Mainos

Hallitusohjelma – susi jo syntyessään

  • 186 364
  • 1 483

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllähän autoilukilometri on edelleen suurin piirtein yhtä kallis joka kolkassa maata. Toki sitten Rovaniemellä asuvalle on kaivopuistolaista kalliimpaa autoilla Stockmannille, mutta toisaalta onhan Kaivopuistostakin Rovaniemeä kalliimpaa autoilla Ounasvaaralle. Onneksi jokainen saa itse päättää missä asuu ja mitä asioita haluaa olevan lyhyen matkan päässä.

Ei ihan niin yksinkertaista ole. Hallitukset ovat johdonmukaisesti siirtäneet työpaikkoja pääkapunkiseudulle, ja on huomattavasati helpompaa mennä virran mukana kuin aktiivisesti etsiä sopivaa työtä muualta. Toisaalta joukkoliikennettä ei käytännössä ole enään ollenkaan monilla paikkakunnilla. Kyllähän toki kustannukset karkaavat pääkaupunkiseudullakin käsistä väestön keskittämispolitiikan seurauksena ja siellä joutuu tinkimään raskaasti asumisen tasostaan. Kenelläkään ei siis ole oikein hyvä. Mutta kyllä polttoaineveron korotus koskee eniten siellä missä on pakko olla auto tai kaksikin. Toki tälläisia talouksia on ympäri maata, uudellamaallakin. Omasta mielestäni vain elämisen ja liikkumisen vapaus ovat erittäin tärkeitä ja hallitus toki tietää voivansa rahastaa autoilemaan pakotettujen selkänahasta lähes loputtomasti. Moraalitonta kiskontaa ja ihmisten tahallista kiusaamista mielestäni.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tähän vahva sama. Itse käytän alkoholia, savukkeita ja paskamättöä, mutta tosiaan näille saisi lyödä lisää veroa tiskiin, kun ei kuitenkaan pakollisia minulle millään lailla ole.

Itsekin nautin alkoholia ja syön epäterveellistä ruokaa, ehkä liikaakin. Savupuolella menee satunnainen sikari. Kuten mainitsit, nämä eivät kuitenkaan ole välttämättömyyksiä. Siksi niitä voitaisiin edelleen verottaa. Jos kulutus tämän vuoksi laskee, kääntyy sekin lopulta valtion voitoksi.
 

kovalev

Jäsen
Itse olen kyllä tyytyväinen tuohon ohjelmaan, kun miettii mitä se olisi voinut olla. Bensa on kallista, se on totta, eikä sitä voi lähteä puolustelemaan. Tavalla tai toisella keskiluokka maksaa aina, ja nyt painopiste on nimenomaan keskituloisilla, ei pieni- ja keskituloisilla.

Kepulla on ollut 8 vuotta aikaa tehdä hyvää politiikkaa sen eteen, että koko maa pysyisi elinkelpoisena. Mielestäni tulos on ollut aika heikkoa.
 
Demareiden hallitusohjelma, josta otsikko kertoo kaiken. Kataisen hokema yritysten kilpailykyvyn ja työllistämismahdollisuukisen parantaminen saa aikaan lähinnä...vitutusta.

Onhan tuolla hallitusohjelmassa(kiitokset Johannekselle linkistä) kaikkea kivaa tietenkin muillekin. Alla muutama poiminta:

Uudet verot/veron korotukset
- Windfall-vero(kansa maksaa tuotteen/palvelun hinnassa)
- Jätevero(kansa maksaa tuotteen/palvelun hinnassa)
- Pankkivero(kansa maksaa tuotteen/palvelun hinnassa)

Leikkaukset:
- Poliisitoimi - 10 milj. euroa (kyttänatsisikoja on tosiaan ihan liikaa - ehkä tuon 10 miljoonaa voisi ojentaa suoraan vaikka hipeille ja anarkisteille)

- rajatarkistusten automatisointi - 2 milj. euroa(tarkastajat vaihdetaan pyöröoviin ja laskureihin)

- Maahanmuuttopolitiikan tehostaminen,
nopeutetaan viranomaiskäsittelyä - 20 milj. euroa(viranomaiset vaihdetaan pyöröoviin ja laskureihin)

- Opetuksesta napsitaan vaatimattomasti reilut -250 milj. euroa(PISA-kokeet ovat menneet ilmeisesti liian hyvin)

- TV-lupien tarkastamisesta luopuminen - 11 milj. euroa (Jassåå, pitää ilmeisesti lopettaa TV-luvan maksaminen)

- Sairausvakuutuksen lääkekorvausmenojen vähentäminen - 113 milj. euroa (älä sairastu)

- Sairausvakuutuksen matkakorvaukset:
matkakohtaisen omavastuun korottaminen 14,25 euroon - 20 milj. euroa(Noh, onneksi Jyrki Kasvi pääsee hoitoon taksilla).

Sen verran näppärän näköistä, että sitä melkein toivoisi, että hallitus ei ole kasassa seuraavaa neljää vuotta.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kyllä tämä (sini)punainen hallitusohjelma on outo. Toisaalta maksetaan vähän paremmin syrjäytyneille, jotta he pysyvät tyytyväisinä asioidensa tilaan. Solidaarisina tuoetaan kyllä koko muun Euroopan köyhiä Kreikkaa etunenässä. Toisaalta taas puretaan sisäistä turvallisuutta vähentämällä edelleen mm. jo liian vähäisiä poliisin resursseja. Näyttää siltä, että kuten Lipposenkin aikana, niin taas otetaan askeleita Ameriikan suuntaan. Eli jos joku haluaa turvallisuutta, niin pitää olla rahaa palkata yksityinen turvafirma, ja jos haluaa terveydenhoitoa, niin pitää olla joko kallis vakuutus tai muuten vain rahaa maksaa palveluista itse. Sama näyttää olevan tie koulutuksessakin. Leikkausten jatkuessa varakkaimmat tulevat perustamaan yksityiskouluja taatakseen jälkikasvulleen edes jonkinlaisen oppimisympäristön. Toivotaan nyt, että hallitus ei ihan täyttä neljää vuotta saa maata raiskata.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Tuota poliisin resurssien vähentämistä en ymmärrä, lienee huligaani-Paavon antipatioiden tuotosta?
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Tuota poliisin resurssien vähentämistä en ymmärrä, lienee huligaani-Paavon antipatioiden tuotosta?

Siitähän oli MOT-ohjelmassa juttua pari kuukautta ennen vaaleja. Kyseessä on siis jo Don Heinäluoman ministerikaudella aloitettu hieno säästöohjelma, joka tavoitteena ilmeisesti on, että esim. Lappi hoituu Rovaniemeltä käsin. Tiedän, toimintaa on vaikea mitoittaa Utsjoen viimeisen mökin mukaan, mutta siinä ohjelmassa tuli ihan todellisia epäkohtia esiin.

Eikä muukaan pelastustoimi ole paljon paremmassa asemassa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
BRICS – Wikipedia
Hallitusohjelmassa mainitaan brics-maat, ei bric-maat, erityisesti. En arvannutkaan, että Etelä-Afrikka on noin tärkeä maa Suomelle Brasilian, Venäjän, Kiinan ja Intian lisäksi, että se pitää oikein kirjata hallitusohjelmaan, sivulle 20, kohtaan globaali toiminta.

Sivun 19 kertomaa Baltian ja Suomen suhteista;
"Baltia ja lähialueet:
Suomella on tiiviit suhteet Baltian maihin. Läheisyytemme Viroon vahvistaa Itämeren alueen yhteistyötä. Baltian maat ovat Suomelle tärkeitä kumppaneita niin EU:ssa kuin kahdenvälisesti. Yhteistyötä Baltian maiden kanssa kehitetään kahdenvälisesti ja EU:ssa sekä Itämeren maiden ja Pohjoismaiden yhteistyörakenteissa vakiintunutta NB8-yhteistyötä vahvistaen."

Viro ei ole koko Baltia ja Suomen uusi hallitus olisi saattanut kehua Latviaa Baltian maista, koska se ei ole nostanut yhtään rahaa sille Suomen lupaamasta yli 300 miljoonan euron tukipaketista, ei mainintaa Latviasta ja suunnitelmista sen maan suhteiden kanssa.
http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/03_muut_asiakirjat/20110330EUnvak/EUn_vakausjaerjestelyt_ja_Suomi_30.3.2011.pdf

Liettuan olemassaoloa edes maana ei Suomesta käsin nähtävästi suunnilleen muisteta, mutta hallitusohjelmaan pitää kuitenkin korskeasti kirjata ylös, että meillä on tiiviit suhteet Baltian maihin.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
TV-lupien tarkastamisesta luopuminen - 11 milj. euroa (Jassåå, pitää ilmeisesti lopettaa TV-luvan maksaminen)

Tai sitten ei; pakollinen mediamaksu taannee sen, että lupia ei tarvi paljon tarkistella. Mutta muutoin samaa mieltä, täyttä skeidaa tämä setti.
 

kovalev

Jäsen
Kyllä tämä (sini)punainen hallitusohjelma on outo. Toisaalta maksetaan vähän paremmin syrjäytyneille, jotta he pysyvät tyytyväisinä asioidensa tilaan. Solidaarisina tuoetaan kyllä koko muun Euroopan köyhiä Kreikkaa etunenässä.
Voi luoja tuota katkeruutta. Tiedätkö mitä hallitusohjelmaan olisi kirjattu, jos kepu olisi siinä mukana?
Siinä olisi juuri nämä samat asiat, tavalla tai toisella.

Tietysti voi olla, että puhdas porvarihallitus ei olisi nostanut perusturvaa aivan näin konkreettisella tavalla. Sellaistako takatöllien lantahousut kaipaavat, Amerikan mallia?
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Minusta alkaa tuntua nyt oikeasti jo pahalta.

Tuo poliisien 10miljoonan leikkaus on jotain aivan käsittämätöntä. Nimenomaan niitä määrärahoja pitäisi pystyä korottamaan, vaikka rahat ovatkin vähissä, mutta ei tuolta nyt vaan voida leikata! Varsinkaan kentältä, ne leikkaukset pitäisi pjotenkin toteuttaa poliisijohdon palkkoja pienentämällä tai jotain.

Ja tuo vihreiden satelliittivalvonta. Ei helvetti. Taidan muuttaa jonnekin toiseen maahan, ei tuossa ole mitään järkeä oikeasti!
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Voi luoja tuota katkeruutta. Tiedätkö mitä hallitusohjelmaan olisi kirjattu, jos kepu olisi siinä mukana?
Siinä olisi juuri nämä samat asiat, tavalla tai toisella.

Saattaa olla, mutta eipä sillä ole itselleni mitään väliä, kun en kepun kannattaja ole. Väität ilmeisesti, ettei nykyisellle politiikalle ole vaihtoehtoja, ja että sen sijaan että pyritään investoimaan ja saamaan lisää tuloja on parempaa aina vain leikata ja kiskoa kansan selkänahasta kaikki irti mitä lähtee? Eikä yrittäjienkään pettäminen oikeasti kyllä vie taloutta eteenpäin. Miten se voi muka olla mahdollista, ettei tälle perseilylle ole vaihtoehtoa, mitä? Ja yksi eniten ihmetyttävistä asioita on tämä liikkumisen rajoittaminen. Eikös sellaista ollut ennen lähinnä Neuvostoliitossa? Parempi kai se olisi, että ihmiset voisivat tarvittaessa liikkua jonkun matkaa vaikkapa kauenpana olevaan työpaikkaan kuin jäädä kotiin nostamaan korotettua perusturvaa?
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Pikemminkin niin, että työpaikat siirtyvät ilman voimakasta yhteiskunnallista ohjausta pääkaupunkiseudulle eli siihen suuntaan missä väestön painopiste on.
On totta, että isoilla keskuksilla on imua ja pienemmässä mittakaavassa onhan kotimaakuntani keskuskin kasvanut jokaisena elinvuotenani. Mutta pointtini oli, että valtio on säästämisen ja leikkausten varjolla säästänyt ja leikannut nimenomaan maakuntien (valtion) työpaikkoja ja samaan aikaan synnyttänyt tuhansittain niitä Helsinkiin ja Uudellemaalle. Se nyt ei vaan ollut järkevää politiikkaa eikä edes moraalisesti oikein, eikä asia siitä muutu vaikka Helsinkiläiset luulevat maksavansa liikaa tasausmaksuja - todellisuudessa maksavat aivan liian vähän, kun ottaa huomioon keinotekoisen ja tarpeettoman pääkaupunkiseudun tukemisen.
Ei kai me suomalaiset kuitenkaan iän kaiken voida velaksi elää vai haluatteko Kreikan tien meillekin?
Ei kukaan varmaan ajattele, että velkaantumista saa jatkaa. Ja kulukurin täytyy olla yksi käytettävissä olevista keinoista. Mutta kun tehdään tyhmyyttään päätöksiä, jotka selkeästi vähentävät kansalaisten ostovoimaa, huonontavat kilpailukykyämme, niin mennään silkkaa typeryyttä ojasta allikkoon.

Olisin vielä toivonut, että Jan "Jumalan ruoska" Vapaavuori olisi se, joka saa kertoa kepulaisille kuntapampuille, että juhlat veronmaksajien rahoilla on ohi ja on aika etsiä kunnon töitä. Semmoinen 20-30 kuntaa alkaisi olla reilun 5 miljoonan väestölle sopiva määrä.

Uskooko muka oikeasti joku tähän kokoomuksen propagandaan? Oikeasti, taikalasit pois silmiltä ja omat aivot käyttöön. Hallintoa voidaan jonkun verran purkaa ja jonkinlaisia marginaalisia säästöjä saada. Mutta sellaisen kuvitelman ylläpitäminen, että kuntauudistus tuottaisi jotain merkittävää säästöä on itsensä pettämistä. Toki se kannattaa maltilla läpikäydä, mutta kun palvelutarve vain jatkossa kasvaa, niin kunnallisten työntekijöiden määrä tulee todennäköisesti kasvamaan, ja hallintokuluissa säästämällä ei ihmeitä saada aikaan vaikka Vapaavuori kuinka jauhaisi perusteetonta paskaansa.
Lisäksi on vielä riski, että käy kuten lääniuudistuksessa. Ensin vähennettiin läänien määrää viiteen. Sitten todettiin, että välihallintoporras kuitenkin tarvitaan ja jouduttiin perustamaan maakunnat. Toki sitten pystyttiin luopumaan lääneistä, mutta todellisuudessa välivaiheen jälkeen meillä onkin 12sta läänin sijasta 19 maakuntaa. Koko uudistus oli täysin turha ja rahaa paloi aivan tuskassa. Kuntien kanssa voi hyvin käydä samalla tavalla. Koska ihmiset haluavat kuitenkin päättää asioista paikallisesti, niin meillä voi jatkossa olla, jotain 800 kunnanaluevaltuustoa tai mitä ihmeitä sitten tilalle keksitäänkään. Ja taas ollaan tehty turhaa työtä. Eli mitään kuntalaisten luonnottominan pitämiä liitoksia on aivan turhaa tehdä. Jos kunnat luonnollisesti porkkanoiden perässä löytävät toisensa, niin hyvä. Jos ei niin pakkolla hommasta ei tule mitään.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kaikki kunnat joutaisivat pois, tilalle maakuntahallinto - Suomi pärjäisi hyvin 20-25 "kunnalla" tai, siis käytännössä, maakunnalla. Tai edes näillä n. 60 työssäkäyntialueella. Pelkään vain pahoin, että tästäkin uudistuksesta jää jäljelle samanlainen sekava tilkkutäkki kuin tuosta porvarihallituksen. Pitäisi vain kylmästi tehdä se pirun uudistus eikä vaan vavista nurkassa Keskustaa peläten...
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Omasta mielestäni vain elämisen ja liikkumisen vapaus ovat erittäin tärkeitä ja hallitus toki tietää voivansa rahastaa autoilemaan pakotettujen selkänahasta lähes loputtomasti. Moraalitonta kiskontaa ja ihmisten tahallista kiusaamista mielestäni.

Eiköhän jokaisella ole vapaus liikkua ja toteuttaa itseään omien varojen puitteissa? Ei kukaan kiellä ostamasta autoa tai kiellä ajamastasillä ja varsinkaan pakota ostamaan autoa. Ei ole pakko.

Turha syyttää hallitusta, jo elää yli varojensa.

-duud-
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Eiköhän jokaisella ole vapaus liikkua ja toteuttaa itseään omien varojen puitteissa? Ei kukaan kiellä ostamasta autoa tai kiellä ajamastasillä ja varsinkaan pakota ostamaan autoa. Ei ole pakko.

Turha syyttää hallitusta, jo elää yli varojensa.

-duud-

Sanoo kirjoittaja, joka asuu Helsingissä. Auto on täällä ihan pakollinen! Yksinkertaisesti ei ole mahdollisuutta muuhunkaan kulkuvälineeseen, välimatkat on niin pitkät. Ja ne vähäiset joukkoliikenneyhteydet maksaa ihan törkeästi. Kuljin lukiossa 9km:n päässä, päivässä tuli maksua 5€ eikä Kela korvannut senttiäkään. Kun bensanhinta nousee niin bussilippu nousee entisestään. Silloin on pakko ajaa ja ostaa auto. tässä se ongelma on, suurin osa päättäjistä asuu kaupungeissa ja silloin onkin helppo säätää veroja, joiden kaikkia vaikutuksia ei osata ajatella. En minä meinaa Tampereelle muuttaessa ostaa autoa, koska en sitä tarvitse. Täällä se on pakollinen.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Kaikki kunnat joutaisivat pois, tilalle maakuntahallinto - Suomi pärjäisi hyvin 20-25 "kunnalla" tai, siis käytännössä, maakunnalla. Tai edes näillä n. 60 työssäkäyntialueella. Pelkään vain pahoin, että tästäkin uudistuksesta jää jäljelle samanlainen sekava tilkkutäkki kuin tuosta porvarihallituksen. Pitäisi vain kylmästi tehdä se pirun uudistus eikä vaan vavista nurkassa Keskustaa peläten...

Pärjäisi kai, mutta tällöin kylissä asuvien ääntä ei enään kuultaisi päätöksenteossa, mikä ei kuitenkaan ole modernia demokratiaa. Kyllähän kaikki valta voidaan vaikka keskittää Arkadianmäelle, jos halutaan. Ehkä rahaa säästyisi, mutta ei raha nyt kuitenkaan voine olla ainoa mittari. Mielestäni laaja kunnallinen itsehallinto on osa demokratiaa ja jossain kohtaa se eittämättä kärsii, jos kuntia lakkautetaan.
Toki maamme on muuttunut kovasti itsenäisyyden aikana ja on varmasti hyvä, että kuntien rajoja muutetaan esim. seuraamaan työssäkäyntialueita. Asuvathan ja työskenteleväthän ihmiset kokolailla eritavalla ja paikoissa kuin kuntarajoja piirrettäessä. Pidän kuitenkin demokratian kannalta aika mahdottomana ajatellakaan, että kuntien määrä nykyisestä enään hirvittävästi laskisi. No myönnettäköön, että saariston tilanteesta en tiedä, siellä saattaa tulla vielä useampiakin liitoksia. Mutta epäilempä kuntien määrän nykyisestä reilusta kolmesta sadasta tuskin merkittävästi laskevan. Jos nyt alle kolmen sadan päästään, niin pidän sitä melkoisena saavutuksena, sillä luonnolliset liitokset on jo aika pitkälle tehty.
Esim Lapissa Kemi, Keminmaa ja Tornio muodostavat yhteinäisen työssäkäyntialueen, mutta ne eivät koskaan tule liittymään yhteen. Ja jos joku hallitus pakottaisi ne yhteen, niin eroaisivat heti kun seuraava hallitus antaisi siihen luvan. En toisaalta usko, että kuntahallinnon muutokset olisivat sellainen taikakeino kuin annetaan ymmärtää. Kyse on esim. kestävyysvajeen ratkaisussa aivan marginaalisesta asiasta ja ratkaisut on ehdottomasti keksittävä jostain muualta. Koko hössötys on enemmän vanhojen puolueiden keskinäistä erojen hakemista kuin niin merkittävä asia kuin annetaan ymmärtää. Edelleen siis kannatan jokaista luonnollista liitosta, mutta asian saama huomio on aivan yliarvioitu, ja samaten toisten siihen laittamat toiveet.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Maaseudulla maksetaan autoilusta ja pääkaupunkiseudulla maksetaan asumisesta. Varmaan järkevintä olisi asua Turkusessa, Tampereella, Oulussa tai muussa vastaavassa kaupungissa, jossa julkinen liikenne toimii ilmeisesti jotenkuten, mutta asuntojen hinnat eivät ole naurettavia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pärjäisi kai, mutta tällöin kylissä asuvien ääntä ei enään kuultaisi päätöksenteossa, mikä ei kuitenkaan ole modernia demokratiaa.

No, en pitäisi jotain Halsuaa tai Ullavaa hyvänä esimerkkinä toimivasta demokratiasta, yksipuoluejärjestelmiähän suuri osa pienistä maalaiskunnista on. Ymmärrän kyllä että paikallishallinto on merkittävä arvo, mutta ei oikein näytä siltä, että tämä reformi olisi korvattavissa millään muulla systeemillä, kun varsinaiseen palvelutuotannon rakenteeseen ei olla puuttumassa. Puututaan sitten tätä kautta: maakuntahallinto kylmästi pystyyn ja kunnat jorpakkoon, joko de facto tai de jure.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
En toisaalta usko, että kuntahallinnon muutokset olisivat sellainen taikakeino kuin annetaan ymmärtää. Kyse on esim. kestävyysvajeen ratkaisussa aivan marginaalisesta asiasta ja ratkaisut on ehdottomasti keksittävä jostain muualta. Koko hössötys on enemmän vanhojen puolueiden keskinäistä erojen hakemista kuin niin merkittävä asia kuin annetaan ymmärtää.

Tästä olen pitkälle samaa mieltä, mutta kun kerran kuntien lukumäärä on suurin piirtein ainoa kohtuullisen merkittävä asia, mihin on mahdollista poliittisesti puuttua niin puututaan sitten. (Se ettei palvelutuotannon syviin rakenteisiin ole mahdollista koskea käy hyvin ilmi esimerkiksi siitä, ettei edes Kokoomus vahingossakaan ole tälläistä vaatimassa.)
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Maaseudulla maksetaan autoilusta ja pääkaupunkiseudulla maksetaan asumisesta. Varmaan järkevintä olisi asua Turkusessa, Tampereella, Oulussa tai muussa vastaavassa kaupungissa, jossa julkinen liikenne toimii ilmeisesti jotenkuten, mutta asuntojen hinnat eivät ole naurettavia.

Ihan totta tämä! Se on todella mielenkiintoista miten kunnille ja kaupungeille tulee erilaisia ongelmia samoista asioista. Meilläpäin taistellaan, että saataisiin pidettyä ihmisiä tarpeeksi pitkään täällä ja, että julkiset palvelut säilyisivät täällä hyvinä. Yliopiston pääsykokeissa oli aineistona se, että miten Tampereella on valtava ongelma tulossa, kun ihmisiä muuttaa niin paljon sinne. Ifrastruktuurin kanssa on tulossa ongelmia ja siitä, että miten saisi kaikille asunnon. Suomessa on vaan näköjään yritettävä tyytyä kompromisseihin.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
sossulandia. Talouden perusongelmiin ei taaskaan puututa vaan jaetaan lisää tukia ja kiristetään verotusta. Ihanvitunkarmeeta. Jengi pitäisi saada duuniin eikä sohvalle. Hyi stana.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Maaseudulla maksetaan autoilusta ja pääkaupunkiseudulla maksetaan asumisesta. Varmaan järkevintä olisi asua Turkusessa, Tampereella, Oulussa tai muussa vastaavassa kaupungissa, jossa julkinen liikenne toimii ilmeisesti jotenkuten, mutta asuntojen hinnat eivät ole naurettavia.

Noista kolmesta mainitsemastasi Turku on kohtuuhintainen, mutta Tampereella ja Oulussa ovat asuntojen hinnat ainakin kelvollisemmilla alueilla ihan pk-seudun tasolla.
 
Viimeksi muokattu:

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Suomessa on vaan näköjään yritettävä tyytyä kompromisseihin.

Oikein hyvä havainto. Ja se on helevetin hyvä, että Suomessa voidaan vielä tehdä kompromisseja, silloin asiat voidaan vielä toteuttaa edes jotenkin inhimillisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös