Hätähuuto!

[Ex]

Jotenkin tuntuu siltä että nyt on nostettava hätähuuto suomalaisen kiekkoilun puolesta. Taitopelaajat ovat häviämässä ja peli rumenee vuosi vuodelta. Tekisi mieleni järjestää vetoomus Suomen Jääkiekkoliitolle ja SM-liigalle muutamasta jääkiekon kulmakivestä. Toistaiseksi riittäkööt kuitenkin tämä vuodatus. Jatkoaika on joka tapauksessa sen verran merkittävä tekijä suomalaisen lätkämedian joukossa että täältä päättäjille osoitettu vetoomus noteerattaisiin varmasti. Tämä ei siis ole sellainen vetoomus (vielä), mutta ehkä arvon toimitus haluaa sellaisen vielä joskus järjestää - sellaisen jossa on huomioitu niitäkin pointteja joita ei tässä edes sivuta, kuten punaviivan (ja -lampun) palautus, taklauspelin sallinta jne jne.

Mutta asiaan.

Tästä kirjoitelmasta tulette tuskin löytämään yhtäkään varsinaisesti uutta ajatusta tahi mitään muutakaan mullistavaa. Mutta jotenkin ajatus tämän vuodatuksen kirjoittamisesta on muhinut jo pitkään mielessä, ja eilinen Slovakia-peli oli omiaan aiheuttamaan "tartunpa näppikseen" -ilmiön.

Kyseessä siis kaksi aika lailla toisistaan irrallista seikkaa. Älkääkä tarttuko liikaa tuohon ekaan kohtaan, sillä ehdottomasti lähempänä sydäntäni on tuo jälkimmäinen.


1. Kahva ja sen kauheus

Älkää säikähtäkö alaotsikkoa. En aio jauhaa mitään itse ongelmasta tahi syyllisistä. Tästä aiheesta puhutaan toki paljon, eikä syyttä, mutta nyt haetaankin kovia ratkaisuja. Kirjoitin itse aikoinani puolitosissani nollatoleranssista mailan nostamisesta iholle, mutta nyt en enää ole puolitosissani. Homma on lähtenyt käsistä pahemmin kuin mopo allekirjoittaneelta konsanaan. Enää kyse ei ole edes lieveilmiöstä, vaan suorastaan taktiikasta. Ja se ei käy. Se ei kertakaikkiaan käy. Kansa tulee halliin katsomaan huikeita suorituksia ja kiekollista taituruutta, mutta näkeekin miekkailua, painia ja muita kamppailulajeja jotka tukahduttavat alleen jääkiekon perimmäisen tarkoituksen: Maalinteon.

Jostain on nyt löydyttävä se taho joka ajaa nollatoleranssin oikeasti lävitse. Tuomarit tarvitsevat selkeät ohjeet mailankäytölle: Jokainen mailannosto vastustajan iholle vie boksiin. Aivan, JOKAINEN mailannosto vastustajan iholle! Tiedossa siis tonneittain jäähyjä - aluksi - mutta kyllä ne siitä vähenevät. Paksupäisinkin pelaaja ja paksupäisinkin valmentaja oppivat asian yllättävänkin nopeasti. Uskokaa pois. Niin pelataan kuin sallitaan.

Jokainen tietty ymmärtää että jos näin toimittaisiin, laji muuttuisi täysin. Siis täysin. Keskivertopelissä maila käy vastustajan varusteissa valehtelematta satoja kertoja. Paljonko nämä pienet nykäisyt vaikuttavat vauhtiin, paljonko ne vaikuttavat peliin ja taktiikkaan? Paljon. Nollatoleranssin myötä meillä olisi uusi laji, jota ei välttämättä tunnistaisi entisekseen. Mutta olisi totisesti hauska nähdä minkälainen tuo laji olisi. Varmaa olisi ainakin se, että taitavat pelaajat hyötyisivät muutoksesta eniten.

Yksi tuomari ei nollatoleranssia pysty pitämään yllä, se on fakta. Tarvitaan siis JOKO kaksi päätuomaria, TAI linjureille oikeus puuttua mailankäyttörikkeisiin omalla kenttäpuoliskollaan. Jälkimmäinen vaihtoehto on mielestäni jopa aika houkutteleva, varsinkin kun sen myötä eivät tuomaripalkkiot nousisi (jos toki ehkä koulutusta tarvitaan aluksi enemmän).

Ellei Jääkiekkoliitto halua kokeilla tätä liigassa, ehkä sitä voisi kokeilla Mestiksessä? Ja ellei Liitto halua kokeilla sitä missään, pitäisikö perustaa kilpaileva liitto? Ehkäpä Mestisjoukkueet ovat muutenkin kyllästyneet Liigan pyllistelyihin, ja näpäyttävät mielellään takaisin?

Samaan syssyyn voisi lisätä toivomuksen aidon taklauspelin lisäämisestä, jonka arvo muutenkin nousisi uusiin sfääreihin mailankäytön (kahvaus)kiellon myötä. Eli kädet alas ja kova kontakti kunniaan, perstaklauksia rohkeasti kehiin. Niinpä niin, jotenkin ainakin minä haluaisin nähdä nollatoleranssia edes kokeiltavan jossakin. Ihan sama missä, kunhan sitä kokeillaan (ja ei, "kaukalopallo" ei ole se vastaus jota odotan). Minä ainakin menisin katsomaan miten homma toimisi. Varmasti.


2. Taito ja sen kauneus

Miksi slovakkeihin, tsekkeihin ja jopa veli venäläisiin yleensä aina yhdistetään kiekollinen taito, mutta Suomi tuottaa vain ja ainoastaan puukätisiä rymistelijöitä? Tämä tietty vähän kärjistäen, mutta totuus on se ettei Raimo Helmisen, Kimmo Rintasen, Teemu Selänteen ja Saku Koivun takaa ole tulossa enää ketään oikeasti kiekollisesti taitavaa kaveria (ellei ehkä Tuomo Ruutu). Vauhtikoneita kyllä piisaa (Sami Kapanen, Tomi Kallio jne jne jne), mutta kukaan heistä ei ole tunnettu pomminvarmana viimeistelijänä tai armoitettuna pelintekijänä. Miksi?

Nyt tuima ja syyttävä katse junnukiekkoiluun. Menestystä haetaan aina vain varhemmin ja varhemmin, vaikka mielestäni Suomen Mestaruudesta on turha pelata alle A-juniori-ikäisenä! Toki ymmärrän että nuoristakin on varmasti kivaa pelata kun on joku tavoite (mestaruus), mutta alle A-junnujen homman pitäisi olla leikkiä. Leikkiä! Siis touhua joka on oikeasti kivaa, ja jossa EI paineta verenmaku suussa pelistä toiseen. Nyt varmaan jo D-junnujakin roolitetaan ja tarvittaessa viltitetään jotta voitettaisiin mestaruus. Hei haloo, nyt puhutaan kuitenkin lapsista! Junnuille on annettava mahdollisuus leikkiä kiekon kanssa, mahdollisuus pitää kentällä hauskaa, oli sitten kyseessä kuinka "tärkeä" ottelu hyvänsä! Tätä ei voi liiaksi korostaa. Jopa kahvakeskustelu kalpenee tämän pointin rinnalla, sillä taito on oikeasti katoava luonnonvara suomalaisten kiekkoilijoiden keskuudessa. Ja taitavuus kiekon kanssa syntyy vain harjoittelemalla, harjoittelemalla, harjoittelemalla ja pelaamalla. Vieläpä pelaamalla siten että harjoitusten kikkoja on lupa ja velvoite käyttää ilman viltityksen pelkoa.

En oikein tiedä miten pitäisi junnuvalmentajille (ja joukkuejohdoille) huutaa jotta tämä asia selvenisi:

Juniorityön tärkein tehtävä on tuottaa laadukkaita pelaajia emäseuralle!

Ja päinvastoin:

Juniorityössä mestaruuksien voittaminen ei ole edes sivuseikka, vaan täysin merkityksetöntä!

Onpahan sanottu! Ehkä siis junnumestaruuksista voitaisiin yhä pelata, kunhan nuo perusprinsiipit valkenisivat seuralle kuin seuralle.

Mitä siis käytännössä tehdä kun on junnujen valmentamisesta kysymys? Perusasiat kuntoon. Treenataan vetoja, harhautuksia, vetoja, kuljetuksia, vetoja, syöttämistä / syötön vastaanottamista, vetoja, luistelua, ja tietty vetoja. Viimeksi mainittu siksi ettei laukaisupaikoissa ammuttaisi ohi / veskan syliin, kuten suomipojat useimmiten tekevät. Miksi en maininnut liigapelurien perusvaatimusta, eli hyvää kuntopohjaa? Koska mielestäni se on junioritasolla sivuseikka. Oikeasti. Tottahan toki junnunkin pitää kyetä luistelemaan nääntymättä hyökkäyspäähän ja takaisin, mutta oikeasti nuo kaikki muut ovat muutamaa kertaluokkaa tärkeämpiä seikkoja junnujen treenaamisessa. Itse panostaisin kiekolliseen taitoon jopa nopeuden ja kunnon kustannuksella, jos olisi pakko valita - sillä kahta jälkimmäistä voi harjoitella koska tahansa eikä ole liian myöhäistä, mutta ellei kiekon ja kentän hallinta ole selkäytimessä jo pikkupojasta alkaen on sen treenaaminen myöhemmin aika tuskallista. Kuka tahansa liigavalmentaja saa "rupukuntoisestakin" nuoresta kovakuntoisen vajaassa kaudessa, mutta puukädestä ei tee lemieux'ta kukaan (pieni hyperbola sallittaneen).

Seis! Miksi sanoin "kentän hallinta"? Koska se on dominoivien pelaajien tavaramerkki: Kyky nähdä koko kenttä. Voidaanko sitä treenata? Mielestäni kyllä. Miten? Sallimalla pieni viivyttely. Jääkiekko on nopea laji ja on tärkeää laittaa kiekko tarvittaessa nopeasti liikkeelle. Silti monasti sekunnin uhraaminen kentän tilanteen kehittymisen tarkkailuun saattaa avata mahdollisuuden luovempaan ratkaisuun. Tähän voidaan junnuja kannustaa. Toki on tehtävä ero vitkastelun ja tarkkailun välillä, mutta se ero selviää vain yrittämällä ja erehtymällä.

Edit: Igor Larionovia lainatakseni: "Kun sinulla on kiekko, sinä määräät pelin vauhdin."


Koko tuo yllä oleva sekava sepustus on oikeastaan tiivistettynä noihin kahteen lihavoituun lauseeseen. Mutta koska kertaus on opintojen äiti, luetellaanpa vielä nuo junnuvalmennuksen perusasiat:

1. Laadukas valmennus, joka panostaa kiekolliseen taitoon ja...
2. ...kannustaa siihen sallimalla virheet! Luovuus ei ole vain sallittua, vaan toivottavaa.
3. On ymmärrettävä toistojen tärkeys jääkiekkoilijalle tärkeillä osa-alueilla. Perusasioiden on tultava selkäytimestä.
4. On korostettava epäitsekkyyttä. Jääkiekko on joukkuepeli, ja taitavan pelaajan tunnistaa myös taitavasta kiekon lainaamisesta toisille.
5. Menestys junioritasolla on sivuseikka. Suorastaan herttaisen yhdentekevää.

Eiköhän noilla saataisi jo jotain muutosta aikaiseksi. "Uskalla yrittää" olisi hyvä yhteinen motto kaikille junnuille. Kumman itse ottaisitte mieluummin omalle seurallenne: Joka vuosi mestaruuden E, D, C, ja B -junnuissa, vai joka toinen vuosi yksi Koivu/Selänne edustukseen? Taas kärjistän, mutta pointti lienee selvä: Edustusjoukkue on emoseuran kruununjalokivi ja kaikki kaikessa. Muu menestys on kosmeettista - ainakin sen rinnalla jos vaihtoehtona on huippupelaajien tuottaminen emoseuralle.

Taitoa voi ja sitä tulee harjoitella. Kärsivällisyys on avainasia - tuloksia ei tule nopeasti, mutta kun niitä tulee ne voivat yllättää meidät kaikki!



Okei. Tämä oli vain yhden puusilmäisen fanin mielipide. Moni on varmasti eri mieltä kanssani, ja niin pitääkin. Mutta antaa tulla sitten perusteluiden kera. Todennäköisesti olen tapani mukaan unohtanut monia oleellisia näkökohtia ja mahdollisesti sortunut joihinkin ristiriitaisuuksiinkin, mutta etteköhän te arvon lajitoverit ((C) M. Kajo) valista minua niistä hyvinkin piakkoin.

-Ex-

 

[E]

Viestin lähetti Ex
luetellaanpa vielä nuo junnuvalmennuksen perusasiat:

Sinäänsä hyvä kirjoitus, mutta lisäisin tähän valmennuspuoleen yhden pointin.

Tällä hetkellä kiekon taso on todella korkea - yleisesti ottaen ja verratessa aikaisempaan. Mikä tekee pelaajasta tähden? Pelaajasta tekee tähden se, että hän osaa jotain huomattavasti paremmin kuin keskimäärin muut.

Valmennuksessa on pitkään keskitytty siihen, että pelaajien heikkouksia pitäisi parantaa. Esimerkiksi Kovaltchukin (kirjoitinko oikein?) tyyppisille pelaajille opetetaan Suomessa lähes poikkeuksetta puolustamista ja siihen keskitytään, koska sitä hän ei osaa.

Valmennuksessa pitäisi lähteä eri suuntaan. Jos jollain pelaajalla on joku tietty vahvuus, tätä vahvuutta tulisi parantaa entisestään, jotta tästä vahvuudesta saisi oikean aseen. Nopean luistelijan tulisi kehittää entistä enemmän luisteluaan, koska selkeästi muita nopeampi pelaaja on parempi ase kuin hieman muita nopeampi - hän erottuu sillä. Hyvän laukojan tulisi harjoitella laukaustaan entistä kovempaa, koska hyvä laukaus on lähes kaikilla, mutta huipputason laukausta erittäin harvalla.

Ja taas lisään väärinymmärrysten välttämiseksi - perusasiat tulee olla kunnossa. Minun laukaisullani ei luitelutaidosta ole hyötyä ja minun luistelullani ei huippulaukauksesta. Perusominaisuudet pitäisi saada vakaalle tasolle ja se joku yksi tai kaksi huippuominaisuutta tekee tulevasta sarjajyrästä tulevan tähden.

 

[Master Chief]

Laukaisutaidosta tuli mieleen Kiekkolehdessä tannoin ollut juttu. Kanadan liitosta oli joku kehityspäällikkö tjsp. ollut Pohjolaleirillä seuraamaassa harjoituksia ja taisi kaveri itsekin vetää pari niitä. Tämä kaveri vertasi suomalaisten ja kanadalaisten harjoituksia ja totesi että Suomessa ollaan ehkä edellä tai samalla tasolla kiekollisissa harjoitteissa kun taas Kanadassa harjoitellaan laukauksia enemmän ja paremmin. Siellä opetetaan nuoria aina ampumaan nopeasti, täysillä ja ylös kun suomalaisilla tuntui Pohjolaleirillä kestävän se laukaus ja vedot olivat aika heikkoja ja harvoin korkeita. Eli junnut ja miksei vanhemmatkin, kesäisin vaan vanerin päältä ampumaan satoja kertoja päivässä niin laukaus kehittyy.

 

[korkki]

Viestin lähetti Master Chief
Eli junnut ja miksei vanhemmatkin, kesäisin vaan vanerin päältä ampumaan satoja kertoja päivässä niin laukaus kehittyy.

No siinähän se pointti onkin. Suomalaisessa junnuvalmennuksessa ei ole tarvinnut keskittyä laukaisuharjoituksiin oikeastaan juurikaan koska aikaisemmin nuoret ja vanhemmatkin lätkivät kesäisin kiekkoa vanerin päältä. Nykyään oikeastaan kukaan ei enää harjoittele omalla ajalla ylimääräistä vaan joukkuetreenien ulkopuolella tulee harvoin laitettua luistimet jalkaan ja mentyä höntsäilemään lähijäälle. Tietysti jäätilannekin on heikentynyt kymmenessä vuodessa aika paljonkin.

Valmentajien tulisikin rohkaista pelaajia myös tähän.

 

[Black Adder]

Viestin lähetti Master Chief
Laukaisutaidosta tuli mieleen Kiekkolehdessä tannoin ollut juttu... Tämä kaveri vertasi suomalaisten ja kanadalaisten harjoituksia ja totesi että Suomessa ollaan ehkä edellä tai samalla tasolla kiekollisissa harjoitteissa kun taas Kanadassa harjoitellaan laukauksia enemmän ja paremmin. Siellä opetetaan nuoria aina ampumaan nopeasti, täysillä ja ylös kun suomalaisilla tuntui Pohjolaleirillä kestävän se laukaus ja vedot olivat aika heikkoja ja harvoin korkeita.

Kanukkikiekon ja pienen kaukalon pelihän perustuu kiekon mättämiseen maalille ja ripareiden hakkaamiseen. NHL:ssä tällä tyylillä pärjätään ja Suomessakin kaukalot ovat pienenemään päin, valitettavasti, tai no...

Mukava on seurata peliä pienessä kaukalossa, koska sen seurauksena tulee paljon säpinää peliin. Kontaktia enemmän ja nopeita pelitilanteen muutoksia. Tästä taas kärsii kiekon pitäminen = yksilötaituruus ja laukausten laatu. Mm. pakki pakki syötöt ovat pienessä kaukalossa turhaa hifistelyä, johon ei ole aikaa. Kiekko maalille/päätyyn ja perään on kaiken a ja o.

Mieluummin siis näkisen enemmän kiekon pitämistä, kikkailua ja harhauttelua kuin kiekon roiskimista. Laukauksia voidaan harjoitella ilman, että peli menee kanukkityyliseksikin.

 

[eagle]

Viestin lähetti Black Adder
Mieluummin siis näkisen enemmän kiekon pitämistä, kikkailua ja harhauttelua kuin kiekon roiskimista. Laukauksia voidaan harjoitella ilman, että peli menee kanukkityyliseksikin.

Ei kai sen tarvitse kanukkityyliseksi, mutta sieltä tai vaikka Venäjältä voisi hakea oppia laukaisuharjoitteisiin, tms. Kun katsoo esim. MM-kisoja, niin valtavat ovat erot suomalaisten ja muiden huippumaiden laukaisuissa. Ranteella suomalaisten laukaukset ovat ropelleja tai muuten vain voimattomia, kun taas katsoo vaikkapa miten veto lähtee esim. Ovechkinin mailasta ja kaveri on vasta 18-vuotias.

Exältä hyvä kirjoitus kyllä, aika pitkälti samaa mieltä. Harmi että päättäjille tuskin mitään väliä niin kauan kun rahaa virtaa kassaan.

 

[Black Adder]

Moni junnuhan sitä vetelee kesät talvet pihallaan lämäreitä ja rannareita oman autotallin oveen, mutta kun junniässä tahtoo olla niin, että ne pelaajat, jotka pärjää ja nousee ikäluokissa aina esille ovat hyviä luistelijoita. Eli jos olet hyvä luistelija ei laukauksen tarvitse olla kuin hyvää keskitasoa, kun luistelemalla saa itselleen tilaa ja paikkoja. Nämä kaiffarit ei sitten - ehkä - ole niin innokkaita hakkaamaan ylimääräisiä harjoitteita laukauksen kehittämiseksi. Kyseessä kuitenkin tekniikkalaji. Tällaset fiilikset... Koskenkorvamaisia polkukoneitahan suomalainen juniorimylly jauhaa melko tasaisella tahdilla.

Mario Lemieux sen sanoi: "Lahjattomat treenaa!".

 

[Carlos]

Tätähän tämä on, sama trendi ollut näkyvissä jo vuoden jos toisenkin. Itse asiassa tämä tulee selvemmäksi joka vuosi, mitä enemmän katselee aikuisten tai junnujen mömmömmiä. Suomi luistelee, taistelee, ehkä taklaakin, mutta lähes poikkeuksetta kaikki ovat umpipuukäsiä ja vedoissakaan ei ole hurraamista.

Niin kauan pärjätään kuin NHL:stä ei tule taitureita naapurimaille avuksi, sitten kun tulee niin ollaan kusessa.

Ei sen puoleen, Ruotsi painii kyllä tasan saman ongelman kanssa, ei sieltäkään mitään mahtavia tsidlitskejä paljoa nouse.

 

[Haihattelija]

No huh huh. Ensinnäkin D-junioreissa ei todellakaan pelata SM-sarjaa. Sarjat ovat alueellisia. Noissa sarjoissa on lisäksi edellytys siitä, että joukkueen pelaajille annetaan yhtä paljon peliaikaa. Edelleen valtaosassa joukkueita ei ole taidollisia rajoituksia joukkueen pääsystä. Toki poikkeuksiakin on.

Sitten olennaisempaa. Ihminen kehittyy hyvinkin tietyn kaavan mukaan. Esimerkiksi kimmoisuus ominaiusuuksien kehittyminen päättyy 13-15 vuoden ikään. Kestävyys taas kehittyy vielä aikuisellakin. Toki tuokin seikka kehittyy kaiken aikaa. Siten valmentaja ei tee pelimiestä kuukaudessa taitavasta kaverista, joka ei ole koskaan tehnyt kestävyysharjoituksia. Näin ollen valmennuksellisia rajoituksia aiheuttaa ihmisen fyysinen kehitys ja sen eri vaiheet.

Seuraavaksi on syytä todeta, että kukaan ei pysty oikein kenestäkään sanomaan ennen 15 ikävuotta, tuleeko pojasta puolustaja vai hyökkääjä. Esimerkiksi Kimmo Timonen ei todellakaan ominaisuuksiltaan voi millään olla puolustaja, mutta on kuitenkin. Toisaalta. jotta voi tulla hyväksi hyökkääjäksi tulee kyetä ajattelemaan myös kuten puolustaja ja päinvastoin. Näin ollen kehittyminen vaatii pelaamista eri paikoilla.

Viimeisin ja olennaisin on motivaatio. Tahto tulla hyväksi pelaajaksi. Luistelukoululaiset ovat 7-vuotiaana kaikki lähdössä NHL:aan vaikkeivät vielä tiedä mistä on kysymys. Kymmenen vuotiaasta jos lähdet hinkkaamaan jollekin valtaosaltaan luistelua tai laukausta, niin voit olla varma siitä, että 15-vuotiaana löydät kaupungin menomestasta kiekkoiluun lopen kyllästyneen ja tylsistyneen nuoren, jota et saa jäähallille kuin yhdyskuntapalveluun.

Entä miten aiotte opettaa nuorista jääkiekkoilijoita ja voittajia, jolleivät he opi kilpailemaan voitosta ja niin tärkeää, inhoamaan häviämistä. Kukaan ei voi opettaa toiselle sitä, että nyt sinun on syötettävä tuohon kohtaan kiekko tuolla nopeudella. Pelaamalla opitaan soveltamaan harjoitteita käytäntöön. Jos kuvittelet, että nuoret eivät lauo kesällä levyltä, niin avaa silmäsi. Jos kuvittelet, että pojat eivät käy talvella ulkojäillä höntsäilemässä ja pelaamassa, niin käyppä kaukalolla, kun niissä on jäätä. Jos oletat että 8-15 vuotiaat pojat vetävät joukkueen harjoitukset ja tämän jälkeen väliajat systemaattisia harjoituksia seitsemän päivää viikossa, niin kokeileppa itse. Eikä siitä sitäpaitsi tuon ikäisen kehitykselle ole edes mitään hyötyä.

 

[Ted Raikas]

"Miksi slovakkeihin, tsekkeihin ja jopa veli venäläisiin yleensä aina yhdistetään kiekollinen taito, mutta Suomi tuottaa vain ja ainoastaan puukätisiä rymistelijöitä?"

"Syypäätä" voidaan varmaan etsiä suomalaisesta perusluonteesta. Muuta kovin järkevää seikkaa en nyt keksi. Jääkiekko on täällä todella suosittu laji, ollut jo vuosikymmeniä ja harrastajia on todella paljon. Miksi sitten samanlaisia pelaajia ei tule mitä esim. Slovakiasta tulee nykyisin? Eilisen Suomi-Slovakia ottelun myötä tuli huomattua miten verkkaista suomalaisten liike ja rytmi on verrattuna vaikka liukkaisiin slovakkeihin. Homma menee niin että noiden slaavien luonne on sellainen sutkimpi ja ehkä jokseenkin avoimempi ja ennen kaikkea vilkkaampi. Totta kai se näkyy otteissa ja tekemisissä. Suomalaiset ovat yhä edelleen jäyhiä ja hieman raskassoutuisia. Suomalaisilta puuttuu kiihkeys tekemisissään. Suomalainen on perusvarma suorittaja ja pyyteetön työmies, mutta harvoin, hyvin harvoin tähti. Näin se vaan on, ei voi mitään.

Suomesta ei koskaan tule ilmaantumaan samaa määrää staroja NHL:aan tai minnekään muuallekaan kuin naapurimaistamme ja entisen Tsekkoslovakian alueelta. Joudumme keskittymään siihen mitä osaamme ja yrittää voittaa sitä kautta. Joukkuepeli joukkuepeli. Siinä avainsana.

 

[Eddie]

Exältä hyvä kirjoitus ja olen samaa mieltä lähes kaikissa asioissa.

Kun katsoo kärppien tai minkä tahansa liigaseuran tulevia liigatähtiä niin silmiinpistävää on tuo surkea laukaus. Pesonen ja Jokinen ovat hyviä esimerkkejä. Kaverit tuhlas hirveän määrän paikkoja kauden aikana sen takia, kun laukaus on niin onneton. Toki kaikilla lähtee kova kuti jos on aikaa virittää, mutta pelissä sitä aikaa ei ole ja siinä se taito laukaista vasta mitataankin.

Lisäksi valitettavan silmiinpistävää on se, että lähes kaikki tuntuvat olevan enemmän duunareita kuin todellisia taitureita. Painetaan täysiä sitä omaa linjaa ilman järenhäivää ja sekoitetaan vastustajan peliä ja kiekon kanssa sitten painetaan kulmiin hyörimään, kunnes vastustaja nappaa kiekon.
Tämä näkyy aika hyvin mm-kisoissa. Suomella on joukkue täynnä tuollaisia taidoltaan hyvinki keskinkertaisia kavereita ja kun vertaa nyt vaikka noihin slovakkeihin niin ero on valtava.. aivan liian valtava. Jos minulla ei olisi kansalaisuutta ja pientä isänmaallisuuden tunnetta suomi ei todellakaan olisi suosikkijoukkueeni.

Kyllä juniorityössä on takuulla tehty virheitä. Kyllä suomesta pitäisi tulla enemmän taitavia kavereita, jotka ihastuttaisivat slovakkien lailla, jos jotain tehtäisiin ruohonjuuritasolla toisin. Minulla on sellainen kuva juniorityöstä, että nimenomaan taitoa ei kehitetä juuri ollenkaan vaan se on kunkin oman lahjakkuuden ja omatoimisuuden asia. Luistelua ja tunnollista joukkueelle pelaamista sitäkin enemmän. Kyllä lätkän tosiaan pitäisi olla tuolla junioreissa enemmän myös yksilö eikä vaan joukkuelaji.

 

[Torsti]

Voisikohan tuota taidon määrää lisätä juniori-iässä vähentämällä harjoituksia? Eli 10 vuotiaat penskat eivät kävisi viisi kertaa hallilla joukkueen harjoituksissa polkemassa aina niitä samoja viivoja ja pieniäkiertoja. Valmentajien tulisi kannustaa pelaajia käymään omatoimisesti ulkojäillä leikittelemässä luistimilla ja kiekolla. Minä ainakin nautin juniorina höntsäillä koulun jälkeen kavereiden kanssa ulkojäillä. Eihän pojista tule supertaitavia supertähtiä, mikäli he eivät rakasta lajiaan ja käy omalla ajallaankin harrastamassa sitä.

Kuten jo tuonne vapaalle puolelle kirjoitin jonkun otsikon alle olen huolestunut, kun en näe lapsia ulkojäällä höntsäilevän, vaikka itse käyn jäällä talvisin aina kun ehdin.
Eli mitä jos vähennettäisiin joukkueharjoituksia 1-2 krt/vk ja käskettäisiin poikien käydä ulkojäällä pelailemassa useammin?

Tappara on onnistunut hukkaamaan pari taitoniekkaa naapurileiriin kurinpidollisista syistä. Ymmärrän toki, että säännöt pitää joukkueessa olla ja muita pelaajia vituttaa ankarasti jos jollain on eri säännöt kuin toisella. Mutta virheistä ei pidä aina rankaista, kyllä keskivertopelaaja älyää mokanneensa ilman, että rumannäköinen valmentaja kiljuu kitariset ulkona naaman edessä ja viltittää seuraavat kolme ottelua. Virheistä oppii, on varmasti oppinut niin Gretzky kuin Jagrkin ja vielä moni tulee oppimaan.

EDIT: Kesäharjoittelusta kaikenmaailman juoksut ja maratoonit pois alle lukioikäisiltä ja pallopelejä tilalle. Esim. jalkapallossa tulee juostua hyvinkin paljon ja juuri jääkiekkoon sopivia spurtteja. Lisäksi pelisilmä paranee sekä joukkuehenki paranee. Voisi kesäharjoitteissakin olla enemmän väkeä, kuin niissä ainaisissa mäkitreeneissä.

 

[lihaani]

Hyviä pointteja kaikki!

Olen joskus ennenkin marissut junnuvalmennuksen perse edellä puuhun menemisestä.

Voimistelunopettajat ja liikunnanohjaajat jo koulutuksensa perusteella tietävät pallopelien lainalaisuudet, joita täälläkin on monessa viestissä käsitelty:

-Pelinluku on pitkälle synnynnäinen ominaisuus, jota voidaan kehittää penskojen omissa pihahöntsyissä ja hyvin väljissä luovuutta korostavissa leikinomaisissa peleissä. Lapsella pitää olla harkoissa hauskaa sekä kaikilla olla onnistumisen elämyksiä. Koskaan ei tiedä, lopettaako harrastuksen turhaantunut möllikeinonen tai sakukoivu.

-Taidon lähtötasokin vaihtelee, mutta tuhansilla toistoilla lätyt, laukaukset tai jalkakynät syöpyvät selkäytimeen. Samoin luistelutaito ja tasapaino. Jokainen on pannut merkille varmaan, että taiturit kuten Koivu, Rintanen, Peltonen jne. ottavat hyvin taklauksia vastaan.

Näitä ominaisuuksia voidaan kehittää monipuolisella liikunnalla kiekon lisäksi: Fudista, lentopalloa, sählyä, uintia, kaikkea liikuntaa mitä pikkukundit harrastavat.

Nämä asiat aina C-junnuikään asti pitäisivät olla SE juttu.

Erittäin tärkeätä olisi, ettei leikkien vetäjinä ole ainoastaan puusilmäisiä vanhempia tai amatöörivalmentajiä. Seuroilla ja kuntien liikuntatoimella on suuri vastuu, että koulutetut ohjaajat välillä karsivat kaikkein suurinpia tyhmyyksiä.

Nopeuden ja voiman hankinnan ja taktisten kuvioiden hiomisen todenteolla voi aloitta vasta B-junnuiässä. Nämä valmiudet ehtii hyvin saada aikuisuuden kynnykselle ehdittäessä.

Kuinka taito on lätkän kaikki kaikessa, esimerkki:

Otetaan muutama peluri liigasta: Helminen, Nielikäinen, Koskenkorva, Vihko ja NHL:stä Selänne. Nielikäinen liigassa menee kylähulluna mutta pelillisesti varsin turha jämäminuuttien tahkoaja. Vihko ja Koskenkorva ovat tyypillisiä suomalaisen valmennuksen helmiä. Tuulennopeita puukäsiä, jotka tekevät pisteen silloin tällöin. Kaikkein eniten on paskaa niskaansa saanut "kiekkoasiantuntijoilta" Raipe. Hidas ja vanha raakki. Jostain kumman syysta tämä dinosaurus naputtaa liigan kärkitehoja ja on Ilveksen kaikki kaikessa. Oma lukunsa on Selänne. Yhteen aikaan oli oli oikein trendi pistää halvalla Selännettä. Pahoin pelkään, että näilläkin nopeusominaisuuksillaan ja taidoillaan hän olisi liigan ylivoimainen päällikkö. Kyllä se taito ja pelinluku tekee gutaa!!

 

[Anders]

Viestin lähetti Carlos
Ei sen puoleen, Ruotsi painii kyllä tasan saman ongelman kanssa, ei sieltäkään mitään mahtavia tsidlitskejä paljoa nouse.

Aivan oikein, ruotsalaiset ovat samassa veneessä suomalaisten kanssa. Lahjakkaat ja luovat pelaajat eivät pääse pinnalle ja esim. juniorimaajoukkueiden menestys viimeisten vuosien aikana on ollut aivan syvältä. Ruotsalaiset junnut ovat saaneet jatkuvasti käkättimeen isoilta kiekkomailta ja mitaliotteluihin ei ole ollut mitään mahdollisuuksia. Tämän menestyksettömyyden takia Ruotsin jääkiekkoliitto antoi runsas vuosi sitten Markus Näslundin isälle Sture Nääslundille (2 ä:tä, ihan oikein) tehtäväksi tutkia miksi neljä nykyistä tähtipelaajaa (Sundin, Forsberg, Lidström ja oma poika Markus) ovat menestyneet.

Sture Nääslund haastatteli ko. pelaajia, pelaajien vanhempia, junnuvalmentajia, seuravalmentajia ja NHL-valmentajia menestysreseptin etsintätyössään. Nääslund haki yhteisiä tekijöitä pelaajien taustoista ja sitä ”jotain”, minkä avulla lahjakkuuksista voitaisiin tulevaisuudessa saada mahdollisimman paljon irti. Oletuksena on ilmeisesti, että lahjakkuuksien määrä ei ole vähentynyt, vaan heidät hukataan matkan varrella. Tutkimustulokset julkaistaan kesällä 2004 ja kirjasen työnimenä on ”Tie menestykseen”.

Dagens Nyheter julkaisi joulukuussa Nääslundin löytämät yhteiset taustatekijät ko. pelaajista:

• Aloittaneet urheilun aikaisin, 5-6 -vuotiaina
• Harrastaneet monia lajeja yhtä aikaa
• Harjoitelleet uskomattoman paljon, koska ovat harrastaneet monia lajeja samanaikaisesti. Noin 20 – 30 tuntia viikossa 10–11 -vuotiaina.
• Iso osa harjoittelusta on ollut spontaania, ilman aikuisten ohjausta
• Jäätä ollut asuinpaikan läheisyydessä, joko ulkokaukalo tai jopa luonnonjää
• Pelanneet vanhempien poikien kanssa, koska ovat olleet lahjakkaita ja muutamalla on ollut isoveljiä – pelanneet isoveljien (ja isoveljien kaverien) kanssa
• Jokaisella on ollut innokas (eldsjäl på svenska, tulisielu) valmentaja tai muu tärkeä henkilö seurassa, joka on tukenut paljon. Esim. Per Mårts (HV:n tämä kauden mestarivalmentaja) oli Lidströmin tukena urheilulukiossa.
• Vanhempien tuki. Vanhemmat ovat tukeneet, mutta eivät ole painostaneet tai pakottaneet lasta urheilemaan.
• Kukaan näistä neljästä ei ole avioerolapsi tai yksinhuoltajan lapsi
• Kaikilla on sisaruksia

Näiden tekijöiden lisäksi jokainen ko. pelaajista on kasvanut paikkakunnalla, jossa on ollut vahva jääkiekkokulttuuri. Jääkiekko on ollut sosiaalisesti hyväksytty laji, jonka harrastaminen on ollut positiivista.

Kaikki tiedot ovat alustavia, mutta antavat mielestäni aika hyvän kuvan siitä mitä vaaditaan, jos aikoo jääkiekkoilijaksi (tai muuksi huippu-urheilijaksi). Artikkelissa ei kuitenkaan mainita ”ääneen” mielestäni tärkeintä tekijää eli lapsen omaa halua liikkua. Kaikkihan lähtee siitä, että urheileminen on hauskaa. Eivät junnut tarvitse mitään systeemikiekkoa tai jääkiekolle omistautumista, vaan pelaamisen iloa ja vapautta harrastaa muutakin.

Se mikä tuosta listasta loistaa poissaolollaan on tulostavoitteet. Ei puhuta mitään voittamisen pakosta ja NHL-uran tekemisestä. Moni junnuvalmentaja haluaa voittaa hinnalla millä hyvänsä ja monet vanhemmat haluavat pojastaan NHL-pelaajan. Mitä poika haluaa? Haluaa totta kai voittaa ja haluaa NHL-pelaajaksi, mutta sitä ennen haluaa pelata kavereitten kanssa ja pitää hauskaa. Urheilu ei voi olla junnuille vain tulosten saavuttamista, kyllä minun mielestä pelaaminen lähtee nautinnosta ja tulostavoitteita ehtii vähän vanhempana miettiä ihan tarpeeksi. Viisaammat kertokoon minkä ikäisenä junnujen pitää erikoistua yhteen lajiin.


Käänsin lennosta artikkelin kohtia, joten käännökset ovat vähän kökköjä, mutta asiavirheitä ei pitäisi olla.
Lähde: Dagens Nyheter

 

[DanC]

Viestin lähetti bosch
Dagens Nyheter julkaisi joulukuussa Nääslundin löytämät yhteiset taustatekijät ko. pelaajista:

• Harrastaneet monia lajeja yhtä aikaa
• Harjoitelleet uskomattoman paljon, koska ovat harrastaneet monia lajeja samanaikaisesti. Noin 20 – 30 tuntia viikossa 10–11 -vuotiaina.
• Iso osa harjoittelusta on ollut spontaania, ilman aikuisten ohjausta
• Jäätä ollut asuinpaikan läheisyydessä, joko ulkokaukalo tai jopa luonnonjää
• Pelanneet vanhempien poikien kanssa, koska ovat olleet lahjakkaita ja muutamalla on ollut isoveljiä – pelanneet isoveljien (ja isoveljien kaverien) kanssa

Artikkelissa ei kuitenkaan mainita ”ääneen” mielestäni tärkeintä tekijää eli lapsen omaa halua liikkua. Kaikkihan lähtee siitä, että urheileminen on hauskaa. Eivät junnut tarvitse mitään systeemikiekkoa tai jääkiekolle omistautumista, vaan pelaamisen iloa ja vapautta harrastaa muutakin.

Otin pätkän tuosta DN:n listasta, joihin mielestäni tuo lapsen oma halu liikkua "piiloutuu". Ei kukaan tuonikäinen junnu kestä tuollaista viikottaista harjoitusmäärää ohjattua treenausta. Kaverit ovat varmastikin pelanneet talvella lätkää ja kesällä futista ohjatusti 3*2 h viikossa ja loput noista "harjoitus"tunneista ovat olleet seurojen matseja ja erityisesti sitä lapsen halua liikkua ja pelaamisen hauskuutta. Pelailua kavereiden kanssa koulun jälkeen ja viikonloppuisin.

Toinen mikä tulee mieleen tuosta on pikkuveljen asema fyysisesti isompien veljien/kavereiden seurassa peleissä ja höykytettävänä. Siinä oppii kantapään kautta sitkeyttä ym. tarvittavia taitoja.

Lahjakkuus ja erityisesti halu pelata ja oppia. Sekä valmentaja, joka oikealla tavalla edistää näitä asioita. Vanhempien rooli on tukea tätä toimintaa huoltajana ja kuskina. Tuossa on aika hyvät lähtökohdat junnuille harrastaa lajia.

Noihin tulostavoitteisiin liittyen hieman, niitä voidaan asettaa monella tavalla. Oma poika pelaa futista ja viime viikonlopun futisturnauksessa hänen joukkue otti yhdessä matsissa turpaan jotain 0-6, mutta pojat sanoivat pelin jälkeen kyseisen pelin olleen yksi parhaista mitä ovat pelanneet (vaikka ovat matseja voittaneetkin:) ). Miksi näin? Koska kyseiseen peliin oli asetettu tavoitteeksi erityisesti harjoitella syöttelyä, paikan hakua ja omien pelipaikkojen hoitamista (jotka eivät kenelläkään ole pysyvät, ei edes veskassa). Joskus voidaan pelata voitosta matseissa, joskus taas harjoitella matseissakin ja kehittää taitoja osa-alueittain peleissä. Aina sen voittamisen hakeminen ei ole tärkeintä. Pojat ovat 10-vuotiaita nyt ja se voittaminen tulee ajan myötä enemmän esiin, kun taidot ovat kehittyneet ja ikää on tullut hieman lisää. Nyt turnauksia ja matseja kannattaa käyttää osin treenaamiseen.

 

[Tepa]

Olipas hyvä referaatti boschilta. Minusta on vähän typerääkin valittaa, että meillä ei ole huippuja. Suomalaisten ura maailman huipulla on varsin lyhyt ja huomioiden samaan aikaan melkoisen suuren kiekon harrastajamäärän lisäntymisen Suomen menestys on varsin hyvä. Suomelta löytyy kuitenkin ne Selänteet ja Koivut, okej voi verrata tietysti Slovakiaan ja Tsekkiin, mutta siellä kiekkoilu on ollut huipputasolla pidempään. Toisaalta noita pointteja, mitä Bosch ansiokkaasti luetteli lyötyy sieltä yllin kyllin. Jäitä ja peli paikkoja paljon, koska muuta tekemistä ei ole niin kuin täällä pohjolassa, Itä europan vaikutus on näkynyt vielä Jagrien ja kumppanien kehityksessä. He ovat pelaneet, kun se on ollut oikeistaan niitä mukavimpia hommia ja toisaalta loistava mahdollisuus parempaan elämään. Mutta entäs nyt. Missä on nuoret Tsekki ja Slovakitähdet. Yhtä Hudeleria vastaan Suomella on Joni Pitkänen ja Kari Lehtonen ja Miikka Kiprusoff.

Tämä ei ole sitten mikään ylistys Suomalaista kiekkolua kohtaan. Parannettaavaa on esimerksiksi tuolla mainitulla laukaisu sektorilla, mutta on hyvä huomata, että Suomi on 10-15 vuoden aikana huikean loikan eteenpäin. Vielä 90-luvun alussa Venäjää vastaan ei lähdetty pelaamaan voitosta ja mitalit oli muutamia sattumia. Minusta tuo Suomalaisten superstarojen osuus on ihan kohtuullinen huomioiden SUomalaisten resurssit. Slovakia on sitten jonkinlainen ihme, mistä se onkin saanut kaikki nuo tähdet. Mielestäni yksi syy voi olla juuri tuo Tsekin isoveljen asema. Slovakit ovat jouttuneet päästäkseen huipputsekkijoukkueisiin olemaan selvästi parempia, muuten he joutuivat pelaamaan huonommissa joukkueissa usein jopa ylivoimaista vastustajaa vastaan kehittyen pelaajiksi mitä nyt ovat. Toisaalta valmennnus on ollut hyvää koko iän ja massa mistä valita kohtuuullisesti.

Minusta Suomen tilanne on nyt kuitenkin varsin hyvä. Meillä on kohtuullisen hyvätasoinen kotoinen sarja, sekä rahakkaita sarjoja Euroopassa, joissa voi tähtipelaajat pelata. Toisin sanoen pelaajille on paljon piakkoja, joissa pelata ykkös-kakkosketjua sillä tällaiset paikat niitä ratkaisijoita tekee. NHL kirkkaimpana, SM-liiga, Ruotsi, Sveitsi ja jopa kotinen Mestis. Tilanne on nyt varsin hyvä. Minusta samasta syystä Tsekki ja Slovakia noussut. Samalla, kun monet Tsekin tähdet ovat suunnaneet muualle se on avannut useille pelaajille paikkoja koto liigassa. Liiga on kuitenkin pysynyt tasokkaana.

Mistä sitten saadaan noita suuria taiteilijoita. Minusta ne ei yleensä tule mistään suuren joukkueen juniori myllyn kautta. He tulevat syrjäseuduilta yms tai ovat pelaajia, jotka kulkee omia polkujaan. Katsellessa, vaikkapa Joni Pitkästä mies pelaili koko ikänsä vanhempien kanssa. Jussi Jokinen vastaavasti tuli Kalajoelta. Janne Pesosenkin tie on hiukan erikoinen Kajaanista Ouluun. Tähtiä ei tehdä, ne syntyvät. Ne ovat poikkevaa pelaaja massaa. Tähtien synnyssä on kuitenkin hyvä huomata myös tärkeä seikka nimittäin esikuvat. Örnsköldvikistä lähteneillä Forbergilla ja Näslundilla on myös ollut esikuvat. Niin on myös Jussi Jokisella ollut oikanaan Kalajoella Kari Jalonen. Niitäkin tarvitaan innostamaan.

 

[eagle]

Viestin lähetti DanC
Noihin tulostavoitteisiin liittyen hieman, niitä voidaan asettaa monella tavalla. Oma poika pelaa futista ja viime viikonlopun futisturnauksessa hänen joukkue otti yhdessä matsissa turpaan jotain 0-6, mutta pojat sanoivat pelin jälkeen kyseisen pelin olleen yksi parhaista mitä ovat pelanneet (vaikka ovat matseja voittaneetkin:) ). Miksi näin? Koska kyseiseen peliin oli asetettu tavoitteeksi erityisesti harjoitella syöttelyä, paikan hakua ja omien pelipaikkojen hoitamista (jotka eivät kenelläkään ole pysyvät, ei edes veskassa). Joskus voidaan pelata voitosta matseissa, joskus taas harjoitella matseissakin ja kehittää taitoja osa-alueittain peleissä. Aina sen voittamisen hakeminen ei ole tärkeintä. Pojat ovat 10-vuotiaita nyt ja se voittaminen tulee ajan myötä enemmän esiin, kun taidot ovat kehittyneet ja ikää on tullut hieman lisää. Nyt turnauksia ja matseja kannattaa käyttää osin treenaamiseen.

Erinomainen pointti. Luin tuossa UL'stä ranskalaisesta jalkapalloilusta. Siinä pelaajien taitoja kehitettiin, tärkeintä oli henkilökohtaisen taidon kehittäminen aina 15-vuotiaaksi(siihen saakka ei virallista kilpailuttamista edes sallittu). Siitä eteenpäin vasta alettiin hakea taktista osaamista. Tässäkin tulee esille että olisi tärkeä jo nuorena oppia perusasiat, samoin kiekossa kuin fudiksessakin hakea paikkaa, syöttää nopeasti, laukoa nopeasti, kiekon/pallon kulkea yhdellä kosketuksella. Mielestäni on hyvä että pikkuisetkin saavat kisata turnauksissa ja peleissään, mutta sen kustannuksella ei pelaajie pidä roolittaa tai painaa yhteen tiettyyn muottiin, vaan muistaa että jokainen lapsi on yksilö.

 

[Ex]

Paljon on tullut esiin hyviä pointteja, hienoa!

Muun muassa tuo vahvuuksien kehittäminen (perusasioita unohtamatta) kuulostaa järkevältä. Yleensäkin pelaajan kehittäminen tulisi aina olla ensi sijalla kun puhutaan junnuista. Kuntopohja ja menestys ovat sellaisia joita ei pitäisi luetella ensimmäisten kriteerien joukossa. Huomioikaa etten ylenkatso kuntotreenejä, vaan arvotan ne vain muita alemmas - koska sitä ehtii treenata sitten B- ja A-junnuissa. Samoin menestys ei ole kiellettyä junnuissakaan, mutta "tärkeistä" peleistä huolimatta pitää uskaltaa kokeilla ja antaa vapauksia.

Ennen kaikkea kaiken on lähdettävä lapsen ja nuoren omasta halusta, kuten ylläkin on esitetty ja jota avauksessani tarkoitin. Tätä halua ja motivaatiota ruokkii se, että mahdollisimman pitkään homma pyörii leikin varjolla, jopa leikin ehdoilla.


Sitten tuohon huippujen taustojen kartoittamiseen: Nyt olisi Jatkoajan toimituksella hulppea paikka selvittää vaikkapa Saku Koivun, Teemu Selänteen, Jere Lehtisen ja Teppo Nummisen taustat. Yksi toimittaja kunkin suuruuden perään kyselemään ja tutkimaan (sähköposti ja puhelin oivia työkaluja). Sitten vaan huolella kirjoitettu loppuraportti ja asema Suomen johtavana kiekkomediana on sinetöity!

Tuosta DN:n raportin alustavista tiedoista (kiitos muuten niistä!) ei löydy mitään sinänsä yllättävää. Oikeastaan aina on tiedetty että huiput ovat harjoitelleet omatoimisesti tuntikausia. Tähän voisi kannustaa enemmänkin, mutta oikeastaan paras kannustin on se että oikeatkin harjoitukset ovat hauska ja myönteinen kokemus. Siten harjoitukset ruokkivat rakkautta lajiin eivätkä tukahduta sitä. Tuo toki oli mielenkiintoinen pointti että kaikki neljä olivat ehjästä perheestä (vaikka pieni otanta onkin, vaan sitäkin terävämpi)! Vanha sanonta että taustojen tulee olla kunnossa pitää edelleen paikkansa. Lapselle on suotava lapsuus, ja perinteinen perhe-elämä takaa sille parhaat edellytykset.

Hauska myös havaita että monissa junnuporukoissa tuo hauskuuden tärkeys on noteerattu, kuten DanC:n esimerkistä käy ilmi. En toki epäillytkään etteikö näin olisi, soisin sen vaan olevan ennemminkin vallitseva trendi.

Vaan miten voitaisiin varmistaa että junnuvalmennus pääsääntöisesti pyörisi terveiden arvojen ympärillä? Onko asia jonkin katto-organisaation huolenaihe, vai jääkö tämä seuratason vastuuksi? Loppukädessä kai asia on lopulta kunkin junnuvalmentajan omissa käsissä*, mutta jos nämä valkut on koulutettu hoitamaan homma tietyllä yhtenäisellä tavalla, on lupa odottaa ainakin yleistä motivaation kasvua ellei mitään muuta. Mutta itse uskoisin että yksi asia johtaa toiseen, ja sitä kautta myös konkreettisia tuloksiakin olisi odotettavissa vuosien saatossa. Eli lahjakkaita, taitavia pelaajia emoseurojen ja maajoukkueen käyttöön.


*) Oikealla tavalla kannustavia vanhempia unohtamatta.

 

[LuKi]

En usko tsekkien/slovakien taituruuden selittyvän luonteenlaadulla. Näissä maissa jääkiekko kuuluu ainakin junioreiden osalta koulussa opetusohjelmaan. Saavat kouluaikana paljon jääaikaa.

Toinen asia on, että Suomessa "erikoistutaan" aivan kiian aikaisin. Miten ja miksi kymmenen vuotiaan pitäisi valita jääkiekon ja jonkun muun lajin väliltä? Pyytäkää Raipea näyttämään kärrynpyörä, lähtee erittäin puhtaasti vieläkin. On tullut joskus voimisteltua tosissaan. Kirjoitin tuossa Suomi-Slovakia osiossa jo Markku Tähtisestä. Valmentajan kauhu. Kehtasi luopua kesäksi jääkiekon kestävyysharjoitteista ja jatkoi futiksen pelaamista, vaikka se muilta kiellettiin. Kuitenkin ainut, josta tuli edes liigatasolla menestynyt pelaaja.

Kolmas asia, joka liittyy tuohon kakkoseen. Jääkiekko on PELI, josta on tehty tiedettä, jota junnuvalmennuksessa apinoidaan. Sairasta. Luovuus, erilaisuus, yllätyksellisyys eivät mahdu enää tähän ajatteluun. Roolitus, kurinalaisuus, oikea pelitapa (lue vastustajan pelin rikkominen), ketä nämä oikeasti kiinnostavat.

Neljäs asia. Ruotsi on jo herännyt. Siellä palautettiin taklaukset D-junioreille. Oliko muuten sama ikäluokka jossa joku ruotsalasijoukkue vei Jokerien D:n allstars junnuja kuin kuoriämpäriä. Samat jokeri-junnut hävisivät muuten budapestilaisille junnuille. Laji oli jääkiekko.

 

[Master Chief]

Viestin lähetti LuKi
Ruotsi on jo herännyt. Siellä palautettiin taklaukset D-junioreille. Oliko muuten sama ikäluokka jossa joku ruotsalasijoukkue vei Jokerien D:n allstars junnuja kuin kuoriämpäriä. Samat jokeri-junnut hävisivät muuten budapestilaisille junnuille. Laji oli jääkiekko.

Kari Jalonen (se toinen) kirjoitti tästä Kiekkolehteen eli ilmeisesti viittaat siihen kirjoitukseen. Ko. junnut olivat kuulemma Suomessa olleet "huippujoukkue" mutta ulkomaalaisille hävittiin selvästi.

 

[Tesla]

Maajoukkueen nykyisen tason nähtyäni, täytyy kyllä todeta, että hätähuuto jääkiekon puolesta alkaa olla todella ajankohtainen.

 

[NK]

Kahvauksesta

Nollatoleranssi kuulostaa rankalta, mutta jos tosiaan halutaan kitkeä kahvaus pois, se on melkeinpä ainoa keino. Syyt seuraavassa:

- Linjan tiukentaminen tuskin auttaa. Sitä on yritetty ennenkin, laihoin tuloksin. Sitä paitsi sen linjan määrittelee aina tuomari, oman näkemuksensä perusteella - ei sääntökirja. Ja kuten kaikki tietävät, se linja saattaa vaihdella hyvinkin paljon pelistä toiseen.
- Jos vain linjaa tiukennetaan, pitäisi kaikilla tuomareilla olla sama näkemys "sallitusta" ja "ei-sallitusta" kahvauksesta. Ja kuten kaikki jääkiekkoa seuraavat tietävät, näin ei ole - toiset antavat kahvata enemmän kuin toiset.
- Tuomareiden ammattitaito heittelee liian paljon. Muutetaan linjausta mihin suuntaan tahansa, aina löytyy tuomareita jotka antavat kahvata.
- Tuomareiden korkeampi ammattitaito ehkä auttaisi, mutta en usko että ammattituomarit tulevan liigaan - vaikka sitä toivoisinkin. Siispä tuomareiden tehtävää on helpotettava, ja kahvauksessa nimenomaan nollatoleranssi on helppo tulkita jos mikä.
- Kaksi päätuomaria ei ratkaisee ongelmaa. Vaikka tuomareita kuinka lisättäisiin, silti kahvaus olisi "sallittua" jossain määrin, ja sitä myös harrastettaisiin. Sitä paitsi oman muistikuvani mukaan kahdella tuomarilla tuli turhia jäähyjä enemmän (yleensä sen kauimmaisen tuomarin viheltämänä), mutta kahvauksia meni läpi siinä missä nykyäänkin. Vaikka kaksi näkee enemmän kuin yksi, niin ei se auta mitään jos tuomarit ei osaa lukea peliä eikä tulkita tilanteita. Määrä ei korvaa ammattitaitoa.

Eli siis ainoa selkeä ja yksinkertainen sääntö sekä tuomareille että pelaajille olisi se, että mailakontakteja vastustajan vartaloon ei kerta kaikkiaan sallita. Sääntö, jota on helppo valvoa ja noudattaa. Kaikki linjamuutokset ovat vain sen häilyvän "harmaan alueen" siirtelyä, mikä ei loppujen lopuksi johda mihinkään.

 

[blue line]

Viestin lähetti Ted Raikas

"Syypäätä" voidaan varmaan etsiä suomalaisesta perusluonteesta. Muuta kovin järkevää seikkaa en nyt keksi. Jääkiekko on täällä todella suosittu laji, ollut jo vuosikymmeniä ja harrastajia on todella paljon. Miksi sitten samanlaisia pelaajia ei tule mitä esim. Slovakiasta tulee nykyisin? Eilisen Suomi-Slovakia ottelun myötä tuli huomattua miten verkkaista suomalaisten liike ja rytmi on verrattuna vaikka liukkaisiin slovakkeihin. Homma menee niin että noiden slaavien luonne on sellainen sutkimpi ja ehkä jokseenkin avoimempi ja ennen kaikkea vilkkaampi. Totta kai se näkyy otteissa ja tekemisissä. Suomalaiset ovat yhä edelleen jäyhiä ja hieman raskassoutuisia. Suomalaisilta puuttuu kiihkeys tekemisissään. Suomalainen on perusvarma suorittaja ja pyyteetön työmies, mutta harvoin, hyvin harvoin tähti. Näin se vaan on, ei voi mitään.

Omasta mielestäni tuo kirjoitus yllä on melkoista sontaa. Niinhän se on, että jos katovuosi vie naapurilta viljat, niin tottahan toki pitää tuttavaa hädässä auttaa. Mikäli myöskään kaksi seuraavaa vuotta eivät hänelle mitään tuota, on hänessä itsessään jotain vikaa. Jumala laiskureita ja varkaita rankaisee.

 

[Niisku]

Otsikko "hätähuuto" on oikeutettu.
Suurin osa varmaan tietää, mitä junnu kiekko maksaa vanhemmille.
Isännän mielestä se on halpaa, mutta kun pelkästään profiloitu maila maksaa n.60-80 euroa tsibale, huh huh. Siihen sitten lisenssit ja uudet varusteet ja harjotus ja pelimatkat.

Meidän perheen miesten mielestä mikään ei ole kallista, kun rahalla selviää, mutta kyllä mä joudun miettimään monta kertaa mitä meillä syödään, kun ei ole ylimäärästä rahaa.

Myönnän kyllä, että vois rahan huonompaankin asiaan laittaa, mutta kyllä junnukiekko on ylihinnoiteltu.

 

[Luu2]

Kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija Wayne Gretzky on hyvä esimerkki siitä, minkä tuo Nääslundin tutkimuskin paljastaa. Wäinöllä oli kotinsa vieressä oma kaukalo, jonka isä Walter Gretzky oli tehnyt ja jossa W pelaili aamusta iltaan (sen minkä koulunkäynnillä ehti). Ja Gretzky pelasi nimenomaan vanhempia kavereita vastaan, jossa sitä sitkeyttä ja tilannenopeutta kehittyi väkisinkin. Isä oli tärkeä vaikuttaja Wäinön peliuran kannalta.

Maajoukkueen päävalmentaja Raimo Summanenkin sanoi jossakin haastattelussa, että suomalaisessa valmennuksessa keskitytään pelaajien heikkouksien kehittämiseen. Ja Rami ei pitänyt tätä mitenkään pahana asiana. Siis tottakai, huippupelaajalla ei saa olla mitään merkittäviä heikkouksia, mutta suomalainen valmennusjärjestelmä vain tuottaa turhan tasalaatuisia paketteja, missä mikään pelaajan ominaisuus ei pääse tarpeeksi esille. Muuta kuin ehkä tämä kirosanana pitämäni roolipelaaminen=puolustuspelaaminen=vastustajan maalintekemisen estäminen ilman maalinteon yrittämistäkään.

Jo aiemmissa teksteissä moni on nostanut esiin sen mikä on suomalaispelaajien suurin heikkous noin yleensä. Heikko laukaisutaito ja liian flegmaattinen tilannepelaaminen. Koska oma laukaus ei ole tarpeeksi hyvä pelaaja vain YRITTÄÄ MAALINTEKOA eikä TEE MAALIA. Huomaatteko eron? Kysymys on siis harjoittelun ja oikeanlaisen asenteen yhdistelmästä, jossa kristallinkirkkaana ajatuksena piirretään pelaajien verkkokalvoille se mistä jääkiekossa on pohjimmiltaan kysymys. Siitä minkä slovakit, tsekit ja venakot mm. ovat ottaneet "pääprinsiipikseen" J.Tammista lainatakseni. Kysymys on siis siitä, että jääkiekko on MAALINTEKO-, EI MAALINESTOPELI.

Junioriharjoittelussa kannattaa myös muistaa se tosiseikka, että juniorien mailankäsittelytaidot ja pelinäkemys luodaan ikävuosien 7-15 välillä. Tämän jälkeen kenestäkään ei pystytä enää tekemään sakukoivuja tai kimmorintasia. Kaikille lienee selvää, että tällaisia taitoja ei pysty kehittämään väkisin, vaan pelin ja leikin kautta. Voimaharjoittelu, taktiikat ja puolustuspelaamisen opettaminen voidaan alkaa opettamaan junnuille +15 ikävuosilla, unohtamatta edellä mainittujen ominaisuuksien jalostamista. Juniorijoukkueet tarvitsivat osaavia valmentajia ihan pikkujunnuista saakka. Sellaisia valmentajia, jotka ymmärtävät ne tarpeet ja rajoitteet, jotka heidän opetettavanaan olevalla ikäluokalla on. Pelien voittaminen ei ole tärkeintä, vaan oman itsensä voittaminen ja siinä samalla hauskanpito.