Haluan lisää suosikkijoukkueita

  • 9 488
  • 54

Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen jo pitkään kannattanut Lukkoa tai ainakin niin pitkään kun siihen on ollut mahdollisuus. Hienoa se paikoitellen on ollut, ei siinä mitään. Kuitenkin viime aikoina olen kadehtivasti alkanut katsoa muiden palstakirjoittajien suosikkijoukkue-listausta. Sieltä löytyy hienoja seuroja monista hienoista sarjoista. Minusta olisi hienoa olla vaikkapa Detroit Red Wingsin kannattaja, mutta en vaan millään keksi, että minkä perkeleen takia. En ole koskaan edes käynyt Detroitissa, saati siellä päin Amerikkaa.

Antakaa minulle vinkkejä, miten saan uusia suosikkijoukkueita. Toivoisin suosikkijoukkuetta ainakin Englannin valioliigasta, Espanjan La Ligasta ja NHL:stä. Ne on hienoja sarjoja ne.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isäni on kannattanut Liverpoolia 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Pool-paitani muistaakseni sain jo kaksi vuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä kannatat Liverpoolia. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Manua.
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Liverpool on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Kannattaminen on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt seurata joukkuetta kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni seuraa kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että LFC on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.
 

Streider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FBK, Hartford Whalers, Deutschland
Jännä homma tämmönen omalla tavallaan. Itselläni on sama ongelma NHL:n kanssa, etten koskaan oikeen ole löytänyt sieltä sellaista suosikkijoukkuetta pitemmäksi aikaa. On joukkueita joita en jostakin syystä siedä, mutta sitten on monia joukkeita joista pidän. Sitten on osa sellaisia jotka ovat HMV-kamaa. Perusteluja on vaikea löytää, mutta perinteiset seurat ovat aina olleet mieleeni. Ruotsista löysin Timrån omaksi suosikikseni monien mutkien kautta, pääasiassa siksi että aloin huvikseni pelaamaan EHM2007 manageria kyseisellä jengillä ja tuli sitten alettua muutenkin seuraamaan porukan otteita. Pääjärvi-Svensson ja kumppanit ovat myös hyvä syy seurata joukkuetta, joten sieltä se Timrå vain muodostui omaksi suosikikseni. Valioliigasta se kauan sitten löytyi Chelseaksi, syytä en oikeastaan enää edes muista. Saksasta Wolfsburg tuli myös pelaamisen kautta aikoinaan.

Vaikea on kysymyksesi, ja vielä vaikeampaa on vastata. Perinteiset jengit ovat omissa silmissäni kuitenkin jees, muttei sekään kyllä pelkästään riitä. NHL:stä olisi kyllä mukava löytää joku porukka jota kannattaa, mutta kun ei mikään kolahda kovempaa kuin joku toinen niin ei.

PS. Chelsean fanitus alkoi sitten ennen kuin Abramovic osti porukan, eli en ole gloryhuntter :)
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Itse uskon, että nuo suosikit löytyy usein sattumalta. Itselleni on niin hullulta kuin kuulostaakin tullut suosikkijoukkueita mm. NHL- ja Fifa-pelien kautta, kun on ajautunut pelaamaan tietyllä joukkueella ja tietyt pelaajat miellyttäneet ja sitä rataa.

Myös joku upea peli tietyltä joukkueelta voi sytyttää ja antaa elämyksen. Tai jos on vieraillut jossain kaupungissa ulkomailla ja ihastunut siihen, niin samalla tykkää sitten sen kaupungin urheilujoukkueista.

En ymmärrä miten voisi suositella jollekulle jotain joukkuetta? Siihen tulee syntyä se sidos itsestään!
 

Streider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, FBK, Hartford Whalers, Deutschland
Itse uskon, että nuo suosikit löytyy usein sattumalta. Itselleni on niin hullulta kuin kuulostaakin tullut suosikkijoukkueita mm. NHL- ja Fifa-pelien kautta, kun on ajautunut pelaamaan tietyllä joukkueella ja tietyt pelaajat miellyttäneet ja sitä rataa.

En ymmärrä miten voisi suositella jollekulle jotain joukkuetta? Siihen tulee syntyä se sidos itsestään!

Itselläni on käynyt samalla tavalla kuin edellä kirjoittaneella, manageripelien yms. kautta löytänyt futiksesta suosikkijoukkueita, mutta myös muita teitä. NHL-peleissä oli vielä 90-luvulla suosikkijoukkueita, mutta mikään ei jäänyt pysyväksi. Boston, Dallas, Kings, Canadiens, Colorado Royn aikana, ja sitä rataa.

Suositella on vaikea muille joukkuetta, ja sitä olen samaa mieltä että jokaisella omat ajatukset ja sidos syntyy sitten itsestään kun syntyy.

SaiPasta pidän liigassa Ilveksen lisäksi helvetin paljon, ja siihen on syynä se, kun olin todistamassa -99 erästä legendaarista peliä Ilmalassa. Ilvesfani olen ollut aina, mutta siitä eteenpäin SaiPallekin löytyi iso osa sydämestä, sympatiafanina siitä asti. Ehkä tällä kaudella runkosarjan päätöskierrolla liputan SaiPan puolesta, jos se auttaa idän jätin pudotuspeleihin.

Jotakin samanlaista rataa varmasti löytyisi muistakin liigoista suosikeita, pitäisi vaan mennä katsomaan paikanpäälle. Yksikin peli voi riittää, SaiPan kohdalla se oli -99 pudospelien ratkaiseva peli Jokereita vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Samsonov

Jäsen
Suosikkijoukkue
HFBoards oikeinkirjoitus
Oulun Kärppien kannatus on alkanu sitä luonnollisinta kautta, synnyin Oulussa ja asuin siellä (noh, Hputaalla) 19-vuotta. Isän kans käytiin kattoon paljon Kärppien divaripelejä era 97-00 ja niistä on tosi hyviä muistoja. Eipä tähän oikeen mittää lisättävää, Kärpät vaan on se mun kotikaupungin jengi, sen mukana ollaan nuoruus vietetty ja aikuiseksi kasvettu.

Sitten nämä maailman joukkueet...Ulkomaitten joukkueista mun kannatus on aina alkanu jostain tietystä pelaajasta jota on ruvennu seuraan suurennuslasilla ja sitten ajan kanssa alkanu sen joukkueen peli ja historia muutenki kiinnostaan. Nahilasta ilmoitan itteni Minnesotan kannattajaksi ja tämä on pitkälti kahden pelaajan ansiota; Gaborik ja Walz. Kumpikaan ei enää pelaa Wildissa...mutta kiinnostusta on pitäny yllä sitten Koivu, Bäckström, PMB ja Clutterbuck. Joukkueessa itsessään on kiinnostanu se "State of hockey" -imago joka tänne päin näkyy striimin ja highlightien kautta hienona kotiyleisönä. Lisäksi joukkue on laajennusjoukkue ja on kiva olla jonku organisaation fanituksessa mukana silleen alusta saakka. Joskus Hasekin aikoihin Buffalo Sabres oli aika kova sana. Nykyjään sympatiat saa Maple Leafs, LA Kings ja pikkuveljen alltime feivörit Colorado Avalanche.

Valioliigaa tulee seurattuu vaihtelevalla intensiteetillä ja sieltä on Liverpoolin pelejä tullu eniten seurattuu. Kiitos Sami Hyypiän ja ja Stevie G:n. Serie A jengeistä AS Roma (Totti) on oma suosikki.

Että pelejä kattoon ja sieltä löytyy jänniä pelaajia, mielenkiintosta kulttia ja legendaa tai vaikka positiivinen pelitapa ni sitä sitten rupee seuraamaan enemmänki. Ja toinen väylä on kans et pelaa pleikkaria! Muistan et oon joskus NHL06:sta hakannu pitkät sessiot ja mul oli ykkössentterinä Dynastyssä Pierre-Marc Bouchard joka oli aivan maaginen :D Fifa-peleissä sit tullu tutustuttua niiiiiin moneen liigaan, joukkueeseen ja pelaajaan et ruvennu siitä innostuttua seuraamaan sitten joitain joukkueita. Brasiliasta Corinthians on ollu mun syynissä ja fanituotteet ostoslistalla tän takia.

Mul on muuten vähän samallaista ongelmaa kans ku mietin... oon nyt pari kesää halunnu ruveta tosissaan seuraan suomifutista ja parina viime kesänä oon AC Oulun peleissä harvakseltaan käyny, mut jotenki en kiintyny liikaa. Ihan OK pelaajia Jonke, Nurmela, Yobet jne. mut johtuuko sitten seuran muovi-imagosta, talousongelmista ja karseesta kotistadionista niin en palavasti rakastunut. Nyt pidän majaa Vantaalla ja alkanu toi HJK vähän poltteleen... kausaria sais kohtuuhintaan, mielenkiintosia pelaajia rivissä ja sillon Champions liiga aikoina sitä tuli jo vähän fanitettua... mutta kestänkö Antti Muurisen? Vuosaaren Viikingit on ehoton EI. Atlantis kans vähän ällö...
 

DummBell

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJD
Jännä homma tämmönen omalla tavallaan...

Sanoha sie muuta;)

JYP on luonnollinen valinta, olenhan Keski-Suomesta kotoisin ja ensimmäisen kerran Hippoksella silloisen Jyp HT:n peliä katsomassa 6 vuotiaana.

Jouluna 1994 sain jostain syystä mummoltani, joka ei seuraa NHL:lää, lahjaksi NJ Devilsien lippiksen. Se sai nuoren miehen alun seuraamaan Paholaisten otteita tarkemminkin, ja myöhemmin menemään jopa paikanpäälle todistamaan Pirujen otteita.

Blackburn Roversia rupesin seuraamaan 1998 seuran tiputtua silloiseen 1.divisioonaan Valioliigasta. Äitini toi Veikkaajan, minkä kannessa oli kuva itkevästä miehestä, silloisesta omistajasta Jack Walkerista. Se sai jostain syystä seuraamaan seuran otteita ja myöhemmin seuraaminen on kehittynyt intohimoksi. David Dunnin paita löytyy seinältä.

Bristol Roversia aloin seuraamaan 2000-luvun alussa. Seura oli vakio seura aloittaa managerointi jossain (CM 2001?) pelissä. Seuraa tulee seurattua vielä tänäkin päivänä, joskin vähemmissä määrin.

Haaveissa on päästä käymään sekä Blackburn että Bristol Roversien pelissä paikan päällä, jahka henk.koht taloudellinen tilanne antaa myöden. Gloory hunteriksi pääsee harva haukkumaan, vaikka JYP ja Devils on menestynyt myös tällä vuosituhannella.
 

Heinolan Gee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Pelaa tietokoneella tai pelikonsolilla jotain hyvää lätkäpeliä vaikka kausimoodissa. Sitä kautta syntyy kiihkeitä, joskin virtuaalisia, suhteita tiimeihin. Ne voi sitten poikia jotain tai olla poikimatta. Seuraa pelejä, saako jonkun joukkueen pelityyli tai pelaajan mieleenpainuvat otteet sinut puolellensa. Voit myös katsoa missä kukin "suosikkipelaajistasi" pelaa.
Ja jos rahaa on niin matkusta vaikka P-Amerikkaan katsomaan jokin peli. Tuollaisissa tapauksissa voi hyvinkin "lempi roihahtaa" kun näät Nhl-joukkueiden pelaavan isolla areenalla kymmentuhatpäisen katsomon huutaessa ja meuhkatessa.

Tai: Älä hanki enempää suosikkijoukkueita. On joskus ihanaa vaan nauttia lätkän hurmasta sen suuremmin toivomatta kummallekkaan joukkueelle hyvää tai pahaa. On hienoa iloita vilpittömästi vaikkapa tuoreen Stanley Cup voittajajoukkueen puolesta ja tuntea samaan aikaan myötätuntoa hävinnyttä joukkuetta kohtaan. Joskus voimakkaat tunteet(kannattamisen synnyttämät) vaan sotkevat pasmoja. Sinulla on yksi ja rakas joukkue ja jo pelkästään sen(+suomen) kannattaminen voi täyttää kiintiön.

HeKin kannattaminen on minulle luonnollista, olenhan itsekin Heinolasta. Rakkaus syntyi verrattain myöhään mutta kun se roihahti eräässä harjoitusottelussa rankkarivoiton myötä, niin se ei ole ottanut sammuakseen eikä tulekaan sammumaan. HeKi on aina se kaikkien tärkein ja rakkain, muut tulevat perässä.

KalPaa päätin kannattavani jo hyvissä ajoin ennenkuin aloin jääkiekkoa seurata, se oli juuri noussut liigaan ja suosikkijoukkuetta kysyttäessä päätin valita tämän "uuden ja raikkaan "tulokkaan"".

KalPan rinnalla menee Pelicans vaivattomasti. Pussinokat ovat Lahdesta eli ihan tosta vierestä ja Pelicansinkin kannattamisen päätin samoihin aikoihin KalPan kanssa. Keskinäisissä otteluissa toivon jatkoaika/rankkari tulosta ja 2 pistettä niitä enemmän tarvitsevalle(sarjataulukko).

Minulla kannatussuhteen syntymistä edesauttoi em.joukkueilla pelaaminen Nhl06:ssa.
 

Sateentekijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks - pelaajista: Joe Sakic
NHL:ssä olen (hyvin muotoiltu jeah!), sanotaanko vaikka näin, että vahvassa bandwagonissa Ducks-junassa. Ducksin kotipelit kun tulevat siedettävään aikaan, niin on niitä tullut katsottua jo pidemmän aikaa ja jonkinlainen kiintymyssuhde muodostunut. Heidän puolellaan tulen olemaan, vaikka Selänne joskus lopettaakin.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Itse kävin vuonna 1998 Lontoossa ja useampia futispelejä katsomassa niin jostain SE vaan tuli, se lämpö ja tunto stadionilla että tää on mun seura. Helvetin kylmä pelissä oli mutta se oli loppuviimein sivuseikka. Seuraa nyt tuskin tarvitsee mainita tässä yhteydessä kun jokainen osaa sentään lukea.

Sm-liigassa ne suosikit on yleensä helppo löytää kun pelejä katsoo. Itse toivon yleensä sen pärjäävän joka mun mielestä pelaa mua miellyttävintä kiekkoa.
 
Viimeksi muokattu:

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse uskon, että nuo suosikit löytyy usein sattumalta. Itselleni on niin hullulta kuin kuulostaakin tullut suosikkijoukkueita mm. NHL- ja Fifa-pelien kautta, kun on ajautunut pelaamaan tietyllä joukkueella ja tietyt pelaajat miellyttäneet ja sitä rataa.

Myös joku upea peli tietyltä joukkueelta voi sytyttää ja antaa elämyksen. Tai jos on vieraillut jossain kaupungissa ulkomailla ja ihastunut siihen, niin samalla tykkää sitten sen kaupungin urheilujoukkueista.
!


Hyvä pointti. Tedin kanssa täytyy suorittaa yhdyntä. Mulle ei tosin suosikkijoukkueita ole niin suoraan NHL-pelien tai niitä ennen "muodissa" olleiden lätkäkorttien kautta syntynyt. Mutta se mitä NHL-pelit tekivät, on se että niiden kautta oppi tuntemaan joukkueita ja NHL-liigaa ylipäätään. Oma fanitus NHL:n suhteen on (valitettavasti) taantunut ja osasyynä on nimenomaan NHL-pelisarja, joka on huonontunut vuosi vuodelta. Tuorein peli minkä omistan on ajalta ennen työsulkua. Osaan mm heittää lonkalta joukkueiden kokoonpanoja oikein kaudelta 00-01, mutta en enää kaudelta 09-10. Hassua sinänsä.

Omalla kotipaikallani kun ei joukkueita oikeastaan missään mielenkiintoisessa lajissa pääsarjatasolla ole, niin suosikkiasetelmat eivät ole "luonnolliset". Tosin jonkin verran asiaan vaikuttaa stadilainen taustani vaikken siellä ole asunutkaan kuin vuoden. HIFK-fanius nyt on aika selkeä seuraus siitä että faija otti mukaan matseihin ensimmäisen kerran jo 2-vuotiaana.

NHL:stä en ole onnistunut nappaamaan selkeää suosikkijoukkuetta vaikka sieltäkin pystyy erottamaan "hyvät" ja "pahat". "Hyviin" ovat yleensä päässeet ne joukkueet joissa on pelannut omia suosikkipelaajia, esimerkiksi NJ Devils (brodeur, stevens, niedermayer, elias jne.).
Toisaalta esim Moloradoa (tai sen edeltäjää) en ole koskaan sietänyt vaikka sieltäkin on löytynyt forsberg, sakic, roy, lemieux, bourquet sun muut meikäläisen arvostamat pelimiehet. Myöskään Red Wingseistä en ole pitänyt, vaikka sieltäkin voidaan nimetä suosikeista hasekkiä, lidströmiä, yzermäniä +ainakin 5 muuta.

Toinen yleinen linjaus hyvät/pahat -asetelmassa on Kanada-USA. Nykyseuroista Torontoa lukuunottamatta kanukkiseurat saavat sympatiani joista ehkä kuitenkin eniten Canadiens.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Itse uskon, että nuo suosikit löytyy usein sattumalta. Itselleni on niin hullulta kuin kuulostaakin tullut suosikkijoukkueita mm. NHL- ja Fifa-pelien kautta, kun on ajautunut pelaamaan tietyllä joukkueella ja tietyt pelaajat miellyttäneet ja sitä rataa.

Näin se on itsellänikin mennyt. Raul on ollut lempi hyökkääjäni niin kauan kuin muistan joten tästä syystä Real Madrid oli valintani. Aivan tasantarkkaan en muista milloin aloin Madridia kannattamaan, mutta heidän pelinsä on säväyttänyt aina. Vuodesta 98 lähtien pelasin Fifaa kyseisellä joukkueella aina vuoteen 2007 saakka jolloin siirryin PES-pelisarjaan. Gloryhunteria minusta ei kuitenkaan saa tekemälläkään vaikka Real Madridilla myös tuolloin hyvä joukkue olikin hyviä ja heti Mestarien Liigan veivätkin. Alku ajoilta muistan pelaajia kuten Raul, Morienttes, Carlos, Salgado, Hierro, Helguera, McManaman. Ensimmäisenä vuotena tuli myös Mestarien Vuodenkahden päästä, noin 12-vuotiaana, tajusin mikä Real Madridin pelaaja politiikka tulisi olemaan. Seuraan alkoi lappaamaan maailman huippuja. Figo, Zidane, Ronaldo, Beckham, Nistelrooy, C. Ronaldo ja Kaka on kohtuullisen kova lista.

Winnipeg Jetsistä diggailin aikoinani myös, enkä vähiten Teemun takia. Myös heidän paidoistaan tykkäsin kovasti, koska violetti on lempivärini. Mitään muuta en kuitenkaan näistä ajoista muista.

Anaheimiinhan se Jets vaihtui Temen sinne siirryttyä ja seuran mentyä nurin.

Atlanta Trashersiä fiilistelin myös aikanaan. NHL 2004:sta ja uutta Dynasty-modea tuli Game Cubella tahkottua koska eihän kukaan voi vastustaa pelaamista Ilya Kovalchukilla :) Vielä kun kylkeen lyödään Dany Heatly ja hieman Winnipeg Jetsien paitoja muistuttavat paidat on keitos valmis. Sittemmin olen jättänyt tämän uppoavan seuran törkeämmin kuin Ilya Kovalchuk ikään ja sympatian jako pysähtyi kuin Dany Heatlyn Ferrari tiiliaitaan.

Ílvestä olen kannattanut niin kauan kuin muistan. Vanhempani ovat nuorempana olleet Tapparan kannattajia ja kummitätini käytti minua alle kouluikäisenä Tapparan peleissä, mutta en vain syttynyt. (No ei ole ihme...) Kotipaikkakunnallani pelasin Ilveksen junnuissa 15 vuotiaaksi asti siitä lähtien kun opin luistelemaan. Isäni minua kuljetti kuitenkin mielellään peleissä ja tällä hetkellä hän kannattaa molempia Tamperelaisia toisinkuin minä. :)
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Itse olen syntynyt seudulla, jossa pelataan vain pesäpalloa, niinpä joskus kauan sitten katselin mitään jääkiekosta ymmärtämättä SM-liigaa televisiosta ja nuori Saku Koivu vei mennessään. Muistikuvaa ei ole, mutta Suomen maailmanmestaruuden aikoihin Saku oli jo "meidän pelaaja", joten TPS oli jo kuviossa mukana tuohon aikaan. Vuonna 1995 olin siis alle kouluikäinen.

Jalkapallo alkoi kiinnostamaan enemmän vasta vuosituhannen vaihteessa. Siihen saakka toki Segalla tuli FIFAa tahkottua ja jostan syystä joukkue oli Real Madrid, ne puhtaanvalkoiset paidat vei mukanaan. Vuosituhannen vaihe ja parit Mestarien liigan finaalit, joissa Iker Casillas johdatti joukkonsa mestaruuteen, olin myyty. Kyllä, olen sitten ilmeisesti mitat täyttävä gloryhunter, mutta sitäpä en kymmenvuotiaana tajunnut.

Haluaisin pitää Veikkausliigasta, mutta ei FC TPS tunnu samalla lailla omalta kuin HC. Jaro oli joskus sydäntä lähellä, koska Pietarsaari on tuttu paikka, mutta onneksi paranin siitä.

Sinänsä olisi hienoa kannattaa oman kylän joukkuetta, mutta valitettavasti sitä ei löydy. Aika moni entinen kaveri vaihtoi takin väriä, kun Kärpät nousi liigaan. Siihen saakka olivat muiden liigajoukkueiden mukana, mutta vaihtoivat oululaisten taakse, koska Oulu on kuitenkin lähellä kotipaikkakuntaani. Tuollaista joukkueen vaihtamista en ymmärrä, voiko sellainen tulla sydämestä?
 

Patajukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Perinteiset kilpaurheiluseurat
Itelleni rakkaimmat seurat on Jukurit, Ässät ja MP. (Ei missään järjestyksessä.)

Olen Porissa synytynyt ja Porissa välillä sukulaisten luona käynyt ja aina pitää nähdä Ässien peli. Joskus kymmenen vuotta sitten, kun olin teini en niin välittänyt Ässistä mitenkään suuresti. Tai en ainakaan tunnustanut sitä kaikille. Sittemmin, kun alkoi maalimasta tajuta edes jotain on suhteeni Pataan kasvanut.

Jukurit on minulle myös tärkeä joukkue. Olenhan asunut Mikkelissä vajaat 20 vuotta. Ja olen pelannut ja myös valmentanut kyseistä seuraa. Ja onhan faniyhdistyksessäkin tullut pyörittyä.

MP, pitäähän sitä kesälläkin jotain seurata. Ja MP omaa sellaiset perinteet, että hattua nostan seurallle.

Jääkiekossa olen ajoittain huomannut kovaa rakkautta lajia kohtaan. Voin ihan hyvin mennä kaverin seuraksi katsomaan vaikka SaiPa-TPS peliä. Nautin pelistä täysillä. Jos oma seura pelaa ottelussa olen fanaattisempi.

Jalkapallossa ei ole kansainvälistä seuraa jota suuresti fanittaisin. Olen käynyt Chelsean stadionin opastetulla kierroksella, mutta en minä sieltä mitään Chelsea fanitusta löytänyt. Mestareiden liigaa seuraan aika paljon. Sieltä tulee keväällä valittua joku seura jota sympatiseeraan. Suomessa on sama homma kuin kiekossa. Mielenkiinnosta voin mennä katsomaan vaikka TamU-Inter peliä. Veikkausliigasta toki löytyy joukkueita joista en juuri tykkää yhtään. Esim. HJK:ta vihaan! Ensi kesänä olisi kova halu mennä katsomaan Maariahaminaan peliä. Divarissa vihaan sitten kaikkia paitsi MP:tä.

Maajoukkueista fanitan tietenki leijonia ja huuhkajia. Jalkapallon puolella sympatiat lähtee Englantiin ja kiekossa USAlle.

Miten sitten löytää oma suosikki? Kyllähän se lähtee oman kylän joukkueista. Ja omista suosikki pelaajista. Pelityylistä. Lähes ihan mistä vaan, tykkää jostai niin siitä se ajan kanssa kehittyy...
 
Viimeksi muokattu:

JustinCase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Liverpool
Mielenkiintoinen ketju, vaikka otsikko ei ensimulkaisulla paljon kiinnostanut.

Anyways. Itse olen täysin porilainen ja sen takia tietysti Ässät on alkanut kiinnostamaan. Niin kauan on tullut hallilla käytyä, että en oikein edes muista aikoja ennen fanitusta. Noin niinku kärjistetysti sanottuna.

Sitten on Liverpool. Tämä onkin sitten itsellenikin vähän mysteeri. Luulen, että fanitus lähti siitä, että paidat ovat punaiset ja Liverpool kunnon tehdaskaupunki, vähän niinkuin Porikin. Ainakin ennen. Liverpool on myös perinteikäs seura, joita itse arvostan suuresti. Siinäpä se juju sitten kai on... Fanitus on kuitenkin Poolia kohtaan myös suurta, mutta maltillista. Haaveena on edelleen päästä katsomaan peliä ihan Anfield Roadille asti.

NHL:stä olen kovasti joskus yrittämällä yrittänyt hakea itselleni suosikkijoukkuetta. Mikään ei vaan kolahda kunnolla. Detroit on ollut pitkään sellainen positiivia fiiliksiä herättänyt joukkue, varmaan taas perinteiden ja punaisen värin takia. Detroitin pelaajatyypit eivät vaan olleet aikaisimpina vuosikymmeninä omaan makuuni. Venäläiset pyörittivät peliä, kun itse diggaan enemmän sellaisista taistelevista raatajista.

New Jersey Devils kiinnosti myös joskus. Ja se on edelleen sellainen kiva joukkue. Sen pidemmälle suhde ei kehittynyt. Logo varmaan kiinnosti nuorempana sen verran, että joukkueen otteita oli kiva seurata. Ja tietysti Scott Stevens oli kova jätkä.

Mutta eipä sellaista rakkaussuhdetta ole muihin, kuin Ässiin, herännyt koskaan. Ja vaikka kovasti olen yrittänyt saada suosikkijoukkueita lisää, niin ei vaan fiilikset herää. Oletan, että minun täytyy muuttaa kyseiseen paikkaan/paikkakunnalle ja seurata paikallisen joukkueen otteita, ennen kuin itselläni kiinnostus herää. Olisi se hienoa fanittaa jotain ranskalaista tai englantilaista pikkuseuraa ja tehdä joskus ristiretki johonkin sarjapeliin, missä katsojia on muutama tuhat.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Antakaa minulle vinkkejä, miten saan uusia suosikkijoukkueita.

Ensin tuli mieleeni, että siinäpä melko sarkastinen ketjun avaus. Oli tai ei...

Miten saa suosikkijoukkueita? Ei kai tuossa mitään kaavaa ole. Yhtä hyvin voisi kysyä vaikka, että miksi jokin bändi, elokuva tai vaikkapa ulkomaalainen pelaaja nousee suosikiksi. Lähtökohta on, että yleensäkin seuraa ulkolaisia palloilusarjoja. Sieltä varmasti nousee oma suosikkijengi esiin jossakin vaiheessa. Nykyisin on helppoa tämä penkkiurheilu kun lähes jokainen matsi fudiksessa tai lätkässä tuodaan kotisohvan ääreen.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Suosittelen alkuperäiselle kysyjälle pettämätöntä poissulkemismenetelmää. Käyt kaikki kiinnostavat ja vähemmän kiinnostavat ammattilaissarjat läpi ja vedät yli joukkueet, joita et halua kannattaa. Varmuuden vuoksi vedät yli myös rajatapaukset. Sitten siirryt amatöörisarjoihin ja teet saman. Lopputuloksena sinulla pitäisi olla lista suosikkijoukkueistasi.

Minusta gloryhunttaamisessa ei ole mitään pahaa.

PS.
Itse olen syntynyt seudulla, jossa pelataan vain pesäpalloa, niinpä joskus kauan sitten katselin mitään jääkiekosta ymmärtämättä SM-liigaa televisiosta
On kiva huomata, että tässä maailmassa on vielä jotain pysyvääkin.
 
Viimeksi muokattu:

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mulla ei ole muita aitoja suosikkijoukkueita kuin Suomen maajoukkue lätkässä. Jyp ja Ilves ovat Sm-Liigassa olleet joukkueita, joiden otteita olen seurannut normaalia tarkemmin ja aina kierroksen päätyttyä tulee vieläkin tarkastettua noiden jengien tulokset ensimmäisinä. Jyp tuli perheen kautta, Ilves vain jotenkin iski. En silti voi väittää itseäni kannattajaksi. Minusta se on jotain paljon syvällisempää kuin oma suhteeni. Siihen tulee intohimoa lähinnä vain, kun pelataan isoilla panoksilla. Mielestäni todellinen kannattaja on jengin mukana suht suurella sydämellä koko ajan.

NHL:ssa on sama juttu. Luulin olleeni Red Wings-fani, mutta sitten tajusin, että suhteeni on pelaajasidonnainen. Olen Yzerman-fani. Toki tuolta ajalta jäi sellainen tuntuma, että Detroitin otteet kiinnostavat edelleenkin, mutta vähän noloksi kokisin, jos minut luokiteltaisiin faniksi. Wild on Mikko Koivun vuoksi vähän samassa asemassa.

Nykyään olen antanut itselleni luvan seurata suomalaisia sekä muita yksilöitä NHL:ssä, toivoa Jypille ynnä tupsukorville hyvää menestystä ja nauttia lajista noin yleisesti ottaen. Leijonat on se, jonka mukana meikäläinen itkee tai iloitsee aidosti.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itselläni Jokerit on tullut kannatukseni kohteeksi kaiketi sitä yleisintä reittiä. Eli isäni on Jokerien kannattaja ja sitä kautta myös pieni poikakin alkoi kannattaa noita "pellelogolaisia" kuten Jokereita silloin nimitin. Jokerit on pysynyt kannatukseni kohteena tähän päivään saakka ja koko ajan rakkaus seuraa kohtaan syvenee. Ensimmäisen paikan päällä nähdyn ottelun jälkeen oli rakkaus heti koetuksella, kun Jokerit kokivat ruman tappion kotihallissaan sarjan jumbo joukkuetta vastaan, mutta loppujen lopuksi se vain vahvisti sidettä Jokereihin.

Toinen lätkäjengi, joka saa sympatiani on Kookoo. Kouvolan seura on tullut lähinnä sitä kautta, kun on Kouvolassa tullut vietettyä paljon aikaa. Mutta side Kookoohon ei ole muodustunut kovinkaan vahvaksi koskaan. Enkä usko, että pystyisin kahta joukkuetta kannattamaan täysipainoisesti samaan aikaan.

NHL:stä ei sitä omaa suosikkia loppujen lopuksi ole missään vaiheessa löytynyt. Ei vaan mikään seura ole kolahtanut. Mutta seuroille joissa suomalaisia pelaa toivon menestystä.

Jalkapallon puolelta pitkälti Fifan pelien pohjalta on löytynyt omia suosikkeja. Barcelona on tätä kautta löytynyt, kun tuli pelattua joukkueella todella paljon ja Messi-Eto kaksikko vain oli niin huikea. Nyt innostus hieman laimentunut kun Eto vaihdettiin pois. Toinen jalkapallojoukkue on Bayern München. Tällä joukkueella voitan lähes aina kaverini kun pelaamme vastakkain ja sitä kautta sittne Bayern tullut jonkin moiseksi suosikiksi. Mutta eiväthän nämä nyt mitään elämää suuremmin muuuttavia joukkueita ole, kunhan vähän seurailen miten menestyvät.

Jalkapallon puolelta vielä sen verran, että itse olen sellaista ikäpolvea, joka kerkisi juuri tutustua FC Jokereihin. Olisin melko varmastin nyt kyseisen seuran fani, mutta enpä ole kun kyseista seuraa ei enää ole olemassa.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Antakaa minulle vinkkejä, miten saan uusia suosikkijoukkueita. Toivoisin suosikkijoukkuetta ainakin Englannin valioliigasta, Espanjan La Ligasta ja NHL:stä. Ne on hienoja sarjoja ne.

No tämähän on helppoa, valitset vaan tosiaan ne jotka menestyy. La Ligasta on kaksi vaihtoehtoa, eli Real Madrid ja Barcelona. Vaikka Madrid ei ole viime vuosina menestynyt niin on se pysynyt mieshuorien ykkösjenginä. Eli tämähän voisi olla yksi? Voi sitten valitella kun kannattaa tämmöistä menestymätöntä pikkuseuraa.

Valioliigasta kannattaa tsekata ManU tai Chelsea, nuo pärjää parhaiten tänäpäivänä.

NHL:stä kannattaa ottaa kaksi suosikkijoukkuetta, eli Washington Capitals ja Pittsburgh Penguins, lähinnä Crosbyn ja "Ovien" takia.

Kannattaa tosiaan opetella noita pelaajien lempinimiä, ihan niin kuin olisit lempinimi-asteella näiden kaverien kanssa. Mallia kannattaa ottaa esim. HIFK-osiosta. Myös joukkueiden lempinimiä kannattaa opetella. Raumalainen kun puhuu tuttavallisesti esim. Blaugranasta niin rispektit nousee silmissä kavereilla.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Ainoa seura jota voin sanoa kannattavani on Oulun Kärpät. Oulussa syntyneenä ja koko lapsuuteni+nuoruuteni asuneena seura on ainoa johon on muodostunut oikeasti vahva suhde. Kärpät on ainoa jonka tulokset vaikuttaa yleiseen olotilaan. Suhde seuraan alkoi jo Iiro Itämies-aikaan, ja kun pääsi vihdoin ala-asteikäisenä kulkemaan divaripeleissä itsenäisesti oli seura jo erittäin tärkeä, vaikka monesti halliin mentiin vain leikkimään piilosta kavereiden kanssa. Muista oululaisseuroista OLS kerää sympatiat oman urheilutaustan vuoksi, AC ja K-Laser lähinnä tuen ja kovan kiinnostuksen, joskin sitä myöskin kannatukseksi voi kutsua. (Vierastan termiä "fanitus")

Ulkomailta, esim NHL:stä ei koskaan ole löytynyt omaa suosikkia vaikka pelejäkin on paikan päältä päässyt seuraamaan. Vaikka esimerkksi Rangers ja Arsenal on aina kerännyt allekirjoittaneen huomion, ei heidän seuraamisensa ole koskaan ollut niin aktiivista tai merkittävää tunnetasolla. NHL:n seuraaminen johtuu lähinnä NHL:stä itsestään, hienosta liigasta, hienoista peleistä, perinteistä ja hetkistä, seuraan sen kummemmin katsomatta.

Itselleni todellinen side seuraan syntyy muistojen; hyvien ja huonojen, hetkien, tilanteiden ja taustojen (tutut pelaajat, juniorivalmentajat, koutsit jne) kautta ajan myötä. Siihen ei vaikuta pelattava sarjataso tai mestaruuksien määrä. Suhde on ennenkaikkea henkilökohtainen, vaikka en pelipaita päällä chantteja katsomossa laulakkaan.
 

SGD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei raha kiekkoa
No tämähän on helppoa, valitset vaan tosiaan ne jotka menestyy.

Valioliigasta kannattaa tsekata ManU tai Chelsea, nuo pärjää parhaiten tänäpäivänä.

Vähän tätä itsekin hain tuossa loppukesästä, mutta pakko myöntää ettei ole toiminut odotetusti vaikka me johdamme Valioliigaa. Olemme myös Rafan alaisuudessa flopanneet jälleen kerran rajusti joten pieni pettymys on kausi ollut. Kaikesta huolimatta we have won it 8 times. Repikää siitä.

Valitsematta jättämäni Chelsea vaikuttaa kivalta joukkueelta, olen käynyt kerran heidän stadionillaan ja heillä on kivat pelipaidat, joten voisin ehkä ryhtyä Chelseankin kannattajaksi. Toinen vaihtis olisi siirtyä kannattamaan kaikkia Lontoon joukkueita, jotta ei haittaisi siellä käydessäni, pelaako joku kotona vai vieraissa juuri silloin.

Suurin haaveeni on joskus käydä (futis)suosikkini ottelussa. Lätkässähän ei ole muita joukkueita kuin HIFK, joten siihen lajiin koko viestiketju ei oikein sovi.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Ainakin itselläni NHL-pelien taukoamaton katselu vain ajautui siihen, että huomasi katsovansa tietyn joukkueen pelit joka kierrokselta. Sitä ikään kuin kasvaa kiinni väkisillä johonkin joukkueeseen, jos liiga on intensiivisessä tarkkailussa. Siitä se tunneside pikkuhiljaa muotoutuu ja tadaa, olet kannattaja.
 

ukkometso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi nyt niin rajusti pitää haluta lisää suosikkijoukkueita? Eikös se riitä, että on HIFK, HJK ja vanhan liiton Neuvostoliitto? Kyllä ne nyt yhden elämän riittävät.
Tosin sitten voi ihan vähän vaan fanittaa seuroja, joilla on kekseliäs nimi. Esim. VoPpK. No, kaikkihan sen tietävät. Voikkaan Potkupallokerho.
Lisäksi eräät 80 -luvun kaverini olivat Joutsenon Kullervon tekemisiä seuraavia, johtuen seuran lyhenteestä JoKu, ja kaverit olivat lempinimiltään Jope ja Kuide.
 

Pappa1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Tribe, Tigers, Angels, Rangers (Texas)
NHL:stä ei meikäläiselle löydy mitään joukkuetta, jota kannattaa. Kaippa se näyttää näin peruskatsojan silmiin, että miltein joka joukkue pelaa samannäköistä lätkää, toisilla vaan hienompia tähtiä kuin toisilla.

Seriea A:ta ja varsinkin Palermoa (tilasin jopa paidan vuosi sitten) olen fanittanut n.parisen vuotta. Ihan sattumalta aloin katselemaan Canalilta sunnuntaina, olisiko ollut joku Violan peli. Pelihän oli aivan järkyttävän viihdyttävää (ja vielä tänäkin päivänä), tunteet pinnassa, koko ajan jotain 5vs6 hyökkäyksiä yms. Taitotasokin on hyvällä tasolla. Joka sunnuntai sekä lauantai katson aina mahdolliset Serie A taistot.

Joukkue vakiintui lähinnä pelaajan, F.Miccolin, takia. Taitava sekä nopea jalkainen hyökkääjä, joukkueen kantavia voimia. Udille menee propsit ihan Natalen takia (samantyyppinen pelaaja kuin Miccoli).

Lahtelaisena (kohta Jyväjemmarina) JYP:iä aloin aikoinaan fanittamaan niiden kaikkien vihaamien rumpujen takia. Rytmi virtaa suonissa. No eipä siitä kestänyt kuin parisen vuotta ja aloin ihan oikeasti seuraamaan joukkuetta, tai mitä nyt silloin lähemmäs kymmentä vuotta ikääntyvä poika pystyikään seuraamaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös