, vaan vamma on pysyvä. "Tuet" olivat jo hukkua lentomatkalla Suomeen ja mies oli jo huolissaan niiden perään(jäivät muistaakseni Englantiin lentoasemalle).
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Tosin vaikka tuo Larouchen luistelu saattaa näyttää oudolta, kyllä se eteenpäin vie. Tuossa Koiviston maalissa käännetään hyökkäys aika nopeasti, ja Larouche tulee ihan kiitettävää vauhtia tilanteessa Koiviston kera.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näyttikö se Larouchen luistelu sitten jo Pitsiturnauksessa oudolta? Saattoi kyllä, mutta en silloin siihen kiinnittänyt huomiota. Mutta ei se ainakaan niin kumman näköistä menoa ollut kuin vanhemman Torkin luistelu, eihän?

Saksassa ainakin hänellä oli polvivamma, voi olla että on ollut jo ennenkin. Polvitukia kuitenkin käyttää, ja papukaijana tässä toistelen että elintärkeitä ne hänelle ovat.
 

M10

Jäsen
Tulipahan katsomokausikin sitten avattua. Pelillisestihän tuossa eilisessä ei ollut vielä päätä eikä häntää mutta ihan hyvästä viihteestä tuo kävi. Yleisöä oli ihan mukavasti ja jotkut jopa yrittivät luoda tunnelmaa hakkaamalla epätahtiin ylähyllyn kaidetta.

Ottelun flopit:
- Tom Laaksosen ylitiukka linja
- Jani Hassisen ponneton esitys
- Lukon ulkomaalaiset ("Bartek, jouluksi kotiin")
- linjatuomareiden väliintulo tappeluissa oli kamalaa katsottavaa


Topit:
- Tuomas Eskelinen
- kaksi tappelua
- Niskalan kädet
- Yli-Junnilan peliaika ja vastuu
- Laamanen positiivinen yllätys

Tappeluista sen verran että aikamoisia nuhjauksia nuo olivat, varsinkin Mäkelä vs. Siivonen. Sicak vs. Torkki tappelussa oli hyvät ainekset mutta tuomarit tuli taas jostain helvetin syystä kesken myllyn väliin. Sicak löi useammin mutta "no connection".

Kerho kaipaa yhtä kovan luokan sentteriä ja eiköhän se jossain vaiheessa sieltä tule. Lukko on varma pleijarijoukkue.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös