Hankinnat kaudelle 2007-2008, mitä tarvitaan menestykseen?

  • 377 491
  • 1 284
Tila
Viestiketju on suljettu.

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
nikozwan kirjoitti:
Tämän päivän IS Arvaajassa ex-kapteenimme Toni Söderholm kertoo kuulumisistaan sen verran, ettei todennäköisesti jatka Sveitsissä, ja että uusi seura löytyisi varmaankin Suomesta tai Ruotsista. Eli Pena nyt faksi laulamaan ja mies kotiin. Siitä ensi kaudeksi pientä paikkausta Murphyn jättämään aukkoon.

Lähiaikoina Pentti on ollut niin jäätävän hyvä pelajamarkkinoilla, etten pitäisi minään ihmeenä sitä että Södellä olisi jo meille sopimus. Muutenkaan en vaan voi kuvitella sellaista tilannetta, että Toni muualla suomessa pelaisi kuin IFK:ssa. Nappulaakin pitäisi olla, Murphyn poistumisesta johtuen, ei nimittäin pelaa peruna palkalla.
 

nikozwan

Jäsen
jarne kirjoitti:
Lähiaikoina Pentti on ollut niin jäätävän hyvä pelajamarkkinoilla, etten pitäisi minään ihmeenä sitä että Södellä olisi jo meille sopimus. Muutenkaan en vaan voi kuvitella sellaista tilannetta, että Toni muualla suomessa pelaisi kuin IFK:ssa. Nappulaakin pitäisi olla, Murphyn poistumisesta johtuen, ei nimittäin pelaa peruna palkalla.

Jep, tämä olisi tietysti se suotavin skenaario. Jossain vaiheessa HIFK:n omassa propaganda-magazinessa oli juttua Södestä, ja siinä mies vakuutteli että IFK on miehen seura no:1 Suomessa. Oli kuulemma kotisivunakin selaimessa www.hifk.fi.
Joten uskon kyllä, että jos Suomeen tulee, niin meillä pelaa ellei Pena penaile tosissaan. Ja jos/kun Murphy lähtee, niin jäähän siitä budjettiinkin mukava kolonen Söderholmia varten.

Ja ensi kaudeksi "C" rintaan! (Ei millään pahalla Kuhtaa kohtaan)
 

nikozwan

Jäsen
Mäkkäristä

#10 forever kirjoitti:
Hetkinen. Mäkiahon pelaaminen HIFK:ssa ensi kaudella on lähes varmaa. Mihin perustat tämän väitteesi?

Toivottavasti näin on, mutta heitän tähän nyt suoran lainauksen eilisen IS Veikkaajasta:

..."Samaan aikaan vahvat huhut ovat viemässä Mäkiahoa ensi kaudeksi takaisin petopaitaan. Se kuulostaisi luontevalta, asuuhan hän Kauniaisissa ja avasi viime viikolla ravintolan Helsinkiin.
-"Huhuissa ei ole mitään perää. Ensi kauden suhteen kaikki on aivan auki. Itse asiassa Venäjä on kaikkein varteenotettavin vaihtoehto, eikä ravintolan avaamisella ole mitään tekemistä pelaamisen kanssa."

Näin siis Mäkkärin suusta itse, mutta kuten jo aiemmin sanottua, niin vaikka miehellä olisikin jo soppari, niin tuskin sitä tässä vaiheessa kautta vielä hirveästi mainostaisi. Joten toivotaan että mies tulee ensi kaudeksi meille. Joka tapauksessa Pena lienee miehelle faksia pistänyt. Mutta jos homma on rahasta kiinni, niin sitten kyllä ryssä vie ja pena vikisee.
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
nikozwan kirjoitti:
Näin siis Mäkkärin suusta itse..Joten toivotaan että mies tulee ensi kaudeksi meille.. Mutta jos homma on rahasta kiinni, niin sitten kyllä ryssä vie ja pena vikisee.

Juurikin näin tässä tulee käymään. Epäilen vahvasti. Silti jos halajamme menestystä ensi kaudeksi, tarvitaan Murphylle ja Tibsulle stuntit ja vähintään yks kova sentteri lisää.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
nikozwan kirjoitti:
Toivottavasti näin on, mutta heitän tähän nyt suoran lainauksen eilisen IS Veikkaajasta:

..."Samaan aikaan vahvat huhut ovat viemässä Mäkiahoa ensi kaudeksi takaisin petopaitaan. Se kuulostaisi luontevalta, asuuhan hän Kauniaisissa ja avasi viime viikolla ravintolan Helsinkiin.
-"Huhuissa ei ole mitään perää. Ensi kauden suhteen kaikki on aivan auki. Itse asiassa Venäjä on kaikkein varteenotettavin vaihtoehto, eikä ravintolan avaamisella ole mitään tekemistä pelaamisen kanssa."

Minusta tuossa on vähän pilke silmäkulmassa heitettyä herjaa. Tuskinpa kukaan pelaaja tässä vaiheessa kautta kertoo, että "joo, kyllä IFK on tarjonnut ja sopimus on jo tehty". Siitähän se kalapaliikki taas alkaisikin. Ja perheellisenä ikämiehenä, en usko että Venäjä todellakaan on se ykkösvaihtoehto. Voin olla väärässä, mutta musta tuo kommentti vähän haiskahtaa vittuilulle Veikkaajaa kohtaan.
 

nikozwan

Jäsen
Nickelback kirjoitti:
Minusta tuossa on vähän pilke silmäkulmassa heitettyä herjaa. Tuskinpa kukaan pelaaja tässä vaiheessa kautta kertoo, että "joo, kyllä IFK on tarjonnut ja sopimus on jo tehty". Siitähän se kalapaliikki taas alkaisikin. Ja perheellisenä ikämiehenä, en usko että Venäjä todellakaan on se ykkösvaihtoehto. Voin olla väärässä, mutta musta tuo kommentti vähän haiskahtaa vittuilulle Veikkaajaa kohtaan.

Näin toivotaan, sillä ainakin mun puolesta Mäkkäri on tervetullut meille ensi kaudella. Ja kuten todettu, niin ei mies voi tässä vaiheessa kautta paljastaa vaikka hänellä oliskin soppari HIFK:n kanssa. Mitä tohon Venäjään tulee, niin toki kaveri varmaan perhettä ajattelee, mutta toisaalta nyt voisi olla 32-vuotiaan kaverin viimeinen mahdollisuus lähteä itänaapuriin niin sanotulle "Rahat pois"-rundille. Mutta katsellaan. Huomenna alkavan playoff-sarjan jälkeen ollaan varmaan jo viisaampia.
 

jarne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC #52
Miltäs maistuis Alatalon Mika, Lennua paikkaamaan? Huhuiltiin jo muutamia vuosia sitten meille(ainakin täällä jatkoajassa), palkkataso taitaa olla aikas kova, mutta jos suostuisi pienoiseen palkan alennukseen niin allekirjoittaneelle ainakin kävisi.
 

Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
jarne kirjoitti:
Miltäs maistuis Alatalon Mika, Lennua paikkaamaan? Huhuiltiin jo muutamia vuosia sitten meille(ainakin täällä jatkoajassa), palkkataso taitaa olla aikas kova, mutta jos suostuisi pienoiseen palkan alennukseen niin allekirjoittaneelle ainakin kävisi.

Älä nyt sekoile. Alatalo?! Jos Lennu lähtee paikkaaja löytyy jo joukkueen sisältä.

Pitäkää nämä tämän kauden tepsiläiset kaukana HIFKistä. Löysempiä, ylipalkattu rusettiluistelijoita saa hakea.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
jarne kirjoitti:
Miltäs maistuis Alatalon Mika, Lennua paikkaamaan? Huhuiltiin jo muutamia vuosia sitten meille(ainakin täällä jatkoajassa), palkkataso taitaa olla aikas kova, mutta jos suostuisi pienoiseen palkan alennukseen niin allekirjoittaneelle ainakin kävisi.

Maistuisi paskalta, ellei suostu merkittävään palkanalennukseen. Jos kohta Alatalo suostuisi merkittävään palkanalennukseen, hän varmaan jäisi Tepsiin? Vai? Eli kiitos, mutta ei kiitos.
 

Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
jarne kirjoitti:
Miltäs maistuis Alatalon Mika, Lennua paikkaamaan? Huhuiltiin jo muutamia vuosia sitten meille(ainakin täällä jatkoajassa), palkkataso taitaa olla aikas kova, mutta jos suostuisi pienoiseen palkan alennukseen niin allekirjoittaneelle ainakin kävisi.

Ei missään nimessä. Polvileikkauksen jälkeen ei ole mies tainnut olla kovinkaan kummoisessa vireessä. Ei erottunut TPS:ssäkään mitenkään. Ja jos siitä nipusta ei erotu niin ei siitä ykkösketjun laituria saa tekemälläkään. Olisi hienoa jos paikkaaja tulisi omista. Saataisiin jatkumoa Luttinen-Petrell akselille. Ei tosin taida olla kovinkaan potentiaalisia. No Pikkarainen toki. Salosen kehitys vähän junnannut.
 

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kovanen, Turunen, Porthen, Laakkonen, Nielikäinen ja Tibbetts(olisi potentiaalia, mutta samalla palkalla pitäisi saada varmempi tapaus) kaikki ulos. Murphy, Laakso ja Petrell jos lähtevät ison veden taakse niin työsarkaa riittäisi.

Tämän jälkeen pitäisi paikata seuraavat aukot:

Kuhta-Guolla-xxxxxx
xxxxx-Murray-Pikkarainen
Salonen-Keränen-Järvinen -jos Salonen ei näytä onnistuvan niin ajoissa kelvollinen paikkaaja.
Fagersted-xxxxx-Jouhkimainen/Salmelainen/Wärn

xxxx-xxxxx
Karalahti-xxxxx
Saarinen-xxxxx
xxxxx-Seppänen

Vaikka Murphyn, Laakson ja Petrellin saisi saman tasoisilla pelaajilla korvattua niin menestystä ei tule jos muut paikat täytetään Laakkosilla, Kovasilla, Portheneilla, Nielikäisillä ja muilla vastaavilla.
 

Stigu

Jäsen
Js11 kirjoitti:
xxxx-xxxxx
Karalahti-xxxxx
Saarinen-xxxxx
xxxxx-Seppänen
Tosta kun vielä ottaa huomioon, että;
- Jere on ihan saatanan kallis tasoonsa näden, ja ensi vuonna taas vuoden vanhempi. Nyt olisi hyvä hetki lopettaa ja vetää paita kattoon.
- Saarinen on satavarmasti potilaana jossain vaiheessa kautta, ja suurella todennäköisyydellä potilaana pleijareissa

niin panisin koko pakiston uusiksi. Pelkästään Jerestä ja Murphystä vapautuvilla rahoilla saataisiin
- 1 kpl Jerestuntteja
- 1 kpl Murphystuntteja
- 1 kpl "Jokeloita"
- Pate takaisin
- Seppästä varten jäähallin parkkipaikan sisäänkäyntiportin levennys

Ja tietty Laakso saisi jäädä.
 

Renegade

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Diego Padres
Pakistossa on kyllä sellainen ongelamkohta, että ei oikein uskalleta antaa kaikille nuorille liigasopimusta. Holmberg, Puronlinna, Haverinen, Ahonen ovat melko lähellä diiliä mutta nämä eivät ole mitään runkomiehiä vielä.

Laakso ja Murphy suuntaavat pois, joten nyt on tsekattava pakkeja ja etenkin kotimaisia sellaisia toden teolla. Korhonen on herättänyt mielenkiintoa Jyväskylässä, Lappeenrannassa ja Turussa, saa nähdä mitä tekee.

Karalahti - "Söderholm"
"Koivisto" - Kovanen
Saarinen-Turunen
Junnu-Junnu

Tarvitsemme 1-3 kotimaista laadukasta puolustajaa, thats a fact.
Janne riittää maaliin ja hyökkäys on ihan hyvällä mallilla, uskokaa pois.
 

filmirulla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sopimukset :

maalivahdit:

31 Jan Lundell (mv) 33 v FIN 190 cm / 86 kg / L 2008
33 Aleksis Ahlqvist (mv) 21 v FIN 185 cm / 85 kg / L 2008

Jannelle tarvittais oikea haastaja sillä tällä kaudella ei ainakaan Ahlqvistista siihen ollut.

Puolustajat:

10 Jere Karalahti (p) 32 v FIN 189 cm / 103 kg / R 2008
14 Mikko Turunen (p) 25 v FIN 184 cm / 90 kg / L 2008
21 Cory Murphy (p) 29 v CAN 176 cm / 82 kg / R 2008 (tosin poistunee rapakon taakse)
42 Tommi Kovanen (p) 31 v FIN 175 cm / 77 kg / L 2008
55 Lasse Korhonen (p) 22 v FIN 178 cm / 88 kg / R 2008
77 Pasi Saarinen (p) 29 v FIN 180 cm / 90 kg / R 2008

Täytyy sanoa, että ei tolla kalustolla kyllä kuuhun päästä. Tarvis saada joku jykevä pakki jonka ainoa rooli on olla putsaaja vähän niin kuin Snabin rooli olikin. Lisäksi Saarinen on ollu niin paljon lasaretissa parin viimeisen vuoden aikana joten enpä tiedä onko siitäkään mitään hyötyä. Karalahtikin on parhaat pelit pelannu tai ainakin siltä näyttää joten... kusessa ollaan.

Hyökkäjät:

9 Kimmo Kuhta (lh) 31 v FIN 184 cm / 85 kg / L 2009
11 Steve Guolla (kh) 34 v CAN 183 cm / 86 kg / L 2008
16 Rem Murray (kh) 34 v CAN 188 cm / 88 kg / L 2008
19 Turo Järvinen (lh) 25 v FIN 184 cm / 88 kg / L 2008
32 Lennart Petrell (h) 22 v FIN 191 cm / 100 kg / L 2008
36 Ilkka Pikkarainen (lh) 25 v FIN 188 cm / 96 kg / R 2008
39 Pasi Salonen (lh) 21 v FIN 181 cm / 88 kg / L 2008
74 Pasi Nielikäinen (lh) 33 v FIN 186 cm / 98 kg / L 2008

Tähän nippuun mahtuis pari Oikeesti peliä tekevää sentteriä (tyyliin Davidsson Borsato)Pelaaja voi olla myös suomalainen jos vain löytyy. Nyt olisi syytä myös unohtaa kaikenmaailman antipatia jos se pelaaja tulee jotain "väärästä joukkueesta". Pelaajia on niin vähän tyrkyllä (siis hyviä) ettei sen takia kannata missata mahdollisuutta. Jos aikaillaan käteen jää Scissons tai Treille.

Junnuja pitää nostaa joukkueeseen kaksi - neljä.

Ei jatkoa enään:

12 Billy Tibbetts (olh) 32 v USA 188 cm / 98 kg / R 2007
24 Jermu Porthen (kh) 24 v FIN 188 cm / 88 kg / L 2007
26 Janne Laakkonen (lh) 24 v FIN 176 cm / 84 kg / L 2007
41 Heikki Laine (lh) 23 v FIN 187 cm / 86 kg / L 2007

Pahvia kouraan:

2 Teemu Laakso (p) 19 v FIN 184 cm / 89 kg / R 2007 ( jos ei lähde ison meren taakse)
28 Rony Ahonen (p) 20 v FIN 181 cm / 96 kg / L A-ju
50 Aleksi Holmberg (p) 20 v FIN 185 cm / 85 kg / L A-jun
45 Janne Keränen (h) 19 v FIN 178 cm / 80 kg / L A-jun.
46 Mika Koponen (h) 20 v FIN 188 cm / 84 kg / R A-jun

Täytyy sanoa, että aika monta pelaajaa uupuu vielä nipusta. Jos ei kunnon pelaajia saada hankittua niin sit Laakkonenkin kannattaa pitää vielä kausi.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Renegade kirjoitti:
Janne riittää maaliin ja hyökkäys on ihan hyvällä mallilla, uskokaa pois.

Perustuuko tämä olettamus nykymiehistöön vai mihin.
Sehän on nyt nähty että tämä miehistö ei riitä mihinkään.
 

scholl

Jäsen
Tärkeintä olisi hankkia snaipperi, joka pystyy ratkaisuihin tiukoissakin paikoissa. Kibe on ollut jostain syystä lähes koko kauden jäässä ja Petrell ei puolestaan ole mielestäni Pärssinen, ei vielä edes Luttinen vaarallisuudeltaan, joten ketju on ollut yössä. Pudotuspeleissä pitää pystyä tekemään yv-maaleja ja kun pääsee pari maalia karkuun niin silloin helposti repsahtaa kuten eilen Hämeen molemmissa peleissä. Jos ei mitään järkevää ratkaisua löydy niin alan kohta itsekin miettimään, että miten olisi Kohn Espoosta.

Lisäksi pitäisi ehdottomasti saada Häppölä takaisin. Hän on pelaaja, joka antaa kaikkensa pleijareissa ja ratkaisee otteluita.

Toki puolustus vaatii vahvistusta ja sellaisia varmasti saadaankin, mutta kuten sanottua niin tärkeintä on se, että maalinteko paranee.
 

bambamcam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Boston Bruins
HIFK on hidas kuin saatana l. lisää nopeutta tarvitaan. Nykysäännöillä faktaa. NHL-managerit ovat sen jo tajunneet. Menestys = nopea joukkue.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
nikozwan kirjoitti:
Tämän päivän IS Arvaajassa ex-kapteenimme Toni Söderholm kertoo kuulumisistaan sen verran, ettei todennäköisesti jatka Sveitsissä, ja että uusi seura löytyisi varmaankin Suomesta tai Ruotsista. Eli Pena nyt faksi laulamaan ja mies kotiin.
Kyllähän Söderholm varmasti ihan mielellään kotiin tulee. Jos vaikka ne tiettyjen IFK-"fanien" puukotusjäljet selässä alkais olemaan paranemaan päin.

#10 forever kirjoitti:
Hetkinen. Mäkiahon pelaaminen HIFK:ssa ensi kaudella on lähes varmaa.
Mä heittäisin veikkauksen, että ulkomaiset kuviot on kyllä vävyn tapauksessa vahvimmin pinnalla.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Kuten täällä moni on todennutkin, niin joukkue tarvitsee jokaiselle osa-alueelle vahvistuksia. Renegedin heittämä puolustukseen 1-3 tarkoittaa oikeasti sitä kolmea, sillä viimeistään pleijarivaiheessa joukkueessa pitää olla leveyttä riittävästi. Saarinen ja Karalahti ovat aidosti tilanteessa, joissa heidän hyötynsä on aika kyseenalainen. Jeren pitäisi treenata todella lujaa ja saada edes osa entisistä ominaisuuksistaan takaisin ja Saarisen kroppa ei taida kestää millään näin paljon pelejä. Meillehän jäävät silloin vain Turunen ja junnut, jollei Laakso jää joukkueeseen. Kaksikosta Kovanen/ Korhonen vain toinen varauksin ensi kauden joukkueeseen, mutta kummallekin ei taida löytyä tilaa. Puolustus tarvitsee paljon fyysisyyttä, mutta myös liikettä ja käsiä.

Hyökkäys kaipaa niitä senttereitä ja yhtä snaipperia, joka ei hyydy tiukassa paikassa, lisäksi mahdollinen Petrellin stuntti. Keränen ja Porthen taistelevat nelosen sentterin paikasta, Laakkoselle taitaa tulla lähtö, hinta/laatusuhde ei ole kohdallaan. Todennäköisesti tarvitsisimme noin neljä vahvistusta tyylíin naapureiden hankkimat Leino/ Lahti vähintään.

Vaikka Jannea ei saa aliarvioida, niin hän tarvitsee rinnalleen vähintään tasoisensa maalivahdin, mieluusti hiukan paremman. Lundell olisi muuten oiva ykkösmaalivahti jollekin Saipalle, paineet olisivat pienet ja mies torjuisi tukun voittoja siellä. HIFK:n tavoitteet pitäisivät olla korkammalla ja silloin tämä tasi ei vain tahdo oikein riittää. Baxter ei myöskään ole vakuuttanut, mutta tämäkin taitaa olla kiveen hakattu ja ensi kausi mennään näillä, toki vaikea olisi löytää ns. varmaa tapausta valmentajaksi.

Kokonaisuutena, jos olemme rehellisiä, niin ensi kaudeksi Pentti ei pysty rakentamaan riittävää joukkuetta tai ainakin se olisi todella suuri yllätys. Seuraavalle kaudelle mahdollisuudet lienevät paremmat, mutta rakentaminen pitäisi pohjustaa ensi kauden rakentamisen aikana osin. Lupaan kaivaa tämän itse esille, jos olen väärässä tai Jatkoaika on vielä pystyssä, sillä tämä on suurelle osalle kannattajista taas aika myrkkyä.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
ultrar kirjoitti:
Baxter ei myöskään ole vakuuttanut, mutta tämäkin taitaa olla kiveen hakattu ja ensi kausi mennään näillä, toki vaikea olisi löytää ns. varmaa tapausta valmentajaksi.
Toivottavaa olisi, että Baxter onnistuisi hyvin ensi kaudella ja hänelle saataisiin sorvattua parin vuoden jatkopesti - saataisiin vähän sitä kaivattua jatkuvuutta. Jos taasen Baxter floppaa ensi kaudella, niin taas ollaan tyhjän päällä ja pakka täysin levällään, kun pitäisi täysillä valmistautua seuraavaan kauteen. Kukakohan muuten on tulossa Baxterin aisapariksi ensi kaudella? Ei kai me tosissaan meinata lähteä kaksikolla Baxter - Sakke vetämään pitkää runkosarjaa läpi ensi vuonna? Ihannetilahan olisi, jos taivaasta putoaisi organisaatioon skouttaustaitoa ja löydettäisiin HIFKn valmennukseen "nouseva tähti", joka voisi Baxterin jälkeen astua remmiin ja aloittaa J.Jalosmaisen projektin kohti kestävää menestystä.

Vaikka Jannea ei saa aliarvioida, niin hän tarvitsee rinnalleen vähintään tasoisensa maalivahdin, mieluusti hiukan paremman. Lundell olisi muuten oiva ykkösmaalivahti jollekin Saipalle, paineet olisivat pienet ja mies torjuisi tukun voittoja siellä. HIFK:n tavoitteet pitäisivät olla korkammalla ja silloin tämä tasi ei vain tahdo oikein riittää.
Joku tuolla maalivahtiketjussa heitti ainakin omasta mielestäni fiksuimman skenaarion, eli lähdetään kauteen kaksikolla AA - Lunkka ja molemmille tasaisesti peliaikaa heti alkukaudesta. Jos näyttää, ettei toisen/molempien taso riitä, niin tammikuun loppuun asti on aikaa hommata stuntti. Tätä ajatellen olisi hyvä, jos kaikkia ulkkaripaikkoja ei olisi täytetty heti kauden alusta. Mielestäni nyt, kun Rem ja Guolla vievät 2 ulkkaripaikkaa, niin 2 muun täyttämisessä ei kiirehdittäisi, ellei sitten Tim Thomas soittele ja pyydä päästä try-outille..
 

Hlallo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KooKoo
MAALIVAHTI KIITOS! Jannella ei mestaruuksia voiteta, luulisi sen nyt olevan jo selvä. Naurettavaa että tämä sama asia toistuu taas tänä vuonna!!!!
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Hlallo kirjoitti:
MAALIVAHTI KIITOS! Jannella ei mestaruuksia voiteta, luulisi sen nyt olevan jo selvä. Naurettavaa että tämä sama asia toistuu taas tänä vuonna!!!!

Olisi mielenkiintoista kuulla miten oot päässy tähän mahtavaan analyysiisi meidän maalivahdeista? Kerroppa meille miten tämä naurettava asia on taas toistunut tänä vuonna? Kenties Janne ei ole taaskaan tehny tarpeeks maaleja?
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nickelback kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla miten oot päässy tähän mahtavaan analyysiisi meidän maalivahdeista? Kerroppa meille miten tämä naurettava asia on taas toistunut tänä vuonna? Kenties Janne ei ole taaskaan tehny tarpeeks maaleja?
Jo pelkästään vertailemalla Hifk-HPK otteluparin maalivahteja voi päätyä tähän näkemykseen. Tai minkä tahansa hävityn pleijarisarjan jälkeen joissa jokaisessa Lundell on ollut huonompi kuin vastustajan veskari.
Lundell on sellainen diesel-maalivahti joka nakuttaa sillä samalla tasolla riippumatta pelien tärkeydestä = ei pysty nostamaan tasoaan tärkeissä peleissä. Voittavien joukkueiden vahdit torjuu pleijareissa keskimäärin 95% prosentilla, Lundellilla se on 90% luokkaa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Metukka kirjoitti:
Tai minkä tahansa hävityn pleijarisarjan jälkeen joissa jokaisessa Lundell on ollut huonompi kuin vastustajan veskari.
Kannattaa muuten totuttautua siihen, että tämä lause tulee hyvin, hyvin monena tulevana kautena pitämään paikkaansa, vaikka tuohon "Lundell" -nimen tilalle vaihdetaan mikä tahansa "voittavamaalivahti". Tämä siis sillä oletuksella, että maalivahtien paremmuus ratkaistaan samalla kriteerillä, eli sillä, kumpi joukkue sarjasta menee jatkoon riippumatta joukkueen peliesityksistä maalivahdin edessä.
 

rafalski77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Ac Milan ,
Metukka kirjoitti:
Jo pelkästään vertailemalla Hifk-HPK otteluparin maalivahteja voi päätyä tähän näkemykseen. Tai minkä tahansa hävityn pleijarisarjan jälkeen joissa jokaisessa Lundell on ollut huonompi kuin vastustajan veskari.
Lundell on sellainen diesel-maalivahti joka nakuttaa sillä samalla tasolla riippumatta pelien tärkeydestä = ei pysty nostamaan tasoaan tärkeissä peleissä. Voittavien joukkueiden vahdit torjuu pleijareissa keskimäärin 95% prosentilla, Lundellilla se on 90% luokkaa.

mitä se Nurmijärven Kurran mies siellä huutelee , olitko eilen katsomasssa peliä ja jos olit voitko kirkkainsilmin sanoa että eilen hävittiin lundelin maalivahtipeli takia .MORO! eiköhän me eilen hävitty IFK:n kenttäpelaajien saamattomuuteen , esim ylivoimalla ei saatu äijää maalille , HPK;n maali meni Jannelle kun Mies teki maskia .Se on sama Vaikka siellä on kuka maalilla jos kenttäpelaajat pelaavat niin kun eilen pelasivat .
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös