Asennemuutosta luvassa
Ei ole uusi vuosi mutta silti aion näin tulevan kesän kunniaksi tehdä lupauksen.
Uuden kauden alkaessa on aina ollut jonkinlainen mielikuva uusista hankinnoista ja joukkueen vanhoistakin pelaajista. Mutta tehdäänpäs kokeilu. Heitänpä kaikki mielikuvat pelaajista talviturkin kanssa järveen ja aloitan ihan puhtaalta pöydältä eli siis asenteella, että kaikki Kerhon ritarinutun päälleen laittavat pelaajat ovat ehdotonta eliittiä, loistavia pelaajia ja mukavia jannuja, siis ihan kaikki, jopa tähän saakka arvostelemisen kohteeksi joutuneet Väisänen, Laitinen ja Hassinen. Eikä kukaan ole toista parempi.
Sitten vasta joskus joulun kohdalla annan itselleni luvan tehdä välitilintarkastuksen.
Tässä ketjussahan pyydetään olemaan vieläkin kriittisempiä kuin on aiemmin oltu mutta kun ei se hyödytä mitään sitä on jo useamman vuoden kokeiltu. Heitetään kelkka täysin toiseen suuntaan ja katsotaan keväällä mihin tulokseen ollaan päädytty.
Suosittelen kokeilua muillekin, jos kantti kestää.