Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

  • 1 150 829
  • 10 753

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muistaakseni nämä samat nimimerkit naljailivat kanssani viime hallituskaudella Perussuomalaisille oppositiosta huutelusta. Helppo sieltä on huudella ja Suomen onneksi huuteluksi vasemmiston touhu jääkin.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Huuteluun Suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä opposition rooli jääkin, varsinkin kun tapana on koota noita vahvoja enemmistöhallituksia. Jännää tosiaan on että aina valtaapitävien puolueiden kannattajat vähättelevät ja kritisoivat opposition vastalauseita, vaikka ne ovat osa länsimaista parlamentarismia. Vaikka tosiaan äänestin yhtä päähallituspuoluetta, olen kuitenkin tyytyväinen että oppositio uskaltaa mekastaa näistä aivopieruista joita nyt on nähty.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Nykyisen opposition huutelu on ollut kuitenkin pikkaisen paremmin asialinjalla kuin perussuomalaisten huutelu edellisellä kaudella. Kokonaisuutena kuitenkin pelkkää huutelua tietysti, mutta en kyllä ainakaan itse muista, koska viimeeksi oppositio olisi tehnyt/voinut tehdä jotain konkreettista? Välikysymyksiä tulee ja menee, mutta hallitusta on vähän hankala kaataa paikkavähemmistöllä.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Muistaakseni nämä samat nimimerkit naljailivat kanssani viime hallituskaudella Perussuomalaisille oppositiosta huutelusta. Helppo sieltä on huudella ja Suomen onneksi huuteluksi vasemmiston touhu jääkin.

Huutelun sisällöstä voidaan toki aina naljailla, jos tarvetta ilmenee. Nyt siihen ei nähdäkseni ole hirveästi perusteita, kun erittäin monessa asiakysymyksessä opposition huutelu on johtanut siihen, että hallitus perääntyy esityksissään. Eli voitaneen sanoa, että nykyinen oppositio on onnistuneet poikkeuksellisen hyvin siinä tehtävässään, joka länsimaassa oppositiolla on. Nyt oppositio on aidosti kyennyt huutelullaan vaikuttamaan harjoitettavan politiikan sisältöön.
 

Ministeri

Jäsen
Jos nykyinen oppositio on kerran hyvin onnistunut, niin voitaisiin hyvin sopia yhteisen edun nimissä, että pysyvätkin siellä oppositiossa vaikka seuraavat 10v nyt aluksi.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Ihmetyttää kyllä, kuinka niin moni jaksaa jankata Stubbin valehtelusta. Eihän noin selvää epätotuutta nyt kukaan sano tarkoituksella, kun sen varmasti pystyy jokainen oppositiopoliitikko kumoamaan parissa sekunnissa. Eiköhän kyseessä ollut perinteinen aivopieru. Johdot meni jotenkin ristiin ja tajusi varmasti heti itsekin, että tuli möhlittyä. Toki sittemmin pyrkinyt parhaansa mukaan venkoilemaan irti, kuten poliitikon "kuuluukin". Itse kullekin noita varmasti tulisi, jos työnkuvaan kuuluisi julkisten puheiden pito/väitteleminen/haastattelujen anto päivät pitkät.

Hallintorekisteriä en puolustele. Sen perusteella mitä siitä ymmärrän, niin hyvä jos jää unholaan.

Edit: puhuin siis vain tuosta 90/10-väitteestä. Muuten en ole jaksanut asiaa seurata.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Antaa opposition huudella, kun heillä on siihen oikeutensa. Ja sitä paitsi, hallitus voi aina iskeä takaisin opposition räksyttäessä, jos paikka tulee, näinhän teki esim. Grahn-Laasonen, joka toi välikysymyskeskustelussa esiin demareiden ennen vaaleja ehdottamat koulutusleikkaukset.

Politiikkaan kuuluu perinteiset hallitus-opposito -väännöt ja se on hyvä asia.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Huutelun sisällöstä voidaan toki aina naljailla, jos tarvetta ilmenee. Nyt siihen ei nähdäkseni ole hirveästi perusteita, kun erittäin monessa asiakysymyksessä opposition huutelu on johtanut siihen, että hallitus perääntyy esityksissään. Eli voitaneen sanoa, että nykyinen oppositio on onnistuneet poikkeuksellisen hyvin siinä tehtävässään, joka länsimaassa oppositiolla on. Nyt oppositio on aidosti kyennyt huutelullaan vaikuttamaan harjoitettavan politiikan sisältöön.

Oppositiossa voi ottaa kunnian itselleen, mutta totuus on kuitenkin se, että hallitus on ihan itse hölmöillyt asiansa, mm. hallintorekisterin. Niinistö, Rinne ja muut oppositiojohtajat ovat saaneet takaisin vedot kultalautasella tekemättä mitään. Tyypillisinä oppurtunistena he ovat huutamassa ympäri somea omaa erinomaisuuttaan.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Olisikohan edes periaatteessa, jollain aikavälillä, mahdollista saada nykyisiä ministereitä oikeudelliseen vastuuseen valehtelusta? SSS-hallituksen kaikki kolme kärkihahmoa ovat syyllistyneet ja syyllistyvät sen luokan totuuden vääristelyyn, että valehteleminen vastoin parempaa tietoa tulee mieleen.

Muutaman johtavan virkahenkilön tekemiset ja puheet saattaisivat täyttää jonkinlaisen rikoksen tunnusmerkistön. Petos, valtiopetos ja sen tyyliset tulevat mieleen, sekä poliitikkojen että tiettyjen viranhaltijoiden osalta. Propagandaministeriön verorahoitteisen tiedotusosaston kaikki vastuuhenkilöt olisi myös syytä saattaa todelliseen vastuuseen teoistaan. Sanoma-konserni tukehtuu omaan tuotokseensa jo ihan omia aikojaan, joten ei tuhlata verorahoja siihen näin ensivaiheessa.

edit: Katastrofihallitus tämä on, monessakin mielessä.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Jos nykyinen oppositio on kerran hyvin onnistunut, niin voitaisiin hyvin sopia yhteisen edun nimissä, että pysyvätkin siellä oppositiossa vaikka seuraavat 10v nyt aluksi.

Kyllähän tuo passaa, mutta hallituspuolueilla tuntuu olevan kova hinku tuonne oppositioon. Kaikkensa kyllä tekevät, että paikka oppositiossa aukeaisi tulevalle eduskuntakaudelle.
 

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Donnerwetter S.p.A.
Tiedotustilaisuudessa nousi muuten jonku toimittajan kysymänä pinnalle tapaus Jäätteenmäki, jolloin pääministeri joutui väistymään valehdeltuaan. Siinä sitten porukalla ihmeteltiin, että miksi tämän tilanteen pitäisi olla millään tavalla erilainen.
Jos ministerien puheita käytäisiin kautta aikain täikammalla läpi, ei "synnitöntä" löydy yhtäkään. Jos ei muuten, niin on valehdeltava viran vuoksi. Vaikka suorassa lähetyksessä, kuten Iiro Viinanen aikanaan markan devalvoinnin osalta. Ei tullut syytteitä, vaikka lupaus oli kokoluokassaan eri planeetalla kuin Stubbin vastaava. Toki Viinanen oli tilanteessa pakkoraossa - Stubb ei.

Käyköhän Stubbille kuten Kataiselle, eli tähtäin on jo vihreän oksan tavoittelussa. Huolimattomuus kun on merkki siitä, että keskittyminen ei ole mitä pitäisi. Valtiovarainministerinä Stubb on kuitenkin kakkosviulun soittaja ja se ei liene hänen mieleensä.

Joskus asiat muistaa väärin, mikä sallittakoot jopa poliitikoille. Virheitä tulee - oliko Stubbin tokaisu tarkoituksellinen valehtelu vai ei, sitä on hankala sanoa. Paitsi tietenkin kansan syvien rivien ja opposition, joiden suusta kuulee totuuden!
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joskus asiat muistaa väärin, mikä sallittakoot jopa poliitikoille. Virheitä tulee - oliko Stubbin tokaisu tarkoituksellinen valehtelu vai ei, sitä on hankala sanoa. Paitsi tietenkin kansan syvien rivien ja opposition, joiden suusta kuulee totuuden!

No tässä kohtaa lienee turhaa luulla, että kyse olisi ollut muistivirheestä. Taisi pikemminkin käydä niin, että opposition vyörytys kyseisellä kyselytunnilla alkoi provosoida Stubbia siinä määrin, että hän lopulta turvautui valheeseen, kun ei asia-argumenteilla enää kyennyt perustelemaan hanketta.

Ja on syytä korostaa, ettei tämä ollut suinkaan eka valehtelu tänä syksynä. Pakkolakien perustuslain mukaisuus oli Alexin mukaan tarkistettu valtiovarainministeriön toimesta "juurta jaksain", mutta sitten Maikkarin toimittajan kysellessä ministeriöstä muistiota, josta selviäisi perustuslakiasiantuntijoiden lausunnot, sellaista ei löytynyt ollenkaan. Oikeastaan tuota saattaa pitää jopa raskauttavampana valehteluna kuin nyt luupin alla olevaa.
 

Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ihmetyttää kyllä, kuinka niin moni jaksaa jankata Stubbin valehtelusta. Eihän noin selvää epätotuutta nyt kukaan sano tarkoituksella, kun sen varmasti pystyy jokainen oppositiopoliitikko kumoamaan parissa sekunnissa. Eiköhän kyseessä ollut perinteinen aivopieru.

No jos ei valehdellut, vaan ihan suorastaan omaa tyhmyyttään keksii numeroita päästään, kun vähän tulee tiukempi tilanne eteen niin vielä pahempi. Stubbistahan on hankala sanoa esittääkö se vaan idioottia vai onko se ihan oikeasti sellainen. Toisaalta kuten tätäkin ketjua lukieassa on tullut ilmi niin osalle kokoomusäänestäjistä se on ihan sama vaikka olisi ihan oikeasti valehdellutkin. Onhan se huvittavaa että näinkin pahasti paskan osuessa tuulettimeen kirjoitellaan jotain mutku oppositio ja mutku noi muutkin. Ilmeisesti siinäkään leirissä ei ihan oikeasti uskota enää, että nykyinen hallitus saisi mitään aikaiseksi, joten lyödään kädet korville ja syytellään tuttuun tapaan muita.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Mitenkäs tällainen pikku detalji kuin huhuttu sote-maksujen 30% korotus? Vaikka just laitettiin Sotet sellaiseen kuntoon, että miljardeja säästyy ja samaan aikaan rikastusta tulee ovista ja ikkunoista? Varmaan tämäkin haudataan kaikessa hiljaisuudessa, kiistetään jopa, että koko uudistusta olisi valmisteltu.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Jos nykyinen oppositio on kerran hyvin onnistunut, niin voitaisiin hyvin sopia yhteisen edun nimissä, että pysyvätkin siellä oppositiossa vaikka seuraavat 10v nyt aluksi.

En usko että Suomi olisi enää pystyssä jos kolmen ässän humppaorkesteri olisi vallassa kymmenen vuotta putkeen, puolessa vuodessakin on ollut kestämistä.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mitenkäs tällainen pikku detalji kuin huhuttu sote-maksujen 30% korotus? Vaikka just laitettiin Sotet sellaiseen kuntoon, että miljardeja säästyy ja samaan aikaan rikastusta tulee ovista ja ikkunoista? Varmaan tämäkin haudataan kaikessa hiljaisuudessa, kiistetään jopa, että koko uudistusta olisi valmisteltu.

Rehula heittää sote-maksujen korotuksessa pallon kunnille | Yle Uutiset | yle.fi

Ei pelkästään huhuttu vaan hallituksessa päätetty. Nyt väistellään vastuuta ja siirretään päätös kuntatasolle vaikka koko SoTe:n rahoituksesta ei ole tehty päätöksiä, eikä paljon muistakaan yksityiskohdista.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Onhan tämän hallituksen yhteispeli ihailtavalla tasolla.

Yle.fi:

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoi tänään eduskunnassa toimittajille, että trio eli hallituspuolueiden puheenjohtajat keskusteli hallintarekisterihankkeesta juuri ennen viime torstain kyselytunnin alkua.

Pääministerin mukaan tuossa keskustelussa oli esillä, että oli hyvin epätodennäköistä löytää esitystä, joka voitaisiin jättää, koska hallituksen pyytämät asiantuntijalausunnot hallintarekisterihankkeesta olivat hyvin kriittisiä. Trio päätti palata asiaan tiistaina eli tänään.

Trion keskustelusta huolimatta valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) puolusti esitystä kyselytunnilla ja väitti, että 90 prosenttia lausunnoista oli uudistukselle myönteisiä. Myöhemmin Helsingin Sanomat uutisoi Stubbin puheiden olevan virheellisiä.

Ministeri Stubb pyysi eduskunnassa esittämiään vääriä lukuja anteeksi viimeksi tänään tiedotustilaisuudessaan.

Stubb sooloilee hallituksessa, valehtelee eduskunnalle ja kansalle, mutta silti löytyy luottoa. Hyvä homma.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Läikkyy kyllä yli täälläkin. Vai on kaikkien KOK äänestäjien mielestä tämä toiminta ok. Ei todellakaan ole. Olemme taas menossa kohti katastrofaalista hallituskautta, jossa ei kovasta uhosta saada tätä maata alkuunkaan kuntoon.

Ja toi PS on populistipuolue läppä on todella väsynyt. Ne ovat sentään ottaneet hallituspolitiikalla kauheita osumia vastaan ja toki sekoilleet päälle. Mutta samassa oppositiossa huudellaan, ilman mitään vastuuta, että ei saa leikata. Siinä sitä vasta populismia tässä taloustilanteessa.

Muuten aika hauskaa, että kommunisti joka hyökkäsi Stubbin kimppuun oli ostanut CocaColansa Mäkistä. Aatteen miehii.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Karmeinta tässä onkin se, ettei mitään realistisesti katsottuna parempaa vaihtoehtoa ole... Arhis, Niinistö ja co olisi ihan painajainen. Oltaisiin osa jotain kalifaattia vuodessa.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Olin viikon Pariisissa ja tuona aikana Sipilän hallitus on näköjään taas sipilöinyt oikein olan takaa. Enää mikään ei yllätä, mitä nuo SSS-miehet tekevät.Ja mielikuvitukseni ei riitä kuvittelemaan, mitä kaikkea he saattavat hallituskautensa aikana vielä tehdä. Sipilän hallituksella on suuret mahdollisuudet olla Suomen historian toiseksi huonoin hallitus, heti Terijoen hallituksen jälkeen.Hallituksen seuraavia mokia odotellessa.
 

Tkachuk7

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ, WPG, BUF, EDM, STL
Jäätteenmäen hallitus meni kanssa hieman käteen. Jäätteenmäen hallituksen ohjelman otsikkona oli "Työllä, yrittämisellä ja yhteisvastuulla uuteen nousuun"
Kuulostaako tutulta? :P
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jaahas, ei kun peruutetaanpas poijaat pikkuusen... Mitäs jos radikaalisti kokeltaisiin ihan oikeasti kunnollista valmistelua niin että saataisin jotain läpikin ilman suurempia osumia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös