Hankitko kausikortin?

  • 17 013
  • 152

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Moni kannattaja vannoi viime kaudella, ettei hanki enää kausikorttia ennen kuin Tepsin kelkka kääntyy. Tiedot joukkueen sisältä kertovat motivoituneesta harjoittelusta. Hiki virtaa ja vauhtia on niin, etteivät kaikkien polvet tahdo kestää mukana. Tepsissä on taas tekemisen meininki Jukka Koivun ohjauksessa.

Vahvistuksia odotellaan vielä sekä puolustukseen, että hyökkäykseen. Liigan yleinen taso tulee lähtijöiden suuren määrän takia edelleen laskemaan. Ainakin minä suhtaudun tulevaan kauteen toiveikkaasti. Joukkuetta tulee toki selkeästi vielä vahvistaa.

En ikinä usko, että Jukka Koivun tasoinen mies lähtisi valmentamaan mitään rupusakkia. Hänelle on ennenkin tarjottu tilaisuutta valmentaa SM-liigassa, mutta Jukka on aina kieltäytynyt. Ensi kausi tulee turkulaisittain olemaan monessakin mielessä kiinnostava.

Ainakin meikäläisen löytää edelleen Turkuhallin katsomosta Tepsin pelatessa. Entä aiotko sinä hankkia kausikortin tulevalle liigakaudelle?
 

c'elysee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Paria kunnon vahvistusta varmaan vielä vaatii, ennen kuin kansa ryntää kausareitaan hankkimaan. Odotukset ovat jo nyt korkeammalla kuin parina edelliskesänä, mutta jotain palapelistä vielä puuttuu.

Otsikon kysymykseen vastaan, että hankin ainakin yhden kappaleen.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Hankitko kausi kortin, vastaan että kausi ei hanki kausikorttia.
 
Viimeksi muokattu:

kosh

Jäsen
Suosikkijoukkue
F2- sekä O-katsomo
Itsellä tulee jäämään monta matsia näkemättä töiden vuoksi, mutta kyllä se kausikortin osto silti on edessä.
 

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näillä näkymin jää kausari kyllä saletisti ostamatta. Vaikka joukkue on ehkä kenties jopa vahvistunut, oli viime kausi niin järisyttävä pettymys, että aion varmistaa sen, että toista kertaa en rahojani paskaan laita.

Ja kun liigan pelillinen taso laskee ja turhien pelien lukumäärä kasvaa entisestään nerokkaan kymmenen joukkueen pleijarisysteemin myötä, on päätös entistä helpompi.

Onhan se tietysti hieman haikeaa monen monen kauden jälkeen, mutta järkisyyt sanovat selvästi, että ensi kaudella aion käydä paikan päällä katsomassa vain tarkkaan valittuja otteluita.
 

jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Kyllä..

Vaikka mielessäni vannoin etten tule enää(olikohan 0-3 Bluesille) em. ottelun jälkeen. Tuntui etten ollut nähnyt 23 vuoteen huonompaa Tepsin peliä. No, aikaa on kulunut ja suurimmat tunnekuohut ovat seestyneet, joten vastaus on kyllä. Ja tuli viimeisin kausikin kuitenkin kärsittyä loppuun saakka.

Sitäpaitsi, vielä on hyvä elää positiivisessa hengessä ja jonkin asteisessa toivossa paremman tulevaisuuden suhteen. Aika näyttää ja tuleva Viking Cup antaa parempaa osviittaa.

Ps. Liukselle sopimus käteen. Koivu,Aalto,Rautee,Lius kuulostaa ihan ok:lta sentteriosastolla. Kyseisten herrojen kirjoitusjärjestys on aivan satunnainen.

edit: Nyt on sitten hankittu pois kuljeksimasta. Ainakin oma ennätys ajankiohdan suhteen(21.5).
 
Viimeksi muokattu:

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
Kausaria en aio hankkia. Syynä on se, että meikäläiselle tulee tod.näk edullisemmaksi katsella matsit irtolipuilla. Siksi toiseksi otteluseura eli mukana olevien kaverien määrä vaihtelee aina siinä määrin, että jos haluaa katsella peliä tutulla porukalla niin irtolippukuvio toimii siinä paremmin. No, ehkä tämä vastaus menee hiukan itse kysymyksen ytimen ulkopuolelle...

Eli, peleissä aion kyllä käydä hyvinkin paljon. Vanhoista tottumuksista on hankala päästä eroon vaikka viime kaudelta traumoja onkin. Jotenkin sitä on vaan niin tottunut menemään hallille, ettei vaan viitsi jättää matseja väliin ellei jotain selvästi parempaa tekemistä tule tilalle. Rahalla toki on oma osansa. TYY:n kortti helpottaa matsiinmenopäätöstä kovasti, muuten olisi varmaan pakko jättää vähemmän kiinnostavia pelejä väliin. Joka tapauksessa tulevalla kaudella odotan, että joukkue ainakin tsemppaa kotiyleisönsä edessä vaikkei tietysti aina voittaisikaan. Se on ainakin suht saletti, että viime kaudesta ei alaspäin voi mennä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, LFC, FCB, Sens
Kausari jää kohdallani hankkimatta, kuten on jäänyt jo muutaman vuoden. Muita menoja on siinä määrin, että on järkevämpää toimia irtolippuperiaatteella. Toivottavasti Elyséellä on ensi kaudella enemmän nähtävää kuin päättyneellä... eiköhän siellä ole.
 

pygmalion

Jäsen
Meikäläinen ei aio ensi kaudellakaan kuulua ns. maksavaan yleisöön. Mutta koska joku maksaa minunkin läsnäoloni tavalla tai toisella, katson jatkossakin oikeudekseni louskuttaa leukojani aina kun on aihetta...

Jos maksaa pitäisi, saattaisin kyllä keksiä parempaakin vastinetta rahoilleni.

Mutta näillä näkymin hallilla tavataan. Hymyillään, kun törmäillään...
 

janitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä ... ja ei

Siis kuulun siihen onnellisten ryhmään jolle kausikortti ensi kaudeksi taas löytyy kun joku toinen maksaa, ehkä hankkisin kortin kuitenkin...ehkä. Potuttaa vaan välillä kun ei voi poissaololla protestoida niin kuin teki monasti mieli viimekaudella. Ei oikein kehdannut jäädä pois kun liput oli mulle jo maksettu.

Taas sama optimistinen fiilis kuin aina ennenkin eli realismista ei vielä kohdallani mitään tietoa. Aion olla menestysvuosien sokaisema jatkossakin ja vain voitto kelpaa.
 

Cannonpowder

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Eipä tuo joukkue vielä ainakaan mitään riemunkiljahduksia saa meikäläisessä aikaan.. Vahvistukset joita odotellaan ovat tuskin mitään sateentekijöitä - kukkaronnyörit pysynevät suht kireällä jatkossakin.

Viime kauden munattomat kotipelit on sen verran hyvin vielä mielessä että pari kertaa pitää vielä miettiä voisiko ne illat viettää paremminkin. Niin, ja sitten pitää tietää että paljonkos se olut siellä maksaa ensi kaudella. Meni pieni omaisuus niihin pettymyksiä niellessä, heh.

Silti kyllä kai se tie vie sinne shoppiin taas kausaria hakiessa..
Masokistiluonne nähkääs.
 

Erkenholt

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TUTO, AIK
Minä aion jatkaa edelleen irtolippuperiaatteella. Olen aina vierastanut kausikortteja, sillä laskelmieni mukaan montaakaan ottelua ei tarvitse jättää väliin, kun irtoliput käyvät jo halvemmiksi.
 

Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Cannonpowder
Meni pieni omaisuus niihin pettymyksiä niellessä, heh.

Cannonpowder on ymmärtänyt jääkiekon syvimmän olemuksen täydellisesti. Pelasipa TPS hyvin tai hyvin huonosti, syy oluen ottamiseen löytyy aina. ;)
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Kausikortin kanssa tulee pelit kuteinkin katseltua. Vieraissa sitten irtolippujen kanssa sählätään.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
En hanki.

Koska tomumajani sijaitsee näillä näkymin aikavälillä 14.7.2003 - X.1.2004 Niinisalon luonnonkauniissa maisemissa, en katso saavani rahoilleni vastinetta. Aion kyllä hyödyntää halpoja varusmieslippuja aina kun Turussa olen.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Jos ny kävis ainakin kobrei ihmettelemäs

Pakkohan se on siitä maksaa kun on koukkuun jäänyt,
en nyt muista olisiko eka kerta ollut aikanaan ilmainen...
Sitä paitsi, pleierikausarista jäi turhan paljon
jäljelle pelkkien Tepsi-stringien ostoon.

Niksulan ja Tepsin viime kauden pelien välillä menisi itsellänikin tiukaksi.

Edit: Ja hintakin sitten pompsahti käsittääkseni B2:n osalta 200 euroon.
Hinta-laatu suhde kohillaan?
 
Viimeksi muokattu:

tony

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Southampton, Deutsches Afrika Korps
Kausikortti, hmmm

En aio missään nimessä hankkia kausikorttia, koska tämä joukkue tulee luultavasti pysymään tämän hetkisessä koostumuksessa. En usko Palloseuran tekevän mitään hankintoja jotka sadetta toisi ja kaikkihan tietää tämänhetken rosterin, ei mitenkään hirveen hääppönen.Olen minäkin onnekas sen suhteen että pääsen aika moniin matseihin tuhlaamatta omia rahojani, eli se antaa vielä paremman syyn olla ostamatta kausaria. Kyllä mina taas aion hallille ilmestyä, siellä mina ensi kaudellakin istun ja luultavasti pyörittelen päätäni kummastuksesta.
Ei kausari mielestäni paljoa maksa mutta asian voisi ilmaista ehkä niin että minua on tämän joukkueen johdon puolelta kusetettu sen verran maukkaasti kahden viime kauden aikana joten...

...niin ja tosiaan se oluen hinta niistä ohuista muovituopeista, en uskalla edes kuvitella, vaikka sillä nyt ei olekaan kausikortin kanssa mitään tekemistä.
 

tony

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Southampton, Deutsches Afrika Korps
Ei vittu, never say never again. Pannaan sittenkin harkintaan.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Itse olen kausikortti-neitsyt, mutta ensi kaudeksi aattelin moisen läpyskän hankkia. Varsinkin nyt kun Tepsi näytää lähtevän tosissaan uuteen kauteen. Siksi kyselisinkin mihin katsomon osaan kausari kannattaa hommata? Mistä löytyy muita Jatkoaikalaisia?

Pääsen katsomaan kaikki pelit ilmaiseksi, mutta paikka on hiukka huono. Taino paikka on hyvä, mutta käy lompakon päälle...Joten kausaria kehiin.
 

stouni

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Itse aion hankkia ensimmäistä kertaa kausikortin ja B2 koska siihen tulee nuo edut. Olen ajatellut jo aiempina vuosina hankkia mutta lompakko ei ole antanut siihen mahdollisuuksia. Nyt on pakko ostaa kun Palloseurakin panostaa ja onhan se hienoa olla joka kotipelissä katsomassa rakasta seuraamme! Tps is come back! I hope so.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
olen selkä...

Kertokaas asiaa paremmin tuntevat: saako b2:sen kausarista alennusta jos ei ota paitaa. Vai onko se ehdottomasti paita+lippu kauppa. En nyt jaksa joka vuosi uutta paitaa hommata.

Toisaalta jos siitä paidasta tulee niinkin hieno mitä siinä tiedotteesa näkyi, voisi asiaa harkita.

Todennäköisesti kuitenkin irtopainoksilla kannustetaan. Opiskelijahinnathan ei ole päätä huimaavia.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Toivottavasti vaan mahdollisimman moni löytää tiensä tuonne B2-katsomoon. Voisi saada tunnelmaa aikaiseksi. Ainakin 18+ porukkaa sinne tarvitaan ehdottomasti lisää. Kausarin hinta ei varmaan ole kovin monelle este. Jos saisi sellaisen hyvän ydinporukan sinne, niin varmasti lössiä tulisi lisää suhteellisen helposti.

Kannustaminen ja muu vastaava toiminta antaa aivan uusia ulottuvuuksia peliin, joita ei edes helposti ymmärrä muualla peliä seuratessa. Itse ainakin saan ottelusta huomattavasti enemmän irti. Jos saa katsomoon hyvän menon, niin huonolla pelillä ei ole edes niin paljon väliä.

Eihän kaikki sellaista pidä, mutta varmasti Turun kokoisesta kaupungista löytyy ihmisiä, jotka siitä pitäisivät enemmän kuin nyt on porukkaa siellä.
 

Sitruuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kausari on hankittu hyvissä ajoin ja edelleen b2:sta. Paikat vaihtuu ensi kaudeksi, mutta luultavasti vain paremmille paikoille mitä ennen.

Yhdyn Jaakon toiveisiin että mahdollisimman moni yli 18v ikäinen henkilö hakisi sen kausarinsa sieltä b2:sta niin saataisin hautajaistunnelmat ehkä vähän helpommin pidettyä poissa.

Ne jotka hankkii sen kausarinsa b2:sta vois pistää kirjoitukseensa myös kenen paidan otti niin tietäisi vähän et ketä on "fanien" suosikki ens kaudella. Itse päätin ottaa Vykoukalin paidan.
 

Jii

Jäsen
Suosikkijoukkue
musta & valkoinen
Viestin lähetti Sitruuna
Ne jotka hankkii sen kausarinsa b2:sta vois pistää kirjoitukseensa myös kenen paidan otti niin tietäisi vähän et ketä on "fanien" suosikki ens kaudella. Itse päätin ottaa Vykoukalin paidan.

Onkos kellään (jaakko?) edelleenkään tietoa, saako kausarin ilman paitaa? Tai siis varmaan saa, mutta saako siitä 200 eugenistä hintaa hilattua alas, jos ei otakaan paitaa.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Käsittääkseni ei saa hintaa muutettua. Tosin hyvin halpa tuo on SM-liigan muihin kausareihin verrattuna. Voinhan sen paidan myydä vaikka huuto.netissä tai jossain muualla.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös