Palstalegenda
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ukraina, Eveliina Määttänen
Jokipojat on tätä kirjoittaessani pisteen pudotuspeliviivan yläpuolella.
Perustin 13.3.2010 Kärppien osioon samannimisen ketjun, kuin mitä tämä ketju on. Minulla on siis kokemusta tästä ketjun otsikon asiasta. Bon voyage!
Oulussa asumisestani huolimatta, olen nähnyt tälla kaudella neljä Jokipoikien ottelua. Nähtyäni nuo neljä ottelua, olen hämmästynyt siitä, että pelillinen jalanjälki on soveltuvin osin samaa paskaa kuin mitä se oli aikoinaan Kärpissä. En sen kummemmin kannata tai vastusta Jokipoikia, joten mitään värilaseja minulla ei ole. Eilen viimeksi se oli sitä samaa sontaa, kun suuri ja mahtava, pajatsonsa Liigaan tyhjentänyt LeKi, kävi hakemassa Jokipojista melkoisen helpon voiton. Jargoneissa sanotaan aina, että voitto ei ole koskaan helppo, aina pitää tehdä paljon työtä, tasainen on sarja ja häläpätihämmää.
Vaan kyllä se oli helppo voitto.
Kahden erän jälkeen peli oli 0-3 eikä kolmas erä ollut kuin sääntöjen pakottama inhorealistinen muodollisuus, jossa kotijoukkue Jokipojat oli tekevinään jotakin, mutta voitto oli lähes alusta saakka aavan meren tuolla puolen.
Ylivoimalla Jokipoikien surkeus näkyi selvimmin. Taktiset asiat eivät suju, koska varsin usein joukkue puristaa kollektiivisesti mailaansa, kuin illan hämyssä takakammarin vanhapoika melaansa. Onhan sellaisessa toimituksessa arvatenkin sentään tunnetta, joten harvemmin Jokipoikien esitys on hajuton, mauton ja väritön. Puristaminen voi johtua siitä, ettei pelikonsepti ole menestyksekäs, josta johtuen huonous kumuloituu. Tai sitten pelikonsepti on hyvä mutta se on sitä vain paperilla mutta se ei siirry sieltä jäälle.
Luovuus on jokaisen omalla vastuulla eikä pelikonsepti tue luovuutta kuin hyvin avustavasti. Tai jos tukee, niin se ei näy kentällä kuin joskus. Tekeminen pursuaa varsin usein turhautumista ja onnistumiset ovat pelikonseptin sijaan ennemminkin tyyliltään mother fucking nature, ilman sitä vähäisintäkään luonnon suurta suunnitelmaa. Taloustieteilijät sanoisivat, etteivät näe jäällä optimoitua suunnitelmataloutta, eikä kapitalismin ydin, tiettävästi ranskalaisen Jean-Baptiste Colbert'in 1600-luvulla ensi kerran käyttämä, laissez-faire, antaa tapahtua, nouse siivilleen kuin joskus.
Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään ihminen Mikko Haapakoskea vastaan. Mikko ei ole kussut muroihini eikä nussinut naisiani. Se häiskä vaan ei osaa valmentajana sitä asiaa, jolla joukkueesta saadaan pidemmällä aikavälillä sellainen joukkue, joka saa itsestään parhaimman puolen esiin. Pelaajat pelaavat, valmentajat valmentavat, mutta Mikko Haapakosken joukkueet ovat korostuneesti sellaisia, joissa onnistumiset lähtevät pelkästään pelaajien halusta, valmentajasta huolimatta.
Mikko Haapakoskella on varmaan halua ja ahkeruutta olla hyvä valmentaja, mutta totuus on, että valmentajakyvyt eivät riitä edes Mestis-tasolle.
Perustin 13.3.2010 Kärppien osioon samannimisen ketjun, kuin mitä tämä ketju on. Minulla on siis kokemusta tästä ketjun otsikon asiasta. Bon voyage!
Oulussa asumisestani huolimatta, olen nähnyt tälla kaudella neljä Jokipoikien ottelua. Nähtyäni nuo neljä ottelua, olen hämmästynyt siitä, että pelillinen jalanjälki on soveltuvin osin samaa paskaa kuin mitä se oli aikoinaan Kärpissä. En sen kummemmin kannata tai vastusta Jokipoikia, joten mitään värilaseja minulla ei ole. Eilen viimeksi se oli sitä samaa sontaa, kun suuri ja mahtava, pajatsonsa Liigaan tyhjentänyt LeKi, kävi hakemassa Jokipojista melkoisen helpon voiton. Jargoneissa sanotaan aina, että voitto ei ole koskaan helppo, aina pitää tehdä paljon työtä, tasainen on sarja ja häläpätihämmää.
Vaan kyllä se oli helppo voitto.
Kahden erän jälkeen peli oli 0-3 eikä kolmas erä ollut kuin sääntöjen pakottama inhorealistinen muodollisuus, jossa kotijoukkue Jokipojat oli tekevinään jotakin, mutta voitto oli lähes alusta saakka aavan meren tuolla puolen.
Ylivoimalla Jokipoikien surkeus näkyi selvimmin. Taktiset asiat eivät suju, koska varsin usein joukkue puristaa kollektiivisesti mailaansa, kuin illan hämyssä takakammarin vanhapoika melaansa. Onhan sellaisessa toimituksessa arvatenkin sentään tunnetta, joten harvemmin Jokipoikien esitys on hajuton, mauton ja väritön. Puristaminen voi johtua siitä, ettei pelikonsepti ole menestyksekäs, josta johtuen huonous kumuloituu. Tai sitten pelikonsepti on hyvä mutta se on sitä vain paperilla mutta se ei siirry sieltä jäälle.
Luovuus on jokaisen omalla vastuulla eikä pelikonsepti tue luovuutta kuin hyvin avustavasti. Tai jos tukee, niin se ei näy kentällä kuin joskus. Tekeminen pursuaa varsin usein turhautumista ja onnistumiset ovat pelikonseptin sijaan ennemminkin tyyliltään mother fucking nature, ilman sitä vähäisintäkään luonnon suurta suunnitelmaa. Taloustieteilijät sanoisivat, etteivät näe jäällä optimoitua suunnitelmataloutta, eikä kapitalismin ydin, tiettävästi ranskalaisen Jean-Baptiste Colbert'in 1600-luvulla ensi kerran käyttämä, laissez-faire, antaa tapahtua, nouse siivilleen kuin joskus.
Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään ihminen Mikko Haapakoskea vastaan. Mikko ei ole kussut muroihini eikä nussinut naisiani. Se häiskä vaan ei osaa valmentajana sitä asiaa, jolla joukkueesta saadaan pidemmällä aikavälillä sellainen joukkue, joka saa itsestään parhaimman puolen esiin. Pelaajat pelaavat, valmentajat valmentavat, mutta Mikko Haapakosken joukkueet ovat korostuneesti sellaisia, joissa onnistumiset lähtevät pelkästään pelaajien halusta, valmentajasta huolimatta.
Mikko Haapakoskella on varmaan halua ja ahkeruutta olla hyvä valmentaja, mutta totuus on, että valmentajakyvyt eivät riitä edes Mestis-tasolle.