Hankinnat kaudelle 2007-2008, mitä tarvitaan menestykseen?

  • 378 234
  • 1 284
Tila
Viestiketju on suljettu.

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Murphyn mukana lähtee niin järjetön määrä pisteitä pakille, että sitä tuskin pystyy realistisesti ajatellen yksikään toinen pakki korvaamaan. Siksi mielestäni pitäisikin keskittyä siihen, mistä löytyy Murphyn paikkaaja puolustuspäässä. Vaikka Murphy on paljon mainettaan parempi pakki, korvaaja tähän rooliin on kyllä tuolla jossain saatavilla. Toivottavasti Penttikin on keskittynyt nimenomaan tähän puolustupään korvaajan etsimiseen, eikä yritä epätoivoisesti löytää vain yhtä hyökkäävää pakkia.

Edelleen olen sitä mieltä, että hyökkäystehojen tekemisen tulee olla ensisijaisesti hyökkäjien vastuulla, pakit loistakoon omassa päässä. Kun hyökkääjät ovat tehokkaita, kukaan ei jaksa itkeä pakkien maalien perään, mutta kun hyökkääjät hyytyy, kiinnittyy huomio myös pakkien tehottomuuteen. Täytyy muistaa, että Murphyn halu ja tehot hyökkäyksessä kavensi myös muiden roolia hyökkäyksissä. Tämä toimi erittäin hyvin niin kauan, kun kaikki upposi ja Cory sai pelata terveenä. Kun alkoi tökkiä ja muutkin olivat tehottomia samaan aikaan, IFK oli todellisessa nesteessä. Se on myös yksi syy, miksi lomailemme tälläkin hetkellä. Lisäksi Murphy pelasi niin paljon, että saamastaan peliajasta olisi hyvinkin usein voinut lohkaista osasen jollekin kehittymistä tarvitsevalle junnupakille.

Mielelläni näkisin, että Murphy paikattaisiin kahdella pakilla, koska vaikka määrä ei tod. näk. korvaa laatua, IFK:n pakisto oli todella ohut loukkaantumisten vaivatessa ja on aina riskaabelia heittää joku kehiin 25-30 min./ matsi, varsinkin, jos muutenkin jengi on paikat skeidana. Junnujen "liiallinen" kuormittaminen voi taas muuten vaan mennä reisille, jos epäonnistumisia tulee samoille tyypeille liikaa ja "pakko" on vaan pelata, koska korvaajia ei ole. Itseluottamus voi mennä pitkäksi aikaa ja se ei taas ole kenenkään etu.

Odotellaan nyt vielä, mitä sieltä tulee. Vai tuleeko mitään?
 
R.P.M. 12 000

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
tiki10 kirjoitti:
Ensi kausi ja sitä seuraavat kaudet on jo hävitty.

Pitää muuten paikkansa. Ilman ironiaa, sarkasmia tai edes suoraa pieruhuumoria voi sanoa, että HIFK ei tule voittamaan mestaruutta vielä ainakaan viiteen vuoteen. Toivottavasti olen väärässä. Toivottavasti kymmenen seuraavaa vuotta tuottaisi yhden tsägämestaruuden, jollainen viimeinenkin oli (yht'äkkiä napataan joku Kekäläinen jostain landelta ja kun se lähtee pois, palataan takaisin samalle 1980-luvun lopun - 1990-luvun tasolle, mitään muuta selitystä nykytietämyksen valossa ei vuosien 1997-1999 menestykselle löydy)
 
DDR

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
R.P.M. 12 000 kirjoitti:
Ihan vaihtelun vuoksi voisi taas ensi kaudeksi ostaa pitkästä aikaa kunnon pelaajia ja valmiita tähtiä koko joukkueellisen ja päästää nämä omat "porthenit", "järviset", "fagut" yms. kasvamaan maakuntiin.

Porthen, Järvinen ja Fagerstedt pelasivat nelosketjussa ja hoitivatkin pleijareissa ihan hyvin roolinsa. Nostivat äijää seinälle ja omissa ei soinut kertaakaan. Syyt siihen, ettei pärjätty löytyy kyllä akselilta "tibbetsit", "kuhdat" ja "guollat". Noiden kavereiden olisi ainakin ylivoimalla pitänyt paukuttaa muutama maali, jotta oltaisiin menty jatkoon.

Noh, uskon kyllä, että Kuhta ja Guolla pystyvät parantamaan panostaan ensikaudella pleijareissa, joten joukkue vahvistuu jo tämän vuoksi. Ei ainakaan huonommin heillä voi mennä kuin tänä vuonna.

mixu kirjoitti:
No Söderholm ei ole missään nimessä parempi kuin Murphy, Holden ei parempi kuin Tibbetts,Mäkkäri (po 6 0+1) ei parempi kuin Lennu joten melkoisia fakiireja pitää Laakson ja Laakkosen korvaajan olla että joukkue olisi edes tämän tasoinen joka oli kuudes tällä kaudella.

Hankittavien vahvistusten ei tarvitse välttämättä olla parempia kuin nyt pois lähtevien, jotta joukkue olisi kokonaisuutena parempi. Ei mielestäni kannata ajatella hankintoja siltä kannalta, että jokainen lähtevä jamppa pitää korvata vastaavalla. Ennemmin katsoo mitä palasia puuttuu kokonaisuudesta ja täytetään niitä sopivilla pelaajilla.

Tällä hetkellä pitäisi kiinnittää huomiota joukkueen kasaamisessa seuraaviin asioihin:
- Joukkueessa on edelleen se kolmossentterin mentävä aukko. Tibbets oli ihan ok pelaaja, mutta väärä mies tähän hommaan..
- Jos Laakkonen lähtee (toivottavasti ei), niin tarvitaan korvaaja. Saloselle voisi tietysti antaa mahdollisuuden todella näyttää kykynsä laittamalla tämän suoraan kakkosen laitaan.
- Tarvitaan maalivahti, jos joukkue tai valmentaja ei luota Lundelliin, niin ehkä yksi ulkomaalaispaikka sitten pitää käyttää maalivahdin hankintaan. Itselleni kelpaisi kyllä Lundell ja Ahlqvist parivaljakko ensikaudellakin.
- Puolustukseen pitäisi haalia kovia kotimaisia pakkeja. Viime kaudella pelattiin liian paljon kahdella puolustaja parilla, joten pitäisi saada leveyttä tuohon rintamaan. Jos vaikka Söderholm ja Seppänen tulevat takaisin kotiin, sekä Laakso päättää jäädä, niin ei tuo nyt ihan surkealta näytä.

Esimerkiksi:
Söderholm - Laakso
Kovanen - Karalahti
Seppänen - Saarinen
Turunen - Haverinen
Holmberg - Korhonen

Ainakin pari näistä nuoremmista Laakso, Seppänen, Haverinen ja Holmberg ottaa varmasti pitkiä harppauksia kehityksessään tulevan kauden aikana.
 
scholl

Jäsen
Tasakentällisin toki hyökkääjien pitäisi kantaa päävastuu maaleista, mutta yv-pelissä pitää kyllä hyviä laukauksia ja sitä kautta tehopisteitä tulla hyvin viivaltakin. Nyt Murphy pelasi parin minuutin yv-vaihtoja, joten siinä mielessä hänelle kertyi ehkä vähän isompi osa pakkitehoista kuin normaalitilanteessa, mutta jos oletetaan, että ensi vuonna tehot jakautuvat laajemmin niin kyllä siellä jonkun kolmen pakin tulisi tehdä kohtuulliset tehot. Ongelma on osin se, että viime vuosina on ollut mielettömästi pakkien loukkaantumisia IFK:lla ja eivät ole sitten olleet oikein kondiksessa, mutta esim. toissa kaudella, kun Karalahti oli loukkaantunut niin Saarinen taisi iskeä alkukaudesta siniviivalta 7 maalia. Eli itse odotan sitä, että Karalahti ja Saarinen tekevät ensi kaudella kovemmat tehot ja Murphyn stuntti olisi se, joka pakeista tekisi eniten pongoja, vaikkei Murphyn tasolle yltäisikään.

Tärkeintä olisi liikkuva pakki, joka on hyvä tuomaan kiekon ylös. Pisteitä toki ja mitä enemmän niin sitä parempi. Vaikea Murphyn tasoisen toki löytyvän, mutta joka tapauksessa olisi mukava, jos pakisto saataisiin sellaiseksi, ettei yv:ssa tarvitsisi peluuttaa hyökkääjää viivalla. Ei oikein materiaali riitä siihen. Silloin kun Hirso oli yv:ssä viivalla, oli tilanne kun hän oli 3. ketjusta, eikä häneltä muuten odotettu niin tehoja, mutta nyt on urpompaa, kun on uhrattu Kibe sinne viivalle ja sitten koko kentän yv ei tunnu toimivan.
 
Daemon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Juventus, FC Slayer
Huudellaanpas vähän vieraisiin pöytiin. Eli herrat (pojat) Seppänen ja Porthen, mikä on suunnitelma jatkoa varten? Seppänen osoitti kehityskelpoista potentiaalia liigatason kiekolliseksi puolustajaksi pikaisellakin aikataululla, ja kaveri varmaan mielellään Hämeenlinnassa pidettäisiin. Käsitykseni mukaan on voimassa oleva sopimus Nordikselle, pitääkö paikkansa?

Porthenia on myös huhuiltu hämäläistyväksi. Onko tolkkua?
 
hilson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
DDR kirjoitti:
...Saloselle voisi tietysti antaa mahdollisuuden todella näyttää kykynsä laittamalla tämän suoraan kakkosen laitaan.

Tai sitten ei. Salosen kukkaanpuhkeamista ei mielestäni kannata väkipakolla hakea ja odotella. Mikäli ensi kaudella halutaan tosissaan menestyä, Pasi Salonen isossa roolissa kakkosen laidalla olisi aika riskiyritys. Vaikka toivonkin, en usko että Salonen nousee HIFK:ssa liigan huippupelaajien joukkoon.
 
deWILS

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
DDR kirjoitti:
Hankittavien vahvistusten ei tarvitse välttämättä olla parempia kuin nyt pois lähtevien, jotta joukkue olisi kokonaisuutena parempi. Ei mielestäni kannata ajatella hankintoja siltä kannalta, että jokainen lähtevä jamppa pitää korvata vastaavalla. Ennemmin katsoo mitä palasia puuttuu kokonaisuudesta ja täytetään niitä sopivilla pelaajilla.

Loistavasti sanottu...En voisi olla enempää samaa mieltä!!
Epäilen että Pentti tekee pahemman luokan virheen jos lähtee väkisin etsimään Murphyn korvaajaksi samantasoista kiekollista puolustajaa.
Itse ainakin näen parempana vaihtoehtona että hankittaisiin ennemmin kaksi tasaisempaa(mutta kuitenkin laadukasta) uutta miestä alakertaan!
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ei Murphyn tasoista kaveria juuri löydä mutta jotenkin hänen tehonsa pitää korvata.Hifkin yv oli ihan surkeaa kun Murphy pelasi puolikuntoisena tai oli poissa.
En hirveästi luotan Baxterin hyökkäyspään valmennukseen joten ainoa keino on se että hankitaan tarpeeksi taitavia pelaajia jotka kompensoi Baxterin onnetonta hyökkäyspään osaamista.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
mixu kirjoitti:
En hirveästi luotan Baxterin hyökkäyspään valmennukseen joten ainoa keino on se että hankitaan tarpeeksi taitavia pelaajia jotka kompensoi Baxterin onnetonta hyökkäyspään osaamista.

Tai sitten tuodaan Baxterille ihka oikea kakkoskoutsi, jolta löytyisi kikkavitosia hyökkäyspäähän. Sinänsähän Baxter oli "melko" yksin, kun kakkosena hääräsi pygmi, joka samalla toimi molarivalmentajana ja joukkueenjohtajana.
 
Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Daemon kirjoitti:
Huudellaanpas vähän vieraisiin pöytiin. Eli herrat (pojat) Seppänen ja Porthen, mikä on suunnitelma jatkoa varten? Seppänen osoitti kehityskelpoista potentiaalia liigatason kiekolliseksi puolustajaksi pikaisellakin aikataululla, ja kaveri varmaan mielellään Hämeenlinnassa pidettäisiin. Käsitykseni mukaan on voimassa oleva sopimus Nordikselle, pitääkö paikkansa?

Porthenia on myös huhuiltu hämäläistyväksi. Onko tolkkua?

Seppäsellä on sopimus:
http://www.hifk.fi/news/files/134.php

Porthenilla ei ole sopimusta, joten on hyvin mahdollisesti HPK:n miehiä. Sääli sinänsä koska pidän miehen pelityylistä ja näen kaverissa potentiaalia 30 pisteen mieheksi. Neloskentästä niitä tehoja ei vaan tehdä.
Tuosta muutaman vuoden takainen A-pistepörssi:
Pelaaja O M S P RM
1. Filppula Valtteri, Jokerit A 35 16 37 53 14
2. Immonen Jarkko A., Blues A 36 21 23 44 30
3. Hautajoki Harri, HIFK A 36 20 24 44 37
4. Porthen Jermu, HIFK A 35 24 19 43 56
5. Holma Eetu, HIFK A 27 19 22 41 26
6. Virtala Teemu, Lukko A 36 15 23 38 16
7. Saarela Ilkka, Lukko A 35 19 17 36 30
8. Tervonen Sami, Jokerit A 35 22 13 35 20
9. Vänttinen Tuomas, SaiPa A 29 12 20 32 62
10. Nurmi Teemu, Tappara A 35 17 14 31 44
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
scholl kirjoitti:
On muuten todella onneton tuo Jatkoajan sivuilla oleva sopimustilannelista. Miksei siellä voi olla oikein ne sopimukset ja sitten lukisi vaikka suluissa perässä, että on lainassa tämän kauden tms.

Laita viestiä toimitukselle.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tpip kirjoitti:
Tai sitten tuodaan Baxterille ihka oikea kakkoskoutsi, jolta löytyisi kikkavitosia hyökkäyspäähän. Sinänsähän Baxter oli "melko" yksin, kun kakkosena hääräsi pygmi, joka samalla toimi molarivalmentajana ja joukkueenjohtajana.
Olisi suuremman luokan emämunaus, jos valmennustiimiä ei nykyisestä vahvisteta 1-2 miehellä. Asiansa osaava kakkoskoutsi ehdottomasti ja mielellään myös MV -valmentaja. Jos jälkimmäinen saadaan, niin Sakke voisi siirtyä hoitamaan joukkueenjohtajan hommia täyspäiväisesti. Ottaen huomioon, että organisaation kompetenssi palkata valmentajia on luokkaa "Otetaan koutsi Pohjois-Amerikasta, koska ne peluuttaa brandyn näköistä lätkää, tykkää taklauksista ja Brewerkin oli sieltä", niin turha odottaa kuuta taivaalta. Sheddenin kohdalla natsasi, Francis oli täysi huti ja Baxter punnitaan toden teolla ensi kaudella. Pidemmän projektin vetäminen mallia Rautakorpi/Toivola ei ole HIFKssa ihan helppo nakki tietäen yleisen vaatimustason ja sen, että valmentajan käsiinsä saama pelaajamateriaali voi olla melkein mitä vaan.

Nickelback kirjoitti:
Porthenilla ei ole sopimusta, joten on hyvin mahdollisesti HPK:n miehiä. Sääli sinänsä koska pidän miehen pelityylistä ja näen kaverissa potentiaalia 30 pisteen mieheksi. Neloskentästä niitä tehoja ei vaan tehdä.
Tuosta muutaman vuoden takainen A-pistepörssi:
Itselleni Porthen on muutaman viime kauden perusteella täysin yhdentekevä peluri ja en näe tälle mitään käyttöä, jos meinataan mestaruudesta taistella. En myöskään tule jälkiviisaana itkemään, jos mies ensi kaudella nakuttaa 45 tehopistettä jossain HPKssa. Mitä noihin A -junnujen pistepörsseihin tulee, niin niistä ei kannata hirmuisen suuria johtopäätöksiä vetää. Junnupelit on junnupelejä ja todellista potentiaalia omaavien junnujen pitää jo viimeisenä junnuvuonnaan pelata miltei täyspäiväisesti miesten pelejä, jotta tästä voidaan odottaa hyvän liigatason peluria. Poikkeuksiakin tosin on, mutta en usko Porthenin olevan tällainen.

Yhtenä isona ongelmana joukkueen kasaamisessa näkisin myös sen, ettei HIFK lla ole tällä hetkellä valmennuksen myötä samanlaista imua pelaajien keskuudessa kuin esim. Jokereilla ja HPKlla. HIFKhon pitäisi saada "positiivinen kierre", jolloin pelaajilla olisi muukin motiivi tulla pelaamaan meille, kuin pelkkä raha ja toimiva organisaatio.
 
Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
hilson kirjoitti:
Tai sitten ei. Salosen kukkaanpuhkeamista ei mielestäni kannata väkipakolla hakea ja odotella. Mikäli ensi kaudella halutaan tosissaan menestyä, Pasi Salonen isossa roolissa kakkosen laidalla olisi aika riskiyritys. Vaikka toivonkin, en usko että Salonen nousee HIFK:ssa liigan huippupelaajien joukkoon.

Tai sitten kyllä. Jos tämä kaveri laitetaan sivuun voimassaolevasta sopimuksestaan huolimatta, niin sen korvaajan hankkiminen maksaa myös jotain. Identtinen tilanne Järvisen kanssa. Sitten kun lasketaan, että "muutama" laadukas pelaaja tarvitaan noiden lähtijöiden tilalle, niin loppuukohan fyrkat jossakin vaiheessa? Ja mihin ne rajalliset valuutat sijoitetaan, parin laadukkaaseen täsmäkaveriin vai omien kasvattien ulkoistuksen jälkeisiin paikkaajiin? Vai hillokeisarin "viimeisen korahduksen" myötä molempiin?

Toisaalta ymmärrän sen, että Baxter saattaa todeta joidenkin pelaajien kohdalla, ettei heille juuri nyt ole käyttöä. Mutta en silti ymmärrä, miksi kiistatta potentiaalinen kaveri/kaverit pitää/pitäisi ulkoistaa maakuntaan/muualle ja parhaassa tapauksessa vielä silloin, kun sopimusta on jäljellä.

Jos verrataan esim. Salosen saamia mahdollisuuksia Hirson, Häppölän ja Vihkon saamiin saumoihin, niin vertailu ei todellakaan ole tasapuolista. Lisäksi umpisnaipperia yritettiin peluuttaa kauden aikana sentterinä aika laihoin tuloksin. Porthenin osalta pitää todeta, että hänellä oli loistava tilaisuus napata 3. sentterin paikka, mutta ei siihen kyennyt. Silti pitäisin Jermun rosterissa ensi kaudellakin ja laittaisin Salosen ja Murrayn samaan ketjuun sen tulevan kakkossentterin kanssa.
 
scholl

Jäsen
Dennis kirjoitti:
Yhtenä isona ongelmana joukkueen kasaamisessa näkisin myös sen, ettei HIFK lla ole tällä hetkellä valmennuksen myötä samanlaista imua pelaajien keskuudessa kuin esim. Jokereilla ja HPKlla. HIFKhon pitäisi saada "positiivinen kierre", jolloin pelaajilla olisi muukin motiivi tulla pelaamaan meille, kuin pelkkä raha ja toimiva organisaatio.

Aivan. Sheddenin aikana sellainen oli kehkeytymässä, mutta sitten kun mies lähti niin valmennus on ollut liian epävarmalla pohjalla.

En kyllä tosin ymmärrä, miten jatkossa muka HPK:n valmennuksella olisi imua. Divaritason tusinacoachi sen jälkeen, kun Jalonen menee Leijoniin.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
scholl kirjoitti:
En kyllä tosin ymmärrä, miten jatkossa muka HPK:n valmennuksella olisi imua. Divaritason tusinacoachi sen jälkeen, kun Jalonen menee Leijoniin.
Tarkoitin juurikin tuota Jalosen aikaa. Alatalon kyvyistä/kyvyttömyydestä pelaajien kehittäjänä HPKssa saadaan näytöt ensi kaudella.

Edit. Samalla tavalla ne Baxterin kyvyt kehittää pelaajia ja saada näistä enemmän irti joukkueena kuin "erillisten osien summa", mitataan ensi kaudella. Toivotaan parasta ja varsinkin, jos mies onnistuu, niin saataisiin myös vaikka parin vuoden jatkosoppari sorvattua hyvissä ajoin.
 
Viimeksi muokattu:

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
scholl kirjoitti:
En kyllä tosin ymmärrä, miten jatkossa muka HPK:n valmennuksella olisi imua. Divaritason tusinacoachi sen jälkeen, kun Jalonen menee Leijoniin.
Kaksi kolmasosaa kuitenkin tiimistä jäämässä (Kaarela?), ja Lehkosella varsinkin on hyvin suuri rooli harjoituksissa ja niiden suunnittelussa. Näin nimenomaan urallaan paikalleen polkemaan jääneille pelaajille HPK on todennäköisesti edelleen houkutteleva vaihtoehto.

Jotain kuvaa uuden päävalmentajan suosiosta pelaajien keskuudessa antaa kultatuolissa matkustaminen viimeisen pelin jälkeen, vaikka kauden tulos oli mikä oli. Alatalon taktiset ja peluutukselliset taidot nähdään toki vasta ensi kaudella, kun pääsee kilpailukykyisen materiaalin ja toisaalta kovempien paineiden kanssa tekemisiin.
 
scholl

Jäsen
voi olla tosiaan se Lehkonen se salainen ase siinä tiimissä. Kaakku on nähty jo Nordiksella. Siitä ei ollut mihinkään ja Alatalon kyvyt ei liene mistään kotoisin.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
tuuski kirjoitti:
Jotain kuvaa uuden päävalmentajan suosiosta pelaajien keskuudessa antaa kultatuolissa matkustaminen viimeisen pelin jälkeen, vaikka kauden tulos oli mikä oli. Alatalon taktiset ja peluutukselliset taidot nähdään toki vasta ensi kaudella, kun pääsee kilpailukykyisen materiaalin ja toisaalta kovempien paineiden kanssa tekemisiin.

Valmentaja joka peluuttaa kaikkia ja kaikilla on kivaa.Mitään konkreettista ei Alatalo Jypissä saavuttanut vaan suunta oli lähinnä laskeva.
 
Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Naulan kanttiin: Heino-Matikainen -rappiovuodet, lyhyt oppimäärä

tiki10 kirjoitti:
Edit: Ihan sama mitä HIFK tekee. Ensi kausi ja sitä seuraavat kaudet on jo hävitty. Kaikille kenkää. Missä mun kausarilasku viipyy?

Kaikki on kuin on kun uskoin valheisiis, Heloise, lauloi jo Tappani Kansa 1960-luvun malliin. tiki10 kertoo lyhyessä ja ytimekkäässä kommentissaan viisauden sanoja. Niin kauan kuin herra Perusmummo vastaa joukkueen rakentelusta ja herra Heino huseeraa ligaföreningenin mandaatilla, niin kauan kauhomme myös sadomasokistiliigassa pieliseen. Jokainen kausi on ohi, Penasta nautimme vain... (sävel: Killing me softly...) Urheilutoimenjohtoa ei ole olemassa eikä vaikuta olevan tulossakaan, kun enää tällä vuosituhannella ei ole ollut scouttauskykyistä UTJ:aa. Perusmummo lienee jälleen tähän aikaan vuodesta Ugandassa osallistumassa Idi Amin Masters -golfturnaukseen.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Analyytikko_ kirjoitti:
Toisaalta ymmärrän sen, että Baxter saattaa todeta joidenkin pelaajien kohdalla, ettei heille juuri nyt ole käyttöä. Mutta en silti ymmärrä, miksi kiistatta potentiaalinen kaveri/kaverit pitää/pitäisi ulkoistaa maakuntaan/muualle ja parhaassa tapauksessa vielä silloin, kun sopimusta on jäljellä.

Mielestäni Salosta ei pitäisi vielä tämän sopimuskautensa puitteissa missään nimessä lukea luokkaan "ei just nyt käyttöä sulle". Salonen on periaatteessa hyvinkin potentiaalinen kaveri "tulevaisuuden tähti"-kategoriassa, mutta jokin tökkii käytännössä. Muutamia välähdyksiä Pason osaamisesta näimme toki tälläkin kaudella, mutta liian usein jäi kentällä ollessaan noteeraamatta.

Ja nämä pasisaloset pitävät toki sisällään haasteen myös valmennuksen suuntaan: oikeassa valmennuksessa Salosesta saadaan aivan varmasti potentiaali irti. [Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että todellista piilopotentiaalia on enää jäljellä. Ainahan on se mahdollisuus, että eväät olisi sittenkin syöty. Epäilen kuitenkin vahvasti.] Entäpä jos Baxterin opit eivät sovellu Pason tyylisten pelaajien kehittämiseen? Tämä on tietysti erittäin vahvaa spekulointia, eikä todellakaan perustu mihinkään faktaan, eikä edes fiktioon. Kunhan nyt mietin, mitkä seikat Salosen loppukauden penkittämisen taustalla ovat olleet. Vai onko suurin syy kenties Salosen treenauksessa, motivaatiossa ja / tai asenteessa? Joku muu syy on oltava kuin pelkkä penamainen "meillä ei just nyt oo käyttöä sulle"- diipadaapa.

Toivon, että Salonen saisi vielä mahdollisuuden IFK:ssa. Toisaalta annetut näyttöpaikat on kyllä ehdottomasti pikkuhiljaa pystyttävä lunastamaan. Jos tulosta ei synny, on kaikkien kannalta parasta, että vauhtia haetaan jostain muualta. Mutta liian aikaisin ei IFK:ssakaan saa luovuttaa, kumpikaan osapuoli. Katsotaan riskillä ehkä pikkuisen pidempään kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus, mutta annetaan kunnollinen näyttöpaikka. Menneisyydestä ihan lähivuosilta löytyy esimerkkejä, joissa olisi voinut toimia toisin. Toisissa ulostaa jopa aiemmin, toisissa odottaa vielä vähän pidempään. Mutta ei ole ihan helppo tapaus tämäkään IFK:n kannalta. Teit niin tai näin, tod.näk. reisille menee... Perinteisesti.
 
Pununuttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, KalPa, Habs
Omista junnuista & PaSasta erityisesti

Omien (= C-...A-junnujoukkueissa pelanneiden) kaverien suhteen olisi jotenkin pistettävä pyörimään tietty vakiosapluuna näytönantomahdollisuuksien suhteen. Vaikka 1+2 vuotta ja sitten muihin joukkueisin, jos ei paikka 1-3 -kentissä vakiinnu. Tuo ensimmäinen vuosi voisi olla vaikka vielä haistelua ja treenausta ykkösjoukkueen kanssa ja ehkä pari peliä Kalpaa vastaan kauden mittaan :)
Joka tapauksessa jokaiselle lupaavalle olisi annettava näytönpaikka ja toisaalta ei tämmöiset Saloset voi rusettiluisteluillaan olla tukkeena Enlundeille, Ramstedeille ja muille alhaalta ylöspäin virtana pukkaaville kavereille. Muuten lahjaimmat kaverit ohjautuvat Kolleista jo muihin seuroihin.
Eli tässä tapauksessa Saloselle passi ilman muuta käteen ja samoin vaikkapa Portheneille ja muillekin puukäsille, jotka ovat pyörineet lähinnä penkki- ja nelosketjuissa.
 
Viimeksi muokattu:

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Pununuttu kirjoitti:
Eli tässä tapauksessa Saloselle passi ilman muuta käteen ja samoin vaikkapa Portheneille ja muillekin puukäsille, jotka ovat pyörineet lähinnä penkki- ja nelosketjuissa.

Kyllähän miehille täytyy mahdollisuus antaa ennen kuin ne pois heitetään.

Porthenin mahdollisuudet ennen tätä kautta on ollut ns. viidennessä ketjussa, kun peliaikaa ovat syöneet sellaiset suurmiehet kuin Holma, White ja Parsons. Tämä oli Porthenin ensimmäinen kausi, eikä hän pystynyt täyttämään odotuksia, mutta ehkä odotukset olivat liian kovat. Nelosen sentterinä ensi kaudella erittäin käyttökelpoinen, jos ei suju vieläkään niin sitten hakemaan vauhtia Saipasta.

Salonen on saanut peliaikaa, mutta vielä ei ole natsannut. On sitten syy ketjukavereissa, väärässä roolissa tai vaikka valmentajassa, niin tulevalla kaudella on pelin jo kauden alusta lähtien kuljettava, muuten tulee "vihkot".

Salonen - "Sentteri" - Järvinen kolmosketjuna on pakko toimia. Nyt Pena vaan hankkimaan kunnon kolmosta, Porhenista ei siihen vielä ole, eikä Keränen pysty vielä koko kautta vetämään kolmosen keskellä.
 
leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Ioota Rhoo kirjoitti:

Vai olisiko mahdollisesti myös niin, että Porthenista ja Salosesta ei oikeasti ole menestyjiksi? Mielestäni myös sellainen skenario kannattaisi täällä huomioida vaikka kuinka Salosta "rakastaisittekin".

Tällä kaudella tuo Salosen hehkuttaminen meni melkoiseen sokeuteen asti, sillä miehen vastaaminen huutoon oli aika pihinää. Sama koskee vaikkapa Jouhkimaista, joka tosin onnistui pari kassia kyhäämään, koska muut olivat niin totaalisen pihalla.

Samaan aikaan Tobiaksesta huhuillaan jotain sateentekijää. Eipä siinä mitään, mahdollisuus pitä antaa mutta tämä ikuinen mukanaroikottaminen ikään kuin sateen toivossa on lähinnä koomista ja osaamatonta johtajuutta. Hirso lienee poikkeus, sillä mies oikeasti puhkesi kukkaan, joten siinä vaiheessahan mies kannattaa laskea pois ja hommata tilalle joku DEL-jyrä.
 
deWILS

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
leivoja kirjoitti:
Hirso lienee poikkeus, sillä mies oikeasti puhkesi kukkaan, joten siinä vaiheessahan mies kannattaa laskea pois ja hommata tilalle joku DEL-jyrä.

Hirsohan puhkesi kukkaan vasta kauden puolivälin jälkeen. Tätä ennen mies oli jo kauppaamisyrityksien takia päättänyt vaihtaa maisemaa! Joten ei voi mielestäni sanoa että laskettiin mies menemään. Mahdotontahan se on pelaajaa pitää jos tämä on päättänyt ettei mistään hinnasta jatka seurassa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös